Yllättävä, mutta juuri siksi antoisa ystävyys

Satu Blomerus & Helena Korpela: Näillä kulmilla, 176 sivua, Aviador 2025. Kansikuva Hilda-Matilda Hartikainen. 

Satu Tammela: Murtumia, 138 sivua. Kaarna Kustannus 2024. Kansikuva Simi Ruotsalainen. 

 

Romanikulttuurista kertovia nuortenkirjoja ei ole viime aikoina paljon julkaistu. 
Kiinnostus Suomen omiin kulttuurisiin vähemmistöihin on kuitenkin selvästi lisääntymässä. 

Satu Blomeruksen ja Helena Korpelan nuortenkirja Näillä kulmilla sananmukaisesti törmäyttää kaksi taustoiltaan ja luonteeltaan erilaista tyttöä tutustumaan tosiinsa. 

Kovaa vauhtia pyörällään hurjastellut Veera ajaa melkein päin Janitaa ja tämän pikkusiskoa.  

Janitaa ärsyttää: 

– – Kenen älypään idea oli ajaa pihan läpi sellaista vauhtia, hän mutisee mielessään. Kaajeet jaksaa pyöräillä, ne on niin urheilullisia, hyi että. Onneksi se häipyi pyörineen nopeasti.

Tyttöjen tiet risteävät uudelleen koulun urheilupäivänä. Janitakin joutuu tarkistamaan omiakin ennakkoluulojaan.

Vähitellen tytöt ystävystyvät. Janita lainaa välillä mummonsa elämänviisauksia. Hän saa huomata, että mummon ”koskaan ei tiijä mitä taakkaa ihminen syämessään kantaa, vaikka olis kuinka hyvinvoivan näkönen”, osoittautuu todeksi myös Veeran kohdalla.

Tyttöjen erilaiset arjet ja lähtökohdat tulevat hyvin havainnollistetuiksi.Janita miettii, mihin suuntaisi yläkoulun päättymisen jälkeen: 

–      – vaikka olisi kuinka opiskellut, niin ei ole mitenkään varmaa, että saa töitä. Kun on nää tummat silmät ja ruskea tukka ja ne ennakkoluulot. Rositan siskolla, sillä nuorimmalla, on kolme ammattitutkintoa eikä se silti ole saanut töitä.

Veeran vanhemmilla on hyväpalkkaiset työt ja hänen on vaikea hyväksyä Janitan ehdottomuutta vaikkapa tilanteessa, kun Veera haluaisi avokätisesti tarjota ystävälleen pizzat. 

Luottamuksen saaminen tai ylläpitäminen on välillä vaikeaa. Janita ei saa lähteä ulos lainkaan viikonloppuisin ja kotikuri on muutoinkin tiukassa. Lisäksi vaikkapa valehtelu tai edes pienet valkoiset valheet ovat Janitan kotikasvatuksen ansiosta hänelle täysi mahdottomuus. 

Kerran jos toisenkin Veera saa huomata, kuinka Janitalle on paljon luontevampaa ajatella asioita vähemmän itsekeskeisesti.
 

Romaneihin yhä 2020-luvullakin kohdistuvat ennakkoluulot tiivistyvät Veeran kauppiasenon rasistiseen suhtautumiseen Janitaa kohtaan. Onneksi enolle tulee tilaisuus hyvittää törppö käytöksensä järjestämälle Janitalle ensin TET-harjoittelupaikka ja sen jälkeen myös kesätöitä.

Janitalle olisi pian ajankohtaista hankkia ensimmäinen röijykangas romaninaisen asua varten. Ajatus hämmentää Veeraa: 
 

–      –  Jos Janita laittaisi hameet, miten paljon sen elämä muuttuisi? Miten heidän kaveruutensa muuttuisi? Harmittaako Janitaa, ettei Rosita anna sen laittaa hameita vielä. – – 

Näillä kulmilla on perinteinen tyttöromaani, jossa ystävyys, lojaalisuus ja nuoruuden kipupisteet ovat keskeisessä osassa. Luvut on nimetty lukemaan houkuttelevasti. Janitan ja Veeran ystävyyden myöhemmistä vaiheista olisi kiinnostavaa lukea vielä jatko-osissakin. 

Blomerus ja Korpela ovat aiemmin kirjoittaneet romaniperheen arjesta kertovaa Yökettu-kuvakirjasarjaa (Pieni Karhu 2009 ja 2011, kuv. Irmeli Matilainen). 

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa sekä kolmas osa Mitäs nyt, Yökettu, on julkaistu kaksikielisenä yhteislaitoksena Rassako reevos = YöKettu  (Opetushallitus 2017).  Lisäksi he ovat olleet mukana työryhmässä tietokirjassa Kulje kanssamme. Suomen romanien historiaa lapsille (Opetushallitus 2018).   

Satu Tammelan esikoisessa Murtumia on myös yhtenä sivujuonteena 13-vuotiaan Fridan ihastuminen romanipoika Ninoon.

 Säeromaanin fokus on ennen kaikkea lapsuuden ja nuoruuden murroskohdassa olevan herkän tytön mielenliikkeiden kuvauksessa. 

Frida ja hänen paras ystävänsä Liina ovat vielä äskettäin leikkineet mielikuvitusleikkejä keskenään, mutta Liina kasvaa niistä ulos Fridaa aikaisemmin. 

Myös Fridan suhde omiin vanhempiin muuttuu, vaikka sisimmältään hän haluaisi vielä käpertyä isänsä syliin. Turvattomuuden tunnetta lisää äkkiä sekin, että vanhempien parisuhteeseen tulee isän syrjähypyn takia yht äkkiä särö.

 

Ninon taustasta kerrotaan ensin hyvin viitteellisesti:  

   

Nino istuu kivellä 

kuin olisi aina istunut siinä

 

prässätyissä housuissaan

kauluspaidassaan 

hiukset sliipattuina.

Kun Fridan ja Ninon suhde syventyy, Nino kertoo salaisuudestaan. Nino osaa nimittäin vähän romanikieltä ja on ylpeä taidostaan: 

 

Mummi on opettanut sitä mulle
mutten mä oikeastaan 
puhu sitä missään.

Ninon silmät 
on tummat kuin metsälähteen pinta. 

Ei meistä kukaan puhu
tai ehkä vanhemmat ihmiset 
joskus keskenään
 
Ja sitten kieli alkaa unohtua
kun kukaan ei enää puhu sitä
Nino huokaisee. 

 

Satu Tammela on lohjalainen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kustantamon sivuilla hän kertoo kirjoittaneensa käsikirjoitusta puhelimensa tiedostoon, koska säeromaanin muoto itsessään sopii puhelimen näytölle sekä kirjoitettavaksi että luettavaksi. 

Tammelan huokoinen mutta silti tarkasti havainnollistava kerronta antaa riittävästi tilaa Fridan nuoruuden etsikkoajan ailahteleville tunteille. Murrokset ja muutokset myös omassa kehossa kuvataan luontevasti. Frida esimerkiksi kärsii migreenistä ja joutuu sen takia olemaan välillä myös pois koulusta.
 
On kiinnostavaa, että kirjan takakakannessa ei ”mainosteta” lainkaan  säeromaanimuotoa. Luultavasti tämä käytäntö tuleekin lisääntymään, mikä saattaa olla yksinomaan hyvä ratkaisu. 

Murtumia sai äskettäin kunniamaininnan Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnonjaon yhteydessä.   
 

Lisää kotimaisia lasten- tai nuortenromaaneja, joissa on romanitaustaisia pää/sivuhenkilöitä:

Tuula Kallioniemi: Kaksoisolennot, Otava 2018

Tuula Kallioniemi: Reuhurinne-sarja, Otava 1997–2001 ja 2011–2018   

 
Elina Rouhiainen: Aistienvartija, Tammi 2018 

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija, Tammi 2018

Asta Ikonen: Mia ja muutosten kevät, Karisto 1999

Taru Mäkinen: Tinka ja Tiikeri ja Tinka ja tummat vuoret, Tammi 1986 ja 1988

Tuula Saarto: Suljetut ovet, Otava 1972
  

Nykyhetki ja mennyt limittäin Saamenmaalla

Maami Snellman: Kuun lapsi. Kvaliti 2023. 147 sivua. Kansikuva Laura Palmroth. 

 

Eri saamen kielillä kirjoitettuja lasten- ja nuortenkirjoja on saatu viime vuosina ilahduttavan paljon suomennoksina, ja siitä erityinen kiitos kuuluu Kieletär Inari -kustantamolle. 

 

Ilmiötä voi selittää myös sillä, että nyt erilaiset vähemmistöt saavat äänensä lasten- ja nuortenkirjoissa entistä paremmin kuuluviin. 

 

Juuriltaan saamelaisten kirjailijoiden ja kuvittajien lisäksi saamelaisuus kiinnostaa nyt myös eteläisessä Suomessa asuvia.  Heidän kirjoissaan saamelaisuutta tarkastellaan usein eteläisessä Suomessa asuvan lapsen tai varhaisnuoren silmin. 

Hyviä esimerkkejä ovat Sanna Pelliccionin kuvakirja Onni-pojan talviseikkailu (Minerva 2018) ja Pia Pesosen Villojen kukat (Teos 2018, kuv. Petri Makkonen). 

Onnin perhe matkustaa talvilomalla Lappiin ja poika tutustuu siellä inarinsaamelaiseen Neetaan, joka opettaa saamelaisia tapoja ja yksittäisiä sanontoja. 

Villojen kukissa kerrotaan helsinkiläisen Tulppaanin ja käsivarren Lapista Helsinkiin äitinsä muuttaneen Ruusun ystävyydestä. Tulppaanin on aluksi vaikea ymmärtää Ruusun peräpohjan murretta, jossa on aineksia myös ruotsin ja saamen kielistä. Saamelaisuuden sijaan Villojen kukat käsitteleekin enemmän kieleen liittyvää identiteettiä.

 

Maami Snellmanin lastenromaanissa Kuun lapsi alakouluikäiset kaksoset, Otava ja Tylli, joutuvat isänsä Keniaan suuntautuvan työmatkan takia vasten omaan tahtoaan viettämään kesää pohjoisessa Tuuliaisenpään kylässä. 

 

Jo junamatkalla lasten huomio kiinnittyy tummasilmäiseen tyttöön, joka tuijottaa heitä intensiivisesti, mutta saattaa sitten silmänräpäyksessä kadota jäljettömiin. 

 

– – Tytössä oli jotakin sellaista, mikä ei sopinut tähän hetkeen eikä vuodenaikaan. Oli kesähelle ja hänellä oli yllään sinertävä takki, jonka helmaa ja hihansuita koristi punainen, keltainen ja vihreä väri. Päässään tytöllä oli kirjottu lakki ja jalassaan poronnahkaiset nutukkaat, paulanauhoilla. Tylli tiesi, että se oli saamenpuku, gákti, joka oli jokaisella alueella omanainen, niin kuin saamelaisten perinteet ja kielikin. – – 

 

Isän ystävä Niila ottaa lapset sydämellisesti vastaan, mutta etenkin Tylli suhtautuu kaikkeen nyreästi. Otavan mielestä saamen kieli kuulostaa ”salaperäiseltä ja kauniilta”. Lapset saavat seuraa ikäisestään Mihkasta ja näin Kuun lapsesta punoutuu vähitellen perinteinen etsiväseikkailu.  

 

Tylli väittää nähneensä tummasilmäisen tytön myös Niilan kodin lähistöllä. Kaksoset kohtaavat valkoisen poron, jonka sarvissa on samanlainen paulanauha kuin tytön nutukkaissa. Poro johdattaa lapset hylätylle sukutilalle.  

Lapset pääsevät rahanahneen eteläsuomalaisen liikemiehen, Aulis Ankaran, punomien juonien jäljille ja he pelastavat ripeydellään saamelaistilan tuholta. 

 

Saamelaiseen perinnetietoon lapset perehtyvät lukemalla Niilan kotikirjaston kirjoja ja Mihkan avulla. Luonnon enteet ja eläimet, kuten korppi ja valkoinen poro, ovat jännityksen nostatuksessa tärkeässä osassa.  

 

Snellmanin lastenromaanissa fakta ja fiktio sulautuvat paikannimissä (esim. Roivajärvi ja Sarvettijärvi).  

 

Saamelaistytön mysteeri jätetään onnistuneesti avoimeksi. Romaanin lopussa Otava ja Tylli saavat kuulla isän aikeista muuttaa pysyvästi Lappiin. 

Kenties Kuun lapsi saa vielä jatko-osankin?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oma kieli ja identiteetti korostuvat ensimmäisessä romanikulttuuria lapsille esittelevässä tietokirjassa

Satu Blomerus, Helena Korpela, Seija Roth & Irmeli Matilainen: Kulje kansamme. Suomen romanien historiaa lapsille, 72 sivua, Opetushallitus 2019. 

Tänään vietetään romanien kansallispäivää.

Opetushallitus on tuottanut viime vuosina uutta oppimateriaalia  romanilasten opetukseen, ja Suomen romanien historiaa ja nykypäivää valtaosin sarjakuvakerronnan kautta havainnollistava  tietokirjavihkonen Kulje kanssamme on osa tätä hanketta. 

Julkaisu on suunnattu lähinnä alakouluikäisille eri oppiaineisiin (esim. äidinkieli, historia, elämänkatsomustieto), mutta sen monipuolinen tietoaines kiinnostaa myös aikuista.

Yläkuvassa romanilapset osallistuvat romanikielen
tunnille koulussa. Alakuvassa sukulainen kertoo
vanhoista perinteistä. Irmeli Matilaisen kuvitusta
 tietokirjaan Kulje kanssamme. Suomen romanien historiaa
lapsille (Opetushallitus 2019). 

Näkökulma pidetään onnistuneesti lasten tasolla, kun romanilapset kertovat toisilleen perheiden ja sukujensa arjesta, harrastuksista ja perinteistä.  

Kirjan ”vinkkaava” sisällysluettelo on erityisen hauskasti toteutettu, mutta  

taitto ja visuaalinen ulkoasu ovat harmillisen vanhanaikaisia.

Romanikielen kunnioitus ja sukurakkaus ovat ymmärrettävästi keskiössä. Omat lukunsa ovat saaneet romanien rakkaus käsitöihin, musiikkiin, hevosiin ja hengelliseen elämään. Koulunkäynnin ja ammatinhankimisen tärkeyttäkin onneksi  korostetaan eri yhteyksissä.

Menneen ajan ja nykyajan kerrontaa on välillä hankala erottaa, kun eri sukupolvien romanit kertovat vaiheistaan.

Sodan jälkeen romaneilla oli vaikeuksia löytää itselleen
asuntoa. Irmeli Matilaisen kuvitusta tietokirjaan
Kulje kanssamme. Suomen romanien historiaa lapsille
 (Opetushallitus 2019).

Valtaväestön ennakkoluulot romaneja kohtaan tulevat pariin otteeseen esille lähinnä neutraalisti kuvien kautta esille, mutta lopussa todetaan syrjinnän olevan nykyisin laissa kielletty. 

Viimeisessä ”Tuntemattomasta tutuksi, syrjinnästä tasa-arvoon" -nimisessä osuudessa  Somaliasta perheineen Suomeen muuttanut Hassan ja romanipoika Toni  ystävystyvät päiväkodissa, kun huomaavat että heidän äitinsä pukeutuvat arkenakin muiden mielestä juhlavaatteisiin.   

Hassan ja Toni huomaavat, että heidän äitinsä
pukeutuvat arkenakin  paljon hienommin kuin muiden
lasten vanhemmat. Irmeli Matilaisen kuvitusta
tietokirjaan Kulje kanssamme. Suomen romanien
historiaa lapsille (Opetushallitus 2019).

Enid Blytonin Viisikoissa roistot olivat usein romaneja ja asiallinen tieto romanikulttuurista on ollut vielä senkin jälkeen pitkään lasten- ja nuortenkirjoissa varsin vähäistä. 

Valtakulttuurin ja romanien kulttuuri kohtasivat kiinnostavasti Tuula Saarron nuorten aikuisten romaanissa Suljetut ovet (Otava 1972), joka pohjautui osin Saarron omiin kokemuksiinsa hänen mentyään naimisiin romanimiehen kanssa. 

Tuula Kallioniemen lastenromaaneissa on ollut useampia romanitaustaisia lapsia, mm. Reuhurinne-sarjan romanityttö Ramona oikoo myös tarvittaessa romaneihin liittyviä ennakkoluuloja. 

Kallioniemen varhaisnuortenromaanissa Kaksoisolennot myös toinen päähenkilöistä on Suomeen Romaniasta tullut Mihai.

Todellisia kulttuuritekoja ovat alunperin Pieni Karhu -kustantamon kautta vuosina 2009 ja 2011 ilmestyneet  Yökettu-kuvakirjat, jotka kertovat alakouluikäisen romanitytön, Miran ja tämän perheen, arjesta. Kulje kanssamme -tietokirjasen kuvittanut Irmeli Matilainen on kuvittanut myös nämä kuvakirjat. 

  

Uusia lasten- ja nuortenkirjoja romaneista:  

Helena Blomérus, Satu Blomérus, Helena Korpela, Irmeli Matilainen: Rassako reevos – Yökettu, 119 sivua, Opetushallitus 2017. / kaksikielinen laitos kolmesta Yökettu-kuvakirjasta. 

Seija Roth: Lokko Lamjaha – Kevein askelin. Poemi ta riimi kentenge – Runoja ja riimejä lapsille. Kuvittanut Tuuli Saarekas, 112 sivua, Opetushallitus 2015. / lastenrunoja suomeksi ja romaniksi.

Helena Blomérus, Satu Blomérus, Helena Korpela & Irmeli Matilainen: Mitä sait säkkiisi, yökettu? ja Minne matka, yökettu?  Pieni Karhu 2009 ja 2011.

Tuula Kallioniemi: Reuhurinne-sarja, Otava >  romanityttö Ramona 

Tuula Kallioniemi: Kaksoisolennot, Otava 2018 > romanikerjäläinen Mihai

Elina Rouhiainen: Väki-sarja: Muistojenlukija, Tammi 2017; Aistienvartija, Tammi 2018 > Kiuru-tytöllä on äidin suvun puolelta romaniverta ja hän  tutustuu myös kahteen romaniveljekseen.

6. luukku: Ilo omasta kielestä

Sanna Pelliccioni: Onni-pojan talviseikkailu, 29 sivua, Minerva 2018.

Pia Pesonen & Petri Makkonen: Villojen kukat, 51 sivua Teos 2018.

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, 32 sivua, Karisto 2018.

Kuluvan vuoden aikana minulla on ollut iso ilo olla mukana asiantuntijana  Lukulumo-kuvakirjapalvelussa, joka lanseerattiin syyskuussa Suomeen. 


Alkuperäisen palvelukonseptin on kehittänyt ruotsalainen Inläsnintjänst.  

Yhdessä Sirke Happosen kanssa olen valinnut palveluun suomalaisia laadukkaita kuvakirjoja ja kirjoitimme myös varhaiskasvattajien oppaan päiväkodin kirjallisuuskasvatuksesta.

Lukulumo-palvelun kautta erikieliset lapset voivat nauttia samoista kuvakirjatarinoista. 

Palvelussa on nyt 115 kuvakirjaa, joita on luettu ääneen 17 eri kielellä, suomen, ruotsin ja englannin lisäksi useita maahanmuuttajakieliä. 

Alkuvaiheessa mukana on myös alkuperäisen ruotsalaisen kuvakirjapalvelun, Polygluttin, ruotsalaisia kuvakirjoja, mutta kotimainen valikoima karttuu jatkuvasti. 

Palvelu on suunnattu päiväkodeille ja alakouluille. Kunta ostaa palveluun lisenssin, jonka hinta määräytyy sitä käyttävän lapsimäärän mukaan. 

Kielitietoisuus on nostettu myös uusiin opetussuunnitelmiin. 

Kielitietoisuudella tarkoitetaan kaikkien kielien arvostamista ja luontevaa näkyvyyttä koulussa ja päiväkodissa. 

Oppimisen on havaittu tehostuvan, kun erilaisia sisältöjä lähestytään kielen kautta. Kieli syntyy aina vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Päiväkotiryhmän ja koululuokan eri kotikieliä käyttävät lapset hyötyvät siitä, että heidän oma kielensä tulee kuulluksi ja nähdyksi myös muille lapsille. 

Ensi vuonna vietetään YK:n maailman alkuperäiskansojen kielten vuotta. Teemavuoden tarkoituksena on kiinnittää huomiota alkuperäiskansojen kielien uhanalaiseen asemaan.  

Teemavuotta ennakoivat sopivasti  Sanna Pellicicionin uusin Onni-poika -sarjan osa Onni-pojan talviseikkailu ja Pia Pesosen & Petri Makkosen ensimmäinen lastenkirja Villojen kukat. 

Juna kiitää kohti pohjoista. Sanna Pelliccionin
kuvitusta kuvakirjaan Onni-pojan
talviseikkailu (Minerva 2018). 

Onni-poika on perheineen lähdössä lomamatkalle Lappiin. 

Onni ja Olavi eivät ole koskaan käyneet Lapissa. Mutta äiti on. Ja siitä on kuultu. Isi sanoo, että äitiin on iskenyt Lapinhulluus. 

–     Mikä se on? Mikä sille tuli? Olavi kysyy.

 –     Kai jokin sellainen, että äiti tuijotti taivaalle. Ja sille tuli kamalan kokonaisvaltainen olo, Onni muistelee. 

–     Mulla on kyllä kokonainen olo tässäkin, Olavi kommentoi, kun juna puksuttaa pohjoiseen.

Neeta esittelee Onnille ja tämän pikkuveljelle 
isänsä poroaitausta. Sanna Pelliccionin kuvitusta kuvakirjaan 
Onni-pojantalviseikkailu (Minerva 2018). 

Onni tutustuu Neetaan, tyttöön, joka tekee häneen heti vaikutuksen hyvillä laskettelutaidoillaan. 

Neetan isällä on poroja ja hän aikoo ryhtyä isona poronaiseksi. 

Onni oppii yhteisen leikin lomassa Neetalta saamelaisia tapoja ja yksittäisiä inarinsaamen sanoja. 

Kuvakirjan lopussa on vielä tietoisku Suomessa puhutuista kolmesta saamen kielestä ja muutama inarinsaamen sana.

Sanna Pelliccioni olisi halunnut nostaa saamelaisuuden jo kuvakirjan nimeen, mutta kustantaja halusi kirjalle neutraalimman talvisen nimen.

Hieman varttuneemmille, jo kouluikäisille lapsille kirjoitettu Villojen kukat työstää leikki-ikäisille suunnattua Onni-poika -kuvakirjasarjan osaa syvällisemmin kieleen liittyvää identiteettiä. 

Tulppaani on helsinkiläinen pikkutyttö. 

Ruusu on muuttanut äitinsä kanssa Helsinkiin Lapista, Suomen käsivarresta.

Petri Makkosen kuvitus on reteää ja karttaa monin tavoin
lastenkirjan toisinaan sievistelevääkin kuvitustyyliä.
Petri Makkosen kuvitusta Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa
Villojen kukat (Teos 2018). 

Ruusu puhuu peräpohjan murretta ja Helsingissä ikänsä asunut Tulppaani ymmärtää hänen puheensa jatkuvasti väärin. 

Tytöt eivät silti hämmenny väärinkäsityksistä, vaan oppivat uusia sanoja toisiltaan. 

Tyttöjen vankkumaton ystävyys tulee hienosti
kuvatuksi tässä "ihmiskasvissa". Petri Makkosen kuvitusta 
Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa Villojen kukat (Teos 2018).   

Kielitietoisuuden lisäksi kirjassa kulkee myös lähimiljöön suojelun teema, kun vanhojen puuhuviloiden, eli villojen, aluetta uhkaa purkutuomio.  

Kaupunginisä ja Neiti Virkamies haluavat nimittäin leventää Länsiväylää ja rakentaa vanhan puutaloalueen paikalle virastotalon. 

Juhlat päättyvät Ruusun joikaamiseen. Petri Makkosen kuvitusta
Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa Villojen kukat (Teos 2018). 

Tytöt suhtautuvat kieleen luovasti ja omaksuvat toisiltaan uusia sanoja. Ruusu kiteyttää asian hyvin sanomalla, että 

Vaikka ollaan eriä, ollaan vähän samoja. Tyttöjä ainakin ollaan. Ja kukkia. Ja kläppejä.

Puutaloalueen kesäjuhlien pitäisi huipentua hienoon konserttiin, mutta kapellimestarin tahtipuikko on hukassa. Loppu kiertyy monin tavoin onnelliseksi – myös villojen purkutuomio perutaan. 

Kirjan formaatti karttaa määrittelyjä: kuvakirjaksi tekstiä on ihan liikaa, mutta toisaalta kuvataiteilija Petri Makkosen (s. 1965) kuvitusta on joka aukeamalla. 

Makkosen kuvitus on luonnosmaista, paikoin rujoakin. 

Alakouluikäisen lapsen itse luettavaksi kirja toki sopii, mutta rivitys ja kirjasinkoko olisivat voineet olla isompia. 

Koukeroisella tyylitellyllä käsialalla ladotut lukujen nimet voivat aiheuttaa aloittelevassa lukijassa hämmennystä.

Pia Pesonen (s. 1963) on kirjailja ja roolittaja. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt kaksi romaania aikuisille, Urho kekkonen Straße ja Maatuska (Teos 2011 ja 2015).

Hiljalttain maahan muuttaneen lapsen näkökulma suomen kieleen tulee oivaltavasti esille myös Johanna Venhon & Hanneriina Moisseisen kuvakirjassa Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa. 

Olen kirjoittanut kirjasta Sivupiiri fi -verkkosivustolle.