Tiedätkö sinä jo, kuinka talvi tulee?

 

Mirkka Eskonen: Talvipuutarhurit. 32 sivua. Teos 2024.

Kotimaisissa kuvakirjoissa luotetaan onneksi nykyisin entistä enemmän niukkaan mutta dynaamiseen tarinaan, joka jättää entistä enemmän tilaa kuvitukselle.
 
Mirkka Eskosen kuvakirja Talvipuutarhurit hurmaa yksinkertaisuudellaan.
 
Kirja on onnen omiaan juuri nyt, kun säätiedotukset ennustavat pitkän ja poikkeuksellisen lämpimän syksyn kallistuvan pian talven puolelle.  

 

Elsa Beskowin kuvakirjaklassikossa Ollin hiihtoretki (Gummerus 1975, suom. Eila Kivikk´aho) Olli-poika odottaa malttamattomana talventuloa, koska hän haluaa päästä kokeilemaan uusia suksiaan. 

Olli kohtaa metsässä Kuningas Talven ja Setä Huurteisen, jotka häätävät Räntä-mummon tiehensä. 

 

Talvipuutarhureissa Mirkka Eskonen on luonut vuodenaikojen kierrosta aivan oman mytologisen maailmansa. 

Kuvakulmien vaihtelu ja pelkistäminen synnyttävät kuvakirjaan
poikkeuksellisen meditatiivisen tunnelman. Mirkka Eskosen
puupiirroskuvitusta kuvakirjaan Talvipuutarhurit
  (Teos 2024). 

 

Iltapäivä oli jo pitkällä
Pupukaverukset loikoilivat 
sammalikossa ja tutkailivat
uusia valkoisia turkkejaan.  

 – Vau! Katsokaa, miten hienosti
valkoinen väri hohtaa sammalta
vasten! Pikku Pupu ihasteli ja 
kietoi kaulaliinan tiukemmalle.

Päivä oli kylmä. 

Silloin läheltä alkoi kuulua 
rapinaa ja tassutusta.

 

Havainnollinen kuvitus kertoo aukeamalla olennaisen.
Mirkka Eskosen puupiirroskuvitusta kuvakirjaan Talvipuutarhurit
  (Teos 2024). 

Lastenkirjoissa on tavallista, että niiden keskushahmot kokevat usein asioita ensimmäistä kertaa, mistä syntyy kirjaan tarvittavaa draamaa ja jännitettä. 
Pienille pupuille talventulo lienee uusi kokemus – tai sitten luonnonjärjestys on vain viivästyttänyt niiden talviturkin värin muuttumista. 

Yhtä kaikki ne kokevat olonsa uhatuksi, kun kettu väijyy niitä metsässä.   
 
Mirkka Eskonen on yksi harvoista nykykuvittajista, joka on tehnyt lastenkirjakuvituksia työläällä ja vaativalla puupiirrostekniikalla. 

Kaarina Helakisan Annan seitsemän elämää vuodelta 2012 oli Eskosen ensimmäinen kuvakirjakuvitus, jonka hän toteutti osana kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman opinnäytetyötään Aalto yliopistoon.
 
Sittemmin Eskonen on yhdistellyt kuvituksissaan  eri tekniikoita – piirtämistä, maalaamista ja painomenetelmiä. 

Puupiirrostekniikalla toteutetun Talvipuutarhurien väriskaala pysyy lähes koko kirja ajan melko tummana, mutta paperin pinnan rasteroiva telaus tuo siihen tarpeellista keveyttä.  

Kuvakirjan lukija ja kuvan katsoja saa pyöritellä kirjaa käsissään,
jotta talvipuutarhurien työ tulee havainnollistetuksi. 
Mirkka Eskosen puupiirroskuvitusta kuvakirjaan 
Talvipuutarhurit (Teos 2024). 

 

Sinisiin pitkiin hameisiin sonnustautuneet talvipuutarhurit kastelevat ensin koko metsän ja istuttavat sitten kukkia.

 

Kukat kasvoivat 
yhä suuremmiksi ja
painavimmiksi,
kunnes naps! 
Terälehdet 
irtosivat ja
täyttivät ilman.

 

Kukinnoista syntyy lopulta sakea lumipyry, joka antaa pupuille turvan talven ajaksi.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mirkka Eskosen puupiirroskuvitusta
kuvakirjaan Talvipuutarhurit (Teos 2024). 

Mustan ja valkean kontrastit kuvituksessa sekä  tyylitelty metsämiljöö tasaavat kuin huomaamatta kuvakirjan lukijan ja kuvien katsojan hengitystä. Eskonen käyttää kirkkaita värejä tarkkaan harkittuina tehokeinoina (pupujen punaiset kaulahuivit, ketun hohtavan oranssi turkki, syksyn väreissä leiskuvat puiden lehdet ja sienet).


 

 

Kun katsoo tarkasti, löytää ympäriltään – ja kuvakirjoista! – aarteita

Saara Vallineva: Vanha torni, 37 sivua, Enostone 2024.

 

Meria Palin: Kettu ja meri, 29 sivua, Enostone 2024.

 

Pienet kustantamot poimivat nykyisin valikoimiinsa ilahduttavan paljon kotimaisia kuvakirjoja. 

Nämä kaksi Enostonen uutuutta onnistuvat tiivistämään isoja teemojaan niukkaan tekstiin ja elämykselliseen kuvitukseensa.

 

Nappisuoritus selittynee sekä Saara Vallinevan että Meria Palinin kuvakirjojen kohdalla nimenomaan sillä, että teksti ja kuvitus ovat heidän omiaan. 

Kompromissit eri ilmaisukeinojen välillä on siis tehty jo työpöydällä, eikä vasta kustannustoimittamisen eri vaiheissa.

 

Vanha torni ja Kettu ja meri todistavat monissa nyansseissaan, kuinka suomalainen kuvakirjatyyli yhdenmukaistuu käännöstarjonnan kanssa. 

Vallineva ja Palin ovat molemmat hakeneet koulutusta ja  vaikutteita myös maailmalta: Palin on valmistunut Lastenkirjakuvituksen maisteriksi Cambridge School of Art -taidekoulusta vuonna 2019.

Vallineva puolestaan ammentaa ideoita ulkomaanmatkoiltaan ja tekee myös kansainvälistä yhteistyötä. 

Esimerkiksi hänen kuvittamansa kuvakirja Brave as bunny (2024) on syntynyt yhdysvaltalaisen Brenda VanWinklen tekstiin. 

Vanhan tornin keskushenkilöitä ovat Seamus-niminen jänis ja elollistettu vanha torni. 

Aikuinen lukija saattaa nähdä jäniksen nimessä myös kunnianosoituksen irlantilaiselle runoilijalle, Seamus Heaneylle (1939–2013). 

Jänis purjehtii saarelle ja haaveilee aarteesta. Torni lupaa auttaa mahdollisen aarteen jäljityksessä, jos jänis ensin auttaa tornin rakenteiden korjauksessa. 

Saara Vallinevan kuvituksen luonnolliset värit hivelevät silmää.
 Vallinevan kuvitusta kuvakirjaan Vanha torni (Enostone 2024). 

Seamus-jänis saa apua mereltä, joka muistuttaa runojen tärkeydestä. 

Näin tarinaan ujuttautuu myös Cara-jänis. Se ilahtuu meren lahjoittamista sileistä kivistä, joille se voi kirjoittaa runoja. 

Seamuksen ja Caran ensikohtaaminen meren rannalla kuvataan viehkosti sanattomalla aukeamalla, kun niiden kuonot melkein koskettavat toisiaan. 

 

Tempoltaan rauhalliseen kirjaan syntyy toiminnallisuutta, kun tarina edellyttää välillä kääntämään kirjan toisin päin ja avaamaan ns. taittoaukeaman, joka tuplaa kuvan puolta suuremmaksi panoraamakuvaksi. 

Runollisessa loppukohtauksessa merikin tuntuu
samaistuvan jänisten onneen. Saara Vallinevan kuvitusta
kuvakirjaan Vanha torni (Enostone 2024). 

 

Vanha torni on filosofinen kuvakirja onnen etsimisestä ja löytämisestä. 

Vallinevan kuvituskuvat itsessään toimivat meditatiivisesti: kuvien katsoja ja lukija  voi kuulla korvissaan meren aaltojen loiskeen ja meren hiomia kiviä tekee mieli koskettaa. 

 

Vallinevan kuvitusoriginaalit Vanhaan torniin ovat esillä Tampereella Tahmelan huvilan Galleria Lastenkirjassa elo-syyskuun ajan. 

 

Meri on keskeinen elementti ja mielenmaisema myös Meria Palinin kuvakirjassa Kettu ja meri. 

Vallinevan kuvakirjaan verrattuna Palininin kuvakirjassa on rajatumpi teema, huoli meren saastumisesta. 

Minäkertojana on vanha kettu. Se muistelee sairastuneen meren äärellä aikaa, jolloin se vielä pystyi  nauttimaan merestä yhdessä isänsä kanssa. 

Palin on karsinut tekstin minimiinsä. 

Aukeamalla voi olla vain kolme lyhyttä, muodoltaan kompaktia sanaa. 

Vallinevan tavoin myös Palin antaa välillä kokonaan vetovastuun kuvitukselle. 

 

Ketun huoli meren hyvinvoinnista näkyy
myös kirjasimen aaltoiluna. Meria Palinin kuvitusta
kuvakirjaan Kettu ja meri (Enostone 2024). 

 

Kettu ja meri vaikuttaa lukijaansa rauhoittavasti, vaikka huoli meren hyvinvoinnista ei kirjan mittaan tulekaan taikatempun tavoin ratkaistuksi. 

Sanaton aukeama, jossa uskotaan yhteistyön voimaan. 
Meria Palinin kuvitusta kuvakirjaan Kettu ja meri 
(Enostone 2024). 

Toivon sydämestäni, että kuvakirjoja lapsille ääneen lukevat aikuiset malttavat antaa aikaa ja rauhaa tällaisille kirjoille, jotka antavat mahdollisuuden pysähtyä ihmettelemään elämän suuria asioita yhdessä.  

9. luukku: Joulun odotus voi kihelmöidä jopa iholla

Sirpa Sironen-Hänninen & Anita Polkutie: Sormenpäissä joulu. Piirrä tonttuiloa iholle, 60 sivua, Mäkelä 2023.

 

Sormenpäissä joulu. Piirrä tonttuiloa iholle on omintakeinen variaatio joulukalenterikirjasta.

 

Mukana on 24  pääosin runon muodossa kerrottua tarinaa, jotka virittävät vastaanottamaan joulun sanomaa kaikessa rauhassa. 

 

Kirjan runotarinat on nimittäin tarkoitettu lempeän kosketuksen kautta lapselle välitettäväksi! 

 

Alussa ohjeistetaan kirjan vuorovaikutteiseen käyttöön kotona ja varhaiskasvatuksessa. Tärkeintä on löytää mahdollisimman rauhallinen ja kiireetön hetki. Tärkeää on myös pyytää lapselta lupa kosketukseen ja selän sivelyyn. 

 

Kielitietoiseen kirjallisuuskasvatukseen viritellään kehottamalla aikuista selittämään lapsille todennäköisesti vieraampia sanoja, kuten kuksa, kopara, paljakka ja tykkylumi (…. jotka eivät välttämättä ole enää meille kaikille aikuisillekaan tuttuja käsitteitä). 

 

Sirpa Sironen-Hänninen on tehnyt pitkän työuran varhaiskasvatuksessa. Työssään hän on käyttänyt paljon satuhierontaa, joka on Sanna Tuovisen kehittämä menetelmä. 

 

Tontut joulusaunassa: harras tunnelma, hiljaiset äänet ja tuoksut
 välittyvät Anita Polkutien kuvituskuvasta. Polkutien akvarellikuvitusta
Sirpa Sironen-Hännisen Sormenpäissä joulu -kirjaan
(Mäkelä 2023).

Tuovisen vanavedessä tästä lastenkirjallisuuden ja meditaation yhdistävästä toiminnallisuduesta  ovat innostuneet myös muut. 

Nora Lehtinen ja Jenni Skyttä-Forssell ovat tehneet jo kaksi kirjaa Hattaratuuli. Piirretään satuja iholle ja Taika-aurinko. Piirretään satuja iholle (Karisto 2021 ja 2022, kuv. Reetta Niemensivu) ja kolmas ilmestyy ensi keväänä.  

Näitä kirjoja sekä Sironen-Hännisen joulukirjaa markkinoidaan kuitenkin Tuovisen nimenomaisesta toiveesta ”selkään piirtämisen” menetelmän kautta, ei satuhierontana. 

 

Olen itse vähän skeptinen sen suhteen, että aikuinen jaksaa malttaa paneutua viitseliäästi toiminnallisiin ohjeisiin tarkasti ja noudattaa valmiita ohjeistuksia. Sironen-Hännisen runotarinat toimivat toki myös ilman selkään piirtämistä.  Rauhoittavaa sivelyä voi toki tehdä improvisoidustikin… ja kenties jo pian tehdään aikuisillekin vastaavia toiminnallisia rentoutuskirjoja? 

 

Jokaisen runotarinan lopussa on jokin vuorovaikutukseen ja keskusteluun kannustava kysymys. 

Kirjan toiminnallinen konsepti sopii varmasti hyvin myös tunnetaitojen opetteluun varhaiskasvatuksessa.

 

Anita Polkutien akvarellikuvitukset tukevat ajatusta hiljentymisestä.

2. luukku: Ei kiirettä mihinkään

Meria Palin: Vilin ja Viljan joulun odotusta, 24 sivua, BoD 2022.

 

 

 

Kotimaisia jouluaiheisia kuvakirjoja ei oman seurantani mukaan tänä vuonna ole ilmestynyt kuin yksi, joten on syytä poimia joukkoon Meria Palinin viime vuonna omakustanteena ilmestynyt sanaton kuvakirja, joka virittää lempeästi joulun odotukseen. 

 

Eläinhahmot valmistautuvat jouluun eri tavoin. Koko sivulle levittyvät, ruskealla kehyksellä rajatut kuvat ovat selkeitä. Aukeaman vasen sivu on jätetty kokonaan tyhjäksi.

 

Lapsi voi sepittää kuvien perusteella tarinan mieleisekseen, kerta toisensa jälkeen uudeksi tai yksityiskohtien ja havaintojen lisääntyessä täydentyväksi joulutarinaksi.

Selkeä kuvitustyyli innostaa varmasti
parhaiten oman tarinan sepittämiseen
tottumatonta lasta. Meria Palinin kuvitusta
sanattomaan kuvakirjaan Vilin ja Viljan
joulun odotusta (BoD 2022). 

 

Palinin kuvakirja muistuttaa eleettömästi, että joskus voi olla rauhoittavaa pysähtyä vain kuvan äärelle: nuuhkia kuvien tuoksuja, kuulostella erilaisia ääniä ja tunnelmia. Ilman hoppua mihinkään. 

Hypnoottista kieliriehaa Hampampam-maassa

 

Ville Hytönen: Maa nimeltä Hampampam. Kuvittanut Marja-Liisa Plats. 64 sivua. Tammi 2023. Graafinen suunnittelu Lille Santanen. 

 

Oli Hampampamin maassa, jossain kosteiden kaarnojen, sarnaisten vaarnajuurten alla tyyhti, aivan oikea ja ihana Puutyyhti, suu kuin kanalla ja silmät soikeat, hoikat sormet ja oikeat koikeloiskoivet. Ja monella sanalla Puutyyhti kertoi Hampampamin maasta tarinaa.

 

Tyyhtiä ei tuntenut kukaan, mutta jok´ikisen mukaan sen narinaiset tarut olivat iltasaduiksi parhaita. Harmaa Puutyyhti kertoi ne juurille, puiden suurille maanalaisille oksille, jotka poikkesivat ajoittain maan päällä puina sun muina pensaina. Nuo kelmeät ja värittömät loimet, kuin maahisten koivet, kertoivat yht´kaikki tyyhtin satatuhatta tarinaa pitkin Hampampamia.

 

 

Ruotsalaisen Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa (Otava 2015, suom. Ulla Lempinen) oli edelleen syyskuussa Suomen Kirjakauppaliiton ylläpitämän Mitä Suomi lukee -tilaston kärjen tuntumassa.

Nukutussadun suosio selittyy sillä, että tarinaa käytetään ennen kaikkea äänikirjana, ja mahdollisesti jopa päivittäin. Kani-kirjan ideana on, että aikuinen lukee sitä ääneen mahdollisimman hitaalla, monotonisella äänellä ja painottaa valittuja sanoja vaikutelman tehostamiseksi, jotta kuulija nukahtaisi mahdollisimman pian. 

 

Näin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden juhlapäivänä on syytä iloita siitä, että ruotsalaiselle konseptiltaan laskelmoidulle kirjalle on tullut varteenotettava ja kirjallisilta ja kielellisiltä ansioiltaan paljon korkeatasoisempi kotimainen vastine, joka hypnotisoi myös lukijansa, mutta lopputuloksena on 

 toivoakseni silti nuijanukutuksen sijaan HAVAHTUMINEN rikkaan suomen kielen nyansseihin ja kielen monikäyttöisyyteen. 

 

Ville Hytösen ja virolaisen kuvittaja Marja-Liisa Platsin Maa nimeltä Hampampam viettelee jo kauniilla ulkoasullaan ja värityksellään. Plats käyttää valkoisen ja mustan rinnalla rohkeasti vastavärejä, sekä sinisestä ja punaisesta murrettuja, sekoitettuja värejä.  

Platsin kuvituksen muotokieli poikkeaa selvästi suomalaisesta. Kuvittajavalintaa voi pitää onnistuneena. Hytönen asuu perheineen pääosin Virossa ja satukirja ilmestyy samaan aikaan myös Koolibri-kustantamon kautta Kadri Jaanitsin käännöksenä.

 

 

Saduissa lähdetään usein matkalle. Aukeamalla oikealla puun
runkoa kiipeävä Puutyyhti lähettää satua kuuntelevan lapsen
 satumaahan. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen 
 satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023). 

Ville Hytösellä on laaja tuotanto:  aikuistenkirjojen (mm. romaaneja, runoja, esseitä, matkakirjoja) ohessahänon kirjoittanut myös lapsille. Esimerkiksi Ötökkämaasta kertovissa tarinakokoelmissa (Tammi v:sta 2014, kuv. Virpi Penna) kielen kieputtelu on ollut kohosteisesti esillä. 

 

Maa nimeltä Hampampam harppaa kielen osalta kokeellisen loikan eteenpäin. 

Hytösen rytmi on maagista, liki hypnoottista. 

Hänen kielensä suorastaan HUUTAA päästä ääneen luetuksi. 

 

Suorasanainen kerronta tuntuu riistäytyvän yhtäältä proosarunoksi ja riimitetyksi runoksi: 

 

– – Vaan miksi kertoi tyyhti sadut nuo sadat, kun tarinoiden radat ja evät olivat niin erinevät? – – 

 

Sanataiteellinen huikentelevaisuus on takakannessa luokiteltu nonsenseksi.

 

Puutyyhtin lisäksi satukirjassa tutustutaan moniin Hampampam-maan omalaatuisiin asukkaisiin. 

Koivistolaiset ovat pulkkosientä muistuttavia, aapasuon reunalla asuvia menninkäisiä , jotka käyttävät peltotöissä työvoimanaan pieniä hiiriä ja päästäisiä, tiiroja ja västäisiä. 

Rauskinpoika Kontiaisen ahneus ja häikäilemättömyys selittyy sen traagisella elämänkohtalolla: sen osaksi ei ole koskaan koitunut lämpöä ja rakkautta. 

Rauskinpoika Kontiainen on räyhäkkä ja traaginen hahmo.
Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen satukokoelmaan
  Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023). 

Liepon kerrotaan olevan maailman kaikista eläimistä karmivin. Se kulkee kuihtuneita joenpohjia pitkin, kerää loisia ja polttaa niitä ojissa.

 

Kivettyneen metsän kivikoloissa eli tuo Liepo ja hankasi ikeniään kiviä vasten. Ja ikenistä valui kiviin tahnaa, viheriää niljaketta, joka peitti ajan mittaan mustakivisen metsän. Ja aikojen saatossa tuosta elävästä tahnasta kasvoi sammalta, ja sammaleesta pensaita, ja pensaista puita sun muita risukkoja, ruohotukkoja ja pajukkoja. – – 

Jättiläisnaisista suurin, Suurhaisi.
Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen 
 satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam 
(Tammi 2023). 

Otusten kohtaloista löytyy traagisuutta Tove Janssonin muumitarinoiden tapaan.  

Usein yhteisöllisyys, rajojen ylittäminen ja rohkeus koituvat lopulta Hytösen tarinoiden sankarien ja antisankarien pelastukseksi.

 

Lyhyistä nonsense-saduistakin löytyy perinteisten satujen piirteitä –  jännitystä ja ristiriitatilanteita.  Muutamassa sadussa tuodaan myös opetus siekailematta esille.

 

 

Puti on pieni ja väheksytty, mutta niin vain sitäkin tarvitaan
Hampampamin yhteisössä. Lille Santasen graafinen suunnittelu
 on viimeisteltyä. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen
satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023).

Satu ”Hurja konna, raakku ja siili” siili kiteyttää Hampampamin maan asukkaiden ja samalla myös Hytösen ja Platsin satukokoelman perimmäisen filosofian:

 

”Nopeasti ei ehdi nähdä maailmaa”, selitti siili. ”Jos vain juoksee ja kiirehtii, hyppelehtii ja vilkkaasti liikehtii, ei näe maailman taikaa. Siihen ei ole aikaa. Sillä kaikki elämisen ihanuus rakentuu pienistä asioista, mustikoista ja soista, joista ei ole kukaan koskaan kuullutkaan.” 

 

Nykyisin puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää olisi lukea lapsille ääneen vielä pitkään senkin jälkeen, kun lapsi on oppinut itse sujuvasti lukemaan. 

 

Toivon sydämestäni, että tämä kirja löytää tiensä lasten ja nuorten ja aikuisten yhteisiin kiireettömiin ääneenlukuhetkiin.

 

Kirja on onnen omiaan avaamaan lasten ja nuorten oman tarinoinnin hanat, havahduttamaan lukijansa ja kuulijansa suomen kielen rikkaasta rekisteristä, rytmin, kielen soinnin ja helinän koko repertuaarista.

 

Meditatiivinen kuvakirja kaikille syksyn ystäville

Mila Teräs & Nora Surojegin: Myyrä joka katsoi kuuta. 32 sivua. Karisto 2023. 

 

 

 

Metsässä vietettiin kuun katsomisjuhlaa,

kuun ihailujuhlaa,

sillä taivaalle oli juuri puhjennut

huikean pyöreä täysikuu.

 

Sen pakahduttava kirkkaus aiheutti silkkaa riemua

ja keräsi yhteen hurmioitunutta väkeä. 

 

Karisto on viime vuosina laajentanut lastenkirjavalikoimaansa laadukkaisiin kotimaisiin kuvakirjoihin, joissa teksti ja kuvitus muodostavat parhaimmillaan taiten sommitellun kokonaisuuden.   

Yksi merkittävä taitoskohta oli vuonna 2017 järjestetty uusia kuvakirjatekstejä peräänkuuluttava kirjoituskilpailu.

 

Mila Teräksen ja Nora Surojeginin Myyrä joka katsoi kuuta vetoaa painotuksiltaan suomalaiseen melankoliseen luonteenlaatuun, mutta siitä löytyy kosketuspintaa myös suorituskeskeisille ja ylitunnollisille puurtajille. 

 

Milli Myyrä tuntee outoa levottomuutta. 

Onko se muistanut varustautua riittävästi tulevan talven varalle? 

Ohi vaeltavien ja talvivarastoa kuljettavien maanisten muurahaisten ”Täytyy täytyy…” hokemat vielä entisestään pahentavat sen mielialaa. 

 

Hajamielisyyksissään se on kompastua Essi Etanaan.

 

Etana kertoo tulleensa katsomaan täysikuuta.

 

Vaikka Milli Myyrän on vaikea irrottautua ajatusjumeistaan, niin täyden kuun ihmeen äärellä se lumoutuu täysin. 

Syksyn ruskalla herkutteleva aukeama, jolla Valde
Vaahtera lahjoittaa myyrälle haiku-runon.
Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023).

Kuun kajossa Valde Vaahtera  ja Kalevi Kukko ryhtyvät spontaanisti haiku-runoilijoiksi.

 

Liekö kysymys jonkinlaisesta kuuhulluudesta, kun myyrä uskoo voivansa leikata yöllisestä tähtitaivaasta itselleen verhot. 

Ahneus on koitua myyrän kohtaloksi, sillä se loukkaa jalkansa ja muut metsän eläimet valistavat, ettei yötaivasta voi kukaan omistaa. 

 

Höpsö myyrä kuvittelee, että se voi leikata yötaivaasta
itselleen verhot! Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin 
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023). 

Myyrän on pakko hidastaa tahtia, ja ensi kertaa huomaa, että voi nähdä kotikolonsa ikkunastakin kajastavan kumottavan täysikuun. 

 

Mila Teräksellä on omintakeinen taito kirjoittaa lyyrisesti, olipa kyse kuvakirjasta, lastenromaanista tai aiheiltaan hyvinkin realistisesta nuortenkirjasta.  

Milli Myyrän ja täysikuun tarinassa voi halutessaan nähdä myös ikiaikaisten faabelien viisautta.

 

Kuun kajo värjää metsän violetin eri sävyillä. 
Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin 
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023). 

Teräksen riittävän niukka teksti antaa paljon tilaa Nora Surojeginin kuvitukselle. 

Surojeginilla on maaginen kyky luoda panoraama-aukeamilleen meditatiivisia, sykettä laskevia näkymiä.  

Olen usein käyttänyt kuvakirjaan liittyvissä koulutuksissani esimerkkinä Surojeginin Uneton jänö -kuvakirjan (Minerva 2018) 

Uneton jänö -kuvakirjassa on vastaava komea aukeama,
joka virittää kuvan katsojan metsän rauhoittavaan, meditatiiviseen 
syliin. Nora Surojeginin kuvitusta kuvakirjaan
Uneton jänö (Minerva 2018). 

 

Syksyn ruskat värit näkyvät läpi kuvakirjan. 

Ensimmäisellä aukeamalla myyrän kotikolon männynkäpyasetelma on aitoudessaan ja kolmiulotteisuudessaan jopa hätkähdyttävän tarkka.