Tavarataivas lastenkirjoissa, eli aatteista ja ihanteista

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Kaisa Viljanen nostaa tänään

HS-digilehdessä  kiinnostavan aiheen esille.

Sisarusten, Paola & Pirjo Suhosen, uuden kuvakirjasarjan avausteoksessa Erikoiskoira Affe: Talviseikkailu Lapissa on paljon avointa tuotesijoittelua: Suhosen oman Ivana Helsinki –malliston lisäksi myös muita design-tuotteita ja tavaramerkkejä. 

Viljanen kirjoittaa:

 Tavarat ja tuotemerkit ovat toki lastenkin arkea. Lapset, ja heidän vanhempansa, ovat voimakkaan markkinoinnin kohde. 

Pipsa Possut, Maisat, Autot ja Hello Kittyt on tuotteistettu äärimmilleen. Pikkutyttöjen palvoman Disneyn Frozen-elokuvan ensi-illasta on jo kaksi vuotta, mutta Anna ja Elsa jatkavat elämäänsä valtavassa tuotearsenaalissa hiuspinneistä potkulautoihin. 

Mutta miksi tavaraa tarvitsee tuoda logotasolla näin voimakkaasti esiin kirjassa? Se saa sen tuntumaan vaivaannuttavalta mainokselta.
Tuotemerkit tuntuvat täysin turhilta. 

Entä miltä merkkituotevyöry mahtaa näyttää vähävaraisen lapsiperheen vanhemmasta?

Jo vauvaikäisille on tarjolla erilaisia tuotebrändejä, ja perhelehdet ja naistenlehdet pitävät niitä kärkkäästi esillä. Tuotemainontaa piilotetaan nykyisin ilman mitään häveliäisyyttä lähes kaikkialle. 

Lapsiperheille myydään julkisuudessa ajatusta graafisen selkeästi sisustetusta kodista ja niukan estetiikan harmoniasta.

Muistan hyvin, kuinka ahnaasti ihastelin 1990-luvun puolivälissä kahden pienen lapsen äitinä Kristiina Louhen Aino-kirjojen äidin eleganttia sisustusmakua ja esteettistä värisilmää: paljon kotimaisia painokankaita, puuleluja ja Steiner-nukkeja. 

Vakaasta tahdosta ja pyrkimyksistäni huolimatta meillä kotona ei näyttänyt samanlaiselta.

Jokainen kuvakirja on lapselle myös tietokirja. Suomalainen lapsi kokee tutuiksi ja turvallisiksi suomalaiset lastenkirjat, joiden miljöö ja esinemaailma on hänelle entuudestaan tuttu.

Mutta lastenkirjakustantamon eettisiin pelisääntöihin pitäisi mielestäni kuulua, että yleiskustantamo ei sitoudu tiettyyn tuotemerkkiin/ -merkkeihin, olkoonkin, että kyse on myös Suomi-brändin markkinoinnista.

Tässä yhteydessä voi nostaa esille muutaman vastaavan lastenkirjan, jossa on pidättäytyneemmin lähdetty markkinoimaan Suomi-kuvaa.

Aino Havukaisen & Sami Toivosen Tatun ja Patun Suomi –kuvakirjassa (Otava 2007) tuodaan kuvituksessa esille kymmeniä Suomen innovaatioita, mm. Xylitol-purukumi, karjalanpiirakka, salmiakki, ruisleipä. 

Tunnistettavina printteinä kuvissa näkyy myös Marimekkoa, Iittalan lasia ja muuta Suomi-designia. Mutta tasapuolisesti, ja Suomi-brändi edellä.

Riina Katajavuoren kuvakirjassa Mennään jo kotiin (Tammi 2007) ideana oli kuvata oikeita suomalaisia lapsiperheiden koteja. Kuvittaja Salla Savolainen päätyi kuitenkin siihen, että ei kuvaa yksityiskohtaisesti lasten trendileluja, koska koki, että kuvat vanhentuisivat suotta ennen aikojaan.

Karo Hämäläisen tekstiin perustuvassa Hurraa Helsinki, ikioma kaupunki –kuvakirjassa (Tammi 2012) suomalainen muotoilu on myös pääosassa, mutta siinäkin perustellusti ja informaatioarvoltaan sopivissa kohdissa. Kirja ilmestyi osana vuoden 2012 Helsinki design -pääkaupunkihanketta.