Herkästi myötäeläen

 

Annika Hämynen: Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä ja jännittämisestä. Kuvitus Johanna Lehtomaa, 60 sivua Kumma Kustannus 2024.

 

Erityisherkät lapset ovat tulleet sankoin joukoin osaksi lastenkirjallisuuden henkilögalleriaa.
 
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! on jo toinen aistiherkän Kaikun arjesta kertova lastenkirja. Apua, sukissani on lohikäärmeitä. Satuja aistiherkkyyksistä (Kumma 2022) ilmestyi pari vuotta sitten. 

 
Uudessa kirjassa on kolme erillistä tarinaa, joissa Kaiku jännittää päiväkodin jumppahetkeä, käy perheen kanssa tivolissa ja viettää syntymäpäivää. 

 
Hän on kehitellyt itselleen erilaisia luovia selviytymiskeinoja ja myös hänen läheisensä suhtautuvat herkkyyteen myötäeläen ja pyrkivät kaikin tavoin helpottamaan lapsen oloa.
 
Kun Kaikua jännittää mennä karusellin kyytiin, hän keksii,  että krokotiilipehmolelu voi mennä hänen puolestaan: 
 

Kaiku asettaa Pöhkelin varovasti karusellin penkille. Kuljettaja napsauttaa turvavyön kiinni. Kaiku katselee, kun Pöhkeli kiertää verkkaisesti ympyrää krokotiiin kyydissä. Sillä näyttää olevan mukavaa. 

Pehmolelu Pöhkeli pääsee karuselliin Kaikun puolesta.
Johanna Lehtomaan kuvitusta Annika Hämysen tarinakokoelmaan
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä ja jännittämisestä
(Kumma kustannus 2024). 

 

 
Sen lisäksi että Annika Hämysen tarinat antavat vertaistukea aistiherkille lapsille, ne auttavat  myös lapsen läheisiä ymmärtämään paremmin, miltä herkkyys esimerkiksi hajuille tai äänille tuntuu lapsesta itsestään. 
 
Hauskasti tuodaan myös esiin Kaikun syntymäpäivään liittyvä jännitys: ”Edellisestä syntymäpäivästä on kulunut jo vuosi, ja Kaiku tarvitsee aikaa tottuakseen syntymäpäiväsankarina olemiseen”. 

Kaiku ei aluksi ole lainkaan innostunut ajatuksesta,  että kotiin tulee paljon vieraita häntä juhlimaan, vieraat hajut ja tuoksut ja äänet kuormittavat häntä.

 
Illan päätteeksi Kaiku menee kylpyyn: 
 

–  – Kaiku huomaa, että hänen vaatteensa tuoksuvat sateenkaarikirjaimilta ja ihokin tuntuu paksulta, ihan kuin vieraiden hajut olisivat imeytyneet siihen. Hän haluaa kylpyyn, sillä jännittävän juhlapäivän jälkeen hän ei jaksa tuoksua toisilta ihmisiltä.

 

Kaikun päässä vilisevät vilinäiset havainnollistuvat Johanna
 Lehtomaan kuvituksessa Annika Hämysen tarinakokoelmaan
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä
ja jännittämisestä(Kumma kustannus 2024). 

Kirjan lopussa on vielä lastenpsykiatrian erikoislääkärin Anita Puustjärven tietoisku aikuisille aistitiedon käsittelyn ja säätelyn vaikeuksista. 
 
Johanna Lehtomaa havainnollistaa kuvituksessaan Kaikua hälyisässä tivolissa kiusaavat vilinäiset siivekkäinä pikku-ukkoina. 
 
Yhteisöpedagogi Annika Hämynen on työskennellyt aiemmin perhepäivähoitajana.  

Ystävyyden ytimessä

Ilja Karsikas: Sateenkaari-kiitäjä, 40 sivua, S&S 2024.

 
Anneli Kanto & Noora Katto: Vilma Virtanen ja kaveri, 32 sivua, Karisto 2024.
 

 

 

Tunnetaitoja työstäviä, esitystavaltaan melko ohjelmallisia lastenkirjoja ilmestyy läjäpäin. 

Tunnetaitojen ytimessä ollaan myös kahdessa uudessa  kuvakirjassa, jossa  verrytellään mutkattomasti ja rakentavasti kaveruustaitoja.
 

Olen jo moneen kertaan tuonut aiemminkin esille, kuinka nerokas konsepti on keksitty Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarjaan. 

Vilma Virtanen ja kaveri on sarjan 15. osa.

Virtasen suurperheessä on viisi eri-ikäistä sisarusta, joilla on aina jokin kehitysvaihe tai muu kimurantti elämäntilanne työstettävänään. 

Kannon lapsipsykologia on kuitenkin arkijärkisen oivaltavaa. 

Ääneenlukua kuunteleva lapsi ei kiusaannu asioiden liiallisesta alleviivaamisesta, vaan tempautuu myötäelämään Virtasten lasten arkea, jonka käänteissä on juuri sopivasti tunnistettavia piirteitä. 

Näkymä eskarin pihaleikkeihin paljastaa Viman murheen: kaikilla muilla
on leikkikaveri. Noora Katon kuvitusta Anneli Kannon tekstiin kuvakirjassa
Vilma Virtanen ja kaveri (Karisto 2024). 

Eskari-ikäinen Vilma kaipaa omaa kaveria. Hänellä on aika paljon toiveita ja jopa suoranaisia vaatimuksia, jotka parhaan kaverin olisi hyvä täyttää. 

 
Eskariin on hiljattain tullut uusi tyttö, Aisha, joka puhuu Vilman mielestä kummallisesti. Hannu on kiinnostunut hänen laillaan tutkimisesta, mutta ei kai paras ystävä voi olla poika? 

Vilma työstää itse tykönään ystävyyden kriteereitä ja saa huomata, että yhden parhaan kaverin sijasta voi olla kaksikin parasta kaveria, joiden taidot ja kiinnostuksen kohteet ja luonteenpiirteet voivat parhaimmillaan olla yksinomaan hyvä juttu.

Vilma jää ryhmätyössä ilman paria, mutta Hannun ja
Aishan mielestä parityötä voidaan tehdä myös kolmistaan. 
Noora Katon kuvitusta Anneli Kannon tekstiin kuvakirjassa 
Vilma Virtanen ja kaveri (Karisto 2024).  

 
Noora Katon kuvitus kiteyttää lasten  ilmeissä ja eleissä olennaiset tunteet.
 
Tekstiä on leikki-ikäisten kuvakirjaan melko paljon, joskus jopa kahdella palstalla. 
 
Ilja Karsikkaan Sateenkaarikiitäjässä Riina möksähtää parhaalle kaverilleen Mallalle, kun tämä voittaa hänet miekkailuleikissä.  

Paha mieli jää jumittamaan Riinan mieleen, vaikka Malla olisikin valmis jatkamaan muita leikkejä. 

Riina kuulee kummallista siritystä ja lähtee jäljittämään sen alkuperää:

Kaupunki oli täynnä huumaavaa siritystä. Oli vaikea hahmottaa, mistä ääni tuli. Riinasta tuntui silti, että sitä oli seurattava. 

Riina mököttää sisällä, vaikka Malla (taka-alalla ulkona)
olisi valmis jatkamaan leikkejä. Ilja Karsikkaan kuvitusta
kuvakirjaan Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

 
Riina päätyy ensin kasvitieteelliseen puutarhaan, sitten kirjastoon ja taidemuseon kukka- ja perhosmaalausten näyttelyyn ja lopulta kukkakauppaan, mistä löytyy ratkaiseva vihje. 

Kaupungin jättömaalla on Mallan tekemä hieno puumaja, ja siritys siellä voimistuu entisestään: kun Malla ja Riina sopivat riitansa, sateenkaarikiitäjän sirityskin vaimenee.   

Kuvituksen katsoja oivaltaa myös Riinan päätyneen perille,
kun sateenkaaren pääkin löytyy juuri Mallan rakentaman
puumajan luota. Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan 
Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

 
Sateenkaarikiitäjän taitto ja kuvakerronta on taiten tehty. 

Tarinassa on eteenpäin kiirehtivä, mutta silti sopivan verkkainen tempo, kun Riina matkaa halki kaupungin vasemmalta oikealle. 

Viime aikoina on ilmestynyt paljon kuvakirjoja, joita pitää kuvan ehdoilla käännellä horisontaalisesta asennosta eri suuntiin kuvatarinan ehdoilla. 

Tällainen toiminnallisuus sopii hyvin tunteita työstäviin kuvakirjoihin, koska tunteetkin voivat välillä heittää kuperkeikkaa! 

 

Vaakasuuntainen kirja kiepautetaan pystysuuntaan, jotta  
perhosten kauneus ja sovinto saavat enemmän tilaa. Ilja Karsikkaan
kuvitusta kuvakirjaan Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

Noora Katon ja Ilja Karsikkaan kuvitustyylit eroavat toisistaan. 

Sateenkaarikiitäjän kuvitus on rouhea ja luonnosmainen. 

Noora Katon kuvitus muistuttaa lastenohjelmista tuttujen animaatioiden tyyliä, mikä saattaa osaltaan selittää kuvakirjasarjan suosiota.   

Aikuisen tehtävänä on pitää kuvakirjavalikoimaa kuvitustyylien osalta mahdollisimman monipuolisena. 

Sillä tavalla koulitaan vähitellen myös lapsen taitoa lukea ja tulkita erilaisia kuvituksia. 

 
 
 
 
 

Iso loikka ystävyyteen

Kati Närhi: Muukalainen, 36 sivua. Etana Editions 2024.

 

 

 

Viime aikoina lasten- ja nuortenkirjallisuus on yltänyt valitettavan usein uutisotsikoihin erilaisten öyhöttäjien ja nillittäjien toimesta. 
 
Ulkokirjalliset kohut laantuvat onneksi nopeasti, mutta silti olen harmissani siitä, että niin moni oikeasti huomiota ansaitseva uutuus jää samaan aikaan kokonaan katveeseen.
 
Hyvä esimerkki on Kati Närhen kuvakirja Muukalainen. 
Sen avulla voi jo hyvinkin pienen lapsen kanssa lähteä keskustelemaan rauhanomaisen rinnakkainelon merkityksestä.

Kissan hämmennys ja pelokkuus välittyvät sen empivästä olemuksesta.
Kati Närhen kuvitusta kuvakirjaan Muukalainen
(Etana Editions 2024). 

 

Kissa havahtuu oven koputukseen, mutta teeskentelee, ettei ole kotona. Se on tottunut olemaan itsekseen ja kokee muukalaisen lähestymisyritykset tungetteluna. 

Edes herkullinen täytekakku, pihan juhlavalaistus, kukkalähetys ja ilotulituskaan eivät sulata kissan ynseyttä. 

Hissun raivo näytetään suodattamatta ja hyssyttämättä, kun 
kissa muuttuu jopa Fanttia suuremmaksi. Kati Närhen kuvitusta
kuvakirjaan Muukalainen (Etana Editions 2024). 

 

Kissan naapuriin on muuttanut Fantti, joka haluaa tutustua Hissu-kissaan. 
 
Hetken hämmennyksen jälkeen Kissa pyörtää päätöksensä, ja kutsuu Fantin luokseen papukeitolle. 

 

– Voisinko saada isomman kulhon, Hissu? 

Pienet asiat tahtovat hermostuttaa minua. 

– Totta kai, Fantti. Ole hyvä! 

 

Kokoero ei lopulta haittaa, kun Fantti ja Hissu rohkaistuvat
viettämään iltaa yhdessä. Kati Närhen kuvitusta kuvakirjaan 
Muukalainen (Etana Editions 2024). 

Näin pienieleisesti ja juuri siksi tehokkaasti Närhi tiivistää kuvakirjansa teemat samastuttavaan ja lapsen kannalta ymmärrettävään muotoon. 

Jälleen kerran todentuu, kuinka niukka teksti kannustaa vuolasta ja seikkaperäistä kuvailua paremmin keskustelemaan kirjasta yhdessä lapsen kanssa. 
 
 Kati Närhi käyttää harkitusti energisoivia värejä ja väripintoja. Eloisuutta syntyy myös rasteroiduista pinnoista. 
 

 

 

 

Lisää kuvakirjoja näkemyseroista, ennakkoluuloista tai sopeutumiseen liittyvistä haasteista:
 
 Ilja Karsikas: Sateenkaarikiitäjä, S&S 2024
 
Essi Kummu & Liisa Kallio: Rauhan alkuja, Tammi 2024
 
Ilja Karsikas: Myrsky ja Valo, S&S 2023
 
Veera Salmi & Matti Pikkujämsä: Sorsa Aaltonen ja riehuva Rotka, Otava 2023
 
Matt  De la Peña & Christina Robinson: Luca luo maailmoja, suomentanut Raija Rintamäki, Kumma Kustannus 2023
 
Katri Kirkkopelto: Molli ja hirveä herne, Lasten Keskus 2021
 
Aino-Maija Metsola: Oman maan mansikat, Etana Editions 2020
 
Mila Teräs & Ilona Partanen: Aurinkolinnut, Karisto 2016
 
Gunilla Bergström: Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen, suomentanut Sanna Uimonen, Tammi 2006
 
Lauren Child: En kyllä ikinä syö tomaattia!, suomentanut Riitta Oittinen, Pieni Karhu 2005 
 
Udo Weigelt & Alexander Reichstein: Sulevi tulee, suomentanut Maisa Savolainen, Lasten Keskus 1999

Mistä aika alkaa ja mihin se loppuu?

 

Ellen Strömberg: Ei alkua ei loppua, suomentanut Eva Laakso, 239 sivua. S&S 2024. Kansikuva Sara Edström & Sofia Ekelund. 

 

Suomenruotsalaisen Ellen Strömbergin ensimmäinen nuortenromaani Mehän vain mennään siitä ohi oli vahva avaus. Sen sukupolvet ylittävä raikas nuoruuden kuvaus teki minuun ison vaikutuksen. 

Ruotsinkielinen alkuteos Vi ska bara cykla förbi palkittiin Ruotsin arvostetuimmalla lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavalla August-palkinnolla. 
 
 
Ellen Strömbergin omaäänisyydestä ja siekailemattomasta rohkeudesta kertoo se, että syksyn uutuus Ingen början ingen slut (suom. Ei alkua ei loppua) on asetelmiltaan aivan erilainen. 

Lajityypiltään sitä voisi luonnehtia ”uuskummaksi”. 

Strömbergin kerronnassa on paljon yhtäläisyyksiä Sari Peltoniemen moniin varhaisnuorten- ja nuortenkirjoihin, joissa arjesta avautuu reittejä toiseen todellisuuteen tai aikaan.
 
Benjamin joutuu vastentahtoisesti asumaan arkeologi-isänsä kanssa kesän ahtaassa ja tunkkaisessa asuntoautossa Pohjanmaalla.  

Leirintäalueella on originelleja laidasta laitaan, muun muassa hipit Jesse ja Lo. 

Parhaan yhteyden Benjamin saa vanhaan mieheen, Haraldiin, joka näkee pojan pidättyneen ulkokuoren läpi. 

Tärkeä sivuhenkilö on myös Tonnin Tommi, joka pitää kylällä osto- ja myyntiliikettä. Benjaminin Tommilta ostama kirja kiinnostaa jostain syystä myös Jesseä. 
 
Benjaminin äiti on äskettäin kuollut syöpään, mikä kaihertaa pojan mieltä. Isäkään ei ole kovin hyvä puhumaan tunteistaan. 

Benjamin kokee olevansa ”ruma ja ällöttävä läski-idiootti, joka ei sopinut mihinkään porukkaan mukaan”.  
 
Uimarannalla hän kohtaa Tristanin, jonka olemuksessa on jotain mystistä… tai epätavallista. 

Tristan ei nimittäin takerru pikkuseikkoihin. Kun Tristan vierailee Benjaminin isän arkeologisilla kaivauksilla, hän reagoi alueella olevaan jatulintarhaan poikkeuksellisen vahvasti. 

Vähitellen Benjaminille käy selväksi, että Tristanille ajan kuluminen ei olekaan yhtä virtaviivaista kuin hänelle itselleen: 

 

–    Eli kaikki ulottuvuudet ovat olemassa täällä tällä hetkellä, yhtä aikaa. Tässä ja nyt? 

Tristan kohautti olkapäitään. 

–    Kaikki on olemassa samaan aikaan, mutta ei tässä ja  ei nyt. On kuin sama asia olisi olemassa eri kerrostumina. Ja kerroksia on olemassa vierekkäin ja ympäriinsä ja toistensa päällä. 

–     En todellakaan tajua tästä yhtään mitään, minä vastasin synkästi.  

–     Sun täytyy lakata ajattelemasta aikaa niin, että sillä olisi alku ja loppu tai edes suunta, johon se kulkee. Se auttaa. 

 

Minäkertoja Benjamin on  sympaattinen ja tarkka havainnoitsija. Pohjanmaalaisen pikkupaikkakunnan miljöö itsessään tuntuu olevan jopa yksi nuortenromaanin keskushenkilöistä;  sen verran tarkasti ja intensiivisesti Strömberg  romaanin keskeisiä tapahtumapaikkoja kuvailee. 

 

Fibul rf:n julkaisemassa suomenruotsalaista lastenkirjallisuutta esittelevässä Mera-lehdessä Strömberg paljastaa, että uimaranta, jossa Benjamin ja Tristan viettävät aikaa, on tismalleen sama kuin edellisen nuortenromaanin pohjanmaalainen uimaranta.  

Sara Edström ja  Sofia Ekelund ovat nostaneet  romaanin kannalta keskeisen jatulintarhan graafisen tyyliteltynä kuva-aiheena myös romaanin kansikuvaan.  

Lastenkirjoissa saksia tarvitaan askarteluun, hiusten ja kynsien leikkuuseen sekä peiton jatkamiseen

 

Vuokko Hurme & Suvi-Tuuli Junttila: Leikkimään, teippi!, 26 sivua. S&S 2016.

 

Hallituksen kulttuurialaan kohdistuvia leikkauksia vastustava Sakset seis! -kulttuuriadressi inspiroi minua miettimään lastenkirjoja, joissa saksilla on eri tavoin näkyvä rooli.
 
Ylivoimaisesti hurmaavin lastenkirja saksien hyötykäytöstä on mielestäni Vuokko Hurmeen ja Suvi-Tuuli Junttilan Leikkimään, teippi! 

Askartelusaksien kärjet ovat lapsiystävällisesti pyöristetyt.
Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin 
kuvakirjassa Leikkimään, teippi! (S&S 2016). 

Kyse on pienikokoisesta taaperoiden ja leikki-ikäisten katselukirjasta. Leila-tyttö keksii siinä erilaista käyttöä maalarinteipille. 
 
Suvi-Tuuli Junttila on tehnyt kuvituksen esinekollaasina, joista on otettu lopuksi valokuvat. 

Kuvakirja on lapsen kekseliäisyyden ja luovan leikin ylistys. 

Kirja antaa hykerryttävän hauskoja ideoita, mihin kaikkeen tavallista teippiä voi leikeissä ja askarteluissa käyttää. Lapsen kannalta kirjan viehätys perustuu pitkälti siihen, että ”oikean lapsen” käsi tai hahmo työntyy toisinaan osaksi kuvitusta.

Vähän erilainen nukkekotileikki! Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta
 Vuokko Hurmeen tekstiin kuvakirjassa 
Leikkimään, teippi! (S&S 2016). 

 

Kuvakirja on jälleen hauska todiste siitä, kuinka lastenkirjojen aikajana usein rakentuu aamusta iltaan:

Puuhakkaan päivän päätteeksi Leila tekee teipeistä lattiaan ruudukon, jossa hän voi hyppiä rauhoittavasti yhdellä jalalla ja laskea samalla kymmeneen. 

Loput teipit Leila pyörittää palloksi ja heittää ne kuuksi taivaalle:

 

Siinä meni rulla,
nuku kuin vitriinin pulla! 
Hyvää yötä, Leila! 

Esinekollaasin kolmiulotteisuus houkuttaa koskemaan kuvituskuvaa.
Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin
kuvakirjassa Leikkimään, teippi! (S&S 2016).  

 

Junttila on tehnyt miniatyyrimaailmoita myös kuvakirjoissaan Missä, tässä, jossakin ja Minne matka, lapanen (WSOY 2011 ja Schildts & Söderströms 2014). 
 
Kirjan lopun tapettiaukeamalta löytyy Leilan teippipeli ja lasta haastetaan kertomaan kustantajan sähköpostiosoitteeseen vielä uusia tapoja käyttää teippiä.

 

 

 

Lisää lastenkirjoja saksista: 

 

Anna-Karin Garhamn: Ruu ja uusi tukka, suomentanut Anne Luukkanen, Otava 2018 
 
Pirkko-Liisa Surojegin (kuv. ja toim.): Suomen lasten hölmöläissadut, Otava 2000
 
Olof & Lena Landström: Lasse parturissa, suom. Ulla Ropponen, Tammi 1993
 
Heinrich Hoffmann: Jöröjukka, suomentaja tuntematon, ensimmäinen suomennos K. E. Holm 1869 nimellä Lasten Joulu-Tauluja eli opettavaisia juttuja kuwinensa

Veikeä ja filosofinen kuvakirja tyhjästä huoneesta

  

 

Isabella Nilsson & Marika Maijala: Ivars tomrum, 32 sivua, Natur & Kultur 2024.

 

Det här är Ivar. Han är sju år gammal, räknat i baklängesår. När mamma och pappa är på jobbet är det Ivar som måste vakta tomrummet.

 

Monet suomalaiset kuvittajat tekevät nykyisin yhteistyötä ruotsalaisten kirjailijoiden kanssa. Esimerkiksi Linda Bondestam on kuvittanut useampia Ulf Starkin kuvakirjoja. 

 

Isabella Nilsson (s. 1989) debytoi vuonna 2011 nuortenromaanilla Verklighetsprojektet. Aikuisten romaani Nonsensprinsessans dagbok (2018) oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 kirjallisuuspalkinnon saajaksi kuten myös vuonna 2022 ilmestynyt esseekokoelma En bok för Ingen. Lisäksi hän on ruotsintanut mm.  Dorothy Parkeria, Merwyn Peakea ja Emily Brontëa.

Marika Maijalan ja Nilssonin Ivars tomrum on veikeä kuvakirja lapsen kaikkivoipaisuudesta, unelmista ja mielikuvittelun voimasta. 

Suljetut ovet ovat tuttu aihelma jo vanhoista kansansaduista.
Marika Maijalan kuvitusta Isabella Nilssonin tekstiin
kuvakirjassa Ivars tomrum (Natur & Kultur 2024).

 

Ivar-pojan perheellä on asunnossaan yksi tyhjä ja lukittu huone. 

Pariovien takaa paljastuu todellakin aivan tyhjä huone, jossa olisi tilaa tehdä vaikka mitä. Moni on kiinnostunut tilasta ja Ivar esittelee sitä kaikille halukkaille.

 

Jokaisella on omat visionsa siitä, mihin huonetta voisi käyttää. 

Pinkkiin jakkupukuun sonnustautunut täti haluaisi
perustaa huoneeseen monsterihotellin. Marika Maijalan
kuvitusta Isabella Nilssonin tekstiin kuvakirjassa 
Ivars tomrum (Natur & Kultur 2024).

 

Ivar kuuntelee kaikkien toiveita, mutta tilasta ei synny kauppoja,  sillä Ivarin pitää vielä tuumia asiaa. 

Monen ostajaehdokkaan jälkeen paikalle saapuu vielä kaksi lilliputtikokoista Inga-nimistä tyttöä: 
 

Så en gång kommer två spekulanter som inte riktigt liknar de andra. 
 
–  Vilka är ni, frågar Ivar.
–  Vi är Inga, viskar Inga och Inga. 
 
–  Och vad har ni för planer?
 
–  Inga, viskar Inga.
 
–  Hur mycket pengar har ni att köpa för? frågar Ivar.
 
–  Inga, viskar Inga.

 

Katsoja pääsee ensin tirkistelemään Ingaa ja Ingaa avaimenreiästä.
Marika Maijalan kuvitusta Isabella Nilssonin tekstiin
kuvakirjassa Ivars tomrum (Natur & Kultur 2024). 

Kielileikki toimii ymmärrettävästi naulan kantaan ruotsiksi, mutta silti toivoisin, että tämä kujeileva ja charmantti kuvakirja ilmestyisi myös suomennoksena.

Ivar vaikuttuu kahden pikkiriikkisen Inga-nimisen tytön ympäripyöreistä ja absurdeista vastauksista. 

Vaikka edelliset ostajaehdokkaat olisivat maksaneet Ivarille huoneesta jopa tähtitieteellisiä summia, hän on valmis luovuttamaan tyhjän huoneen tytöille ilman mitään korvausta.

 

Ingat eivät kuitenkaan hypi riemusta, vaan toteavat lakonisesti: 

 

–  Ska fundera på saken, viskar Inga och Inga. 

 

 

 

Ivarin on helppo tehdä päätös luovuttaa avain Ingoille.
Kuvituskuvasta voi kyllä aistia heidän kehon kielestään innostuksen,
vaikka teksti  ei sitä ilmaisekaan. Marika Maijalan kuvitusta
Isabella Nilssonin tekstiin kuvakirjassa Ivars tomrum
 (Natur & Kultur 2024). 

 

Ivars tomrum -kuvakirjan hieman viisto lataus muistuttaa monin kohdin Linda Bondestamin Hopi Hopi  -robottikuvakirjaa.

  

Isabella Nilssonin ja Marika Maijalan näennäisen simppeli kerronta lyö nimittäin lukijansa ällikällä.

Maijala irrottelee kuvituksessa entistä pidäkkeettömämmin väreillä ja pelkistää jos mahdollista vielä aiempaakin rohkeammin  aistikkaasti liikkuvia ja tunnistettavia hahmojaan. 

 

 

Natur & Kultur on yhteiskunnallisesti valveutunut kustantamo, joka julkaisee moniäänistä kirjallisuutta.

Kuvittajat ry on nimennyt Marika Maijalan Vuoden kuvittajaksi ja hänen taidenäyttelynsä on parhaillaan esillä Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytila Ahjossa 20. joulukuuta asti.