Lastenkirjahyllyn varjolistalle nousi teoksia, joissa näkyy kerronnan ja kuvituksen rohkeus ja uudistushenki

 

 

Taas on Lastenkirjahyllyn perinteisen varjolistan aika.

Kuuden kirjan listauksessa olen tuttuun tapaan pyrkinyt nostamaan esille kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden eri alalajeja sekä kohde- ja ikäryhmiä ja  eri kustantamoita mahdollisimman edustavasti esillä.

Kuvakirjoja listaltani löytyy kaksi. Toinen niistä on perinteinen, lapsen arjesta ja ajankohtaisista aiheista ammentava kuvakirja ja toisen viesti puhuttelee klassisten satuviittaustenkin kautta vielä varhaisnuoria ja nuoriakin.  

Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Miljoonan tähden hotelli, 48 sivua. WSOY 2026.

Lapsiperheiden toimeentulohuolet ovat jo vakiintumassa yhdeksi kotimaisten lastenkirjojen kestoaiheeksi. 

Venni haaveilee pääsevänsä luksuslomalle hotelliin, mutta isä vihjaisee vielä houkuttelevammasta elämyksestä. 

Lempeästi ja lapsentahtisesti Anna Elina Isoaro kertoo lapsen ensimmäisestä metsäretkestä, johon sisältyy paljon myös kehollisia aistimuksia. 

Mira Mallliuksen kuvitus saa jännittävää kolmiulotteisuutta muutamista tarkkaan harkituista kollaasielementeistä.  

Miljoonan tähden hotelli on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.
 

Hannamari Ruohonen: Yksinäinen merenneito, 32 sivua. Etana Editions 2026. 

Yksinäinen merenneito ei kaihda rankkaa ja visuaalisesti jopa karkeaa ilmaisua  aiheensa esille tuomisessa. Kuvakirjan viisaus on sen niukassa tarinassa.

Kuvakirjan toi tulkita kertovan mistä tahansa traumasta tai isosta vastoinkäymisestä ja siitä selviämisestä. Kun menettää jotain itselleen tärkeää, siitä voi ajan myötä seurata myös paljon uutta ja hyvää.

Yksinäisen merenneidon olen arvioinut Lastenkirjahyllyssä maaliskuussa.

 

Hannu Hirvonen & Erika Kallasmaa: Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja, 84 sivua. Tammi 2026. 

Hannu Hirvosen runoissa on nonsensen svengiä: hän kääntelee ja vääntelee kieltä ja iloitsee näin sen elastisuudesta. 

Erika Kallasmaan sekatekniikalla toteuttama kuvitus assosioi retrohenkisessä muoto- ja värikielessään 1950–1960-luvulle. Kallasmaa sanoutuu päättäväisesti – Hirvosen tavoin – irti ajatuksesta, että lastenrunouden tulisi olla sievää ja ympäripyöreän herttaista. 

Rohkeat kuvakulmat ja muotokieli ja yllättävät, tummat ja rouheat väriskaalat tukevat Hirvosen runojen räyhäkkyyttä ja anarkistista ilmaisua.   

Tikahtuneen tiikerin tapauksen arvion olen arvioinut Lastenkirjahyllyssä viime lauantaina.  

Lena Frölander-Ulf: Lysinea. Den vidunderliga historien om ett fartyg, 230 sivua. Förlaget 2026. 

Lysinea. Erään laivan ihmeellinen matka. Suomentanut Jaana Nikula,  230 sivua. Teos 2026. 

Lena Frölander-Ulfin raapetekniikalla kuvittaman visuaalisesti tavattoman runsaan eläinseikkailun äärellä voi vain varovaisesti miettiä siihen käytettyjä työtunteja. 

Lysinean tarinamaailma on asetelmiltaan lastenkirjaksi jopa poikkeuksellisen synkkä. Neuvokas ketunpoika Ruskasta tulee kuitenkin ekokriittisen dystopian toivon symboli. Ruska uskaltaa asettaa valtamerialuksen päällystön toimet kyseenalaiseksi ja pelastaa lopulta koko laivan vääjäämättömältä tuholta. 

Lysinean arvio on ilmestynyt Kuvittaja-lehden numerossa 2/2026.

Heidi Korkiakangas: Lemmikkieläinten hautausmaa, 180 sivua. Aviador 2026.

Lyhytproosa tarjoaa kompaktin muotonsa vuoksi verrattoman työvälineen yläkoulun ja toisen asteen äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneille. Heidi Korkiakangas on rakentanut kuusi intertekstuaalista novelliaan kirjallisuuden klassikkojen tai muutoin tunnettujen tai kiinnostavien kirjojen sekä myyttien ympärille. 

Korkiakangas kirjoittaa vivahteiltaan poikkeuksellisen rikasta kieltä. Hänen havaintonsa nuorten aikuisten arjesta ovat kaukana kliseistä ja siksi ne vaikuttavat lukijaan hyvin voimakkaasti. Aikuistumisen kynnyksellä olevat nuoret kokevat kaiken vahvasti, mutta läheskään aina ei voi olla aivan varma, kuinka paljon tapahtuu keskushenkilön mielikuvituksessa. 

Lemmikkieläinten hautausmaan olen arvioinut Lastenkirjahyllyssä lokakuussa.
 

Kreetta Onkeli: Hyödyttömät päivämme, 251 sivua. Otava 2026.

Realistinen nuortenkirjallisuus on Suomessa murroksessa. 

Hyödyttömät päivämme on kieleltään, maailmankuvaltaan ja henkilökuvaukseltaan poikkeuksellisen vivahteikas nuortenromaani. Onkelilla on kyky antaa nuorelle lukijalleen kuin vaivihkaa syötteitä pohtia isoja kysymyksiä vaikkapa yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, valtasuhteista ja aikuisen vastuusta. 

Romaanista on kuorittu pois nuortenkirjoille juuri nyt niin tyypillinen teinikuohu: keskushenkilöt Okke ja Liki eivät tarvitse itsetuntonsa pönkitykseen trendikkäitä tuotemerkkejä, englanninkielisiä sloganeita tai sosiaalisen median alustoja.  
 
Hyödyttömien päivien arvio on ilmestynyt Helsingin Sanomissa lokakuun alussa. 

                                                * * * * * 

Huomenna keskiviikkona julkistetaan Kirjasäätiön viralliset Finlandia Junior -ehdokkaat. 

Esivalinnan on tehnyt  kasvatustieteilijä, professori Arniika Kuusiston luotsaama raati, johon kuuluvat myös HS Lasten uutisten esihenkilö Fanny Fröman, Pikku-Finlandian voittaja ja nuorisojäsen Pietari Kantonen, kuvataiteilija Rauha Mäkilä sekä kirjastoammattilainen Linnea Peurakoski.

Valinnan kuudesta ehdokkaasta tekee stunt-esiintyjä, Duudsonit-ryhmästäkin tuttu Jukka Hildén. 

Hildén on jo toinen Duudsonien edustaja Lasten ja nuorten Finlandia-raadissa: vuonna 2013 Jarno "Jarppi" Leppälä toimi niin ikään raadin diktaattorina.

Silmänkääntötemppuja Marokossa ja Suomessa

 

Harri István Mäki: Loitsu. 158 sivua.  Helmivyö 2023. Kansikuva Susanna Liukkonen. 

 
Viime vuonna joulun alla  uutisoitiin Harri István Mäen teoksiin kohdistuvista plagiointiepäilyistä, jotka sittemmin saivat vahvistuksen myös kirjailijalta itseltään.
 
Maaliskuussa uutisoitiin kolmesta Helmivyö-kustantamon julkaisemasta teoksesta, jotka ovat niin ikään paljastuneet plagiaateiksi. 

Niistä kaksi, Loitsu ja Paras mahdollinen, ilmestyivät nuortenkirjoina.
 
Pikaisen googlettelun jälkeen – kun teos ensin paljastui tietyn kirjailijan plagiaatiksi – Loitsun pystyy paikantamaan marokkolaisen kirjailijan ja taiteilijan Mohamed Mrabatin (s. 1936) esikoisteokseksi, josta on ilmestynyt todennäköisesti heti arabiankielisen alkuteoksen jälkeen Paul Bowlesin englanninkielinen käännös nimellä Love with a few hairs vuonna 1968.
 
Alkuteoksessa Marokossa Tangerin kaupungissa asuva keskushenkilö on nimeltään Mohammed, mutta Loitsussa hänet on nimetty Hamzaksi. 

Nuorukainen viettää huoletonta ja kepeää elämää: ikäänsä nähden hän juo paljon alkoholia, etupäässä konjakkia ja viskiä.
 
Hamza on tottunut saamaan elämässään kaiken haluamansa. 

Hän asuu englantilaisen Davidin omistamassa pienessä hotellissa. 

David on pojalle eräänlainen isähahmo, joka neuvoo ja kannattelee Hamzaa myös pahimpina aikoina.
 
Hamza ihastuu Azizaan, lapsuuden ystäväänsä. Kun Hamza ei vastoin itsevarmoja oletuksiaan saakaan tytöltä vastakaikua tunteisiinsa, poika pyytää noitaa tekemään suurehkoa rahasummaa vastaan taikavoimia, jotka saavat tytön rakastumaan häneen

Taian onnistumiseksi on tärkeää, että Hamza antaa noidalle jotakin Azizalle kuuluvia henkilökohtaisia esineitä tai asioita. Tytön serkun suosiollisella avustuksella Hamza saa rituaaliin tytön hiuksia, joista tehty taikaseos ripotellaan tytön kodin ulko-ovelle. 
 
Tytön perheen ankarasta vastustuksesta huolimatta nuoret menevät naimisiin ja saavat lapsen. 
 
Loitsu herättää paljon kysymyksiä.
 
Miksi kustantamo on nähnyt kirjassa potentiaalia julkaista se nimenomaan nuortenromaanina?
 
Romaanin aikajänne kattaa pari vuotta: alussa Hamza on 17- ja lopussa 19-vuotias. Azizan ikää ei tarkasti mainita. 
 
Keskushenkilöiden iästä huolimatta teoksen rakenne, juoni ja henkilökuvaus eivät anna mitään viitteitä siitä, että sen potentiaalisin kohderyhmä saattaisi löytyä nuorista lukijoista. 

Loitsussa ei ole perinteiselle nuortenromaanille ominaista kasvutarinaa, jossa nuori keskushenkilö miettisi syvällisesti identiteettiään ja peilaisi rakentavasti itseään muihin ikäisiiinsä. 

Hamza näyttäytyy lukijalle itsekkäänä ja narsistisena, ainoastaan omaa etuaan ajavana yksinäisenä sutena. 
 
Muslimi- ja arabikulttuuri tulee esille Loitsun asenteellisessa maailmankuvassa, jossa nainen on alistettu miesten, ensin isänsä ja myöhemmin puolisonsa,  (mieli)vallan ja ikeen alle. 
 
Pian lapsen syntymän jälkeen Hamza raiskaa puolisonsa, mikä kerrotaan hyvin lakonisesti:
 

Juuri ennen aamunkoittoa hän heräsi. 

Hän kuuli Azizan pehmeän hengityksen. 

Hän nousi ylös, meni sängylle ja liukastui hänen viereensä. Kun Hamza suuteli, Aziza työnsi hänet pois ja sanoi: – Jätä minut rauhaan. Olen uninen. 

–    Voit nukkua milloin haluat, hän sanoi. – Sinulla on koko päivä ja koko yö. 

–     Ei! Anna minun nukkua. 

Mutta Hamza piti hänestä kiinni tiukasti ja jatkoi suutelemista. Aziza ei ollut vielä terve synnytyksen jälkeen. Hamza tiesi, ettei pystyisi enää nukkumaan ennen kuin oi tehnyt mitä halusi ja jatkoi kamppailua, kunnes oli voittanut taistelun ja saanut haluamansa. 

Sitten Hamza meni takaisin sänkyynsä ja nukahti nopeasti.

 
Hämmennystä aiheuttaa sekin, että Loitsun lukuisia arabiankielisiä yksittäisiä sanoja tai muita ilmaisuja ei avata suomalaiselle lukijalle lainkaan. Toisaalta kustantajakaan ei todennäköisesti ole esittänyt Mäelle toivetta niiden avaamisesta. 
 
Loitsusta ei liioin löydy suoria viitteitä teoksen tapahtuma-aikaan. 

Huomionarvoinen detalji liittyy kuitenkin kohtaan, jossa Hamza ja Aziza menevät elokuvateatteriin katsomaan Brigitte Bardot´n (1934–2025) tähdittämää elokuvaa.  
 
En halua tässä ottaa kantaa siihen, miksi Harri István Mäki on päätynyt kirjoittamaan omissa nimissään aiemmin ilmestyneen teoksen, jota Suomessa ei tunneta. Pienillä variaatioilla hän olisi voinut muokata juoniaihiota lähemmäs nykyaikaa ja hälventää näin suoraa viittausta Mrabatin alkuteokseen: esimerkiksi uuskummassa tai petoromantiikassa Mrabatin teoksen kaltainen taikuus olisi voinut toimia modernina tehokeinona.  

Vuonna 2023 ilmestynyt Loitsu jäi omassa seurannassani vailla huomiota, vaikka pyrinkin seuraamaan mahdollisimman kattavasti myös pienkustantajien lasten- ja nuortenkirjoja. 

Tiettävästi kirjasta ei ole ilmestynyt  lainkaan arvioita.
 
Kirjastot.fi-kirjastosivuston ylläpitämällä Kirjasammon verkkopalvelussa Loitsua kuvaillaan seuraavasti:
 

Tangerissa elävä nuori Hamza voittaa naapurin tytön huomion noituudella. Ei ole mitään väärää maailmassa, jossa voi saada itselleen rakkautta väkevällä loitsulla, tuumaa Hamza. Aziza rakastuu, mutta taian haihtuessa tyttö kovettaa sydämensä. Hamza ja Aziza elävät muinaisen taikauskon ja länsimaisen vapauden turmelemaa viattomuutta. 

Moraalisen tuomion sijaan suvaitsevaisuus liikkuu kuin autiomaan tuuli nuorukaisten yli. Loitsu on nuorille suunnattu tunnustus rakkaudesta ja huijatuksi tulemisen voimasta.

 
Loitsun kantavana teemana todellakin on huijaaminen ja yksilön mielen manipulointi taikuuden avulla. Tältä osin Harri István Mäen kirjallinen temppu tuntuu erityisen uskaliaalta. 

Lasten- ja nuortenkirjojakin voi toki tehdä ilman koulutusta

Toimistopojat:  Kaaos lomareissulla. Kuvittanut Maria Makkonen. 96 sivua. BackMedia Oy & Otava 2026. 
 

Pojat ryhtyivät yhdessä pohtimaan, mitä se työnteko nyt oikeastaan oli.

”No työntekoon tarvii ainakin koulutuksen”, Sere aloitti. ”Mä oon esimerkiksi putkimies.”

”Jes, hyvä!” innostui Roni.

”En mä siis sitä lopulta sitten tehnyt valmistumisen jälkeen”, Sere jatkoi.

”Niin eli toisin sanoen sä et ole koskaan ollut töissä”, Roni hiillosti.

”Ei työn määritelmä ole niin yksiselitteinen!” Suhis ärähti.

”Sitä työ-sanan käyttöä vois vähän rajoittaa...”, Kevin mutisi.

”Kyllähän töitä voi tehdä ilman koulutusta!” Suhis huomautti. 

 
Toimistopojat  on vuonna 2023 perustettu huumori- ja viihdesisältöä tuottava YouTube-kanava. Ryhmään kuuluvat Sere Siltala, Veikka Markkanen, Olli Kokkola, Roni Back, Kevin Tran, Eero Suhonen ja  Mikael Vuori.

Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuussa kanavan perustaja Roni Back vakuuttaa, että ryhmällä on ”ekstra-ammattimainen tatsi” kaikessa tekemisessään. 
 
Nyt he ovat Otavan suosiollisella myötävaikutuksella  laajentaneet osaamistaan myös Toimistopojat-nimiseen varhaisnuortenkirjasarjaan. 

Kirjan nimeketiedoissa julkaisuvuodeksi on merkitty 2026, mutta nähtävästi kirjalle on katsottu olevan menekkiä joulumyynnissä ja siksi se on ilmestynyt jo tämän vuoden puolella. 

Toimistopoikien johtohahmo Roni rentoutuu yhteisellä lomamatkalla
Toimistopojat-sarjan uutuuden parissa. Maria Makkosen
kuvitusta varhaisnuortenkirjaan Toimistopojat: Kaaos
lomareissulla (Otava 2026).

 
Kolmessa erillisessä tarinassa on poikamaista kujeilua, kepposia ja koohotusta. 
 
Yötä toimistolla -tarinassa pojat viettävät yön toimistorakennuksessaan ja aiheuttavat massiivisen sähkökatkon. 

Kesäloma-tarinassa lähdetään ulkomaille rentoutumaan, mutta erinäiset mokaukset ja odottamattomat kuluerät tuottavat yllätyksiä ja äkkikäänteitä. 

Oikeissa töissä -tarinassa pojat päätyvät rakennustyömaalle, missä he saavat vähäiseen kokemukseensa nähden ällistyttävän paljon vastuuta. 
 
Maria Makkosen karikatyyrinen kuvitus komppaa kerronnan spontaaniutta ja luo ryhmän jäsenistä tunnistettavia tyyppejä. 
 
Sosiaalisen median alustoilta tutut vaikuttajat ovat nähtävästi tulleet jäädäkseen suomalaiseen lasten- ja nuortenkirjatarjontaan.  

Muilta alustoilta tuttujen tekijöiden suosio lasten ja nuorten parissa osataan nyt käyttää hyödyksi lasten- ja nuortenkirjojen brändäämisessä. 

Olisi tavattoman kiinnostavaa tietää, kuinka paljon jumppaa ja säätämistä kustantamoissa tehdään lasten- ja nuortenkirjakentälle  tulevien julkkisten käsikirjoitusten kanssa. 

Yksittäisten lasten- ja nuortenkirjojen elinkaari on lyhentynyt. 

Sosiaalisen median ilmiöt voivat nekin olla hetkellisiä, mutta mediavaikuttajien laaja fanikunta on kiinnostunut kaikista oheistuotteista, olipa kyse lippalakista, hupparista tai kirjasta. 

Tähän koukkuun  kustantajienkin on helppo tarttua. 

   

Turun Hansakorttelin Suomalaisen kirjakaupan
myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen 
tilastossa Toimistopojat on kuudentena,
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen uusimman
Tatu ja Patu -kirjan jälkeen. Kuva © PHH

 
Viikonloppuna bongasin Turun suomalaisesta kirjakaupasta näyttävän hyllynpäätymainoksen Toimistopoikien uudesta alueenvaltauksesta. 

Kirja löytyi myös myymälän myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen hyllystä, eli ulkokirjalliset seikat ja some-suosio on siivittänyt nopeasti juuri ilmestyneen kirjan myyntimenestystä. 

 

"Aina kun joku sanoo sä olet kohta aikuinen, mua kylmää"

 

Anna Paldar: Vapaavyöhyke. 167 sivua, Ote-sarja, osa 1, WSOY 2025. 

 

Suomalaiset kustantajat eivät enää voi ohittaa lasten ja nuorten lukutaidon hajaantumisesta johtuvia haasteita. 

Suomen Kulttuurirahaston ja Lastenkirjainstituutin Selkopolku-hanke on varmasti ollut yksi taitekohta, joka on sysännyt isotkin yleiskustantamot reagoimaan asiaan: hankkeessa lahjoitettiin Suomen yläkouluille kirjapaketteja, joissa on helppolukuisia tai selkokielisiä kirjoja.   

Hankkeen tiimoilta tilattiin aiemmin julkaistuista, nuorten suosimista kirjoista myös selkomukautuksia. Esimerkiksi Annukka Salaman Ripley ja nopea yhteys -romaanin (WSOY 2022) mukautti selkokielelle Satu Leisko (WSOY 2024). 

 

WSOY:n uuden Ote-sarjan aloittaa Anna Paldarin nuortenromaani Vapaavyöhyke. Se kertoo ammattikoulun sähkölinjalla ensimmäistä lukuvuotta opiskelevasta 16-vuotiaasta Mikistä.  

Puhekielinen minäkerronta havainnollistaa Mikin hetkessä elämistä. 

Tietokonepelaaminen aiheuttaa univajetta, joka haittaa koulunkäyntiä: 

– Mä nukahtaisin, ellei vieressä istuva Jesse tökkisi mua kynällä reiteen. Se sattuu, mutta se on okei. Mä olen pyytänyt Jesseä tekemään niin, että mä en nukahda. Koska muuten kaikki voi mennä pilalle: mä en pääse kurssista läpi enkä työharjoitteluun ja joudun istumaan tälle kurssille uudestaan niin kuin Jesse. 
 
Ja siksi mä tsemppaan täällä tunnilla. Yritän tajuta kaiken heti enkä keskeytä opettajaa.

 

Miki joutuu kuitenkin sijaisopettajan silmätikuksi ja toistuvat konfliktit koulussa uhkaavat jo kurssisuorituksia. 

Kustantamon tiedotteessa kerrotaan, että sarjassa tullaan julkaisemaan kirjoja, jotka hyödyntävät selkokirjoissa käytettäviä lukemista helpottavia elementtejä esimerkiksi lauserakenteiden, valitun fontin ja rivivälityksen suhteen. Ote-sarja haluaa siis tarjota perinteisten nuortenromaanien ja selkokirjojen väliin uuden lukemaan houkuttelevan vaihtoehdon. 

Kyse ei kuitenkaan ole selkokirjoista, vaan muodoltaan perinteisistä nuortenkirjoista, jotka ottavat lukijan taidot paremmin huomioon.

 ”Haluamme tuoda variaatiota kirjavalikoimaan, vaihtoehdon pitkien nuortenromaanien ja selkokirjojen väliin. Lukijakunnan diversiteetti on valtava ja koen, että meillä on suurena kustantamona vastuu huolehtia sitä vastaavasta monipuolisesta tarjonnasta”, WSOY:n lasten- ja nuortenkirjojen kustantaja Paula Halkola sanoo tiedotteessa.

Paldarin teoksessa huomio kiinnittyykin ensin selkeään, ns. päätteettömään suoraviivaiseen fonttiin. Sanavälit ovat hieman isompia ja myös riviväli on väljä. 

Lyhyet luvut on otsikoitu uteliaisuutta herättävällä tavalla. Paldar kirjoittaa myös lyhyitä lauseita. Sanoja ei myöskään ole tavutettu. 

Typografian osalta ratkaisut ovatkin onnistuneita, mutta tekstin tasolla olisi voinut vielä hioa kokonaisuutta helpommin lähestyttäväksi.  

Esimerkiksi heti romaanin alussa lukija kuormittuu monista nimeltä mainituista sivuhenkilöistä, joilla ei kuitenkaan juonen kannalta ole suurta merkitystä. 

Itse koen, että isoimmat paukut pitäisi kohdistaa aina – oletetun kohderyhmän lukutaidon tasosta huolimatta – riittävän vetävään juoneen. Parhaimmillaan koukuttava juoni jekuttaa myös sen kaikkein vastahankaisimman lukijan ahmaisemaan kirjan yhdeltä istumalta, koska juoni vie mennessään ja kirjaa ei malta laskea käsistään.  

Vapaavyöhyke työstää pääjuonessaan sivumääräänsä nähden turhan montaa osakokonaisuutta: Miki pähkäilee valitsemansa opintopolun mielekkyyttä ja sijaisopettajan häneen kohdistamaa epäreilua käytöstä, mutta samaan aikaan poika panikoi nurkan takana odottavan aikuistumisen tuomia paineita. 

Luokkakaveri Jesse nousee tahtomattaankin toiseksi keskushenkilöksi. Poika on todennäköisesti neurokirjolla, mutta unohtaa päihderiippuvuuden takia ottaa lääkkeensä, mistä syntyy paheneva epätoivon kierre.   

Jessen kasvava itsetuhoisuus havahduttaa Mikiä tarkkailemaan omia asenteitaan, olipa kyse sitten opiskelumotivaatiosta, suhtautumisesta tulevaan työelämään tai perheestä:    

Jessen ympärillä leijuu suru ja se on niin raskasta, että en pysty puhumaan sille mitään. Ihan kuin se Jessen paha olo tappaisi kaiken naurun sen sisältä.

 Mua ahdistaa istua siinä bussin penkillä sen vieressä, multa mene kaikki energia. Mä en tiedä, mitä mä teen jos se ottaa uudestaan sen puukon esille.

Jessen ongelmat eskaloituvat, ja romaanin lopussa Miki taistelee hengestään sairaalassa. Mielenterveyden häiriöt ovat sivuhenkilöiden kohtaloissa hiukan turhankin suuressa roolissa, mikä hajauttaa kerrontaa. 

Tapa, jolla Paldar tuo esille Mikin kasvavan paniikin lähestyvää aikuisuutta ja sen tuomia velvoitteita kohtaan, on kuitenkin tuore ja hätkähdyttävä:

 

Mä en halua täyttää 17 ja vuoden päästä 18. Aikuinen. Jumalauta sitä mä en halua. Kaikki kiva loppuu.  

Aina kun joku sanoo sä olet kohta aikuinen, mua kylmää. Onhan se TÄRKEÄ asia, tietysti. Kyllä mä sen ymmärrän. 

Mä en vain halua sitä ihan vielä. 

 

Mikiä pelottaa vastuu omasta elämästä: pitää käydä kaupassa, laittaa ruokaa, maksaa laskuja tietokoneella ja ”kaikki aika menee vain tyhmien asioiden hoitamiseen”.

Romaanin nimi, Vapaavyöhyke, tarkoittaa Mikin ja hänen kavereidensa pakopaikkaa ja mielentilaa: pojat ostavat teltan ja pystyttävät sen Mikin omakotitalon takapihalle. Siellä voi juoda energiajuomia ja heittää ”hyvää läppää”. 

Mikillä on ”varaveli”, isäpuolen poika Luka, joka on jo täysi-ikäinen ja asuu omillaan. 

Lukalla on ollut omassa nuoruudessaan haasteita ylisuorittamisen kanssa, mikä on äitynyt syömishäiriöksi. 

Lukalle Miki pystyy sanoittamaan ammattikoulun linjavalintaan liittyvää epätietoisuuttaan:

– En mä tiedä, onko tämä sähköala se, mitä mä haluan tehdä lopun elämääni vai olisiko joku parempi. Pitääkö mun miettiä palkkaa vai sitä, kiinnostaako tää ala. 

 

WSOY:n tiedotteessa tuodaan esille, että ”amislainen on kirjallisuudessa harvinainen päähenkilö”. 
 

Väite ei oman kokemukseni mukaan kotimaisen nuortenkirjallisuuden kohdalla pidä paikkaansa: etenkin viime vuosina on kirjoitettu enenevässä määrin nuorista, jotka ovat tietoisesti valinneet lukion sijasta ammatillisen koulutuksen. 

Paldar sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen omasta lähipiiristään, jossa on ammattikoulua käyviä nuoria. Paldar keskusteli heidän kanssaan ja halusi kirjoittaa nuortenkirjoissa enemmistönä olevien lukio-opiskelijoiden sijasta  ammatillisessa koulutuksessa olevista nuorista. 
 

Anna Paldar on toimittanut vuosina 2021-2024 Kirjakäveyllä-podcastia, jossa hän haastatteli kirjailijoita heidän uutuusteoksistaan.

Esikoisromaani, trilleri Mustan kiven varjo, ilmestyi vuonna 2019 Kirjokansi-kustantamolta. ja sen jälkeen hän on kirjoittanut vielä kaksi muuta jännäriä Lind&Co.n kautta. 
 

 

Nuortenkirjoja,  joiden päähenkilö opiskelee toisella asteella: 

Sanni Ylimartimo: Erokuu, Karisto 2025 
 
Tittamari Marttinen: Täysillä kohti unelmia, Pieni Karhu 2023
 
Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu, Karisto 2021
 
Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus, Karisto 2020
 
Kalle Veirto: Ohuin ja hauskin kirja, Karisto 2020
 
Briitta Hepo-oja: Siilin kuolema, Myllylahti 2015         
 

Konstailematon kuvakirja tempaa tuulen vietäväksi

Mimi Åkesson & Linda Bondestam: Tule tuuli! Suomentanut Päivi Koivisto. 32 sivua. Teos 2025.
 

Kauko Röyhkän albumilla Kulta-aika (1986) on Röyhkän sanoittama ja säveltämä kappale, jonka nimi on "Tuulee". 

Se alkaa säkeillä: 

Pidä minusta kiinni, tyttö, tämä tuuli 

sinut minulta muuten kauaksi vie.

Avaa takkisi, se on purje. 

Sinä tuulessa mukana kuljet! 

Tuulee – pidä mua kädestä. – – 

Yksinkertainen on kaunista. 

Aina välillä huomaan toistavani samoja fraaseja. 

Kyse on aina kuvakirjoista, joissa on nerokas ja pelkistetty idea, joka tulee toimeen vähillä sanoilla nimenomaan ilmaisuvoimaisen, vahvan kuvituksen ansiosta.   
 
Ruotsalaisen Mimi Åkessonin ja Linda Bondestamin Kom vinden! on ilmestynyt Förlagetin alkuteoksen kanssa samanaikaisesti suomeksi Teoksen kustantamana. Rinnakkaispainos kirjasta ilmestyi myös Ruotsissa Natur & Kulturin julkaisemana. 
 
Åkesson ja Bondestam ovat aiemmin tehneet yhteisen kuvakirjan Här är alla andra (Förlaget 2022, suom. Kaikki toiset, Etana Editions 2022, suom. Katri Tapola). 

 

Tule tuuli -kuvakirjan kuvituksessa esiintyvä ruskeaihoinen tyttö muistuttaa kovasti Frank Furun ja Bondestamin kuvakirjan Men ni är inte min mamma (Förlaget 2021, suom. Mutta te ette ole äiti, Etana Editions 2021, suom. Katri Tapola) Aysha-tyttöä, joka on tullut yksinään uuteen kotimaahan ja sijoitettu lastenkotiin.

Ensimmäisella aukeamalla fiilistellään leppeän kesätuulen
äärellä. Linda Bondestamin kuvitusta Mimi Åkessonin tekstiin
kuvakirjassa Tule tuuli! (Teos 2025). 

 

 

Kirjan aukeamilla kuulostellaan, nähdään ja aistitaan eri tavoin tuulta ja sen erilaisia ilmenemismuotoja. 

Tuuli voi olla lempeästi vilvoittava tai myrskyisän raju. 

Kun lennätetään leijaa tai lähdetään purjeveneellä merelle, myötätuulesta ja sopivasta puhurista on apua. 

Tuulen yltyminen tuo aukeamalle jo enemmän
toimintaa. Linda Bondestamin kuvitusta Mimi Åkessonin
tekstiinkuvakirjassa Tule tuuli! (Teos 2025). 

Tuuli voi tehdä mielen riehakkaaksi, mutta tuuli voi aiheuttaa myös vaaratilanteita, vaikkapa kun ilmapallo lähestyy siiliperhettä, nuotion tulenlieskat tavoittelevat jo metsän puita tai trombi on vaarassa imaista esineitä tai jopa eläimiä sisäänsä.

Linda Bondestamin kuvituksessa tuuli puhaltaa vasemmalta oikealle, mikä tuo kuvakirjaan hyvän rytmin ja kuvakerronnan imun.

Puuskainen syystuuli on arvaamaton ja suoranaisilta
vaaratilanteiltakaan ei aina voi välttyä... Linda Bondestamin
kuvitusta Mimi Åkessononin tekstiin kuvakirjassa 
Tule tuuli! (Teos 2025). 

 

Kuvakirjan näennäinen yksinkertaisuus on silmänlumetta: yksityiskohdista voi poimia vielä lisää keskusteltavaa: millaista tuulta hiustenkuivain puhaltaa tai millaista ääntä tuulivoimala tuottaa?   

Eri vuodenaikoina tuuli tuntuu ja kuulostaa erilaiselta.
 
Samaa nerokasta konseptia on käyttänyt hieman eri keinoin myös Hanna Konola toteutukseltaan niin ikään pelkistetyssä kuvakirjassaan Tuulen vuosi (Etana Editions 2016).