Mihkkal Marastat: Siitavuoman kulta. Kuvitus Bjørg Monsen. Pohjoissaamesta suomentanut Kaija Anttonen. 87 s. Kieletär Inari 2022.
Kultakaivos, tie. Ánde ja Nillá oliat yhtä mieltä siitä, että silloin olisi rauha tipotiessään täältä. Nämä maat ja vedet eivät olisi silloin enää vain heidän, vaan he joutuisivat jakamaan ne kaiken maailman ihmisten kanssa. Ajatus tuntui pojista pahalta.
Ánde ja Nillá ”eivät olleet aikuisia, mutta eivät omasta mielestään enää lapsiakaan”.
Todennäköisesti pojat ovat hieman yli 10–vuotiaita. Kustantaja suosittelee sarjaa 8–12-vuotiaille.
Lukijan huomio kiinnittyy poikien hyviin erätaitoihin, jotka koituvatkin heidän onnekseen tunturijärven yhteenotossa aikeiltaan arveluttavan miesjoukon kanssa.
Miehillä on katalia aikeita sumuttaa kaivosyhtiötä rakentamaan tunturiin ja Siitajärven erämaaalueelle tietä huijaamalla, että alueella on kultaesiintymiä.
 |
| Mustavalkoinen ja tyylitelty kuvitus alleviivaa roistojen katalia aikeita voimakkaalla karakterisoinnilla. Bjørg Monsenin kuvitusta Mihkkal Marastatin varhaisnuortenkirjaan Siitavuoman kulta (Kieletär Inari 2022). |
Miesten nimet itsessään – Ruiskula, Kaljupää ja Köntys – kertovat heidän epärehellisistä aikeistaan.
Pojat pelkäävät että ”joista ja järvistä loppuu kala ja riekot kaikkoavat, kun pyssymiehiä riittää ja koirat laukkovat vaaroja ristiin rastiin.
Erottelua saamelaisin ja suomalaisiin ja etelän raharikkaisiiin tehdään kirjassa useampaankin otteeseen.
Serkun uusi tyttöystävä Liisa on kotoisin Pohjois-Suomesta. Hän on ryhtynyt opettelemaan saamen kieltä ja perehtynyt muutoinkin saamelaisten elämään.
Liisa toimii myös viestinviejänä viranomaisten suuntaan aina Helsinkiin asti, jotta saamelaisilla säilyisivät viimeiset erämaa-alueet.
Toisaalta Ánden isä empii, kannattaako herrojen kanssa ryhtyä riitelemään:
– Ei ole mukavaa, että saamelaisten täytyy aina vastustaa ja panna hanttiin. Saamelaispoliitikotkin saavat vain aikaan kiistoja. Tuntuu niin kurjalta, kun suomalaiskaveritkin sanovat, että saamelainen on aina jarruttamassa kehitystä. Emmehän mekään voi elää enää kivikautta.
Kaija Anttosen suomennos ei kaihda vanhahtaviakaan sanoja, joiden merkitystä laajan sanavaraston omaavan aikuisenkin on etsittävä sanakirjoista esimerkiksi sanaa äytsi, joka tarkoittaa puroa.
Pohjoissaameksi alun perin ilmestynyt alkuteos on jo 30 vuoden takaa, vuodelta 1991. Pojat vakoilevat tunturissa kohtaamaansa miesjoukkoa virittämällä kasettinauhurin ja mikrofonin kiven kupeeseen, ja tämä tuntuu varmasti nykylapsestakin jännittävältä.
Helppolukuisen lastenromaanin kuvaamassa maailmassa tai sen kielessä ei periaatteessa ole mitään sinänsä vanhentunutta, sillä saamelaisen nykylastenkirjallisuuden perinteessäkin näkyvät edelleen tiiviit sukuyhteydet, omavaraisuus ja voimakas yhteys luontoon.
Pojat elävät luonnonrytmissä, jota määrittävät hillastus kalastus, lintujen pyynti ja poronhoito.
 |
| Pojat saattavat neuvokkuudellaan epäilyttävän miesjoukon satimeen, ja ylpeys oikeuden toteutumisesta näkyy kaikkien kasvoilla. Bjørg Monsenin kuvitusta Mihkkal Marastatin varhaisnuortenkirjaan Siitavuoman kulta (Kieletär Inari 2022). |
Poikien kannalta tärkeä sivuhenkilö on helikopterin lentäjä Mikael, joka seikkailun lopussa toteaa oppineensa paljon Saamenmaan luonnosta.
Ánden serkkua hänen puheensa vähän naurattavat:
– Että sillä lailla, Ovlla nauroi. Miesparka. Ei taida tietää kovin paljon meistä. Hän sanoo, ettei olisi uskonut että keskenkasvuiset saamelaispojat osaavat käyttää nauhuria ja hoksaavat käyttää äänitettyjä nauhoja todisteena. Taitaa luulla että me asutaan kodissa ja vain rummutetaan rumpuja ja syydetään loitsuja. – –
Ovllan kiteytys on nähdäkseni ainoa hieman ”vanhakantainen” klisee saamelaisista, jota ei enää pidetä saamelaisten omaan identiteettiin liittyvässä puheessa yllä.
