Joskus on hyvä vaihtaa näkökulmaa

Tuutikki Tolonen & Maria Vilja: Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa. 48 sivua. WSOY 2026.

Maria Vilja on ollut viime vuosina tavattoman tuottelias kuvittaja. 

Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt kaksi omaa kuvakirjaa Juuli, isoveli ja viisi vadelmaa (WSOY) ja Ilmapallokivi (Karisto).

Omien kuvakirjojen lisäksi hän kuvittaa myös toisten kirjoittamia kuvakirjatarinoita. 

Hänen tyylistään löytyy piirteitä ruotsalaisesta modernista lastenkirjakuvituksesta, joka esittää lapsen siekailematta ulkonäöltään siloittelemattomana ja jopa vähän rumana. 

Samankaltaista karrikointia löytyy Maria Sannin ja Jenny Lucanderin kuvakirjakuvituksista.   

Samanlaiset veljekset, ikäerosta huolimatta. Maria Viljan
kuvitusta Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinaan
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa (WSOY 2026).

Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinassa sisarukset Havu ja Roopertti ovat kyllästyneet aikuisten heille antamiin toimijarooleihin. 

Veljekset kokevat olevansa olemukseltaan ihan samanlaisia, mutta silti aikuiset kohtelevat heitä eri tavoin. 

Eronteko korostuu erityisesti poikia paljon hoitavan mummun puheenparressa:

Kun mummu ottaa Havun syliin, hän sanoo:

Sinä olet pikkuinen kultavauva,
palleroinen,
pulleroinen.

Kun mummu ottaa Roopertin syliin,
hän sanoo: sinä olet taitava ihana
pitkäkoipi,
isopoika,
hankisääski.

Mummun syli on avara ja hellyyttä riittää, ikään katsomatta.
Maria Viljan kuvitusta Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinaan
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa (WSOY 2026).

Hurmaavasti Vilja näyttää aukeamalla, kuinka mummu ottaa – jopa seisaaltaan! – yhtä varmaotteisesti myös pitkäkoipisen isoveljen tiukkaan halaukseen.

Veljekset päättävät niin sanotusti vaihtaa paikkaa, ”muuttua toisikseen”.

Roopertilla on vähän tukalaa Havun syöttötuolissa
ja Havun mielestä puuroannos on ylimitoitettu.
Maria Viljan kuvitusta Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinaan
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa (WSOY 2026).

Mummu ei näytä huomaavan mitään, mikä vähän poikia ihmetyttää.

Kun Roopertti sitten herää  aivan liian aikaisin päiväunilta, Roopertti paljastaa veljesten jekutuksen. 

Mummu laittaa silmälasit päähän ja on heti juonessa mukana. 

Itse asiassa hänkin haluaisi olla joskus ”joku muu”.

Maria Viljan kuvitus havainnollistaa konkreettisesti roolileikin
seurauksia. Mummulla on aika tukalat paikat Havun pinnasängyssä. 
 Viljan kuvitusta Tuutikki Tolosen kuvakirjatarinaan
Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa (WSOY 2026).

… ja sitten höynäytetäänkin Havua, joka ihmettelee miksi Roopertilla on mummun villatakki ja hän häärää keittiössä.

Kuvakirjatarinan ”opetusta” ei alleviivata lapsen saati kirjaa ääneen lukevan aikuisen tarpeisiin, vaan paljon jätetään itse hoksattavaksi. 

Viimeisellä aukeamalla Roopertti kirmaa iloisena jalkapallokentälle ja Havu on simahtanut väliin jääneille päiväunilleen mummon syliin.
 

Maria Viljan Juulista ja isoveljestä kertova oma sarja (Juuli, isoveli ja hurja liuku  ja Juuli, isoveli ja viisi vadelmaa, WSOY 2025 ja 2026) työstää niin ikään  sisarusten välisiä suhteita.    

Lisää kuvakirjoja, joissa vaihdetaan rooleja:

Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersson: Sallin isä ei halua olla aikuinen, suom. Sirpa Alkunen, Kvaliti 2025

Anna Krogerus & Erika Kallasmaa: Muttinen ja äiti, WSOY 2019

Richard Hamilton & Babette Cole: Jos minä olisin sinä, suom. Raija Viitanen, Kustannus-Mäkelä 2008

Gunilla Bergström: Lennä, Mikko Mallikas, suom. Kaija Pakkanen, Tammi 1997

Jeanne Willis & Tony Ross: Lemmikki-ihminen, suom. Sinikka Sajama, Kustannus-Mäkelä 1996

Lue jos uskallat: Tikahtunut tiikeri saa lastenrunon svengaamaan

Hannu Hirvonen & Erika Kallasmaa: Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hullunhauskoja kummitusloruja. 84 sivua. Tammi 2026.

Runokuvakirjoja ilmestyy nykyisin paljon. 

Sen on huomannut myös Runousyhdistys Karhu ry, joka ryhtyy jakamaan Tanssiva karhu -runopalkinnon kupeessa joka toinen vuosi palkintoa lastenlyriikalle. 

Pikkukarhu-palkinnon ehdokkaiksi on jo aiemmin syksyllä nimetty Anna Elina Isoaron Tavara-avaruus (WSOY 2025, kuv. Mira Mallius), Heli Laaksosen Ilone (Orava-kirjat 2025, kuv. Elina Warsta) ja lastenlyyrikkona vasta debytoineen Anni Tanskasen Sillä aikaa koulussa (Tammi, kuv. Johanna Ilander). 

Merkille pantavaa on, että sama raati päättää sekä aikuis- että lastenlyriikan Karhu-palkinnoista. 

Pidän ratkaisua lyriikan ominaislaatua kunnioittavana, kun eri kohderyhmille suunnattua lyriikkaa arvioidaan samoilla kriteereillä.

Erika Kallasmaan kuvitus ammentaa vaikutteita Meksikon
kuolleiden juhlan kuvastosta ja hahmoista. Kallasmaan kuvitusta
Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan Tikahtuneen tiikerin tapaus
ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja (Tammi 2026).

Tikahtuneen tiikerin tapaus on kirjasyksyn täräyttävin lastenrunokirja. 

Hannu Hirvosen ja Erika Kallasmaan yhteistyö näyttää ja kuulostaa saumattomalta.

Hannu Hirvosen tuotannolle on tyypillistä absurdius ja kielileikit. 

Hän on selvästi erityisen viehättynyt kummituksista, sillä myös edellinen oma lastenrunokokoelma  Hui hai hajamieli (Karisto 2017, kuv. Pia Sakki) kertoi kummituskaupungin asuttamista aaveista. 

Hirvoselta on ilmestynyt myös Salla Savolaisen kuvittama runotarina Salaperäistä, tuliperäistä (Karisto 2007).

On kiinnostavaa, että nykyiset lastenlyyrikot ottavat jo varsin vapautuneesti kantaa Kirsi Kunnaksen lamauttavaan perintöön. 

Muistan, kuinka Kaija Pispa (nyk. Löytty) kertoi Prinssi Pipariksi -runokokoelmansa (WSOY 1985) ilmestyttyä, että Kunnaksen mainetta ja laatua oli vaikea ylittää. 

”Kuutamon kukkia” -runossa Hirvonen viittaa Kunnaksen lisäksi myös suomalaisen lastenlyriikan varhaiseen pioneeriin, Immi Helléniin: 

Kummitusmummo niityn laidalla

katselee pikkuista lasta, 

joka kuutamon kukkia

kimppuunsa kerää

eikä herkeä hoilaamasta

niitä lauluja Immin

tai virsiä Kirsin,

joissa sanat niin hauskasti helää.

Niin kummitusmummotkin 

lauluissa vielä

saa lapsuuden kesiä

elää. 

Erika Kallasmaa on kuvittanut useamman Laura Ruohosen lastenrunokokoelman. 

Tikahtuneen tiikerin runojen nimet on painettu samalla fontilla (tai käsintekstauksella) kuin Ruohosenkin runokirjoissa. 

Hirvosen runoissa on nonsensen svengiä: kieltä väännellään ja käännellään ja iloitaan sen elastisuudesta. 

Tavutetussa runossa ”Luukas on luukasa” havainnollistuu mainiosti kielen rytmi ja tempo, äänteellinen kikkailu.

Luuranko Luukaksen irtonaisuus näkyy hauskasti myös kuvituksessa. 
Erika Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan
Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja
(Tammi 2026).

Tietyn teeman mukaan kootuissa lastenrunokokoelmissa on usein tapana antaa lapselle – ja runoja ääneen lukevalle aikuiselle – kirjallisuuskasvatusta siinä mielessä, että runoissa vaivihkaa esitellään erilaisia runouden alalajeja.

"Avaruuskoirat"-sikermän Hirvonen on kirjoittanut  japanilaisen tankarunon kaavalla. 

Kokoelman mahtuu useampi rooliruno (esim. ”Taidemaalari Ville Fallen-Falleraa” , ”Säveltäjä Hipelius”, ”Mielikuvituskaksoset” ja ”Hirvittävä Hääppönen”).  

Muutamassa runossa leikitellään myös kuvarunouden mahdollisuuksilla (esim.”Vielä yksi taika”). 

Kallasmaa tekee meheviä tyyppejä: tässä säveltäjä Hipelius.
Erika Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan
Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja
(Tammi 2026). 

Hirvonen on myös mieltynyt kysymään ja ihmettelemään runoissaan. Tämäkin on yksi lastenlyriikassa toistuva maneeri, joka parhaimmillaan virittää lapsen virittäytymään runouden meditatiiviselle taajuudelle: 

Arvoitus

Laulussa meri ja taivas ja kuu,

tyyntynyt laineitten rauhattomuus,

Kukaan ei huuda, kukaan ei puhu,

korvissa kuiske vain, 

kaislikon suhu.

Kysymys: Mikä laulu?

Vastaus: Hiljaisuuden pauhu. 

Erika Kallasmaan pikimusta väriskaala ja tyylitellyt hahmot tekevät 
runokokoelmasta modernin kokonaistaideteoksen. 
Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan
Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja
(Tammi 2026). 

Erika Kallasmaalla on eittämättä ollut hauskaa Hirvosen runojen visuaalistamisessa. 

Kallasmaan sekatekniikalla toteuttama kuvitus assosioi retrohenkisessä muoto- ja värikielessään 1950–1960-luvulle.  

Kallasmaa sanoutuu päättäväisesti – Hirvosen tavoin – irti ajatuksesta, että lastenrunouden tulisi olla sievää ja ympäripyöreän herttaista. 

Rohkeat kuvakulmat ja muotokieli ja yllättävät, tummat ja rouheat väriskaalat tukevat Hirvosen runojen räyhäkkyyttä  ja anarkistista ilmaisua.    

Kokoelma on runsas ja yltäkylläinen – jopa siinä määrin, että  muutaman runon olisi voinut kokonaisdramaturgian kärsimättä karsia pois.

Anarkistinen lastennäytelmä vallasta ja vastuusta

Lastennäytelmä Maailma ilman aikuisia. Käsikirjoitus ja esitysdramaturgia Laura Ruohonen. Ohjaus Matti Raita. Rooleissa Antonia Henn, Edith Holmström, Markus Riuttu & Salla Loper. Lavastus ja puvustus Ia Esterä. Valo- ja äänisuunnittelu & musiikki Jukka Hannukainen. Rekvisiitta Ann-Louise Gauffin. Puvustuksen toteutus Jannike Store. Maskeeraus Laura Juvonen. Koreografia Anne Pihlström. Suomenkielinen ensi-ilta Unga Teaternissa Espoossa 19.9.2026. Kesto 2 h. sisältäen väliajan. +7 v.

Valtaosa lastennäytelmistä on nykyisin dramatisointeja joko suosituista nykylastenkirjoista tai vanhoista lastenkirjaklassikoista. 

Laura Ruohosen monet runokuvakirjat ovat päätyneet viime vuosina myös teatterin näyttämölle (Yökyöpelit 2011, Tippukivitapaus 2017 ja Merimonsterit 2023).

Laura Ruohosen kirjoittama ja dramatisoima lastennäytelmä Maailma ilman aikuisia antaa äänen lapsille ja pitkälle lapsuudelle. 

Ruohonen on haastatellut näytelmää varten yli sataa lasta ja kuunnellut herkällä korvalle heidän ajatuksiaan: mikä maailmassa muuttuisi, jos lapset saisivat määrätä?

Ia Esterän kekseliäässä lavastuksessa pyörivä näyttämö muuntuu vaivattomasti vessarauhaan oikeuttavasta kodin kylpyhuoneesta professorien tutkimuslaboratorioksi ja aikuisilta kokonaan suljetuksi lasten valtakunnaksi. 

Professorit Emeritus (Markus Riuttu) ja Pii (Edit Holmström)
ovat vielä näytelmän alussa hyvinkin toiveikkaita
kehittämänsä rokotteen ilmeisistä hyödyistä.
© Kata Portin/ Unga Teatern. 

Professorit Emeritus ja Pii ovat kehitelleet rokotuksen, jolla lapset muuntuvat miniaikuisiksi. 

Tutkijoiden vakaa aikomus on rokottaa koko ikäluokka. 

Näytelmän visuaalinen runsaus ja kielileikit ovat ehtaa Ruohosta

Emeritus kertoo esimerkiksi ylpeänä olevansa ”syntymäseniori” ja ”syntymäsetä”. 

Eri rooleissa sukkuloivat neljä näyttelijää ovat intensiivisessä vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. 

Jännite syntyy pääosin siitä, kun professorit yritysten ja erehdysten kautta vähitellen ymmärtävät, että ”sisältä kuohkeita pienokaisia” ei ole lupa muuttaa toisiksi. 

Lapsikatsojat saavat näytelmän mittaan fantasioida huimia visioita maailmasta, jossa lapset antavat huutia aikuisten vallankäytölle ja säännöille.

Onnelliseksi kiertyvässä loppuratkaisussa visioidaan myös toista juonipolkua, jossa aikuiset muuttuisivat takaisin lapsiksi. 

Onneksi ennen pitkää huomataan, että tämä koituisi maailmanlopuksi! 

 

Näyttelijä Salla Loperilla on näytelmässä kolme eri 
roolihahmoa: Pehmo, Futaaja ja Epäilyttävä esiteini.
 © Kata Portin. 

Tiistain esityksessä 4–5-luokkalaisista koostunut yleisö pääsi tunteikkaassa loppukohtauksessa sanoittamaan, kuinka lapset ovat aikuisen sydämen rakkaus.  

Unga Teaternin toiminnan ytimessä on tiivis yleisötyö varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen oppilaiden ja opettajien kanssa. 

Tekijöiltä vaaditaankin käsittääkseni erityistä uskallusta  toteuttaa täyspitkä, väliajan sisältävä lastennäytelmä. 

Hieman toisteisten ja rönsyilevien kohtausten karsiminen olisi varmasti  terävöittänyt esityksen latausta. 

Esityksen aihepiiriä työstetään esityksen jälkeen koululla toteutettavassa työpajassa, jossa pohditaan opettajan johdolla muun muassa näytelmän tapahtumia suhteessa lapsen oikeuksien julistukseen. Taidekasvatuksen tavoitetta tukevat myös  draamaharjoitukset, piirtäminen, askartelu sekä yhteiset keskustelut.  

Unga Teatern (aik. Skolteatern) on Suomen vanhin, vuonna 1960 perustettu lasten- ja nuortenteatteri.  

Näytelmän ruotsinkielinen ensi-ilta on 12. helmikuuta 2027. Huhtikuussa on vielä lisäesityksiä suomenkielisestä näytelmästä  14.–24.4.2027.

Kirjoja, joissa lapset pärjäävät omillaan ilman aikuisia:

William Golding & Aimée de Jongh: Kärpästen herra, suom. Jouko Ruokosenmäki, Like 2025 / sarjakuvaromaani

Veera Salmi: Saari, Otava 2018/ nuortenkirja

Brita Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki, Myllylahti 2017 / nuortenkirja

Roope Lipasti: Terveisin Robinson Saarinen, kuv. Jani Ikonen, WSOY 2010 / lastenromaani

Aleksander Melli: Lapsihallitus, suom. Katriina Huttunen, Tammi 2010 / nuortenromaani

P. C. Jersild: Lasten saari, suom. Irmeli Järnefelt, Tammi 1980 / romaani

Jens Sigsgaard & Arne Ungermann: Ypö yksin maailmassa, WSOY 1948. 

2. laitos  Olli yksin maailmassa, Tammi 1974 / kuvakirja 

 

 

Jukka-Pekka Palviaisen uutuudessa nuoruus on välitila

Jukka-Pekka Palviainen: Kämppä tyhjänä. 95 sivua. Karisto 2026. Kansikuva Päivi Puustinen.

Moniääninen näkökulmatekniikka on tuttuakin tutumpi kerronnan tehokeino nuortenkirjoissa. 

Sen avulla kirjailija voi tarjota lukijalle useamman samastumiseen houkuttelevan tai muutoin kiinnostavan henkilöhahmon. 

Yhteen vuorokauteen tapahtumien osalta rajoittuvassa Koko pitkä yö -nuortenkirjassaan (Nokkahiiri 2024) Jukka-Pekka Palviainen kuvasi tapahtumia kahden keskushenkilön, Matiaksen ja Vilman, näkökulmasta. 

Palviaisen syksyn uutuus Kämppä tyhjänä kuvaa nuorisojoukon spontaanisti järjestämiä bileitä Milan, Kassun, Sannin ja Antin kertojaäänien kautta. 

Romaanin moottorina ovat Milan lähestyvät 16-vuotissyntymäpäivät. 

Mila lähtee toisinaan yksinhuoltajaisänsä avuksi siivoamaan. Siivouskeikka hulppeassa omakotitalossa synnyttää spontaanin idean megalomaanisista bileistä, jotka eivät – tietenkään – toteudu alkuperäisten, melko suurpiirteisten suunnitelmien mukaan: 

Keitä mä edes kutsuisin? Mä en tunne koulusta kunnolla juuri keitään muita kuin Ainon ja Saran. Bileet vois kyllä auttaa siinä. Jos meidän kolmikko riitaantuu, mä jään yksin. Ei se olisi mitenkään mahdotonta. me ollaan aika erilaisia. Sen takia olisi ehkä järkevää tutustua myös uusiin tyyppeihin. 

Antti notkuu kaverinsa Jessen kanssa Nesteen huoltoasemalla. Antti on kiinnostunut Milasta, mutta ei uskalla tehdä aloitetta. 

Jesse puolestaan on iskenyt silmänsä huoltoaseman kahviossa työskentelevään Sanniin. Pojat tekevät havaintoja Sannin pomon seksistisestä käytöksestä, mutta heillä ei ole välineitä puuttua tilanteeseen. Kotona Sanni joutuu kestämään myös isäpuolensa arvaamatonta käytöstä ja päihteitä. 

Kun Jesse huomaa pääsevänsä samoihin bileisiin Sannin kanssa, Antti toteaa:

”Onneksi olkoon. Tehän ootte sitten käytännössä naimisissa. Kohta on rivitalokolmio, Volvon lataushybridi, 1,84 lasta ja kultainennoutaja.”

Välitilassa oleminen yhdistää kaikkia nuoria. 

Elämisen vimma on iso, mutta konkreettisiin päätöksiin ei löydy vielä rahkeita.  

Neljästä keskushahmosta parhaiten jää mieleen tilannetajultaan ja sanavalmiudeltaan verraton Kassu. 

Poika joutuu jo kolmatta kertaa rehtorin puhutteluun lukukauden aikana. 

Rehtorin mielestä Kassussa olisi enemmän potentiaalia kuin mihin tyhmät päähänpistot vihjaavat.  

Niinpä Kassu tekee rehtorin kanssa diilin:

Rehtori hymyilee mulle jotenkin äidillisesti.

”Sinä päivänä, kun sun nimesi lukee tuoreiden ylioppilaiden listassa, mä haen sut mun Jaguarilla, vien sut merenrantaan, levitän viltin kalliolle ja tarjoan kaviaaria ja valkoviiniä.”

Tulkitsen palaverin päättyneeksi ja alan tehdä lähtöä. Kun tartun ovenkahvaan, kuulen takaani reksin äänen.

”Kuivaa, puolikuivaa, puolimakeaa tai makeaa?”

”Täh?”

”Viiniä.”

Kohautan taas hartioitani.

”No, mieti sitäkin”, reksi sanoo.

Palviainen hallitsee iskevän dialogin, joka vaatii lukijalta reaktionopeutta ja päättelykykyä. Koska juonta kuljetetaan pitkälti vuoropuhelun kautta, lukijan on oltava valppaana. Tässä tapauksessa se on myönteinen piirre. Myös romaanin kompakti, alle 100 sivun jäävä pituus ansaitsee kiitosta.   

 

Jukka-Pekka Palviaiselle myönnettiin keväällä Suomen Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinto hänen urastaan lasten- ja nuortenkirjailijana. 

”Palviaisen teokset käsittelevät nuorten elämää, identiteettiä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä rohkeasti ja empaattisesti. Vapauden kaiho ja elämän traagisuus kulkevat Palviaisen teoksissa usein käsi kädessä, mutta niitä voi pehmentää lämpimällä huumorilla”, sanottiin raadin perusteluissa. 

Jalkapalloharrastus voi olla myös rentoa ja hauskaa

Jukka Behm: FC Limu ja huippumatsi. Kuvittanut Anssi Vaalio. 67 sivua. Tammi 2026. 

Koska lopetin jalkapallon, minulla oli nyt enemmän vapaa-aikaa.

Huono puoli oli se, että kun on aikaa, on aikaa ajatella.

Päässäni jyskytti lähinnä yksi ajatus: maailma oli menettämässä kaikkien aikojen nerokkaimman futarin. Siis minut.

Ihmepoika Leon -sarjan jälkeen Jukka Behm keskittyy nyt nuorempiin jalkapalloharrastajiin.

FC Limu ja huippumatsi aloittaa uuden hiljattain lukemaan oppineille alakoululaisille suunnatun sarjan.

Jalilla on vakavia näkemyseroja valmentajansa kanssa, koska tämä ei osaa kohdella ”tulevia supertähtiä” kunnioittavasti. 

Kovin vakavista konflikteista ei toki ole kyse.

Poika on ottanut nokkiinsa mm. siitä, että valmentaja on kehottanut häntä solmimaan jalkapallonappisten kengännauhat. 

Anssi Vaalion kuvitus liioittelee roimasti. 
Tässä Jalin näkemys ankarasta valmentajasta.
Anssi Vaatlion kuvitusta Jukka Behmin lastenkirjaan
FC Limu ja huippumatsi (Tammi 2026). 

 

Jali suhtautuu pikkusiskoonsa Lumiin aluksi hieman alentuvasti, mutta saa pian huomata, että sisko antaa leikkipuiston kentällä hänelle yllättävän hyvää vastusta.

Kun kaverit Linssi ja Multanen yllättävät sisarukset, Jali ei ensin tiedä, miten selviäisi nolosta tilanteesta menettämättä uskottavuuttaan. 

Ennen pitkää asia kääntyy voitoksi ja kaverukset pelastavat Lumilla vahvistetun uuden itsenäisen jalkapallojoukkueen, FC Limun.

Lumi-siskolla ovat asenne ja potkut kohdillaan.
Anssi Vaalion kuvitusta Jukka Behmin
lastenkirjaan FC Limu ja huippumatsi
(Tammi 2026). 

Jalilla ja Lumilla on kansainvälinen perhe: isä on juuriltaan espanjalainen ja äiti suomalainen. 

Vanhemmat ovat läsnä ja tukena lastensa harrastuksissa.

Sarjan avausosa ottaa tulkintani mukaan rivien välissä myös kantaa turhankin totiseen suorittamiseen joukkuelajeissa. 

Tärkeintä kuitenkin on, että lapset nauttivat yhdessä pelaamisesta ilman stressiä ja paineita. 

Aluksi Jali on tyytyväinen, että uudella joukkueella ei ole valmentajaa lainkaan. Mutta vähitellen treenipaitojen, pallokassien ja asiallisen pallokentän puuttuminen alkaa pänniä. 

Lapset keräävät rahaa ystävyysottelulla, johon toivotaan houkuttimeksi kuuluisaa jalkapalloilijaa Fabio Polloa.

Anssi Vaalion mustavalkokuvitus keskittyy vielä tässä avausosassa enemmän jalkapalloviheriön ulkopuolella tapahtuneisiin kohtauksiin. 

Tunnelmaltaan vangitseva kuvakirja lähimmäisenrakkaudesta

Triinu Laan & Marja-Liisa Plats: Luuranko-Juhanin loppuelämä. Suomentanut Heli Laaksonen. 64 sivua. WSOY 20026.

Käännettyjen kuvakirjojen valikoima on Suomessa kaventunut koko 2000-luvun ajan. 

Enää ei pidetä tärkeänä seuloa käännöskirjoihin edustavia, kiinnostavia, korkeatasoisia tai omasta kotoperäisestä tarjonnasta olennaisesti poikkeavia teoksia. 
 
Isot yleiskustantamot keskittyvät entistä hanakammin tarkasti brändättyihin kuvakirjasarjoihin. 

Monen hahmon varaan rakennetun kuvakirjasarjan vetoapuna ovat myös muut mediat (lastenohjelmat, mobiilipelit, animaatiot, elokuvat). 

Hyviä esimerkkejä vaikkapa Ryhmä Hau- ja Metsämarja Aittokosken Pikkuli-sarjat. 
 
WSOY perusti pari vuotta sitten uuden sarjan, jossa julkaistaan palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta. 

Sarjassa on julkaistu jo kuusi teosta, joista kolme kuvakirjaa, yksi sarjakuva ja kaksi nuortenkirjaa.
 
Olen jo useaan otteeseen kiinnittänyt Lastenkirjahyllyssäkin huomiota siihen, että virolaisessa lastenkirjallisuudessa on aivan erityinen viisto huumori, jonka kaikki vivahteet eivät välttämättä edes avaudu muunkielisille lukijoille.
 
Triinu Laanin ja Marja-Liisa Platsin kuvakirja Luuranko-Juhanin loppuelämä on jälleen hyvä todiste virolaisen lastenkirjallisuuden ominaislaadusta.
 
Jo kuvakirjan kansi hätkähdyttää. 

Pitkä työura koulussa anatomian havaintovälineenä tulee päätökseensä.
Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu Laanin tekstiin kuvakirjassa 
Luuranko-Juhanin loppuelämä (WSOY 2026).

Vaaleanpunaista, yliviivaustusseista tuttua sähäkkää yhtenäistä taustaväriä vasten on kuvattu groteski luuranko, jossa kiipeilee lukuisia kotiloita. 

Luurangon voi tulkita hymyilevän hampaat yhteen puristettuina. Sympaattinen vaikutelma syntyy luurangon tervehdykseen nostetusta kädestä.
 

Tarinan alkuasetelma on absurdi ja jopa makaaberi, mutta se synnyttää silti lukijassa oitis halun samastua luurangon tuntoihin.
 
Luuranko, jolla ei vielä kirjan alussa ole nimeä, on tehnyt pitkän uran koulun anatomian tuntien havaintovälineenä. 

Ajan myötä ja vanhemmiten se – tai hän – kuitenkin uupuu isossa koulussa: 
 

Hän vanheni, hajosi monesta kohtaa, eikä tahtonut enää työskennellä luurankona. Hänen suurin haaveensa oli päästä eläkkeellä olevaksi luurangoksi. 

 

Juhani karkottaa myös mummon ja papan pihapiiriin
tunkeutuneet rosvot. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu Laanin

 tekstiin kuvakirjassa Luuranko-Juhanin loppuelämä
(WSOY 2026).

Luurangon onneksi eräs koulun opettajista keksii soittaa tutulleen, vanhalle papalle, joka ottaa mieluusti ”luu-ukon” kotiinsa eläkepäiviä viettämään.
 
Kuvakirja koostuu lyhyistä, erikseen nimetyistä luvuista, joissa seurataan Juhaniksi nimetyn luurangon kotiutumista papan ja mamman maatilalle. Miltaltaan kuvakirja on puolet tavanomaista kuvakirjaa  pidempi, 64 sivua. 

Vanhukset ottavat luurangon avosylin ja empimättä osaksi pienperhettään. 

Pappa antaa sille jopa vanhan juhlapukunsa, jonka rinnuksissa on kaksi kunniamerkkiä. Niistä toinen on saatu ahkerasta verenluovutuksesta ja toinen taitavasta traktorilla ajamisesta.
 
Vaikka Juhani ei mitään puhukaan, se toimii silti eri tavoin mamman ja papan terapeuttina ja koulii myös lapsenlapsia voittamaan esimerkiksi pimeänpelkoaan. 

Juhani pääsee myös savusaunaan ja vilvoittelee muun väen kanssa lumihangessa. 

Juhanin tekemä lumienkeli on kaikkien mielestä kaunein! 
 
Papalla on haave, että hän voisi kuollessaan päästä samaan arkkuun Juhanin kanssa. 

Mummo ei tyrmää ajatusta, mutta sitten käykin yllättäen niin, että mummo kuolee ensin: 
 

Suru hellittää pikkuhiljaa, mutta papan ei tee mieli enää puuhailla kesäkeittiössä. Hän muuttaa Juhanin paikan lopullisesti sisätiloihin. Kun lehmukset alkavat kukoistaa, pappa tajuaa, että enää ei ole mammaa keräämässä hänelle puista kukkia. Hänen pitää kerätä ne itse. 

Lehmuksenkukkia on paljon, ja pappa levittelee niitä uuninpankon päälle kuivumaan. Hän keittää tuoreista lehmuksenkukista kannullisen teetä ja juo sitä Juhanin kanssa kesäkeittiössä. Lehmustee maistuu pehmeältä kuin mamman kanssa yhdessä vietetty elämä.

"Lehmuspehmusteet", keksii pappa, ja se kuulostaa aivan taikasanalta. Hänestä tuntuu, että niin kauan, kuin se sana on olemassa ja joku vielä osaa sen lausua, kaikki on hyvin. "Lehmuspehmusteet", toistaa Juhanikin.

 

Hyvästit mummolle. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu
Laanin  tekstiin kuvakirjassa Luuranko-Juhanin loppuelämä
(WSOY 2026).

 
Triinu Laanin salaviisas tarina kertoo elämänkierrosta, pitkästä parisuhteesta ja lähimmäisenrakkaudesta tavalla, joka puhuttelee samanaikaisesti eri sukupolvia. 

Marja-Liisa Platsin harmaan lukuisia sävyrekistereitä tavoittava ja taidokas  lyijykynäkuvitus myötäilee tarinaa, mutta vaaleanpunainen tehosteväri toimii erityisen säväyttävästi.  

Tulkintani mukaan sen tarkoituksena on lempeästi hiukan tuupata lukijan ja katsojan ajatuksia absurdiin lempeyteen.
 
Heli Laaksosen suomennoksessa hänelle tyypillinen lounaismurre pääsee esiin dialogissa.  
 
 
WSOY:n palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa ilmestyneet teokset vuodesta 2024:
 

Arndis Thórarinsdóttir & Hulda Sigrún Bjarnadóttir: Maailman lopun saari, suom. Marjakaisa Mathiasson, WSOY 2024 / nuortenkirja
 
Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan, suom. Kati Valli, WSOY 2025 / sarjakuva
 
Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme, suom. Helene Bützow, WSOY 2025 / nuortenkirja
 
Baek Heena: Taikakaramellit, suom. Riina Vuokko ja Janne Tynkkynen, WSOY 2025 / kuvakirja
 
Iva Bezinović-Haydo & Hana Tintor: Missä on Vedran? suomentanut Boris Vidovic, WSOY 2026 / kuvakirja
 
Triinu Laan & Marja-Liisa Plats: Luuranko-Juhanin loppuelämä. Suomentanut Heli Laaksonen. WSOY 2026 /kuvakirja
 
 
 

Lapsuuden kesien nostalgiaa Jaakon ja Anteron kanssa

Pauli Kallio & Reetta Niemensivu: Lyhenevä kesä 7: Antero lähtee stadiin. 96 sivua. Suuri Kurpitsa 2026. 

 

Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun Lyhenevä kesä -sarjakuvakirjoilla on kiinnostava konsepti. 

Sarjakuvastripit ilmestyvät alun perin oululaisessa Kaleva-sanomalehdessä ja ne kootaan aina kesän kynnyksellä uudeksi kirjaksi. 
 
Lyhenevä kesä -sarjakuvakirjat itsessään herättävät jo yksinomaan nimellään ainakin minussa nostalgiaa, haikeutta ja tarvetta muistella omaa lapsuutta. 

Sen verran iholle monet kohtaukset, yksityiskohdat ja aikalaistapahtumat tulevat. 
 
Uusin kokoelma sijoittuu täsmällisesti vuoteen 1970. Jaakon perhe lähtee sukuloimaan Helsinkiin, missä poika on ollut viimeksi yksivuotiaana. Siksi noin kymmenvuotiaan pojan odotukset ovat kovat. Asiasta on tarpeen lesoilla myös parhaalle kaverille Anterolle.
 
Pauli Kallio punoo kuuden ruudun strippeihin nasevan eheän tarinan tai kohtauksen, jotka toimivat peräkkäin luettuina myös tarinana. 
 
Reetta Niemensivu taltioi suvereenisti 1970-luvun detaljeja, tunteita ja näkymiä kuvitukseensa, vaikka onkin itse viettänyt lapsuuttaan pääosin 1980-luvulla. 
 

Jano taltutetaan marjamehulla auton takapenkillä.
Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion teksteihin
perustuvaan sarjakuvakirjaan Lyhenevä kesä: Antero 
lähtee stadiin (Suuri Kurpitsa 2026).

Lyhenevä kesä -sarjan suurin ansio on sen ikärajat ylittävässä tyylissä.

Antoisinta luettavaa sarjakuvat lienevät +50-vuotiaille, mutta sarja sopii myös eri sukupolvien yhteisiin muisteluhetkiin: miltä tuntui istua ilman turvavyötä auton takapenkillä, juoda lämmintä marjamehua pahimpaan janoonsa, valita pitkään ja hartaasti kaupan pakastealtaan nykyisen mittapuun mukaan todella suppeasta jäätelötarjonnasta  tai  pyöräillä uimaan pitkin mutkittelevia sorateitä? 
 

Hulinaa Linnanmäellä. Reetta Niemensivun kuvitusta
Pauli Kallion teksteihin perustuvaan sarjakuvakirjaan 
Lyhenevä kesä: Antero lähtee stadiin 
(Suuri Kurpitsa 2026).

Sukuloinnin ohessa Jaakon perhe käy tietysti myös Korkeasaaressa ja Linnanmäellä ja jalkautuu Helsingin keskustaan ihailemaan tunnettuja maamerkkejä, kuten presidenttien patsaita. 

Pääkaupungin humusta on kuitenkin mukava palata takaisin kaverien luokse jatkamaan omia kesäseikkailluja.

Kärvistelyä löylyssä. Reetta Niemensivun kuvitusta 
Pauli Kallion teksteihin perustuvaan sarjakuvakirjaan 
Lyhenevä kesä: Antero lähtee stadiin 
(Suuri Kurpitsa 2026).

Suomalaista saunakulttuuria ei ole juurikaan lastenkirjoissa viime aikoina esitelty, joten sarjakuvastripillä, jossa Jaakko pääsee juoksukilpailun jälkeen saunaan itsensä Juha Väätäisen kanssa, on erityistä paino- ja näyttöarvoa.  

 

Eri sikermien välissä on pieniä tietoiskuja eri aiheista, keskeisten Helsinki-faktojen lisäksi esimerkiksi metsäpalojen vaaroista, kesähäistä, kestävyysjuoksusta… ja jopa housujen historiasta. 

Ahdistusta vaatekaupan sovituskopissa.
Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion teksteihin
perustuvaan sarjakuvakirjaan Lyhenevä kesä: Antero 
lähtee stadiin (Suuri Kurpitsa 2026).

 
Äiti huomaa, että Anteron sortsit ovat tulleet auttamatta pieniksi, ja patistaa pojan housukaupoille. Housujen sovittaminen ahtaassa sovituskopissa ei innosta Anteroa lainkaan.