Christine Nöstlinger & Helme Heine: Tomaanien elämää, suomentanut Auli Hurme-Keränen, 26 sivua, Kustannus-Mäkelä 1989.
Välillä tekee hyvää lukea hieman vanhempia kuvakirjahelmiä, jotka keskustelevat kiinnostavasti nykyisen lastenkirjatarjonnan ja sen uusimpien trendien kanssa.
Käännetyn kuvakirjallisuuden, lukutaidon alkuun suunnattujen helppolukuisten lastenkirjojen ja kädentaitokirjojen kustantajana profiloitunut Karkkilassa toimiva pienkustantamo Mäkelä viettää kuluvana vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan.
Suuri osa Mäkelän kuvakirjatarjonnasta on lapsiperheen arjessa tärkeää käyttökirjallisuutta: kirjoja, jotka sopivat tiettyyn lapsen kehitysvaiheeseen ja jotka käsittelevät lapselle tuttuja arkisia tilanteita.
Itävaltalaisen lastenkirjailija Christine Nöstlingerin (1936–2018) laajasta, noin 140 kirjan tuotannosta Suomessa tunnetaan nuortenkirjojen lisäksi parhaiten helppolukuiset Mini- ja Eppu -sarjat.
Tomaanien elämää on Nöstlingerin ainoa suomennettu kuvakirja. Tarina on peräisin jo vuodelta 1974, mutta kuvakirjana se ilmestyi vuonna 1976 nimellä
Kuvakirjan voi tulkita satiirisena kannanottona lastenkasvatusmenetelmiin.
Laila ja Leila ovat 8- ja 9-vuotiaat sisarukset.
He joivat mallaskahvia, vaikkeivät pitäneet mallaskahvista. Koulussa he saivat pelkkiä kymppejä. He neuloivat isä-Möttöselle sukkia. Äitienpäiväksi he virkkasivat patalappuja. He eivät koskaan riidelleet. He eivät koskaan näyttäneet kenellekään kieltä. He tulivat heti, kun äiti kutsui heitä. Lisäksi he kuivasivat astioita, kitkivät rikkaruohoja, sanoivat aina ole hyvä ja kiitos, pesivät kätensä kuusi kertaa päivässä ja tervehtivät aina kohteliaasti.
 |
| Lailaa ja Leilaa koulitaan kodinhengettäriksi. Helme Heinen kuvitusta Christine Nöstlingerin tekstiin kuvakirjassa Tomaanien elämää (Kustannus-Mäkelä 1989). |
Tytöt ovat vanhempiensa silmäteriä. Isä tuo heille usein töistä tullessaan pieniä lahjoja: neulepuikot, parsimussienen tai ompelulankaa.
Mutta eräänä päivänä isä tuokin tytöille kapteeni Onkilan kirjoittaman kirjan Tomaanien elämää, jossa Onkila kertoo kohtaamistaan omituisista olennoista.
Kirjan lukeminen tekee tyttöihin lähtemättömän vaikutuksen: he lukevat Tomaani-kirjaa päivät läpeensä ja vähitellen heidän käytöksensä ja lopulta myös ulkomuotonsa muuttuu.
 |
| Tietyn kirjan lukeminen otollisella hetkellä voi aiheuttaa pysyviä muutoksia lukijan olemukseen! Helme Heinen kuvitusta Christine Nöstlingerin tekstiin kuvakirjassa Tomaanien elämää (Kustannus-Mäkelä 1989). |
Tytöistä tulee vantteria, paksutukkaisia, iholtaan sinertäviä maahisia, jotka eivät käytä enää lainkaan vaatteita. Ja tytöille kasvaa häntä!
Äiti järkyttyy muodonmuutoksesta ja yrittää salailla asiaa kaikin keinoin, mutta isä tokenee nopeammin.
 |
| Lailan ja Leilan äidin havahtumisen hetki liittyy kauppamatkaan. Äiti asettuu puolustamaan tyttäriään uteliaiden kaupunkilaisten reaktioilta. Helme Heinenkuvitusta Christine Nöstlingerin tekstiin kuvakirjassa Tomaanien elämää (Kustannus-Mäkelä 1989). |
Ja eikös käy niin, että vanhemmatkin paneutuvat Tomaani-kirjan lukemiseen.
He myyvät kaiken omaisuutensa ja ostavat veneen, jolla koko perhe matkustaa Tomaanisaarelle.
Nöstlingerin tarina on salaviisas ja riehakas.
Se ilkkuu avoimesti vanhempien vimmaiselle halulle kasvattaa lapsia ympäristön paineiden mukaisesti.
Saksalaisen kuvittaja-kirjailija Helme Heinen (s. 1941) kuvitus kiteyttää koko perheen muodonmuutokseen tarinan ytimen: liika auktoriteettiusko, sääntöjen ja suositusten orjallinen noudattaminen, tekee ihmisestä kulmikkaan, särmäisen ja ennen kaikkea onnettoman.
Tomaanien elämää puhuttelee edelleen nykyvanhempia, jotka saavat eri kasvatusalojen asiantuntijoilta keskenään jopa ristiriitaisia ohjeita lasten kasvattamiseen.
