Salamielien ja salaväen yhteistyö syvenee ja jännitys tihentyy Mustan Kuun majatalossa

Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan kuun salamieli. Puuhkisten laulu. 353 sivua. Lasten Keskus 2025.

 

Tunnetko jonkun, joka laulaa ulvoen täysikuun aikana? Kuuluuko tuttavapiiriisi joku, joka juo vain puolukkamehua? Oletko huomannut, että jotkin tavarat kutistuvat aivan pieniksi ja sitten taas kasvavat kokoa? Älä huoli, kaikki on hyvin. Soita minulle, niin kerron lisää! 

 
Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan Kuun majatalo -saturomaanisarja on edennyt kolmanteen osaan. 

Esilehdellä on merkintä, että Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu on kolmannen osan ensimmäinen osa. 
 
 
J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen vanavedessä toivotaan jatkuvasti muita samankaltaisia omalakiseen fantasiamaailmaan sijoittuvia verrokkiteoksia. 

Niemelän loihtima omintakeinen tarinamaailma ja Kirkkopellon kuvituksessaan luoma visuaalisesti yltäkylläinen näyttämö hurmaavine henkilöhahmoineen on onnistunut kokonaisuus, josta myös kustantamo Lasten Keskus ansaitsee erityisen kiitoksen.

Mustan Kuun majatalossa asuu toinen toistaan
karismaattisempia haltioita, maahisia ja menninkäisiä. 
Tässä toisten muistoja haaliva menninkäinen. Katri Kirkkopellon
kuvitusta Reetta Niemelän saturomaaniin
Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu
(Lasten Keskus 2025).

 

Kun sarjan ensimmäinen osa Mustan Kuun majatalo ilmestyi vuonna 2021 povasin sille kansainvälistäkin menestystä. Tähän mennessä käännössopimuksia on tehty ainoastaan Viroon sarjan ensimmäisestä osasta.
 
 
Quumestari, Halla Haava ja Albert Valtio aiheuttavat Saimi Salaperille ja hänen luottoystävilleen, salaväkeläisille, paljon harmia. 

Peilitehtaan johtaja Quumestari aikoo imeä salaväen loihtuvoiman ja käyttää sitä röyhkeästi omiin, luonnon tasapainoa horjuttaviin tarkoituksiinsa. Albert Valtio värvää myös Saimin koulutovereita P.Ö.S.I.L.Ö-kerhoon, jonka toimet ja tavoitteet eivät lähemmässä tarkastelussa kestä päivänvaloa. 
 
 
Näiltä osin Niemelä on punonut tarinaan hyvinkin ajankohtaisia säikeitä. 

Albert Valtio on saanut yhteydenottoja muilta vierasolioilta, raakeilta, jotka haluavat poistaa vierasoliot kokonaan. Raakeilla on sitä varten armeija, keihäineen kaikkineen. 
 
 
Saturomaanisarjan jännitteen rakentamisessa Salaväkeä edustavilla erilaisilla maagisilla hahmoilla on olennainen osa. 

Toisaalta jännitys tihentyy, kun Saimin eläinlääkärinä työskentelevä isä on edelleen autuaan tietämätön kotitalonsa salaperäisistä asukkaista ja hänen tyttärensä yhä vaarallisemmaksi yltyvistä  toimista pelastaa Mustan Kuun majatalon ja sen asukkaiden tulevaisuus tilanteessa, jossa ”majatalo suorastaan natisi liitoksistaan erilaisten olentojen paljoudesta”.

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon yhdessä luoma fantasiamaailma
sisältää myös hurjuutta ja suoranaista kauhuakin, mutta lapsilukijan kannalta kuitenkin riittäävän turvallisissa kehyksissä. Tässä Raakki ja Kihokita.  Katri Kirkkopellon kuvitusta Reetta Niemelän saturomaaniin 
Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu 
(Lasten Keskus 2025).

 

Kolmannessa osassa Saimi saa yhä haastavampia tehtäviä ja joutuu salaväkeläisten kanssa moneen vaaralliseen tilanteeseen. Saimi joutuu kamppailemaan ankarasti salaisuuden säilyttämisen ja sen paljastamisen välillä ja tiedostaa, että yhteistyö salaväkeläisten kanssa voi hankaloittaa hänen tavallisen arjen sosiaalisia suhteitaan:
 

Oli totta, että ihmisiä piti hieman valmistella salaväen kohtaamiseen. Saimin mieleen tuli toinenkin ajatus – sellainen, jonka hän piti visusti piilossa muilta. Nyt kun hän oli jo tottunut olemaan salamieli, se oli alkanut tuntua hänestä aika upealta. Hän yksin näki ihmeellisen luonnonväen. Saimi ei ollut varma, halusiko hän edes jakaa tätä kaikkea muiden ihmisten kanssa. Entä jos salakerhokaverit saisivat paljon uusia ihmisystäviä ja unohtaisivat Saimin? Hänen oli myönnettävä se itselleen: hän oli mustasukkainen ystävistään! – – 

Kolmannessa osassa keskeisessä osassa ovat puupahikset, jotka
nimestään huolimatta ovat olemukseltaan ystävällisiä ja tekevät hyvää kunnostamalla vanhoja haltiapuita. Katri Kirkkopellon 
kuvitusta Reetta Niemelän saturomaaniin 
Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu 
(Lasten Keskus 2025).

Saimi tutustuu paremmin Mattiin, joka kertoo olevansa taikaolentojen tuntijoiden sukua. Matin sukulinjat risteävät nimittäin hauskasti Zacharias Topeliuksen Turunlinnan tonttu-ukosta kertovan sadun nimihenkilöön! 

 

Katri Kirkkopellon sävykäs akvarellikuvitus luo meheviä karikatyyrejä salaväkeläisistä ja heidän vastustajistaan. Ihmislapsi Saimi jää kuvituksessa vähemmälle huomiolle. Ratkaisu antaa lukijalle enemmän liikkumavaraa tempautua seikkailun vietäväksi. 

 
 

Lastenromaani sähköstä, tarinoista ja kaiken järjettömyydestä

 

Timo Parvela: Ella ja kaverit: Kadonneen tarinan metsästys. Kuvittanut Anni Nykänen. 84 sivua.  Tammi 2023. 

 

 

 

Timo Parvela on jo pitkään puhunut monissa yhteyksissä siitä, kuinka jokaisella lapsella tulisi olla ympärillään tarinoista muurattu linna, joka suojaa lasta myös silloin, kun todellisuus on liian pelottava tai käsittämätön. 

 

Parvela toivoo tarinan tarjoavan myös mahdollisuuden lapsen ja aikuisen yhteiseen nauruun. Kun lapsi ja vanhemmat nauravat yhdessä, on maailma sillä hetkellä hiukan turvallisempi paikka.
  

Uusimmassa Ella ja kaverit -sarjan osassa ollaan aivan sananmukaisesti yhteisen tarinan äärellä. 

 

Ella ja luokkakaverit löytävät  joka päivä pulpetilta yhden liuskan verran juonellista tarinaa. Mistä on kyse ja kuka on tarinan kirjoittaja?

 

Ellan ja kaverien mielikuvitus loihtii sähköyhtiön uhkan pelottavaksi
lohikäärmeeksi. Anni Nykäsen kuvitusta Timo Parvelan
lastenromaaniin Ella ja kaverit: Kadonneen tarinan metsästäjinä
(Tammi 2023).  

Samaan aikaan opettaja kipuilee kallistuneiden sähkölaskujen kanssa ja yrittää luovasti keksiä ratkaisuja ennen kuin sähköyhtiö katkaisee hänen kotinsa sähköt kokonaan: 

 

– Miksi te ette ole maksanut viimeistä sähkölaskua? matala ääni kysyi tai oikestaan melkein murisi. Se kuulosti vähän lohikäärmeeltä.

– Koska se summa oli niin järjettömän suuri. Me olemme vaimoni kanssa järkeviä ihmisiä. Ei meidän pienillä opettajan palkoilla makseta mitään niin järjetöntä. 

– Järjetöntä olla maksamatta, sillä me katkaisemme teiltä sähköt, ääni uhkasi. 

– Tuo on järjetöntä. Meillä on kaksi aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Kakikilla on sähköhammasharjat. Me tarvitsemme sähköä, jotta saamme hampaat pestyä.

 

Yksi Parvelan eittämättömistä bravuureista on juuri tällainen arkisen ja karnevalistisen ajattelutavan siekailematon sekoittaminen. 

 

Oppilaat vakoilevat opettajan toimia ja yrittävät parhaansa mukaan auttaa. 

Sarjan kuudella lapsipäähenkilöllä on kullakin oma, tunnistettava ja hyvin omintakeinen tapansa replikoida, käyttäytyä ja toimia tarinan moottorina ja eteenpäinviejänä. 

 

Joskus tarinan aihioita on etsittävä kivien ja kantojenkin alta...
Anni Nykäsen kuvitusta Timo Parvelan lastenromaaniin
Ella ja kaverit: Kadonneen tarinan metsästäjinä 
(Tammi 2023). 

Kun lapset pohtivat yhdessä, kuka jättää tarinanpätkiä luokan pulpetille, Sampsa epäilee, että tekijä olisi haamu. 

 

Nokkelasti Parvela johdattaa lukijan kirjansa temaattiseen ytimeen: haamukirjoittamisen kautta päästään nimittäin pohtimaan tarinan ja varsinkin sadun sepittämisen käytänteitä, vuosituhansien aikana yleismaailmallisesti tunnettuja ominaispiirteitä. 

Tuukan kirjoittama aine ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää saduista” on mainio oppitunti kenelle tahansa satujen kulttuurihistoriasta! 

Hyvä esimerkki kuvituksesta, joka ei suostu pelkkään tarinan
 somistamiseen.Anni Nykäsen kuvitusta Timo Parvelan 
lastenromaaniin Ella ja kaverit: Kadonneen tarinan metsästäjinä 
(Tammi 2023). 

 

Timo Parvelalla on ollut onnea sen suhteen, että hänen tuotantoaan ovat kuvittaneet eri vuosikymmeninä monet eturivin tekijät (mm. Markus Majaluoma, Virpi Talvitie ja Pasi Pitkänen). 

Etenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana monet kustantamotkin ovat alkaneet suhtautua lastenromaanien kuvituksen suunnitteluun entistä kunnianhimoisemmin: kuva ei enää ole tekstin somiste, vaan aktiivinen toimija tarinassa. 

Anni Nykänen ei tyydy toistamaan jo tekstissä kerrottua, vaan lihottaa usein tarinaa sarjakuvakerronnan kautta. 

Kuvitus työntyy aivan konkreettisesti tekstin joukkoon ja lopputuloksesta syntyy lukevalle lapselle visuaalisestikin palkitseva kokemus.

Kirjailija Pamo Tirvela muistuttaa kovasti olemukseltaan
ja piirteiltään Timo Parvelaa... Anni Nykäsen kuvitusta
Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit: Kadonneen
tarinan metsästäjinä (Tammi 2023). 

 

Loppuratkaisua eli haamukirjoittajan henkilöllisyyttä en tässä lähde paljastamaan. 

Aivan kirjan viimeisillä sivuilla tarinaan tupsahtaa kirjailija Pamo Tirvela, joka potee kirjoittajan blokkia, tyhjän paperin kammoa.

 

 

 

 

                                                   * * * * * *

 

Timo Parvela oli kesäkuussa Ylen ykkösen kulttuurin ajanohtaisohjelmassa, Kulttuuriykkösessä, toimittaja Ville Talolan haastateltavana. 

 

Ohjelman otsikkona oli ”Miljoonamyyntiin ja kansanväliseen menestykseen yltänyt kirjailija Timo Parvela haluaa jättää jäljen lastenkulttuuriin”. 

 

Yksittäinen lastenkirjailija saa entistä harvemmin äänensä kuuluviin sähköisessä mediassa. Siihen nähden Parvela käytti lähes tunnin mittaisen lavajulkisuutensa hieman harkitsemattomasti, kun  hän aivan ohjelman alussa  toteaa lakonisesti vanhan ja kuluneen ruikutuksen siitä, kuinka lastenkirjallisuus ja -kulttuuri on Suomessa aliarvostettua. Parvela povaa, että jo edesmennyt Kirsi Kunnas jää viimeiseksi suomalaiseksi ”suureksi nimeksi” suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. 

 

Toimittaja tosin myös tietoisesti johdatteli aiheeseen ihmetellessään, että kolmen miljoonan kirjan myyntiin yltänyt kirjailija on Suomessa ihmeellisen vähän tunnettu.  Parvela tosin korjasi, että itse asiassa hänen kirjojaan on myyty jo 10 miljoonaa kappaletta.

 

Näinä aikoina, kun lastenkirjallisuutta todellakin ajetaan medioissa vielä aiempaakin enemmän nurkkaan ja näkymättömiin, toivoisin kaikilta lastenkirjallisuuden tekijöiltä enemmän yhteiseen hiileen puhaltamista. 

Haluan edelleen uskoa siihen, että joukkohenki ja ammattiylpeys vie paremmin maaliin kuin vanhojen hokemien ja oletusten toistelu julkisuudessa.

 

22. luukku: Jouluna saa myös hölmöillä

Ville Nummenpää: Hölmöjä joulusatuja, kuvittanut Hende Nieminen. 62 sivua. Mäkelä 2022.

 

Hölmöjen satujen konsepti on osoittautunut ilmeisen kannattavaksi, sillä Ville Nummenpään ja Hende Niemisen satukirjoja on jo julkaistu kolme erilaista.

 

Uusin keskittyy joulunpyhiin. 

Mukana on kahdesta aiemmasta kokoelmasta Hölmöjä iltasatuja ja Entistä hölmömpiä iltasatuja (2020 ja 2021) tuttuja hahmoja, kuten Rolle-Robotti, Valdemar-valas ja professori Simiaani. 

 

Jouluaiheisten satujen suurin mysteeri on kautta vuosikymmenten ollut ihmetellä sitä, kuinka Joulupukin on mahdollista kiertää yhden vuorokauden aikana ympäri maailmaa jakamassa paketteja kilteille lapsille.

 

Joulupukki ja Nukkumatti skoolaavat
onnistuneelle keksinnölleen. Jopa Helsingin
rautatieaseman kivimiehet ovat sikeässä unessa!
Hende Niemisen kuvitusta Ville Nummenpään
Hölmöihin joulusatuihin (Mäkelä 2022). 

Sadussa ”Nukkumatti ja Joulupukki eivät pidä kiirettä” paljastetaan, että nämä kaksi keskeistä satuhahmoa ovat keksineet käyttää jymyunihiekkaa, joka tainnuttaa jopa ajankulun sikeään uneen. 

 

”Lumiukkojen saunailta” -sadussa kerrotaan lumiukkojen järjenvastaisesta halusta saunoa.

 

Saduissa kaikki on mahdollista: jopa
lumiukot näyttävät nauttivan saunomisesta.
Hende Niemisen kuvitusta Ville Nummenpään 
Hölmöihin joulusatuihin (Mäkelä 2022). 

Monen sadun jippona ovat verbaalisesti riemastuttavat hahmot ja niiden toinen toistaan ällistyttävät edesottamukset. Yksi satu, nimeltään ”Miksi sanonnoissa ei ole mitään järkeä?”, keskittyy pohtimaan suomen kielen samaa tarkoittavia tai muutoin kuvaannollisia sanoja ja sanontoja. 

Jokaisen sadun perässä on vuorovaikutteinen pohdintatehtävä, joka hieroo lapsen mielikuvitusnystyröitä. 

Kirjan takakannessa on varoitus: "Hölmöjen iltasatujen on todettu aiheuttavan pitelemättömiä naurukohtauksia. Lue omalla vastuulla!!

 

Hende Niemisen kuvitus on raffin karikatyyristä ja sen absurdit elementit kulkevat käsikynkässä Nummenpään sinkoilevan mielikuvituksen ja fabuloinnin kanssa. 

 

 

Erityisten lasten friikkisirkus

Päivi Alasalmi: Sirkus Kummajuna, kuvitus Sofia Mikkola.  122 sivua. Kvaliti 2022. 

 

 

– Ihmiset sanovat usein, että kaikilla on vammansa. Joillakin ne eivät vain näy päälle päin, vaan he kantavat niitä sielussaan ja sydämessään, Laurens lausui. 

 

Päivi Alasalmi yllätti vuonna 2009 ensimmäisellä satukokoelmallaan Turhamainen aasi (Gummerus, kuv. Riikka Jäntti). 

Sittemmin hän kirjoitti vielä kaksi kokoelmaa Sinnikäs meripoika ja Kultainen kissanpentu (Gummerus 2011 ja 2015), joissa myös oli Riikka Jäntin klassista sadunkuvituksen perinnettä taidokkaasti jäljittelevä kuvitus. 

Viimeisin Unten puutarha ja muita satuja ilmestyi Tammen kustantamana 2016 (kuv. Laura Haapamäki).  

 

Näissä neljässä kokoelmassa Alasalmi ammensi vanhasta satuperinteestä, mutta mukaili ja mukautti sitä samalla myös nykypäivän tarpeisiin. 

Monissa saduissa onnen avaimet löytyivät yhteisöllisyydestä ja keskushenkilöiden taidosta pysähtyä elämän perusasioiden äärelle. 

 

Kvalitin kautta ilmestynyt uutuus, satukokoelma Sirkus Kummajuna,  ammentaa sekin klassisesta sadunkerronnasta:  saduista  löytyy klassisten kansansatujen jyrkkää vastakkainasettelua sekä rikkaita ja köyhiä päähenkilöitä, mutta myös ennakkoluuloja ja ihmissuhteisiin liittyvää asenteellisuutta. 

Alasalmen sadut työstävät erilaisuutta vanhanaikaisesti. Siinä missä vielä parikymmentä vuotta sitten puhuttiin myönteisessä mielessä suvaitsevaisuudesta, niin nyt tämä sama asenne vaikuttaa saduissa aikansa eläneeltä ja jopa hieman tunkkaiselta. 

 

Sadut kertovat tavalla tai toisella erityisistä, ulkonäöltään tai muilta ominaisuuksiltaan valtavirrasta poikkeavista lapsista tai nuorista, jotka asuvat eri puolilla maailmaa. 

 

Valerin ja Jurin isä joutuu lähtemään töihin
nikkelikaivokseen kauas kotoa, ja perheen on
selvittävä miten parhaiten taitaa. Sofia Mikkolan kuvitusta 
Päivi Alasalmen satukirjaan Sirkus Kummajuna (Kvaliti 2022). 

Saduissa tutustutaan muun muassa ranskalaiseen prinsessa Nelleen, jonka iho on näppyläinen. 

Puolassa asuva Kamila on höyhenenkevyt ja tämän vanhemmat suojelevat häntä aivan liikaa. Kamilan hennosta ruumiinrakenteesta on hyötyä sirkuksessa, jossa hän päätyy ohjelmanumeroon tykinsuusta ilmaan ammuttavaksi. 

Voimiltaan epätavanomainen Tarmo-poika vammautuu onnettomuudessa ja vaikka hän toipuukin ulkoisesti, niin puheeseen jää hieman outo nuotti ja kummallisia ilmaisuja. 

Italialaisen Silva-tytön hipiää peittää paksu karvapeite. Köyhän perheen Valeri-pojalla on taito luoda vahvoja mielikuvia ja Tallinnassa asuvat kaksostytöt ovat luonteeltaan erilaiset, ja keskenään erilaiset unelmat asettavat haasteita, sillä tytöt ovat siamilaisia kaksosia.

 

Sofia Mikkola käyttää kuvituksessaan usein tehosteena
ja tunnelman luojana kasviaiheita. Tässä kuvassa siamilaisista
kaksosista kasvit myös muodostavat kehyksen kuvalle.
Mikkolan värimaailma ja ornamentiikka assosioivat myös
kansantaiteeseen. Mikkolan kuvitusta Päivi Alasalmen
satukirjaan Sirkus Kummajuna (Kvaliti 2022). 

Suuri osa näistä eri tavoin erityisistä lapsista päätyy Kummajunan sirkukseen, joko paetakseen ylisuojelevia vanhempiaan tai löytääkseen paikan, jossa erityisominaisuuksia arvostetaan. 

 

Moniarvoisuuden teema läpäisee nykyisin lastenkirjallisuuden monin tavoin. 

Lapsipsykologisesti Sirkus Kummajunan  maailma on jo aikansa elänyt, kun ratkaisuna lasten ahdistukseen ja erilaisuuteen esitetään oman yhteisön ulkopuolelle sulkemista. 

 

Sadunkertojana Alasalmi on edelleen vertaansa vailla: hän kirjoittaa selkeää, mutta silti sadunomaista kieltä ja luo omintakeisia satuhahmoja ja miljöitä. Sadut on selvästi kirjoitettu ääneen luettavaksi.  

 

Kuvittaja-sarjakuvapiirtäjä Sofia Mikkolan yksityiskohdiltaan runsas kuvitus tuo mieleen värikkään kansantaiteen.  

 

Päivittäisiä kulttuuritekoja

Toim. Sanna Jaatinen: Isoäitien iltasadut. Saatesanat Leeni Peltonen, kuvittanut Paula Mela, 159 sivua, Otava 2021.

 

Otava on pitänyt ansiokkaasti vanhaa satuperinnettä esillä eri vuosikymmeninä.

 

Isoäitien iltasadut -satuantologia on toteutettu yhteistyössä Kotilieden toimituksen ja lehden kummikerhon kanssa. 

 

Tunnettujen isoäitien (presidentti Tarja Halonen, näyttelijät Eila Roine ja Seela Sella, kirjailija Kirsti Manninen, Kotilieden toimittaja Leeni Peltonen, ravintoloitsija Sikke Sumari, poliitikot Eva-Riitta Siitonen ja Eija-Riitta Korhola, kilpatanssija Helena Ahti-Hallberg, iskelmälaulaja Anna Hanski ja toimittaja Salla Paajanen) lisäksi myös kahdeksan ”tavallista” isoäitiä esittelee kirjassa suosikkisatunsa ja kertoo lyhyessä johdannossa yhteisistä lukuhetkistä lapsenlapsiensa kanssa. 

Yhteiset satujen ääneen lukemiseen liiittyvät mieluisat rutiinit ja kiireettömyys korostuvat monen kohdalla.

Klassisten satujen tutut kohtaukset
näkyvät usein myös uusissa satukuvituksissa,
kuten tässä Paula Melan kuvituksessa Grimmin veljesten
Bremenin soittoniekat -satuun antologiassa 
Isoäitien satuja (Otava 2021).

 

Tarja Halonen ja Helena Ahti-Hallberg ovat tunteneet huonoa omaatuntoa siitä, että ovat olleet kiireisiä urakeskeisiä äitejä. Halonen kertoi Anna-tyttärelleen itse sepittämiään satuja, joihin saattoi punoa mukaan päivän tapahtumia. 

 

Emine Hetemaj, jalkapalloilija Perparim Hetemajn äiti, pahoittelee, ettei neljän lapsen äitinä ja Jugoslavian Kosovosta lähtemisen vuoksi juurikaan ennättänyt lukea omille lapsilleen, kun nämä olivat pieniä. 

Nyt hän hyvittää asian lukemalla lapsenlapsilleen jo odotusaikana runoja ja laulamalla lauluja!  Kotimaasta Suomeen kulkeutuivat myös rakkaat satuklassikot ja muut lastenkirjat, jotka tulevat nyt lapsenlapsillekin tutuiksi.

 

Salla Paajanen hellii jo nyt ajatusta siitä, ett hänen lapsenlapsensa oppii lukemaan ja osat vaihtuvat siten, että lapsi lukeekin mummolleen! 

 

Heli Tanner, neljän lapsenlapsen mummi Helsingistä, muistelee lämmöllä oman lapsuutensa onnenhetkiä, kun jouluisin vanhemmat veivät hänet kauppaan ja antoivat valita mieleisiä satukirjoja. 

Toivottavasti myös nykyiset isovanhemmat kartuttavat lapsenlapsiensa kirjahyllyjä kirjalahjoilla. 

Inkeroisissa asuva Liisa Tuominen puhuu viisaasti siitä, että ”lukeminen on kulttuuriteko lapsen hyväksi”. 

 

Paula Melan kuvituksissa on klassisten satujen
visuaalista patinaa. Melan kuvitusta satuantologiaan
Isoäitien satuja (Otava 2021).

Monissa muistoissa korostuu kirjoittajan oma nostalgia oman lapsuuden lempisatuihin, jotka halutaan välittää myös uusien sukupolvien nautittavaksi. 

Kansansatujen ja taidesatujen (H. C. Andersenin  ja Zacharias Topeliuksen klassiset sadut sekä Martti Haavion Kultainen koti -sarjasta tutut sadut Onnen tupa ja Porsas urhea) kupeessa on vain muutama uudempi satu, ja nekin jo edesmenneiltä sadunkertojilta, Mika Waltarilta, Marjatta Kurenniemeltä ja Kaarina Helakisalta. 

Isoäidit eivät selvästikään tunne uutta modernia sadunkerrontaa!

Eila Roine tuo nasevasti esiin sen, kuinka aikuisen oma innostuminen edistää myös lapsen kiinnostusta satujen maailmaan. 

Seela Sella on eläytynyt satujen hahmoihin äänin ja elein: 

”Uskon, että nuo jaetut hetket, jaetut sadut, kerivät minut lastenlasten kanssa sellaiseen yhteiseen kerään, ettei sitä saa auki kukaan.” 

 

Paula Melan kuvituksista löytyy erilaisia
prinsessoja.Melan kuvitusta
satuantologiaan Isoäitien satuja
(Otava 2021).

Muun muassa Arja ja Emma Puikkosen Äänihäkki- ja Löytölintu -saturomaanien (Otava 2017 ja 2020) kuvittajana minuun vaikutuksen tehnyt Paula Mela näyttää taitonsa myös klassisten satujen kuvittajana. 

Hän on valinnut ikonisia satujen kohtauksia, mutta maustaa niitä myös modernein vivahtein: prinsessojen iho ei esimerkiksi aina ole maidonvalkea. 

Samaa satujen visuaalista päivitystä teki myös muutama vuosi sitten Emmi Jormalainen Suomen lasten iltasatujen kuvittajana (Otava 2015). 

 

 

 

 

 

 

Tänään on Sadun nimipäivä ja samalla vietetään valtakunnallista sadun päivää.

 

 

 

 

 

 

Vuoden suosituin äänikirja tainnuttaa kuulijansa

Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa: nukutussatu kaikille iltakukkujille, kuvitus Irina Maununen, suom. Ulla Lempinen, Otava 2015.

 

Äänikirjana mm. Storytel-palvelussa, lukijana Eija Ahvo.

 

 

 

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen julkistamien tilastojen mukaan viime vuoden myydyin kirja kaikista formaateista oli ensimmäistä kertaa äänikirja.

Ruotsalaisen käyttäytymistieteilijän ja NLP-valmentajan Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjaa kuunneltiin tilastoinnin mukaan 68 100 kappaleen verran. 

Vertailun vuoksi Kirjakauppaliiton tilastoissa vuoden myydyin painettu kirja oli Barack Obaman elämäkerta Luvattu maa (50 100 kpl). 

Painettujen lasten- ja nuortenkirjojen TOP 20 -myyntilistalle mahtui viisi Mauri Kunnaksen teosta, ykkösenä Joulupukin joululoma (36 500 kpl). 

Kustantajien myynti kasvoi eniten sähköisten tuotteiden (äänikirjat, e-kirjat) osalta. 

Lasten- ja nuortenkirjojen myynti kasvoi edelliseen vuoteen 2019 verrattuna parin prosentin verran.

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen eilen julkaisemasta tiedotteesta  ei käy ilmi, kuinka äänikirjojen kuuntelua seurataan.

Carl-Johan Forssén Ehrlinin satukuvakirja ilmestyi jo viisi vuotta sitten ja se suomennettiin saman tien. 

Kirjan suosio selittyy yksinkertaisella konseptilla: tarina unta vastaan kaikin keinoin taistelevasta kanista on kirjoitettu hyvin verkkaisella tempolla. 

Kirjaa lapselle ääneen lukevaa aikuista kehotetaan liioittelemaan äänenpainoja ja siten tehostamaan tarinan meditatiivista eli unettavaa vaikutusta.  

Alkuteoksesta tuli nopeasti – varmasti myös tekijöiden omaksi yllätykseksi – yli 40 kielelle käännetty menestys, joka oli pitkään The New York Timesin ja Amazonin myyntilistojen kärjessä. 

 

Kirjan on kuvittanut melko amatöörimäisesti haalein värein juuriltaan todennäköisesti suomalaislähtöinen Jonnköpingissä asuva kuvataiteilija Irina Maununen.

 

Forssén Ehrlin on julkaissut kanikirjan jälkeen myös kaksi muuta vastaavaa satukirjaa elefantista ja traktorista, joilla    niin ikään on vaikeuksia nukahtaa. Ne on kuvittanut yhdysvaltalainen Sydney Hanson, jolla on Irina Maunusta enemmän kokemusta lastenkirjallisuuden kuvittamisesta kaupallisille markkinoille.

 

Kanikirjan menestys selittyy kirjallisten ja kuvitustaiteellisten ansioiden sijasta kirjan konseptilla, joka lanseerattiin todennäköisesti otolliseen aikaan. 

Pienten lasten vanhemmat koukuttuvat nykyisin helposti kasvatusalan asiantuntijoiden erilaisiin vinkkeihin, käytänteisiin ja ismeihin. 

 

Iltasadun ”konsepti” on sinällään jo vanha ja vakiintunut, mutta Forrssén Ehrlinin mullistavana ja nerokkaana ideana oli – tulkintani mukaan – muuntaa lapsiperheiden arkista rutiinia rauhoittaa lapsi yhteisen viihdyttävän ääneenlukuhetken sijasta  enemmän vanhempien etua palvelevalla tainnutusrituaalilla, jonka jälkeen vanhemmilla todennäköisesti on enemmän yhteistä vapaata aikaa.

 

Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjan menestys Suomessa viime vuonna saattaa selittyä myös sillä, että nukahtamisvaikeuksista kärsivät entistä enemmän koronaviruksesta johtuvien poikkeusjärjestelyiden stressaamat aikuiset. 

Ehkäpä he ovat huomanneet saavansa unen päästä kiinni Eija Ahvon lempeästi tulkitseman äänikirjan avulla?