Hyvän ystävän kanssa kaikkein tumminkin puhuripilvi väistyy

 

Liisa Rinne & Johanna Ilander: Valo ja synkkä pilvi. 40 s. WSOY 2025. 

 

 

 
Uusien kuvakirjan tekijöiden kohdalla huomaan aina terhakoituvani: minua kiinnostaa, millaisen uuden aiheen ja lähestymistavan tekijä on valinnut ensimmäiseen kuvakirjaansa.   

Liisa Rinne (s. 1969) on tamperelainen sanataideohjaaja, jonka esikoisromaani, Odotus, ilmestyi Atenan kustantamana vuonna 2015. 

Valo ja synkkä pilvi kertoo ulkopuolisuuden tunteesta leikki-ikäisen pojan, Valon, näkökulmasta. 

Valo on tottunut viettämään aikaa liikuntasalissa, kun äiti pelaa kavereidensa kanssa koripalloa. Tavallisesti hänen seuranaan on hyvä ystävä, Onerva. Tyttö on saanut kutsun syntymäpäiville, mutta Valoa on jäänyt ilman kutsua. 

Aikuisten yhteisöllisyys ja aktiivisuus asettuu tehokkaaksi vastinpariksi
 lapsen staattiselle olemukselle. Johanna Ilanderin kuvitusta
Liisa Rinteen tekstiin kuvakirjassa Valo ja synkkä pilvi (WSOY). 

Valo pitkästyy ja kehittelee itselleen jotain ajanvietettä, mistä seuraa kuitenkin kaaosta ja härdelliä. 

Pojan velvollisuudentuntoisuus ja halu yrittää toimia äidin toiveiden mukaan, näkyy Johanan Ilanderin kuvituksessa Valon hieman syyllisessä tai pälyilevässä katseessa.

 Alavireinen mieli saa vahvistusta tummasta pilvestä, joka leijuu lähistöllä. 

Hän muistaa jälleen Onervan, joka syö parhaillaan herkkuja: vaahtokarkkeja, kakkua, muffinseja – maut pyörivät Valon kielelle. Kaikki se ihana, mitä synttäreillä varmasti tarjoillaan, tulvahtaa nyt suuhun. 

 

Ja silloin pilvi muuttuu mustaakin mustemmaksi. Yltyy puhuriksi.

 
Valo pelkää, että Onervalla on synttäreillä niin kivaa, että tämä ei enää ikinä halua leikkiä hänen kanssaan. 

Sosiaalisen median aika on synnyttänyt termin FOMO, joka tulee englanninkielisistä sanoista fear of mission out. Lyhenne tarkoittaa pelkoa siitä, että jää paitsi jostain tärkeästä tai mielenkiintoisesta tapahtumasta, kokemuksesta tai sosiaalisesta tilanteesta. Sosiaalisen median alustat synnyttävät helposti tunteen siitä, että ihmisen pitäisi olla jatkuvasti niiden ulottuvilla päivystämässä, jotta ei jäisi mistään tärkeästä paitsi.

Lapsen irrationaalinen ja spontaani käytös tulee hauskasti esille
kuvituksessa, kun Valo ryhtyy pesemään lattialle pudonneita eväitä.  
Johanna Ilanderin kuvitusta Liisa Rinteen tekstiin kuvakirjassa 
Valo ja synkkä pilvi (WSOY). 

 
Valo ei onneksi tarvitse joutilaisuuden hetkessäkään älypuhelinta, sillä  mielikuvitus ja muistot yhteisistä hauskoista leikeistä kannattelevat synkimpienkin ajatusten ja pitkästymisen yli. 
 
Liisa Rinteen ja Johanna Ilanderin kuvakirja kertoo konstailemattomasti ja luontevasti lapsen isoista tunteista. 

On hyvä, että tunnetaitoja ei enää opeteta lastenkirjoissa ohjelmallisesti, vaan pikemminkin vaivihkaisesti tavalla, joka parhaimmillaan avaa ääneenlukua kuuntelevan lapsen kielenkannat kertomaan omasta arjesta ja sen  tutuista vastaavista tilanteista. 

Uskon, että  Valon tunteet tarjoavat samastumispintaa myös aikuiselle.

Yhteen hitsautuneet kaverukset ottavat etäisyyttä aikuisiin
myös kääntämällä selkänsä ja supisemalla keskenään. Johanna Ilanderin
kuvitusta Liisa Rinteen tekstiin kuvakirjassa
Valo ja synkkä pilvi (WSOY). 

 
Johanna Ilander debytoi kuvakirjan tekijänä vuonna 2017. 

Eikka ja seitsemän sisarusta  ilmestyi omakustanteena ja tekijänsä opinnäytteenä Aalto yliopistoon visuaalisen vistinnän muotoilun koulutusohjelmaan. Sittemmin Ilander on kuvittanut Tittamari Marttisen Bonussisko-kuvakirjasarjaa (Kustannus-Mäkelä) ja Anni Tanskasen runokuvakirjan Sillä aikaa koulussa (Tammi 2025). 

Syksyn uutuudessa Ilanderin kuvitus tempautuu Valon villin kuvittelun vietäväksi. Lapsen ja harrastuksen myötä yhteen hitsautuneiden aikuisten erillisyys tulee eri tavoin kuvituksessa esille. 

Ilanderin ja Aallon kuvakirja toi liikuntasalimiljöönsä takia spontaanisti mieleeni toisen kuvakirjan, Ulf Nilssonin ja Eva Erikssonin kuvakirjan Ypöyksin näyttämöllä (Kustannus-Mäkelä 2012), jonka aiheena on lapsen kokema esiintymisjännitys. 

Salamielien ja salaväen yhteistyö syvenee ja jännitys tihentyy Mustan Kuun majatalossa

Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan kuun salamieli. Puuhkisten laulu. 353 sivua. Lasten Keskus 2025.

 

Tunnetko jonkun, joka laulaa ulvoen täysikuun aikana? Kuuluuko tuttavapiiriisi joku, joka juo vain puolukkamehua? Oletko huomannut, että jotkin tavarat kutistuvat aivan pieniksi ja sitten taas kasvavat kokoa? Älä huoli, kaikki on hyvin. Soita minulle, niin kerron lisää! 

 
Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan Kuun majatalo -saturomaanisarja on edennyt kolmanteen osaan. 

Esilehdellä on merkintä, että Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu on kolmannen osan ensimmäinen osa. 
 
 
J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen vanavedessä toivotaan jatkuvasti muita samankaltaisia omalakiseen fantasiamaailmaan sijoittuvia verrokkiteoksia. 

Niemelän loihtima omintakeinen tarinamaailma ja Kirkkopellon kuvituksessaan luoma visuaalisesti yltäkylläinen näyttämö hurmaavine henkilöhahmoineen on onnistunut kokonaisuus, josta myös kustantamo Lasten Keskus ansaitsee erityisen kiitoksen.

Mustan Kuun majatalossa asuu toinen toistaan
karismaattisempia haltioita, maahisia ja menninkäisiä. 
Tässä toisten muistoja haaliva menninkäinen. Katri Kirkkopellon
kuvitusta Reetta Niemelän saturomaaniin
Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu
(Lasten Keskus 2025).

 

Kun sarjan ensimmäinen osa Mustan Kuun majatalo ilmestyi vuonna 2021 povasin sille kansainvälistäkin menestystä. Tähän mennessä käännössopimuksia on tehty ainoastaan Viroon sarjan ensimmäisestä osasta.
 
 
Quumestari, Halla Haava ja Albert Valtio aiheuttavat Saimi Salaperille ja hänen luottoystävilleen, salaväkeläisille, paljon harmia. 

Peilitehtaan johtaja Quumestari aikoo imeä salaväen loihtuvoiman ja käyttää sitä röyhkeästi omiin, luonnon tasapainoa horjuttaviin tarkoituksiinsa. Albert Valtio värvää myös Saimin koulutovereita P.Ö.S.I.L.Ö-kerhoon, jonka toimet ja tavoitteet eivät lähemmässä tarkastelussa kestä päivänvaloa. 
 
 
Näiltä osin Niemelä on punonut tarinaan hyvinkin ajankohtaisia säikeitä. 

Albert Valtio on saanut yhteydenottoja muilta vierasolioilta, raakeilta, jotka haluavat poistaa vierasoliot kokonaan. Raakeilla on sitä varten armeija, keihäineen kaikkineen. 
 
 
Saturomaanisarjan jännitteen rakentamisessa Salaväkeä edustavilla erilaisilla maagisilla hahmoilla on olennainen osa. 

Toisaalta jännitys tihentyy, kun Saimin eläinlääkärinä työskentelevä isä on edelleen autuaan tietämätön kotitalonsa salaperäisistä asukkaista ja hänen tyttärensä yhä vaarallisemmaksi yltyvistä  toimista pelastaa Mustan Kuun majatalon ja sen asukkaiden tulevaisuus tilanteessa, jossa ”majatalo suorastaan natisi liitoksistaan erilaisten olentojen paljoudesta”.

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon yhdessä luoma fantasiamaailma
sisältää myös hurjuutta ja suoranaista kauhuakin, mutta lapsilukijan kannalta kuitenkin riittäävän turvallisissa kehyksissä. Tässä Raakki ja Kihokita.  Katri Kirkkopellon kuvitusta Reetta Niemelän saturomaaniin 
Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu 
(Lasten Keskus 2025).

 

Kolmannessa osassa Saimi saa yhä haastavampia tehtäviä ja joutuu salaväkeläisten kanssa moneen vaaralliseen tilanteeseen. Saimi joutuu kamppailemaan ankarasti salaisuuden säilyttämisen ja sen paljastamisen välillä ja tiedostaa, että yhteistyö salaväkeläisten kanssa voi hankaloittaa hänen tavallisen arjen sosiaalisia suhteitaan:
 

Oli totta, että ihmisiä piti hieman valmistella salaväen kohtaamiseen. Saimin mieleen tuli toinenkin ajatus – sellainen, jonka hän piti visusti piilossa muilta. Nyt kun hän oli jo tottunut olemaan salamieli, se oli alkanut tuntua hänestä aika upealta. Hän yksin näki ihmeellisen luonnonväen. Saimi ei ollut varma, halusiko hän edes jakaa tätä kaikkea muiden ihmisten kanssa. Entä jos salakerhokaverit saisivat paljon uusia ihmisystäviä ja unohtaisivat Saimin? Hänen oli myönnettävä se itselleen: hän oli mustasukkainen ystävistään! – – 

Kolmannessa osassa keskeisessä osassa ovat puupahikset, jotka
nimestään huolimatta ovat olemukseltaan ystävällisiä ja tekevät hyvää kunnostamalla vanhoja haltiapuita. Katri Kirkkopellon 
kuvitusta Reetta Niemelän saturomaaniin 
Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu 
(Lasten Keskus 2025).

Saimi tutustuu paremmin Mattiin, joka kertoo olevansa taikaolentojen tuntijoiden sukua. Matin sukulinjat risteävät nimittäin hauskasti Zacharias Topeliuksen Turunlinnan tonttu-ukosta kertovan sadun nimihenkilöön! 

 

Katri Kirkkopellon sävykäs akvarellikuvitus luo meheviä karikatyyrejä salaväkeläisistä ja heidän vastustajistaan. Ihmislapsi Saimi jää kuvituksessa vähemmälle huomiolle. Ratkaisu antaa lukijalle enemmän liikkumavaraa tempautua seikkailun vietäväksi. 

 
 

"Tätä mun elämä nyt on, englanninkielistä ja kansainvälistä, kultturellia ja queeria ja eurooppalaista"

 

Johanna Auranheimo: Pahat tavat. 276 sivua. Tammi 2025. Kansikuva Laura Lyytinen.
 

 

Meillä on ihanaa. Viini virtaa, aurinko lämmittää, Amsterdam on elossa ja ottaa meidät osaksi sykettä, muistuttaa elämästä ennen turvavälejä ja tikkuja nenässä, ennen maskeja ja käsidesiä. Hetken ajan elämä on huoletonta, mun edessä levittäytyy kuva siitä, mitä kuvittelin ulkomailla asumisen olevan, oon osa uusia syveneviä ystävyyksiä ja tutustumisen ilosta hiprakkaista tyttöporukkaa, jossa nautitaan, nauretaan ja ollaan hetki vain toisiamme varten.

 
Lastenkirjallisuus sivuutti koronapandemian sen akuutissa vaiheessa vuosina 2020–2022 Suomessa kokonaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa julkaistiin aiheesta sekä sähkökirjoja että perinteisiä tietokuvakirjoja, joissa ohjeistettiin lapsia toimimaan niin, että tartunnat eivät leviäisi.
 
Lasten- ja nuortenromaaneista olen sittemmin löytänyt muutamia suoria tai epäsuoria viitteitä koronan aiheuttamaan poikkeusaikaan. 

Hanna Kökön urheiluaiheisessa varhaisnuortenromaanissa Pallo on pyöreä, Nicky Dundee (Kustannus-Mäkelä 2022) jo ennestäänkin syrjään vetäytynyt keskushenkilöpoika viettää entistä enemmän aikaa yksinään. 

Etäkoulu tulee esille myös Jyri Paretskoin K15-sarjan Pornoja ja sirkushuveja -osassa (Otava 2021) ja Timo Parvelan lastenromaanissa Ella ja kaverit etäkoulussa (Tammi 2021). 
 
Omassa seurannassani Veera Salmen säeromaani Olin niinku aurinko paistais (Otava 2021) on ensimmäinen nuortenkirja, jossa koronasta johtuva poikkeusaika heijastuu monin tavoin siinä kuvattujen sisarusten arkeen.
 
Johanna Auranheimon juuri ilmestynyt Pahat tavat on kiinnostava kurkistus korona-ajan nuorten arkeen. 

21-vuotias keskushenkilö Oona aloittaa humanistisessa tiedekunnassa opinnot Amsterdamissa ja asuu kimppakämpässä toisen suomalaisen tytön, Riian, kanssa. 

Näiltä osin romaani tekee alueenvaltauksen kuvatessaan aikuistuvan nuoren opiskelua ulkomailla.

Oonan valtaa ”huumaava epäusko siitä, että tätä mun elämä nyt on, englanninkielistä ja kansainvälistä, kultturellia ja queeria ja eurooppalaista. Viimevuotiset tuopit pitkin Kalliota tuntuu yhtä inhan etäisiltä kuin ne painajaiset, joissa yhtäkkiä joutuu käymään ala-asteen uudelleen". 
 
Opinnot Amsterdamissa pakottavat Oonan olemaan reippaampi ja pystyvämpi kuin mihin hänellä on edellytyksiä. Korona-ajan rajoitukset lisäävät vielä entisestään hänen ahdistustaan, itsetuhoisuuttaan ja kontrollin tarvettaan. 
 
 
Villi opiskelijaelämä näyttää olevan Oonalle jopa opiskelua olennaisempaa. Professorikin kannustaa ”hakeutumaan mukaviin baareihin jakamaan ajatuksia ja inspiraatiota, juomaan viiniä tai teetä, kumpaakin maltillisesti.”  
 
Alankomaat suhtautuu yli 18-vuotiaiden huumeiden käyttöön Suomea väljemmin. Kun koronasulku alkaa, opiskelua jatketaan etäyhteydellä ja ulkona liikkumista rajoitetaan yöaikaan, Oona turvautuu jointteihin ja alkoholiin entistä useammin. Näiltä osin Auranheimon nuortenromaani viestii uutta, aiempaa selvästi sallivampaa suhtautumista päihteisiin. 
 
Oonan paineita lisää vielä seurustelusuhde nettideitin, Rumin, kanssa. Rumi asuu Rotterdamissa ja koronasulun jälkeen tapaaminen on entistä haastavampaa. Rumi suhtautuu omistavasti ja mustasukkaisesti Oonan ja Riian kimppa-asumiseen ja suhteeseen tulee suoranaista vallankäyttöä ja manipulointiakin. Oona suhtautuu rajoituksiin ja ohjeistuksiin huomattavasti Rumia kuuliaisemmin: 

 
Ei tässä tilanteessa voi sahata Amsterdamin ja Rotterdamin väliä samalla lailla kuin ennen. Ei tässä tilanteessa voi hyppiä huoletta taloudesta toiseen, klähmiä metron pylväitä ilman kumihanskoja, hengittää toisen ihmisen ilmaa, olla piittaamatta arvaamattomuudesta, joka voi viedä nuorenkin ihmisen hengen. 

 
Sukupuolen moninaisuuden teemat ovat romaanissa keskiössä, mutta niitä ei niin sanotusti hierota lukijan naamaan. Pienistä vihjeistä, Rumin binderistä, tulossa olevasta masektomiasta ja alkavista testosteronihoidoista voi päätellä asioita. Oona haaveilee myös tulevaisuudessa rifv-vauvasta.
 
Auranheimo kuvaa opiskelukavereiden välistä luottamusta ja lojaalisuutta kauniisti. Katseen alle asettuminen ja keimailu on tälle sukupolvelle luontaista: 
 

Ensin Margaux kuvaa meitä makaamassa pyyhkeillä, sitten pyytää meitä poseeraamaan, ja me nojataan toisiimme, ojennellaan sääriä ja katsotaan viettelevästi aurinkolasien takaa, noustaan polvillemme ja käännetään selät kameralle, katsotaan olkien yli vihjailleen ja nauretaan ja noustaan seisomaan niin että hiekka pöllyää, asetellaan Margaux´n puhelin sen lenkkariin ja otetaan itselaukaisijalla ryhmäkuvia, joissa hikiset dödöntuoksuiset kehot painuu ihoa vasten, hattujen lierit ja lipat törmäilee toisiinsa ja hiekka tarttuu aurinkorasvaläiskiin sheivaamatta jääneillä säärillä.

 
Rumin ja Oonan seurustelusuhde on alusta alkaen tempoilevaa, mutta romaanin keskiöön nousee silti Riian ja Oonan suhteen kuvaus. Tapahtumia kuvataan usein vuorovedoin Riian ja Oonan näkökulmasta, tapahtumapaikat vaihtuvat Amsterdamin ja Helsingin välillä. 
 
Tyveneksi kiertyvässä loppuratkaisussa Oona näkee ”itseään hitaasti korjaavan tytön, joka pystyy synkistä hetkistä huolimatta ratkeamaan nauruun”.

 

 

 

Sadun loihtua Mustan Kuun majatalossa

  

Mustan Kuun majatalo. Tehdasteatterin immersiivinen lasten teatteriseikkailu. Pohjautuu Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon samannimiseen lastenkirjasarjaan. Ohjaus ja dramatisointi Alma Rajala. Dramaturgia ja kokemussuunnittelu Venla Luoma. Lavastus Johanna Latvala. Nukkien suunnittelu Heini Maaranen. Musiikki ja äänisuunnittelu Laura Naukkarinen. Pukusuunnittelu Riikka Mäntymaa. Valosuunnittelu, tekniikka- ja turvallisuusvastaava Jarkko Forsman. Yleisötyö ja kokemussuunnittelu Maria Laitila. Esiintyjät ja nukettajat: Timo Väntsi, Tella Vahala, Alma Rajala, Kristina Vahvaselkä, Nanna Mäkinen ja Julia Ketola. Esitykset Sanitaksen kerrostalokiinteistössä, os. Lemminkäisenkatu 1. Ikäsuositus +6, aikuisen seurassa. Kesto 1,40 h. Kantaesitys 23.9.2025.

Uuden kotimaisen lastenkirjallisuuden dramatisointi on aina erityisen ilon aihe. 

Turun Tehdasteatterin syksyn produktio, teatteriseikkailu Mustan Kuun majatalo, pohjautuu Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon samannimiseen saturomaanisarjaan (Lasten Keskus v:sta 2022). 

Kyse on  immersiivisestä eli moniin eri aisteihin vetoavasta esityksestä, jonka kaltaista ei Suomessa tässä mittakaavassa ole aiemmin lapsille tehty. 

Esitys on rakennettu tyhjillään olevaan kerrostalokiinteistöön, missä on ollut Turun yliopiston toimitiloja.  

Lohiskäärme Sytkäri kasvaa esityksen aikana pikkuruisesta
suurensuureksi. ©Valokuva: Jesper Dolgov.

Tilaan on loihdittu sokkeloinen Mustan Kuun majatalo, jota asuttavat maan, veden, ilman ja kallioiden salaväki – maahiset, hiidet, kykloopit, yksisarviset, jetit ja muut satuolennot. 

Kaupungissa diktaattorin ottein valtaa pitävä Quumestari vampiireineen uhkaa tuhota salaväen tukikohtana olevan Mustan Kuun majatalon, jota yksivarpaiset Morri Kolliander ja Buller Partarollo isännöivät ja emännöivät.
 
Esityksen ensimmäinen kohtaus käynnistyy jo karussa aulatilassa, jonka säilytyslokerikkojen takaa katsojat pääsevät Quumestaria sokeasti ihannoivan vampiiri Halla Haavan johdattamina sisälle satuun ja seikkailuun. 

Lapsikatsojat vihitään välittömästi tarinan taikamaailmaan: ihmislapset ovat nimittäin ”salamieliä”, joilla on kyky nähdä näkymätöntä ja tehdä mahdoton mahdolliseksi.  

Buller Partarollo (Timo Väntsi) ja  Morri Colliander (Alma Rajala) suhtautuvat tosin lasten kykyihin aluksi epäilevästi. 

Särmikäs ja karismaattinen Morri Kolliander (Alma Rajala) on säilönyt
 erilaisia uhanalaisia luonnonilmiöitä omaan laboratorioonsa.
©  Valokuva: Jesper Dolgov

Niemelän ja Kirkkopellon alkuteoksissa keskushenkilönä on eläinlääkäri-isänsä kanssa  kaupunkiin muuttava ihmislapsi Saimi Salaper, mutta Tehdasteatterin dramatisoinnissa Saimi on korvattu esitystä katsomaan tulleilla lapsikatsojilla.

Esityksen katsojamäärää on rajattu 30:een, mikä mahdollistaa vuorovaikutteisen, elämyksellisen ja intiimin kokemuksen kerrostalon kahdessa eri kerroksessa erilaisissa tiloissa. 

Katsojat hajautetaan toisen kohtauksen jälkeen tutustumaan majatalon asukkaisiin: jokainen saa majatalon vastaanotosta avaimen, joka kertoo huoneen numeron, mistä tutustuminen pitää aloittaa. Minä sain tehtäväkseni pöyhiä ensimmäisenä jeti Kallasen hyytävänkylmää vuodetta! 

Perinteinen näytteleminen ja nukketeatteri lomittuvat toisiinsa.

Kun katsomon ja näyttämön välillä ei ole mitään ”rajaa”, sadun tenho tulee todella lähelle. 

Kohtauksessa, jossa laaditaan yhteinen strategia Quumestarin kukistamiseksi, meidät katsojat istutetaan valtavan ovaalin muotoisen pöydän ääreen ja ihmisen kokoiset nuket ja heidän nukettajansa istuvat katsojien joukossa. 

Heini Maarasen taidokkaasti valmistamia nukkehahmoja: hattuihin mieltynyt Anskariina (ylhäällä), kyklooppi Tuffe Kloppi ja maahinen Pikkukorva. 
 ©  Valokuva: Jesper Dolgov

 
Eilisessä torstain iltaesityksessä oli arviolta 6–9-vuotiaita lapsia aikuisen seurassa. Lapset lähtivät empimättä mukaan esityksen aktiivisiksi toimijoiksi.

Lapsenuskon ja luottamuksen voimalla lohiskäärme Sytkäri kasvaa esityksen mittaan pikkuruisesta sorminukesta  täysikasvuiseksi. 

Vaikuttavasssa loppukohtauksessa lapsilta pyydetään apua lohikäärmeen kantamiseen, ja siinä vaiheessa liki kaikilla aikuiskatsojilla oli vaikeuksia pidätellä herkistymistään. 

Alma Rajalan ohjaus ja dramatisointi antavat  Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon alkuteokselle sille kuuluvan arvon: sekä alku- että loppukohtauksessa luetaan otteita Mustan Kuun majatalon ensimmäisestä osasta. 
 
Nykylapsia moititaan usein keskittymiskyvyttömiksi tai haluttomiksi heittäytymään mielikuvituksensa vietäväksi. 

Tehdasteatterin Mustan Kuun majatalossa sain nähdä ja kuulla  lapsikatsojien ihastuksen, innostuksen ja haltioitumisen. 

Esityksen päätteeksi kuulaaseen, kuun valaisemaan syysiltaan lähti salamielirohkeudella kyllästettyjä lapsia ja aikuisia.
 
 

Lokeilla on ihan oma logiikkansa

 

Linn Henrichson: Huijarilokki Hyi. Suomentanut Johannes Ekholm. Etana Editions 2025. 

 
Ruotsinkielinen alkuteos Fuskmåden Fy, Förlaget 2025. 

 

Suomalainen kuvakirja kansainvälistyy nyt vauhdilla ja vieläpä monin eri tavoin. 
 
Kuvakirjadebyyttinsä vast´ ikään tehnyt suomalainen graafinen suunnittelija ja kuvataiteilija Linn Henrichson on opiskellut Aalto-yliopistossa Helsingissä, Ensadissa Pariisissa ja Konstfackissa Tukholmassa. 

Hän asuu nykyisin Kööpenhaminassa ja hänen taidettaan on ollut esillä Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Espanjassa.  

Henrichsonin kuvitus liioittelee ja tarjoaa tyylikästä muotokieltä.
Linn Henrichsonin kuvitusta kuvakirjaan Huijarilokki Hyi
(Etana Editions 2025).

 
Henrichsonin esikoiskuvakirjan toteutus ja teemakin poikkeavat valtavirran tarjonnasta: 

Ensinnäkin kuvakirjan miljöö on tunnistettavan tanskalainen kaupunkinäkymineen ja makkaranmyyntikärryineen. 
 
Toisekseen sekatekniikalla toteutetun kuvituksen muotokieli on tyylittelevää ja roimasti liioittelevaa. 

Joukkovoiman mahtiin vihjataan jo kuvakirjan alussa. 
Linn Henrichsonin kuvitusta kuvakirjaan Huijarilokki Hyi
 (Etana Editions 2025).

 
Kolmas ja ehkä erityisin piirre liittyy kuitenkin kuvakirjan aiheeseen: riimitetyn runotarinan keskushenkilönä on nimittäin ahne ja toimissaan häikäilemätön lokki, joka on ottanut nimekseen Hyi, koska kaikki ihmiset kutsuvat sitä tällä nimellä:
 

 
Taivaalle nousee taas auringon loisto.
Huijarilokki Hui siellä liitää, tuo äänekäs roisto.
 
”Hyi!” huutavat ihmiset kadulla kuorossa,
kun lokki vaanii saalista, mikä seuraavaks on vuorossa. – – 

 

Ihmiset suhtautuvat lokkiin paheksuen ja kauhistellen.
Linn Henrichsonin kuvitusta kuvakirjaan Huijarilokki Hyi 
(Etana Editions 2025).

 
Johannes Ekholmin riimittelyssä on pientä poljennollista notkahtelua. Rytmityksen kannalta olisi varmasti ollut myös lukijaystävällisempää, jos tekstiä ei olisi keskitetty. 
 
Kokonaisuutena Linn Henrichsenin kuvakirja tarjoaa kuitenkin täyteläisen elämyksen. Tarinaa voi tulkita useammastakin vinkkelistä: onko konfliktissa pohjimmiltaan kyse lintujen ja ihmisten maailmojen erilaisista käyttäytymiskoodeista tai siitä, että toisen elinpiiri on toiselle tyyten vieras? 

Kuvakirjan voi ajatella ottavan myös  kantaa varallisuuden epätasaiseen jakautumiseen.
 
Yleisellä tasolla kuvakirja antaa nasevan oppitunnin siitä, kuinka helppoa on usein varsin heppoisten perusteiden valossa tuomita toisten käytöstä. 

 
Kuvakirjan voi lukea myös moraalin ja etiikan oppituntina, ilman sormen heristämistä. 

Moni saattaa ehkä vielä muistaa sananlaskut ”Tilaisuus tekee varkaan” tai ”Syö tai tule itse syödyksi”, joiden perimmäistä ideaa kuvakirja taitavasti avaa sekä kuvituksen että tarinan osalta.

Viime aikoina olen tutkaillut lastenkirjallisuutta entistä enemmän myös yhteiskunnallisten kiikarien läpi. 

Huijarilokki Hyi puhuu myös ilman alleviivausta yhteisöllisyyden ja voimavarojen keskittämisen puolesta. 
 
Lokki lähtee väijymään ilmaista ruokaa ympäri maailman. Se päätyy jonnekin Välimeren maahan ja pongaa herkullisen äyriäisvadin:
 

–      – Seuraavana päivänä Hyi odottaa tärppiä.
 Äyriäisvati! Siinä on mistä närppiä!
 
Mut siellä jo juhlii harakka viekas ja rastas.
Kyltymättömät roistot, vastus Hyille liian raskas.
Kiiltävät aarteet vievät siivekkäät vorot
veroparatiiseihin välttääkseen kulut ja korot.
 
Nyt totisesti riittää! Ei voi jatkaa näin!
Kaikkialla ryövätään, se on ihan väärinpäin.
Ruoka kuuluu meille, huijarilokeille,
Tää pelleily saa loppua, tää ei vetele!

 
Lopulta Hyi keksii liittoutua muiden lajitovereidensa kanssa: ”Vihdoin Hyi on kylläinen, on ilo sielussansa, / ystäviä vierellään ja patonki nielussansa.”