Joka kodin värikirja

Heli Laaksonen & Elina Warsta: Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä. 72 sivua. Orava-kirjat 2025.

 

Uus färi ol juur syntyny.
Se ol semmonen ko vastsyntyny o:
ei kenenkä näköne viäl,
pehmiä, pyöriä ja yksinkertanen ko
liina al nouseva pulla. – –
 
Katkelma runosta "Färi sai nime"

 

 
 
Heli Laaksosella on ihmeellinen kyky energisoida ja voimaannuttaa lukijansa. 
 
Laaksosen ja Elina Warstan Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä on ikärajaton runokuvakirja ja tietokuvakirja väreistä.  
 
Runot kertovat yleensä tarinan: Runossa ”Kevätjuhlapulma” siemen miettii sysimustassa mullassa, mitä laittaisi päällensä kevätjuhliin. 

Joskus runot ovat täynnä tietoa, oivalluksia ja havaintoja,  kuten ”Lila työhaastattelus”, jossa Lila-tyttö lähtee työnhakuun palolaitokselle.  
 
”Mitä maalar ei ehtiny maalaama” -runossa kerrotaan työlleen omistautuneesta maalarista, joka kokee kaikki valkoiset asiat, ruoka-aineet, esineet ja eläimet haasteena.
 
Erityisen kiireistä aikaa maalarille on pääsiäinen:
 

– –  Päässiäisen vast puuha ol: 
oi miljoona miljona miljona valkost muna! 
Niist kuariutus valmiiks keltassi tipui.
 
Kukas ne o jo kerjenny maalama?

 
Laaksonen ilkamoi myös nasevasti ”Färiallerkia” -runossa nykyisille sisustustrendeille, joiden kalvakasta  väripaletista löytyy valkoista, mustaa ja beessiä. 
 
Aina runot eivät suoranaisesti  liity tiettyyn väriin, mutta silloin Elina  Warstan kuvitus saa hoitaa visualisoinnin ja kuvan katsoja pääsee kylpemään  tietyssä värisävyssä. 

Samalle aukeamalle taitetut ”Kylmi”- ja ”… lämpimi” -runot havainnollistavat kylmien ja lämpimien värisävyjen eroja konkreettisesti, sanoin ja kuvin.

Kylmien ja lämpimien värisävyjen havainnollistamista.
Elina Warstan kuvitusta Heli Laaksosen runokuvakirjaan
Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä
 (Orava-kirjat 2025).

 
”Ihmisen färine” -runo ottaa kauniisti kantaa moniarvoisuuden puolesta
 

Näeks ihmist:
yks o viti,
toine on piki,
kolmas ruskia ko rannan kivi – – 

 
Sama teema jatkuu runossa ”Tul föli”, jossa haastetaan kaikkia ruskeita lähtemään rauhanmarssille, kaakaota, teetä, kanelia ja jopa mämmiä.
 
Ja taas palataan värioppiin: 
 

–      – Kaikkien pualel o ruskia väki!
Meis o hippu sinist, trippu punast,  tippa keltast,
tuuttaus valkost, priiskale musta.
 
Ruskia o rauhan färi.
 

 

Variaatioita ruskeasta runossa "Tul föli". Elina Warstan kuvitusta
Heli Laaksosenrunokuvakirjaan Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä
 (Orava-kirjat 2025).

 
En ole vähäisessäkään määrin lounaismurteiden asiantuntija, mutta runoja ääneen lukiessa huomaan ymmärtäväni vaivattomasti olennaisen ja nauttivani niiden rytmistä ja huumorista. 

Aloittelevalle murrelukijalle Laaksonen tarjoilee myös sanastonselityksiä kirjan lopussa ja perustietoa lounaismurteista. 

Teoksen monikäyttöisyyttä laventaa vielä ”Väriesitelmä”, essee väreistä, niihin liitetyistä uskomuksista ja merkityksistä ja väriopin historiasta lähdeviitteineen kaikkineen.
 

 
Lisää kuvakirjoista väreistä:
 

Pipsa Pentti: Lyyli ja karmea värinkäsitys, Otava 2020
 
Mauri Kunnas: Riku, Roope ja Ringo: Värikäs päivä, Otava 2025 up.
 
Christel Rönns: Totti ja villit värit, Lasten Keskus 2022
 
Metsämarja Aittokoski: Pikkuli oppii värejä, Mäkelä 2021
 
Marika Maijala: Väriverstas, Etana Editions 2021
 
Ella Brigatti: Sängynaluskansa: Pensseli on punainen / Pensseli on keltainen / Pensseli on sininen / Pensseli on vihreä, Kulttuurikioski 2019 

Aino-Maija Metsola: Värit, Nemo 2015
 
Jenni Erkintalo: Värejä meressä, Etana Editions 2014

Ylistys väreille ja räiskyvälle elämänasenteelle

Ilona Partanen: Mummi Värikäs, 33 sivua. Kumma 2024. 

 

Kuvakirjoissa on edelleen usein aivan liikaa tekstiä. 

 

Ilona Partasen kuvakirja Mummi Värikäs on hyvä esimerkki sopivan niukkatekstisestä kuvakirjatarinasta, joka antaa kuvituksen puhua puolestaan. 

Plussaa kirja saa myös selkeästä, helppolukuisesta fontista, joka tukee myös hiljattain lukemaan oppineen lapsen itsenäistä lukemista. 

Ensimmäiset itse luetut kirjat voivat vallan hyvin olla juoneltaan riittävän selkeitä kuvakirjoja, joista lapsi saa nopeasti tyydytyksen ja onnistumisen tunteen alusta loppuun itse luetusta kirjasta! Tarvittaessa kuva tukee luetun ymmärtämistä. 

 

Kuvittaja ja  graafinen suunnittelija Ilona Partanen tunnetaan entuudestaan monista kuva- ja tietokuvakirjojen kuvituksistaan. 

Hän on poikkeuksellisen muuntautumiskykyinen kuvittaja. 

Edellinen Partasen oma kuvakirja Talo nimeltä Panda (Kumma 2022) oli viivaltaan, muotokieleltään ja väriskaalaltaan tyyten toisenlainen kuin tämänvuotinen uutuus, Mummi Värikäs. 

Tämä mummi kaihtaa selvästi kaikkea arkista tavanomaisuutta. 

Hän maalaa ateljeessaan puuleluja kirkkailla, energisillä väreillä: "Maalatessaan hän poreilee ja räiskyy kuin maailman mahtavin ilotulitus". 

 

Mutta nyt Mummi on kadottanut jotakin itselleen todella tärkeää ja hän lähtee etsimään kadonnutta asiaa kaupungin torilta. 

Jäätelökioskin myyjä on ymmällään mummin pulman kanssa.
 Ilona Partasen kuvitusta kuvakirjaan Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 

Tarinan edetessä paljastuu, mikä mummilta on hukassa. 

Aukeama toisensa jälkeen muuttuu vähävärisemmäksi, kun yksi kerrallaan päävärit häviävät ja muuntavat maiseman vähitellen ensin harmaaksi ja lopulta värit häviävät kokonaan ja aukeamalla onkin pelkkää valkoista!

Hieman ennen dramaattista käännekohtaa ja kokonaan 
valkoista sivua mummin näkymät näyttävät näin ankeilta. 
Ilona Partasen kuvitusta kuvakirjaan Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 

Lopulta kaupungin asukkaatkin havahtuvat värien katoamiseen. 

Mutta onneksi mummi löytää etsimänsä: silmälasinsa, joiden ansiosta värit palautuvat paitsi hänelle myös muille kaupunkilaisille.

Mummin huojennus silmälasien löytymisestä saa
ansaitusti näin raflaavan aukeaman. Ilona Partasen kuvitusta
kuvakirjaan Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 

Havainnollisesti ja hauskasti kuvakirja todentaa, kuinka tärkeässä roolissa värit ovat meidän kaikkien elämässä…. ja kuvakirjoissa! 

Huomiota ansaitsee myös kuvakirjan oivaltava kansitaide: mummin hahmo jatkuu nimittäin etukannesta myös takakanteen!

 

 

Toiminnallisuuteen houkutteleva lastenruno rönsyilee iloisesti ulos kirjan kansien välistä

Liisa Kallio, Soili Perkiö & Piia Säpyskä: Vallattoman laivan laulut. 70 sivua. WSOY 2023. 

 

 

 

 

Lastenrunous yltää harvoin isoihin painosmääriin ja palkinnoille, mutta mielestäni voi siitä huolimatta puhua oikeutetusti lastenlyriikan uudesta nousuvaiheesta.

 

Vallattoman laivan laulut on monikäyttöisyydessään ja ulokkeisuudessaan todellinen runsaudensarvi: 1) kirjaa voi lukea lastenrunokirjana, josta löytyy yhteensä 10 kuvitettua eri hahmoista kertovaa lastenrunoa. 2) Sitä voi käyttää  lastenlaulukirjana;  kirjan lopusta löytyvät runot Soili Perkiön sävellyksinä ja erillisestä vihkosesta vielä laulut myös kuvionuotteina. Lisäksi 3) kirjasta löytyy kymmeniä askarteluohjeita ja toiminnallisia vinkkejä erilaisiin leikkeihin.  

Esimerkki aukeamasta, johon on koottu vesiteemaan sopivia inspiroivia 
askartelu- ja puuhatehtäviä. Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän lastenkirjaan Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

 

Ja näiden kolmen käyttömahdollisuuden lisäksi kirja tarjoaa vielä raikkaita  ideoita vaikkapa ympäristökasvatukseen, sanataidekasvatukseen ja itsetuntemukseen sekä uuden oppimiseen (tehtäväaukeamilla tyydytetään uteliaan lapsen tiedonjanoa monelta aihealueelta). 

Osa toiminnallisista runoharjoitteista on kuvitettu viittomin. 

Merirosvokapteeni Joonas Auringon laivan purjeissa 
hehkuvat upeat värit. Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja
Piia Säpyskän lastenkirjaan Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

Monikäyttöisyys on tämän kirjan kohdalla pelkästään myönteinen asia: lastenmusiikin ystävä kiinnostuu makustelemaan myös laulujen sanoja eli lastenrunoja, ja kirjaorientoitunut sanojen rakastaja huomaa, kuinka sävelet rikastuttavat lukuelämystä ja antavat runoille siivet.

 

Lastenkirjailija ja -kuvittaja Liisa Kallio ja Sibelius Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori, säveltäjä Soili Perkiö ovat tehneet yhteistyötä Pikku Papu -tuoteperheen parissa. Perkiö on säveltänyt Kallion runot lastenlauluiksi. 

Taitavaan tiimiin on saatu myös musiikinopettaja ja lastenkulttuurikoordinaattori Piia Säpyskä Pieksämäeltä, jonka alkuideaan kirjan konsepti pohjautuu. 

 

Runo Aalloilla alla auringon ja kurkistys merenalaisen maailman
yksityiskohtiin tuudittaa lempään tunnelmaan. Liisa Kallion
kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän lastenkirjaan 
Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

Liisa Kallio on uudistunut kuvittajana viime vuosina. 

Omakustanteisessa aikuisten kuvakirjassa Kädellisten sukua. Piirroksia ihmisyydestä (2023) hän otti haltuun vaativan hiilipiirrostekniikan, joka pääsee oikeuksiinsa alastomien ja muodoiltaan rehevien ihmiskehojen kuvauksessa. 

 

Samankaltaista rentoa irrottelua tunnistan myös Vallattoman laivan laulujen kuvituksista. 

Kallion sekatekniikalla toteuttama kuvitus hyödyntää kollaasia. 

Runoaukeamien värimaailma ja hahmot synnyttävät myös mielleyhtymiä 1960- ja 1970-lukujen lastenkirjakuvitukseen.

 

Herkules-kukon terhakka olemus tuo mieleen 
1960–70-lukujen ikonisen lastenkirjakuvitustaiteen.
Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän
lastenkirjaan Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

Kallio on näyttänyt jo aiemmin taitonsa konstailemattomana riimittelijänä Pikku Papu -kuvakirjoissa.   

Jokainen runo kertoo yhdestä Vallattoman laivan työntekijästä. Herkules-kukolla on aivan erityisen tärkeä tehtävä herättää paitsi laivan asukit myös vastarannalla nukkuvat: 

Herkules-kukolla

tärkeä on tehtävä

herätellä laivassa 

väki aamuviideltä.

 

Kukko kun aavistaa,

että kohta valkenee,

kaulansa se ojentaa

ja komeasti kiekaisee. 

 

Herkules tomera

hoitaa työnsä kunnolla: 

kun se alkaa kiekua

herätään myös rannassa. 

 

Graafiselta ilmaisultaan kirja on monikäyttöisyydestään ja tuhdista annistaan huolimatta tavattoman raikas ja helppokäyttöinen.

Ylistyksiä väreille ja niiden vivahteille

Ella Brigatti: Sängynaluskansa: Pensseli on punainen. 1–3-vuotiaiden värikirja. Kulttuurikioski 2019.

Sanon usein, että kaikkein yksinkertaisin katselukirjakin on lapselle aina tietokirja. 

Nykyisin ilmestyy paljon tietokirjoja jo taaperoille. 

Sängynaluskansan Vihne-otus levittää innoissaan maalia.
Ella Brigatin kuvitusta kuvakirjaan
Pensseli on punainen (Kulttuuriosuuskunta 2019). 

Ella Brigatin neljän kirjan ”värisuora” Pensseli on punainen, Pensseli on sininen, Pensseli on vihreä ja Pensseli on keltainen on hyvä esimerkki siitä, kuinka pieneen tilaan voi saada monenlaista tietoa pientäkin lasta kiinnostavaan pakettiin. 

Pandastakin tulee Vihneen luovan työn tuloksena punainen.
Ella Brigatin kuvitusta kuvakirjaan Pensseli on punainen
(Kulttuuriosuuskunta 2019). 

Brigatti ei tyydy ihan pelkistettyyn värioppiin, vaan innostuu leikittelemään väreillä myös vähän railakkaammin. 

Värikirjat kuuluvat Brigatin  Sängynaluskansa-kirjatuoteperheeseen ja niissä esiintyvät myös Vihne ja Metri-kissa. 

Viimeisellä aukeamalla voidaan vielä yhdessä muistella eri
aukeamien värejä. Ella Brigatin kuvitusta kuvakirjaan 
Pensseli on punainen (Kulttuuriosuuskunta 2019). 

Olen jo pitkään kerännyt työhuoneen hyllylle kiinnostavia väreihin liittyviä kuvakirjoja. 

Tässä keräilyn satoa: 

Emma Virke: Niilo ja Nille. Missä ovat värit? Suomentanut Juhani Lindholm, Alvina 2015.

Pimeässä värit ovat menneet piiloon, mutta nouseva aurinko herättää ne taas eloon. Väreihin tutustutaan luonnonilmiöiden kautta yhdessä Nille-nallen ja Niilon kanssa. 

Inger ja Lasse Sandberg: Musta ja Valko ja kaikki muut, suomentanut Jaana Nikula, Läsrörelsen ja Tre Sandberg 2012.

Maa on jaettu kahtia, mustaan ja valkoiseen, mutta eräänä päivän muuri murtuu ja värit sekoittuvat kohtalokkain seurauksin. Onneksi perhoset keksivät keinon palauttaa mustan ja valkoisen lisäksi muutkin värit maailmaan. 

David Melling: Loiskun värit, suomentanut Raija Rintamäki, Mäkelä 2017.

Loisku-ankka oppii piilosleikin lomassa värejä. Opetelluista väreistä syntyy lopulta sateenkaari! 

Ulf Löfgren: Väritrumpetti, suomentanut Marja Kemppinen, Otava 1973

Olli-poika ostaa käytettyjen tavaroiden kaupasta trumpetin, mutta se onkin oikeasti värejä ilmaan syytävä taikatrumpetti! 

Trumpetin pienistä väripilvistä sukeutuu uusia värejä.    

Michael Grejniec: Mistä värit tulevat, suomentanut Anja Ylönen, Lasten Keskkus 1992.

Maassa, jossa pieni poika asuu, ei ole lainkaan värejä. Kirjan voi ajatella ottavan kantaa nyt niin ajankohtaiseen ilmastonmuutosta käsittelevään keskusteluun:

”Asukkaat ovat hakanneet metsänsä pois ja hävittäneet niittynsä rakentaakseen taloja ja teitä. Pian planeetalla ei ollut jäljellä ainuttakaan elävää kasvia. Kaikki oli harmaata, kaikki värit olivat kadonneet.” 

Pieni poika pääsee unessa kaukaiselle planeetalle. Siellä hänelle esitellään maailman kaikki värit ja poika on niistä aivan hurmioitunut. Mies antaa pojalle kotiin viemisiksi kolme rasiaa, joiden sisällön poika sirottelee ilmaan. 

Väreistä kertovia kuvakirjoja on ollut esillä Lastenkirjahyllyssä myös aiemmin, huhtikuussa 2016, Yllin kyllin väriterapiaa -nimisessä arviossa.

Elämänmakuinen selviytymistarina

Nina LaCour: Välimatkoja, suomentanut Leena Ojalatva, 232 sivua, Karisto 2018, kansikuva Adams Carvalho.

Monet nuortenromaanit yrittävät nykyisin koukuttaa lukijansa angstisella sisällöllä, joka kuitenkin usein vesittyy epäuskottavaan ja pahimmillaan tyyten yliampuvaan lopputulokseen.

Yhdysvaltalaisen Nina LaCourin Välimatkoja on toista maata. Sen dramaattisuus aukeaa lukijalle vähitellen, sivu sivulta ja luku luvulta. 

Näin lukijalle jää myös riittävästi aikaa tutustua päähenkilöön, Mariniin, joka on kohdannut elämässään suuria menetyksiä, ikäänsä nähden kerta kaikkiaan liikaa. 

Romaanin alussa Marin viettää joululomaa yliopiston asuntolassa New Yorkissa. Hän odottaa hyvää ystäväänsä Mabelia vieraakseen. Suhde Mabeliin on problemaattinen. 

Vähitellen selviää myös muita yksityiskohtia Marinin lähimenneisyydestä. Jostain syystä hän on viettänyt todella sisäänpäinkääntynyttä elämää.

Suomennoksen nimi tiivistää hyvin romaanin laajan tunnerekisterin, etäisyyden ottamisen välttämättömyyden, sekä hyvässä että pahassa. Vuonna 2017 ilmestyneen alkuteoksen nimi, We Are Okay, tuntuu jopa vähättelevän teoksen latautunutta tunnelmaa. 

Amerikkalainen YA-kirjallisuus käsittelee luontevasti maailmankirjallisuuden klassikoita ja maalaustaiteen  helmiä osana keskushenkilön identiteetin rakentumista. Tällaisen suvereenin kulttuurin tuntemuksen toivoisi lisääntyvän myös kotimaisissa vastineissa. 

Paljastamatta juonesta yhtään enempää voi sanoa, että Nina LaCourin romaani onnistuu hienosti kiteyttämään olennaisen perheen, oman lähipiirin, heimon, tärkeydestä. Kukaan ei pysy pystyssä ilman turvaverkkoa. Sen saa Marinkin huomata, vaikka loppuratkaisu kiertyykin onnellisen puolelle hieman turhan vaivattomasti. 

Tampereella voi kelliä sanoissa

Lorunäytelmä Mitä tehtäis? Käsikirjoitus ja ohjaus Maarit Pyökäri, aineistona suomalaiset kansanrunot sekä  lastenrunoilijoiden teokset. Näyttelijöinä Eriikka Väliahde ja Eeva-Riitta Salo. Valo- ja äänisuunnittelu Juha Haapasalo. Kantaesitys 16.9.2017 Tampereen Työväenteatterin Kellariteatterin näyttämöllä. Ikäsuositus 3–7-vuotiaat, kesto 40 minuuttia.

  

Tampereen Työväenteatteri nostaa suomalaista lastenrunoutta esiin kantaesityksellä Mitä tehtäis? Erillisistä runoista punoutuu juonellinen lorunäytelmä, jossa haltioidutaan tädin (Eeva-Riitta Salo) ja koiran (Eriikka Väliahde) kanssa luonnon ilmiöistä, seikkaillaan, leivotaan ja nautitaan kielen kieputuksesta. Välillä haastetaan yleisöäkin ja opetellaan yhdessä uusia loruleikkejä. 

Salon ja Väliahteen runotulkinnoissa on svengiä, välillä jopa rokkia ja räppiäkin, mutta myös nykylapselle niin tarpeellista rauhoittumista ja hiljentymistä.

Lorunäytelmä on mainio muistutus lapsille ja aikuisille siitä, että loruista on moneen arkiseen tilanteeseen: lohduksi, iloksi, kielen verryttäjäksi, rauhoittajaksi tai innostajaksi. 

Mitä tehtäis -lorunäytelmä muistuttaa myös äänenlukemisen iloista.
Keinutuolissa Eeva-Riitta Salo ja kuulijana Eriikka Väliahde.
Kuvan copyrigt Tampereen Työväenteatteri. 

Kirsi Kunnas on vuosituhannen taitteesta lähtien markkinoinut lastenrunoa jo lähes diginatiiveille pienten lasten vanhemmille puhumalla lastenrunosta lapsen ensimmäisenä kielipelinä ja älyleluna.

Kun lapsi saa aivan  pienestä pitäen nauttia loruttelusta, lauluista ja leikkirunoista, hänestä kasvaa rouva Huun havaintojen mukaan taitava sanaseppo, joka oivaltaa kielen mahdin ja mahdollisuudet.

Lorunäytelmän motoksi onkin osuvasti valittu Leena Laulajaisen runo kokoelmasta Sininen pieni aasi (Tammi 2007):

Sanakin voi riittää. 

Sana osaa kiittää,  

sanoja voi lukea, 

sanoiksi voi pukea, 

sana osaa surra, 

sana saattaa purra, 

sanansa voi syödä, 

sanalla voi lyödä, 

sana osaa helliä. 

Sanoissa voi kelliä. 

 

Lorut on poimittu kansanrunouden ja uudemman lasten loruleikkiperinteen lisäksi tunnettujen ja tuotteliaiden lastenrunoilijoiden, Jukka Itkosen, Anna-Mari Kaskisen, Kirsi Kunnaksen, Tuula Korolaisen, Leena Laulajaisen ja Tittamari Marttisen,  kokoelmista. 

Lisäksi mukana on runoja pirkanmaalaiselta vahvistukselta,  Kaarina Pihlajamäeltä. Valitut runot eivät valtaosin ole tekijöidensä  tunnetuinta tuotantoa, mikä on hyväkin asia. Runoissa on siis myös tiettyä ”uutuudenviehätystä”.   

Lauantain päivänäytöksessä oli Kellariteatterin täydeltä lapsiperheitä. Erityisen hauska oli huomata, että teatteriin oli lähdetty koko perheen voimin. 

Lapset eläytyivät esitykseen pidäkkeettömästi: välitön palaute tuli innostuksen hihkaisujen ja riemun kiljahdusten muodossa pitkin esitystä. 

Lyhyt 40 minuutin mitta ja leppeä tunnelma takaavat sen, että esitys sopii mainiosti lapsen ensimmäiseksi teatterielämykseksi. 

Pikantin lisänsä toi myös pullan tuoksu. Lyhyen esityksen aikana näyttelijät myös kielenkieputuksen ohella leipoivat mikrolla minipullia. Esityksen päätteeksi tarjoiltiin kaikille katsojille vielä mikromarenkia ja rusinoita.

Pieni toive Työväen Teatterille: Kellariteatterin aulassa on näytelmän alkamisen odotuksen tuskaa helpottamaan koottu sivupöydälle pino lastenkirjoja selailtavaksi. Ajatus on hyvä, mutta toteutus tökkii.

Kirjat ovat pääosin Walt Disney- ja kirjakerholaitoksia, kaikki käännöskirjoja. 

Haluan uskoa, että esityksessä mukana olevien lastenrunoilijoiden kustantajat olisivat kernaasti lahjoittaneet em. tekijöiden uusia lastenRUNOkirjoja teatterin lämpiöön tekemään korkeatasoista lastenlyriikkaa täsmäkohdeyleisölle paremmin tunnetuksi. 

Lasten kirjallisuuskasvatusta voi edistää mainiosti
lastennäytelmän kupeessa, mutta sisältöön ja sen laadukkuuteen
kannattaa kiinnittää huomiota. Nämä Mitä tehtäis -esityksen aulatilaan
kootut kirjat ovat monelle lapselle jo entuudestaan tuttuja. Kuva PHH.