Harvinaisuus lajissaan: konstailematon lastennäytelmä, jossa ei ole lainkaan alapään eritteitä!

Tavallinen supersankari. Lastennäytelmä alakoululaisille. Käsikirjoitus ja ohjaus Tuomas Rinta-Panttila. Näyttelijät Oskar Hartman (Vahtimestari 1 / Superkorva, Teemu Mäkinen (Vahtimestari 2 / Sylkky), Essi Särkijärvi (Vahtimestari 3 / Ei-tyttö ja Sonja Salminen (Vahtimestari 4 / tavallinen supersankari). Skenografia Paula Varis, äänisuunnittelu Ilkka Tolonen, videosuunnittelu Ville Hyvönen ja valosuunnittelu Antti Kauppi. Kantaesitys Ahaa Teatterissa 10.9.2024. Kiertue-esitystä voi tilata kouluihin, kulttuuritaloihin sekä teattereihin ympäri Suomen. Kesto noin 60 min. 

Tavallinen supersankari -näytelmän alkua voi pitää suorastaan rohkeana: ensimmäisessä kohtauksessa neljästä näyttelijästä kolme astuu yksi kerrallaan verkkaisesti lavan etuosaan ja tutkailee ihmetellen ja vaiti katsomoon päin. 

Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja luultavasti lapsikatsojat saattavat  aluksi jopa hämmentyä. Viime viikon ensi-illassa enemmistö katsojista oli aikuisia.

Tapahtumat näyttäisivät kilpistyvän koulun kellariin ja siellä
sijaitsevaan sähköpääkeskukseen. © Jari Kivelä / Ahaa Teatteri. 

 
Kyse on kolmesta koulun vahtimestarista, jotka  ihmettelevät koulun liikuntasalin lapsimäärää, näyttämön sekasotkua ja sen omituisia sähköviritelmiä.

Vähitellen he  keksivät toinen toistaan hullumpia selityksiä asioiden tolalle. 

Luvassa on vahtimestarien omia ilmauksia lainatakseni ”sekoilutornadoa” ja ”himmeitä virityksiä”, mutta niitäkin tärkeämmäksi nousee arkijärjen ja tavallisuuden korostaminen. 

Tietokonepelit ja älypuhelimen viestiketjut otetaan osaksi juonenkuljetusta.
 
Kukin vuorollaan kuoriutuu ankean harmaasta työasustaan, jonka alta paljastuu supersankarin räväkkä vaatekerta. 

Jokaisella heistä on jokin supervoima: Sylkky osaa sylkäistä todella pitkälle, Superkorva kuulee kaiken ja Ei-tyttö on negatiivisuuden mestari. 

Kaikkien kolmen taitoja todellakin tullaan tarvitsemaan, mutta näytelmän todellinen moottori  on kuitenkin neljäs vahtimestari, jolta löytyy kolmen kollegan sijaan rohkeutta ja alttiutta tarttua toimeen. 

Kiperän asian ratkaisemisessa ratkaisevassa roolissa
on ihan tavallinen vahtimestari (Sonja Salminen), joka uhmaa
vaaroja ja asettaa itsensä alttiiksi. © Jari Kivelä / Ahaa Teatteri.

 
Ahaa Teatterin neljän näyttelijän ensemblen ei tarvitse tässä näytelmässä vaihtaa lennosta rooleja ja asuja. Paula Varis on suunnitellut todella sujuvan rooliasun vaihdon taviksesta supersankariksi!  
 
Tavallinen supersankari työstää oivaltavasti mutta ilman kliseisimmälle lastenteatterille tyypillistä pakkohauskuttamista ja alapäähuumoria miettimään, mikä on oikeasti tärkeää. Se korostaa yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja joukkovoimaa sekä mielikuvituksen tärkeyttä. 

Teemu Mäkinen, Essi Särkijärvi, Oskar Hartman ja Sonja Salminen tekevät kukin sankariroolinsa ilman lastennäytelmien maneereja,  ylinäyttelemistä tai koheltamista.  
 
 

Sylkky (vas. Teemu Mäkinen), Ei-tyttö (Essi Särkijärvi) ja
Superkorva (Oskar Hartman) ovat hellyttäviä mutta silti
uskottavia supersankareita. © Jari Kivelä / Ahaa Teatteri.

 
 
Tamperelainen vuonna 1970 perustettu Ahaa Teatteri on toiminut jo yli puoli vuosisataa kiertävänä ammattilaisteatterina. 

Neljä vuotta sitten se julkaisi yhdessä muiden tamperelaisten teatterien ja pirkanmaalaisten opettajien kanssa kannanoton. Siinä  ilmaistiin huoli perusopetuksen maksuttomuuden aiheuttamasta uudesta ja teatterien talouttakin huojuttavasta tilanteesta, jossa oppilailta ei enää ole lupa kerätä rahaa teatterivierailuihin. 

Monelle koululaiselle teatterivierailut ovat voineet olla ensimmäinen mahdollisuus päästä teatteriin. 
 
Moni laitosteatteri suunnittelee nyt lapsille ja nuorille suunnatut teatteriesitykset varman päälle. Usein ohjelmistovalinnoissa vedotaan lasten ja nuorten vanhempien ja isovanhempien nostalgian nälkään. 

Esimerkiksi Astrid Lindgrenin tai Mauri Kunnaksen lastenkirjaklassikot ovat viime aikoina päätyneet jopa samanaikaisesti useammankin teatterin ohjelmistoon. 

Kouvolan Teatteri on pyrkinyt pitämään ohjelmistossaan suurella näyttämöllä aina yhtä lapsille suunnattua teatteriesitystä. 

Timo Parvelan lastenromaaniin perustuva näytelmä Ella ja kaverit – Paterock ei kuitenkaan palaa syksyn ohjelmistoon, sillä päiväkoti- ja koululaisryhmille sekä koko perheelle suunnatun näytelmän syyskauden myynti ei ole noussut tasolle, jolla on järkevää palauttaa keväällä 2024 ensi-iltansa saanut esitys ohjelmistoon.  
 
Kouvolan Teatterin teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi on huolissaan lastenteatterin tulevaisuudesta. Valtiovarainministeriön kaavailemat leikkaukset kulttuurin rahoitukseen luovat myös taloudellista epävarmuutta, jolloin ennakoiva reagointi on välttämätöntä.
 
Myös suomalaisen lasten ja nuorten teatterin pelastamiseen tarvittaisiin tavallisia supersankareita, joiden erityisvahvuutena olisi taito ennakoida ja halukkuus turvata toimintaedellytysten lisäksi myös lasten ja nuorten teatterikasvatuksen jatkuvuus. 
 
Näinä epävarmoina (lasten)kulttuurin aikoina jokainen uuden lasten- tai nuortennäytelmän kotimainen kantaesitys on itsessään kulttuuriteko, jolle toivoisin paljon näkyvyyttä ja arvostusta.     

 

 

”Ajatukset ovat kuin lintuja, aina matkalla jonnekin”

 

Anja Portin & Sanna Pelliccioni: Matias ja kaikki se mikä oli jossain kaukana, 36 sivua, S&S 2021.

 

Kauan sitten, silloin kun taloissa ei ollut vielä sähkövaloja eikä kukaan ollut käynyt Kuussa, kaukana kaupungin takamailla asui poika, jonka nimi oli Matias.

 

 

Tässä jälleen yksi kiinnostava esimerkki (lasten)kirjasta, jonka voisi lukea myös osana  suurmies- ja naiskirjallisuuden jatkumoa.

 

Anja Portin on saanut kimmokkeen kuvakirjaan isoisoisänsä Matias Starkin (1857–1940) elämästä. 

 

Yhdessä valokuvataiteilija Marko Karon kanssa Portin on aiemmin julkaissut  tietokirjan Maisteri Starkin arkisto (Aalto ARTSbooks 2015).

 

Monilahjakkaan Starkin elämänvaiheet jäävät kuvakirjaversiossa enemmän taustalle ja niiden pohjalta sukeutuu uteliaan, rohkean ja oman polkunsa jo varhain valitsevan lapsen kasvutarina. 

Pieni poika on tiedonjanoinen ja pyrkii osin vaistonvaraisestikin kohti unelmiaan. 

Maaseudulta Helsinkiin saapuva Matias on pyörällä päästään
Helsingin hulinasta: "Oli voikauppiaita ja vossikoita,
kiliseviä ovikelloja. Ja keskellä kaikkea
Kaunis Yliopisto". Sanna Pelliccionin kuvitusta
Anja Portinin tekstiin kuvakirjassa Matias ja kaikki
se mikä oli jossain kaukana (S&S 2021). 

Historiallinen tapahtuma-aika näkyy tekstissä ja kuvituksessa, mutta ei silti liudenna kuvakirjan yleispätevää viestiä siitä, että unelmille kannattaa antaa siivet:

 

Matiaksesta oli mukava olla itsekseen ja ajatella omia ajatuksiaan. 

Ajatukset olivat kuin lintuja, aika matkalla jonnekin.

 

Sanna Pelliccioni hyödyntää oivaltavasti Starkin ottamia valokuvia osana sekatekniikalla toteutettua kuvitustaan. 

 

Kuvitukseen tulee rouheutta väriliiduista ja ohuesta ääriviivasta sekä yhtenäisistä väripinnoista. 

Pelliccioni käyttää rohkeasti tumman ja vaalean
kontrasteja jopa samalla aukeamalla. Tästä syntyy kirjan
teemaan sopivaa mystisyyttä.Sanna Pelliccionin kuvitusta 
Anja Portinin tekstiin kuvakirjassa Matias ja kaikki 
se mikä oli jossain kaukana (S&S 2021). 

Syvyysvaikutelma jää vähäiseksi, kun yksityiskohdat ovat valkoisella tai yksivärisellä taustalla. 

Tämä vaatii myös kuvan katsojalta kärsivällisyyttä ja kuviin keskittymistä.

 

Pelliccioni käyttää rohkeasti tumman ja vaalean kontrasteja jopa samalla aukeamalla. Tästä syntyy kirjan teemaan sopivaa mystisyyttä.

Kuvitus leikittelee myös mittasuhteilla. Oikealla mainosjuliste
Georges Méliesin elokuvasta. Sanna Pelliccionin kuvitusta 
Anja Portinin tekstiin kuvakirjassa Matias ja kaikki se mikä oli 
jossain kaukana (S&S 2021).

Kuvitus viittaa hauskasti ranskalaiseen elokuvaohjaajaan ja elokuvan uranuurtajaan Georges Mélièsiin, kun aukeamalla näkyy mainos Mélièsin Matka kuuhun -elokuvasta vuodelta 1902. 

Elokuvan tunnetuimmassa kohtauksessa avaruusalus osuu kuu-ukkoa silmään.  

 

Kirjan lopussa sisäkansissa on lyhyt tietoisku kuvakirjan esikuvana olleesta Matias Starkista sekä potrettikuvat tähtitieteen kansainvälisten uranuurtajien Nikolaus Kopernikuksesta ja Galileo Galileista sekä heidän kotimaisista kollegoistaan Tyko Brahesta ja Liisi Otermasta.

Sankarinaisista kertovien kotimaisten tietokirjojen (esim. Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset, Tammi 2019 ja Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille), Into 2018)) ansiosta lapset ja nuoret ovat saaneet lukea Oterman saavutuksista. 

Voiko omat ajatuksensa ja unelmansa syödä?

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa, kuvittanut Teemu Juhani, 47 sivua, Karisto 2017.

Kotimainen lastenkirjallisuus tuntuu nyt suorastaan vilisevän omapäisiä tyttösankareita. 

Lapsiperheen arjesta inspiraatiota hakevat Hannele Lampelan & Ninka Reitun Prinsessa Pikkuriikki –kirjat (Otava) ja Elina Hirvosen & Mervi Lindmanin Prinsessa Rämäpään talvitaika (Tammi).

Kirjailijapseudonyymi Magdalena Hain  Kurnivamahainen kissa on näihin verrattuna ehta saturomaani, jonka kuvituksen on tehnyt   klassiseen satukuvituksen henkeen mustavalkoisin kuvin lastenkirjakuvittajana täysin uusi tuttavuus, kuvittaja, sarjakuvataiteilija ja graafinen suunnittelija  Teemu Juhani (s. 1987).  

 Kauan sitten kaukana poissa, mutta ei aivan niin kaukana kuin voisi kuvitella, oli maa, joka kärsi kovasta kuivuudesta ja köyhyydestä. Ennen vanhaan se oli ollut vihreä maa, jossa asui kaikenlaisia ihmisiä ja eläimiä, mutta ne ajat olivat takanapäin. Ne elivät vain ihmisten muistoissa. 

Tuossa maassa asui tyttö, kaikista tytöistä pienin. Hän oli niin pieni tyttö, että peltojäniksetkin olivat häntä päätä pidempiä. Hän oli niin pieni, että hänen kämmenensä oli tuskin apilankukkaa kookkaampi. Kuivuuden ja köyhyyden tähden kai tyttö oli niin pieneksi jäänytkin. Kun kenelläkään ei ollut ruokaa, ei kenellekään tullut myöskään mieleen jakaa toisille siitäkään vähästä, mitä heillä oli. Siksi tyttö, joka oli yksin maailmassa, oli jäänyt ilman kaikkea sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. 

Mutta kerran kylätiellä tyttöä vastaan käveli kurnivamahainen kissa.

Olen usein puhunut eri tahoilla lastenkirjan dramaturgian puolesta; eli siitä,  kuinka tärkeää on sommitella tarina siten, että se heti alussa vangitsee lukijan kiinnostuksen ja houkuttaa kääntämään seuraavan sivun, ja sitten seuraavan – aina kylläiseksi tekevään loppuhuipennukseen asti. 

Kurnivamahaisen kissan ensimmäinen sivu, eli taittajan oivallus siitä, mihin tarvitaan sivun kääntämisen hetki, on onnistunut näyte uteliaisuuden herättämisestä lukijassa.  

Seuraavalla aukeamalla kirjan keskushenkilöt, pikkiriikkinen tyttö ja valtava kissa sitten kohtaavat.

Teemu Juhanin tarkkapiirteinen tussikuvitus tekee kunniaa brittiläiselle
kuvitustaiteelle. Eikö itsetietoisen kurnivamahaisen kissan olemuksessa olekin jotain
samaa kuin John Tennielin luomassa Irvikissassa Lewis Carrolli Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjaan? Teemu Juhanin kuvitusta Magdalena Hain satukirjaan
Kurnivamahainen kissa (Karisto 2017). 

Perinteisen  sadun kliseisistä aineksista sukeutuu yllättävän ajankohtainen satumoraliteetti. 

Luontevasti Hai assosioi koko vanhaa satuperimää, aina Tuhannen ja yhden yön Šeheradzadesta Carlo Collodin Pinokkioon ja Antoine de Saint Exuperyn Pikku Prinssiin asti. 

Tyttö lupaa etsiä kissalle jotain parempaa syötävää, ja niin sadun jännite taas latautuu uudelleen.

Oivaltava kuvittaja jättää hoksattavaa myös kuvan katsojalle. Aukeamalla kerrotaan, kuinka kissan ahneus on hävittänyt maailmasta myös linnut.  Teemu Juhanin kuvitusta
Magdalena Hain satukirjaan Kurnivamahainen kissa (Karisto 2017). 

Tyttö lähtee, niin kuin saduissa on tapana, urheasti maailmalle onneaan ja pelastustaan etsimään, kumppaninaan tuo julkea ja tuhoa kylvävä kissa. 

Hän kohtaa laihoja ihmisiä, jotka ovat sinnitelleet hengissä koska ovat syöneet omat ajatuksensa ja unelmansa, ”eikä heillä sen vuoksi ole enää mitään, minkä vuoksi elää”.

Tyttö herättää kissassa vähitellen syyllisyydentunnon, mutta onko jo liian myöhäistä? 

Kissan vatsaan jouduttuaan tyttö huomaa kissan tuhojen laajuuden… ja kohtaa kissaakin pahemman tuholaisen, kaiken ylipäällikön ja ykkösmiehen, herra Hneuksen.

Juoni tihentyy vielä loppukliimaksiinsa, ja lopussa kissa oksentaa koko universumin sisältään saavuttaen näin entisen, tavallisen kokonsa. 

Kissan ja tytön ystävyys jatkuu nyt aivan uudelta, yhteisten kokemusten vankistamalta pohjalta.

Magdalena Hai ja Teemu Juhani ovat luoneet modernin ja ällistyttävän tiiviin ja intensiivisen sadun, joka klassisten satujen tapaan  puhuttelee monen ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia lukijoita ajankohtaisten teemojensa kautta.