Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Zombikauhun kyllästämää aikamatkailua vanhassa sukukartanossa

















Suvi Nurmi: Unissamatkaaja, 263 sivua, Myllylahti 2021. Kansikuva Karin Niemi. 




 

Suvi Nurmen (s. 1982) varhaisnuorille suunnatun Routala-sarjan aloittava Unissamatkaaja on omintakeinen sekoitus realismia, fantasiaa, zombikauhua ja mysteereitä ja dekkaria.

 

Karin Niemen kansikuva virittää lukijan odotukset ensin romanttisen fantasiaromaanin suuntaan, kun syksyn kellastuttamat tammenlehdet muodostavat kehyksen tulen hohkaamalle kartanolle. Kansikuvalle löytyy kyllä katetta romaanin tihentyvissä  loppuratkaisuissa.

 

Romaanin keskushenkilöinä ovat sisarukset, 13-vuotias Essi ja hänen 10-vuotias pikkusiskonsa Oona. He asuvat boheemin taiteilijaisänsä kanssa vanhassa ränstyneessä kartanossa. Äiti on kadonnut epäselvissä oloissa jo useampi vuosi sitten. Jostain syystä isä ei välitä puhua äidistä tyttöjen kanssa. 


Nurmi punoo tihentyvää jännitystä klassisista aineksista, mutta höystää sitä myös arkisemmilla elementeillä.

 

Pienellä paikkakunnalla liikkuu vaarallinen sarjamurhaaja. Essiä hämmentävät unet, joissa hän on historiallisessa ajassa talossa, ”joka oli samaan aikaan tuttu ja vieras. Kuin se olisi jotenkin vinksahtanut raiteiltaan”. 


Pian Essi saa myös kirjeen, jossa tuntematon lähettäjä kehottaa varovaiseen käytökseen unimaailmassa. Pian Essille myös paljastuu totuus pikkusiskon mielikuvitusystävästä. 

 

Vähän kerrallaan Essi ja Oona saavat selville, mikä heitä yhdistää kadonneen äidin kanssa. 


Isän viikonloppumatka mahdollistaa kotikartanon salakäytävien jäljityksen. Tytöt saavat apua myös muutamalta aikuiselta, mutta tavallisten ihmisten, mundusten, ja aikamatkaajien väliset suhteet  aiheuttavat myös epämukavia yllätyksiä. 

 

Jännite huipentuu lopussa jopa hieman makaaberiin suuntaan hylättyyn autiotaloon paikantuvassa loppukamppailussa, jossa kohdataan myös mutantteja, eläviä zombeja:

 

– – Nyt Essi ymmärsi, mistä mädäntyneen lihan ynseä lemu oli lähtöisin. Vastenmielisen näköinen, laikukkaan harmaa iho oli liimautunut kiinni kalloon saaden posket painumaan lommolle. Joissakin kohdissa kasvoja pitivät koossa pelkät ohuet lihansäikeet, joiden takaa vaalea luu pilkotti. Huulia ei enää ollut, mutta hampaat olivat jatkuvassa irvistyksessä suuta ympäröivän mädäntyneen lihan peittäessä leukaluun vain osittain. Silmät olivat kuitenkin kaikkein hirvittävimmät. Niiden kohdalla oli ainoastaan syvät, mustat kuopat, mutta silti näytti siltä kuin niiden pohjalta olisi singonnut raivosta leimuava katse ympäri huonetta. – –
 

 

Sisarukset selvittävät asioita historiassa ja nykyhetkessä, mutta paljon jää vielä avoimiakin kysymyksiä sarjan tuleviin osiin. 

 

Unissamatkaaja on Nurmen ensimmäinen oma romaani. Hän debytoi kirjailijana jo viime vuonna yhdessä ystäviensä Matilda Ahlstenin ja Saara Honkasen kanssa nuortenromaanilla Be Cool (Karisto).


Sen käsikirjoitus voitti Kariston ja Lastenkirjainstituutin järjestämän kirjoituskilpailun, jolla etsittiin erityisesti poikia kiinnostavia uusia tekstejä.

 

Ulkokirjallisena huomiona tekee mieli nostaa esille kursiivin käyttö lasten- ja nuortenromaaneissa. 


Unissamatkaaja alkaa nimittäin suoraan Essin kolme sivua pitkällä kursiivilla painetulla unijaksolla.  


Usein kursiivia käytetään korostuskeinona  vaikkapa kirjeissä, takautumissa tai muissa ”leipätekstimäisestä” kerronnasta poikkeavissa yhteyksissä. 

 

Tehosteinen kursiivi on huomattavasti peruskirjasinlajena vaikealukuisempi ja tämä kannattaisi pitää mielessä erityisesti lasten- ja nuortenkirjoissa. Jos lukija joutuu jo kirjan ensimmäisillä sivuilla pinnistelemään saadakseen lukemasta selvän, voi olla kiusaus jättää kirja lukematta. 

 

Graafisena tehokeinona voisi kursiivin sijasta lukijaystävällisemmin käyttää  myös jotakin muuta helpommin hahmotettavaa kirjasinlajia. 

 



Myllylahden kustantamon valikoimissa on ilahduttavan monipuolinen kattaus kotimaisia lasten- ja nuortenromaaneja. 


Siinä missä isot kustantamot ovat kaventaneet tarjontaansa, niin Myllylahti on poiminut valikoimiinsa myös kiinnostavia uusia tekijöitä. 


Kustantamo on selvästi erikoistunut eri genrejä sekoittaviin hybridi-lasten- ja nuortenkirjoihin, mutta se julkaisee myös kiitettävästi realistisia lasten- ja nuortenromaaneja, joita isot kustantamot eivät juurikaan suosi kustannusohjelmissaan. 

 

 


Lisää kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja aikamatkustamisesta:



Mikko Koiranen: 
Nauhoitettava ennen käyttöä, Myllylahti 2019 

Sanna Isto: Sirpale, WSOY 2019

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli, WSOY 2019

Heikki Lehikoinen: Tufunus avaruudessa, Teos 2019

Magdalena Hai: Kolmas sisar, Otava 2018

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras, WSOY 2018

Mervi Heikkilä & Marjo Nygård: Uppalan kartanon aarre, Haamu 2017

Paula Noronen: Supermarsu palaa tulevaisuuteen; Supermarsu ja jääräpää Janne, Tammi 2014 ja 2015

Satu Mattila-Laine: Parantola, Karisto 2015

Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias, Karsto 2013

Kari Vaijärvi: Rautakellojen arvoitus, Mäkelä 2012

Maijaliisa Dieckmann: Sigismund Virtanen Troijan sodassa; Sigismund Virtanen Odysseyksen matkassa, Mäkelä 2012 ja 2013

Taavi Vartia: Viikinkipoika Kaspar II: Sininen viikinki ja kuninkaan sotaratsu, Helsinki-kirjat 2011

Laila Kohonen: Kumisevan kiven arvoitus, Tammi 2011

Kirsti Ellilä: Reetta ja linnan vangit, Karisto 2010

Elisabet Aho: Aadan aikaikkuna, Otava 2009

Marja Luukkonen: Kivinen kello, Tammi 2007

Sari Peltoniemi: Suomu; Hämärän renki, Tammi 2007 ja 2009 

Ritva Toivola: Arvaamaton aikamatka, Tammi 2005

Taina Haahti: Ron Tulinen, WSOY 2005

Mila Teräs: Tyttö tulevaisuudesta, Otava 2004

Hannu Hirvonen: Kynnet ja päivät, Tammi 2003


 

 

torstai 25. kesäkuuta 2020

Nyt lapsiperheet reissaavat kotimaassa ja valinnan varaa riittää!















Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Suomeen, piirrokset Anne Stolt, 247 sivua, Avain 2019. 




Taas yksi todiste siitä, kuinka lastenkirjallisuus on ajan hermolla. 

Tittamari Marttinen kirjoitti ensin lasten tietokirjan Lasten matkaopas Eurooppaan (Avain 2018) ja sen luontevaksi jatkoksi ilmestyi viime vuonna Lasten matkaopas Suomeen, joka tänä kesänä tulee todelliseen tarpeeseen.

Miksi haikailla matkustusrajoitusten vuoksi myttyyn menneitä ulkomaan matkoja, kun kotimaassa on kävely-, pyöräily-, auto-, juna- tai laivamatkan päässä niin paljon kiinnostavia, koko perhettä kiinnostavia matkakohteita?

Ekologinen ajattelu tulee ilmi jo kirjan johdannossa:

Kun reissaat lähellä kotia, voit samalla ajatella ympäristöä ja toimia ystävällisesti sitä kohtaan. Vaikka matkustaminen on kivaa, se kuluttaa monesti luontoa. Siksi kannattaa miettiä, voisitko retkeillä ja lomailla tutkimalla tarkemmin paikkoja ihan kodin lähellä. Käveleminen, pyöräily ja junalla liikkuminen ovat kaikkein ympäristöystävällisempiä liikkumisen muotoja. – –  

Kirjaan vaadittua taustatyötä voin vain varovaisesti arvailla. 

Matkalle lähdetään Helsingistä ja sieltä edetään sitten ristiin rastiin liki 20:ssä kaupungissa päätyen lopulta pohjoiseen, Rovaniemelle ja Sodankylään ja Ivaloon asti. 

Tittamari Marttinen on syntynyt Kajaanissa, asunut pitkään Helsingissä ja muuttanut sittemmin Rovaniemelle.  

Matkaoppaina ja asiantuntijoina on Lenni-poika perheineen. 

Lennin ja pikkusikso Annin huomiot ja postikortit eri kohteita elävöittävät sopivasti listamaista esitystapaa. 

Verkko-osoitteiden avulla kohteista saa halutessaan lisätietoa. 

Kaupallisten yritysten rinnalle on löydetty kiitettävä määrä pienempiä kohteita ja tarjolla on paljon myös elämys- ja kokemustiloja, joihin ei ole lainkaan pääsymaksua, esimerkiksi lapsiystävälliset kirjastot, retkikohteet ja puistot.

Myös paikkakunnalle sijoittuvia lastenkirjoja mainitaan sopivissa yhteyksissä. Lenni kertoo lukeneensa Tapani Baggen ja Salla Savolaisen kuvatietokirjan Hämeenlinnan Janne (Tammi 2015) ja pyysi sen inspiroimana vanhemmiltaan, että lähdettäisiin kirjan tapahtumapaikoille.

Tamperelaisena ilahdun siitäkin, että Lastenkirjainstituutti on mainittu yhtenä tutustumisen arvoisena retkikohteena!

Toivoisin, että Lasten matkaopas Suomeen kuuluisi kaikkien lapsiperheiden matkakirjastoon tänä kesänä. Sieltä löytyy paljon kiinnostavia matkakohteita ja elämyksiä myös tarkan euron budjetilla koettavaksi.

Asiahakemisto olisi lisännyt vielä entisestään kirjan käytettävyyttä.

Kovakantisesta kirjasta kannattaisi varmasti tehdä myös nidottu rinnakkaispainos. 

Paikallisia ruokavinkkejä tuodaan myös kiinnostavasti, jopa reseptein, esille. Kasvisruokailijakin otetaan huomioon ja arvoa annetaan myös matkakohteiden etnisille ravintoloille. Tänä vuonna Marttiselta ilmestyykin Lasten vegekeittokirja. 



Pyydettäessä tein Iltalehdelle oman kesäkirjalistauksen lasten- ja nuortenkirjoista, joita aion lukea kesän mittaan. 

Lasten matkaopas Suomeen oli mukana listalla. 


sunnuntai 16. joulukuuta 2018

16. luukku: Se raottaa ovea, ja vihdoin joulu on kaikkialla.










llona Pietiläinen: Tervetuloa jouluun! Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat. Toim. Heli Bergius, 192 sivua,  Docendo 2018. Graafinen suunnittelu Eija Kuusela







Monet naistenlehdet julkaisevat nykyisin hyvissä ajoin ennen joulua teemanumeroita, jotka on pakattu täyteen kulloisenkin trendin mukaisia joulusisustuksia, -reseptejä ja lahjaideoita. 

2000-luvulla on ilmestynyt myös paljon jouluihanteita välittäviä lifestyle-kirjoja, joissa tuodaan esille ihanteellisen joulun perusasioita, vaihtelevin painotuksin. 

Tervetuloa jouluun ei kuitenkaan ole yltiö-makeileva joulukirja, vaan jokainen voi poimia siitä omaan elämäänsä sopivat jouluiset mausteet, tai olla poimimatta. Jonkun joulu voi tulla jo siitä, että pääsee näkemään toisten kauniita joulukattauksia. 


Tulppaanit eivät kavahda lumensekaista vettäkään.
Ilona Pietiläisen valokuvakuvitusta kirjaan
  Tervetuloa jouluun (Docendo 2018). 

Kirjassa todetaan, että ”Pienistä asioista tulee suuria, jos vain annamme niille luvan”  ja että ”Joskus vähemmän saattaa olla enemmän. Joulukoti voi näyttää juuri siltä kuin me itse tahdomme”. 

Valkoinen puutalokoti-blogia pitävä valokuvaaja ja sisustustoimittaja Ilona Pietiläinen on vieraillut erilaisten perheiden joulukodeissa. 

Kirjan lukija pääsee kirjaa selailemalla vierailulle koteihin, joiden eri ikäiset asukkaat jakavat parhaita reseptejään ja kertovat, kuinka itse virittyvät parhaiten jouluun. 



Jouluna muistetaan myös lintuja. Ilona Pietiläisen valokuvakuvitusta kirjaan
  Tervetuloa jouluun (Docendo 2018). 


Vaikka kirjan kodit ovatkin järkiään aistikkaasti sisustettuja, niissä on silti onneksi myös asumisen ja arjen tuntuakin.

Kirjassa on paljon kiinnostavia vinkkejä. Esimerkiksi tulppaanit pitävät kylmästä, joten ne voi laittaa maljakkoon, jossa on lunta! 

Perinteistä riisipuuroa voi terästää kuohukermalla. Aion oitis kokeilla kumpaakin itselleni ihan uutta vinkkiä joulun aikaan. 

 Pienen Melina-tytön jouluun kuuluvat myös yhteiset kirjanlukuhetket:

Illalla kaivaudutaan peittojen alle ja kuunnellaan satuja. Kirjoja voi välillä selailla, mutta silloin kuunnellaan, kun äiti lukee.
 
Joulutunnelmointia lapsiperheessä.
 
Ilona Pietiläisen valokuvakuvitusta kirjaan
  Tervetuloa jouluun (Docendo 2018). 

Tervetuloa jouluun -kirjassa ei turhia hötkyillä. 

Joulu tekeytyy vähin erin valmiiksi ilman turhaa stressiä ja säntäilyäkin:


Oman kodin joulu valloittaa pikkuhiljaa. Se kiipeää ensin pihalle, ja siitä se hiippailee kuistille. Se raottaa ovea, ja vihdoin joulu on kaikkialla.



Joulu ei liioin tarkoita vain koristeita ja kimallusta. Se on ennen kaikkea "tähtihetkiä ja aikaa rakkaiden kanssa". 

Varmuuden vuoksi kirjassa annetaan silti hyvä ja helppo neuvo, joka pätee niin arkeen kuin juhlaankin: 

Hengitä syvään ja rentoudu.














keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Oma perhe on aina paras!








Katri Vuorinen, Tiina Eskola & Martti Lintunen: Meidän perhe, 52 sivua, Pieni Karhu 2016. Taitto Mainostoimisto Lento Oy.






Kärkölässä toimiva Pieni Karhu -kustantamo ehti viettää jo tovin verran hiljaiseloa, ja sen vuoksi kustantamon kevättalven uutuus Meidän perhe ilahduttaa aidosti ajankohtaisuutensa ja monikäyttöisyytensä takia.

Perhemuotojen moninaisuus on jo parina viime vuotena näkynyt lastenkirjatarjonnassa monin tavoin. Tällaiset kirjat antavat selustatukea lapsille, joiden perhekuviot ovat  kaukana ydinperheestä sekä  apukeinoja päiväkoteihin, kouluihin, koteihin ja lastensuojeluun pohtia erilaisia perhemalleja yleisemmällä tasolla.  

Katri Vuorinen on työskennellyt päiväkodeissa, perhekerhoissa, varhaisnuorten ja nuorten parissa sekä lastensuojelussa päivystyskriisiperheenä.  Kirja on eittämättä syntynyt kentällä havaitusta tarpeesta tuottaa kirja, joka palvelee mahdollisimman suurta käyttäjäryhmää.

Vuorisen ja Tiina Eskolan eräänlaisen ketjuuntuvan jatkotarinan idea on nerokas. Kiinanpystykorva Sulo karkaa sitä taluttaneelta Annilta. Tyttö kiertää kodin ympäristössä ja tutustuu samalla erilaisiin perheisiin ja perhemalleihin.

Kirjan takakannessa on lueteltu kaikki erilaiset perheet, joiden luona Anni vierailee: mukana on vauvaperhe, monilapsinen perhe, kolmosperhe, yhden vanhemman perhe, eroperhe, vammaisperhe, vastaanottoperhe, sijoituslapsiperhe, adoptioperhe, romaniperhe, sateenkaariperhe, maahanmuuttajaperhe, pakolaisperhe ja kahden kulttuurin perhe.

Jokainen perhe esiintyy kirjassa omalla nimellään, joten perheitä on syytä kiittää myös rohkeudesta avata kotinsa ovet ja kertoa arjestaan. 

Martti Lintusella on kirjailijan ja toimittajan työn lisäksi yli 40 vuoden kokemus valokuvaajana. Lintunen muistetaan myös eläinaiheisista lasten kuvakirjoista, joita Otava ja Gummerus ovat julkaisseet. Viime vuosina Lintunen on tehnyt useampiakin dokumentaariseen kuva-aineistoon perustuvia lasten kuvatietokirjoja. 

Lyhyidenkin visiittien aikana käy ilmi, että jokaisella perheellä on omat vahvuutensa. Ja kaikki perheet ovat kehittäneet myös erilaisia selviytymisstrategioita ja rutiineja. Kaikkea kannattelee kuitenkin voimakas yhteenkuuluvuuden tunne.

Erityisen noston ansaitsee monilapsisen perheen kuvaus. Nissilän perheessä on yhdeksän lasta. Perheen vanhemmille, Reetalle ja Antille, ”oli alusta asti selvää, että he eivät suunnittele perheen kokoa. Jos lahjoja annetaan, ne otetaan iloisesti vastaan”.  Toisaalla kerrotaan, kuinka ”perheessä annetaan ja pyydetään paljon anteeksi” ja että ”vaikka lapsia on paljon, rakkautta riittää jokaiselle”.  Lintusen kuvissa esiintyy moderni lapsiperhe design-kodissa.

Nissilän perheen kuvauksessa käy hyvin ilmi Meidän perhe -kirjan suvereeni, osoittelematon asenne perheiden monipuolisuuteen. Perheen todennäköisestä uskonnollisesta vakaumuksesta ei mainita lainkaan, koska asialla ei ole perhemallien näkökulmasta merkitystä.

Kuriositeettina kiinnostava on myös vierailu Eskola-Delikourasin perheessä. Perheen äiti ja kirjan kolmas tekijä, kustannustoimittaja Tiina Eskola,  on nuortenkirjailijanakin tunnetun Aleksis Delikouraksen äiti. Nörtti-kirjojen fanittajat pääsevät siis kurkistamaan kirjailijan perhe-elämään!





Lisää kirjoja perheen monimuotoisuudesta:

Riina Katajavuori, Riikka Toivanen & Maiju Tokola, kuv. Christel Rönns: Meidän pihan perhesoppa, Tammi 2015

Tittamari Marttinen: Ikioma perheeni, kuv. Aiju Salminen, Pieni Karhu 2014

Mary Hoffman & Ros Asquith: Meidän ja muiden perheet, suom. Maisa Savolainen, Lasten Keskus 2010

Brigitte Endres & Irmgard Paule: Niilon uusi perhe, suomentanut Tuula Syvänperä, Kustannus-Mäkelä 2008

Pirkko Harainen & Leena Lumme: Emma ja erilainen perhe, WSOY 2008

Riina Katajavuori: Mennään jo kotiin, kuv. Salla Savolainen, Tammi 2007

Elisa Jyllinkoski & Mari Hukkanen: Ihanuusperhe, Suomen Uusperheellisten liitto 2007

Todd Parr: Perhekirja, suom. Riitta Oittinen, Pieni Karhu 2006






keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Tehdään lukemisesta houkutteleva brändi, kaikki yhdessä!


Suuri Lukuseikkailu -logo: Mirkka Hautamäki 
















Rouva Huu on aivan täpinöissään. 

Tuntuu siltä,  että koto-Suomen kirjallisella kentällä on nyt myönteinen puhuri liittyen kaikkiin lasten- ja nuortenkirjallisuuteen ja -kulttuuriin liittyviin hankkeisiin.

Eilen Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa kokoontui Suuri lukuseikkailu -hankkeen suunnittelukokous, johon kutsuttiin laajasti eri alojen toimijatahoja. Laajasta kiinnostuksesta kertoi se, että kirjaston kolmannen kerroksen sali oli viimeisintäkin istumasijaa myöten täynnä!

Hankkeen pääkoordinaattoreina toimivat Lukukeskus ja Lastenkirjainstituutti.   

Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Paula Halkola ja Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís muodostavat hankkeen tehotiimin, ja eilen oli helppo vakuuttua siitä, että lasten ja lukuharrastuksesta voi oikeasti sukeutua parin tulevan vuoden aikana houkutteleva brändi.  

Suuri Lukuseikkailu on hyväksytty Suomi100- itsenäisyyden juhlavuoden viralliseen ohjelmaan, mikä tarkoittaa käytännön tasolla myös rahoitusta ainakin hankkeen koordinaatioon ja viestintään.

Juhlavuoden aikana järjestetään valtakunnallinen tapahtumakiertue, erilaisia tempauksia ja yhteistyöverkostolle tarjotaan toimintamalleja, joiden avulla osallistuminen on helppoa. 

Koko juhlavuoden ajan nostetaan esiin yhteistyöryhmän toimijoita ja tapahtumakokonaisuuksia. Lisäksi on tarkoitus kehittää ja nostaa esiin alan asiantuntijatoimintaa ja tutkimustuloksia.  

Suuren Lukuseikkailun tavoitteena on luoda valtakunnallinen ja vaikutuksiltaan pitkäjänteinen hanke, joka tarttuu ajankohtaiseen kysymykseen lukutaidon ja lastenkirjallisuuden tulevaisuudesta sekä merkityksestä tämän päivän Suomessa. 

Hanke nostaa nostaa esiin lastenkirjallisuutta ja lukemisen iloa koko Suomen satavuotisjuhlavuoden ajan. Suuren Lukuseikkailun avainsanana on lukemaan innostaminen.  

Kohderyhmänä ovat 0–16 -vuotiaat lapset ja nuoret perheineen sekä heidän parissaan työskentelevät aikuiset ja lasten vanhemmat.

Tavoitteena on tehdä lasten- ja nuortenkirjallisuuden eri lajeista näkyviä ja houkuttelevia.

Vaikka hanke on eittämättä saanut sytykkeensä siitä, että me aikuiset olemme huolissamme lasten ja nuorten oletetusta vähentyneestä lukuharrastuksesta, niin fokus halutaan kohdistaa nimenomaan lasten ja nuorten ehdoilla toteutettavaan kampanjointiin.  

Kaikkien Suomessa asuvien lasten ja nuorten oma ääni halutaan saada kuuluviin.

Yhteistyöhankkeen myötä luodaan uusia avauksia lukemisen edistämiseksi ja rakennetaan kirja-alan yhteistyöverkostoa sekä yhteisiä toimintamalleja lukemisen edistämiseksi kulttuuri-, kieli- ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Hankkeen ydinteemoja ovat saavutettavuus, vuorovaikutus ja kulttuurienvälisyys.


SUURI LUKUSEIKKAILU –hankkeen verkkosivut aukeavat kevään 2016 aikana. Alkuvaiheessa tietoa löytyy kootusti Lukukeskuksen sivujen  kautta.

Kaikki hankkeesta kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan lähettämällä sähköpostiviestin asiakaspalvelu@lukukeskus.fi. 

Toimintaan halutaan kattavasti kirjastot, varhaiskasvatus, koulut, harrastussektori, kirjakaupat, kustantamot kautta Suomen maan.  

Aiempi laaja eri toimijatahojen suurponnistus oli Kirjaseikkailu-teemavuosi 2001. 

Koulujen ja kirjastojen yhteistyötä vankensi viime vuonna päättynyt Opetushallituksen kolmivuotinen Lukuinto-hanke.

Rouva Huun korviin on myös kantautunut huhua siitä, että Opetushallitus olisi käynnistämässä myös varhaiskasvatuksen puolella vastaavaa hanketta. Joten pysytään kuulolla siitäkin!





Ja tässä iloisessa flowssa rouva Huu haluaa myös ilmoittaa, että Lastenkirjahyllyn tulevaisuus on taattu puoleksi vuodeksi eteenpäin Suomen Kulttuurirahaston apurahan turvin.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Rehellistä puhetta äitiyden sielunsolmuista
















Kaija Juurikkala: Äitikirja. 280 sivua.  Like 2014. Kansi Tommi Tukiainen.




Kaupallinen äityspäivähössötys jääköön nyt omaan arvoonsa.

Kaija Juurikkala puhuu rehellisesti ja itsensä alttiiksi asettaen oman äitiytensä pitkästä ja monivivahteisesta kaaresta, johon mahtuu nuori äitiys yksinhuoltajuus, sijaisvanhemmuus ja kypsän iän tullessa vielä yllätysraskaus ja myöhemmin myös isovanhemmuuden auvo.

Juurikkalalla on kokemusta kiireettömästä kotiäitiydestä ja kiivastahtisesta uraäitiydestä.

Hän on miehensä Juha Juurikkalan kanssa toiminut sijaisvanhempina moniongelmaisille nuorille. Eri roolien yhteensovittaminen on opettanut hänelle myös armollisuutta itseä kohtaan.

Äitinä hän kuvaa kirjassaan perhettään lempeästi ja jokaisen yksilöllisyyttä kunnioittaen. Tehtyjä virheitä ei saa  tekemättömiksi, mutta tärkeintä on perheenjäsenten keskinäinen luottamus. Juurikkalan Äitikirjan valttina on juuri tämän epätäydellisenkin äitiyden hyväksyminen.

Rehellisen äityspuheen lisäksi minuun vetosivat erityisesti Juurikkalan kädentaitojen terapeuttisuuteen liittyvän havainnot:

Kutominen on eräs toimivimmista arjen meditaation muodoista. Kädet toistavat silmien edessä samaa, samaa ja samaa. Pintatajunta, ajattelun reunimmaisin taso, on sidottu. Pinnan alla vapautuu pehmeä kuohunta, hiljainen puro tai lempeä koski virtaa, virtaa ja virtaa. Mieli vaipuu lepoon. Kutominen on rentouttavaa ajatusvoimistelua. Se tyhjentää, poistaa kuonan ja elämänvirta alkaa tuoda sisimpään uutta, raikasta vettä huuhtoen arjessa väsynyttä.


Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Kaija Juurikkala on uudistanut  kotimaista lasten ja nuorten elokuvaa (Rosa was here, 1994, Kyytiä Moosekselle, 2001, ja Valo, 2005),  joissa kaikissa tiivistyy myös Juurikkalan lapsen ja nuoren kasvua kunnioittava ja lapsen omalle näkökulmalle tilaa antava eetos. 

Myös television puolella hänen kädenjälkensä näkyy televisiosarjoissa Enkeleitä ja pikkupiruja ja Tuija Lehtisen tyttökirjoihin perustuvassa nuortensarjassa Laura. 

Rouva Huun mieleen on jäänyt syvästi myös Marita Lindquistin lastenromaaniin  Maleenan joulu perustuva Juurikkalan tv-sarjan ohjaus. Juurikkala on myös kunnostautunut lisäksi lastenkirjailijana lastenromaanilla Aada ja pimeyden lapset (WSOY 2007).

Hyvää äitienpäivää kaikille Lastenkirjahylly lukijoile.