Tuukka-Omar oppii että monikulttuurisuus ja -kielisyys ei ole noloa

Niina Hakalahti: Tuukka-Omar ja superkielitaito, kuvittanut Jukka Lemmetty, 149 sivua, Tammi 2016.

Tässä taas mainio todiste siitä, kuinka nopeasti lastenkirjallisuus tarjoaa peilauspintaa yhteiskunnalliselle todellisuudelle.

Tamperelaisen Niina Hakalahden neljäs Tuukka-Omar -sarjan osa, Tuukka-Omar ja superkielitaito,  on hieno äidin- ja isänkielen ylistys.

Isän sukulaiset Syyriasta, Amira-täti ja Naser-setä, tulevat lomamatkalle Suomeen ja majoittuvat Tuukka-Omarin kotiin. Sattumien summana äidin on matkustettava Pietariin koristemunanäyttelyyn, ja isä lähtee mukaan kuskiksi.

Tuukka-Omarin pitäisi yhdessä siskonsa Liinan kanssa isännöidä vieraita monen päivän ajan. Aluksi poika lamaantuu täysin: on ihan eri asia puhua isän kotimaan kieltä kotioloissa kuin lähes ventovieraiden sukulaisten kanssa.

Onneksi Tuukka-Omarin paras kaveri Paavo on valmis auttamaan. Paavon kanssa kehitelty salakieli perustuu ilmeisiin ja eleisiin ja siitä koituu apua monessa kiperässä tilanteessa. Mutta nyökkäilyllä ja hymyilyllä ei sentään pärjää kaikissa arjen käänteissä:

Tuukka-Omarin ei ollut koskaan aikaisemmin tarvinnut miettiä, ymmärsikö hän jotain sanaa tai ei. Jos hän ei heti ymmärtänyt, niin baba selitti sanan ja jos hän ei vieläkään ymmärtänyt, baba sanoi sen suomeksi. Joskus Liina ehti ensin sanoa.

Tuukka-Omar oli tottunut siihen, että oli äidinkieli ja isänkieli ja ennen kaikkea hän oli tottunut siihen, että aina ymmärrettiin, mitä toinen sanoi.

Mutta Amira-täti ja Naser-setä eivät osanneet sanaakaan suomea. Tai no, ehkä he osasivat sanoa kiitos tai hei. Se ei ollut kovin paljon.

Isän sukulaiset arvostavat hyviä tapoja. Vasemmalla Tuukka-Omar on pinteessä
Amira-tädin tunteikkaassa syleilyssä. Naser-sedän virallinen tervehdys on enemmän
pojan mieleen. Jukka Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniin
Tuukka-Omar ja superkielitaito (Tammi 2016). 

Monikielisyyden ja -kulttuurisuuden rinnalla Hakalahti työstää jouhevasti myös muita yleispäteviä teemoja. Tuukka-Omaria nolottaa, kun sukulaiset eivät osaa käyttäytyä maan tavalla ja herättävät huomiota.

Amira-täti organisoi hienon vatsatanssiesityksen, johon myös poikien pitää osallistua. Vähitellen Tuukka-Omarin omatkin ennakkoluulot ja pelot väistyvät ja samalla hän oppii arvostamaan myös omaa monikulttuurista taustaansa.

Lastenromaanin konstailematon ja rento tyyli on eittämättä syntynyt osin myös omakohtaisista kokemuksista. Hakalahden oma perhe on monikulttuurinen, sillä hänen miehensä on syntynyt Damaskoksessa.

Viimeistään yhteisessä vatsatanssiesityksessä kaikkien tunteet vapautuvat,
myös Paavon minisika on vauhdissa mukana. Jukka Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniin Tuukka-Omar ja superkielitaito (Tammi 2016). 

Rouva Huu toivoisi paljon nykyistä enemmän paneutumista lukutaidon alkuun tarkoitettujen lastenromaanien kuvitukseen. Jukka Lemmetyllä on pitkä ura lastenkirjojen kuvittajana. Hänen karikatyyrinen kuvituksensa ammentaa brittiläisestä, huumorilla kyllästetystä kuvitusperinteestä (mm. Quentin Blake ja Tony Ross).  

Aloittelevan lukijan kirjoissa kuvituksella ei ole vain somistavaa merkitystä, vaan kuvitus tukee myös luetun ymmärrystä. Tuukka-Omar -kirjan väri-iloittelevassa kansikuvassakin on jo haastetta hahmotuksen kannalta, ja samaa voi sanoa myös monista sisäsivujen mustavalkopiirroksista.

Lapsiraati valitsi sarjan edellisen osan Tuukka-Omar ja minilapset (Tammi 2013) LukuVarkaus -palkinnon saajaksi vuonna 2014.

Verevää merirosvoseikkailua

Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk. Merirosvon oppipoika, Karisto 186 sivua. Kansikuva ja lukujen alkuvinjetit Pete Revonkorpi.

Robert Louis Stevensonin Aarresaari on merirosvokirjallisuuden lyömätön klassikko. Monet nykypojat ovat lumoutuneet Pirates of Caribbean -elokuvien ja oheistuotteiden äärellä.

Hauskaa, että merirosvokirjallisuuden perinteitä pidetään yhä yllä myös kotimaisessa varhaisnuortenkirjallisuudessa!

Juha-Pekka Koskisesta on lyhyessä ajassa sukeutunut monipuolinen ja tuottelias kirjailija, joka kirjoittaa tasapuolisesti niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Lastenkirjailijana hän on ottanut haltuunsa niin lastenromaanin, kuvakirjan kuin runoudenkin. Kaikki lastenkirjoja yhdistää kauhu, jännitys ja seikkailu. 

Kotisivuillaan hän luonnehtiikin olevansa "kirjailija vailla genrerajoja ja hybristä". Hänellä on myös mielenkiintoinen koulutus: filosofian maisterin tutkinto matematiikan lisäksi luovassa kirjoittamisessa.

Kauhugenreen kuuluvien aiempien lastenkirjojen luontevaksi jatkoksi hän aloittaa nyt Benjamin Hawk -sarjan, joka ammentaa merirosvojen vaiherikkaasta historiasta ja sijoittuu olemassaoleville tapahtumapaikoille. 

Jyväskylän kirjamessuilla Koskinen kertoi Taija Tuomisen haastattelussa, että on muhitellut aihetta jo kymmenen vuoden ajan. 

Eletään 1600-luvun loppua. 14-vuotias Benjamin räytyy Portshmouthin sataman lähellä sijaitsevan suutarinverstaan apupoikana ja haaveilee vapaasta ja villistä merimiehen  elämästä:

– – Kaikki ikävimmät työt olivat Benjaminin heiniä, hankalat ompelukset, pienten niittien takominen koristevöihin, nahkurin verstaassa asiointi, kaikki mahdollinen. Ei ihme, että Benjaminin ajatukset harhautuivat kohti satamaa ja siellä keinuvia laivoja. Merellä hän saisi olla oma herransa, ainakin sitten, kun hänestä tulisi kapteeni tai perämies. Ja silloin hän saisi myös omaa rahaa, se olisi jotakin se.

Isoisä on vanha merikarhu, ja hänen muistelonsa kiihdyttävät tietysti Benjaminin kaukokaipuuta ja tyytymättömyyttä vallitsevaan tilanteeseen:

–   Kuule poika, tuntuuko sinusta joskus, että sydämesi pakahtuu täällä? Ettet saa henkeä ja yölläkin heräät tuijottamaan ikkunasta ulos? Näen sen korviesi asennosta, isäsi oli samanlainen, pirukaan ei pidellyt sitä poikaa aloillaan. – –

[– –] – Teet tietysti niin kuin äitisi käskee ja setäsi määrää. Mutta kun minä olin sinun ikäisesi, olin jo Gibraltarilla hakemassa lastia enkä tämän pahemmaksi tullut. Isäsi oli tuskin sinunkaan ikäisesi, kun teki ensimmäisen matkansa. Tietysti merillä on vaaroja mutta siellä olet myös vapaa. Kun tottelet kapteenia ja pelkäät Jumalaa, sinulle tuskin käy kovinkaan hullusti. Suutarinverstas on varmasti hieno paikka, jos tuntee olevansa suutari.

Ensimmäinen karkuyritys merille menee mönkään, mutta revanssissa Benjamin saa jo selustatukea isoisältä, joka sujauttaa hänelle myös nahkaisen pussukan.  Sen sisältö sysääkin pojan suoraan merirosvoaarteen etsintään.

Benjamin lyöttäytyy yksiin ikätoverinsa Willyn kanssa Black Swan -fregatissa. Kapteeni miehistöineen asettaa moneen kertaan Benjaminin taidot ja uskon koetukselle, mutta vähitellen hän lunastaa miehistön luottamuksen.

Benjamin on varttunut ilman isän roolimallia ynseän sedän puolivillaisessa holhouksessa. Jo aikapäiviä sitten kadonneen isän ja isoisän menneisyydestä ei perheessä syystä tai toisesta puhuta.

Merimiehen elämä näyttää toki myös kääntöpuolensa, ja koti-ikäväkin vaivaa aika-ajoin. Seikkailun tiimellyksessäkin poika kaipaa äitiä ja sisariaan. 

Juonikkaaasti Koskinen piilottaa tekstinsä lomaan myös elämänviisauksia lukijansa poimittavaksi:

Parempi on tietää, mitä on edessä kuin kulkea sokkona. 

Pirun paljon parempi on itkeä sitä, mitä tapahtuu tänään kuin sitä, mikä voi tapahtua huomenna.

Karanneen kalan perään on turha itkeä. 

Yritä ajatella sitä, mitä olet saanut, älä sitä, mitä olet menettänyt.

Merirosvojen reteä veljellisyys kokee kovia aarrejahdissa. Jännitteitä ja mysteerejä riittää vielä jatko-osienkin tarpeisiin.

Rouva Huu on viime aikoina pongannut monista kotimaisista lastenkirjoista lukutaitoon liittyvää agendaa.  Lieneekö se alitajuista vai täysin tietoista, sillä ei ole väliä. Tärkeintä on, että lapsille ja nuorille tuotantoaan suuntaavat kirjailijat puhuvat lukutaidosta ja -harrastuksesta kunnioittavasti ja kannustavasti. 

Hurjimmankin merirosvoseikkailun käänteissä on nimittäin tärkeää, että osaa lukea ja tulkita kartan symboleja oikein! Benjamin Hawk -sarjan avauksen loppukähinöissä tärkeää roolia näyttelee Willyn nuorempi sisar Betty, joka varmasti on keskushenkilönä myös tulevissa osissa.

Aiempien Koskisen lasten- ja varhaisnuortenkirjojen kannet ja kuvitukset on tehnyt hänen tyttärensä Miranda Koskinen, jolla on hyvin persoonallinen, mutta kauhukuvastossaan ehkä jopa hieman vieraannuttava ja kolkko tyylinsä. 

Uuden sarjan visuaalisen ilmeen on tehnyt varsin onnistuneesti jyväskyläläinen freelancekuvittaja Pete Revonkorpi. Jos jotain voisi vielä toivoa, niin lukijan jännityksen nostattamiseksi ja reittien havainnollistamiseksi sisäkannessa olisi voinut olla kartta, joka olisi kertonut laivan reitistä ja  aarresaaren sijainnista asiaankuuluvine merirosvohöysteineen.

Rauman kaupnginkirjasto on laatinut mainion listan  meriaiheisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. 

Listaa  voisi vielä täydentää Juha-Pekka Koskisen kevään uutuuden lisäksi ainakin kahdella kuvakirjalla, Riina Katajavuoren & Christer Nuutisen Sumusaaren merirosvo ja Anssi Keräsen Lossi-Lassi ja meren salaisuudet, Maijaliisa Dieckmannin ahmimisikäisten sarjalla Merirosvo Svarttis sekä  Mintie Dasin Storm sisters –sarjan avauksella Kuohuva maailma (Rovio 2016). 

Ja lukutaidon alkuun suunnattujen helppolukuisten lastenkirjojen merirosvoaiheinen ikiklassikko on tietysti Jan Lööfin Vaarini on merirosvo. 

Konkreettisia läsnäolon kosketuksia

Sanna Tuovinen: Satuhieronta. Läsnä olevan kosketuksen ja sadun taikaa. Valokuvat Mikko Törmänen. Piirroskuvitus Sanna Pelliccioni, 152 sivua, WSOY 2014. Graafinen suunnittelu Henna Raitala ja Sanna Pelliccioni.

Matti Airola: Isin ja tyttöjen lettikirja. Valokuvat Anna Autio, piirroskuvat Anni Virtanen, 96 sivua, Schildts & Söderströms 2015.Graafinen suunnittelu Anna-Mari Tenhunen.

Helsingin Sanomat uutisoi kulttuurisivuillaan eilen, että puuvärikyniä valmistava Faber-Castellin tehdas on joutunut Saksan tehtaallaan lisäämään työvuoroja,  koska aikuisten värityskirjabuumi on synnyttänyt niin ison kysynnän puuvärikynille. Aikuisten värityskirjoista on tullut maailmanlaajuinen, Etelä-Amerikasta Aasiaan ulottuva ilmiö. Esimerkiksi Brasiliassa on tällä hetkellä iso pula värityskynistä!

Uutisessa on kiinnostava detalji: Suomen aikuisten värityskirjamyynti ylsi viime vuonna kolmeen miljoonaan euroon. Ymmärrykseni mukaan tämä myynti on lihottanut siis tietokirjallisuuden myyntiä tämän verran. Ainakin Kirjakauppaliitto laskee Mitä Suomi lukee -listauksissaan aikuisten värityskirjat tietokirjallisuudeksi.

Tämä värityskirjatrendi hämmästyttää ja kiinnostaa monestakin eri syystä. 

Rouva Huu tietää omasta kokemuksesta, kuinka tärkeää on välillä pysähtyä hetkeen, antaa aivojen levätä mutta silti antaa käsilleen mielekästä työtä. 

Erilaiset kädentaidot ovat Huulle se elämän suola, varsinkin niinä päivinä, kun tietokoneen näytölle syntyy vain vähän tai ei lainkaan konkreettista aikaansaannosta. 

Lastenkirjallisuudessa ja lasten arkeen liittyvässä tietokirjallisuudessa hiljentymisen ja rauhoittumisen aalto on rauhallisesti liplatellut  aikuisten värityskirjabuumia pidempään.  Meditatiivista hiljentymistä on löytynyt jo useamman vuoden ajan ns. hiljaisuuden lastenkirjoista.

Parhaimmillaan tällaiset lastenkirjat tarjoavat sekä lapselle että kirjaa ääneen lukevalle aikuiselle lepohetken kaiken kiireen ja moninaisten vaatimusten keskellä. Hiljaisuuden lastenkirjat lisäävät myös lapsen itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja. Kirjoissa kuvitus on usein määräävässä asemassa: avarat maisemat voivat levittäytyä laajoina, rauhoittavina väripintoina. Kuvitus voi toimia myös tunteiden mielenmaisemana ja helpottaa omien ajatusten sanoittamista. 

No, samoista asioista on ollut Lastenkirjahyllyssä aiemminkin puhetta, mutta kertaus olkoon paikallaan alkavien pääsiäisen pitkien pyhienkin takia, jolloin viimeistään on syytä pysähtyä nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta.

Suomen Kirjataiteen komitea antoi viime viikolla tietokirjojen kategoriassa kaunis kirja -kunniamaininnan Jenni Petäsen ja Laura Mendelinin kirjalle Letille, 60 kauneinta palmikkoa ja kampausta (WSOY 2015).

Tätä palkittua kirjaa arkisempi nidoltulta ulkoasultaan ja kuvitukseltaan on se kaikkein ensimmäinen kotimainen letitysopas, Matti Airolan Isin ja tyttöjen lettikirja.  

Kirjan menestys perustuu sosiaalisen median tehokkaaseen haltuunottoon. Airola ilahdutti aluksi ystäviään lettikuvilla Facebookissa, instagramissa ja perustamassaan blogissa, joka keräsi kirjan sisäkansiliepeen ilmoituksen mukaan alle vuodessa yli 10 000 uskollista seuraajaa.

Anna Aution valokuvissa on mukavaa rouheutta ja Anni Virtasen letitysohjeet ovat ihailtavan selkeitä. Anna Aution ja Anni Virtasen kuvitusta Matti Airolan Isin ja tyttöjen lettikirjaan (Schildts & Söderströms 2015).

Raumalainen Matti Airola ei tee lettiharrastuksestaan mitään numeroa tai itsestään friikkiä. Kun tytöt kaipasivat hiusten letitystä, isä päätti ottaa asioista youtubesta selvää ja toteutti tyttöjen toiveen. … ja luultavasti myös tuli ajan oloon ylittäneeksi tyttöjen kaikki odotukset.

Yle-uutisille lettikirjan ilmestymisen aikaan antamassaan haastattelussa Airola kiteyttää olennaisen:

– Kun miehenä letittää, saa osakseen kivaa huomiota. Ja mikä tärkeintä, tämä harrastus vaikuttaa myös suhteisiin lasten kanssa. Kun tyttöjen hiuksia letittää iltaisin, on ihan eri tavalla läsnä. Muuten tulisi ehkä vain makoiltua sohvalla kännykän kanssa. 

Sanna Tuovisen Satuhieronta-kirja on ollut jo pitkään rouva Huun kirjapinossa kurkottamassa esittelyvuoroaan. Kirja on kooltaan mielestäni turhan iso ja ehkä siksi tulee viestineeksi mutkatonta sisältöään huomattavasti  pömpöösimpää vaikutelmaa. Kirjan olisi voinut toteuttaa kierreselkäisenä ja hiukan pienemmässä koossa.

No, jossittelu sikseen.

Hiusten letittäminen eit tietenkään ole yksinomaan tyttöjen riemu, mutta silti on hauskaa, että Satuhieronta-kirjassa on hierontamalleina tasapuolisesti myös poikia isien hierottavana. Mikko Tuovisen valokuvakuvitusta Sanna Tuovisen kirjaan Satuhieronta. Läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa (WSOY 2014). 

Sanna Tuovinen on kehittänyt satuhierontavalmennuksen, jonka perusideana on yhdistää kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa: satu ja hyvä kosketus. Satuhieronta parantaa lapsen itsetuntemusta, kehittää motoriikkaa ja sosiaalisia taitoja, lievittää stressiä ja helpottaa nukahtamista. Satuhieronnan filosofofia ammentaa Rosen-terapiasta, Theraplaystä ja NLP:stä.

Kirja tarjoaa ideoita kotona ja päivähoidossa toteutettaviin satuhierontoihin. Satuhieronnasta on havaittu olevan apua myös tukiperhetyössä, taidekasvatuksessa ja harrastuksissa. Saatesanoissaan tekijä toivoo satuhieronnan leviävän tulevaisuudessa myös sairaaloihin, kouluihin, neuvoloihin sekä lastensuojelutyön ja -psykiatrian pariin.

Satuhieronnan perusideana on kuvittaa kosketuksen kautta ääneen kerrottua tarinaa hierottavan keholle. Tämä idea on lähtökohdiltaan tuttu jo vanhoista lastenloruista, joissa harakka keittää huttua lapsen kämmenkupissa tai hiiri menee kainalosta hakemaan maitoa.

Satuhieronta  vaatii aina luvan hierottavalta lapselta, lapsen toiveita on syytä kunnioittaa.

Mikko Tuovisen valokuvakuvituksessa on tavoitettu satuhieronnan lopputulos, suloinen raukeus ja luottamuksen tunteet. Mikko Tuovisen valokuvakuvitusta Sanna Tuovisen kirjaan Satuhieronta. Läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa (WSOY 2014). 

On kiinnostavaa, että Tuovinen korostaa sitä, kuinka lapselle sadun lukeminen kirjasta on suhteellisen nopeatempoista:

Sadun kumppaniksi tulee kosketus jolle on hyvä antaa aikaa. Lauseet saavat satuhieronnassa tulla huomattavasti hitaammin ja harvemmin. Myös hiljaiset hetket ja tauot lauseiden välissä ovat merkityksellisiä – näin pieni hierottava ehtii kuunnella kosketusta ja kosketuksen viestejä. Samalla aikuinenkin saa luvan kanssa hidastaa tahtia, hengittää rauhassa ja pysähtyä hetkeen.

Sanna Pelliccionin selkeät havainnepiirroskuvat liikeradoista rohkaisevat tottumattomampaakin kokeilemaan satuhierontaa. 

Kirjassa on satuhierontaan sopivia runoja sekä pidempiä satuja   ohjeistuksineen.  Toisaalta kirja myös kannustaa rohkeasti varioimaan niitä lapsen ja aikuisen mielen mukaan. Kirjassa on paljon taustatietoa kosketuksen merkityksestä ja parantavasta voimasta. Tutkimustieto on pakattu helposti omaksuttavaan ja kiinnostavaan muotoon. Paljon tilaa annetaan myös satuhierontaa tehneiden omille kokemuksille ja palautteelle. 

Rouva Huu uskoo, että satuhieronnasta saa eniten iloa, jos lasta hierova aikuinen vapauttaa itsensä valmiista saduista ja rohkaistuu kertomaan niitä omin sanoin tai jopa keksimään aivan uusia. 

Tavallinen lapsen vanhempi tuskin toimertuu opettelemaan sana sanalta ulkoa pitkiä runoja tai tarinoita, ja niiden lopottaminen suoraan kirjasta hieronnan aikana taas tuntuu sotivan satuhieronnan alkuperäistä ajatusta vastaan, että aikuinenkin rentoutuisi satuhieronnan aikana.

Tässä yhteydessä on nyt pätevän aasinsillan kautta pakko muistuttaa vielä Riitta Jalosen & Kristiina Louhen Aatos ja Sofia -kirjoista. 

Kuvakirjasarjan ensimmäisessä osassa Aatos ja Sofia (Tammi 2010) on hieno kuvaus siitä, kuinka Aatos letittää hartaasti Sofian pitkiä lettejä. Sofian pitkät letit ovat päässeet kirjan nimeenkin asti kuvakirjassa Aatos ja Sofian sokeriletit (2012).

Kristiina Louhen kuvituskuva Riitta Jalosen kuvakirjaan Aatos ja Sofia (Tammi 2010).

Itsenäinen nuoruus luupin alle!

Tämä on taas hieno uutinen.

Werner Söderström Osakeyhtiö ja WSOY:n kirjallisuussäätiö ovat  nimittäin tänään julkistaneet nuortenromaanin kirjoituskilpailun, Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta,  Suomi 2017 -juhlavuoden kunniaksi.

Kilpailun kautta etsitään uusia kaunokirjallisia tekstejä, jotka kertovat nuorten elämästä tämän päivän muuttuvassa suomalaisessa todellisuudessa. Pian satavuotias Suomi on monella tapaa uudenlaisessa tilanteessa. Miten tämä näkyy nuorten elämässä ja unelmissa – mitä he toivovat tulevaisuudelta, mitä pelkäävät? Minkälaisia tarinoita tästä ajasta syntyy?

"Kirjoittaessa astuu toisen ihmisen saappaisiin. Lukiessa niihin astuu myös. Aika hienoa, ja hyvin tärkeää”, kommentoi raadin jäsen, kirjailija Laura Lähteenmäki ja jatkaa: ”Saman tarinan voi lukea sadoin tuhansin eri silmin ja silti kokea jotakin yhteistä, yhdistävää, mieltä syvästi koskettavaa.”

"On tärkeää kirjoittaa tästä ajasta, koska tämän ajan tarkastelu auttaa myös ymmärtämään paremmin mennyttä - ja katsomaan tulevaan. Koen olevani etuoikeutettu, että pääsen lukemaan uusia, kiinnostavia tekstejä", toinen raadin kirjailijajäsen Salla Simukka kiteyttää.

Kustantamon tiedotteessa myös Siri Kolu toteaa istuvansa näköalapaikalla: "Odotan tarkkoja havaintoja siitä, missä maailma menee nyt, omalta kuulostavaa lausetta ja kieltä, huimia maailmoja. Jarrut pois. Sydän auki. Näppis tuleen. Me odotamme." 

Kilpailuun voivat osallistua kaikki kirjoittajat, jotka eivät vielä ole julkaisseet kaunokirjallista teosta nuorille. Kilpailuun osallistutaan ennen julkaisemattomalla suomenkielisellä romaanikäsikirjoituksella. Valmiin käsikirjoituksen mukaan tulee liittää myös korkeintaan kahden liuskan mittainen synopsis. Käsikirjoituksen aihe ja tyylilaji on vapaa. Rohkeat kokeilut ovat tervetulleita.

Kilpailutekstit toimitetaan tulostettuna 31.10.2016 mennessä osoitteella WSOY:n nuortenkirjat, Korkeavuorenkatu 37, 00130 Helsinki. Kuoreen lisätään merkintä ”Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta”. Kilpailutöitä ei palauteta.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, joka merkitään selvästi käsikirjoitukseen. Mukaan on liitettävä samalla nimimerkillä varustettu suljettu kuori, joka sisältää kirjoittajan nimen ja yhteystiedot.

Kilpailun kautta halutaan innostaa nuoria lukemaan enemmän kotimaista kaunokirjallisuutta ja löytämään myös lukemisen sähköinen ulottuvuus.    Tämän vuoksi kolme kilpailun parasta käsikirjoitusta julkaistaan sähkökirjana ja voittajakirja myös painetussa muodossa. Lisäksi voittaja saa 5 000 euron rahapalkinnon ja kaksi seuraavaksi tullutta kumpikin 1 000 euroa. Voittajat julkistetaan 22.3.2017, ja teokset ilmestyvät syksyn aikana. Bonnier Kirjat Suomi varaa oikeuden myös sijoittumattomien lupaavien tekstien mahdolliseen julkaisuun.

Kirjoituskilpailun raadissa istuvat kirjailijat Siri Kolu, Laura Lähteenmäki ja Salla Simukka sekä kustantamon edustajina kustannustoimittajat Ulla Huopaniemi-Sirén, Essi Kytöhonka ja Mirkka Hynninen.

Rouva Huu hyrisee tyytyväisyydestä. Nähtäväksi jää, tuleeko kilpailuun tuhat ja yksi erilaista tarinaa nuoruudesta, vai vähän vähemmän. Taannoiseen Otavan nuortenromaanikilpailuun lähetettiin määräaikaan mennessä 189 käsikirjoitusta.

Juuri tänään kopsahti rouva Huun postilaatikkon Otavan kilpailusta lunastettu Anne-Maija Aallon Syvään veteen.

Ystävyyden solmu pitää kiperissäkin käänteissä

Roope Lipasti: Thorin pöly, WSOY 2016. Kansikuva Istockphoto/ Riikka Turkulainen. Sarja-asu Laura Lyytinen.

Eri kokoisissa kustantamoissa on nyt toden teolla terhakoiduttu tekemään pojille täsmäkohdistettua luettavaa.

Urheilulajit, tietokonepelit ja vanhojen poikakirjojen eetosta mukaileva puhdasverinen seikkailu versovat nyt lukuisina variantteina ahmimisikäisten kotimaisessa kirjallisuudessa.

Roope Lipastin Thorin pöly on jatko-osa viime vuonna ilmestyneeseen Viikinkisolmuun. Se jatkaa kolmen kaveruksen, Viljan, Pekon ja viikinkipäälikkö Olavin Egil-pojan seikkailuja.

Sattumien summana seikkailunhalu ajaa lapset kiperään pulmaan, kun he haaksirikkoutuvat ja joutuvat vihollisheimon vangitsemiksi.  Vapauden menetys käy kaikkien itsetunnon päälle:

Aurinko nousi ja laski Hiittisten yllä aivan kuten ennenkin, mutta kaikki oli silti toisin. Ei olut ollenkaan sama antaa valonsäteiden hivellä ihoa kun ei ollut vapaa, eikä saanut itse päättää mitä elämällään ja päivillään teki. Se oli orjan osa. Ja orjia Egilistä, Pekosta ja Viljasta oli nyt tullut, sillä Gorm oli heidät kuninkaalle lahjoittanut, eikä siinä auttanut mikään.

Kului viikkoja, eikä lamauttava tunne hellittänyt. He olivat kuin hämähäkinseittiin sotkeutuneita. Kaikki oli nahkeaa ja vaikeaa ja liikkuminen tuntui siltä ettei jaksaisi jalkaa nostaa. Hämärä ympyröi silmiä keskipäivälläkin ja alati oli sydämessä suru ja pelko ja yksinäisyys. He saattoivat vain muistella päiviä, jotka olivat olleet aurinkoisia ja mukavia ja jopa tylsiä. – –

Ei liene kaukaa haettua verrata Lipastin lastenromaanin lasten kohtaloa pakolaislasten tänä päivänä kokemaan turvattomuuteen.

Vaaleahiuksisen Viljan tulevaisuutta uhkaa tulla väkisin naitetuksi vanhalle rahjukselle, Gormille. Tämä uhka kirvoittaa kolmikon lopulta laatimaan yhteisen salajuonen, jossa keskeistä roolia näyttelee viikinkien kehittelemä salainen ase, räjähdysherkkä Thorin pöly.

– Viikinkisolmu, sanoi Pekko. 

– Viikinkisolmu, vastasi Egil. 

Se tarkoitti, että heidän kolmen suhde oli kuin merimiesten tekemä viikinkisolmu. Solmussa oli kolme lenkkiä, jotka kietoutuivat toisiaan vasten sitä lujemmin mitä enemmän köyttä repi. He pitäisivät yhtä.
 

Yhteistyö tuottaa tulosta. Egilille tarjoutuu tilaisuus tehdä sovitus isänsä kanssa, ja Pekossakin nousee uusi toive vanhempien eloonjäämisestä. Vilja haluaa keskittyä entistä paneutuneemmin kansanparantajan taitoihin. Egilin ja Viljan välillä kipunoi myös lempi, mutta vielä aika pidättyneesti.

Lipastin lastenromaanissa kolme keskeistä toimijaa piirtyvät kaikki tasapäisinä hahmoina ja tulevat lukijalle läheisiksi. Oman kiehtovan säikeensä romaaniin tuo se, että tapahtumat sijoittuvat olemassa oleviin kulttuurimaisemiin, muun muassa Liedon Linnavuorelle. 

Ja kiinnostavaa on sekin, että sarjan avannut Viikinkisolmu on jo käännetty italiaksi! Pohjoismaiselle viikinkieksotiikalle on siis selvästi kysyntää.

Thorin pölyä edeltänyt Viikinkisolmu on yksi LukuVarkaus -palkinnon kuudesta ehdokkaasta. 

3500 euron suuruisesta LukuVarkaus -palkinnosta kisaavat myös  Jukka Itkosen Sirkusjuna saapuu kaupunkiin (Lasten Keskus 2015), Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarjan Saalistaja (WSOY 2015), Katja Krekelän Hurjalinna (Tammi 2015), Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina (Tammi 2015) sekä  Netta Waldénin Ruben ja kadonneet karaatit (WSOY 2015).

Esiraati luki noin 80 Suomessa viime vuonna suomeksi ilmestynyttä lastenromaania. Raati arvosti kolmen teoksen huumoripainotusta erityisesti ja innostui pitkästä aikaa myös perinteisestä Merja Jalon hevoskirjasta.

Kuudesta ehdokkaasta viisi on ollut aiemminkin ehdolla samalle palkinnolle.  

Lopullisesta voittajasta päättää Vekara-Varkaus-festivaaliviikolla kesäkuun alussa  kuuden lapsen raati, joka koostuu Varkauden Puurtilan ja Reponkankaan koulujen 3.–6.-luokkalaisista lapsista.

Ollaan vaan ja nautitaan elämästä

Danny Parker & Freya Blackwood: Onnenpäivä, suomentanut Sanna Vartiainen, 30 sivua, Karisto 2016.

Tässä todellinen hyvän mielen kirja, joka vastaa hyvin ajan tarpeeseen hiljentyä, rauhoittua ja nauttia ohikiitävistä, ainutkertaisista hetkistä täysin rinnoin.

Kirja sopii teemansa takia hyvin myös pääsiäispyhinä vaikka koko suvun kanssa yhdessä luettavaksi.

Kirjan lyhyet mutta sisältörikkaat tekstit, yksi tai korkeintaan kaksi virkettä per aukeama, kehottavat tarttumaan hetkeen:

Aurinko paistaa ja aamupalan voi syödä ulkona. / 

On tarpeeksi tilaa ja lupa piirrellä maahan. / 

–      –  Ollaan yhdessä, voi käpertyä jonkun kylkeen. Tai istua vain ja silittää pehmeää turkkia.

Freya Blackwoodin sävykkäät akvarellikuvitukset henkivät samaa kiireettömyyden ja leppoisen elämänasenteen mentaliteettia kuin tekstikin.

Kuvakirjan alkuperäinen nimi on Perfect, mutta Sanna Vartiaisen suomennoksen nimi Onnenpäivä kiteyttää oikeastaan jopa paremmin kirjan perusidean.

Rouva Huu on näköjään mieltynyt kirjan kuvittaneen Freya Blackwoodin tyyliin jo kahdesti aiemmin Lastenkirjahyllyssä: Aiemmat suomennoksina ilmestyneet kuvakirjat, Jan Ormerodin tekstiin pohjaava  Maija ja karhu (Karisto 2011) ja Libby  Gleesonin tekstiin pohjaava Anni ja Lasse (Karisto 2006) on molemmat arvioitu hyllyssä.

 

Onnenpäivä on sisarteos niin ikään Kariston julkaisemalle Deborah Underwoodin ja Renata Liwskan kuvakirjalle Ihan hiljaa (Karisto 2011). Sekin on saanut Lastenkirjahyllyssä nostonsa heti ilmestyessään. 

Kaunis lastenkirja ei konstaile

Eilen julkistettiin Kirjataiteen komitean viime vuoden kauneimmat kirjat eri kategorioissa.

Lastenkirjojen ryhmässä Kaunis kirja -kunniakirjan sai neljä kuvakirjaa. Ohessa perustelut ja kirjojen "tekniset" tiedot tekijätiimeineen. 

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltään kissa, Teos. 

Graafinen suunnittelija ja kuvittaja Elina Warsta.

Kirjapaino, reproduktio ja sitomo Bookwell Oy

Paperi Munken Lynx 170 g/m2; Kirjainlaji Candida Std Roman

Herkän kuvakirjan voima on hallituissa väreissä, kuvakerronnan soljuvassa vaihtelevuudessa. Kannen typografian, kuvan, viivan ja värimaailman yhteistyö johdattaa vakuuttavasti erilaisuuden kohtaamiseen. Vaihtelevat kuvapinnat ja -aiheet palkitsevat kaiken ikäisen lukijan. Sisäsivujen typografiaan toivoisi kuitenkin hieman kannen mukaista otetta.

Minna Lindeberg & Linda Bondestam: Boggan och Kyösti Kekkonen, Schildts & Söderströms.

Graafinen suunnittelija  Linda Bondestam

Kirjapaino, reproduktio ja sitomo Bookwell Oy

Paperi G-print 150 g/m2; Kirjainlaji Arno Pro, Anarchy Sans

Omaäänisessä kuvakirjassa on monta taitollista oivallusta. Sommittelu kutkuttaa ja kertoo tarinaa. Teksti ja kuva soljuvat vaivatta toistensa lomassa, väri leiskuu oikeissa paikoissa. Kirjan sisus on niin hillitön, että samaa rytmiä ja hehkua jää vähän kaipaamaan etukanteenkin. Näennäisen yksinkertainen kuvitustyyli kätkee monta detaljia pienen lukijan löydettäväksi. 

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet..., Otava

Graafinen suunnittelija Tiia Javanainen. Kuvittaja Nana Sjöblom.

Reproduktio Aste Kirjat Oy. Kirjapaino ja sitomo Otavan Kirjapaino Oy

Paperi Ensocoat tp 230 g/m2, LuxCream 1.8 80 g/m2; Kirjainlaji Avenir LT Std

Pieni suuri voimakirja tytöille näyttää ja tuntuu juuri, miltä pitääkin. Mukana kulkevaksi suunniteltu formaatti ja sidosasu tekevät kirjasta helposti selailtavan ja kutsuvan. Kuvituksissa ja typografiassa on lähestyttävää kepeyttä ilman liiallista söpöstelyä: tärkeitä asioita oivallisessa paketissa.

Juha Virta & Marika Maijala: Piano karkaa, Etana Editions

Kuvitus Marika Maijala. Graafinen suunnittelija Jenni Erkintalo ja Réka Király

Reproduktio Etana Editions

Paperi Amber 200 g/m2; Kirjainlaji Futura

Huolella tehdyn musiikillisen fantasian jokainen yksityiskohta on osunut kohdalleen. Kannen painotyö erikoisväreineen aloittaa huikean tarinan. Raikas ja muhevalla tavalla tämän päivän retrohenkistä kuvakieltä hyödyntävä kuvakirja kietoo maailmaansa jokaisella sivullaan.

Kaunein kirja -tunnustukset annetaan ennen muuta kirjan ulkoasusta, johon kuuluu taittoon liittyvät nyanssit esilehtineen, sisäkansineen ja muine tehosteineen sekä sidosasu, fontti ja paperilaatu. 

Näissä kaikissa kunniakirjan saaneissa lastenkirjoissa on kyse useamman asiantuntijoiden saumattoman tiimityön lopputuloksissa. Siksi on oikeutettua, että kiitoskin menee yhtälaisesti myös tekstin tekijälle, kuvittajalle, kirjapainolle sekä ulkoasun suunnittelijalle.

Rouva Huu huomaa tuntevansa erityistä kuumotusta myös palkittujen ns. teknisten tietojen yksityiskohtia lukiessa: loppusilaukseen ja yleisilmeeseen vaikuttaa ratkaisevasti valittu paperilaatu ja kirjasin.

Rouva Huu on myös ammatillisessa mielessä hyvillään, että on osannut eri tahoilla poimia nämä kaikki kirjat arvostavasti esille. Koira nimeltään Kissa, Tyttö sinä olet tähti ja Piano karkaa on arvioitu Helsingin Sanomissa ja Boggan och Kyösti Kekkonen Kuvittaja-lehden numerossa 4/2015.