Fiksut käyttää omaa päätä... tai häntää

Kirsti Kuronen & Maria Laakso: Hännät, 72 sivua, Karisto 2022.

 

Sari Peltoniemi: Kummat, 153 sivua, Tammi 2003. Kansikuva Timo Mänttäri. 

 

Identiteettiin liittyvät pohdiskelut ovat nuortenkirjallisuuden kestävimpiä teemoja.

 

Kirsti Kurosen ja Maria Laakson juuri ilmestynyt nuortenkirja Hännät toi oitis mieleeni Sari Peltoniemen lähes 20 vuotta sitten ilmestyneen nuortenromaanin Kummat.

Peltoniemen romaanissa joukolle lukiota käyviä nuoria kasvaa häntä ja täydenkuun aikaan myöhemmin ilmenee muitakin hieman kiusallisiakin lieveilmiöitä. 

Sisäkertomus ammentaa suomalaisesta mytologiasta ja ihmissusiaihelmista. 

 

Kummat on hyvä esimerkki kotimaisesta ”uuskummasta”, jossa realistisiin tapahtumiin työntyy absurdi, eriskummallinen, outo fantasiajuonne. 

Opettaja ottaa heti kaiken pedagogisen 
hyödyn irti poikien hännistä. Maria Laakson kuvitusta
Kirsti Kurosen tekstiin nuortenkirjassa Hännät
(Karisto 2022). 

 

Hännät kertoo puolestaan kolmesta yläkouluikäisestä pojasta, jotka päättävät erottautua massasta ja tekevät itselleen komeat hännät.

Ilmiöstä tulee hieman kangertelevan alun jälkeen maailmanlaajuinen hitti.

 

Kurosen ja Laakson Hännät tekee eräänlaisen hommagen, kunnianosoituksen, Peltoniemen teokselle, kun äidinkielen opettaja kertoo aiheeseen liittyvästä kirjasta:

 

– Erilaisuudesta kertova fantasiatarina, jossa nuorille kasvaa hännät. Kirjan nimi on Kummat, opettaja selittää. 

 

Hännät herättävät myös välittömästi 
tyttöjen mielenkiinnon. Maria Laakson kuvitusta 
Kirsti Kurosen tekstiin nuortenkirjassa Hännät 
(Karisto 2022). 

Kurosen ja Laakson kirjan formaatti on erinomainen: nidottu, mutta huoliteltu sidosasu ja reilusti alle sadan sivun jäävä mitta ja runsas nelivärinen sarjakuvakuvitus houkuttavat myös hieman penseämmin lukemiseen suhtautuvia nuoria.  

Kirjasin olisi kernaasti saanut olla vielä kookkaampi. 

 

... ja eipä aikaakaan, kun tasavallan presidenttikin
ottaa kantaa uuteen villitykseen. Maria Laakson kuvitusta 
Kirsti Kurosen tekstiin nuortenkirjassa Hännät 
(Karisto 2022). 

Kurosen tarinaa voi käyttää myös kielitietoisuuden herättelyyn: siitä löytyy lukuisia erilaisia ilmauksia, joissa häntää käytetään myös kuvaannollisena metaforana tai sananlaskun aiheena. 

 

Maria Laakson humoristinen sarjakuvavetoinen kuvitus tuo tarinaan vielä lisää ulokkeita. Karrikoidut hahmot ovat selkeitä ja poikkevat toisistaan riittävästi. 

Olen jo pitkään povannut, että nuortenromaaneihinkin saataisiin lukemisen tueksi enemmän kuvitusta.  

 

 

Kuvakirjoja hännistä: 

 

 

Hertta Vierula: Hännänkääntötemppu, Karisto 2019  

Wanda Gag: Hassumpi juttu, suom. Tuomas Kilpi, Oppian 2018 

Sari Vento & Mika Launis: Peikonhäntä, WSOY 2007

Katriina Viljamaa-Rissanen: Jere löytää häntänsä, Weilin+Göös 1974 

Älä unohda sarjakuvaromaania!

Anne Muhonen: Älä unohda minua, sarjakuvaromaani, 70 sivua,  Avain 2021.

 

Nuorten lukemaan innostamisessa olisi nykyisin tärkeää, että opettajat, vanhemmat ja muut nuoren läheiset tiedostaisivat tarjonnan monipuolisuuden.

 

Säeromaanit, selkomukautukset ja selkokirjat, tietokirjat ja sarjakuvaromaanit voivat sopia sellaiselle nuorelle, joka ei ole löytänyt perinteisen proosan puolelta itselleen mieleistä luettavaa.  

 

Sarjakuvaromaanit ovat onnen omiaan myös äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen opetussuunnitelmiin niiden tulkinnassa tarvittavan kuvanlukutaidon puolesta.

 

Anne Muhosen ura sarjakuvan tekijänä on jatkunut jo melkein 20 vuotta. 

Esikoisalbumi Ada ilmestyi 2003. Jo siinä näkyi kiinnostavasti hänelle ominainen tapa antaa keskushenkilöiden muistella lapsuuttaan tai nuoruuttaan.

 

Muhosen uutuus, sarjakuvaromaani Älä unohda minua, valottaa kiinnostavasti kukkakaupassa töissä olevan aikuisen Hillan sekä murrosikäisen  työharjoitteluun kukkakauppaan tulevan Eeron erilaista todellisuutta ja asennetta elämään. 

Sarjakuvaromaanissa kurkistetaan myös Hillan viihtyisään
kotiin. Anne Muhosen kuvitusta sarjakuvaromaaniin
Älä unohda minua (Avain 2021). 

Juuri  kahden eri-ikäisen keskushenkilön näkökulmien ristiin valottamisen ansiosta sarjakuvaromaani on antoisa elämys myös aikuiselle. Se havahduttaa luontevasti myös nuorta lukijaa samastumaan aikuisten elämään sellaisella intensiteetillä, jota harvoin perinteisessä nuortenkirjallisuudessa edes kohtaa. 

 

Kari, Hillan entinen poikaystävä, soittaa yllättäen ja sysää Hillan muistot, myös kipeät, rytinällä liikkeelle. 

Syy yhteydenottoon on kuitenkin arkinen ja vähän itsekäskin, sillä Karin oppilas kaipaa nopeasti työharjoittelupaikkaa.

 

Hilla suhtautuu ehdotukseen ensin penseästi. Hänellä taitaa olla aiempaa kokemusta – tai ennakkoluuloja – veltoista teineistä, joita työharjoittelu kukkakaupassa  ei todellakaan kiinnosta pätkän vertaa.

 

Ilmeet ja kehonkieli ilmaisevat paljon tärkeitä tunteita. 
Anne Muhosen kuvitusta sarjakuvaromaaniin 
Älä unohda minua (Avain 2021). 

Vähitellen luottamus kuitenkin rakentuu, ja Hilla on näkevinään Eeron sumeissa silmissä jo pientä kiinnostuksen kipinääkin työtä kohtaan.

 

Muhosen juoni on tietoisesti aukkoinen: paljon jätetään kehonkielen, katseiden ja lukijan oman päättelyn varaan. 

 

Hillan yksinäisyys ja kokemus kesken jääneestä ja jumittuneesta elämästä on riipaisevasti kuvattu. Eeron ryhmään kuulumisen tarve on koitua pojan kohtaloksi, mutta loppu kiertyy onnelliseksi.

 

 

 

 

 

 

Kotikutoinen Neropatti-muunnelma

Roope Lipasti & Anton Lipasti: Luutarhurin tapaus. Oskari Onniston uskomattomat vastoinkäymiset 1, 175 sivua, WSOY 2019.

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta brändätään nyt hanakasti. Sen sijaan, että keksittäisiin jotakin radikaalisti uutta ja erilaista, paneudutaan mieluummin maailmalla jo hyväksi havaittuun ja menestykselliseen formaattiin. 

WSOY käyttää uuden Roope & Anton Lipastin sarjan lanseerauksessa kursailematta hyväkseen yhdysvaltalaisen Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjat -sarjan (WSOY, suom. vuodesta 2009) suosiota ilmoittaessaan Suomen oman Neropatin syntymästä. 

Yhtymäkohtia on paljon: päällimmäisinä varhaisen teini-iän ronski ja reteä huumori, arkisen koulunkäynnin höystäminen absurdeilla sattumuksilla, koomiset aikuiset, orastava kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen sekä runsas kuvitus. 

Oskari Onnisto käy seitsemättä luokkaa. Hän on kehitellyt alter egokseen Lepramies-sarjakuvahahmon.

Lepramies ei karta arkisia kodinhoitotöitäkään, vaan
pelastaa käden kääntesesä Oskarin pälkähästä.
Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin varhaisnuortenromaaniin
Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 

Luokan haaveet ulkomaille suuntautuvasta luokkaretkestä kariutuvat retkikassan vähäisyyteen. Niinpä luokkaretki suuntautuu läheiseen kaivokseen, jossa Oskarin isä on johtajana. Asia on Oskarin mielestä tietysti super-nolo. 

Siivekäs ja sorkkakavioinen Luutarhuri karkaa kaivoksesta ja saa aikaan monenlaista kaaosta ja kiperiä tilanteita. 

Lopun action-käänteissä tapahtumat kilpistyvät jo unohdettuun perinneruokaan, luusoppaan, sekä koulun rehtori Limataiseen ja tämän sotilasuralla olevaan kaksoisveljeen. 

Luutarhurin väijytyksessä päädytään lopulta näin järeään kalustoon.
Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin varhaisnuortenromaaniin
 Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 

Roope Lipasti on  panostanut kiitettävästi lukujen nimeämiseen. Esimerkiksi  kieltojen ja uhkailun kautta yritetään saada lukija kiinnostumaan lukemisen jatkamisesta ja annetaan lupa jättää jokin  juonen kuljetuksen kannalta vähäpätöisempi luku jopa kokonaan lukematta. 

Hiukan hämmentävästi poikien lukemaan innostamiseen tehty täsmäsarja vahvistaa osaltaan yleisiä olettamuksia lukumotivaation sukupuolittuneisuudesta: Oskarin ihailema Venla esiintyy kirjaviisaana siinä missä osa Oskarin kavereista toteaa, etteivät he piittaa kirjoista lainkaan:

Poliisit kysyivät nimemme ja mitä olimme tehneet tehdasalueella, vaikka se oli suljettu ja kyltissä selkeästi luki, että pääsy kielletty. –  Ettekö te osaa lukea? Se on Suomen koululaitos mennyt kyllä kauhean huonoksi, toinen poliiseista sanoi. 

–  Minusta tuntui että hän pilaili kustannuksellamme, mutta Antti myönsi mieluummin pelaavansa kuin lukevansa. Lukeminen on jotenkin rasittavaa, hän väitti. Itse en ole sitä mieltä alkuunkaan, joten sanoin poliiseille, että emme vain huomanneet kylttiä. Se on eri asia. 

Lepramiehen hahmossa hyödynnetään elokuvien ja sarjakuvien
sankarikuvastoa. Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin
varhaisnuortenromaaniin Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 

Turun ammattikorkeakoulussa elokuva-alaa opiskelevan Anton Lipastin (s. 1996) sarjakuvavetoinen kuvitus on ilmeikästä ja puhekuplien tekstaus riittävän isokokoista.  

Poikien lukemaan innostamisessa nykyisin entistä olennaisempi visuaalisuus kyllä Oskari Onnisto -sarjan avausosassa toteutuu, mutta tarina-aihiota olisi voinut vielä nykyisestä karsia napakampaan muotoon ja tekstifonttia suurentaa.

Roope Lipasti on mukana Lukuliike-hankkeessa ja kiertää ympäri Suomea kouluvierailuilla kertomassa lukemisen iloista ja hyödyistä sekä omasta tuotannostaan.