Lastenkirjoissa saksia tarvitaan askarteluun, hiusten ja kynsien leikkuuseen sekä peiton jatkamiseen

 

Vuokko Hurme & Suvi-Tuuli Junttila: Leikkimään, teippi!, 26 sivua. S&S 2016.

 

Hallituksen kulttuurialaan kohdistuvia leikkauksia vastustava Sakset seis! -kulttuuriadressi inspiroi minua miettimään lastenkirjoja, joissa saksilla on eri tavoin näkyvä rooli.
 
Ylivoimaisesti hurmaavin lastenkirja saksien hyötykäytöstä on mielestäni Vuokko Hurmeen ja Suvi-Tuuli Junttilan Leikkimään, teippi! 

Askartelusaksien kärjet ovat lapsiystävällisesti pyöristetyt.
Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin 
kuvakirjassa Leikkimään, teippi! (S&S 2016). 

Kyse on pienikokoisesta taaperoiden ja leikki-ikäisten katselukirjasta. Leila-tyttö keksii siinä erilaista käyttöä maalarinteipille. 
 
Suvi-Tuuli Junttila on tehnyt kuvituksen esinekollaasina, joista on otettu lopuksi valokuvat. 

Kuvakirja on lapsen kekseliäisyyden ja luovan leikin ylistys. 

Kirja antaa hykerryttävän hauskoja ideoita, mihin kaikkeen tavallista teippiä voi leikeissä ja askarteluissa käyttää. Lapsen kannalta kirjan viehätys perustuu pitkälti siihen, että ”oikean lapsen” käsi tai hahmo työntyy toisinaan osaksi kuvitusta.

Vähän erilainen nukkekotileikki! Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta
 Vuokko Hurmeen tekstiin kuvakirjassa 
Leikkimään, teippi! (S&S 2016). 

 

Kuvakirja on jälleen hauska todiste siitä, kuinka lastenkirjojen aikajana usein rakentuu aamusta iltaan:

Puuhakkaan päivän päätteeksi Leila tekee teipeistä lattiaan ruudukon, jossa hän voi hyppiä rauhoittavasti yhdellä jalalla ja laskea samalla kymmeneen. 

Loput teipit Leila pyörittää palloksi ja heittää ne kuuksi taivaalle:

 

Siinä meni rulla,
nuku kuin vitriinin pulla! 
Hyvää yötä, Leila! 

Esinekollaasin kolmiulotteisuus houkuttaa koskemaan kuvituskuvaa.
Suvi-Tuuli Junttilan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin
kuvakirjassa Leikkimään, teippi! (S&S 2016).  

 

Junttila on tehnyt miniatyyrimaailmoita myös kuvakirjoissaan Missä, tässä, jossakin ja Minne matka, lapanen (WSOY 2011 ja Schildts & Söderströms 2014). 
 
Kirjan lopun tapettiaukeamalta löytyy Leilan teippipeli ja lasta haastetaan kertomaan kustantajan sähköpostiosoitteeseen vielä uusia tapoja käyttää teippiä.

 

 

 

Lisää lastenkirjoja saksista: 

 

Anna-Karin Garhamn: Ruu ja uusi tukka, suomentanut Anne Luukkanen, Otava 2018 
 
Pirkko-Liisa Surojegin (kuv. ja toim.): Suomen lasten hölmöläissadut, Otava 2000
 
Olof & Lena Landström: Lasse parturissa, suom. Ulla Ropponen, Tammi 1993
 
Heinrich Hoffmann: Jöröjukka, suomentaja tuntematon, ensimmäinen suomennos K. E. Holm 1869 nimellä Lasten Joulu-Tauluja eli opettavaisia juttuja kuwinensa

4. luukku: Kaikki eivät tosiaankaan ole jouluihmisiä

Daniel Blythe: Vihaan joulua. Manifesti jouluhömpötystä vastaan, suomentanut ja lokalisoinut Riku Siivonen, 191 sivua, Ajatus-kirjat 2008.

Jouluperinteet ovat nykyisin monen kulttuurin ja maailmankatsomuksen miksaus, joten soraäänillekin on hyvä antaa yleisen sovun nimissä tilaa.

Brittiläinen kirjailija Daniel Blythe  (s. 1969) on nimennyt manifestikirjansa niin raflaavasti, että pakkohan siihen oli kirjaston hyllyssä tarttua ja tutustua lähemmin.

Viihdyttävästi Blythe maalailee lyhyissä luvuissa koko länsimaisen jouluhysterian lukijan silmien eteen. Kirjassa on lukuisia listoja, arkinen joulukuvaelma mm. joulukorteista sekä jouluostoksille lähetetystä isästä, kauheimpien joululaulujen syväanalyysiä ja jouluvalojen kilpavarustelun filosofiaa.

Tämänkaltaisia pakinakokoelmia joulusta on tehty lukuisia, mutta usein niiden terävin särmä hukkuu kansallisiin ominaispiirteisiin. 

Riku Siivosen ns. lokalisoitu suomennos tekee Blythen kirjasta kokoaan suuremman suomennoksen. Niinpä kirjassa ei ole brittiläisen joululauluperinteen ruotimista, vaan paneudutaan suomalaisiin jouluhitteihin, esimerkiksi tähän tapaan Zacharias Topeliuksen Sylvian joululaulusta, joka on saavuttanut kanonisoidun aseman suomalaisten mielissä:

Täytyy olla niin, että ihmisiä eivät oikeastaan kiinnosta laulun sanat. Mikään muu ei selitä sitä, että me olemme niin kauan sietäneet Sylvian joululaulua. Laulussahan on pohjimmiltaan kyse sitä, että Sakari Topelius nillittää Sisiliassa, että voi voi kun ois niin kiva olla kuitenkin Suomessa. Nyt puhutaan siis ajasta, jolloin ani harvalla oli mahdollisuus matkustaa. Mutta Topelius, hyväosainen turisti, pötköttelee auringossa. Ja silti kehtaa valittaa julkisesti osaansa. Pthyi.

Joulu numeroina -lukuun on koottu paljon tilastotietoa suomalaisesta joulusta:

2000-luvulla Suomessa lähetetään noin 50 miljoonaa joulukorttia vuosittain. 45 miljoonaa niistä joulukorteista lähetetään sosiaalisen paineen vuoksi. Siksi, että nekin lähetti meille viime vuonna.