Pirkanmaa on mainio kasvualusta lasten- ja nuortenkirjoille

© Emmi Jormalainen 

Lastenkirjojen Tampere -näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutti-yhteisögalleriassa 15.4.–24.5.2026. Vapaa pääsy. 
 
 

Tampereella on Kirsi Kunnaksen mukaan nimetty Tiitiäisen leikkipuisto ja Anni Polvan kävelykierros Tammelan kaupunginosassa.

Paikallista lasten- ja nuortenkirjaosaamista voitaisiin toki hyödyntää paljon suuremmassakin mittakaavassa. 

Olen leikilläni sanonut, että todennäköisesti Tampereen ja laajemmin koko Pirkanmaan vesijohtovedessä on joitakin lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekemiseen altistavia ainesosia. Sen verran paljon alan tekijöitä maakunnasta löytyy.
 
IBBY Finlandin työryhmä Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa ovat koonneet Tampereen Työväenmuseon pieneen Komuutti-tilaan Lastenkirjojen Tampere -näyttelyn. 

Sama tehotiimi on aiemmin koostanut näyttelyt tamperelaisista lasten- ja nuortenkirjailijoista, Leena Härmästä, Rauha S. Virtasesta, Asko Martinheimosta ja Uolevi Nojosesta sekä Jalmari Finnestä. 
 

Näyttelyn kävijöiden nostalgiaa herätellään myös
pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden
teosten kansikuvilla. © PHH.

Uusimman näyttelyn pontimena oli työryhmän havainto siitä, että Tampereen lasten- ja nuortenkirjailijoita ei ole kartoitettu Helsingin ja Turun tapaan kattaviin valikoimaluetteloihin. 
 

Ismo Loivamaan johdantoartikkeli luotaa Tampereen lastenkirjallista maaperää ja nostaa esille tunnettuja tekijöitä eri vuosikymmeniltä. 

Tärkeänä virstanpylväänä Loivamaa mainitsee Tampere-seuran vuonna 1948 julkaiseman Tammertontttu-antologian, jossa aikansa tunnetuista lasten- ja nuortenkirjailijoista  mm. Aili Somersalo, Leena Härmä, Ainikki Kivi ja Eila Kaukovalta ilmaisevat runoissa ja tarinoissa paikallista kotiseuturakkauttaan. 
 
Vuonna 1943 perustettu Pirkkalaiskirjailijat ry on ollut Suomen  ensimmäinen maakunnallinen kirjailijoiden yhdistys. Sen toiminnassa on alusta alkaen ollut paljon lasten- ja nuortenkirjailijoita. 
 
 
Näyttelyn kokoamisessa on hyödynnetty Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokantaa. Instituutti on myös koonnut vuonna 2013 Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa -näyttelyn. 

Kuvittajien osalta tietoa saatiin Kuvittajat ry:stä. 
 
Vanhimmat luettelossa olevista kirjailijoista ovat syntyneet 1800-luvun loppupuolella ja nuorimmat 2000-luvulla. 

Työryhmän tilastojen perusteella Pirkanmaalta löytyy eri aikoina lapsille ja nuorille joko yhden tai useamman lasten- tai nuortenkirjan kirjoittaneita 183 ja kuvittajia 92. 

Vaikka luettelot eivät ehkä ole aivan täydellisiä, ne antavat silti kiinnostavaa tietoa ja houkuttelevat toivottavasti tutkijoitakin paneutumaan aiheeseen laajemmin.  
 
Työryhmä luki Tampere-aiheisia kirjoja. Näyttelyyn valittiin kaikkiaan  16 sitaattia eri aikakausien kirjoista.
 

Salla Simukan Lumikki-trilogian avauksessa 
Punainen kuin veri (Tammi 2013) Tampere
on keskeinen miljöö. © PHH.

 
Miljöö ja paikkasidonnaisuus näkyvät  monissa nykynuortenkirjoissa. 

Esimerkiksi Salla Simukka ja Terhi Rannela ovat nuortenromaaneissaan kuvanneet tunnistettavasti ja elämyksellisesti Tampereen keskustaa. 
 
Kaltaistani lasten- ja nuortenkirjaentusiastia hauskuttaa se, että pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja -kuvittajien lisäksi uusi näyttely huomioi myös kaikki lasten- ja nuortenkirjat, joissa Tampere ja naapurikunnat ovat tapahtumapaikkoina. 
 
Niinpä valikoimaluettelossa on mukana myös esimerkiksi Maijaliisa Dieckmannin lastenkirja Ville Romusen ja mummon delfiiniseikkailu (Kustannus-Mäkelä 2011), jossa Ville käy mummonsa kanssa nyttemmin jo lakkautetussa Särkänniemen delfinaariossa, ja Laura Lähteenmäen kansalaissodasta kertova historiallinen nuortenromaani Yksi kevät, jonka päähenkilöistä osa on töissä tamperelaisessa  kenkätehtaassa.
 
Näyttelyn aineisto eli Vuosisata tamperelaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta -luettelo tallennetaan lähiaikoina myös Lastenkirjainstituutin verkkosivuille vapaasti  luettavaksi.

 

 

 

 

Näyttely nuortenkirjallisuuden pirkanmaalaisista uudistajista

Kirjailijapotretti © Emmi Jormalainen 

Kaverusten kirjakapina. Asko Martinheimo ja Uolevi Nojonen nuortenkirjallisuuden uudistajina. IBBY Finlandin kokoama näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutissa 14.4.–4.6.2023 museon aukioloaikoina. Vapaa pääsy. 

 

 

 

 

 

Suomalaisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiasta on tehty eri aikoina lähestymistavaltaan ja laajuudeltaan erilaisia poikkileikkauksia. Kirjailijat ovat päässeet kertomaan teostensa synnystä ja heidän tuotantoaan on esitelty erilaisissa kirjailijahakemistoissa. 

 

Toisinaan on tarpeen tehdä kirjailijoiden kuolemankin jälkeen summausta heidän elämäntyönsä merkityksestä. 

 

IBBY Finlandin työryhmä (Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa) on  toteuttanut Tampereen Työväenmuseo Werstaan sympaattiseen näyttelytilaan, Komuuttiin, jo kolme pirkanmaalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta esittelevää näyttelyä. 

 

Ensimmäinen esitteli Leena Härmän (1914–2008) monipuolista lasten- ja nuorten- ja näytelmäkirjailijan uraa vuonna 2019. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2021, oli  Rauha S. Virtasen (1931–2019) tuotannon esittelyn vuoro.

 

Uusin, viime perjantaina avattu näyttely, esittelee Uolevi Nojosen (oik. Ylä-Nojonen, 1939–2021) ja Asko Martinheimon (oik. Matsson, 1934–2002) elämäntyötä ja tuotantoa.

 

Nojosta ja Martinheimoa yhdistää useampikin asia. 

 

Kumpainenkin teki pitkän työuran kansakoulun ja peruskoulun opettajana. 

Pirkanmaalaisuus lujitti kirjailijakollegoiden yhtedenpitoa. He kirjoittivat yhdessä salanimellä A. U. Pirkkala kaksi varhaisnuortenkirjaa Juttu on Tandem ja Tandem iskuu suoneen (WSOY 1982)

Vuonna 1967 järjestettiin Pirkanmaan nuorisoromaanikilpailu, jossa Martinheimon käsikirjoitus sai ensimmäisen palkinnon ja Nojonen sai kunniamaininnan. Molemmat käsikirjoitukset ilmestyivät seuraavana vuonna WSOY:n julkaisemina nuortenromaaneina Polttaa, polttaa…  ja Sigmund Freudin kaamea flunssa. 

Nojonen debytoi kirjoituskilpailun kautta. 

Martinheimolta oli ilmestynyt aiemmin Valistuksen kustantamina kokoelma Näytelmiä kouluille ja nuorisokerhoille sekä varhaisnuortenromaani Tulvaniityn päämaja (1965).

Vitriinissä Asko Martinheimon tuotannostaan
saamia mitaleja, mm. Anni Swanin mitali, sekä 
poikien isälleen nikkaroima pursi, jossa
on sulkakynä purjeena. © Kuva PHH.

 

Toisessa vitriinissä on esillä Uolevi Nojosen kirjailijan
työn tarpeistoa, mm.matkakirjoituskone ja ruskea huopahattu. © Kuva PHH. 

Sekä Martinheimo että  Nojonen kirjoittivat myös kuunnelmia, tv-näytelmiä ja tv-sarjoja sekä näytelmiä lapsille, nuorille ja aikuisille.   

Nojosella oli lahjoja myös kuvataiteilijana. 

Kun Martinheimo lavensi tuotantoaan 1980-luvulla fantasiaan, hän luonnosteli lyijykynäpiirroksiinsa Tuhkanaama ja Taivaantakoja -kirjansa (WSOY 1987) henkilögalleriaa. Esimerkkejä näistä löytyy myös Werstaan näyttelystä. 

 

Martinheimon ja Nojosen 55 vuotta sitten ilmestyneet teokset uudistivat merkittävästi modernia suomalaista nuortenromaania erityisesti kuvatessaan nuoruuden ja aikuisuuden taitekohdassa eläviä poikapäähenkilötä. 

Nojosen esikoisesta olen kirjoittanut kirjailijan 80-vuotis-syntymäpäivän kunniaksi kesällä 2019 Lastenkirjahyllyyn.

 

Martinheimon Polttaa, polttaa… -kirjan luin pitkästä  aikaa viikonloppuna uudelleen, ja hämmästyin sen rohkean-modernia kerronnallista otetta. 

Henkilöiden välinen vuoropuhelu esitetään näytelmäkäsikirjoitusten tapaan siten, että puhujan etu- tai  sukunimi ilmoitetaan tekstissä toistuvasti. 

Päähenkilö Ami suorittaa kesäyliopistossa englannin ehtojaan ja on kesätöissä rakennustyömaalla apupoikana. Romaani kuvaa Amin elämää viikon ajan; siihen mahtuu paljon tapahtumia, kohtaamisia, tunnelmia ja sisäistä kasvua. 

Israelin hyökkäys Egyptiin kuohuttaa uutisissa, mutta samalla tuodaan esille Suomen vasta 50-vuotinen itsenäisyys, johon kansalais- ja talvi- ja jatkosodat vielä luovat pitkät varjonsa. 

 

Vielä 1970-luvulla nuortenkirjallisuus ylsi suurimpienkin sanomalehtien kulttuuriosastoille kantaaottavien keskusteluiden pohjaksi. 

Asko Martinheimo otti tarvittaessa hyvinkin räväkästi kantaa moniin luottamus- ja yhdistystoimissa havaitsemiinsa epäkohtiin toimiessaan Suomen Nuorisokirjailijat ry:n puheenjohtanana (1969–1971), Pirkkalaiskirjailijat ry:n varapuheenjohtajana (1971—1988), ja valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenenä  (1986—88 sekä varapuheenjohtajana 1989—1991). Asko Martinheimo oli myös Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin (nyk. Lastenkirjainstituutti) perustajajäseniä. 

Martinheimo kehitti  Tampereen Yhteiskoulun opettajan toimessaan luovan kirjoittamisen opintoja ja hän opetti myös kirjoittamista Oriveden opistossa. Kenties näiden töiden oheisena syntyi oivallus lyhytproosan merkityksestä kouluopetuksessa. 

Mestarilaukaus ja muita kertomuksia (WSOY 1983), Kivensiruja. Seitsemän kertomusta (WSOY 1992) ja Isojalkainen poika. Kuusi tositapausta (WSOY 1996) hakevat edelleen vertaistaan nuorten novellistiikassa.

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden etujärjestön 25-vuotisjuhlavuotena
 1971 Martinheimo otti kantaa edustamansa kirjallisuuden 
osa-alueen asemaan. Näyttelyssä esillä oleva kirjoitus julkaistiin 
Turun Sanomissa ja Suomen Sosialidemokraatissa 8.10.1971. 
Kuva © PHH. 

 

Kaverusten kirjakapina -näyttely tekee monipuolisesti kunniaa kahdelle suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kehittäjälle. 

Näyttely havainnollistaa myös kiinnostavasti nuortenkirjallisuuden kansitaiteen kehitystä eri vuosikymmeninä.

Ismo Loivamaan näyttelyjulkaisuun kirjoittama  artikkeli "Kuiskaus kuuluu huutoa paremmin" luotaa kattavasti Nojosen ja Martinheimon tuotantoa.  

Toivon mukaan artikkeli kannustaa myös eri-ikäisiä lukijoita tutustumaan kirjailijoiden tuotantoon. 

 

© Kuvat PHH

 

Vahva, lämmin ja kantaaottava Rauha S.

Nuortenkirjailija Rauha S. Virtasen (1931–2019) muistonäyttely Seljalta maailman ääriin Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutti-näyttelytilassa 3.3.–2.5.2021.  Museo avoinna rajatulle kävijämäärälle ti–su klo 11–18. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

 

Pääsin tänään juhlistamaan Rauha S. Virtasen muistonäyttelyn avajaisia koronaturvallisesti näyttelyä suunnitelleen pienen ydinryhmän kanssa.

 

Näyttelyssä on valokuvia Virtasen kotiarkistosta ja lehdissä julkaistuja
haastatetteluita sekä Virtasen tuotannosta eri aikoina kirjoitettuja
kritiikkejä.  Kuva PHH 

IBBY Finlandin aloitteesta järjestetty näyttely esittelee Tampereella pitkään vaikuttaneen kirjailijan tuotantoa ja henkilöhistoriaa. 

Näytteillä on myös Rauha S. Virtasen yhdessä sisarustensa tekemiä paperinukkeja ja lehtiä, kirjailijan kirjoituskone sekä videoina Yleisradion toimittaja Pietari Kylmäsen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 101 kirjaa -ohjelmasarjaan tekemä Rauha S. Virtasen tv-haastattelu sekä lehtori Sirkka-Liisa Heinosen, lehtori Tapani Lepomäen ja minun videokeskustelu kirjailijan tuotannon merkityksestä.

 

Reilun perheen paperinuket ovat  tuttuja Kiurut laulavat -romaanista.
Rauha S. Virtanen teki niitä yhdessä sisarustensa kanssa. He toimittivat
myös ahkerasti erilaisia lehtiä. Kuva PHH. 

1970-luvulla Rauha S. Virtanen koki tärkeäksi ottaa kantaa maailman tilanteeseen.
Erityisesti romaaneissa Joulukuusivarkaus ja Lintu pulpetissa hän kuvasi
nuorten päähenkilöiden kautta koululaisten poliittista heräämistä. Kuva PHH

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntija Ismo Loivamaan näyttelyesitteeseen kirjoittama artikkeli Lempeää vastarintaa valottaa Rauha S. Virtasen tuotannon merkitystä. 

 

Werstaan Komuutti-tilaan rakennetun näyttelyn on suunitellut ja toteuttanut IBBY Finlandin työryhmä Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen, Ismo Loivamaa ja Kaisa Torkki. 

Espoolaisen Juvanpuiston kahdeksasluokkalaiset ovat tehneet vihreän seinän puutarhamaalaukset kuvataideopettaja Kaisa Torkin ohjauksesssa. 

Tuittupää on Pepin hengenheimolainen

Leena Härmä (1914–2008): Tuittupäästä Rieväkylän rapsodiaan. Näyttely Leena Härmän tuotannosta Tampereen työväenmuseo Werstaan Komuutti-näyttelytilassa, os. Väinö Linnan aukio 8, Tampere. Avoinna ti-su klo 11–18. Vapaa pääsy. 

Leena Härmä: Pieni Tuittupää, 191 sivua, WSOY 1945. Kansikuva Maija Karma. 

Tyttö on hintelä, kovin pieni ikäisekseen. Selässä heilahtelevat paksut, kullankeltaiset palmikot vain korostivat tätä pienuutta. Laihat kädet ja jalat olivat vartaloon verrattuina suhteettomat pitkät, ja koko tyttö näytti niin heiveröiseltä, että vähänkin kovempi tuulenpuuska olisi saattanut kaataa hänet. Kasvot olivat kapeat, pienen tiukasti suljetun suun ympärillä oli tarmokas piirre ja isoissa vihreänharmaissa silmissä leiskahti usein uhmaa; hintelä ruumis kätki voimakkaan luonteen. (Härmä 1945, 7–8.)

Leena Härmän (1914–2008) esikoinen Pieni Tuittupää on nyttemmin jo unhoon jäänyt lastenromaani. 

Teos ilmestyi heti sodan jälkeen. Siinä ei kuitenkaan ole mitään viittauksia sotaan, ellei lasketa mukaan Virpin inttämistä Villen ja Tapanin kanssa siitä, voiko tytöstä tulla koskaan sotamiestä. Lopulta Virpi mukautuu näennäisesti poikien mielipiteeseen, mutta niittaa keskustelun kiinni toteamalla, että hänestä tuleekin sotanainen! 

Pieni Tuittupää on oikeasti Virpi, joka täyttää viisiosaiseksi karttuneen sarjan avausosassa seitsemän vuotta. Virpi on maanviljelijävanhempien kuopus. 

Heti romaanin alussa on riipaiseva kohtaus, jossa tyttö kuuntelee salaa äidin ja hiukan pahanilkisen ja suorasuisen Mäkiskän tädin keskustelua ja saa kuulla, että hänen kaksosveljensä kuoli heti syntymänsä jälkeen. Virpin äiti haikailee kuollutta lasta ja tilalle jatkajaa. Äidin sanat satuttavat tyttöä, ja hän toivoo kuolevansa ukkosen iskuun. 

Virpi on oikeudentajuinen mutta reaktioissaan äkkinäinen. Vaatteet repeilevät vauhdikkaissa leikeissä ja tämän tästä tyttö tuntuu ajautuvan suoranaiseen hengenvaaraan. 

Tuittupään lisäksi häntä voisi kutsua perustellusti myös huimapääksi ja tuulispääksi.

Käänteentekeväksi ensimmäisessä osassa muotoutuu ystävystyminen köyhän leskiäidin pojan, Resu-Villen, kanssa. Ensin Virpi kiusaa poikaa muiden lasten mukana, mutta myöhemmin lasten välille solmiutuu tiivis ja lojaali ystävyys.

Härmä on luonut eloisan maaseutumiljöön, jossa kyräilystä ja luokkaeroistakin huolimatta pidetään lopulta yhtä. 

Leena Härmän Pieni Tuittupää ilmestyi samana vuonna kuin Astrid Lindgrenin esikoisteos Pippi Långstrumpf. 

Pepin tavoin myös Härmän Virpi kyseenalaistaa vallitsevia normeja ja tytön ahdasta roolimallia. Toiseksi vertailukohdaksi löytyy Anni Polvan Tiina-kirjojen (v:sta 1956) sankaritar, tosin vasta kymmenen vuoden viipeellä Tuittupäähän. 

Virpillä ja Tiinalla on monen muun yhdistävän seikan lisäksi kummallakin ankara äiti ja sallivampi, tyttären mielenliikkeitä paremmin ymmärtävä isä. 

Lastenromaaniensa jälkeen Härmä ryhtyi kirjoittamaan 1950-luvun lopulta lähtien näytelmiä Tampereen Työväen Teatterille ja kuunnelmia radiolle. 

Härmän tekstit ovat päätyneet myös elokuviksi, mm. Jack Witikan ohjaama Virtaset ja Lahtiset ja Edwin Laineen ohjaama Pinsiön parooni vuosina 1959 ja 1962. 

Tampereella on nyt mainio tilaisuus tutustua Leena Härmän tuotantoon. Työväen keskusmuseo Verstaan pienessä Komuutti-näyttelytilassa on maaliskuun loppuun asti avoinna näyttely Leena Härmä (1914–2008): Tuittupäästä Rieväkylän rapsodiaan.

Näyttelyssä on esillä Leena Härmän lasten- ja
nuortenromaanien kansikuvia, joista valtaosan on
tehnyt Maija Karma. Valokuva PHH,

Näyttelyn ovat koonneet IBBY Finlandin työryhmä Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa.  

Eilisissä avajaisissa luodattiin näyttelijöiden Eila Roineen, Liisa Roineen ja Seppo Mäen muistojen avittamana Härmän persoonaa näytelmien käsikirjoittajana. He muistivat Härmän melko särmikkäänä persoonana, joka saattoi äkämystyä helposti. 

Kirjailijana Härmä ei pitänyt suurta meteliä itsestään. Pirkkalaiskirjailijoiden sihteerinä hän toimi vuosina 1950–1951. Hänellä oli vammainen poika, joka varmasti antoi sykäyksen myös näytelmälle Voi sinua, Pietu (1976). Näytelmää esitettiin Tampereen Teatterissa ja Kouvolan Teatterissa. Aiheensa kanssa Härmä oli aikaansa edellä.

Vitriiniin on koottu Härmän teosten ensipainoksia
Lastenkirjainstituutin kokoelmista ja
näytelmäkäsikirjoituksia. Valokuva PHH.

Härmä sai lasten- ja nuortenkirjoistaan useitakin palkintoja ja hän oli myös 1940–50-luvulla verraten hyvin apurahoitettu kirjailija. Kiinnostava anekdootti on, että Suomen Kulttuurirahastolla oli vuonna 1956 jaossa erään nimikkorahaston kautta 100 000 markan palkinto, joka haluttiin myöntää sellaiselle nuortenkirjalle, joka käsittelee työntekoa nuoria kiinnostavasti ja työn tekoon kannustavasti. Nuorten Kirja ry:n arvostelu- ja palkintolautakunta lhetti ehdolle Leena Härmän Hurrikaanin ja palkinto päätettiin myöntää Härmälle. Palkintoa rahoittanut yksityinen liikemies ei kuitenkaan pitänyt teoksessa käsiteltyä polkupyörän korjausta riittäväski työnteoksi ja täyttämään asettamiaan palkintoehtoja. Palkinto evättiin ja Kulttuurirahasto myönsi palkintosumman muista varoista Härmälle. 

Lisensiaatintutkimusta tehdessäni lähetin 1940-50-lukujen vielä elossa oleville lasten- ja nuortenkirjailijoille kyselyn ajankohdan lastenkirjallisesta kentästä.

Härmä vastasi kirjeitse 16. helmikuuta 1997. 

Hän muistelee muun muassa vuonna 1945 esikoisteoksensa ilmestymisen jälkeen saamaansa kutsua Hotelli Kämppiin WSOY:n kirjailijaillallisille. Pukeutumiskoodina oli juhlapuku ja kankaiden saaminen sodan päättymisen jälkeen haastavaa. "Sen mekon saaminen oli vaikeampaa kuin kirjan kirjoittaminen!" 

Heti hotellin ovella hänen käsipuoleensa tarttui vanhempi mies, joka sittemmin paljastui kuvanveistäjä Wäinö Aaltoseksi. Aaltosen vaimo ohjeisti Härmää tyytymään vain kuuntelemaan miehen puhetta, sillä mies oli umpikuuro. 

Omituinen ilmiö: Unikudelmia-näyttelyssä virkistyy!

Unikudelmia. Elämyksellinen ja moniaistinen näyttely unista ja unelmista. Annantalon taide-galleria, Helsinki, os. Annantalo 30. Avoinna arkisin klo 10.15–20 ja la–su klo 10–16. Vapaa pääsy. Avoinna 17.12.2017 asti. Tuotanto Valveen sanataidekoulu/ Katri Tenetz,  alkuperäisidea, käskirjoitus, näyttelysuunnittelu ja sanataide- kasvatusmateriaalit Anna Anttonen & Kati Inkala. Näyttelysuunnittelu, visualisointi ja lavastus Heidi Kesti. Näyttelyjuliste Satu Kontinen.  ––>

Oululainen Valveen sanataidekoulu on jo pitkään oivaltanut, että nykylapset ja -nuoret innostuvat kirjoista myös elämyksellisyyden ja toiminnallisuuden kautta. 

Uusin näyttely Unikudelmia todistaa konkreettisesti, että Sanataidekoulu Valve on valveilla, mitä tulee lastenkirjallisuuden tunnetuksi tekemiseen! 

Sanataidekoulun näyttelyt ovat saaneet mainetta ja kunniaa. Erityisen hienoa on se, että niitä on saatu myös kiertueelle muualle Suomeen.

Yleisnäkymä Unikudlelmia-näyttelyn ensimmäisestä salista. Etuvasemmalla
kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinin Hulahula Pandapupu. Valokuva PHH. 

Unikudelmia-näyttely on vielä vajaan kuukauden ajan nähtävillä Annantalolla Helsingissä.  Rouva Huu patistaa kaikkia kokemaan näyttelyn, se on mannaa marraskuun harmaaseen mielentilaan. 

Helsingistä näyttely lähtee kiertueelle ensi vuonna Kotkan Merikeskus Wellamoon.

Unikudelmia-näyttelyssä kehrätään tietysti myös unista
lankaa. Rukin takana Taruliisa Warstan kuvitusoriginaaleja kuvakirjaan Ruusunen. Kuva PHH. 

Sataidekasvattajat Anna Anttonen ja Kati Inkala ovat ansiokkaasti haravoineet suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mukana on kolmisenkymmentä uniteemaan eri tavoin sopivaa teosta – kuvakirjoja, satuja, kuvakertomuksia, novelleja, romaaneja ja tietokirjoja. Suurin osa on lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mutta mukana on myös pari aikuisille suunnattu teosta Emmi Itärannalta ja Leena Krohnilta. 

Oili Tannisen Nunnu-kirjojen kärpänen Santeri surina on saanut
oman ristipistoteoksen! Valokuva PHH. 

Mukana on  tuttuja suosikkeja (Mauri Kunnaksen Yökirja ja Aino Havukaisen & Sami Toivosen Tatun ja Patun outo unikirja), suotta unohtuneita vanhoja helmiä (Oili Tannisen Nunnu, Eira Stenbergin Ihmispuu ja Marjatta Kurenniemen Unikon satuja) ja uutuuksia vuoden-parin takaa (Kaisa Happosen  & Anne Vaskon Mur eli karhu, Ritva Toivolan Anni Unennäkijä ja Laura Ertimon & Satu Kontisen Yö, kirja unesta ja pimeän salaisuuksista). Äkkiseltään on vaikea sanoa, että joku olennainen kirja olisi jäänyt joukosta pois! 

Satu Kontisen ja Laura Ertimon tietokirja inspiroi näyttelytyöryhmää
erityisesti. Kontisen kuvituksia  tietokirjaan Yö, kirja unesta ja pimeän
 salaisuuksista (Myllylahti). Valokuva PHH.

Kirjoista on laadittu installaatioita, elämyskokonaisuuksia, joissa leikitellään valveen ja unen rajatilalla, uneen liittyvillä assosiaatioilla, tunteilla ja tunnelmilla.  

Sanna Tahvanaisen ja Jenny Lucanderin Lohikäärmeunia -kuvakirjasta
tehty kuvasuurennus imee näyttelyssäkävijän heti unenomaiseen
maailmaan. Valokuva PHH.

Näyttelyn visualisoinnissa on ollut mukana useita kuvataiteilijoita, kuvanveistäjiä, joista monella on myös oululainen tausta. Mukana on myös alueen käsityöläisiä ja alalle kouluttautuvia opiskelijoita.

Kuvataiteilija, lavastaja ja puvustaja Heidi Kestin Pehmoleluryijyssä olisi
ainesta laajempaankin tuotantoon!  Valokuva PHH. 

Päiväkodeille ja kouluille löytyy verkosta sanataideharjoitusmateriaalia.

Joulu voi tulla jo postiluukusta!

Postimuseon Joulun merkit -näyttely 10.11.2016–8.1.2017 Museokeskus Vapriikin Galleriassa, os.  Alaverstaanraitti 5, Tampere. Avoinna ti–su 10–18.
 Vapriikki on suljettu joulun aikaan 6.12. ja 24.–26.12.

Eilen avattiin Tampereella Museokeskus Vapriikin Galleriassa Postimuseon Joulun merkit -näyttely, joka esittelee kaikki Suomessa ilmestyneet joulupostimerkit vuodesta 1973 lähtien sekä niiden alkuperäiset taiteilijoiden piirtämät luonnokset.

Eilen julkistettiin myös tämänvuotiset joulupostimerkit. Posti järjesti Kuvittajat ry:n kanssa yhteistyönä suunnittelukilpailun, jossa voiton veivät Sari Airolan "Juokse porosein" –postimerkki ja Sini Ezerin "Tyttö ja orava".  Sekä Airola että Ezer tunnetaan myös lasten kuvakirjojen tekijöinä.

Ezerin merkissä aiheena on jakamisen ilo. Tekijä kertoo hakeneensa kuvaan  perinteikästä joulutunnelmaa, mutta halusi samalla tavoitella raikasta sommittelua ja värimaailmaa. Tyttö ja orava -merkki on ensimmäinen joulutervehdyksen ikimerkki, joten se käy sellaisenaan myös ensi joulun tervehdyksiin.

Sari Airolan Juokse porosein –merkissä on suomalaisen joulukuvaston klassiset hahmot, poro ja tonttu,  ja postimerkki viestii näiden kahden ystävyyttä joulumatkalla. Yhtenä innoittajana on ollut Airolan lapsuuden luku- ja katseluelämys, isosiskon hänelle usein lukema kuvakirja Inga Borg-Grubbströmin Parrak, valkonen poro (Otava 1960).  

Näyttelyssä  on uusien joulumerkkien voittajien ja muiden palkittujen lisäksi esillä myös suuunnittelukilpailuun tulleita ehdotuksia.  Mukana on monia lastenkirjakuvittajia: muiden muassa Virpi Talvitie, Marika Maijala, Mirkka Eskonen, Riikka Juvonen.

Postimerkit ovat kiinnostava osa eräänlaista käyttötaidetta. Pieni koko on taiteilijalle aina haaste: kuinka muotokieli, värit ja aihe piirtyvät esiin pikkuriikkisessä koossa. Ensimmäinen jouluaiheinen postimerkki ilmestyi Suomessa vasta 1973. 

Näyttely tarjoaakin nostalgiaelämyksiä monen ikäisille.

Suomen tuotteliain joulupostimerkkitaiteilija on taiteilija Pirkko Vahtero, joka työskenteli valtion setelipainossa. Hän on suunnitellut 17 joulupostimerkkiä ja lisäksi vastannut kuuden postimerkin graafisesta ulkoasusta. Hänen suunnittelutyönsä tuloksia ovat kaikki suomalaiset joulupostimerkit vuosina 1973 –1982. Vahteron jälkeen joulupostimerkkien kuvastoa on tilattu monelta tunnetulta kuvittajalta (mm. Mauri Kunnas, Pekka Vuori, Hannu Taina, Julia Vuori ja Marjo Nygård).