Konstit on monet: vetoapua lastenkirjallisuuden markkinointiin julkkiksilta

Michael Monroe & Ilona Partanen: Makke ja Nupu. 25 sivua, Like 2022. 

Lotta Sofia Saahko & Christel Rönns: Lotta ja pappa: Omenarannasta uuteen kotiin. 25 sivua, Tammi 2022.

 

 

Lapselle itselleen ei usein ole juurikaan merkitystä sillä, kuka on lastenkirjan kirjoittanut tai kuvittanut. 

 

Tärkeintä on, että kirjan aihe, toteutus ja ulkoasu herättävät lapsen mielenkiinnon.

 

Uusin ilmiö, eli lastenkirjan brändääminen julkisuudesta tutun henkilön avulla,  taitaa olla pikemminkin kustantajien ja kirjoja lapsille ostavien aikuisten mieleen.

 

Somevaikuttajien tai muutoin tunnettujen julkisuuden henkilöiden omat markkinointikanavat ovat kustantajille kätevä pelastus  nykytilanteessa, kun lastenkirjat saavat entistä vähemmän julkisuutta printtimediassa.

Muistaako kukaan enää aikaa, jolloin suurimmissa sanomalehdissä julkaistiin mainoksia uusista kiinnostavista lastenkirjauutuuksista?  

Somealustoilla suosituille vaikuttajamarkkinoijille järjestetään Suomessa jo ilmaista kirjoittajakoulutusta.

 

Samaan aikaan moni pitkän uran tehnyt suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija on joutunut viime vuosina puun ja kuoren väliin esimerkiksi kustannusmaailmassa tapahtuneiden yritysostojen ja/ tai luottokustannustoimittajan vaihtumisen takia. 

Käsikirjoitukset voivat maata pitkäänkin kustantamossa ilman lopullista kustannuspäätöstä, sarjan julkaiseminen voidaan lopettaa ja tekijät jäävät tyhjän päälle.

 

Lotta-Sofia Saahko (s. 1992) tuli tunnetuksi ensimmäisenä koronakeväänä toukokuussa 2020 perustetun Lotta ja pappa -youtube-kanavan videoista, joissa hän lauloi yhdessä pappansa Jorma Saahkon (s. 1935) kanssa. 

 

Ennen kuvakirjaa Tammi on julkaissut kahden viime vuoden aikana Saahkolta kolme kirjaa Papan kanssa kahvilla, Kahvia ja karjalanpiirakoita ja Koti kulttuurien välissä, jonka taustalla on Saahkon oma ulkosuomalainen lapsuus Saksassa ja Kiinassa. 

 

Neljää teosta on myyty Lotta-Sofia Saahkon mukaan jo yhteensä 50 000 kappaletta. 

 

Hän on myös kertonut haaveilevansa lastenkirjan kuvittamisesta ja toivoo, että Lotta ja Pappa -kirja olisi alku pidemmälle sarjalle.  

 

Toukokuussa ilmestyneen kirjan ennakkotilaajille luvattiin myös bonuslahja, Lotta ja Pappa -aiheinen tarra-arkki.

 

Omenarannasta uuteen kotiin perustuu Jorma Saahkon lapsuudenmuistoihin ja evakkomatkaan Karjalasta Laatokan rannoilta uuteen kotiin. 

 

Evakkojunassa. Christel Rönnsin kuvitusta 
Lotta-Sofia Saahkon tekstiin kuvakirjassa 
Lotta ja pappa: Omenarannasta uuteen kotiin 
(Tammi 2022).

Kuvakirja kertoo samastuttavasti pienen pojan näkökulmasta kotoa lähdön haikeudesta, vaiherikkaasta evakkomatkasta ja perheen vähittäisestä sopeutumisesta uudelle paikkakunnalle. 

 

Christel Rönnsin kuvitus tavoittaa hämmennyksen ja kaipauksen vaihtelevat tunnekirjot, mutta myös lapsen toiveikkuuden, mukautumisen ja leikin merkityksen arjen kannattelijana. 

 

Pojan selviytymiskeinoksi uudessa koululuokassa koituu
laulutaito, jolla hän tekee vaikutuksen luokan oppilaisiin.
Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon tekstiin
kuvakirjassa Lotta ja pappa: Omenarannasta uuteen kotiin
(Tammi 2022).

Omenarannasta uuteen kotiin on jälleen hyvä esimerkki siitä, että kuvakirjallakaan ei tulisi olla mitään yläikärajaa.  

Kirjan konstailematon tarina puhuttelee ikäihmisiä, joilla on karjalaiset sukujuuret, ja se mahdollistaa näin sukumuistojen käsittelyn myös yhdessä eri sukupolvien kesken. 

 

Michael Monroe (s. 1962, oik. Matti Fagerholm)  on suomalainen rock-laulaja, joka tunnetaan eritoten Hanoi Rocks -yhtyeen vokalistina. 

 

Makke ja Nupu perustuu Monroen lapsuusmuistoon rakkaasta pehmolelusta, jonka voi tulkita kuvakirjan tarinan perusteella jopa pelastaneen hänen henkensä.

Kuvakirjan kustantanut Like mainostaa sivuillaan: "Rocklegenda Michael Monroe yllättää suloisella kuvakirjalla".  

 

Hiiripehmolelu Nupu on Makelle kaikki kaikessa.
Ilona Partasen kuvitusta Michael Monroen tekstiin
kuvakirjassa Make ja Nupu (Like 2022).

Nupu kulkee kaikkialla pojan matkassa mukana. 

Kun elämän jäljet jo vähän näkyvät lelussa, isoäiti yrittää korjailla sitä, mutta Makke vaatii palauttamaan rispaantunut korvat takaisin paikoilleen. 

 

Pehmolelu pehmentää törmäystä auton kanssa.
Ilona Partasen kuvitusta Michael Monroen tekstiin 
kuvakirjassa Make ja Nupu (Like 2022).

Tarinan opettavainen eetos tuo mieleen 1970-lukujen liikennevalistuksen.

Ilona Partasen kuvitus näyttää kauniisti lapsen kiintymyksen tärkeään pehmoleluun. 

Koko aukeaman kuvitukset toimivat yksittäisiä lähikuvia paremmin tarinan dramaturgisina jäsentäjinä.  

 

 

 

Michael Monroen ja Lotta-Sofia Saahkon lastenkirjat laajentavat aiheillaan kotimaisen lastenkirjan tarjontaa. Valmiin kirjan äärellä mietin silti sitäkin, kuinka paljon työtunteja ne ovat vaatineet kustannustoimittajalta. 

Kirjailijaksi – saati kuvittajaksi – harvemmin tullaan aivan käden käänteessä. 

Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin kuvakirja Lappukaulatyttö (S&S 2022) pohjaa sekin todellisiin lapsuusmuistoihin, näyttelijä Heidi Krohnin kokemuksiin sotalapsena Ruotsissa. 

Tämän kirjan kohdalla toteutus on kuitenkin mielestäni varsin onnistuneesti "ulkoistettu" kokonaan ammattilaisille. 

 

 

Mitä kuuluu lastenkirjailijoille ja koko kentälle – ja Tuukka-Omarille ?

 

Niina Hakalahti: Mitä kuuluu, Tuukka-Omar? Kuv. Jukka Lemmetty, 109 sivua, Myllylahti 2020. 

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuskenttä on ollut Suomessa jo pitkään murroksessa. 

Moni pitkän uran kirjailijana tai -kuvittajana tehnyt on joutunut parkkiinnuttamaan nahkaansa, kun käsikirjoitus ei olekaan mennyt ”automaattisesti” läpi vanhalla kustantajalla. 

Hylsyjä on perusteltu esimerkiksi kustannusohjelman muutoksilla tai liian pienillä myyntiluvuilla. 

Samaan aikaan moni kustantamo on muuttanut markkinointistrategioitaan. 

Kuka vielä muistaa isojen kustantamoiden mainoksia kirjasesongin kiinnostavista lasten- ja nuortenkirjautuuksista? 

Veikkaan, että melko harva. Silloin elettiin 1980-lukua…

Nyttemmin isojen kustantamoiden mainosbudjetti kuluu lähinnä jo entuudestaan lukijoiden, lainaajien ja kirjan ostajien hyvin tuntemiin suosikkeihin. 

 

Periksi antamattomat tekijät ovat kuitenkin jo kehitelleet myös uusia, innovatiivisia ja ennen kaikkea yhteisöllisiä selviytymisstrategiota. 

Vuosi sitten perustettiin esimerkiksi VaLas-kollektiivi (lyhenne sanoista vapaat lastenkirjailijat). 

 

Yhä useammasta lastenkulttuurin parissa töitä tekevästä on tullut (luomis)pakon edessä multitaskaaja, joka joutuu ottamaan hoitaakseen omakustantajana teoksen kirjoittamisen / kuvittamisen lisäksi myös editoinnin, taiton, painatuksen, markkinoinnin ja kirjan jakelun jälleenmyyjille, kirjastoille ja kriitikoille. 

 

Vielä kymmenisen vuotta sitten oli itsestäänselvää, että suuren kustantamon kautta julkaisevan lasten- ja nuortenkirjailijan ja / tai kuvittajan kirjasesongin uutuudet saavat myös näkyvyyttä suurimpien medioiden kulttuuri- ja kirjallisuusosastoissa.

Nyttemmin sekään ei enää ole itsestäänselvää. 

Suomessa on 2010-luvulla entistä enemmän lasten- ja nuortenkirjailijoita ja -kuvittajia, joiden teoksista ei ilmesty missään mitään arvioita, vinkkiä, nostoa tai suositusta. 

                                                              ********

 

Niina Hakalahden Tuukka-Omar -sarjan neljä aiempaa osaa ilmestyivät Tammen kautta vuosina 2010–2016 osana Tammen helppolukuista Kirjava kukko -sarjaa.

 

Syyriasta Suomeen muuttaneen arabi-isän ja suomalaisen äidin monikulttuurisuuteen rakkaudella kasvattama Tuukka-Omar oli tervetullut lisä lastenromaanien hahmogalleriaan. 

 

Pojan valoisaa elämänasennetta ei himmennä edes se, että hän vielä alakouluikäisenäkin pissaa joskus sänkynsä yöllä märäksi.  

 

Tammi ja WSOY uudistivat helppolukuisten lastenkirjojen konseptia ja perustivat 2017 uuden Lukupalat-sarjan,  ja siinä yhteydessä useampi lukutaidon alkuun suunnattu sarja (Tammen Keltanokka, Kirjava kukko, Vihreä varis ja WSOY:n Werneri) lakkautettiin.

 

Tuukka-Omarille  ei Tammessa löytynyt enää julkaisupaikkaa ja siksi sarjan viides osa ilmestyi keväällä Myllylahden kautta.  Sarjan kannalta oli erityisen onnekasta, että sen alkuperäinen kuvittaja Jukka Lemmetty halusi kuvittaa myös uuden osan.  Näin sarjasta kiinnostuvat tuntevat omikseen myös Tuukka-Omarista kertovat aiemmat osat.

 

Lastenromaani Mitä kuuluu, Tuukka-Omar? ottaa kantaa lapsiperheiden erilaisiin kulutustottumuksiin ja elämäntapoihin.   

 

Tuukka-Omarin ja Paavon shakkikerhoon tulee uusi poika, Julius, joka on äskettäin muuttanut paikkakunnalle. 

 

Juliuksen pikkujouluissa on ylenpalttisen
runsas herkkupöytä. Jukka Lemmetyn kuvitusta
Niina Hakalahden lastenromaaniin
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020). 

Julius kutsuu pojat uuteen hulppeaan kotiinsa pikkujouluihin. Tuukka-Omar ja Paavo ovat hämmentyneitä Juliuksen kodin mittasuhteista, uima-altaasta ja kauko-ohjattavista eteisen peiliovista.

Pojat vievät pikkujoululahjoiksi itse tehdyt sarjakuvan ja shakkiaiheiset pelikortit. 

Juliuksen äiti toteaa korrektisti, että poikien lahjat ovat ”uniikkeja”. 

Pojilla ei ole liioin mitään käsitystä siitä, mitä tarkoittavat sanat "uniikki",  ”plaseeraus” ja ”spa”.

 

 – Siellä oli monia niin hienoja lahjoja, että vaikka olisin ottanut säästöpossusta vuoden viikkorahat, ei olisi riittänyt, Paavo sanoi Tuukka-Omarille hiljaa. 

 

Jukka Lemmetyn karikatyyrinen tussi pääsee parhaiten oikeuksiinsa
 lähikuvissa. Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden
lastenromaaniin Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020).  
 

Paavon yksinhuoltajaisä tekee parhaansa kodin kunnostuksessa, mutta Paavon isoveljeltä palaa pinna, kun liesi ja mikroaaltouuni menevät yhtä aikaa rikki. 

Isä on mielestään tehnyt hyvät kaupat, kun on saanut ystävänsä tarpeettoman mikroaaltouunin edullisesti. 

 

Paavo ei yhdy isän iloon: 

 

– Arggh! Haluan tavaroita kaupasta! Sellaisia tavaroita, joissa on muovi päällä tai ne on laatikossa, jota ei ole vielä avattu, Paavo sanoi.

 

Paavon ja Tuukka-Omarin vanhemmat antavat henkisten ja aineettomien arvojen kautta lapsilleen sellaista rikkautta, jota myös Julius kadehtii. 

 

Realistiseen kerrontaan tulee pientä
fantasiajuonnetta, kun Tuukka-Omar lentelee välillä
sänsä kanssa matolla Jukka Lemmetyn kuvitusta 
Niina Hakalahden lastenromaaniin
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020). 

Monikulttuurisuus ja -kielisyys ja kielitietoisuus ovat nykyisin jo opetussuunnitelmissa. 

Tuukka-Omar vertailee äidinkielen ja isänkielen eroja, ja hänen mielestään isänkielessä ”silitetään sanoilla”. 

 

Isä myös toteaa erittäin viisaasti, että ”Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, riittää, että on hyvä mieli”. 

 

Tuukka-Omar puhuu arkisista asioistaan vanhempiensa ja muiden läheisten kanssa. 

Paavon ja hänen luottoystävyyden kuvaukselle on vaikea löytää vertailukohtaa nykylastenromaanien joukosta. 

Pojat ymmärtävät toisiaan ilmeiden ja sanattomien viestin kautta.

 

Lastenkirjallisuuteen tarvitaan edelleen moniäänisyyttä, rosoa ja lempeää muistutusta siitä, että lukeva lapsi ei aina tarvitse kohellusta ja viliseviä yksityiskohtia lukemaansa kirjaan.

 

Tuukka-Omar on omintakeinen, joissakin arkisissa asioissa jopa hieman jumittava pikkupoika, joka kuitenkin valloittaa nimenomaan tavallisuudellaan. 

On tärkeää, että lapsi saa esikuvikseen myös tällaisia tuiki tavallisen arjen supersankareita.

Lastenkirjahylly täyttti pari päivää sitten 11 vuotta. 

Kiitos kaikille kyydissä pysyneille ja uusillekin lukijoille. 

Rohkea Miranda valloittaa lukijan sydämen

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja, suomentanut Tuula Kojo, kuvittanut Tuuli Toivola,  246 sivua, S & S 2017.

Karin Erlandsson: Linnunkesyttäjä, suomentanut Tuula Kojo, 317 sivua, S & S 2018. Kansi Sami Saramäki. 

Suomalainen fantasiakirjallisuus on ollut hyvässä nosteessa jo pidemmän aikaa. 

Iso osa teoksista pärjää mennen tullen vertailussa kansainvälisten verrokkien rinnalla.

Vielä vähän aikaa sitten kotimaiset tekijät maustivat kansainvälisiä trendejä kotosuomalaisilla vivahteilla, ammentaen esimerkiksi  suomalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta.

Nyt tekijät liikkuvat yhä syvemmällä satu- ja fantasiaromaanien traditiossa.

Esimerkiksi Magdalena Hain miniatyyrisaturomaani Kurnivamahainen kissa, Emma & Arja Puikkosen Äänihäkki ja Karin Erlandssonin Taru Silmäterästä -sarjan kaksi ensimmäistä osaa täyttävät laadukkaan ja kansainväliset mitat täyttävän teoksen kriteerit mennen tullen. 

Ahvenanmaalaisen Karin Erlandssonin (s. 1978) Helmenkalastaja voitti 2016 Schiltdsin & Söderströmin lastenromaanikilpailun ja se ilmestyi viime vuonna samanaikaisesti sekä ruotsiksi että suomeksi.

Ensimmäistä osaa verrataan takakannessa Astrid Lindgrenin ajattomiin saturomaaneihin ja ruotsalainen lastenkirjailija Martin Widmark onnittelee lukijaa kirjan etukannessa siitä, että lukijalla  on edessään tämä seikkailu.

Silti tuntuu, että kustantaja ei alunperin oikein uskonut teoksen ja sarjan valovoimaisuuteen. 

Ensimmäisen painoksen kansikuva oli valju eikä antanut mitään viitettä sarjaformaatista. 

Tuuli Toivolan mustavalkokuvitusta oli ensimmäisessä osassa melko harvakseltaan, eikä siitä sen vuoksi oikein riittänyt visuaaliseksi mielenmaisemaksi asti.

Helmenkalastaja nimettiin viime syksynä Suomen toiseksi ehdokkaaksi Pohjoismaiselle lasten- ja nuortenkirjapalkinnolle. Voittaja selviää ensi keväänä. 

Tämän vuoden helmikuussa teos palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla.

Kokeneelta kirjagraafikolta Sami Saramäeltä tilattiin tänä vuonna sarjalle yhtenäinen upea ulkoasu ja näin myös Helmenkalastaja sai uuden visuaalisen ilmeen. 

Kirjan kannella on todellakin iso merkitys sarjan lanseeraamisessa –  sen osoittaa tämä yrityksen ja erehdyksen kautta tehty korjausliike.

Erlandsson lataa kahteen ensimmäiseen osaan isoja, tärkeitä teemoja, joihin lukija pääsee sisälle vähitellen. Ensimmäinen osa kilpistyy Silmäterän, eli helmistä suurimman, etsintään.

Se, joka löytää Silmäterän --- ”saa kaiken, ja ettei sen jälkeen jää mitään kaivattavaa”.

Nuori Miranda-tyttö sokaistuu monien muiden tavoin etsimään vimmaisesti helmeä. Hän ei niinkään välitä helmen tuomasta mammonasta: ”Hän haluaa olla se, josta kirjoitetaan lauluja”.

Erlandsson on luonut Mirandasta kiinnostavan, särmikkään keskushenkilön, johon lukijan on helppo kiintyä. 

Tyttö on menettänyt kätensä Ruusuhaille helmenkalastuksessa, mutta yksikätisenäkin hän pystyy toimimaan vaativassa työssään menestyksellisesti. 

Uskotuksi kumppanikseen hän saa itseään nuoremman ja impulsiivisen Sirkan. 

Neliosaiseksi suunnitellun sarjan avaus, Helmenkalastaja, virittelee verkkoja jäntevälle jatko-osalle, Linnunkesyttäjälle, jossa kerronnan imu on vielä huomattavasti aloitustakin vetävämpi. 

Miljöö vaihtuu, kun etelän lämmöstä siirrytään pohjoiseen, talven tuloa odottavaan satamakaupunkiin. 

Helmenkalastus on talviaikaan mahdotonta, mutta onneksi Miranda on myös taitava kaatamaan smaragdikuusia. Kaupunkia piinaavat aggressiiviset päivytharakat, jotka hyökkäilevät ihmisten kimppuun.

Siinä missä Helmenkalastaja käsittelee ahneuden tuhoavaa voimaa, Linnunkesyttäjässä työstetään rohkeutta, yhteisöllisyyttä ja lähimmäisenrakkautta. 

Kun Miranda vammautuu vakavasti, lukija pidättää hengitystään myötäeläessään hänen vähittäistä paluutaan elävien kirjoihin ja iloitsee tytön sinnikkyyden palautumisesta.

Sadut, tarinat ja perimätieto ovat romaaneissa keskeisessä roolissa. 

Erityiskiitoksen ansaitsee Tuula Kojon  tarkkavaistoinen suomennos, joka tuntuu tavoittavan hienosti Erlandssonin rikkaan ja ulokkeisen tekstin nyanssit. 

Esimerkiksi sarvekkaat rotevatekoiset sarvipäiset piirat ja arvaamattomat päivytharakat ovat hienoja kielellisiä oivalluksia. 

Juonikkaasti Kojo myös laventaa lukijan sanavarastoa:  en ole ennen kuullutkaan repusta käytettävän nimitystä rensseli!

Kytkykauppaa vai omaehtoista löytämisen iloa?

Kuluvalla viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa. Lukukeskuksen koordinoiman lukuviikon teemana on tänä vuonna Monta tietä tarinaan.  

Lukuviikko 2016 kokoaa yhteen lukemisen monet muodot. Pelit, elokuvat, sarjakuvat ja sosiaalinen media toimivat nykyisin porttina lukemiseen ja omien suosikkikirjojen löytämiseen.  

Rouva Huu on noteerannut, että tällaiset uudenlaiset lukemaan innostamisen keinot lisääntyvät jatkuvasti suomalaisessakin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Vuorovaikutteisuudesta ja elämyksellisyydestä on tullut trendikästä, ja tässä lukevien lasten ja nuorten asennekasvatuksessa lukuharrastukseen aiemmin liitetty intiimiys ja yksityisyys ovat jääneet takavasemmalle. 

Nähtäväksi jää, onko tällainen lukuharrastuksen joukkoistamisen yleistyminen kustantamoiden markkinointiosastojen ohimenevä paniikkireaktio lasten ja nuorten väheneväksi ounailtuun lukuharrastukseen vai piankin vakiintuva uusi ja tehokas toimintastrategia.

Pitäisikö siis jo puhua aivan uudesta modernista lasten- ja nuortenkirjaformaatista, jossa kohderyhmä halutaan ottaa entistä tasa-arvoisemmin mukaan jopa  kirjan suunnitteluun ja kirjoitusprosessiin sekä tarjota lukijalle myös myöhemmin lukukokemusta täydentäviä interaktiivisia elämyksiä? 

Kiinnostava on Bjørn Sortlandin kirjoittaman Kepler62-sarjan kakkososan, Lähtölaskennan, norjalainen markkinointi youtube-trailerilla, jossa päähenkilö Marie vloggaa suoraan tapahtumien ytimestä kirjan potentiaalisille lukijoile.

Nuortenkirjallisuuden interaktiivisina varhaisina pioneeriteoksina voi pitää Tuija Lehtisen nuortenromaania Sara@crazymail.com (Otava 1998), jossa punkkarityttö Sara surffailee luontevasti netissä ja löytää vertaistukea netin keskustelupalstoilta sekä Karo Hämäläisen & Tapani Baggen Juhan ja Olan nettikirjeenvaihtoon perustuvaa viisiosaista sarjaa (Tammi 2002-2007). 

Reijo Vahtokarin Peliin kadonnut poika (Otava 2004) sekä Ritva Toivolan aikamatkafantasiat Salaiset aikamatkat ja Arvaamaton aikamatka (Tammi 2003 ja 2005) ammensivat nekin tietokonepelien maailmasta samaan tapaan kuin Timo Parvelan & Bjørn Sortlandin viime vuonna alkanut Kepler62-sarja.

Tänä vuonna Suomessakin vieraillut skotlantilainen teinityttö Estelle Maskame (DIMILY - Rakastan; DIMILY - Kaipaan, Gummerus 2016) teki kirjallisen läpimurtonsa Wattpadiin kirjoittamillaan DIMILY-teksteillä, joita hän mainosti myös Twitterissä ja saavutti pian neljä miljoona lukijaa. Tässä vaiheessa kustantajakin kiinnostui ilmiöstä. 

Zoe Suggin Girl Online -nuortenromaani (WSOY 2016) kertoo Pennystä, joka kirjoittaa blogia. Brittiläinen Zoe Sugg on suosittu youtube-vloggaaja. Tällaiset osin pintaliitojulkisuudenkin mielikuvilla ratsastavat kirjamarkkinoinnin keinot kannustavat nuoria paitsi  unelmoimaan julkisuudesta myös toteuttamaan vastaavanlaisia menestystarinoita.  

Maskamen ja Suggin metodia on Suomessa toteuttanut jo aiemmin Aleksi Delikouras, joka loi Nörtti-ilmiön ensin youtube-videoilla ja vasta myöhemmin lanseerasi samasta sankarista kertovat Nörtti-kirjat (Otava 2012–2014).  

Ronja Salmen Ystäväni hevonen -brändi lanseerattiin alun perin Yleisradion Summeri-nuortenohjelman kautta alkaneena videoblogina, joka myöhemmin jatkui Yleisradion sivujen kautta linkitettynä Ystäväni hevonen -blogina. Salmi on myös aktiivinen Instagramissa.

Juuri ilmestynyt Paula Norosen Supermarsu-kirjasarjan uusi osa Supermarsu ja lasten valtakunta (Tammi 2016) levittäytyy sekin nettiin: yksi sarjan lapsipäähenkilöistä, Simo, ryhtyy pitämään vlogia, jonka luvataan olevan ”täynnä hulluttelua”. 

Eilen Porissa pidetyssä Taaperotarinoita ja riimikylpyjä -sanataideseminaarissa esiintynyt lastenkirjailija Veera Salmi kertoi Puluboi-kirjojen synnystä. Salmi käytti niin sanottua legolaatikkometodia testatessaan lasten mielenkiinnon kohteita ja kerronnan rakennetta. 

Salmen lukiessa ääneen  päiväkotiryhmälle Eduard Uspenskin Fedja-setää hän huomasi, että tietyissä kohdissa lapsien kiinnostus kuuntelemiseen herpaantui ja lapset valuivat muihin toimiin, mm. rakentamaan legoilla. 

Tässä vaiheessa Salmi haastatteli lapsia, minkälaisesta sisällöstä he itse pitäisivät heille luetuissa kirjoissa. Puluboin raakaversioita lapsille lukiessa hän sitten sijoitteli lasten toivomia ripulijuttuja ja mainoskatkoja kohtiin, joissa mielenkiinto olisi muuten lopahtanut. Myös Tatu Kokko (Rob McCool ja Krimin jalokivi, Icasos 2015) ja Ronja Salmi ovat kuunnelleet lukijoiden toiveita ja osallistaneet heitä mukaan nuortenromaanien käsikirjoituksen juonenkäänteiden suunnitteluun.

Kiinnostava ennakkomarkkinointitempaus järjestettiin alkuvuodesta Instagramissa myös esikoiskirjailija K. K. Alongin liittyen Kevätuhrit-nuortenromaaniin (Otava 2015) hyvissä ajoin ennen sen ilmestymistä. Instagramin kautta oli nimittäin mahdollisuus stailata itsestään yksi  romaanin päähenkilöistä. Voittajat pääsivät sitten kirjan lopulliseen kansikuvaan!

Julkisuushakuisen nuortenkirjamarkkinoinnin toista, pedagogisempaa laitaa edustaa Haamu Kustannuksen Haamukoulu-hanke.  Lukuviikolla avautuvat linkit Haamu Kustannuksen julkaisemiin lasten- ja nuortenkirjoihin suunniteltuihin Haamukoulu-opetuspaketteihin, jotka on asiasanoitettu ja teemoitettu eri oppiaineiden mukaan sekä kerrottu, mille luokkatasolle kukin opetuspaketti soveltuu.  

Opetuspakettien tehtävät eivät liity ainoastaan äidinkieleen vaan usein kirjojen lukemisen voi yhdistää melkeinpä mihin tahansa muuhunkin oppiaineiseen, kuten biologiaan, maantietoon, uskontoon, ilmaisutaitoon, kuvataitoon, historiaan, liikuntaan, terveystietoon tai käsityöhön.

Paketteihin liittyy oheismateriaaleja, kuten kirjatrailereita tai opetusta tukevia pelejä. Oman Haamukoulun tuotoksia voi viedä ja katsoa muiden töitä #haamukoulu -tunnuksella sosiaalisen median kanavilla. Haamukoululaisten tehtäviä esitellään myös Haamu Kustannuksen omilla Instagram-, Facebook- ja YouTube-kanavilla.

YouTubesta löytyy jo  lyhyitä videoklippejä, joilla oppilaat lukevat ja esittelevät oman ideansa Kirjoita oma kummitusjuttu -tehtävään tai haastattelevat kirjailijavierasta. Instagramissa puolestaan on esillä oppilaiden töitä tehtävään Tee oma kauhukirjan kansi. Tehtäväpaketit on laatinut äidinkielenopettaja  Jaana Ala-Huissi, joka on omassa opetuksessaan erikoistunut draamakasvatukseen ja suomi vieraana kielenä -opetukseen.

Toivon mukaan Haamu Kustannuksen kaltainen toiminta tulee lisääntymään; vasitenkin, kun uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan kokonaisvaltaista oppimista!

Ilmiönä mielenkiintoinen on myös parin viime kuukauden aikana kiitettävästi eri medioissa julkisuutta saanut, sosiaaliseen median eri alustoille levittäytynyt Mikko Toiviaisen #pojatkin lukee -kampanja.

Eri medioissa on viime aikoina huolestuttu aikuisten netti-etiketistä. Aihe oli viimeksi tänään esillä myös Helsingin Sanomissa.

Rouva Huu toivoisi sosiaalisen median ja netin karikoiden päätyvän myös nykyistä enemmän nuortenromaaneihin. Tästä aiheesta tulee heti mieleen kaksi mainiota teosta, Marja-Leena Lempisen Punainen lumme (WSOY 2008) ja Laura Lähteenmäen kevään uutuus  Nutcase (WSOY 2016), johon rouva Huu palaa myöhemmin uudelleen.