Vaihtoehtoisia tarinalinjastoja ilman punaista ydinlankaa

 

Markku Yli-Erkkilä: Tehtävä eläintarhassa, Reppureissaaja 1, 180 sivua, kuv. tekijän, Epic Ermine 2020. 

 

Tehtävä eläintarhassa on hyvä todiste Suomessa vallitsevasta kansallisesta tahtotilasta innostaa erityisesti poikia lukemaan. 

Asiasta ovat yhtä huolissaan niin suuret ja  pienet kustantamot kuin omakustantajatkin.  

Markku Yli-Erkkilän Tehtävä eläintarhassa  on interaktiivinen, pelillisten elementtien varaan rakennettu lastenkirja, jossa lukija on kirjan ”aktiivinen” päähenkilö ja pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan seikkailun etenemiseen.

Tarinan alussa "lukija" pääsee silminnäkijäksi pankkiryöstössä ja jäljet johtavat paikalliseen eläintarhaan. 

Jäljityksen lomassa lukija tutustuu eläintarhassa asuvien eläinten erityisominaisuuksiin. 

Kirjaa ei voi  lukea "järjestyksessä", vaan lukija poukkoilee kohtauksesta (= numeroidusta kappaleesta) toiseen mukautuessaan niissä esitettyihin vaihtoehtoihin sekä eväsreppunsa ja rahapussinsa sisällön vaikutukseen eri valinnoissa.

Monen perinteisen lautapelin tapaan suurimpana vaarana on joutua keskeyttämään seikkailu ja palaamaan takaisin alkuun. 

Keskeyttäminen voi johtua siitä, että eläintarha suljetaan tai vakoiluyritykset epäonnistuvat, kun eläintarhan johtaja tai vartija passittaa epämääräisen hiipparin pois alueelta tai tämä joutuu vaikkapa piraijojen puraisemaksi. 

Kirja on rahoitettu Mesenaatti-joukkorahoituspalvelun kautta. 

Yli-Erkkilä on biologian ja maantieteen lehtori Karkun evankelisessa opistossa. 

Hän on aiemmin julkaissut omakustanteena eri kielillä julkaistun humoristisen Suomi-kirjan sekä väritettäviä lintukirjoja.

Tehtävä eläintarhassa on suunnattu alakouluikäisille. 

Siihen nähden kirjasintyyppi on aivan liian pientä. 

Kappalejako olisi myös avittanut lukemista huomattavasti.

Juonesta puuttuu kaikkea lukemista ja innostumista tukeva "punainen lanka", selkeästi hahmottuva tarina, joka on mielestäni on se kaikkein tärkein ainesosa kirjalle, jonka toivotaan sytyttävän kiinnostuksen lukemista kohtaan.

Kirja on Reppureissaaja -sarjan avaus.

                                                            *****

Interaktiivisuus ei – yllättävää kyllä – ole lastenkirjallisuudessakaan mikään aivan uusi ilmiö. 

Pelillisiä lastenkirjoja on ilmestynyt jo 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla, paljon ennen tietokonepelien kulta-aikaa.

Kunnianhimoisin ja onnistunein on Mike Pohjolan parin vuoden takainen aikuisten romaani Sinä vuonna 1918 (Gummerus 2018), jonka historiallinen aihe ja juonenkuljetus kiinnostaa jo yläkouluikäisiä. Romaanin alussa  lukijan on valittava, haluaako hän seistä punaisten vai valkoisten puolella. 

Lisää eri tavoin interaktiivisia lasten- ja nuortenkirjoja:

Johanna Hulkko: Harmaa hakkeri: Glasier vastaan Hopea, kuv. Jani Ikonen, Karisto 2020

Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaanin mysteerikirja: ratkaise oma arvoituksesi, kuv. Jii Roikonen, Tammi 2018

Matikkaseikkailu-sarja, Lasten Keskus 2016

 

Scott Ciencin: Kaikki peliin! Suom. Sari Kumpulainen, Sanoma Magazines 2007

Jaana Tarma & Peik Bäckström: Seitsemän meren kissa, WSOY 1999

Jaana Tarma & Peik Bäckström: Kolmen kohtalon katti, WSOY 1998

Enid Blyton & Mary Danby: Sinä ja viisikko -sarja, kuv. Trevor Parkin, suom. Esa Mela, Tammi 1990

 

Taistelupeli-sarja, Otava 1987 ja 1988

Enid Blyton: Viisikko-peli -kirjat, Tammi 1985

Valitse oma seikkailusi -sarja, eri tekijöitä, Gummerus 1980-luku

 

Wolfgang Ecke & Rolf Rettich: Kasvot ikkunassa, suom. Jukka Kempppinen, Otava 1979

 

 

 

 

 

 

Tampereella on nuorten kesäkirjabingo!

Tampereen kaupunginkirjasto/ Pirkanmaan maakuntakirjaston on hauskasti varioinut eri puolilla Suomea yleistyneitä lasten ja nuorten kirjapasseja.

Kirjaston kesäbingo haastaa nuoret  lukemaan erilaisia kirjoja kesän aikana.

Omille mieltymyksille on varattu riittävästi tilaa: voi lukea vaikkapa kaverin lempikirjan, kirjan, jossa juhlitaan, tulevaisuuden haaveisiin liittyvän kirjan, kannen perusteella valitun kirjan, e-kirjan, kirjan, jonka nimessä on yksi sana, kirjan, josta on tehty elokuva, elämäkerran tai vaikkapa kirjan, kirjan, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä.

Bingokuponkeja saa kaikista Tampereen kaupunginkirjaston toimipisteistä. Kun on lukenut vähintään yhden viiden kirjan pysty-, vaaka- tai vinorivin ja saanut bingon, voi  palauttaa kupongin kirjastoon 4. syyskuuta mennessä ja osallistua kirjapalkintojen arvontaan.

Metson lasten- ja nuortenosaston kirjastonhoitajien mukaan bingoon saavat osallistua myös aikuiset nuortenkirjojen ystävät.

”Tämä on sotaa eikä mikään pikkulapsien seikkailu”

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi, 284 sivua, Icasos 2015. Kansikuva Jussi Korhonen.

Konstit on monet saada pojat lukemaan. 

Tietokonepeleistä ja elokuvista tutut toiminnalliset ja toisinaan varsin äkkikäänteisetkin elementit otetaan käyttöön myös pojille suunnatussa kirjallisuudessa.  

Uutta on myös kirjailijan vuorovaikutteisuus lukijoiden kanssa jo käsikirjoitusvaiheessa. Timo Parvela innostui muutama vuosi sitten kirjoittamaan nihkeästi lukemiseen suhtautuvan poikansa toiveiden mukaan Sammon vartijat -trilogian (Tammi 2007–2009). Poika tilasi vauhdikkaita äkkikäänteitä ja paljon taistelua, johon juonikas isä taiten nivoi myös Kalevala-kytkentöjä.

Kuopiolaisen Tatu Kokko on Parvelan ottanut tosissaan haasteen poikien lukukipinän sytyttämisestä ja upottanut itsensä kainaloitaan myöten kohderyhmänsä kirjallisiin mieltymyksiin. Kokon  ponnisteluja ei voi olla ihailematta. Bloginsa kautta Kokko on antanut nuorille mahdollisuuden kommentoida käsikirjoitusvaiheessa nuortenromaaniaan Rob McCool ja Krimin jalokivi. 

Todennäköisesti kommentoijissa on ollut myös liuta aikuisia, siitä päätellen, että juonen vetävyyden lisäksi myös pilkun paikoista ja kielilapsuksista nillitetään aika paljon. 

Kokko on kiertänyt myös kouluvierailuilla kotiseutunsa ja Helsingin yläkouluissa kertomassa projektistaan ja kertomansa mukaan saanut tätäkin kautta paljon hyviä vinkkejä.

Auliisti hän listaa hyvän nuortenkirjan ainekset myös kaikkien muiden kollegoiden käyttöön:

Hyvässä kirjassa pitäisi olla nuorten mielestä  

- toimintaa, jännitystä

- hyvä alku

- helposti samastuttava aihe

- huumoria

- vauhdikkaita juonenkäänteitä

- salaperäisyyttä

- ei liikaa henkilöitä, erilaisia persoonia, omalaatuisia henkilöitä, jotka eivät ole liian täydellisiä

- yllättävä ratkaisu

- loppua kohti tihentyvä jännitys

- tarinan maailma selvästi esiin

- etenevä juoni, ei liian ennalta-arvattava

- suuria tunteita

- tarkka kerronta, mutta ei jaarittelua

- suuria tunteita, kuolemaa, koskettavuutta

- jännitys päällä koko ajan

- uusia keksintöjä

- urheilua

- muukalaisia

- tarpeeksi tapahtumia ja yllätyksiä

- jotakin selittämätöntä, joka ratkeaa lopussa

- imaisee niin, että haluaisi olla mukana tarinassa

- fantasiaa

- mustaa huumoria

- hahmoille oma tyyli mm. vuorosanoissa

Aikuiset saattavat aika ajoin haikailla oman lapsuutensa ja nuoruutensa tervehenkisten seikkailukirjojen perään; niissä reippaat nuoret – useimmiten pojat –  selviytyivät jylhän luonnon keskellä neuvokkuutensa ja karaistun luonteensa takia. 

Erähenkistä seikkailua ei ole viime aikoina ollut pahemmin tarjolla, joten Tatu Kokon jyhkeä luonnon kuvaus puoltaa hyvinkin paikkaansa:

Apollo McCool hämmensi nuotiolla sulatettua lunta, lisäsi siihen muutamia suikaleita tuoretta hirvenlihaa ja pari kourallista kuivattuja vihanneksia. Pian padasta alkaisi nousta herkullinen tuoksu. 
Nuotio oli syvällä hangessa, sillä oli keskitalvi ja maata peitti paksu lumikerros. Sinitaivas karehti jäätävän kirkkaana laajan pohjoisen aarnimetsän yllä. 

Apollo havahtui pakkaslumen narskeeseen, ja kuusen takaa ilmestyi Mark kantaen sylissään polttopuita. Hänen hihansa olivat teurasveren punaamat, ja osa vastalahdatun hirven lihoista kiehuikin jo Apollon sopassa.  

Veljekset olivat pukeutuneet villakankaasta ja turkiksista tehtyihin talvipukuihin, joihin oli liitetty svenskisotilaiden varusteista irrotettuja teknisiä materiaaleja. Päässä heillä oli kevyet taistelukypärät, jota oli varasttettu Olofsborgin asevarikolta. Ne eivät olleet aivan viimeistä huutoa, mutta ajoivat asiansa varsinkin kun ne oli varustettu sarvilla Pirunkirnun klaanin villinhilpeään tyyliin.

McCoolin veljekset, esikoinen Mark, Rob ja pikkuveljet Apollo ja Filbur,  eivät ole mitään ”tavallisia riukuhousuisia räkänokkia”, vaan heidän ”suonissaan virtasi väkivahva sekoitus iiriliäistä tulisuutta ja fennien jääräpäistä sisukkuutta”.

Päähenkilö, 15-vuotias Rob, kuulee shamaanilta, että hänen varalleen on vielä varattu suuria sankaritekoja. Ennustusta himmentää kuitenkin tieto siitä, että hän ei olekaan veljiensä verisukulainen, vaan löytölapsi. Selvästi Kokko jättää juoniaihioita muhimaan vielä vastaisten seikkailujen varalle. 

Tatu Kokon veljessaagassa yritetään hamuta mahdollisimman monen lajityypin harrastajia kirjan pauloihin:erähenkisyyden lisäksi siitä löytyy myös fantasiaa, tulevaisuuteen sijoittuvaa scifiä, historiallista romaania ja vaihtoehtohistoriaa sekä rippunen romantiikkaakin tyttöjen tarpeisiin.  

Antamissaan lehtihaastatteluissa Kokko on ajatellut kirjansa lukijoiksi +13 -vuotiaita. Ikähaarukointi tuntuu ehkä turhalta, sillä sotaisat juonenkäänteet houkuttavat taatusti myös nuorempia poikia. 

Yllättävässä yhteenotossa arabitaustainen naissoturi ojentaa McCoolin veljeksiä:

--- Katsokaa ympärillenne. Tämä on sotaa eikä mikään pikkulasten seikkailu hylätylle lentoristeilijälle. 

Kirja alkaa takautumalla, jossa kuvataan Fennoniassa asuvien McCoolin veljesten varhaista lapsuutta. Pikainen kohtaaminen avuliaan tytön kanssa vihollisleirissä osoittautuu myöhempien juonenkäänteiden kannalta tärkeäksi.  

Kokko elävöittää miljöötä kiehtovilla yksityiskohdilla. Muinaissuomalaiselta kuulostavia  apuneuvoja - kuten käärmetervaa - yhdistetään letkeästi tutkaohjauksella toimiviin kypäriin ja energiasyöppöihin leijulautoihin.

Keskinäiseen kommunikointiin käytetään erityisiä lähettimiä, ja tekstissä nämä viestit on painettu kursiivilla. 

Monisäikeinen juoni on kansoitettu lukuisilla sivuhenkilöillä, mutta onneksi keskushenkilöt ovat riittävän persoonallisia ja moniulotteisia hahmoja. Ja kiivaimpienkin taistelujen kuvausta ryydittää silti myös letkeä huumori.

Vanhojen poikakirjojen henkeen eri kansat –  fennit, svenskit ja russit – ottavat mittaa toisistaan ja ovat tietysti jatkuvasti sotajalalla keskenään:  

--- Mark hakkasi nurin vanhoja leppiä eli tuttavallisemmin lahopääsvenssoneita kuvitellen taistelevansa skandien kirottuja huoveja vastaan. 

Sotaisiksi äityvät selkkaukset sijoittuvat 1600-luvulle Fennonin valtakuntaan ja itäiseen Eurooppaan. Kieliongelmat kansainvälisessä seikkailuissa selätetään siten, että americano on kaikkien kansojen hallitsema kaupankäynnin kieli.