Runokuvakirjat kannustavat möyrimään metsässä

Heli Rantala & Elina Johanna Ahonen: Havupalat. Runoja kuusista, tutuista ja uusista. 54 sivua. Kumma Kustannus 2026.

Kati-Annika Ansas & Jonna Jylhä: Voihan vahvero, sanoi kantarelli. 40 sivua. Avain 2026.

Nykylasten suhde lähiluontoon ei synny enää yhtä mutkattomasti kuin ennen. 

Vanhempiakin saatetaan neuvolan kautta muistuttaa, että aivan pientä taaperoakin kannattaa jo ”altistaa luonnolle” ja kasvattaa samalla lapsen vastustuskykyä. 

Nämä kaksi uutta, teeman mukaan koottua runokuvakirjaa  todistavat jälleen nasevasti, kuinka ketterästi lastenkirjallisuus reagoi ajan ilmiöihin. 

Ällistyttäminen ja oudot näkökulmat ovat aina varma keino herättää lasten mielenkiinto. 

Heli Rantalan ja Elina Johanna Ahosen Havupalat, runoja kuusista, tutuista ja uusista hätkähdyttää jopa aikuista: Suomessa kasvaa monenlaisia kuusilajeja!

Kirjanpainajatoukka toivoo suhteellisuudentajua siihen kohdistuneeseen halveksuntaan. Elina Johanna Ahosen kuvitusta Heli Rantalan kuvarunokirjaan Havupalat. Runoja kuusista, tutuista ja uusista (Kumma Kustannus 2026). 

Karri kirjanpainajatoukka johdattaa lukijan kuusitietouteen. 

"Luonnonlaki"-runossa se myös penää itselleen maineenpalautusta:

– – myönnän sen,

olen tuholainen,

kuusten pahin painajainen.

En tahtois olla paha,

mut mullakin on maha, 

joka pitää täyttää. 

Tää pattitilanteelta näyttää. 

Metsän eläimet seikkailevat kuusimetsässä, joten mukana on myös perinteisiä  luontorunoja. 

Elina Johanna Ahonen personoi erilaisia kuusia, mutta onnistuu lisäksi  tavoittamaan sienien lajityypilisiä piirteitä.

 

Käärmekuusella on poikkeuksellisen pitkät havunoksat, mistä laji
on saanut nimensäkin. Elina Johanna Ahosen kuvitusta
Heli Rantalan kuvarunokirjaan Havupalat. Runoja kuusista,
tutuista ja uusista (Kumma Kustannus 2026). 

Erilaisista kuusista kertovat runot sisältävät myös tutkittua tietoa helposti omaksuttavassa muodossa. 

Heli Rantalan esitystapa on selkeä ja inspiroi kuusiin hurahtanutta lasta etsimään lisää tietoa myös muualta, mikä on aina hyvän lasten tietokirjan ominaisuus. 

Eri kuusilajikkeiden lisäksi esitellään erilaisia luonnonoikkuja, kuten tuulenpesäkuusi ja pöytäkuusi eli metsän kuninkaan mukaan nimetty tapionpöytä.

"Kuusenkerkkä"-nimisessä runossa kerrotaan:

– – Kuusi on kutiamaan herkkä,

mutta sen naurusta ei synny hikka

vaan kerkkä, jos toinenkin.

Pörröisiä pampuloita puhkeaa puuhun,

joille voi antaa muiskuja tai sujauttaa suuhun.

Kuusenkikatus kielellä

pitää pirteällä mielellä. 

Heli Rantalan poljennoltaan harkitut ja ääneen lukemiseen houkuttavat runot huokuvat metsän meditatiivista rauhaa.

Satavuotias kuusi ei nimittäin enää vähästä hätkähdä. 

Pitkän elämänkokemuksensa painokkuudella se toteaa, kuinka puut ovat koko elämän elinehto.

Viimeisessä runossa muistutetaan vielä – – ”Kun puut ympärillä havisee, /pahat pöpöt pelosta vapisee.”

Heli Rantalan tavoin myös Kati-Annika Ansas on lastenlyyrikkona ensikertalainen.  Aiemmin hän on kirjoittanut tietokirjoja, runoja aikuisille ja yhden nuortenromaanin Tuhkataivas (Oppian 2021). 

Tänä syksynä sienestäjää odottaa metsässä poikkeuksellisen runsas sienisato. 

Voihan vahvero sopii mainiosti myös uutta harrastusta vasta aloittavalle aikuiselle.

Eri sienilajeista kertovien runojen kupeessa saa nimittäin tietoa niiden otollisimmasta kasvuympäristöstä. 

Jonna Jylhä tavoittaa kuvituksessaan eri sienilajien tunnistettavan olemuksen lisäksi myös vahvaa karakteristiikkaa. 

Esimeriksi Jylhän tyylittelemä valkokärpässieni viestii jo pelkällä ulkoisella olemuksellaan, että siitä on hyvä pysyä erossa. 

Pieni faktalaatikko sivun alalaidassa vielä korostaa sienen sisältävän maksaa vahingoittavaa solumyrkkyä. 

Mustatorvisienen olemuksessa on klassista tyyliä.
Jonna Jylhän kuvitusta Kati-Annika Ansaksen runokuvakirjaan
Voihan vahvero,sanoi kantarelli (Avain 2026).

Mustatorvisienestä kertovan runon kuvitus esittää sienen ylväänä trumpettina. 

Nurmimaamunan pyöreys houkuttaa astumaan sienen päälle, minkä seurauksena ilmoille pääsee pölisevä ”paukku”. 

Runo palautti oitis mieleeni lapsuudesta tutun yllätyksen! 

 

Tietoa saadaan niin korvasienen kasvupaikasta kuin
yleisemmin sienikunnastakin. Jonna Jylhän kuvitusta
Kati-Annika Ansaksen runokuvakirjaan Voihan vahvero,
sanoi kantarelli (Avain 2026).

Kuusikirjassa oppaana on kirjanpainajatoukka ja  sienikirjassa sieniin hurahtanut mummi johdattaa lukijaa parhaille apajille. 

Jonna Jylhän kuvituksessa näkyy myös toisinaan mummin kaverina lapsenlapsi, vaikka  hänen eläytymistään ei runoissa juurikaan kuvailla. 

Myös Ansaksen ja Jylhän sienikirjassa penätään olemassaolon oikeutta inhotuille hirvikärpäsille, hyttysille, punkeille ja etanoille.  

Lisää lastenkirjoja sienistä ja sienestyksestä:

Leo & Tuuli Humina: Utelias varvas ja sienimetsän salaisuus, Otava 2026

Katariina Heilala, Tove Jansson & Anni Pöyhtäri: Muumimamman sienikirja, WSOY 2023

Jenni Rope: Pallen ja Monkon kumma päivä, Etana Editions 2017 

Tittamari Marttinen & Marjo Nygård: Riemukas metsäretki. Kustannus-Mäkelä 2015

Julia Savtchenko: Salainen sienikirja. Professori Funguksen kadonneet muistiinpanot, Karisto 2014 

Jussa Lehtinen: Lakkisakki-sarja, kuv. Jukka Salo ja Topi Ruotsalainen, Kustannus-Mäkelä 2014–2016

Tuula Korolainen &  Leena Lumme: Kantarelli, sanoi Elli. Lasten oma sienikirja.  Lasten Keskus 1997.   

 

 

 

Meditatiivinen kuvakirja kaikille syksyn ystäville

Mila Teräs & Nora Surojegin: Myyrä joka katsoi kuuta. 32 sivua. Karisto 2023. 

 

 

 

Metsässä vietettiin kuun katsomisjuhlaa,

kuun ihailujuhlaa,

sillä taivaalle oli juuri puhjennut

huikean pyöreä täysikuu.

 

Sen pakahduttava kirkkaus aiheutti silkkaa riemua

ja keräsi yhteen hurmioitunutta väkeä. 

 

Karisto on viime vuosina laajentanut lastenkirjavalikoimaansa laadukkaisiin kotimaisiin kuvakirjoihin, joissa teksti ja kuvitus muodostavat parhaimmillaan taiten sommitellun kokonaisuuden.   

Yksi merkittävä taitoskohta oli vuonna 2017 järjestetty uusia kuvakirjatekstejä peräänkuuluttava kirjoituskilpailu.

 

Mila Teräksen ja Nora Surojeginin Myyrä joka katsoi kuuta vetoaa painotuksiltaan suomalaiseen melankoliseen luonteenlaatuun, mutta siitä löytyy kosketuspintaa myös suorituskeskeisille ja ylitunnollisille puurtajille. 

 

Milli Myyrä tuntee outoa levottomuutta. 

Onko se muistanut varustautua riittävästi tulevan talven varalle? 

Ohi vaeltavien ja talvivarastoa kuljettavien maanisten muurahaisten ”Täytyy täytyy…” hokemat vielä entisestään pahentavat sen mielialaa. 

 

Hajamielisyyksissään se on kompastua Essi Etanaan.

 

Etana kertoo tulleensa katsomaan täysikuuta.

 

Vaikka Milli Myyrän on vaikea irrottautua ajatusjumeistaan, niin täyden kuun ihmeen äärellä se lumoutuu täysin. 

Syksyn ruskalla herkutteleva aukeama, jolla Valde
Vaahtera lahjoittaa myyrälle haiku-runon.
Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023).

Kuun kajossa Valde Vaahtera  ja Kalevi Kukko ryhtyvät spontaanisti haiku-runoilijoiksi.

 

Liekö kysymys jonkinlaisesta kuuhulluudesta, kun myyrä uskoo voivansa leikata yöllisestä tähtitaivaasta itselleen verhot. 

Ahneus on koitua myyrän kohtaloksi, sillä se loukkaa jalkansa ja muut metsän eläimet valistavat, ettei yötaivasta voi kukaan omistaa. 

 

Höpsö myyrä kuvittelee, että se voi leikata yötaivaasta
itselleen verhot! Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin 
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023). 

Myyrän on pakko hidastaa tahtia, ja ensi kertaa huomaa, että voi nähdä kotikolonsa ikkunastakin kajastavan kumottavan täysikuun. 

 

Mila Teräksellä on omintakeinen taito kirjoittaa lyyrisesti, olipa kyse kuvakirjasta, lastenromaanista tai aiheiltaan hyvinkin realistisesta nuortenkirjasta.  

Milli Myyrän ja täysikuun tarinassa voi halutessaan nähdä myös ikiaikaisten faabelien viisautta.

 

Kuun kajo värjää metsän violetin eri sävyillä. 
Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin 
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023). 

Teräksen riittävän niukka teksti antaa paljon tilaa Nora Surojeginin kuvitukselle. 

Surojeginilla on maaginen kyky luoda panoraama-aukeamilleen meditatiivisia, sykettä laskevia näkymiä.  

Olen usein käyttänyt kuvakirjaan liittyvissä koulutuksissani esimerkkinä Surojeginin Uneton jänö -kuvakirjan (Minerva 2018) 

Uneton jänö -kuvakirjassa on vastaava komea aukeama,
joka virittää kuvan katsojan metsän rauhoittavaan, meditatiiviseen 
syliin. Nora Surojeginin kuvitusta kuvakirjaan
Uneton jänö (Minerva 2018). 

 

Syksyn ruskat värit näkyvät läpi kuvakirjan. 

Ensimmäisellä aukeamalla myyrän kotikolon männynkäpyasetelma on aitoudessaan ja kolmiulotteisuudessaan jopa hätkähdyttävän tarkka. 

 

Kahdessa kuvakirjassa löydetään seikkailua ja mielen tyyneyttä metsästä

Vuokko Hurme & Giannetta Porta: Minisijainen metsäretkellä. 40 sivua. WSOY 2023.

 

Johanna Venho & Sanna Pelliccioni: Metsämuistikirja. 40 sivua. Teos 2022.

 

 

 

 

Risto Rasan runossa "Metsän seinä on vihreä ovi”. 

 

Vaan mahtavatko metsän valtakunnan ukset enää avautua nykylapsille? 

 

Olen jo pidemmän aikaa ounaillut, että supisuomalainen metsämaisema nousee lastenkirjoissa enemmän esille. 

 

Merkkejä suoranaisesta metsäbuumista onkin jo nähtävillä.

 

Luontokatoa  ja ilmastonmuutosta käsitellään myös lastenkirjoissa, mutta maailmanlaajuisten ilmiöiden hahmottaminen voi olla pienelle lapselle haastavaa.  

 

Nämä kaksi metsäaiheista kuvakirjaa kertovat hieman eri painotuksin maanläheisesti lähiluonnon merkityksestä meidän kaikkien hyvinvoinnille. 

 

Vuokko Hurmeen ja Giannetta Portan yhteistyö alkoi kuvakirjassa Minisijainen (WSOY 2021). Siinä päiväkotiin ilmaantui pikkiriikkinen lastenhoitaja hauskuttamaan lapsia monilla kekseliäillä keinoillaan, joilla hän kompensoi pientä kokoaan.  

 

Maxin siskolla on flunssa ja vaari hoitaa sisaruksia kotona. 

Max ei saa kaikkea energiaansa sisällä purettua, ja niinpä vaari patistaa hänet ulos:

 

Vaari ei yhtään tykännyt rokulipäivistä, ja se käski minua pukemaan kumisaappaat, vaikka ulkona paistoi aurinko. – – 

 

Kevääseen heräävässä metsässä voi aistia
kuvituksenkin avulla paljon tuoksuja, ääniä ja tuntemuksia! 
Giannetta Portan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin kuvakirjassa 
Minisijainen metsäretkellä (WSOY 2023).   

Giannetta Portan kuvituksesta voi melkein kuulla kevääseen heräävän sekametsän äänet ja haistaa tuoksut.  

Kuusen hennonvihreät kerkkäversot, varvut ja sammaleet kehystävät Maxin metsäpolkua.   

 

Max kohtaa metsässä Minisijaisen ja tämän lintuapulaisen Taavin, variksen, joka tarkkailee valppaasti, ettei Minisijainen joudu pienen kokonsa takia kiipeliin.

 

Minisijaisen kokemus metsästä on tyyten toisenlainen kuin Maxilla: vaihtelevat korkeuserot ja erilaiset vesiesteet hankaloittavat kulkemista.

 

Tarkkasilmäinen saa hauskalla tavalla vihjettä 
Minisijaisen koosta: hänellä on hiussolkena leipäpussinsulkija!
Giannetta Portan kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin kuvakirjassa
Minisijainen metsäretkellä (WSOY 2023).  

Huomaamattaan Max on edennyt syvemmälle metsään ja pian hän jo hätkähtää ja pelkää joutuneensa eksyksiin. 

Onneksi tuttu päiväkotiryhmä ilmaantuu paikalle ja Max jatkaa leikkejä yhdessä päiväkotikaveriensa kanssa.

 

Lapset kokoavat maahan puiden lehtiä, käpyjä ja oksia, ja Minisijainen menee niiden keskelle tyytyväisenä makoilemaan.  

 

Vuokko Hurmeen tekstissä metsä näyttäytyy nykylapsille hieman vieraana ympäristönä. Sen puolesta puhuu myös aikuisten tarve rajata lasten liikkumista metsässä.  

 

Vaari on lähtenyt huolestuneena Maxin perään, ja sanoo hieman kipakasti: 

 

”Eikös me sovittu, ettei mennä takapihaa kauemmas?”

Johanna Venhon ja Sanna Pelliccionin Metsämuistikirjassa lapsen suhde metsään on tiivis. 

Voi melkein puhua lapsen ja metsän symbioosista: 

Minä tunnen metsän paremmin kuin kukaan aikuinen meidän perheessä. Olen leikkinyt metsässä jäniksen kanssa. Olen eksynyt metsään. Olen kurkistanut luolaan, joka oli pimeämpi kuin pimeä. Olen istunut auringossa aukiolla, tukkaan nousi vaaleita raitoja ja suuhun satoi koivunsiemeniä. Olen silittänyt sormella sammalta. Olen nähnyt peikon, petolinnun ja kauriin. 

 

– – Metsä on leikkimetsä. Metsä on salainen seikkailupaikka. Siellä on vanhoja puita, jotka nojaavat toisiinsa. On kaatuneita runkoja ja linnunpesiä. Toukkien karttakeppejä. Juurakon alla tonttujen ovi, maan alla niiden koti, siellä peurankarvasta tehty peti. 

 

 

Väritkin sanoittavat tunnetiloja: kun Kaarna saa kuulla uhkaavista
metsähakkuista, niin aukeamalta katoavat värit: vain harmaa ja
punainen jäävät jäljelle. Sanna Pelliccionin kuvitusta
Johanna Venhon tekstiin kuvakirjassa Metsämuistikirja (Teos 2022).   

Lähimetsässä on tehty mittauksia ja tontille aiotaan rakentaa kerrostaloja.  

Kaarna kysyy mummultaan, eikö asiaa voi vielä perua. Mummu vastaa, että jos hän olisi nuorempi, hän taistelisi vastaan ja järjestäisi mielenosoituksen, mutta vanhana ei enää jaksa. 

 

Kaarna päättää  järjestää hiljaisen mielenosoituksen: hän kirjoittaa pienille paperilapuille iskulauseita (joista moni muistuttaa itse asiassa Risto Rasan luontolyriikasta tuttua lapsenomaista ja juuri siksi niin kirkasta viisautta!) ja kiinnittää ne puiden runkoihin.  

Metsän moniaistisuus konkretisoituu hienosti vasemmanpuoleisessa
kuvassa lapsen paljaista jaloista poluilla. Sanna Pelliccionin kuvitusta
Johanna Venhon tekstiin kuvakirjassa Metsämuistikirja (Teos 2022).

Kaarna kohtaa  metsässä risutukkaisen pojan, joka paljastaa metsän oman salaisuuden, jonka avulla metsähakkuut voidaan estää. 

 

Johanna Venhon teksti on lyyristä ja hengittää kauniisti metsän sykkeen tahtiin. 

Tosi ja mielikuvitus sekoittuvat  tarinassa luontevasti. Siinä missä 1970-luvun yhteiskunnallisesti tiedostavissa lastenkirjoissa lapset todellakin organisoivat mittavia mielenosoituksia ja tekivät sankaritekoja, joihin aikuiset eivät tohtineet tarttua, niin 50 vuotta myöhemmin lastenkirjan lapsi saa yhteyden metsän henkeen, jonka avulla metsä pelastetaan! 

Onnellisessa loppuratkaisussa korostuu jälleen
metsänvihreä. Sanna Pelliccionin kuvitusta Johanna Venhon
tekstiin kuvakirjassa Metsämuistikirja (Teos 2022).  

Sanna Pellliccionin kuvitus ja taitto tukevat ajatusta lapsen muistikirjan sivuista. 

 

Kolmiulotteisuuden tuntu syntyy muutamista tarkoin harkituista tehosteista, joissa puu- ja väriliitukuvitukseen on yhdistetty valokuvaa: ruutupaperia, värikynä, herbaarioon poimittuja kasveja ja perhonen. 

 

 

Myöhemmin keväällä ja kesällä ilmestyy myös kaksi muuta kiinnostavaa kirjaa. 

Henna Ryynäsen kuvakirjassa Metsä muuttaa (Tammi 2023) metsä on kyllästynyt ihmisten piittaamattomuuteen luontoa kohtaan. Metsä päättää ottaa hatkat ja etsiä itselleen uuden kodin. 

Sinikka Piipon Metsän lumo. Lasten oma kirja puista, luonnosta ja vuodenajoista (kuv. Anu-Riikka Lampinen, Sitruuna kustannus 2023) on kustantajan ennakkotietojen mukaan tuhti tietopaketti suomalaisesta metsästä. 

 

Tänään vietetään maailman metsäpäivää.

 

 

Uusia metsäaiheisia kirjoja aikuisille:

 

Eero Ojanen: Metsän filosofia, Kirjapaja 2023

Pepe Forsberg & Anneli Jussila: Puut puhuvat, Minerva 2023 

 

Pauliina Kainulainen: Metsämaja. Luontomietiskelyjä maan kielellä, Kirjapaja 2023 

 

 

 

Älä unohda näitäkään  lastenkirjoja metsästä:

 

Sandra Dieckmann: Metsän kätköissä: Retki eläinten maailmaan, suom. Sinikka Sajama, Mäkelä 2022

Günther Jacobs: Rikas, rakas metsä, suom. Seija Kallinen, Mäkelä 2022

 

Maria Kuutti & Saara Söderlund: Onni ja Aada metsäretkellä, Karisto 2021

 

Marko Laihinen & Elina Jasu: Mulu. Lapsi joka toi metsän takaisin, Puukenkki kustannus 2020  

 

Jenni Erkintalo & Réka Kiraly: Ystäväni puu. Lasten oma tietokirja, Etana Editions 2019

 

Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur-kirjat, Tammi v:sta 2019 

 

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto -sarjakuvat, v:sta 2012, eri kustantajia

 

Malin Kivelä, Martin Glaz Serup & Linda Bondestam: Jos kohtaat karhun, Teos 2021

Juhannuksena voi halailla koivuja… tai muita puita!

Jenni Erkintalo & Réka Király: Ystäväni puu. Lasten oma tietokirja, Etana Editions 2019.

Nykyinen luonnon popularisointi on tuottanut monia kummallisia aikuisiin vetoavia testejä, jopa useampia,  joissa voi koettaa selvittää, minkä puun heimoon luonteensa ja ominaisuuksiensa puolesta kuuluisi. 

Onneksi lasten tietokirjoissa pysytään kuitenkin ”asiassa”.

Jenni Erkintalon ja Réka Királyn Ystäväni puu nimettiin keväällä Suomen kirjataiteen komitean viime vuoden kauneimpien kirjojen listalle, eikä syyttä.

Perusteluissa sanottiin seuraavaa:

Lasten tietokirjan kuvitus on lievästä kömpelyydestään huolimatta viehättävän rentoa, informatiivista ja modernia. Yksityiskohtia pursuavat tietosivut säilyttävät selkeytensä samalla kun leikkisät ladelmat lämmittävät kuvamaailman luomaa sadunomaista tunnelmaa. Tätä suloista tietokirjaa tutkii mielellään niin lapsi kuin aikuinenkin.

Tietokirjan alussa kerrotaan yleistä faktaa puista,
ekosysteemistä ja niiden syvälle maan alle ulottuvista
 juuristoista. Jenni Erkintalon ja Réka Kiralyn
kuvitusta tietokuvakirjaan Ystäväni puu (Etana Editions 2019).  

On hienoa, että nykyisin on saatavilla paljon kotimaisia lasten tietokirjoja. 

Tarjonnan monipuolisuus ei vielä parikymmentä vuotta sitten ollut mikään itsestäänselvyys! 

Tietokuvakirja esittelee 13 Suomessa ja Pohjolassa yleistä puulajia, kunkin omalla aukeamallaan. 

Jokaisesta puusta kerrotaan yleisen taustatiedon lisäksi kasvusta, ulkonäöstä ja puun ”supervoimasta”. 

Koivun supervoimana on ksylitoli... ja tietysti sopivuus
saunavihdan tekemiseen! Jenni Erkintalon ja
Réka Kiralyn kuvitusta tietokuvakirjaan Ystäväni puu (Etana Editions 2019).  

Jokaisella aukeamalla seikkailee myös Naava, joka esittää kysymyksiä tai omia havaintojaan.

Puut kuvataan niille ominaisessa maisemassa ja lisäksi aukeamilla on pieniä kuvituskuvia. 

Kokonaisuus on hallittu ja rauhallinen ilman että lukija tai kuvan katsoja saa tieto- tai kuvaähkyä.

Tietokirjojen kuvitusperinteessä on monta koulukuntaa. Oppikirjoista tuttu valokuvakuvitus voi sopia yhdelle lapselle ja toinen mieltyy enemmän tyylittelevään, mutta silti lajipiirteiltään tarkkaan kuvittamiseen.

Ystäväni puu -kirjan tietoaineksen on tarkistanut FM Jouni Annala. 

Lapsille(kaan) ei pidä kertoa suurin piirtein oikeaa tietoa, vaan faktan on oltava kohdallaan.