Näytetään tekstit, joissa on tunniste kampanjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kampanjat. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2016

Tampereella on nuorten kesäkirjabingo!




Tampereen kaupunginkirjasto/ Pirkanmaan maakuntakirjaston on hauskasti varioinut eri puolilla Suomea yleistyneitä lasten ja nuorten kirjapasseja.


Kirjaston kesäbingo haastaa nuoret  lukemaan erilaisia kirjoja kesän aikana.

Omille mieltymyksille on varattu riittävästi tilaa: voi lukea vaikkapa kaverin lempikirjan, kirjan, jossa juhlitaan, tulevaisuuden haaveisiin liittyvän kirjan, kannen perusteella valitun kirjan, e-kirjan, kirjan, jonka nimessä on yksi sana, kirjan, josta on tehty elokuva, elämäkerran tai vaikkapa kirjan, kirjan, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä.

Bingokuponkeja saa kaikista Tampereen kaupunginkirjaston toimipisteistä. Kun on lukenut vähintään yhden viiden kirjan pysty-, vaaka- tai vinorivin ja saanut bingon, voi  palauttaa kupongin kirjastoon 4. syyskuuta mennessä ja osallistua kirjapalkintojen arvontaan.

Metson lasten- ja nuortenosaston kirjastonhoitajien mukaan bingoon saavat osallistua myös aikuiset nuortenkirjojen ystävät.


perjantai 29. huhtikuuta 2016

Toppahousuja, pissaa ja pieruja, eli kaikille sattuu ja tapahtuu











Ronja Salmi & Jami Nurminen: Onks noloo? 85 sivua, Kirjakauppaliitto/ Lasten Keskus 2016. Graafinen suunnittelu ja taitto Mirva Kuusela.

Netta Walldén & Hanna van der Steen (toim.): Mikä moka! 97 sivua, WSOY 2013. Kuvitus ja graafinen suunnittelu Anni Nykänen.




Alakoulun uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan tunnekasvatusta, ja nyt näyttää siltä, että tämä on noteerattu jo hyvissä ajoin laveasti myös lasten- ja nuortenkirjatarjonnassa.  

Viime lauantaina Kirjan ja ruusun päivänä Kirjakauppaliitto halusi juhlistaa lukemista, muistuttaa roolistaan kulttuuriperinteen välittäjinä sekä saattaa lapsia kirjojen pariin. 
Ensimmäistä kertaa kirjaostosten kaupanpäällisenä jaettiin lasten- ja nuortenkirjaa, Ronja Salmen ja Jami Nurmisen kirjaa Onks noloo? 
Totuuden nimessä kaupantekijäisenä sai myös Juha Itkosen pokkarin Anna minun rakastaa enemmän. Kirjakauppaliittokaan ei oikein usko, että pelkän lastenkirjan jakaminen kirvoittaisi teemapäivänä ihmisiä tekemään spontaaneja kirjahankintoja.
Onks noloo?  oli myös Kirjan ja ruusun päivän lukupiirin kirjana Facebookissa.  Sosiaalisessa mediassa otettiin myös käyttöön aihetunniste #onks noloo, jolla kampanjoitiin yleisellä tasolla lukemisen puolesta.

Jami Nurmisen kuvitus hyödyntää sarjakuvakerrontaa ja roimaa liioittelua
iso- ja pallopäisissä hahmoissaan. Jami Nurmisen kuvitusta Ronja Salmen varhaisnuorten kirjaan Onks noloo? (Kirjakauppaliitto/ Lasten Keskus 2016).  

Ronja Salmen Onks noloo? -tarinasikermän kerronnallisena jippona on tietty vuorovaikutteisuus tekstien ja lukijan intressien kesken. Kesken tarinoiden lukijalle tarjotaan mahdollisuus hypätä tietyn, kiinnostavan juoniaihion osalta monta sivua eteenpäin. 

Käytäntöä voi pitää arveluttavana, kun samaan aikaan ollaan kokonaisvaltaisesti huolestuneita lasten ja nuorten keskittymiskyvyn herpaantumisesta pitkäjännitteisen lukemisen suhteen, mutta menköön nyt tämän kerran, kunhan ei tule laajemmalti tavaksi. 

Lukemisharrastuskampanjan kannalta on tehty strategisesti viisas valinta ja otettu kirjan päähenkilöiksi kuutosluokkalaisia, jotka nykyisin koetaan jo haastavaksi kohderyhmäksi vapaa-ajalla tapahtuvan lukemisen suhteen. Keskushenkilöksi nousee Petja, jolle tuntuu sattuvan ja tapahtuvan keskivertoa enemmän:

Petja taas… Hän on se tyyppi, joka jää mieleen erikoisen nimensä vuoksi. Joskus Petja on pohtinut, että tavallisena Pekkana häntä ei moni varmasti muistaisi. Omasta mielestään Petja on ihan tavallinen poika, eikä erityisen hyvä missään. Ehkä joskus vielä kitaransoitossa, jota hän harjoittelee kotona Youtuben avulla. Jos ketään muuta ei ole kotona, hän saattaa vähän laulaa. Mutta ei koskaan muiden kuullen, se olisi noloa. Petjan mielestä. 
Vielä nolompaa on se, että salamavalo sokaisee luokkakuvassa. Silloin ei edes täydellinen ananastöyhtö auta.


Joukkoistettu nauru on aina paras nauru. Jami Nurmisen kuvitusta Ronja Salmen varhaisnuorten kirjaan Onks noloo? (Kirjakauppaliitto/ Lasten Keskus 2016).
Koulukeskeisen kuvauksensa lisäksi Onks noloo? muistuttaa kuvituksen ja graafisen yleisilmeensäkin puolesta Tuula Kallioniemen ja Jii Roikosen Reuhurinne-kirjoja. Roima liioittelu, typografinen, sarjakuvistakin ammentava kikkailu on tuttua myös Jeff Kinseyn Neropatin päiväkirjoista.

Onks noloo? -kirjan lukemismukavuus olisi vielä noussut, jos kirjasin olisi ollut suurempaa ja rivitys väljempää.




Jo pari vuotta sitten ilmestyneeseen Mikä moka! -kirjaan on koottu Lasten ja nuorten säätiön aloitteesta nuorilta ja julkisuuden henkilöiltä (mm. Minna Haapkylä, Milla Paloniemi, kirjailijat Vera Vala, Markku Karpio, Harri István Mäki, Ilkka Auer) noloimpia tunnustuksia. 

Mokailijoiden ikää on vaikea lähteä julkisuudesta tunnettuja lukuun ottamatta arvailemaan. Mokien viattomuus tai tietty menneen ajan patina (esimerkiksi puhuttaessa lapsuudenkodista!) kuitenkin paljastavat, että nykynuoret eivät juurikaan ole tässä mokakeruussa halunneet avautua.

Omalla , noh… sanalla sanoen nololla,  tavalla hellyttävimmät viestit taitavat ainakin aikuislukijoiden mielestä olla Alexander Stubbilta ja Matti Vanhaselta…



Lukuharrastuksen joukkoistamiseen keksitään nyt eri tahoilla erilaisia käytännön menetelmiä. Kirjakauppaliiton  Onks noloo -some-kampanja ei ainakaan näytä herättäneen suuria kansanjoukkoja liikkeelle.

Kiinnostavaa on sekin, että sosiaalisen median eri lonkerot omassa kirjailijahabituksessaan tehokkaasti haltuun ottanut Ronja Salmi on tänä vuonna myös lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon esiraadissa. 





tiistai 15. maaliskuuta 2016

Vaihdantaloudesta helpotusta nuorten vähentyneeseen lukemiseen?





Rouva Huu on virittynyt lasten ja nuorten kirjallisuuskasvatuksen taajuudelle jo työnsäkin puolesta, mutta nyt tuntuu siltä, että lähes päivittäin julkistetaan jokin uusi  valtakunnallinen lasten ja nuorten lukemiskasvatukseen liittyvä hanke.

Kertooko tämä yhä terhakoituneemmasta tahtotilasta tehdä asialle oikeasti jotakin, vai onko tämäkin vain hetkittäinen trendi, joka unohtuu nopeasti uusien ja viettelevimpien myötä?

Tämän päivän uutinen on se, että Akateeminen Kirjakauppa tempaisee nuorten lukuharrastuksen puolesta Kirjavaihtarit-kampanjalla. Kuka tahansa voi osallistua kampanjaan tutkimalla omaa kirjahyllyään ja valitsemalla kirjan, jonka toivoo nuoren lukevan. Kirjan voi toimittaa 15.–22.3. välisenä aikana lähimpään Akateemisen Kirjakaupan myymälään tai tuoda torstaina 31.3. suoraan Helsingin keskustan myymälään, Kirjataloon, jossa kirjat jaetaan nuorille.

Kirjalahjoitusta vastaan saa viiden euron lahjasetelin Akateemiseen Kirjakauppaan.

Kirjan lahjoittajaa pyydetään kirjoittamaan kirjan etulehdelle viesti tulevalle nuorelle lukijalle ja allekirjoittamaan sen. Viestissä lahjoittajien toivotaan kertovan, mikä kirjassa kiinnostaa tai viehättää heitä ja miksi he toivovat nuoren tarttuvan juuri tähän kirjaan.

Kirjavaihtarit huipentuu Akateemisen Kirjakaupan uudistetun Kirjatalon avajaisissa torstaina 31.3., kun kampanjaan lahjoitetut kirjat jaetaan nuorille. Avajaispäivänä nuoret voivat tulla selailemaan lahjoitettuja kirjoja ja valita niistä itseä eniten kiinnostavin omakseen.

Omistuskirjoituksilla varustettuja kirjoja otetaan vastaan Akateemisen Kirjakaupan kaikissa myymälöissä kampanjan aikana Helsingissä, Vantaalla ja Tapiolassa sekä Turussa ja Tampereella. Helsingin keskustan kirjakaupassa kirjoja vastaanotetaan vielä  torstaihin 31.3. asti.

Rouva Huu ei halua ampua tätä kaupallisen kirjakauppaketjun kampanjaa alas ennen aikojaan. Nähtäväksi jää, minkälaisia kirjoja kampanja saa haaviinsa. Hyvä pointti on se, että lahjoittajan on seistävä lahjoittamansa kirjan takana kirjaan kirjoitettavan omistuskirjoituksen takia. Näin minimoidaan se, että viiden euron alennuskupongin toivossa voisi tyhjentää hyllyistään kaiken itselle yhdentekevän nuortenkirjallisuuden maksimaalisella hyödyllä. Antikvariaatithan maksavat tuskin euroakaan vanhoista nuortenkirjoista.

Kriittisempi huomio liittyy aikuisten helmasyntiin suositella kasvavalle nuorelle oman, jo aikapäivää koetun nuoruuden rakkaita lukuelämyksiä, sillä oletuksella, että kirjat olisivat kuranttia lukemistoa myös nykynuorille.
Poikkeuksiakin toki on: nuortenkirjallisuudesta löytyy monta klassikkoa, joilla on vielä kirjallistakin arvoa. Mutta nämäkin kirjat pitäisi kääriä nykynuorille ns. uskottavaan kääreeseen, uudella kansikuvalla, uudistetulla taitolla ja usein myös uudella suomennoksella varustettuna.

Ja näinhän tässä taas kävi, että tämä kampanja keskittyy eteläiseen Suomeen. Kaikki Akateemisen kirjakaupan myymälät sijaitsevat kaukana susirajasta, jossa lähimpään kirjakauppaan on matkaa pahimmillaan satojakin kilometrejä.

Toivottavaa olisi, että keräykseen osallistuisivat sankoin joukoin nykynuortenkirjallisuuden mesenaatit – jotka hankkisivat kampanjaan UUTTA nuortenkirjallisuutta, ja mieluusti vielä sitä kotimaista, vähemmän tunnettua. Tämä edellyttäisi toki, että lahjoittaja olisi ensin lukenut kirjan itse, jotta voisi sitä suositella eteenpäin.

Tätä kautta ihan oikeasti voitaisiin levittää tietoisuutta ilmestyvästä laadukkaasta nuortenkirjallisuudesta.


Rouva Huu haluaisi lahjoittaa keräykseen Kreetta Onkelin Selityspakin (Otava 2013, kuv. Ninka Reittu-Kuurila). Ja saatesanoina olisi: pätevä tiivistys lapsen ja nuoren elämästä tämän päivän Suomessa. Samastumispintaa löytyy jokaisen makuun.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Isä, kiedo minut tarinaan




Gunilla Bergströmin kuvitusta kuvakirjaan 
Mikko Mallikas on oikukas (Tammi 1997).  



Tämä ei taida olla ihan ensimmäinen kerta, kun rouva Huu puhuu painokkaasti sen puolesta, että ruotsalaisen kirjailija-kuvittaja Gunilla Bergströmin kuvakirjahahmolle, Mikko Mallikkaan isälle,  pitäisi myöntää Lue lapselle –tunnustuspalkinto.

Olen aina ihaillut sitä luonnikkuutta, jolla Mikon ja isän pienperheessä pidetään huushollin pyörittämisen ohessa myös päivittäisistä lukutuokioista kiinni.

Mikon isä rentoutuu töiden jälkeen lukemalla päivän sanomalehteä. Lukuhetken kruunaa piipun poltto ja kolpakollinen olutta.


Kohtaus yhdestä parhaimmasta Mikko Mallikas -kirjasta eli kuvakirjasta Mikko
Mallikas rakentaa helikopterin
: Mikko käyttää juonikkaasti hyväkseen isän keskittymistä sanomalehden lukemiseen ja saa hajamieliseltä isältä luvan käyttää työkalupakkia, KUNHAN EI KOSKE SAHAAN! Gunilla Bergströmin kuvitusta kuvakirjaan Mikko Mallikas rakentaa helikopterin (Tammi up. 2002). 



Ja päivän päätteeksi Mikon isä lukee pojalle tietysti iltasadun.


Nykytutkimusten mukaan on tärkeää, että lapsen vanhemmat näyttävät myös omalla esimerkillään lukemisen olevan heille mieluinen vapaa-ajan viettotapa. 

Vaikka vanhemmat lukisivat lapselleen päivät pääksytysten, mutta samalla omalla käytöksellään viestisivät, että lukeminen ei todellakaan ole heille mieluinen tapa viettää aikaa, ponnistelu lapsen lukemaan innostamisesta vesittyy. 

Erityisen iso merkitys on isän esimerkillä.

Kuluvalla Miesten viikolla järjestettävä Kiedo meidät tarinaan -kampanja haastaa miehet toimimaan lukemisen puolesta päiväkotien, koulujen ja kirjastojen arjessa. 

Innostava miehen malli on yksi tärkeimmistä keinoista, joilla varsinkin pojat saadaan kiinnostumaan kirjoista. Siksi miehiä kannustetaan ottamaan aktiivinen rooli lukevina aikuisina.

 

Työn voi tehdä helposti oman perheen tai lapsenlapsen päiväkoti- tai kouluryhmässä tai omassa lähikirjastossa. Ideana on lukea tai tarinoida lapsille hetkinen esimerkiksi aamupiirin tai aamunavaushetken yhteydessä, tai omien lasten kanssa kirjastoissa.

Hankkeen takana on Vanhempainliitto, johon kuuluu lähes 1400 päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa toimivaa vanhempainyhdistystä. 

Kampanja liittyy Vanhempainliiton VALOSA -hankkeeseen ja Oulun yliopiston Lukuinto-hankkeen yhteistyöhön. 

torstai 8. toukokuuta 2014

Kirjailija joka kouluun ja Suomen kolkkaan!













Rouva Huu on jo aiemmin todennut, kuinka matkasaarnaamisen merkitys on nousut huimasti näinä aikoina, jolloin julkisen puolen intressit tai kulttuuritahto vähentyy lasten- ja nuortenkirjallisuuden tieto-taidon levittämisessä.

Kirjailija joka kouluun /En författare till varje skola  on peruskouluille tarkoitettu ja Lukukeskuksen lanseeraama valtakunnallinen ohjelma, joka motivoi lukemaan ja turvaa lasten ja nuorten lukutaitoa. Se haastaa kunnat osallistumaan kirjailijakiertueeseen yhden euron omavastuuosuudella oppilasta kohden.

Hanke toteutettiin pilottina ensin Itä-Suomessa ja Suomen ruotsinkielisissä kunnissa vuonna 2012 ja 2013 Väli-Suomessa ja ruotsinkielisissä rannikkokunnissa. Kaksivuotinen pilotti tavoitti lähes 15 000 oppilasta.

Suomen- ja ruotsinkieliset vierailut jatkuvat tänä vuonna WSOY:n kirjallisuussäätiön ja Svenska Kulturfondenin rahoituksen turvin.

Kirjailija joka kouluun -kampanjassa kirjailijat vierailevat peruskoulun 5.–9. luokilla, kertovat kirjoista, keskustelevat oppilaiden kanssa ja puhuvat lukemisen merkityksestä. 

Kirjailijavierailuilla on tärkeä merkitys kirjailijoiden työllistymisen kannalta ja ne tukevat myös kulttuurin valtakunnallista saavutettavuutta. Kirjailija joka kouluun -kiertueita suunnataan erityisesti pienille kyläkouluille ja haja-asutusalueille.

Pilotista saadun palautteen mukaan palvelu on koettu tarpeelliseksi. Opettajat ovat hyödyntäneet vierailuja äidinkielen opetuksessa ja kirjailijavierailut ovat vaikuttaneet kirjaston lainausmääriin sekä innostaneet nuoria paitsi lukemaan myös kirjoittamaan itse.

Kampanjan merkitys on havaittu erityisen merkitykselliseksi poikien lukuharrastuksen herättäjänä. Tällaista palautetta annettiin Kinnulassa:

Kirjailija oli Lukukeskuksen lahja Kinnulan pojille, joita ei ole kirjallisuus juuri kiinnostanut. Poikia kiinnostaa metsästys, mopot ja traktorit. Heistä tulee avullanne poikia, jotka lukevat dekkareita, metsästävät, mopoilevat ja ajavat suurilla Valtroilla.   


Lukukeskus on hiljattain tarjonnut kirjailijavierailukonseptiin myös uutta vaihtoehtoa, ns. virtuaalista kirjailijavierailua netin kautta. 

Rouva Huu sattuu tietämään, että suomalaiset lasten- ja nuortenkirjailijat – ja toisinaan myös kuvittajat – kiertävät ahkerasti Suomen maata ristiin-rastiin, olipa kyse kampanjavuodesta tai ei. 

Monelle lasten- ja nuortenkirjan tekijälle päiväkoti- ja kouluvierailut ovat tärkeitä kohtaamisen paikkoja lukijakunnan kanssa. Ja vierailuilta moni saa myös uusia ideoita seuraaviin kirjoihinsa. Nämä ovat tärkeitä kohtaamisia, joissa sekä tekijä että yleisö ovat molemmat tasavahvasti sekä antavana että saavana osapuolena.




sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Lukeminen vie pitkälle… tänään ja vielä huomennakin







Tänään vietetään Yhdistyneiden kansakuntien jo 1960-luvulla perustamaa kansainvälistä lukutaidon päivää, jonka tarkoituksena on muistuttaa lukutaidon merkityksestä yksilön ja yhteiskunnan myönteiselle kehitykselle.

Suomessa jokainen lapsi oppii yleensä lukemaan jo ensimmäisten kouluvuosien aikana, mutta maailmassa on paljon lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin.

Joka kuudes yli 15-vuotias  ei osaa lukea. Esimerkiksi Etiopiassa ja Haitissa  yli puolet aikuisväestöstä on täysin lukutaidottomia. Lähes kaksi kolmasosaa maailman luku- ja kirjoitustaidottomista aikuisista on naisia. Etiopian naisista vain 18 prosenttia osaa lukea.

Tyttöjen koulunkäynnin tukeminen on siis erityisen tärkeää. Lukutaito mahdollistaa tiedon hankkimisen asioista, jotka ovat itselle entuudestaan melko tuntemattomia.  

Lukutaito antaa siis ihmiselle aina myös valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.


Taksvärkki-kampanja keskittyy tänä ja ensi vuonna sierraleonelaisiin nuoriin. Taksvärkin erinomaisena sloganina on Lukemattomat tytöt lukemaan.   

Sierra Leone -kampanjassa suomalaiset nuoret tekevät päivän Taksvärkki-töitä ja tukevat työstä saadulla palkkiolla sierraleonelaisia nuoria elämänhallintakoulutuksen saamisessa sekä perus- ja ammatilliseen koulutukseen pääsemisessä. 

Taksvärkki-keräykseen osallistuvat suomalaiset nuoret mahdollistavat työpanoksellaan monivuotisen kehitysyhteistyöhankkeen Sierra Leonessa.  
Kampanja tukee nuorten, erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen ja nuorten naisten, perus- ja ammatilliseen koulutukseen pääsemistä sekä tiedonsaantia elämänhallintataidoista, ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.