Hypnoottista kieliriehaa Hampampam-maassa

 

Ville Hytönen: Maa nimeltä Hampampam. Kuvittanut Marja-Liisa Plats. 64 sivua. Tammi 2023. Graafinen suunnittelu Lille Santanen. 

 

Oli Hampampamin maassa, jossain kosteiden kaarnojen, sarnaisten vaarnajuurten alla tyyhti, aivan oikea ja ihana Puutyyhti, suu kuin kanalla ja silmät soikeat, hoikat sormet ja oikeat koikeloiskoivet. Ja monella sanalla Puutyyhti kertoi Hampampamin maasta tarinaa.

 

Tyyhtiä ei tuntenut kukaan, mutta jok´ikisen mukaan sen narinaiset tarut olivat iltasaduiksi parhaita. Harmaa Puutyyhti kertoi ne juurille, puiden suurille maanalaisille oksille, jotka poikkesivat ajoittain maan päällä puina sun muina pensaina. Nuo kelmeät ja värittömät loimet, kuin maahisten koivet, kertoivat yht´kaikki tyyhtin satatuhatta tarinaa pitkin Hampampamia.

 

 

Ruotsalaisen Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa (Otava 2015, suom. Ulla Lempinen) oli edelleen syyskuussa Suomen Kirjakauppaliiton ylläpitämän Mitä Suomi lukee -tilaston kärjen tuntumassa.

Nukutussadun suosio selittyy sillä, että tarinaa käytetään ennen kaikkea äänikirjana, ja mahdollisesti jopa päivittäin. Kani-kirjan ideana on, että aikuinen lukee sitä ääneen mahdollisimman hitaalla, monotonisella äänellä ja painottaa valittuja sanoja vaikutelman tehostamiseksi, jotta kuulija nukahtaisi mahdollisimman pian. 

 

Näin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden juhlapäivänä on syytä iloita siitä, että ruotsalaiselle konseptiltaan laskelmoidulle kirjalle on tullut varteenotettava ja kirjallisilta ja kielellisiltä ansioiltaan paljon korkeatasoisempi kotimainen vastine, joka hypnotisoi myös lukijansa, mutta lopputuloksena on 

 toivoakseni silti nuijanukutuksen sijaan HAVAHTUMINEN rikkaan suomen kielen nyansseihin ja kielen monikäyttöisyyteen. 

 

Ville Hytösen ja virolaisen kuvittaja Marja-Liisa Platsin Maa nimeltä Hampampam viettelee jo kauniilla ulkoasullaan ja värityksellään. Plats käyttää valkoisen ja mustan rinnalla rohkeasti vastavärejä, sekä sinisestä ja punaisesta murrettuja, sekoitettuja värejä.  

Platsin kuvituksen muotokieli poikkeaa selvästi suomalaisesta. Kuvittajavalintaa voi pitää onnistuneena. Hytönen asuu perheineen pääosin Virossa ja satukirja ilmestyy samaan aikaan myös Koolibri-kustantamon kautta Kadri Jaanitsin käännöksenä.

 

 

Saduissa lähdetään usein matkalle. Aukeamalla oikealla puun
runkoa kiipeävä Puutyyhti lähettää satua kuuntelevan lapsen
 satumaahan. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen 
 satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023). 

Ville Hytösellä on laaja tuotanto:  aikuistenkirjojen (mm. romaaneja, runoja, esseitä, matkakirjoja) ohessahänon kirjoittanut myös lapsille. Esimerkiksi Ötökkämaasta kertovissa tarinakokoelmissa (Tammi v:sta 2014, kuv. Virpi Penna) kielen kieputtelu on ollut kohosteisesti esillä. 

 

Maa nimeltä Hampampam harppaa kielen osalta kokeellisen loikan eteenpäin. 

Hytösen rytmi on maagista, liki hypnoottista. 

Hänen kielensä suorastaan HUUTAA päästä ääneen luetuksi. 

 

Suorasanainen kerronta tuntuu riistäytyvän yhtäältä proosarunoksi ja riimitetyksi runoksi: 

 

– – Vaan miksi kertoi tyyhti sadut nuo sadat, kun tarinoiden radat ja evät olivat niin erinevät? – – 

 

Sanataiteellinen huikentelevaisuus on takakannessa luokiteltu nonsenseksi.

 

Puutyyhtin lisäksi satukirjassa tutustutaan moniin Hampampam-maan omalaatuisiin asukkaisiin. 

Koivistolaiset ovat pulkkosientä muistuttavia, aapasuon reunalla asuvia menninkäisiä , jotka käyttävät peltotöissä työvoimanaan pieniä hiiriä ja päästäisiä, tiiroja ja västäisiä. 

Rauskinpoika Kontiaisen ahneus ja häikäilemättömyys selittyy sen traagisella elämänkohtalolla: sen osaksi ei ole koskaan koitunut lämpöä ja rakkautta. 

Rauskinpoika Kontiainen on räyhäkkä ja traaginen hahmo.
Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen satukokoelmaan
  Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023). 

Liepon kerrotaan olevan maailman kaikista eläimistä karmivin. Se kulkee kuihtuneita joenpohjia pitkin, kerää loisia ja polttaa niitä ojissa.

 

Kivettyneen metsän kivikoloissa eli tuo Liepo ja hankasi ikeniään kiviä vasten. Ja ikenistä valui kiviin tahnaa, viheriää niljaketta, joka peitti ajan mittaan mustakivisen metsän. Ja aikojen saatossa tuosta elävästä tahnasta kasvoi sammalta, ja sammaleesta pensaita, ja pensaista puita sun muita risukkoja, ruohotukkoja ja pajukkoja. – – 

Jättiläisnaisista suurin, Suurhaisi.
Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen 
 satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam 
(Tammi 2023). 

Otusten kohtaloista löytyy traagisuutta Tove Janssonin muumitarinoiden tapaan.  

Usein yhteisöllisyys, rajojen ylittäminen ja rohkeus koituvat lopulta Hytösen tarinoiden sankarien ja antisankarien pelastukseksi.

 

Lyhyistä nonsense-saduistakin löytyy perinteisten satujen piirteitä –  jännitystä ja ristiriitatilanteita.  Muutamassa sadussa tuodaan myös opetus siekailematta esille.

 

 

Puti on pieni ja väheksytty, mutta niin vain sitäkin tarvitaan
Hampampamin yhteisössä. Lille Santasen graafinen suunnittelu
 on viimeisteltyä. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Ville Hytösen
satukokoelmaan Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023).

Satu ”Hurja konna, raakku ja siili” siili kiteyttää Hampampamin maan asukkaiden ja samalla myös Hytösen ja Platsin satukokoelman perimmäisen filosofian:

 

”Nopeasti ei ehdi nähdä maailmaa”, selitti siili. ”Jos vain juoksee ja kiirehtii, hyppelehtii ja vilkkaasti liikehtii, ei näe maailman taikaa. Siihen ei ole aikaa. Sillä kaikki elämisen ihanuus rakentuu pienistä asioista, mustikoista ja soista, joista ei ole kukaan koskaan kuullutkaan.” 

 

Nykyisin puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää olisi lukea lapsille ääneen vielä pitkään senkin jälkeen, kun lapsi on oppinut itse sujuvasti lukemaan. 

 

Toivon sydämestäni, että tämä kirja löytää tiensä lasten ja nuorten ja aikuisten yhteisiin kiireettömiin ääneenlukuhetkiin.

 

Kirja on onnen omiaan avaamaan lasten ja nuorten oman tarinoinnin hanat, havahduttamaan lukijansa ja kuulijansa suomen kielen rikkaasta rekisteristä, rytmin, kielen soinnin ja helinän koko repertuaarista.

 

Mielikutituspakka kutkuttaa kieltä ja mieltä

Mielikutituspakka. Sanataidetehtäviä koululaisille. Sanataideyhdistys Yöstäjän työryhmä: Päivi Haanpää, Pia Krutsin, Mia Lempinen &  Minttu Tervaharju. Kuvitus ja graafinen suunnittelu Jani Ikonen. Sanataideyhdistys Yöstäjä ry 2023.

 

Tamperelainen Sanataideyhdistys Yöstäjä juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan komeasti työn merkeissä julkaisemalla erityisesti 3.-6.luokkkalaisille suunnatun sanataidetehtävien kokonaisuuden Mielikutituspakan, joka jo nimellään kutittelee sananmukaisesti kielen ja mielen nystyröitä.

 

Sanataidekasvatusta on annettu Suomessa muutaman vuosikymmenen ajan, mutta sen monipuoliset käyttömahdollisuudet ovat vasta vähitellen vakiintumassa sanataidekoulujen harrastusryhmien lisäksi osaksi varhaiskasvatuksen ja ala- ja yläkoulujen opetusta.

 

Sanataidekasvatuksella on paljon annettavaa juuri nyt, kun me aikuiset olemme yksituumaisesti ja kokopäiväisesti huolissamme lasten ja nuorten kielen kehityksestä ja luontaisesta kiinnostuksesta kielen monipuoliseen käyttöön. 

 

Sanataiteella on myös ylivertainen etu puolellaan sikäli, että se ei vaadi kalliita erityisvälineitä ja sitä voi tehdä myös kotona itsenäisesti. Toki parhaimmillaan se toimii kuitenkin vuorovaikutuksellisesti pienryhmässä.

 

Mielikutituspakan graafinen ilme ja on yhtenäinen
ja levollinen, vaikka eri tehtäviin liittyykin paljon
ohjeistusta. Jokaisen kortin takapuolella on eri
tarinamaailmoita edustava fantasiahahmo.
Jani Ikosen kuvitusta Mielikutituspakkaan
(Sanataideyhdistys Yöstäjä 2023).

Mielikutituspakan sanataidekasvatuksen rautainen työryhmä on toteuttanut loppuun saakka mietityn ja toimivan paketin: kestävään laatikkoon on koottu 48 riittävän isokokoista, miellyttävän pyöreäreunaista ja kulutusta kestävää tehtäväkorttia. 

Jokaisen kortin alussa johdatellaan kulloiseenkin tehtävään sanataiteen erilaisten toimintaperiaatteiden kautta. Tehtäväohjeet ovat selkeät ja tarvittaessa vielä annetaan niihin liittyviä apukysymyksiä. 

Jokaiseen tehtäväkorttiin on myös liitetty pari aiheeseen liittyvää lastenkirjaa, jotka voivat antaa lisäinspiraatiota myös tehtävän toteutukseen. 

Uskoisin, että vinkkilistat voivat auttaa kirjavalinnoissaan kenties hieman epävarmaa tai tottumatonta lasta tarttumaan itselle tuntemattomankin genren kirjoihin, kun niiden lajityyppi tai tyyli on tullut jo oman sanataideharjoitteen kautta tutuksi. Kun jokaisessa kortissa annetaan pari vinkkiä, niin saldoksi tulee kaikkiaan liki 100 kiinnostavaa kirjaa! 

Kirjallisuuden eri alagenreistä tutustutaan esimerkiksi satuun, loitsuihin ja loruihin, limerikkeihin, haikuihin, salapoliisikertomuksiin, syntytarinoihin ja myytteihin, tietokirjallisuuteen ja kuvarunohin, mutta myös uutisiin, sanakirjojen ja käyttöohjeiden konseptiin, tajunnanvirtatekniikkaan ja jopa sanamatematiikkaan, jossa käytetään numeroiden sijasta sanoja! 

 

Selkeät symbolit kertovat esimerkiksi erilaisten tehtävien arvioidun keston sekä antavat osviittaa siitä, sopiiko tehtävä yksin, parityönä tai neljän hengen ryhmätyönä tehtäväksi. Kirjoittamisen lisäksi tehtävissä voidaan hyödyntää taustatyötä, esimerkiksi lukemista, piirtämistä, esittämistä ja suullista kerrontaa, askarteluja ja kädentaitoja, liikkumista tai tehtävän tallentamista digitaalisille laitteille. 

 

Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen lisäksi tehtäviä voi hyödyntää myös muilla oppitunneilla.

 

Kuvittaja, sanataidekasvattaja Jani Ikonen on luonut pakalle yhtenäisen graafisen ilmeen. Kuusi erilaista teemaa (mm. metsämaailma, maanalainen maailma, menneisyyden maailma ja tulevaisuuden maailma) erottuvat toisistaan värillisten kehysten ansiosta. Jokaisella eri maailmalla on myös oma fantasiahahmonsa.

Lisätietoja tehtäväsisältöjen ja opetussuunnitelman perusteiden sisältöjen ja tavoitteiden vastaavuuksista löytyy Mielikutituspakan peda.net-verkkosivuilta. Sinne kootaan myös inspiraatioksi lasten tehtäväkorttien pohjalta tekemiä tekstejä. 

Toiminnallisuuteen houkutteleva lastenruno rönsyilee iloisesti ulos kirjan kansien välistä

Liisa Kallio, Soili Perkiö & Piia Säpyskä: Vallattoman laivan laulut. 70 sivua. WSOY 2023. 

 

 

 

 

Lastenrunous yltää harvoin isoihin painosmääriin ja palkinnoille, mutta mielestäni voi siitä huolimatta puhua oikeutetusti lastenlyriikan uudesta nousuvaiheesta.

 

Vallattoman laivan laulut on monikäyttöisyydessään ja ulokkeisuudessaan todellinen runsaudensarvi: 1) kirjaa voi lukea lastenrunokirjana, josta löytyy yhteensä 10 kuvitettua eri hahmoista kertovaa lastenrunoa. 2) Sitä voi käyttää  lastenlaulukirjana;  kirjan lopusta löytyvät runot Soili Perkiön sävellyksinä ja erillisestä vihkosesta vielä laulut myös kuvionuotteina. Lisäksi 3) kirjasta löytyy kymmeniä askarteluohjeita ja toiminnallisia vinkkejä erilaisiin leikkeihin.  

Esimerkki aukeamasta, johon on koottu vesiteemaan sopivia inspiroivia 
askartelu- ja puuhatehtäviä. Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän lastenkirjaan Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

 

Ja näiden kolmen käyttömahdollisuuden lisäksi kirja tarjoaa vielä raikkaita  ideoita vaikkapa ympäristökasvatukseen, sanataidekasvatukseen ja itsetuntemukseen sekä uuden oppimiseen (tehtäväaukeamilla tyydytetään uteliaan lapsen tiedonjanoa monelta aihealueelta). 

Osa toiminnallisista runoharjoitteista on kuvitettu viittomin. 

Merirosvokapteeni Joonas Auringon laivan purjeissa 
hehkuvat upeat värit. Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja
Piia Säpyskän lastenkirjaan Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

Monikäyttöisyys on tämän kirjan kohdalla pelkästään myönteinen asia: lastenmusiikin ystävä kiinnostuu makustelemaan myös laulujen sanoja eli lastenrunoja, ja kirjaorientoitunut sanojen rakastaja huomaa, kuinka sävelet rikastuttavat lukuelämystä ja antavat runoille siivet.

 

Lastenkirjailija ja -kuvittaja Liisa Kallio ja Sibelius Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori, säveltäjä Soili Perkiö ovat tehneet yhteistyötä Pikku Papu -tuoteperheen parissa. Perkiö on säveltänyt Kallion runot lastenlauluiksi. 

Taitavaan tiimiin on saatu myös musiikinopettaja ja lastenkulttuurikoordinaattori Piia Säpyskä Pieksämäeltä, jonka alkuideaan kirjan konsepti pohjautuu. 

 

Runo Aalloilla alla auringon ja kurkistys merenalaisen maailman
yksityiskohtiin tuudittaa lempään tunnelmaan. Liisa Kallion
kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän lastenkirjaan 
Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

Liisa Kallio on uudistunut kuvittajana viime vuosina. 

Omakustanteisessa aikuisten kuvakirjassa Kädellisten sukua. Piirroksia ihmisyydestä (2023) hän otti haltuun vaativan hiilipiirrostekniikan, joka pääsee oikeuksiinsa alastomien ja muodoiltaan rehevien ihmiskehojen kuvauksessa. 

 

Samankaltaista rentoa irrottelua tunnistan myös Vallattoman laivan laulujen kuvituksista. 

Kallion sekatekniikalla toteuttama kuvitus hyödyntää kollaasia. 

Runoaukeamien värimaailma ja hahmot synnyttävät myös mielleyhtymiä 1960- ja 1970-lukujen lastenkirjakuvitukseen.

 

Herkules-kukon terhakka olemus tuo mieleen 
1960–70-lukujen ikonisen lastenkirjakuvitustaiteen.
Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän
lastenkirjaan Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

Kallio on näyttänyt jo aiemmin taitonsa konstailemattomana riimittelijänä Pikku Papu -kuvakirjoissa.   

Jokainen runo kertoo yhdestä Vallattoman laivan työntekijästä. Herkules-kukolla on aivan erityisen tärkeä tehtävä herättää paitsi laivan asukit myös vastarannalla nukkuvat: 

Herkules-kukolla

tärkeä on tehtävä

herätellä laivassa 

väki aamuviideltä.

 

Kukko kun aavistaa,

että kohta valkenee,

kaulansa se ojentaa

ja komeasti kiekaisee. 

 

Herkules tomera

hoitaa työnsä kunnolla: 

kun se alkaa kiekua

herätään myös rannassa. 

 

Graafiselta ilmaisultaan kirja on monikäyttöisyydestään ja tuhdista annistaan huolimatta tavattoman raikas ja helppokäyttöinen.

Vieraita ulkoavaruudesta

Kuvittaja-kirjailija Pasi Pitkäsen vierailu Tampereen yliopiston   Normaalikoululla Tampereella 6.11.2018. 

Jos on kiinnostunut suomalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden monipuolisesta työnkuvasta, kannattaa hakeutua kärpäseksi kattoon kouluvierailuille.

Olin tänään seuraamassa kuvittaja-kirjailija Pasi Pitkäsen kouluvierailua Tampereen Nekalan alakoulussa, jossa oli koulun auditorio täynnä viitos- ja kuutosluokkalaisia. 

Aamupäivällä Pitkänen oli vetänyt saman setin Tampereen pääkirjastossa Metsossa.

Aluksi Pasi Pitkänen esitteli lyhyesti kuvittamiaan kirjoja ja kyseli, kuinka monelle ne olivat ennestään tuttuja. 

Vastoin ennakko-oletustani eniten lukijoita näytti viittausten perusteella olevan Timo Parvelan & Bjorn Sørtlandin Kepler62 -sarjan sijaan Parvelan ja Pitkäsen Pate-kirjoilla. 

Metson vastaavassa kyselyssä Kepler62-sarjan lukijoina oli jopa enemmän tyttöjä kuin poikia, mikä on perin yllättävä tieto! 

Pitkänen sai nopeasti hälyisät koululaiset aisoihin ryhtyessään piirtämään dokumenttikameralla kuvatarinaa Vieras ulkoavaruudesta.

Lapset saivat osallistua tarinan kehittelyyn mm. nimeämällä tarinan keskushenkilön, Liisan, joka herää keskellä yötä kotitalonsa toisesta kerroksesta pihalla kajastavaan valoon ja outoihin ääniin.

Tarina tihentyi nopeasti. Pasi Pitkänen sanoitti myös piirtämisen nyansseja, esimerkiksi perustelemalla sitä, miksi varjostaa päähenkilön kasvoja tai kuinka ilmaistaan valon vaihteluita. 

Minulla oli ainutkertainen tilaisuus myös nähdä livenä, kuinka taitava kuvittaja luonnostelee muutamalla harkitulla vedolla hahmon, kuinka antaa sille asentojen ja ilmeiden kautta karaktäärin ja luo miljöön muutamalla viivalla. 

Tarina katkesi kliimaksiin, jossa Liisa on avaamassa oven.

Millainen otus oven takana seisoo, sen saivat koululaiset itse piirtää.

Pitkänen kiersi seuraamassa hahmojen valmistumista ja antoi suoraa palautetta.  

Rohkeimmat piirtäjät saivat lopuksi tulla esittelemään dokumenttikameran kautta omat hahmonsa.

Juuri näin pitää nykyisin innostaa lapsia ja nuoria tarinoiden ääreen – tässä tapauksessa myös piirtämään, tekemään omia tarina-aihioita ja mielikuvittelemaan ...ja sitä myöten toivon mukaan myös lukemaan. 

Ja olen ihan varma, että useampi koululainen kiinnostui myös Nekalan kirjaston kirjastonhoitaja Raija Lemisen paikalle tuomista Pitkäsen kuvittamista kirjoista. 

Onnimanni-palkinto haravoi ansiokkaasti koko lastenkirjakenttää

Kotkassa on hetki sitten jaettu Lastenkirjainstituutin Onnimanni-palkinto oululaisen Valveen sanataidekoulun Saareen-näyttelylle.

Näyttelyn pohjana ovat 32 kotimaisen kirjailijan teokset ja se tarjoaa elämyksellisen matkan saareen ja veden tarinoihin. Näyttely oheistoimintoineen on taidokkaasti rakennettu monipuolinen kokonaisuus, joka tukee kirjallisuuteen tutustumista ja sanataidekasvatusta innovatiivisella tavalla.

Palkintoperusteluissa sanotaan mm. seuraavaa:

Lukutaidon rapautumisesta ja lukumotivaation heikkenemisestä on oltu viime aikoina huolestuneita. Saareen-näyttely innostaa lukemiseen houkuttelemalla tarinat kirjojen kansista ulos ja rakentamalla niistä konkreettisen, mielikuvitusta ruokkivan seikkailun. Monipuolinen näyttely tarjoaa mahdollisuuksia myös rauhoittumiseen, tarinoiden ja näyttelyn tilojen tutkailemiseen ja sitä kautta uusiin oivalluksiin tekstien parissa.

Näyttely kokonaisuutena toimii suurena kirjavinkkinä, joka saa etsimään näyttelyssä oleville tarinoille jatkoa mukana olevista teoksista. Vuodesta 2010 eri paikkakunnilla kiertänyt näyttely on saanut jo yli 50 000 kävijää. Se on siten onnistunut tavoittamaan monet suomalaiset ja viemään tällä tavoin kirjallisuuden asiaa eteenpäin.

Palkintolautakunta haluaa kiinnittää huomiota myös siihen näkymättömään työhön, jota jokainen näyttely syntyäkseen vaatii. Laajaan kirjalliseen aineistoon perustuvan näyttelyn työstäminen ja teosten valinta on edellyttänyt näyttelyn suunnittelijoilta asiantuntemusta, huolellista taustatyötä, luovuutta ja ennen kaikkea näyttelystäkin välittyvää intohimoista suhtautumista asiaan.

Saareen-näyttelyn taiteelliseen ydintyöryhmään ovat kuuluneet Valveen sanataidekoulun vastaavat sanataideopettajat Anna Anttonen, Kati Inkala, näyttelysuunnittelija ja kuraattori Antti Tenetz, lavastaja Petri Haapakoski sekä tuottaja Satu Alajoki.

Palkintolautakuntaan kuuluivat lastenkirjastonhoitaja Irmeli Holstein puheenjohtajana sekä tutkija Seija Haapakoski, tietopalvelusihteeri Matti Karjalainen, kustantaja Leena Reiman ja muusikko Hannu Sepponen.

Onnimanni-palkinto jaettiin jo 20:ttä kertaa. Sen jakaminen ajoittuu yleensä Sadun päivään 18.10 tai sen tuntumaan. Palkinto jaetaan vuosittain tai vähintään joka kolmas vuosi yksilölle tai yhteisölle, joka on edistänyt lasten- ja nuortenkirjallisuutta tai sen asemaa. Palkintoon kuuluu Marjatta Kurenniemen  lastenromaani Oli ennen Onnimanni sekä kolme raha-arpaa.

Onnimanni-palkinto puoltaa paikkaansa senkin vuoksi, että sitä ei jaeta  yksittäisen  kirjailijan, kuvittajan tai kääntäjän työstä, sillä näille toimijoille on jo kosolti muita palkintoja. Työryhmien, yhteisöjen, järjestöjen ja muiden lastenkulttuurin ja –kirjallisuuden kentällä yleisten toimijoiden työ tulee palkinnon kautta nähdyksi ja tunnustetuksi.   

Valveen sanataidekoulun Saareen-näyttely on avoinna Kotkassa Merikeskus Vellamossa 8.12.2013 asti.

Lämpimät onnittelut Onnimanni-palkinnosta Valveen sanataidekoululle! 

  

15. luukku: ”Yhteistonttuilussa on voimaa”

Matti Kuusela & Jammu Kanerva: Salainen tehtävä. Tonttujen talviseikkailu Tampereella. 34 sivua. Taitto Irene Nurmi. Tampere-Seura 2010. Julkaisu n:ro 121.

Salainen tehtävä. Tonttujen talviseikkailu Tampereella. Käsikirjoitus Matti Kuusela. Ohjaus Pekka Laasonen. Rooleissa Jukka Saikkonen, Eeva-Riitta Salo, Veera Degerholm, Jussi Ollila ja Usva Kärnä. Kantaesitys 26.10.2011 Tampereen Työväenteatterin kellariteatterissa/ Teatteri 2000. Ikäsuositus yli 3-vuotiaille. Kesto 45 minuuttia.







Museot, yhdistykset ja järjestöt julkaisevat nykyisin entistä enemmän lapsille suunnattuja kirjoja.

Tampere-Seuran viime vuonna kustantama, Aamulehden toimittaja Matti Kuuselan manselaisessa kotiseutuhengessä kirjoittama Salainen tehtävä. Tonttujen talviseikkailu Tampereella on päätynyt vuoden viipeellä myös teatterin lavalle.

Tontut saavat joulupukilta tehtäväkseen matkustaa etelään. Pienen vänkäämisen jälkeen matka suuntautuu Tampereelle. Siellä tonttujen on selvitettävä, kuka on Tampereen kiltein aikuinen. Tehtävän ratkaisemisesta tontuille luvataan donttutosentin arvonimi.

Tehtävän suorittamisen tuoksinassa tontut tutustuvat Tampereen keskeisiin nähtävyyksiin, maistelevat mustaa makkaraa ja yrittävät ottaa lähikontaktia alkuasukkaisiin. Onko Tampereen kiltein aikuinen Pikku Kakkosestakin tunnettu näyttelija Eila Roine vai jääkiekkokaukalosta tuttu Raimo "Raipe" Helminen - vai sittenkin joku ihan muu?

Kukin tontuista on oma karismaattinen persoonansa. Börje-tonttu on kallellaan ruotsinkielisiin ja Turkuun. Timo-tontulla on alituiseen nälkä. 300-vuoden vaatimattomassa tontun iässä oleva Niilo opettelee vasta lukemaan ja aiheuttaa tuon tuostakin onnahtelevalla sisälukutaidollaan hupaisia väärinkäsityksiä. Tonttunelikon ainoa tyttö, Tiina, on järkevä ja palauttaa usein kohtuuttomasti tonttuilevat toverinsa ruotuun.





Salaisen tehtävän kuvittanut Erkki ”Jammu” Kanerva tunnetaan Tampereella lehtimiehenä ja pakinoitsijana. Hän on istuttanut pilapiirrosmaiset tonttunsa arkkitehtoonisen jylhiin tamperelaismaisemiin. Tästä syntyy vähän jäykkä vaikutelma; kaupunkikuvaa ja Tampereen maisemiakin olisi voinut kuvata tonttujen tapaan hiukan rennommallakin kädellä ilman että tunnistettavuus olisi paljonkaan kärsinyt.


Viime aikoina on ollut moniaalla puhetta teosten kohdentamisesta tietyn ikäisille tai tietynlaisille lukijoille.

Salaista tehtävää suositellaan täsmentävässä alaotsikossa ”Lapsille, lapsen- ja tampereenmieisille" ja sen kerrotaan soveltuvan "myös lukutaitoisille aikuisille”.

Teatteri 2000:n näytelmäversio noudattelee pääpiirteissään kirjan käänteitä. Mukaan on otettu joulumieltä nostattava tuttujen joululaulujen sikermä ja muutama ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvä letkautus myös aikuisen katsojan viihdyttämiseksi.

Teatteri 2000:n kantavat voimat Jukka Saikkonen (mm. Joulupukin roolissa) ja Eeva-Riitta Salo (Börje-tonttu) antavat jälleen parastaan, ja Veera Degerholmin, Jussi Ollilan ja Usva Kärnän tontuissa on niissäkin kosolti luonnetta ja lunkia asennetta. [Allaoleva kuva Petri Kivinen/ Teatteri 2000]






Näytelmän lopetus on yllätyksellinen ja jopa postmoderniksi tulkittava tarina tarinassa.

Kiltit aikuiset löytyvät nimittäin lopulta teatterista: he ovat jättäneet joulunvalmisteluun liittyvät kiireensä ja lähteneet lasten kanssa viettämään laatuaikaa!

Kiltti aikuinen on lapsen kanssa – voiko tätä totuutta nasevammin ja lastenkulttuuripoliittisen agitaatioviestinkin sisällyttäen sanoa?

Tampereen Työväen Teatteri ja viime vuonna 30-vuotisjuhlaansa viettänyt Teatteri 2000 yhdistyvät ensi vuoden alusta lähtien. Tavoitteena on näin varmistaa tamperelaisen lastenteatteritarjonnan määrä ja laatu. Teatteri 2000 on viime vuodet ollut ilman omaa toimitilaa. Tampereen Työväen Teatteri ja Teatteri 2000 ovat tehneet aiemminkin yhteistuotantoja, joista viimeisin oli syksyllä ensi-iltansa saanut ja Lastenkirjahyllyssäkin esillä ollut satumusikaali Bremenin soittoniekat.

Salainen tehtävä –lastennäytelmää esitetään Tampereella vielä ennen joulua lauantaina 17.12. klo 13 ja 15 sekä joulun jälkeen 28.12. klo 13, 29.12. klo 13 ja 18, perjantaina 6.1.2012 klo 13 ja 15 ja 7.1. klo 13.


Sanataideyhdistys Yöstäjä on järjestänyt näytelmään kytkeytyviä Tampereen tarinat –sanataidepajoja 6-12-vuotiaille eskareille ja koululaisille. Pajassa on voinut keksiä yhteisiä tarinoita Tampereelta, kiivetä mielikuvituksen voimalla Pyynikinharjulle ja pulahtaa Tammerkosken kuohuihin ja kokeilla tietysti myös sitä, kuinka tarina taipuu tampereeksi.