Näytetään tekstit, joissa on tunniste seikkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seikkailu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. marraskuuta 2026

Luottamuksen ketju ja lasten neuvokkuus selättävät lopulta juonittelevien aikuisten mielivallan Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan Kuun majatalon päätösosassa
















Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu. 408 sivua. Lasten Keskus 2026.



 

Sinimäessä alkoi olla tukala salaväkeläisten lisäksi myös kaikille niille ihmisille, jotka eivät halunneet olla osa Albertin, Halla Haavan tai Quumestarin suunnitelmia. Isä oli viimeksi aamulla puhissut kiukusta luettuaan lehdestä kaupunginvaltuuston nykyisen puheenjohtajan Halla Haavan haastattelun, jossa Halla ilmoitti, että Sinimäessä siirryttäisiin kokonaan Quumestarin tehtaan tuottaman QUUVOIMAN käyttöön.


Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan kuun majatalosta kertova lasten fantasiasarja saa nyt neljännessä osassaan komean päätöksen. 

Todennäköisesti Niemelä kaavaili alunperin sarjasta trilogiaa. Viime vuonna ilmestynyt Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu on nyt saanut päätösosakseen Umpiveden loihtun.

En voi kuin ihmetellä sitä, kuinka vaisusti huolella sommiteltu, kansainväliset standardit täyttävä lasten fantasiasarja on Suomessa sivuutettu. 

Vielä tovi sitten peräänkuulutettiin kovasti J. K. Rowlingin Harry Potterin veroisia vastineita, sekä käännöksiä että kotimaisia verrokkeja. 

Niemelän ja Kirkkopellon fantasiamaailma on hyvällä tavalla kotikutoinen sympaattisine taikahahmoineen. Juonesta puuttuvat kokonaan  Rowlingille tyypilliset tummat juonilinjastot ja lohduton angstisuus.   
 
Niemelän sarja ammentaa perinteisestä lasten fantasiasta, mutta höystää sitä ajankohtaisilla aiheilla: luonnonhenget ja haltiat on nimittäin ajettu ahtaalle, kun teknokraattiset ja diktaattorin elkein käyttäytyvät kaupungin mahtimiehet puuttuvat toimillaan luonnon tasapainosta huolehtivien salaväkeläisten toimiin. 



Quumestarin sutjakka ulkonäkö ei paljasta hänen itsekkäitä ja
salaväkeä uhkaavista aikeistaan. Katri Kirkkopellon
kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu
(Lasten Keskus 2026).



Kaupungissa kajastaa yöt läpeensä Quumestarin räikeä valaistus, joka haittaa eläimiä ja kasveja. Quuvoiman kylkiäisenä on myös kehkeytynyt Krakkeri, joka imee loihtua eli taikavoimaa salaväkeläisistä. 

Tarinan keskushenkilö, Saimi Salaper, ”vahva kuin narsissiin varsi”, on neljännessä osassa jo sinut oman salaväkeläisen taustansa kanssa. 

Myös Saimin isä vihitään nyt vähitellen samaan taikapiiriin. Aiemmissa osissa isä on ollut vielä autuaan tietämätön heidän uutta kotiaan ja eläinlääkärin vastaanottotilaa kansoittavista haltioista. 

Nyt Saimin ja Matin ja salaväkeläisten olisi tarkoitus järjestää Sinimäen kaupungissa ihmisten ja salaväkeläisten tapaaminen ja koota näin joukot yhteen vastustamaan Albert Valtion, Halla Haavan ja Quumestarin aikeita. 

Saimin ja isän kodista, Mustan Kuun majatalosta, tulee jännittävien tapahtumien keskus.

Saimi ja salaväkeläiset kehittävät erityisen luottamuksen ketjun, joka paljastaa Sinimäen asukkaiden todellisen vakaumuksen: kehen voi oikeasti luottaa ja kuka huijaa?

Fantasiaromaani huipentuu Saimin ja Matin yhdessä salaväkeläisten kanssa masinoimaan rauhanomaiseen vastarintaan. 


Äkkiä Silkin sarvi alkoi loistaa sateisessa käytävässä, ja sen valossa Saimi näki ystäviensä ääriviivat. Ja siinä samassa pelko hävisi. Saimi tunsi syvää tyyneyttä vaaran edessä. Vielä kerran salakerholaiset juoksivat kohti suurta seikkailua, ehkä suurinta tähän mennessä. Salaväen aikuiset olivat aivan heidän kintereillään. Anskariina höpötti edelleen jotain hatuista. Saimin sydän jyskytti yhä, mutta hän tarttui vuorostaan Anskariinan käpälään. Parhaan ystävänsä lämpimään ja vahvaan käpälään. Lopulta Anskariinakin vaikeni. 



Toinen toistaan hurmaavammat salaväkeläiset puhuvat kukin omintakeista, poljennoltaan vanhahtavaa tai onnahtelevaa kieltä.



Niemelä vihjaa hyvisten ja pahisten nimissä heidän toimijarooleistaan. 

Jos kaupunginjohtajan nimi on Pia Pahkapää, hänellä ei voi olla kovin pyyteettömiä aikeita kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Quumestarin lapsille perustama P.Ö.S.I.L.Ö-kerho on pelottava ajankuva siitä, kuinka aikuiset voivat ajamansa aatteen nimissä valjastaa lapsetkin osaksi eettisesti kyseenalaista toimintaansa. 



Noita Beller tarjoaa Halla Haavalle paikkaansa
salaneuvoston johtajana. Katri Kirkkopellon
kuvitus on taitettu tehokkaasti aukeaman oikeaan yläkulmaan. 
Kirkkopellon kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu (Lasten Keskus 2026). 


Teknokraattisen ja häikäilemättömästi omaa etuaan ajavan kaupungin johdon kuvauksesta voi halutessaan löytää viitteitä jopa maailmanpolitiikkaan, jossa vähäväkisiä sorretaan ja luonnonvaroja riistetään. 

Quuvoimaa tuottavan Quumestarin energiatuotantoyksikkö, Peilitehdas,  vertautuu   Suomeen kaavailtuihin datakeskuksiin. 

Quumestarin ja muiden kaupungin ökyjohtajien tapa ylenkatsoa vierasolentoja hyysääviä kaupunkilaisia ei liioin ole kaukana Donald Trumpin vähemmistöjä syrjivästä politiikasta. 
 
Katri Kirkkopelto luo myös sarjan neljänteen osaan
hellyttäviä tyyppejä: tässä otus hillovarastosta.
Kirkkopellon kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu (Lasten Keskus 2026).   

 
Katri Kirkkopellon sävykäs akvarellikuvitus luo meheviä karikatyyrejä salaväkeläisistä ja heidän vastustajistaan. 

Tässä neljännessä osassa kuvitusta on näppituntumani mukaan kuitenkin hieman vähemmän kuin edellisissä osissa.   


Lastenkirjahyllyssä on arvioitu Mustan Kuun majatalo -sarjan  aiemmat osat: 
Mustan Kuun majatalo, Mustan Kuun majakka ja Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu.
 

Sarjan avausosa Mustan kuun majatalo (Lasten Keskus 2021) nimettiin poikkeuksellisesti Finlandia Junior -ehdokkaaksi vasta seuraavana vuonna 2022, koska se ei ennättänyt ilmestymisvuotenaan ehdokasasetteluun. 

Ounailen, että vast´ikään ilmestynyt päätösosakaan ei tänä vuonna ennättänyt lainkaan Finlandia-mittelöön. 

Neljäs osa toiminee myös itsenäisenä fantasiaseikkailuna. 

Tukea keskushenkilöiden hahmottamiseen lukija saa kirjan lopun henkilögallerian esittelystä, joskin lapsen itse lukemaksi kirja saattaa olla monipolvisessa juonenrakennuksessaan hivenen haastava. Uskon Mustan Kuun majatalon  toimivan parhaiten aikuisen ääneen lukemana jatkokertomuksena. 










tiistai 21. heinäkuuta 2026

Katulapset yltävät suuriin tekoihin Malin Klingenbergin Gibatin tarinoita -trilogiassa











Malin Klingenberg: Gibatin tarinoita 2: Veljeni veli. Hahmot ja karttakuvat Eeva Nikunen. Suomentanut Outi Menna. 301 sivua. S&S 2025. 
 
Malin Klingenberg: Gibatin tarinoita 3: Aallokon lapset. Hahmot ja karttakuvat Eeva Nikunen. Suomentanut Outi Menna. 335 sivua. S&S 2026.


 




Malin Klingenberg on monipuolinen suomenruotsalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut kuvakirjatarinoita, helppolukuisia lastenkirjoja lukutaidon alkuun, lastenromaaneita sekä fantasiaromaaneita. Lisäksi hän on tehnyt tekstejä Ordresan-oppikirjoihin.
 
 
Tasangon tyttäret  aloitti vuonna 2025 Gibatin tarinoita -trilogian, joka on nyt saatu päätökseen tänä keväänä ilmestyneen viimeisen osan, Aallokon lapset, myötä.
 
Ensimmäinen osa kertoi sisaruksista, Sabasta ja Sarinasta, jotka elävät tasangolla ankarissa oloissa. Tyttöjen isä ei anna arvoa heimon lapsille ja lähettää heitä palvelijoiksi toiselle klaanille ja sitä hallinnoivalle matriarkalle, koska lapsia ”kuhisee täällä kuin luteita”. 

Tytöt saavat tietää omaavansa taikavoimia, joista on trilogian mittaan monenlaista hyötyä. 
 
Toinen osa Veljeni veli nostaa päähenkilöksi Disa-tytön ja hänen Veli-nimisen veljensä. He elättävät itsensä varastamalla, koska vanhemmilla ei ole voimia, saati halua huolehtia kasvatusvastuustaan.
 
Disa ja Veli tekevät virheen kajoamalla Loistoniemen satamakaupungissa asuvan pelätyn Matriarkan Marmadella-tyttären omaisuuteen. 
 
Lapsille tuntemattomasta syystä Marmadella kuitenkin ottaa lapset mukaansa matkalle äitinsä luokse.
 
Tästä sukeutuu jännittäviä käänteitä, joissa keskiössä on myös Marmadellan lemmikkilohikäärme.
 
Gibatin tarinat -trilogiassa on keskiössä kaikkiaan kolme eri sisarusparia, joilla kaikilla on omat taikavoimansa. Lapsista viimeisenä Saba löytää lopulta oman erityisvoimansa, joka toimii monin tavoin voimaannuttavasti. 
 
 
Disa ja Veli tutustuvat kakkososassa Enniin ja Roihin: alun karsastuksen ja epäluulon jälkeen syntyy luja ystävyys, joka kannattelee trilogian päätösosan tihentyvässä seikkailussa, kun  paha saa palkkansa ja lasten keskinäinen yhteistyö syventyy. Disa ja Veli saavat uuden kotipaikan ja Saba ja Sarina kohtaavat jo kuolleeksi uskomansa perheenjäsenen. 
 
Kolmas osa on rakenteeltaan hieman kahta aiempaa osaa hajanaisempi: mukana on selittäviä takautumia ja näkökulmahenkilöt vaihtelevat eri luvuissa.  

Avausosa palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla vuonna 2025. Tuolloin Klingenberg kertoi kirjoittaneensa trilogiaa jo lähes yhdeksän vuoden ajan ja sanoi myös aika-ajoin epäilleensä, että tekstistä tulee liian pitkä, siinä kuvatut tapahtumat olisivat liian kauheita tai että hän ei jaksaisikaan kirjoittaa tarinaa valmiiksi kirjaksi.  
 
 
Valmiin trilogian äärellä Klingenbergiä voi onnitella omintakeisten miljöiden sommittelusta,  eloisista ja myötätuntoa herättävistä keskushenkilöistä ja vetävästä kerronnasta. 

Nykyisenä lapsiperheköyhyyden ja henkisen pahoinvoinnin aikana Gibatin tarinoiden lasten kaltoinkohtelun ja sivuuttamisen teemat puhuttelevat ertiyisen väkevästi.

Erityisen kiitoksen Klingenberg ansaitsee riittävän lyhyistä luvuista, jotka pitävät vasta aloittelevankin lukijan mielenkiinnon yllä. 

Kiitossanoissaan hän myös kirjoittaa:
 
Jos olet lukenut sarjan kaikki kolme kirjaa itse, olet lukenut noin 150 000 sanaa. Mielettömän hyvän suoritus!

 
Tällaista kannustavaa havahduttamista hiljattain sujuvan lukutaidon omaavat lapset tarvitsevat!
 
Ehdan fantasian nimissä trilogiassa on taikavoimia, hurjia luonnonvoimia, muodonmuutoksia, epäselviä sukulaisuussuhteita ja juonittelua, mutta Gibatin tarinoiden ydinmehua ovat silti päähenkilöt ja heidän väliset suhteensa. 

Eeva Nikusen sisäkansien karttapiirrokset ja keskushenkilöiden potrettikuvat antavat  trilogian lukijalle tärkeää tukea lasten matkan seuraamiseen.

 
 





 
 

tiistai 30. kesäkuuta 2026

Turvattomuuden ja yhteisöllisyyden ristipaineita maagisella Turmavuorella

















Mervi Heikkilä: Turmavuori. 159 sivua. Kuukettu-kustannus 2026. Kansikuva Anne Muhonen. 
 




Kotimaisissa lasten- ja nuortenromaaneissa esiintyy nyt poikkeuksellisen paljon vanhempia, jotka eri syistä eivät pysty toimimaan lapsiensa huoltajina. 
 
Esimerkkejä löytyy lukuisia niin realistisista romaaneista kuin fantasiastakin.
 
Mervi Heikkilän realismia ja fantasiaa sekoittavan lasten- ja varhaisnuorten romaanin nimi itsessään vihjaa uhasta ja vaarasta.  
 
Nilan äiti Ira on käytökseltään arvaamaton ja yhtenä päivänä äiti katoaa kokonaan. 
 
–  – Ira ei ole koskaan paljon kotona. Mutta ei se haittaa, minä osaan kyllä keittää makaronia, kastella kasvit ja ruokkia Gormi-kissan. Ennen Ira on aina tullut takaisin muutaman viikon jälkeen. Nyt se on ollut poissa jo kaksi kuukautta. Olen kyllä etsinyt kaikista paikoista, joissa se voisi olla. Sen kaveri lähibaarissa kertoi, että Ira on löytänyt tien. Että se on lopullisesti lähtenyt eikä tule takaisin. – – 

 
Ennen katoamistaan äiti on vihjannut, että jos Nila haluaisi olla joskus yhteydessä isäänsä, hänen kannattaisi laittaa kirje kaupungin puiston laidalla sijaitsevaan ruostuneeseen postilaatikkoon.
 
Nila on tottunut salaamaan erilaisuutensa: hänellä on viiden sormen sijasta kuusi sormea ja hänen tukkansa on vihreä. 
 
Nila lähtee kaupungista ja päätyy Puolimatkan kestikievariin, missä Risu-Iita pitää hänestä huolta. 

Nila saa matkallaan Turmavuorelle uusia ystäviä, Aran ja Sepin
 
Nilan matkan rinnalla kuvataan Mildan ja Jolkaksen etenemistä. 

Pariskunnan taustat  ja heidän matkansa tarkoitus selviävät lukijalle vähitellen. 
 
Vähitellen Nila saa tietää, että hänellä on paljon sukulaisia, joista hän ei ole aiemmin kuullutkaan. 

Tieto ei kuitenkaan tuo tytölle mielenrauhaa, pikemminkin päinvastoin. 
 
Mervi Heikkilä on rakentanut omalakisen taikamaailman, jossa on esimerkiksi liekolaisia, pulpahtajia, lentoräähkiä ja erilaisia maageja. 

Gormi-kissan neuvokkuus koituu lopuksi Nilan ja muiden hyvän puolella olevien keskushenkilöiden pelastukseksi.
 
Todennäköisesti Nilan seikkailut saavat vielä jatkoa. Siihen vihjaa ainakin kirjan lopussa esittämä Aran viittaus seitsemään erilaiseen taikamaailmaan, joissa kussakin asuu erilaisilla voimilla varustettu maagisuku. 
 
Anne Muhosen taitto on ilmava, mikä tuo kirjaan helppolukuisuutta: samaan aihekokonaisuuteen liittyvät kappaleet on erotettu tyhjällä rivillä, mutta dialogia ei ole sisennetty. 

Tämänkaltainen taitto on yleistynyt monissa lasten- ja nuortenkirjoissa. 
 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2026

Energisoiva seikkailu


 















Anne Muhonen: Salama-Anteri, 159 sivua. Kuvitus Anne Muhonen. Hertta Kustannus 2026. 
 




Säeromaanit ovat jo vakiintuneet osaksi nuortenkirjatarjontaa. 

Kotimaisten säeromaanien määrä on tuntuvasti lisääntynyt viime vuosina. 

Suomennettuihin, lähinnä yhdysvaltalaisiin säeromaaneihin verrattuna kotimaiset verrokit ovat usein sivumäärältään suppeampia ja samalla tietoisempia säeromaanin mahdollisuuksista leikitellä tietoisesti kielen ja rytmin lavealla rekisterillä.
 
 
Anne Muhonen on tehnyt aiemmin kiinnostavia kokeiluja niin säeromaanin  kuin helppolukuisen, kuvitetun nuortenkirjallisuudenkin tontilla.
 
Kevään uutuus Salama-Anteri on kuitenkin säeromaaniksi hienoinen pettymys: siitä nimittäin puuttuu säeromaanille  ominainen kerronnan intensiteetti  lähes  kokonaan. 

Tarina olisi ollut jopa helpompi omaksua ja lukea suorasanaisena, perinteisenä nuortenkirjana runsaan replikoinnin ja kuvailevan tyylinsäkin takia.
 
Äiti lähettää 13-vuotiaan  Eelin  yhdessä isoveljensä ja tämän tyttöystävän kanssa käymään erakoituneen lasinpuhaltajan, Lasi-Kupasen,  luokse tarkistamaan, että vanhuksella on kaikki hyvin. 

Meren äärellä elävät kyläläiset  pelkäävät tienoolla riehuvia hirmumyrskyjä ja maanjäristyksiä. Kylällä kerrotaan vieläkin, kuinka lasinpuhaltaja onnistui 20 vuotta sitten taltuttamaan myrskyn kehittelemällään Salama-Anterilla, elävällä ukkosenjohdattimella. 

Lasi-Kupanen varastoi myrskyn energiakentät kadonneisiin lasieläimiin, ja nyt Eelin pitäisi kanavoida voimat johonkin uuteen kohteeseen. 
 
Tavernassa nuoret kohtaavat Virven, joka johdattaa heidät Pimiöön ja Kalmankalliolle, missä Salama-Anterin tiedetään majailevan:
 
Kalevantulet leimahtelevat taivaanrannassa,
värjäävät pilvet ympärillä sinisiksi.
 
Virve on saman värinen,
heijastaa mekon sinistä sävyä
tummaa taivasta vasten,
kun astumme Nummitunnelista Kalmankallioille.
 
Ehkä se johtuu salamoiden välkkeestä,
mutta näyttää kuin myös Virve värähtelisi - - 


 
Tunnelma tiivistyy seesteiseksi kääntyvässä loppunousussa. Kauan kadoksissa ollut isäkin herää henkiin.
 
Säeromaani tarjoaa viitteitä nykyaikaan,  mutta toisaalta kyläläisten maailmankatsomus nojaa vanhaan perimätietoon, ennustuksiin ja taikauskoon. Käsityöammatteja kunnioitetaan ja kulutusesineitäkin pyritään korjaamaan aina jos suinkin mahdollista. 

Kenties kyse on dystooppisesta lähitulevaisuudesta, jossa luonnonkatastrofit vaikuttavat entistä enemmän yksilön elämään? 
 
Muhonen on tehnyt osan kuvituksista linopainantana. 

Eeli harjoittelee myös koulun päättötyötä varten puunkaivertamista, missä käytetään samantyyppisiä työvälineitä kuin linopainannassa. Eelin takautumien kuvaamisessa Muhonen käyttää sarjakuvakerrontaa.  

lauantai 14. maaliskuuta 2026

Aivasteleva vesihiisi Verlan tehdasmuseossa


 


J










Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi: Kosken kummajainen. Kuvittanut Saana Nyqvist. 91 sivua. Karisto 2026.

 










Todellisiin paikkoihin sijoittuva lastenkirjoja on taatusti ollut kautta aikojen. 

Havahduin tätä miettimään kartoittaessani tammikuussa edesmenneen Maijaliisa Dieckmannin tuotantoa. Likipitäen kaikki hänen lasten- ja nuortenkirjansa sijoittuvat tietylle paikkakunnalle!
 
Olisi kiinnostavaa selvittää, kuinka paljon esimerkiksi museot ja muut matkailukohteet osaavat hyödyntää paikkasidonnaisia lastenkirjoja omassa markkinoinnissaan. Löytyykö esimerkiksi Laura Ertimon ja Maria Sannin Ateneumin arvoitus Ateneumin taidemuseon museokaupasta? 
 
Juha-Pekka Koskisen Mysteerijengi-sarjassa on aiemmin ilmestynyt neljä osaa. 
 
Neljä lasta, Nico, Mimosa, Elina ja Iivo, sekä  museoalalla aiemmin työskennellyt yhden lapsen isotäti Elina ovat ratkoneet pieniä mysteereitä esimerkiksi Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa ja Kansallismuseossa.

 

Saana Nyqvistin kuvituksessa Mysteerijengi esiintyy
usein yhtenäisenä joukkona. Nyqvistin kuvitusta 
Juha-Pekka Koskisen lastenkirjaan Mysteerijengi:
Kosken kummajainen
 (Karisto 2026).

 




Mysteerijengillä on taipumus vetää  ”puoleensa kummajaisia aina, ja jos niille käänsi selkänsä, ne putkahtivat esiin vaikka limpsapullosta”. 
 
 
Kevään uutuudessa ja sarjan päättävässä viidennessä osassa Mysteerijengiläiset lähtevät Kouvolan lähellä sijaitsevaan  Verlan tehdasmuseoon. 

Elinan ystävän tytär tarvitsee koiravahteja ulkomaanmatkansa ajaksi, ja jengiläiset ovat valmiita apuun. 
 
Museo-oppaana työskentelevä ikämies Aukusti kaipaa lasten apua: joku kastelee tehdasmuseon lattioita alvariinsa. 
 
–   Nappaatte kiinni sen otuksen ja sanotte sille, ettei Aukustin tehtaaseen tulla vettä loiskottelemaan. Jukopliut, jos se kurkkaa kierroksen aikana jonkin koneen takaa ja säikyttää vieraat, tänne ei tule enää kukaan. 

 

Nico havaitsee koiralenkillä jotakin tavatonta: omituinen otus on
nousemassa kanavan seinämää pitkin. Saana Nyqvistin kuvitusta
Juha-Pekka Koskisen lastenkirjaan Mysteerijengi:
Kosken kummajainen
(Karisto 2026).




Koskinen ei sommittele kaikkein perinteisintä dekkarijuonta: syyllisen jäljittämisessä tarvitaan onnea ja ennakkoluulottomuutta, eikä suomalaisen kansanperinteen tuntemuksestakaan ole haittaa. 

Monien lasten dekkarisarjojen tapaan Mysteerijengiläisten erityistaidoista ja mielenkiinnon kohteista on hyötyä mysteerien ratkaisuissa.
 
Saana Nyqvistin nelivärikuvituksessa ei juurikaan luoda tunnistettavaa museomiljöötä: toiminnallisen kuvituksen sijaan näytetään usein nelikko poseeraamassa ryhmäkuvissa.

Kirjan sisäkansiin olisi  kernaasti voinut laittaa Verlan museoalueen kartan.

maanantai 23. helmikuuta 2026

Vastakohdat täydentävät aina toisiaan, olipa kyse sisaruudesta tai elämästä ylisummaan


 














Veera Salmi: Veljeni Valentin. Kuvittanut Nelli Långstedt. 176 sivua. Otava 2026.





 

 
–   – Minusta oli hauskaa, että sain asua tällaisessa paikassa kuin Antraluusia, jossa kaikki saivat tehdä mitä tykkäsivät, ja jonka presidentin motto oli: Ensin valo, sitten ilo. Minä olin täällä Antraluusiassa tosi iloinen, ja eniten siksi, että tämän paikan ainoa sääntö oli: Toisia ei saa kiusata! 

 
 
Alkuvuodesta olin katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa Jacob Höglundin ohjaaman lastennäytelmän Veljeni, Leijonamieli. 

Näytelmä sai ensi-iltansa jo syksyllä 2024 ja se on pienen tauon jälkeen otettu suuren kysynnän jälkeen uudelleen ohjelmistoon. 
 
Kuulun itse Lindgrenin lastenromaanin ensimmäiseen lukijasukupolveen. Itse näytelmä jätti minut kylmäksi enkä vakaasta halustani huolimatta päässyt lapsuuden lukukokemukseni taikapiiriin. 
 
Veera Salmen lastenromaani tunnustaa jo nimellään vaikutevelan Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamielelle. 

Salmen teosta lukiessani pohdin kuitenkin jatkuvasti kirjailijan – tai kustantajan? – perimmäisiä vaikuttimia tuoda edeltävän klassikon inspiroiva vaikutus niin avoimesti esille. 

Uskon, että hieman toisenlaisilla juonen variaatioilla kirjailija olisi voinut luoda jopa nykyistä paljon omannäköisemmän ja siten valovoimaisemman,  fantasian keinoja hyödyntävän ja moniarvoisuutta tomerasti puolustavan saturomaanin. 
 
Veljeni Valentin kertoo kaksosista, Valentinista ja Ramonasta. Kun sisarukset ovat yhdessä kaupungilla,  Valentinin nopeus pelastaa puhelimeensa hajamielisesti keskittyneen Ramonan joutumasta auton alle, mutta veli  kuolee sairaalassa saamiinsa vammoihin. 
 
Pian Ramonakin siirtyy Antraluusiaan, missä veli ja kaksosten syntymän yhteydessä kuollut äiti häntä odottavat. 

Ramonaa on kiusattu koulussa ja se on vaikuttanut hänen itsetuntoonsa nujertaen samalla monia unelmia. 
 
Ramonalle selviää, että Antraluusiassa jokaisella on oma voimansa ja erikoiskykynsä. Valentinin voima liittyy puihin ja  kärsivällisyyteen, mutta Ramonalla ei ole vielä pienintäkään aavistusta omasta erityisyydestään. 


Antraluusiassa presidentin virkaa toimittaa lyhtykrotti.
Nelli Långstedtin kuvitusta Veera Salmen lastenromaaniin
Veljeni Valentin (Otava 2026). 

 
Ramona saa kuulla, että Antraluusiassa ihmiset saavat itse päättää asioistaan. 

Ainoa sääntö on, että ketään ei saa kiusata tai muutoin satuttaa. Kaupungin asioista muodollisesti vastaava presidentti on todellisuudessa kala, lyhtykrotti.  
 
 
–   Eikö täällä missään ole parkkitaloja, toimistoja, laitoksia tai virastotaloja? minä kysyin katsellessani innoissani joka suuntaan. 
Valentin kertoi, ettei Antraluusiassa ollut mitään sellaista. 
 
–   Täällä ei ole edes poliisilaitosta, koska yhtään rosvoa ei ole missään. Jos jossain syttyy tulipalo, niin kaupungin väki kokoaa joukostaan nopeasti palokunnan, joka lähtee punaisella autolla paloa sammuttamaan. Ja se onkin Antraluusian ainoa auto, hän sanoi.

 
Ramona saa uusia ystäviä, muiden muassa robottikoira Tiikerin ja Martan, vanhemmistaan eksyneen pienen tytön, josta sukeutuu karismaattinen ja sanavalmis sivuhenkilö. 

Martan toiveikkuus ja uhmakkuus auttavat välillä Ramonaakin pahimman epätoivon hetkillä. 
 
Antraluusian olot kuulostavat aluksi kieltämättä vähän liian hyviltä ollakseen totta. 
 
Onnella on tietysti myös kääntöpuolensa. 

Rajanaapurina oleva Gorgonorin kaupunki hohkaa jo nimellään ynseyttä ja kolkkoutta. 
 
Antraluusiassa unimaatti valmistaa ihmisille unia, jotka kertovat heidän läheisistään, eli heistä, jotka eivät ole vielä päässeet Antraluusiaan. 


Painajaisia sisarensa kanssa tehtaileva Lusius ei ole
ulkoiselta olemukseltaan järin pelottava. 
Nelli Långstedtin kuvitusta
Veera Salmen lastenromaaniin  
Veljeni Valentin (Otava 2026).  


Gorgonorissa taas syntyvät painajaiset, mutta tähän saakka niiden kulku Antraluusiaan on saatu estetyksi erityisten unisieppareiden avulla. Gorgonoria hallitsevat särmikkäät sisarukset, Lusius ja Leila,  joiden väliset skismat sysäävät Antraluusian asukkaat ahdinkoon. 
 
Valentin lähtee vaaralliselle matkalle Gorgonoriin. Ja odotustenmukaisesti Ramonan on karaistava itsensä ja lähdettävä veljensä perään.  
 
 
Erityisen huomion ansaitsee tapa, jolla Veera Salmi hyvin pienieleisesti kertoo Ramonan ja Valentinin perheen romanitaustasta, esimerkiksi kun isä viittaa sukunsa tuhatvuotiseen historiaan ja äkkipikaiseen luonteeseen tai äidin taitoon tehdä ennustuksia ihmisten käsistä. 
 
Lopussa korostuu koko lastenromaanin punaisena lankana moniarvoisuuden ja moninaisuuden puolustus. Ramona hyväksyy itsensä sellaisenaan ja samalla hän ymmärtää kuinka elämässä valo ja pimeys vaihtelevat. 


Gorgonorin luurangon ja Ramonan kohtaamisessa on Nelli Långstedtin
kuvituskuvassa aivan erityistä latausta. Långstedtin kuvitusta 
Veera Salmen lastenromaaniin  
Veljeni Valentin (Otava 2026).  

 
Nelli Långstedtin viivapiirrokset ovat tarkkoja, mutta  jäävät usein paperin pintaan. Hän kuvaa hahmot melko staattisina, mikä vaimentaa hieman kerronnan sadunomaista tunnelmaa. 

Enemmän latausta ja intensiteettiä löytyy kuvista, joissa kohtaus on kehystetty art nouveau -tyyliin. 

Esimerkiksi kuvituskuva Ramonan ja Gorgonorin luurangon kohtaamisesta  on todella tehokas ja mieleenjäävä! 


 



 






 




 

maanantai 9. helmikuuta 2026

Vetävä seikkailu orpotytöstä mysteerien kyllästämällä saarella


 















Eva Frantz: Kilpikonnasaari. S&S 2025. 205 s. Kansikuva ja sisäkansien kartta Sami Saramäki.
 



Seireeneitä ja hirviöitä, kaikkea sitä kuuli. 
 
Ei ihme, että Kilpikonnasaari oli niin synkkä paikka, kun täällä oli niin paljon surtavaa ja pelättävää. Muotoaan muuttavia hirviöitä ja merenneitoja, joilla oli kuolettava ääni. 

 
Historiallisen lasten- ja varhaisnuortenkirjallisuuden genre pitää ilahduttavasti yhä pintansa.
 
Aikuisille suunnatuista dekkareistaan tunnettu Eva Frantz on kirjoittanut aiemmin kolme historiaan sijoittuvaa lasten ja varhaisnuorten kirjaa, Osasto 23 (alk. Hallonbacken), Yönkuningatar (Nattens drottning) ja Ruukin salaisuus (Hemligheten i Helmersbruk) vuosina 2018–2021). 
 
 
Hallonbackenista on tehty myös tv-sarja, joka on edelleen katsottavissa  Yle Areenassa.
 
Frantzin uutuus, viime vuonna ilmestynyt Kilpikonnasaari sekoittaa taidokkaasti klassisen tyttökirjallisuuden perinnettä, myyttejä ja ehtaa seikkailua. 
 
12-vuotias orpo Edla lähetetään Kilpikonnasaarelle, missä hänen vanhempi serkkunsa työskentelee majatalossa. 

Saarta riivaavat oudot tapahtumat: kalastajien elinkeinon kannalta tärkeät kalat ovat kadonneet, lapsia on kadonnut ja terveysvaikutuksistaan kuulu kaivokin on ehtynyt.
 
 
Aluksi Edla saa osakseen sääliviä katseita, sillä hän on kaljuuntunut varhaisessa lapsuudessaan. 
 
Vähitellen Edla sulattaa lähes kaikkein ynseimpienkin saaren ja majatalon asukkaiden sydämet oikeamielisellä ja suoraselkäisellä olemuksellaan. 
 
Kyläläiset kertovat toinen toistaan karmivampia tarinoita tappavista seireeneistä, merenneidoista. 

Myös kadonneen kapteenin taloon liittyy myös paljon salamyhkäisyyttä, josta Edla haluaa ottaa selvän. 

Hän tutustuu Raldoon, Ilseen ja Didrikiin, joilla on hänen itsensä tavoin myös erityisiä piirteitä ja ominaisuuksia.
 
 
 
Frantz kuljettaa juonta taidokkaasti, hitaasti seikkailun kierteitä nostattaen. Hänellä on erityinen tapa rakentaa lapsipäähenkilöistään samastumiseen houkuttelevia hahmoja, joiden olemuksessa ei ole mitään hohdokasta glamouria, vaan he käyttäytyvät historiallisten olosuhteiden antamissa realistisissa raameissa.
 
Edlan rohkeus ja periksiantamattomuus koituu lopulta koko saaren pelastukseksi. Kilpikonnasaari on vetävä, tarinalinjastoltaan eheä seikkailuromaani, joka tekee kunniaa vanhoille klassikoille, mutta seisoo silti tanakasti omilla jaloillaan.