Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukutaito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukutaito. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. syyskuuta 2025

"Aina kun joku sanoo sä olet kohta aikuinen, mua kylmää"

 
















Anna Paldar: Vapaavyöhyke. 167 sivua, Ote-sarja, osa 1, WSOY 2025. 

 


Suomalaiset kustantajat eivät enää voi ohittaa lasten ja nuorten lukutaidon hajaantumisesta johtuvia haasteita. 


Suomen Kulttuurirahaston ja Lastenkirjainstituutin Selkopolku-hanke on varmasti ollut yksi taitekohta, joka on sysännyt isotkin yleiskustantamot reagoimaan asiaan: hankkeessa lahjoitettiin Suomen yläkouluille kirjapaketteja, joissa on helppolukuisia tai selkokielisiä kirjoja.   


Hankkeen tiimoilta tilattiin aiemmin julkaistuista, nuorten suosimista kirjoista myös selkomukautuksia. Esimerkiksi Annukka Salaman Ripley ja nopea yhteys -romaanin (WSOY 2022) mukautti selkokielelle Satu Leisko (WSOY 2024). 

 

WSOY:n uuden Ote-sarjan aloittaa Anna Paldarin nuortenromaani Vapaavyöhyke. Se kertoo ammattikoulun sähkölinjalla ensimmäistä lukuvuotta opiskelevasta 16-vuotiaasta Mikistä.  


Puhekielinen minäkerronta havainnollistaa Mikin hetkessä elämistä. 


Tietokonepelaaminen aiheuttaa univajetta, joka haittaa koulunkäyntiä: 


– Mä nukahtaisin, ellei vieressä istuva Jesse tökkisi mua kynällä reiteen. Se sattuu, mutta se on okei. Mä olen pyytänyt Jesseä tekemään niin, että mä en nukahda. Koska muuten kaikki voi mennä pilalle: mä en pääse kurssista läpi enkä työharjoitteluun ja joudun istumaan tälle kurssille uudestaan niin kuin Jesse. 
 
Ja siksi mä tsemppaan täällä tunnilla. Yritän tajuta kaiken heti enkä keskeytä opettajaa.

 

Miki joutuu kuitenkin sijaisopettajan silmätikuksi ja toistuvat konfliktit koulussa uhkaavat jo kurssisuorituksia. 


Kustantamon tiedotteessa kerrotaan, että sarjassa tullaan julkaisemaan kirjoja, jotka hyödyntävät selkokirjoissa käytettäviä lukemista helpottavia elementtejä esimerkiksi lauserakenteiden, valitun fontin ja rivivälityksen suhteen. Ote-sarja haluaa siis tarjota perinteisten nuortenromaanien ja selkokirjojen väliin uuden lukemaan houkuttelevan vaihtoehdon. 


Kyse ei kuitenkaan ole selkokirjoista, vaan muodoltaan perinteisistä nuortenkirjoista, jotka ottavat lukijan taidot paremmin huomioon.


 ”Haluamme tuoda variaatiota kirjavalikoimaan, vaihtoehdon pitkien nuortenromaanien ja selkokirjojen väliin. Lukijakunnan diversiteetti on valtava ja koen, että meillä on suurena kustantamona vastuu huolehtia sitä vastaavasta monipuolisesta tarjonnasta”, WSOY:n lasten- ja nuortenkirjojen kustantaja Paula Halkola sanoo tiedotteessa.


Paldarin teoksessa huomio kiinnittyykin ensin selkeään, ns. päätteettömään suoraviivaiseen fonttiin. Sanavälit ovat hieman isompia ja myös riviväli on väljä. 


Lyhyet luvut on otsikoitu uteliaisuutta herättävällä tavalla. Paldar kirjoittaa myös lyhyitä lauseita. Sanoja ei myöskään ole tavutettu. 


Typografian osalta ratkaisut ovatkin onnistuneita, mutta tekstin tasolla olisi voinut vielä hioa kokonaisuutta helpommin lähestyttäväksi.  


Esimerkiksi heti romaanin alussa lukija kuormittuu monista nimeltä mainituista sivuhenkilöistä, joilla ei kuitenkaan juonen kannalta ole suurta merkitystä. 


Itse koen, että isoimmat paukut pitäisi kohdistaa aina – oletetun kohderyhmän lukutaidon tasosta huolimatta – riittävän vetävään juoneen. Parhaimmillaan koukuttava juoni jekuttaa myös sen kaikkein vastahankaisimman lukijan ahmaisemaan kirjan yhdeltä istumalta, koska juoni vie mennessään ja kirjaa ei malta laskea käsistään.  


Vapaavyöhyke työstää pääjuonessaan sivumääräänsä nähden turhan montaa osakokonaisuutta: Miki pähkäilee valitsemansa opintopolun mielekkyyttä ja sijaisopettajan häneen kohdistamaa epäreilua käytöstä, mutta samaan aikaan poika panikoi nurkan takana odottavan aikuistumisen tuomia paineita. 


Luokkakaveri Jesse nousee tahtomattaankin toiseksi keskushenkilöksi. Poika on todennäköisesti neurokirjolla, mutta unohtaa päihderiippuvuuden takia ottaa lääkkeensä, mistä syntyy paheneva epätoivon kierre.   


Jessen kasvava itsetuhoisuus havahduttaa Mikiä tarkkailemaan omia asenteitaan, olipa kyse sitten opiskelumotivaatiosta, suhtautumisesta tulevaan työelämään tai perheestä:    

Jessen ympärillä leijuu suru ja se on niin raskasta, että en pysty puhumaan sille mitään. Ihan kuin se Jessen paha olo tappaisi kaiken naurun sen sisältä.

 Mua ahdistaa istua siinä bussin penkillä sen vieressä, multa mene kaikki energia. Mä en tiedä, mitä mä teen jos se ottaa uudestaan sen puukon esille.


Jessen ongelmat eskaloituvat, ja romaanin lopussa Miki taistelee hengestään sairaalassa. Mielenterveyden häiriöt ovat sivuhenkilöiden kohtaloissa hiukan turhankin suuressa roolissa, mikä hajauttaa kerrontaa. 


Tapa, jolla Paldar tuo esille Mikin kasvavan paniikin lähestyvää aikuisuutta ja sen tuomia velvoitteita kohtaan, on kuitenkin tuore ja hätkähdyttävä:

 

Mä en halua täyttää 17 ja vuoden päästä 18. Aikuinen. Jumalauta sitä mä en halua. Kaikki kiva loppuu.  
Aina kun joku sanoo sä olet kohta aikuinen, mua kylmää. Onhan se TÄRKEÄ asia, tietysti. Kyllä mä sen ymmärrän. 
Mä en vain halua sitä ihan vielä. 

 

Mikiä pelottaa vastuu omasta elämästä: pitää käydä kaupassa, laittaa ruokaa, maksaa laskuja tietokoneella ja ”kaikki aika menee vain tyhmien asioiden hoitamiseen”.


Romaanin nimi, Vapaavyöhyke, tarkoittaa Mikin ja hänen kavereidensa pakopaikkaa ja mielentilaa: pojat ostavat teltan ja pystyttävät sen Mikin omakotitalon takapihalle. Siellä voi juoda energiajuomia ja heittää ”hyvää läppää”. 


Mikillä on ”varaveli”, isäpuolen poika Luka, joka on jo täysi-ikäinen ja asuu omillaan. 


Lukalla on ollut omassa nuoruudessaan haasteita ylisuorittamisen kanssa, mikä on äitynyt syömishäiriöksi. 


Lukalle Miki pystyy sanoittamaan ammattikoulun linjavalintaan liittyvää epätietoisuuttaan:

– En mä tiedä, onko tämä sähköala se, mitä mä haluan tehdä lopun elämääni vai olisiko joku parempi. Pitääkö mun miettiä palkkaa vai sitä, kiinnostaako tää ala. 

 

WSOY:n tiedotteessa tuodaan esille, että ”amislainen on kirjallisuudessa harvinainen päähenkilö”. 
 
Väite ei oman kokemukseni mukaan kotimaisen nuortenkirjallisuuden kohdalla pidä paikkaansa: etenkin viime vuosina on kirjoitettu enenevässä määrin nuorista, jotka ovat tietoisesti valinneet lukion sijasta ammatillisen koulutuksen. 


Paldar sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen omasta lähipiiristään, jossa on ammattikoulua käyviä nuoria. Paldar keskusteli heidän kanssaan ja halusi kirjoittaa nuortenkirjoissa enemmistönä olevien lukio-opiskelijoiden sijasta  ammatillisessa koulutuksessa olevista nuorista. 
 
Anna Paldar on toimittanut vuosina 2021-2024 Kirjakäveyllä-podcastia, jossa hän haastatteli kirjailijoita heidän uutuusteoksistaan.


Esikoisromaani, trilleri Mustan kiven varjo, ilmestyi vuonna 2019 Kirjokansi-kustantamolta. ja sen jälkeen hän on kirjoittanut vielä kaksi muuta jännäriä Lind&Co.n kautta. 
 


 


Nuortenkirjoja,  joiden päähenkilö opiskelee toisella asteella: 



Sanni Ylimartimo: Erokuu, Karisto 2025 
 
Tittamari Marttinen: Täysillä kohti unelmia, Pieni Karhu 2023
 
Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu, Karisto 2021
 
Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus, Karisto 2020
 
Kalle Veirto: Ohuin ja hauskin kirja, Karisto 2020
 
Briitta Hepo-oja: Siilin kuolema, Myllylahti 2015    
     
 

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Etsivätoimisto Jelppi, aina valppaana














Aira Savisaari & Mimmu Tihinen: Ponku, Peetu ja helppo nakki, kuvittanut Lotta Kauppi, 144 sivua, Karisto 2016.





Tiimi- tai parikirjoittaminen näyttää yhä pitävän pintansa.

Lukutaidon alkuvaiheeseen tarkoitetussa helppolukuisessa Ponku, Peetu ja helppo nakki -lastenromaanissa lasten- ja nuortentuotannostaan entuudestaan tutut tekijät, Aira Savisaari ja Mimmu Tihinen, ovat arvatenkin kirjoittaneet Peetu-pojan ja Ponku-koiran näkökulmista vuorotellen lukuja.

Hiukan nukkavieru mutta jämäkkä Ponku-kulkukoira hakeutuu Peetu-pojan luokse. Ennen pitkää koko perhe hurmaantuu omapäiseen koiraan, vaikka äiti on aina ollut sitä mieltä, että koiraa ei koskaan hankita. 

Peetu ymmärtää Ponkun puhetta ja vähitellen koiran vivahteikas luonne ja ajatukset tulevat tutuiksi muillekin luottoihmisille.

Ponku ja Peetu perustavat etsivätoimisto Jelpin. Ensimmäinen haaste on löytää Arttu-sedän kadonnut keittokirja, josta löytyy niksit moneen vaivaan.

Peetun isä ottaa itselaukaisimella usein kuvia perheestään. Tässä koko originelli perhe yhteiskuvassa. Lotta Kaupin kuvitusta Aira Savisaaren ja Mimmi Tihisen lastenromaaniin Peetu, Ponku ja helppo nakki (Karisto 2016). 

Savisaari ja Tihinen ovat luoneet sympaattiset puitteet lastenromaanille. Peetu asuu harvaan asutulla maaseudulla ja käy koulua taksilla. Äiti on myymäläauton kuljettaja ja isä arkeologi. Lukiota kapungissa käyvä isosisko Jemina asuu viikot pois kotoa. Iän tuomaa viisautta edustaa isovanhempien sijasta äidin setä Arttu.

Kun Peetu salakuljettaa Ponkun kouluun, koira ystävystyy Tinjan kanssa ja keksii myös keinon Tinjaa harmittaviin lukemisvaikeuksiin:

–     Mä luen aina väärin, Tinja huokaisi. 
–     Wuh? 
–     Mun pitää välillä tankata tosi pitkään jotain sanaa, Tinja sanoi ja ääni muuttui itkuiseksi. 
–     Wuh? 
–     Vaikka kuinka yritän lukea, kirjaimet jotenkin hyppii paperilla ja vaihtaa paikkaa, Tinja kuiskasi. 
– Toisinaan sanaa pitää tankata kauan ennen kuin kirjaimet rauhoittuvat omille paikoilleen ja keksin miten sana luetaan.

Ponkusta tulee tietysti Peetun luokan oma lukukoira, jonka rauhallinen läsnäolo auttaa muitakin lapsia.



Lukukoira Ponkun synttäreitä vietetään tietysti Aleksis Kiven päivänä. Lotta
Kaupin kuvitusta Aira Savisaaren ja Mimmi Tihisen lastenromaaniin 
Peetu, Ponku
ja helppo nakki
 (Karisto 2016).  


Typografisesti hiukan outo ratkaisu on, että Ponkun näkökulmasta kerrottaessa käytetään dialogissa repliikkiviivaa ja Peetun näkökulmassa puolestaan sitaattimerkkejä.

Lotta Kaupin kuvitus on ilmeikästä ja selkeää, ja sitä myös on ilahduttavan runsaasti, kuten takakansitekstikin lupaa. Kauppi käyttää välillä kokosivun kuvituskuvissa myös sarjakuvamaista kerrontaa.








sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Lukeminen vie pitkälle… tänään ja vielä huomennakin







Tänään vietetään Yhdistyneiden kansakuntien jo 1960-luvulla perustamaa kansainvälistä lukutaidon päivää, jonka tarkoituksena on muistuttaa lukutaidon merkityksestä yksilön ja yhteiskunnan myönteiselle kehitykselle.

Suomessa jokainen lapsi oppii yleensä lukemaan jo ensimmäisten kouluvuosien aikana, mutta maailmassa on paljon lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin.

Joka kuudes yli 15-vuotias  ei osaa lukea. Esimerkiksi Etiopiassa ja Haitissa  yli puolet aikuisväestöstä on täysin lukutaidottomia. Lähes kaksi kolmasosaa maailman luku- ja kirjoitustaidottomista aikuisista on naisia. Etiopian naisista vain 18 prosenttia osaa lukea.

Tyttöjen koulunkäynnin tukeminen on siis erityisen tärkeää. Lukutaito mahdollistaa tiedon hankkimisen asioista, jotka ovat itselle entuudestaan melko tuntemattomia.  

Lukutaito antaa siis ihmiselle aina myös valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.


Taksvärkki-kampanja keskittyy tänä ja ensi vuonna sierraleonelaisiin nuoriin. Taksvärkin erinomaisena sloganina on Lukemattomat tytöt lukemaan.   

Sierra Leone -kampanjassa suomalaiset nuoret tekevät päivän Taksvärkki-töitä ja tukevat työstä saadulla palkkiolla sierraleonelaisia nuoria elämänhallintakoulutuksen saamisessa sekä perus- ja ammatilliseen koulutukseen pääsemisessä. 

Taksvärkki-keräykseen osallistuvat suomalaiset nuoret mahdollistavat työpanoksellaan monivuotisen kehitysyhteistyöhankkeen Sierra Leonessa.  
Kampanja tukee nuorten, erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen ja nuorten naisten, perus- ja ammatilliseen koulutukseen pääsemistä sekä tiedonsaantia elämänhallintataidoista, ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.