LukuVarkaus-palkinto on tänä vuonna erityisesti pienten puolella

Eilen julkistettu vuoden 2015 Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuspalkinnon ehdokaslista on todennäköisesti aivan tietoisesti halunnut tuoda esille pienten kustannuskentän toimijoiden tarjontaa. 

Rouva Huu on erityisen mielissään siitä, että LukuVarkaus-palkinnon aikuisten esiraati tekee työnsä huolella. Tästä kertoo LukuVarkaus-palkinnon tiedote, jossa raatilaiset myös summaavat näkemyksellisesti viime vuoden tarjontaa. 

Huun mielestä Topelius- ja Arvid Lydecken-raatilaiset voivat jopa ottaa LukuVarkaus-raadista näiltä osin hieman mallia. Lasten- ja nuortenkirjatarjonnan summauksia ei nimittäin koskaan ole liiaksi asti:

Vuoden 2014 lastenkirjallisuuskirjo ihastutti raatilaisia. Kirjoja julkaistaan edelleen uskomattoman suuri määrä. Kustannusmaailman pirstaloituminen näkyy lastenkirjallisuudessakin yhä uusien pienten kustantamoiden syntynä. Tämä aiheuttaa esiraadille pienoisia paineita, koska pienten kustantamoiden näkyvyys ei ole mediassa tai edes kirjastomaailmassa välttämättä kovinkaan suurta. Monien pienten kustantamoiden lastenkirjojen etsiminen esiraadin luettavaksi vaatii vuosi vuodelta yhä enemmän salapoliisityötä. Kun raadin jäsenet kävivät lävitse vuoden 2014 kirjasatoa, he huomasivat monta aiempinakin vuosina tuttuja seikkoja: kirjasarjat ja itsenäiset jatko-osat pitävät pintansa, monet pitkän linjan lastenkirjailijat julkaisivat viime vuonna uuden tai jopa uusia teoksia, eläinkirjat ovat edelleen suosiossa samoin kuin fantasiakirjat. Uusina seikkoina viime vuosien kehityksessä on nähtävissä lapsille tarkoitettujen jännitys- ja salapoliisikirjallisuuden vahvistuminen aivan kuin ennakoiden dekkarikirjallisuuden suosiota aikuisten keskuudessa. Erilaiset fantasiakirjat ovat hyvin vahva juonne lastenkirjallisuudessa. Tänä vuonna Lasten LukuVarkaus -ehdokaskirjoissa neljässä on mukana fantasiaelementtiä.

Toinen silmiinpistävä piirre vuoden 2015 ehdokkaissa on pienten kustantajien ja suorastaan aivan uusien kustantajien esiinmarssi LukuVarkauteen. Monista vuosista poiketen listalla ei ole yhtään puhdasta esikoiskirjailijaa. Erikoista tänä vuonna on myös se, että ehdokkaina on jopa kaksi kirjoittajakaksikkoa Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen sekä Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen. 

Lastenkirjallisuudessa näyttää vallitsevan yhdessä tekemisen meininki myös kirjoituspuolella. Lisäksi pitää nostaa erityisesti esiin se, että tänä vuonna ehdokkaina on kolme todellista lastenkirjallisuuskonkaria Hannu Hirvonen, Marja-Leena Mikkola ja Timo Parvela.

Aikuisten esiraadin otoksessa oli yhteensä 130 lastenkirjaa (joukossa käsittääkseni myös kuvakirjoja ja varttuneemmille nuorille suunnattuja teoksia), joista se luki 80. Niiden joukosta seuloitui seitsemän ehdokasta. Ohessa raadin perustelut ja raadin mainiosti kokoamat tekijöiden taustatiedot, jotka tänä vuonna ovat erityisen tarpeeseen, sillä mukana on monta vähemmän tunnettua tekijää. 

  

Marja Aho: Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä!, Myllylahti 

Marja Ahon kirja on hauska seikkailukertomus Allusta, joka saa syntymäpäivälahjaksi laatikollisen vanhoja merenkulkuun liittyviä esineitä. Niiden joukosta löytyy merikapteenin päiväkirja. Sitä lukiessaan Allu ja hänen kaverinsa Riku lähtevät mielikuvitusmatkalle maailman vaarallisille merille. Matkalla kuvitellaan kaikki mahdollinen meriseikkailu delfiineistä myrskyihin.Tavaroita penkoessaan pojat saavat vihiä kätketystä aarteesta, jota tietysti lähdetään etsimään. Tällä reissulla pojat tutustuvat oikeisiin merimiehiin ja heidän tarinoihinsa. Tarina muuttuu aarteen takia välillä suorastaan vaaralliseksi. Ahon kirjassa riittää jännitystä mutta kenties vielä enemmän hauskoja tapahtumia. Kirjaa lukeva aikuinenkin purskahtaa välillä nauruun. 

Marja Aho (s.1972) on lahtelainen kuvittaja-kirjailija. Ahon esikoisteos   Wilhelmiina Won Waak tietokonekoukussa ilmestyi 2011. Lisäksi hän on julkaissut pakinoita, kolumneja, novelleja, jatkokertomuksia sanoma- ja aikakauslehtiin sekä tehnyt kuvituksia sanomalehtiin, kirjoihin, kortteihin, koruihin, kalentereihin ja logoihin.

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä, Haamu-kustannus

Kummajaisten kylä on kahden kirjoittajan, Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen, yhteinen kokonaisuus todellakin kummallisen kylän lasten ja vähän aikuistenkin elämästä. Kirjan erilliset tarinat nivoutuvat yhteen saman kylän ja samojen päähenkilöiden ympärillä. Jännitystä ja huumoria tarinoissa riittää. Päähenkilöinä ovat alakoulun kuutosluokkaa käyvät Sara, Sampo ja Niko ystävineen. He elävät tavallista elämää tavallisessa korpikylässä, jossa tuntuu tapahtuvan yliluonnollisia asioita. Lapset näkevät keijukaisia, kummituksia, velhoja, noitia, vampyyrejä ja vaikka mitä kuten salaperäisiä mustia kissoja, päättömiä pupuja ja mystisiä rituaaleja. Mielikuvitus laukkaa ja usein kummallisilla tapahtumilla onkin aivan järkevä selitys. Tarinat eivät selitä onneksi liikaa ja välillä salaperäisyys jää kytemään lukijan mielessä. 

Mervi Heikkilä on seinäjokelainen lastenkirjailija, joka kirjoittaa sekä runoa että proosaa. Häneltä on ilmestynyt aiemmin kolme lastenrunokokoelmaa ja lisäksi hänen satujaan ja runojaan on julkaistu useissa kokoomateoksissa. Jussi Matilainen on Jurvassa syntynyt ja nykyisin Seinäjoella asuva sanataideohjaaja ja kirjailija. Hän on julkaissut aiemmin romaaneja, kaunokirjallisen faktateoksen sekä runokokoelman. Matilainen on dramatisoinut näytelmiä ja ohjannut kansalaisopiston näytelmäryhmää.  

Satu Heimonen: Suokaislan suloinen Cecilia, Kustannus-Mäkelä

Satu Heimosen viehättävä kirja käsittelee monia arkipäivän kysymyksiä uusioperheessä. Päähenkilö, viidesluokkalainen Milka rakastaa eläimiä eikä oikein pidä isäpuolestaan. Tilanne kärjistyy, kun Milka saa 11-vuotislahjaksi yllätyksenä isältään unelmoidun kissanpennun. Tämä Suokaislan suloinen Cecilia järisyttää uusioperheen arkea. Milkan isä ei ollut puhunut pennusta edes äidin kanssa. Tarina luo jännitystä siitä, saako Milka pitää pennun vai ei. Kissan lisäksi Milkan elämässä kitkaa aiheuttavat suhde liian taiteelliseen isään ja hankaluudet koulussa parhaiden kavereiden kanssa. Ystävysten riitelyssä kissalla on oma roolinsa. Heimosen kirja on hyvin realistinen ja sujuva kuvaus nykymaailmasta, perheistä ja ystävyydestä. Lasten ja aikuisten haaveet ja todellisuus näyttävät olevan kovassa törmäyskurssissa. Kirja tiivistää kaiken tämän hienosti lapsen ja hänen lemmikkieläimensä väliseen suhteeseen. 

Satu Heimonen (s. 1978) on helsinkiläinen kustannustoimittaja, suomentaja ja kirjoittaja. Hänen ensimmäinen romaaninsa Sonjan hevoskesä julkaistiin 2013. Suokaislan suloinen Cecilia on hänen toinen lastenromaaninsa.

Hannu Hirvonen: Tohtori Kalikali, Karisto

Hannu Hirvosen kirjalla on loistava kansi, joka saa varmaan monet siihen tarttumaan, Helsingissä tapahtuvan tarinan päähenkilön nimeltä Mikko vanhaan kerrostaloon muuttaa uusi erikoinen asukas, tohtori Kalikali, joka näyttää olevan ikivanha hullu tiedemies. Tohtorin saapuminen taloon aiheuttaa ympäristössä kummallisia muutoksia: kuuluu salaperäisiä ääniä, ihmisiä katoaa ja ilmestyy uudestaan muuttuneina. Aikuiset eivät huomaa mitään mutta Mikko päättää ottaa asioista selvää. Tarinaan ilmestyy salaperäinen simpanssi, zeppeliinejä, kummallista tiedettä ja mystisiä vihjeitä. Mikko saa aikuisen apurin ja ystävystyy pelokkaan simpanssin kanssa. Kirja on yhtä salaperäinen ja jännittävä kuin tohtori Kalikali. Juoni on kekseliäs kuten tohtorin hahmokin, vaikka lukija voi jäädä kaipaamaan lisäpaljastuksia salaperäisestä tohtorista. Tulee vaikutelma, että tohtorista tullaan kuulemaan vielä lisää. 

Hannu Hirvonen (s.1965) on turkulainen lasten- ja nuortenkirjailija ja aforisti. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta kulttuurihistorian alalta. Hirvoselta on julkaistu 12 kirjaa lapsille ja nuorille, kaksi kokoomateosta nuorille M. E. Kuusi -työryhmän kanssa ja yksi aforismikokoelma aikuisille. Lisäksi häneltä on julkaistu satuja ja tarinoita Lastenmaa-lehdessä, absurdeja tarinoita aikuisille Kertomuksia pimeestä -antologiassa sekä runoja nuorille Runo vieköön -kokoelmassa. Hän on toiminut myös muusikkona ja tehnyt lastenlauluja.

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pokaali, Myllylahti

Kirjoittajakaksikko Jaana Lehtiön ja Helena Miettisen 8—12-vuotiaille lapsille suunnattu kirja aloittaa hauskan ja myönteisen seikkailusarjan. Siinä lapset selvittävät fantasiakeinoin erilaisia jännittäviä haasteita. Päähenkilö Taika joutuu kirjan alussa muuttamaan pieneen kylään. Taakse jäävät niin paras ystävä kuin jalkapallojoukkue. Taikan perhe muuttaa suvun ikivanhaan taloon, jota kylällä kutsutaan Varastaloksi. Taikan täti matkustelee ympäri maailmaa. Seikkailu alkaa, kun Taika tutustuu uuteen ystävään Saanaan, jolla on lemmikkinä taikavoimia omaava käärme. Tytöt huomaavat ympärillään tapahtuvan erikoisia asioita, jotka tuntuvat liittyvän sata vuotta aikaisemmin kadonneeseen palkintopokaaliin. Pelottavien tilanteiden jälkeen tytöt joutuvat miettimään suuriakin asioita kuten menneisyydessä tapahtuneen vääryyden oikaisemista. Lehtiön ja Miettisen tarina kuvaa hyvin lapsen sopeutumista uuteen ympäristöön. Se kehottaa kokeilemaan uutta ja katsomaan maailmaa ennakkoluulottomasti. 

Jaana Lehtiö on yläkoulun opettaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut oppikirjoja sekä kaksi Porvooseen sijoittuvaa rikosjännitysromaania Joka viisautta rakastaa 2013 ja Uutta auringon alla 2014. Hänen kolmas jännärinsä Kolmas oli ensimmäinen ilmestyy elokuussa 2015. Taika Valo ja Pelukylän pokaali on Lehtiön ensimmäinen lastenromaani. Toinen osa Taika Valo sarjaan ilmestyy elokuussa 2015. Kaikkien Jaana Lehtiön kaunokirjojen kustantaja on Myllylahti.Helena Miettisen esikoisromaani on Pyhä Neitsyys  (Art House) on vuodelta 1990.

Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja, Otava

Marja-Leena Mikkolan saturomaanissa kuvataan vedenneidoille sukua olevan Reetan kasvusta vastuuseen. Samalla tarinassa keskeistä on vesiensuojelun merkitys. Tarinassa Reetan isä on matkustanut kauas työmatkalle ja tyttö joutuu pitämään huolta pikkusisaristaan ja -veljestään. Reetta tutustuu vedenneitoihin mutta jännitys tiivistyy, kun Reetan pikkuveli Nestori kaapataan veden syvyyksiin. tyttö saa tietää, että Veden emännän poikakin on ryöstetty. Nyt hänen tehtäväkseen jää löytää sekä kadonnut veden- että ihmispoika. Vesiensuojelun lisäksi tarinassa kerrotaan vahvasti perheen merkityksestä ja kuvataan Reetan kasvua rakastamaan jatkuvasti parkuvaa pikkuveljeään. Vedenalainen todellisuus ihmeineen ja vaaroineen on kuvattu hyvin kauniisti. Tarina on vallattoman sadunomainen, runollinen ja kieleltään ihastuttava. Tarinassa punotaan yhteen useita mielikuvituksellisia unimaailmoja ja monia vanhoja kansansatuja. 

Marja-Leena Mikkola (s. 1939) on suomalainen kirjailija ja runoilija. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1963. Mikkola on työskennellyt Helsingin yliopiston kirjastossa ja Suomen Kirjailijaliiton toimistonhoitajana. Hän on vuodesta 1962 lähtien julkaissut romaaneja, tietokirjoja, novelleja ja lastenkirjoja sekä kirjoittanut lisäksi kabareetekstejä, lauluja ja tv-näytelmiä. Hän on suomentanut runoja sekä muun muassa italialaista proosaa. Marja-Leena Mikkola on saanut lukuisia palkintoja, kuten Valtion lastenkirjallisuuspalkinnon 1978 lastenromaanista Anni Manninen ja 1985 lastenromaanista Jälkeen kello kymmenen sekä Jussi-patsaan 1966 elokuvakäsikirjoituksesta Käpy selän alla.

Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta, Tammi

Timo Parvelan Ella-sarjan viidennessätoista kirjassa Ella ja hänen kaverinsa pääsevät vihdoin toiselta luokalta  seuraavalle. Kaikkien kauhuksi heidän uusi luokkansa onkin kaksi ja puoli A. Lapset eivät pidä uudesta luokasta eikä koulussa annettavasta opetuksesta ja päättävät karata koulusta etsimään luokkaa, jossa kaikilla olisi aina hauskaa, lapset saisivat itse päättää asioista ja ruokatunnit olisivat pidempiä ja niitä olisi paljon enemmän. Ella ja kaverit eivät paljon epäröi vaan lähtevät matkalle kojoottikouluun. Kukaan ei tiedä, missä sellainen sijaitsee mutta matkalle on lähdettävä. Erikoiset tapahtumat kuten huijaava ja varasteleva taikuri eivät lasten menoa haittaa. Paljon hankalampaa on todistaa poliiseille taikurin vaaralliset puuhat. Apua saadaan lasten superhahmoilta. Parvelan kerronta on tuttua hauskan ja jännittävän sekoitusta. Parvelan huumori on sarjan edetessä kasvanut yhä poskettomammaksi. Nyt mukana on aikuislukijoitakin viihdyttäviä yliampuvia ylikierroksia.

Timo Parvela (s. 1964 Jyväskylä) on opettajaperheen vesa. Hän valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 1988 ja on työskennellyt opettajana Petäjävedellä, Tyyppälässä Jyväskylän maalaiskunnassa sekä Espoon Tapiolassa. Vuodesta 1995 asti Parvela on toiminut vapaana kirjailijana. Hän on kirjoittanut yli kuusikymmentä kirjaa joita on käännetty 18 eri kielelle. Timo Parvela on saanut useita merkittäviä palkintoja, kuten Finlandia Junior -palkinnon 2006 kirjasta Keinulauta yhdessä kuvataiteilija Virpi Talvitien kanssa. Hänen kirjojaan on sovitettu niin näytelmiksi kuin elokuviksikin. Tunnetuimpia Parvelan kirjoista ovat Ella-, Hilma- sekä Maukka ja Väykkä- kirjat.

3 500 euron suuruisesta palkinnosta päättävät tänä vuonna kuusi 3.–6.-luokkalaista lapsiraatilaista, kaksi poikaa ja neljä tyttöä.  LukuVarkaus-palkinnon saaja tai saajat julkistetaan perinteisesti  Vekara-Varkaus festivaaliviikolla kesäkuussa. 

Suomalaiselle ja suomenkieliselle lastenkirjalle jaettavan Lasten LukuVarkaus -palkinnon perustivat metsäyhtiö Stora Enso ja Varkauden kaupunki vuonna 2001. Olisi peräti toivottavaa, että muutkin yritykset toimertuisivat tukemaan suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta näin pitkäjänteisellä tavalla! 

Rouva Huu on juuri lukeassa Satu Heimosen kissa-aiheista kirjaa. Marja Ahon sekä Jaana Lehtiön & Helena Miettisen kirjat odottavat vielä vuoroaan. Jännittävää nähdä, kuinka lapsiraatilaiset suhtautuvat teosten hyvin erilaisiin kansikuviin ja antavatko niiden vaikuttaa päätöksiinsä. Pienkustantajien kirjojen typografiassakin on toisinaan toivomisen varaa.  

"Ottakaa kiinni tuo mies!"

Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu, kuvittanut Elina Warsta, 92 sivua, Lasten Keskus 2015.

Jukka Itkonen on viime vuosina keskittynyt lastenlyriikkaan, mutta hänen armoitetut kertojanlahjansa myös lastenproosan puolella ovat entuudestaan tuttuja. Esimerkiksi Kirpun matka maailman ääriin (Otava 1999) on pikkuruisesta sankaristaan huolimatta hieno vaellustarina, jossa on myös filosofista ulottuvuutta.


Sorsa norsun räätälinä (Otava 2008) on lyömätön klassikkosatujen parodiakooste, josta onneksi saatiin vuonna 2013 uusi painos Lasten kirjapöllö-palkintoehdokkuuden ansiosta. Eräänlaisesta ensimmäisen jouluyön mukaelmasta on kyse myös Myydään mummo -kirjassa (Otava 2000).

Lilli istuu kaupungin perustajan kunniaksi pystytetyn patsaan juurella ja miettii syitä kaupungin ahdinkoon. Elina Warstan kuvitusta Jukka Itkosen lastenromaaniin Sirkusjuna saapuu (Lasten Keskus 2015). 

Itkonen on luonut näppärät puitteet uudelle lastenromaanilleen. Hän on nimennyt mitäänsanomattoman pikkukaupungin nasevasti Nurkanpyhtääksi.  Kaupunki on saanut nimensä 1800-luvulla eläneen oloneuvoksen ja balettitanssijan Viktor Nurkan mukaan: 


Nurkanpyhtää on hiljainen, unelias kaupunki, josta kaikki kynnelle kykenevät nuoret ja aikuiset muuttavat pois, ja muuttaisivat varmaan pikkuvauvatkin, jos vain osaisivat kävellä. Nurkanpyhää on lyhyesti sanottuna tylsääkin tylsempi paikka – –   

Jukka Itkonen kuvaa lastenrunoissaan usein arjen pieniä mutta merkityksellisiä asioita. Ainakin aikuinen lukija löytää lastenromaanista yhteiskunnallisen ”sanoman”, joka vertautuu moneen korkean työttömyysasteen pikkukaupunkiin. 

Romaani alkaa vetävästi: tapahtumat vyörytetään heti lukijan ällisteltäväksi. Kaupungin rikkumaton rauha särkyy, kun vankikarkuri ja Lilli-tytön isä menevät sananmukaisesti ja silminnähden sekaisin. 

Lillin Urho-isä lähtee hakemaan aamun postia ja hänen raidallinen pyjamansa muistuttaa erehdyttävästi vankikarkurin asua. Soppa on sitä myöten selvä. Lillin äiti ei ole vaihdoksesta moksiskaan, vaan perustaa karkurille kodinkunnostukseen ja siivoukseen keskityvän työleirin.

Vankikarkuri saa tehdä Lillin äidin komennossa läkähdyksiin asti töitä. Rottinkinen mattopiiska kädessä alkuvinjettiin kuvatusta äidistä piirtyy varsin  jämäkkä sivuhenkilö. Elina Warstan kuvitusta Jukka Itkosen lastenromaaniin Sirkusjuna saapuu (Lasten Keskus 2015). 

Takaa-ajotarinan lisäksi Itkonen hämmentää keitokseen tietysti muitakin juonenkäänteitä. Lillin ankean elämän pelastukseksi paikkakunnalle ilmaantuu kiertävä sirkus, mutta senkään asiat eivät liioin ole kovin hyvällä tolalla.  

Välillä silkkaa nonsensea höpöttävä sirkustirehtööri on huolissaan sirkuksen huonosta taloudesta. Myös sirkuksen eittämätön vetonaula, elävä tykinkuula, on hakusessa. Lilli tutustuu myös sirkuksen pingviiniin, Kaisuli Törkelöön. Lillin ja muiden neuvokkuudella sirkuksen tulevaisuus pelastetaan lopulta ja pikkukaupungin ihmiset saavat uutta puhtia elämäänsä.

Aikuiset sivuhenkilöt ja/ tai päähenkilöt kansoittavat lastenkirjallisuutta nykyisin jo enenevässä määrin. Suosittujen lastenromaanien huumori syntyy usein nimenomaan aikuisen koomisesta käyttäytymisestä (Timo Parvelan Ella- ja Pate -kirjat sekä Nopoloiden Risto Räppääjät). Kuvakirjallisuuden puolella on kyse todellisesta aikuisten invaasiosta: muiden muassa Annika Eräpuron & Mika Launiksen Myrskykirjassa, Tiina Kettusen Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu- ja  Lena Frölander-Ulfin Totta toinen puoli –kirjoissa lapset jäävät auttamatta sivuosaan.

Kieli poskessa voi tietysti todeta, että ilmiö voi olla lastenkin kannalta mieluisa, sillä he näkevät omia vanhempiaan ja läheisiä aikuisia entistä vähemmän omassa arjessaan. On siis hyvä, että edes jossakin saa tuntumaa aikuisten – tosin roimasti liioiteltuun ja koomiseen –  elämään.

Aikuistenkirjallisuuden kansikuvan tekijänä ja graafisena suunnittelijana niin ikään kunnostautunut ja mainetta niittäneen Elina Warstan mustavalkoinen ja mukavan runsas kuvitus karrikoi hyviä tyyppejä ja luo seikkailulle mukavat puitteet. Warsta on aiemmin kuvittanut myös lastenlyriikkaa ja pari kuvakirjaa.

Pari viikkoa sitten Lastenkirjahyllyssä julkistetun lapsen ja kirjan kohtamiseen liittyvän keruun varsinainen deadline on tänään, mutta muistoja voi vielä lähettää 25. helmikuuta asti. Kiitos kaikille jo muistoja lähettäneille!


Erityisesti rouva Huu ilahtuu satujen ja pidempien saturomaanien ääneen lukuun liittyvistä anekdooteista ja lapsen lukemaan oppimisen kuvauksista!

pahantahtoiset peikot, muskelimummo, verenhimoiset vintiöt, ukkokirjat ja perunaihmiset…. eli kirjakutsuilta poimittuja helmiä ja risuja

Järjestyksessä jo 11:nnet Tampereen pääkirjaston lasten- ja nuortenosaston järjestämät, edellisvuoden lasten- ja nuortenkirjatarjontaa luotaavat kirjakutsut osuivat tänä vuonna Kainon nimipäivälle.

Tänäkään vuonna ei silti juurikaan kainosteltu: rouva Huu tykkää edelleen siitä, että potut sanotaan pottuina, eli että oikeasti huonot tai jopa vallan luokattomat kirjat saavat kuulla kunniansa – ja vastavuoroisesti oikeasti hyvät kirjat nostetaan niille kuuluvaan arvoonsa.

Ja kuten jo monena vuonna aikaisemminkin on tullut toteen näytetyksi, niin tällaisia koko lasten- ja nuortenkirjatarjonnan tukevaan syliotteeseen ottavia tilaisuuksia tarvitaan entistä enemmän, kun muu lasten- ja nuortenkirjallisuuden julkinen kirjoittelu ja keskustelu muissa viestimissä vähentyy.

Mervi Hietanen pureutui taas tänä vuonna lasten ja nuorten tietokirjoihin. Yksi hänen suosikeistaan oli Pohjolan lasten raamattu (Kirjapaja), jossa on erilaisia lähestymistapoja Raamatun kertomuksiin.

Kiinnostavat löydöt olivat Kaija Pispan ja Noora Katon Suklaan matkassa (Reilu Kauppa) ja Luustoliiton kustantama Jenni Tuomelan ja Salla Savolaisen Elmerin löytö. Kirjastonhoitajan näkökulmasta kiinnostavista aiheista tehdyt ja mainiosti kuvitetut kirjat kuitenkin hukkuvat hyllyyn nidotun ja vaatimattoman ulkoasunsa vuoksi.

Askartelu- ja kädentaitokirjoissakin näkyy jo tuotteistus, eli ohjeet on kytketty tiettyihin oheistuotteisiin. Äärimmilleen tämä on viety jo Lego-tuotemerkin alla julkaistavissa kirjoissa, joissa on heppoisen juonen ohella listoja uusimmista legopaketeista, joita lapset tietysti haluavat hankkia.

Eläinaiheisten tietokirjojen suosikiksi Hietanen nosti Anniina Mikaman ja Carlos da Cruzin kirjan Täyttä laukkaa maailman ympäri  (Tammi), jossa on hevosiin liittyvää kulttuurihistoriaa.

Katariina Ahtiainen oli tehnyt vertailua neljän viime vuoden kuvakirjojen, satujen ja runokirjojen tarjonnan osalta, mukaan lukien sekä kotimaiset että käännökset, ja nimekemäärät ovat selvästi  vuosi vuodelta vähentyneet: kuvakirjoissa vuosi 2011 näyttäytyy hyvin runsaana 613 nimekkeellään, kun sitä vertaa viime vuoden 383 nimekkeeseen (tilastot perustuvat siis kirjastoihin hankittuihin teoksiin, mutta antavat mielestäni suuntaa myös yleisestä kehityksestä). 

Lastenlyriikan kohdalla vaihteluväli on pienempää, vuoden 2011 40 nimekkeestä on kuitenkin vähennystä viime vuoteen 11 nimekkeen verran.

Kuvakirjojen kirjo on nykyisin valtava, ja henkilökohtaiset pitämykset näkyvät ymmärrettävästi myös esiin nostoissa. 

Metson kirjakutsujen ansiona on, että myös omakustanteet pääsevät isojen kustantamoiden tarjonnan rinnalla esille. Isojen kustantamoiden tarjonta ei juurikaan Ahtiaiselta saanut kiitosta. Sitä vastoin useammallakin nostolla tulivat esille mm. Tactic-kustantamon käännöskuvakirjat ja Tuula Peren yhdennaisen kustantamon Wickwickin kuvakirjat. 

Väestöliiton Onnikujan kaverukset –kirjasarjaan (Väestöliitto) rouva Huu lupaa palata mitä pikimmiten.  Sarja nostaa monta ajankohtaista tai kiperää lapsen arkeen liittyvää teemaa esille.

Suorasukaisista mielipiteistään tunnettu Matti Karjalainen ei tänäkään vuonna tuottanut pettymystä. Hän sanoi heti alkuun, että lasten ja nuorten sarjakuvan osalta vuosi oli vaisu, ellei peräti huonoin moneen vuoteen. Kotimaista lasten sarjakuvaa ilmestyi vähän. Kotimaisista kustantajista maininnan ansaitsivat kuitenkin Kutikuti ja Kumiorava.

Kuriositeettina kiinnostava ja varmasti kohderyhmäänsä uppoava on Ilpo Koskelan Rajalinja  (Arktinen banaani) alun  perin Futari-lehdessä julkaistujen sarjakuvien kooste juniorijalkapalloililjoista.

Moraalin heppoisuudesta Karjalainen nosti varoittavana esimerkkinä mm.  jo nimellään ja kansikuvallaankin hätkähdyttävän Hina Sakurandan  Veitsi kukkasen kupeella  -mangan (Ivrea), jossa pikaisen juoniselostuksen perusteella oli TODELLAKIN melko arveluttavia henkilöasetelmia. Vampyyrit jylläävät myös mangan puolella, yhtenä suosikkinaan Karjalainen nosti esiin Ryodi Hidon Verenhimoiset vintiöt (Sangatsu manga).

Mangaa ilmestyy edelleen paljon ja kirjastonhoidollisesta näkökulmasta ongelmaksi koetaan vanhempien mangasarjakuvien seisominen hyllyssä. Nykyiset 12-14-vuotiaat mangafanit eivät lämpene vanhoille sarjoille. Kirjastojen tulisikin siivota aika-ajoin mangahyllyjään ja hankkia uutta tilalle.

Karjalainen käytti myös mangan kohdalla ilmaisua ”laarin pohjien raapimisen julkaisupolitiikka”, joka todennäköisesti oikeuttaisi kustantajia perkaamaan tarjontaa paljon nykyistä tiheämmällä kammalla. 

Katariina Ahtiainen otti toisessa osuudessaan haltuun myös satutarjontaa ja lastenromaaneja. Hän piti Timo Parvelan & Virpi Talvitien Maukan ja Väykän naamakirjaa (Tammi) nerokkaana konseptina sikäli, että tässä kirjassa paljastetaan kaikkien eläinten menneisyyttä ja luonteenpiirteiden kehittymisen taustoja niin koukuttavasti, että tekee mieli palata myös aiempiin osiin ja lukea niitä nyt uudessa valossa.  

Elisa Marttinen oli Kirjakutsuilla ensimmäistä kertaa esittelemässä helppolukuisia lastenkirjoja. Yleisökeskustelua syntyi hieman liittyen Kustannus-Mäkelän suuraakkosin ja/tai tavutettujen kirjojen runsauteen. Onko siitä haittaa vai hyötyä, kun koululaiset ottavat lukutaidon kuitenkin haltuun suoraan pienaakkosten kautta. Yhtä totuutta tähänkään pulmaan ei silti ole. 

Marttinen ei nostanut suurta haloota kotimaisen helppolukuisen vähentymisestä. Vau-kirjat -kirjakerho on näemmä laajentanut tarjontaansa myös lastenromaaneihin. Kiinnostavana uutuutena Marttinen esitteli Annie Barrowsin Isa + Bea -sarjan kahdesta ystävyksestä, joista toinen on mieltynyt taikuuteen.

Kiinnostava oli Marttisen havainto, että kotimaisissa koulumiljööseen sijoittuvissa lastenromaaneissa tytöt ja pojat ovat luontevasti ystäviä keskenään, siinä missä esim. Kahjo kouluni -sarjassa tytöt ja pojat jatkuvasti sotajalalla.

Tuija Mäki oli nuortenkirjallisuuden esittelyssä ymmärrettävästi rajautunut itsenäisiin romaaneihin tai uuden sarjan aloittajiin. Mäen havainto kiusaamisteeman säilymisestä nuortenromaanien kestoaiheena oli osuva: vaikka luulisi, että kaikkeen ”erilaiseen” olisi nykymaailmassa jo totuttu, niin nuortenkirjoissa kiusattavia ja kiusaajia riittää yhä. Mäki myös nimitti näitä kirjoja nasevasti ”pahan mielen kirjoiksi”.

John Boynen Leijuva poika (Bazar) sai Mäeltä ansiokkaan analyysin. Vilja-Tuulia Huotarisen sinänsä laadukas Kimmel sai ansaitusti moitteita liian pienestä fontista, joka voi karkoittaa monia lukijoita.

Kotimaisista sarjan avauksista Mäki nosti esiin mm. Satu Heimosen Suokaislan suloinen Cecilian (Kustannus-Mäkelä), jossa oli kissateeman lisäksi luontevaa aikuisten kuvausta. Sitä vastoin Mäki ei juurikaan lämmennyt kotimaisille hevoskirjoille, jotka antavat hänen mielestään aika arveluttavaa mainosta ratsaustusharrastukselle: järkiään kaikissa hevoskirjoissa tallilla oli skismaa ja kateutta ja kiusaamista. Uusien hevoskirjojen parhaimpiin hän nosti Lauren St Johnin Yhden dollarin hevosen (Nemo), joka kaikesta paatoksestaan huolimatta tyydyttää myös muita kuin heppatyttöjä.  

Virolaisen Silvia Rannamaan Kadrin päiväkirjan (Savukeidas) tyttökirjanostalgia sai niin ikään kiitosta ja ihmetystä siitä, ettei tätä sikäläistä klassikkoa ole aiemmin suomennettu. Mäki peräänkuulutti myös enemmän hyviä käännöskirjoja muiden maiden nykynuorten elämästä, ja ainoat esimerkit löytyivät aikuistenkirjallisuuden puoellta, mm. italialaisen Silvia Avallonen Teräs (Minerva), joka kertoo 13-vuotiaista tytöistä teollisuuskaupungissa.

Matti Karjalaisen ja Tuija Mäen yhdessä lukema fantasia piti sekin sisällään monia kiinnostavia havaintoja. Kotimaisen fantasian määrä on pitänyt kutinsa neljän vuoden seurannassa, mutta käännösten määrä on selvästi vähentymässä. Moni pidempi sarja on päättynyt, ja nyt jää nähtäväksi, tuleeko niiden sijalle uusia tekijöitä, vai vähentyykö käännösfantasia tulevaisuudessa entisestään.

Viime vuoden käännösfantasiassa oli Matti Karjalaisen havaintojen mukaan poikkeuksellisen paljon raakaa väkivaltaa.

Karjalainen nosti omana suosikkinaan Alex Scarrowin Time riders -sarjan Tuomiopäivän koodin (Buster Nordic), jonka suomentamisen kustantaja jättää tiettävästi kesken tähän kolmanteen osaan.  Yleisöstä kehotettiinkin organisoimaan joukkokirjettä kustantajalle aikeen estämiseksi.  

Kun kirjoja esitellään puolen tunnin paketeissa kymmenittäin, ei tietenkään voi paneutua yksittäisten teosten nyansseihin kovin perusteellisesti. 

Tuija Mäen ja Matti Karjalaisen yhteisanalyysissä Maria Turtschaninoffin Maresista kiinnitettiin poikkeuksellisesti huomiota teoksen upeaan kieleen: ”harva nuorille kirjoittava kirjoittaa yhtä kauniisti”  … joskaan kirjaa ei suositeltu luettavaksi juuri ennen nukkumaan menoa. Matti Karjalainen oli nyreissään Maresin liian yksipuolisesta  mieskuvasta, mutta kiitteli, että ehkä juuri sen vuoksi tästä kirjasta on sukeutunut sekä kirjastotiskissä että netissä mielenkintoisia keskusteluja!

Kirjakutsujen viimeisen puheenvuoron käytti Niina Salmenkangas, jonka lastenmusiikin katsaus oli konkreettisuudessaan kiinnostava havainnollisine musiikkinäytteineen.

Rouva Huu on aina fanittanut Tohtori Orff ja herra Dalcroze -yhteyttä, ja Orffien uusin Haloo Kalevala tulee kuuntelulistalle välittömästi. Salmenkangas piti levyä erityisen otollisena yläkoululaisille Kalevala-jakson elävöittäjänä. 

Rouva Huun kirjakutsujen summauksesta jäi pois monta kiinnostavaa kirjaa, mutta näidenkin kanssa pääsee jo pitkälle. Eri alustajien esiin nostamien kirjojen kirjalista löytyy täältä.

Kiitos taas asiantuntevasta ja tuhdista kattauksesta kaikille alustajille. 

Tullaan ystäviksi

Mark Sperring & Britta Teckentrup: Tassu tassussa, suom. Tuula Korolainen, 28 sivua, Lasten Keskus 2014.

Ystävyyden ytimen ihmettely on nykyisin monen kuvakirjan vakioaiheena. Eittämättä aihepiirille on myös tilausta, sillä jo leikki-ikäisten lasten kaveripiirissä on jatkuvasti kuhinaa ja monenlaisia jännitteitä.

Kasvatuspsykologian tutkija Niina Junttila on nostanut äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys (Tammi) esiin karun ilmiön: jo leikki-ikäisistä lapsista erottuu selvästi sosiaalisilta taidoiltaan kolme erilaista ryhmää.

Junttilan tutkimukseen osallistuneista lapsista 66 prosentilla oli ikätasolleen optimaaliset sosiaaliset taidot: he osasivat tehdä yhteistyötä toisten lasten kanssa, heillä oli kyky tuntea empatiaa ja suhteellisen vähän impulsiivista tai häiritsevää käyttäytymistä. 

Toiseksi ryhmäksi erottuivat tulisieluiset lapset, joilla oli paljon sekä positiivista että negatiivista toimintaa. Näitä lapsia löytyi noin 20 prosentin verran.  

Kolmatta ja viimeistä aineistosta esiin nousevaa lapsiryhmää (14 %)   Junttila kutsuu huomaamattomiksi, näkymättömiksi lapsiksi, viitaten näin Tove Janssonin samannimiseen tarinaan Ninnistä, joka oli tullut läheistensä monenlaisen kaltoin kohtelu takia lopulta näkymättömäksi.

"Nämä pikkulapset eivät muiden silmissä olleet erityisen yhteistyötaitoisia, eivät empaattisia, mutta eivät myöskään impulsiivisia tai häiritseviä. Karusti sanottuna he eivät olleet mitään", Junttila kuvailee Uuden Suomen   haastattelussa

Lasten käytös voi olla osittain periytyvää – vanhemmat voivat olla itse ujoja ja syrjäänvetäytyviä. Junttilan mielestä varhainen seuranta on tarpeen, jotta myöhempiä nuoruusiän ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä ajoissa. "Yksinäisyys jää jo lapsuudessa helposti pitkäaikaiseksi, jopa pysyväksi olotilaksi", sanoo Junttila.

Mark Sperringin & Britta Teckentrupin Tassu tassussa kuvaa harmonista ystävyyttä, joka ei tuulessa ja tuiskussakaan rakoile. Niukka teksti ja pelkistetty kuvitus tiivistävät ystävyyden ytimen lyhyisiin, Tuula Korolaisen leppeästi suomentamiin riimeihin:

Anna tassu tassuuni, 

siinä sen kuuluu olla. 

Tassu tassussa kuljetaan 

metsässä, vainiolla.

Muut metsän eläimet näyttävät jopa kadehtivan kahden hiiren ystävyyttä:

Moni meitä tervehtii, 

arvaat varmaan miksi:

Tassu tassussa kulkevat 

halutaan ystäviksi.

Muut metsän eläimet kokoontuvat joukolla ihmettelemään hiirten intensiivistä ystävyyttä. Britta Teckentrupin kuvitusta Mark Sperringin tekstiin kuvakirjassa Tassu tassussa (Lasten Keskus 2014). 

Teckentrupin kuvitus on pelkistyksestään huolimatta hyvin eloisaa, mikä johtuu erilaisista pintojen kuviointitavoista, joista syntyy myös hauskaa kolmiulotteisuuden vaikutelmaa.

Ystävyys lämmittää jopa ankaran talven kylmyydessä. Britta Teckentrupin kuvitusta Mark Sperringin tekstiin kuvakirjassa Tassu tassussa (Lasten Keskus 2014).  

Tassu tassussa ei ehkä ole paras kuvakirja yksinäisen lapsen lohtukirjaksi, sillä hiirten ystävyys näyttää olevan niin latautunutta, että ne eivät näytä edes juurikaan noteeraavan muita ympärillään. 

Isommassa lapsiryhmässä kirjaa voi kuitenkin mainiosti työstää pohtimalla ystävyyden erilaisia ulottuvuuksia – sekä sitä, kuinka niitä katveeseen jääviä voitaisiin paremmin nykäistä yhteisiin leikkeihin.