24. luukku: Joulukin voi olla ihan pikkuruinen

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset. Kuvittanut Maija Karma. WSOY 2003.

Onnelin ja Annelin talvi –nimisessä lastenromaanissa (WSOY 1968) Vaaksanheimon perheessä vietetään pikkujouluaattoa. Kaikki on pikkuruista ja sievää, sillä Vaaksanheimot asuvat Onnelin ja Annelin nukkekodissa.

Lapset ovat kautta aikain viehättyneet ison ja pienen vastakohtaisuuksista. Siksi monet lelu- ja leikkiaiheiset lastenkirjat ovat tulleet lastenkamarien klassikoiksi, muiden muassa myös Marjatta Kurenniemen lastenromaanit Onnelista ja Annelista. 

Nämä kirjat ovat jälleen ajankohtaisia sekä näyttämöllä että valkokankaalla. Helsingin kaupunginteatterissa tuli ensi-iltaan keväällä Onneli ja Anneli -näytelmä, jonka käsikirjoittivat lastenkirjailijat Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen. Ja ensi vuoden puolella tulee ensi-iltaan Saara Cantellin ohjaama elokuva.

Onnelin ja Annelin kahden lapsen huusholliin ja seikkailuihin tulee selvästi uutta säpinää, kun he tutustuvat sarjan toisessa osassa Vaaksanheimojen lilliputtiperheeseen.

Luvussa Pikku pikku joulu poliisimestari Ulpukka vaimoineen, omalaatuiset sisarukset Tingelstiina ja Tangelstiina ja Onneli ja Anneli on kutsuttu viettämään pikkujoulua Vaaksanheimoille.  

Punaisten taikakaramellien avulla kutsuvieraat muuttuvat pienen-pieniksi. Maija Karman kuvitusta Marjatta Kureniemen lastenromaaniin Onnelin ja Annelin talvi, sis. kokoelmaan Onnelin ja Annelin kootut kertomukset, WSOY 2003.

Tangelstiinan yllätyskanan munima muna on taikamuna. Sen sisältä kimmahtaa esiin kaksitoista pyöreää karamellia, kuusi punaista ja kuusi vihreää ja punaisten avulla he muuttuvat  kaikki pieniksi ja pääsevät näin astumaan sisälle Vaaksanheimojen kotiin.

Ja sekös on kaikista lystiä.

Vaaksanheimojen perheen äitikin on hartaasti odotettujen jouluvieraiden muodonmuutoksesta huojentunut: nyt kaikki jouluherkutkin riittävät kaikille vieraille!

Vaaksanheimoille ei tulekaan Joulupukkia, vaan joulupikku:

Ja äkkiä ikkunasta kasvoi huoneeseen hopeankimalteinen tie ja sitä pitkin juoksi sorkat kopsaen pieni valkoinen poro vetäen perässää, jossa istui ilmielävä punahiiippainen ja valkopartaine joulupukki – ei: joulupikku. 

Joulupikku tuo tullessaan lumouksen ja taianomainen tunnelma valtaa koko Vaaksanheimojen kodin. 

Näin lokoisasti Vaaksanheimojen nukkekodissa vietetään pikkuruista joulua. Maija Karman kuvitusta Marjatta Kureniemen lastenromaaniin Onnelin ja Annelin talvi, sis. kokoelmaan Onnelin ja Annelin kootut kertomukset, WSOY 2003.  

Sitä samaa joulun lumousta ja yhdessä olon juhlaa rouva Huu toivottaa kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille.

23. luukku: Maltetaan vielä yksi yö

Clement C. Moore & Corinne Malvern: Yksi yö jouluun. Suomentanut Tuula Korolainen. Tammen Kultaiset Kirjat 205. 24 sivua. Tammi 2012.

Viktoriaanisen ajan jouluun voi virittäytyä tässä Tammen Kultaisessa kirjassa, joka on alun perin ilmestynyt vuonna 1949.

Lapset ripustavat joulusukat takan reunukselle odottamaan Joulupukkia. 
Corinne Malvernin kuvitusta Clement C. Mooren tekstiin kuvakirjassa 
Yksi yö jouluun, Tammi 2012. 

Amerikkalaisen perinteen mukaan Joulupukki lentää taivaan halki porovaljakollaan ja tulee savupiipun kautta lasten kotiin jakamaan lahjoja. 

Hänen turkisnuttunsa punainen 

oli nokinen ja tuhkainen, 

ja kuin kaupustelija reppuaan 

lahjasäkkiä kantoi hän olallaan.

Hieman epätavallisesti tässä joulukirjassa kertojan ääni kuuluu perheen isälle.

Runomuotoisessa tekstissä kerrotaan kyllä, että Joulupukin nuttu nuhraantuu savupiipun hormissa, mutta kuvituskuvassa pukki on puhtoinen.  Corinne Malvernin kuvitusta Clement C. Mooren tekstiin kuvakirjassa Yksi yö jouluun, Tammi 2012.

22. luukku: Joulun lämpö valtaa kaikkien sydämet

Elina Warsta: Aattojen aatto. 25 sivua. WSOY 2008.

Kommelluksia ja vastoinkäymisiä mahtuu Elina Warstan luoman Joulumaan kiireisen joulun valmisteluun, mutta leppeällä asenteella ja luovilla ongelmanratkaisuilla niistä toki selvitään.

Elina Warstan Joulumaassa possutkin on valjastettu kiireapulaisiksi joulun valmisteluun. Warstan kuvitusta kuvakirjaan Aattojen aatto, WSOY 2008. 

Joulupukin pajan lahjakone sekoilee. Joulupukin ja tonttujen nutut muuttuvat pesussa vaaleanpunaisiksi, mutta Joulumaan tyylistä vastaava madame julistaa vaaleanpunaisen uudeksi joulun trendiväriksi.

Uusi tehopesuaine on vähän turhankin tehokas ja joulunpunaisista nutuista tulee vaaleanpunaisia. Elina Warstan kuvitusta kuvakirjaan Aattojen aatto, WSOY 2008.   

Ja vastoinkäymiset vain jatkuvat, kun Joulupukki menettää parturitonttujen tunaroinnin takia partansa ja joutuu turvautumaan aattoiltana tekopartaan.

Myös vaaleanpunaiset vaatteet herättivät ihmetystä ja hilpeyttä, ja tarkkasilmäisimmät lapset huomasivat Joulupukin tekoparran. Eräässä kodissa pukki joutui pelastamaan vakoojatontun, jota perheen koira oli erehtynyt luulemaan yhdeksi pennuistaan. 

Mutta mikään kömmähdys ei kuitenkaan pystynyt pilaamaan kenenkään joulua. Lasten hymyilevät kasvot nähdessään Pukki oli siitä varma. Joulun lämpö oli vallannut kaikkien sydämet.

Ei voi kuin ällistellä lastenkirjailijoiden kekseliäisyyttä luoda uusia selityksiä moniin lasta joulun aikaan askarruttaviin asioihin.   Eli jos tänä jouluna joku tarkkaavainen lapsi havaitsee Joulupukilla tekoparran, niin tämäkin asia on ihan helposti selitettävissä Elina Warstan joulukuvakirjan avulla!

21. luukku: Matkailu avartaa myös Velhovaaria

Hanna Kallio & Antti Kallio: Velhovaari ja joulupukin parta. 31 sivua. Arthouse 2013.

Järvenpääläinen pariskunta Hanna & Antti Kallio ovat julkaisseet jo kolmannen Velhovaari-sarjaan kuuluvan kuvakirjan, jossa matkaillaan pitkin poikin Suomea. Tekijöiden tavoitteena on ollut kehittää lasten luontosuhdetta.

Sarjan sankareina ovat  Velhovaari, Kerkko ja Klaara, jotka ovat kaikki nukkeja. Velhovaarin tärkeä taikasauva sujahtaa perheen matkalaukkuun ja nuket lähtevät mukaan väijymään taikasauvaa takaisin.

Perheen kyydissä  päästään retkiluistelemaan Tuusulanjärven matkaluisteluradalle, Tampereella avantouinnille, Kemin lumilinnaan  ja Kuusamoon Rukan laskettelukeskukseen. Ja kun ollaan niin lähellä Korvatunturia, Velhovaari haluaa mennä tervehtimään myös ystävänsä Joulupukkia. Velhovaari saa yösydännä nukkuvalta Joulupukilta tärkeän velhoeliksiirin ainesosan, partasuortuvan.

Velhovaari vierailee ystävineen myös Korvatunturilla. Antti Kallion kuvitusta Hanna Kallion 
tekstiin kuvakirjassa Velhovaari ja joulupukin parta, Arthouse 2013. 

Hanna Kallion tarina on hieman poukkoileva ja jännitteetön ja Antti Kallion ruskean ja harmaan sävyiset kuvat isosilmäisistä hahmoista jäävät aika kalseiksi. Kuvakirja haaroo moneen suuntaan pienine tietoiskuineen ja lintujen tunnistuksineen. Kirjasin on järkiään melko vaikealukuista.

Velhovaari tunnetaan myös lastenlevyllä, joka on tehty yhteisörahoituksen turvin. Levyllä esiintyvät Mari Rantasila, Jonsu Salomaa, Ira Kaspi, Marzi Nyman ja Ape Anttila. Velhovaari-sivulta löytyy toiminnallisia pelejä ja pientä puuhaa. 

20. luukku: Pipo-tonttu vie joulun ilosanomaa Afrikkaan

Rudolf Koivun satukirja. Koonnut Marja Kemppinen. Graafinen muotoilu Markku Reunanen. Jälkisanat Marja Salonen. Otava 1976. 7. painos 2005. 185 sivua.

Rudolf Koivun satukirjasta on poimittu Lastenkirjahyllyn joulukirjakalenteriin Jorma Mäenpään ”Satu neekerimaan joulusta”, joka kuvastaa hyvin aikaansa.

Mäenpään satu on ilmestynyt alun perin Otavan julkaisemassa Joululahja-lehdessä vuonna 1941. Lastenlehtien jouluiset erikoisnumerot pitivät vielä tuohon aikaan joulusatuja hengissä.

Sadussa Pipo-tonttu muistelee vierailuaan kuningas Harilarin valtakuntaan, joka sijaitsee ”Ruskean virran varrella Neekerimaan pimeimmässä kolkassa”. 

Tonttu on saanut joulupukilta tärkeän tehtävän ”viedä joulu noille aarniometsän siimeksissä asuville mustanahkaisille ihmisille”. Tonttu hämmästyy kylän asukkaiden mustuutta ja pelkää ”tuon mustuuden ulottuvan sydämeen ja sieluun saakka”.

Rudolf Koivu oli mestari luomaan kontrasteista vaikuttavia kokonaisuuksia.
Kuningas Harilarin asema todentuu hänen ylenpalttisen suuressa olemuksessaan
ja uhkeissa heimopäällikön arvon mukaisissa koristeissa. Valtaistuimen edessä olevan 
maton kuviot toistuvat taka-alalla ja viestivät vaaraa ja uhkaa. Rudolf Koivun kuvitusta Jorma Mäenpään satuun "Satu neekerimaan joulusta", sisältyy kokoelmaan Rudolf Koivun satukirja, Otava 1976.

Pipo-tonttu tapaa kuningas Harilarin pojan prinssi Nirunarun. Tonttu on järkyttynyt kohdatessaan lapsen, joka ei tunnista häntä joulutontuksi eikä tiedä joulun vietosta mitään. 

Onneksi prinsessa Lilulei tulee tontun avuksi. Hän tietää, että joulu on rauhan ja ilon juhla, hän on kuullut siitä valkoiselta mieheltä, lähetyssaarnaajalta. Lilulein neuvokkuuden avulla he kutsuvat kylään valkoisen miehen, joka puhuu kahdelle sotaiselle heimolle järkeä  ja niin saadaan suuri heimosota estetyksi.

Saavuttuamme kylään ryhdyimme kiireellä jouluvalmistuksiin. Valkoinen Mies pystytti pienen viidakkopalmun joulukuuseksi. Sitten minä avasin konttini ja ripustelin siellä olevat kuusen koristeet palmun oksille. Neekerit katselivat haltioissaan meidän toimiamme. 

Sitten tuli yö, Neekerimaan pimeä yö. Mutta Haribamin kylässä vietettiin joulua. Neekerit ja heidän vieraansa istuivat piirissä kuusen ympärillä, Valkoinen Mies puhui joulusta, ja rummut soittivat hiljaista, rauhallista jouluhymniä. Minä jakelin kontissani olevat paketit lahjoiksi neekerilapsille.
 

Vaatimattomasti pukeutunut prinsessa Lilulei on jo perillä joulun merkityksestä ja iloitsee tontulta saamastaan joululahjasta, nukke-enkelistä: "... ja silloinkos hänen silmänsä loistivat ihastuksesta". Rudolf Koivun kuvitusta Jorma Mäenpään satuun "Satu neekerimaan joulusta", sisältyy kokoelmaan Rudolf Koivun satukirja, Otava 1976. 

Mäenpään satu on aikansa lapsi: Afrikka esitetään takapajuisena maanosana.  Siellä asuu luonnontilassa eläviä mustia, joita pitää sivistää, valistaa ja valaista. Yksioikoisesta ja sanalla sanoen mustavalkoisesta asetelmasta huolimatta satu puhuu – nykypäivän termein – suvaitsevaisuuden puolesta. Pipo-tonttu voittaa ennakkoluulonsa ja ystävystyy Tonttu  Harilarin heimon kanssa.

Jorma Mäenpää (1918–1971) teki pitkän virkauran Väestöliiton tiedotuspäällikkönä. Hän oli Nuorten Kirja ry:n eli nykyisen Nuorisokirjailijat ry:n perustajajäsen ja hän kirjoitti myös varhaisimman suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden vaiheita kirjaavan kronikan Sata vuotta sadun ja seikkailun mailla. Suomalaisen lasten- ja nuorisonkirjallisuuden vaiheita (1958). 

Mäenpää kirjoitti myös muutaman aikuistenromaanin ja näytelmän, mutta suurin osa tuotannosta on lapsille ja nuorille, mukana erityisen paljon satuja. Kokoelmassa Tonttupoikain Afrikanmatka ja 17 muuta satua (1956) on myös satu, jossa iloiset tonttupojat Tip ja Tap päättävät lähteä Afrikkaan lehteiltyään hauskaa eläinkuvakirjaa eksoottisista Afrikan eläimistä. 

19. luukku: Jouluyö kohisee salaperäisesti

Kari J. Kettula: Joulu maan alla. Kuvittanut Inkeri Kajala. 20 sivua. Turbator 2012.

Tästä hauskasta kuriositeetista sain tietää vasta viimevuotisen joulukirjakalenterin jälkeen. Turun kirjamessuja pitkään luotsannut kulttuurin monitoimimies Kari J. Kettula on eläköitymisensä kunniaksi debytoinut lastenkirjailijana. 

Joulu maan alla aloittaa esilehden tietojen mukaan Karin Kultaiset Kirjat -sarjan.

Takakannessa luvataan nidotun kirjasen sisältävän ”kotoilua ja pieniä ihmeitä, myyrävauvoja ja kilpikonnavanhuksia, pieniä askareita ja humaanisuutta, tovejanssonmaista tarkkanäköisyyttä ja ironiaa”.

Pohjanmaan saaristokanit veikeässä ryhmäkuvassa. Inkeri Kajalan kuvitusta
Kari J. Kettulan satukuvakirjaan Joulu maan alla, Turbator 2012. 

Kettula on luonut maan alle aivan oman satumaisen maailman, jossa eletään omaan tahtiin, mutta maanpäällisestä joulusta vaikutteita lainaillen: 

Joulukuussa lumi peittää usein maankamaran kuin sinappikuorrutus joulukinkun. Maisema näyttää autiolta ja valkoiselta. Tuuli ajaa hiutaleita pitkin teitä ja jokien pintoja. Mutta lumen alla pakkaselta suojassa elämä jatkuu myös joulukuussa vilkkaana ja jännittävänä. Kun supermarkettien valot sammuvat, eläimet tulevat koloistaan katselemaan tähtien valoa.

Myös kuvituksessa näkyy turkulaisten keskeinen maisema tuomikirkkoineen ja
aurajokineen kaikkineen, mutta vähän epäsuomalaisesti joulupukki lentää poroineen
taivaalla. Inkeri Kajalan kuvitusta Kari J. Kettulan satukuvakirjaan Joulu maan alla,
Turbator 2012. 

Lyhyissä, paljon kuvailua ja lystikkäitä yksityiskohtia sisältävissä tarinoissa seikkailevat myyräperhe, Närpiössä asuvat lumisammakot, Armas Maasalon joulumusiikkia kuunteleva kilpikonnavanhus ja joulukaniperhe, joka majoittaa jouluisin koko Pohjanmaan saaristokanien yhdyskunnan hoteisiinsa. Turkulaista paikallisväriä on ripoteltu kerronnan lomaan.

Turbator on turkulainen pienkustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. 

18. luukku: ”Istun keittiössä, kunnes joulu on ohi kokonaan!”

Minna Lindeberg & Linda Bondestam: Aimo ja Unto. Suomentanut Tittamari Marttinen. Schildts & Söderströms 2012.

Vähän jälkijättöisesti tulee esitellyksi tämä  pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon toinen Suomen ehdokas, Minna Lindebergin & Linda Bondestamin  kuvakirja Allan och Udo, joka on ilmestynyt Teoksen kautta Tittamari Marttisen suomennoksena Aimo ja Unto.

Kesäinen kansikuva ei anna mitään viitettä siitä, että kirjan tapahtumat kilpistyvät nimenomaan joulun aikaan. Allan ja Udo ovat ystäviä, sielunsukulaisia tai homopari. Kuvakirja ei katso tarpeelliseksi määritellä miesten välistä suhdetta.

Suomenruotsalainen lastenkirjallisuus on viime aikoina tarjonnut enemmänkn ennakkoluulottomia perspektiivejä sukupolvien ja -puolien välisiin suhteisiin. Katarina von Numers-Ekmanin & Christel Rönnsin Konrad ja Kornelia (Schildts 2010) kertoi ikäihmisten välisestä ystävyydestä ja orastavasta rakkaudesta. 

Minna Lindebergin ja Salla Savolaisen uusin Vesta-Linnea -sarjan osa Vesta-Linnea kuun valossa (Tammi/ Schildts & Söderströms 2013) käsittelee tunnepuolen kimurantteja asioita sekä aikuisen että lapsen näkökulmasta.

Unto antaa huutia joulumielelle. Linda Bondestamin kuvitusta Minna
Lindebergin tarinaan kuvakirjassa Aimo ja Unto, Teos 2012. 

Unton elämänhalu on mennyt ja hän ei jaksa virittäytyä edes lähestyvään jouluun:

”Nyt olen vanha jäärä tarpeeton, 

joka ihan turhaan yhä täällä on”, 

Unto Bismarck huokaa. 

”Mennyt maineeni takaisin tuokaa!” 

Hän kepillään kattoa takoo, 

voi kurjuus ja katkeruus! 

Kaikkialla lepää syvä hiljaisuus. 

Vain mitalit kilisevät, ja jääkaappi hurisee. 

Unton korvaan Aimo huutaa ja huokailee: 

”Kuuletko mitään, taatto? Piristy, nyt on jouluaatto!” 

Mutta Unto kiukkuaa: 

”Mene tiehesi, vie kukat ja kuuset pois, en juhli ollenkaan. 

Istun keittiössä, kunnes joulu on ohi kokonaan!”

Aimo paistaa kuitenkin kinkkumunakkaan ja houkuttelee Untoa pois alakulon alhosta yhteisiin nuoruuden muistoihin. Ensin Unto torjuu Aimon hyvää tarkoittavat eleet. 

Siirappi Al Sahramin juhlien vetovoima on valveen ja unen rajatilassa on vahvempi. Onko kyse lääkkeiden vahvoista sivuvaikutuksista vai nautintoaineiden liikakäytöstä? Tämä jää lukijan pääteltäväksi.

Ei ole kakussa pohjaa ollenkaan! 

Ahmiessaan Unto katoaa kokonaan. 

Kermavaltameri on syvä ja aava, mitä mahtavin. 

Joka herkkujen valtakuntaan eksyy, ei löydä takaisin. 

Siirappi Al Sahrami ei ole sitä, mitä sanoo olevansa, 

Hän on kuin aukko musta. 

Hänen juhlansa ovat kulissia ja pelkkää kangastusta.

Tuleehan se joulumieli Aimolle ja Untollekin, ja onnellisen lopun silaa vielä
kunnon lumisade. Vasemmalla talon seinässä olevassa graffitissa lukee "Love will keep us alive". Linda Bondestamin kuvitusta Minna Lindebergin tarinaan kuvakirjassa Aimo ja Unto, Teos 2012. 

Lopulta Unto havahtuu ja palaa synkistä syövereistä takaisin Aimon luokse.

Linda Bondestam käyttää jälleen kollaasia hauskasti ja luovasti: hän yhdistelee koristepapereita, kirjasimia, graafisia pintoja ja leikkaa suoraviivaisia muotoja. Silti kuvituksen yleisvaikutelmaksana on keveys ja leikkisyys. 

17. luukku: Vinkkejä viime hetken lahjapulmiin

Marjo Nygård, Mervi Nygård & Hannu Pettinen: Sormet solmussa. Onneksi meillä on ohjeet. 79 sivua. WSOY 2013.

On aina erityisen ilahduttavaa löytää kotimaisia, lapsille suunnattuja kädentaitokirjoja. Suuri osa käännöstarjonnasta on nimittäin peräisin Yhdysvalloista tai Isosta-Britanniasta, ja niiden askarteluohjeet vaikuttavat suomalaiseen silmään vähän kliinisiltä ja erityistarpeita vaativilta.

Moni tietämäni lastenkirjan kuvittaja on myös luontaisesti taitava kädentaitojen tekijä.  Valitettavasti en tänä vuonna muilta kiireiltäni ehtinyt sen koommin Hyvinkäälle kuin Helsinkiinkään sikäläisten kuvittajien joulumyyjäisiin.

Lastenkirjan kuvittajanakin tuttu Marjo Nygård on yhdessä siskonsa kanssa koostanut niin visuaalisesti kuin ohjeiltaankin raikkaan-selkeän kirjan, joka on omistettu ”lapsuuden mummoloille, joissa päivät kuluivat heinän tuoksussa ja luovissa leikeissä”.

Kierrätyshenkeä löytyy tästäkin kädentaitokirjasta, jossa on tehty vanhoista
eriparisista kahvikupeista uniikkeja kynttilöitä. Kokeilin tätä ohjetta jo toissa vuonna,
ja hyvin toimi. Hannu Pettisen valokuvakuvitusta Marjo ja Mervi Nygårdin
kädentaitokirjaan Sormet solmussa. Onneksi meillä on ohjeet, WSOY 2013. 

Ohjeet vetoavat mielestäni parhaiten varhaisteini-ikäisiin ja heidän vanhempiinsa. Ohjeiden ideoinnissa miellyttää se, että suurin osa esineistä on tolkullisia käyttöesineitä, sopivan rouheita ja persoonallisia.

Hattarapäänuken tekoa olisi kiva joskus kokeilla, jos tekisi ison annoksen
 paperimassaa tykötarpeiksi.  Hannu Pettisen valokuvakuvitusta Marjo ja
Mervi Nygårdin kädentaitokirjaan Sormet solmussa. Onneksi meillä on ohjeet,
WSOY 2013.  

Hauska havainto oli, että Marjo Nygårdin kädentaitotöistäkin löytyy  hänen kuvituksistaan tutuntuntuisia hahmoja, kuten hattarapäänukke ja paperimassasta tehdyt eläinhahmot. 

Päivän jymy-yllätys: Salla Simukalle Suomi-palkinto

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on hetki sitten jakanut vuotuiset Suomi-palkinnot Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä. Yhtenä seitsemästä palkituista on – tättärää! – lasten- ja nuortenkirjailija Salla Simukka.

Simukka sai palkinnon – näin tulkitsen – koko kirjailijan työstään ja monipuolisesta toimijuudestaan kirjallisuuden kentällä.

Perustelut jäävät siihen nähden mielestäni harmillisen valjuiksi. Tällaiset isot ja toivoakseni myös kohtuullisen mediajulkisuuden saavat palkinnot olisivat loistavia paikkoja ottaa kantaa, vetää yhteen ja puhua samalla taiteilijan edustaman taiteen alueen puolesta yleisemmällä tasolla.

Viralliset perustelut kuuluvat seuraavasti:

Salla Simukka on suomalainen kirjailija ja suomentaja, joka toimii myös Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden kriitikkona sekä nuorten kirjallisuuslehti Lukufiiliksen toimitussihteerinä. Hän on opiskellut Turun yliopistossa pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä, yleistä kirjallisuustiedettä, luovaa kirjoittamista ja naistutkimusta. 

Simukan vuonna 2002 ilmestynyt esikoisteos, nuortenromaani Kun enkelit katsovat muualle kertoo kahden teinitytön rakkaudesta. Vuonna 2012 julkaistu kirjapari Jäljellä ja Toisaalla on lähitulevaisuuteen sijoittuva nuorten dystopia maailmasta, jossa tavallisuus ei ole enää mitään. Tästä kirjaparistaan Salla Simukka sai Topelius-palkinnon vuonna 2013.  

Salla Simukan poikkeuksellisen vahva kansainvälinen läpimurto on Lumikki Anderssonista kertova trilleritrilogia, jonka ensimmäinen osa Punainen kuin veri ilmestyi Suomessa keväällä 2013 ja toinen osa Valkea kuin lumi saman vuoden syksyllä. Koko kirjasarjan käännösoikeudet on myyty puolen vuoden aikana jo 37 maahan, tiukan huutokaupan jälkeen. Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut suomalaiselle kirjailijalle.

Simukan Lumikki-trilogian myötätuuli käännösmarkkinoilla on useamman osatekijän summa ja osittain myös seurausta toinen toisiinsa loksahtaneista onnenkantamoisista. 

Taustatyötä on tehty Tammen kustantamossa oikein olan takaa: teokseen on uskallettu uskoa riittävän varhaisessa vaiheessa, sen markkinointiin on satsattu ja ulkoasun suunnitteluun on paneuduttu poikkeuksellisen ansiokkaasti. Elina Ahlbäckin luotsaama  vientiagentuuri on empimättä ottanut romaanin siipiensä suojaan ja puhunut sen puolesta maailmalla.    

Toivottavasti tämä innostaa kustantamoiden markkinointiosastoja tekemään entistä isompia ponnistuksia suomalaisen (lasten- ja nuorten)kirjallisuuden viennin eteen. Kannattaa muistaa, että Frankfurtin kirjamessut kolkuttelevat jo nurkan takana!

26 000 euron suuruinen Suomi-palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta tai huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta. Suomi-palkintoja on jaettu vuodesta 1993. Palkinto myönnetään veikkausvoittovaroista.

Suomi-palkinnon jakamista varten ministeriö asettaa vuosittain asiantuntijaraadin, jonka tehtävänä on avustaa Suomi-palkinnolla palkittavien taiteilijoiden valintaa. Tänä vuonna raadissa olivat kutsuttuina elokuvaohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja Jouko Aaltonen, kulttuuritoimittaja, taidekriitikko Otso Kantokorpi, kirjailija Hannele Mikaela Taivassalo, johtaja Hanna Rosendahl ja kirjailija, viihdetaiteilija Jukka Virtanen. Raadin jäseninä ovat lisäksi virkansa puolesta opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö. Sihteerinä toimii johtaja Hannele Lehto.

Suomi-palkinnon ovat aiemmin saaneet lasten- ja nuortenkirjailijoista Tove Jansson ja Maria Vuorio.

Lämpimät onnittelut Salla Simukalle myös Lastenkirjahyllystä.