Näytetään tekstit, joissa on tunniste paikallishistoria. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paikallishistoria. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. huhtikuuta 2026

Pirkanmaa on mainio kasvualusta lasten- ja nuortenkirjoille

© Emmi Jormalainen 














Lastenkirjojen Tampere -näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutti-yhteisögalleriassa 15.4.–24.5.2026. Vapaa pääsy. 
 
 



Tampereella on Kirsi Kunnaksen mukaan nimetty Tiitiäisen leikkipuisto ja Anni Polvan kävelykierros Tammelan kaupunginosassa.

Paikallista lasten- ja nuortenkirjaosaamista voitaisiin toki hyödyntää paljon suuremmassakin mittakaavassa. 

Olen leikilläni sanonut, että todennäköisesti Tampereen ja laajemmin koko Pirkanmaan vesijohtovedessä on joitakin lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekemiseen altistavia ainesosia. Sen verran paljon alan tekijöitä maakunnasta löytyy.
 
IBBY Finlandin työryhmä Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa ovat koonneet Tampereen Työväenmuseon pieneen Komuutti-tilaan Lastenkirjojen Tampere -näyttelyn. 

Sama tehotiimi on aiemmin koostanut näyttelyt tamperelaisista lasten- ja nuortenkirjailijoista, Leena Härmästä, Rauha S. Virtasesta, Asko Martinheimosta ja Uolevi Nojosesta sekä Jalmari Finnestä. 
 


Näyttelyn kävijöiden nostalgiaa herätellään myös
pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden
teosten kansikuvilla. © PHH.




Uusimman näyttelyn pontimena oli työryhmän havainto siitä, että Tampereen lasten- ja nuortenkirjailijoita ei ole kartoitettu Helsingin ja Turun tapaan kattaviin valikoimaluetteloihin. 
 


Ismo Loivamaan johdantoartikkeli luotaa Tampereen lastenkirjallista maaperää ja nostaa esille tunnettuja tekijöitä eri vuosikymmeniltä. 

Tärkeänä virstanpylväänä Loivamaa mainitsee Tampere-seuran vuonna 1948 julkaiseman Tammertontttu-antologian, jossa aikansa tunnetuista lasten- ja nuortenkirjailijoista  mm. Aili Somersalo, Leena Härmä, Ainikki Kivi ja Eila Kaukovalta ilmaisevat runoissa ja tarinoissa paikallista kotiseuturakkauttaan. 
 
Vuonna 1943 perustettu Pirkkalaiskirjailijat ry on ollut Suomen  ensimmäinen maakunnallinen kirjailijoiden yhdistys. Sen toiminnassa on alusta alkaen ollut paljon lasten- ja nuortenkirjailijoita. 
 
 
Näyttelyn kokoamisessa on hyödynnetty Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokantaa. Instituutti on myös koonnut vuonna 2013 Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa -näyttelyn. 

Kuvittajien osalta tietoa saatiin Kuvittajat ry:stä. 
 
Vanhimmat luettelossa olevista kirjailijoista ovat syntyneet 1800-luvun loppupuolella ja nuorimmat 2000-luvulla. 

Työryhmän tilastojen perusteella Pirkanmaalta löytyy eri aikoina lapsille ja nuorille joko yhden tai useamman lasten- tai nuortenkirjan kirjoittaneita 183 ja kuvittajia 92. 

Vaikka luettelot eivät ehkä ole aivan täydellisiä, ne antavat silti kiinnostavaa tietoa ja houkuttelevat toivottavasti tutkijoitakin paneutumaan aiheeseen laajemmin.  
 
Työryhmä luki Tampere-aiheisia kirjoja. Näyttelyyn valittiin kaikkiaan  16 sitaattia eri aikakausien kirjoista.
 

Salla Simukan Lumikki-trilogian avauksessa 
Punainen kuin veri (Tammi 2013) Tampere
on keskeinen miljöö. © PHH.

 
Miljöö ja paikkasidonnaisuus näkyvät  monissa nykynuortenkirjoissa. 

Esimerkiksi Salla Simukka ja Terhi Rannela ovat nuortenromaaneissaan kuvanneet tunnistettavasti ja elämyksellisesti Tampereen keskustaa. 
 
Kaltaistani lasten- ja nuortenkirjaentusiastia hauskuttaa se, että pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja -kuvittajien lisäksi uusi näyttely huomioi myös kaikki lasten- ja nuortenkirjat, joissa Tampere ja naapurikunnat ovat tapahtumapaikkoina. 
 
Niinpä valikoimaluettelossa on mukana myös esimerkiksi Maijaliisa Dieckmannin lastenkirja Ville Romusen ja mummon delfiiniseikkailu (Kustannus-Mäkelä 2011), jossa Ville käy mummonsa kanssa nyttemmin jo lakkautetussa Särkänniemen delfinaariossa, ja Laura Lähteenmäen kansalaissodasta kertova historiallinen nuortenromaani Yksi kevät, jonka päähenkilöistä osa on töissä tamperelaisessa  kenkätehtaassa.
 
Näyttelyn aineisto eli Vuosisata tamperelaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta -luettelo tallennetaan lähiaikoina myös Lastenkirjainstituutin verkkosivuille vapaasti  luettavaksi.




 




 
 

 

lauantai 14. maaliskuuta 2026

Aivasteleva vesihiisi Verlan tehdasmuseossa


 


J










Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi: Kosken kummajainen. Kuvittanut Saana Nyqvist. 91 sivua. Karisto 2026.

 










Todellisiin paikkoihin sijoittuva lastenkirjoja on taatusti ollut kautta aikojen. 

Havahduin tätä miettimään kartoittaessani tammikuussa edesmenneen Maijaliisa Dieckmannin tuotantoa. Likipitäen kaikki hänen lasten- ja nuortenkirjansa sijoittuvat tietylle paikkakunnalle!
 
Olisi kiinnostavaa selvittää, kuinka paljon esimerkiksi museot ja muut matkailukohteet osaavat hyödyntää paikkasidonnaisia lastenkirjoja omassa markkinoinnissaan. Löytyykö esimerkiksi Laura Ertimon ja Maria Sannin Ateneumin arvoitus Ateneumin taidemuseon museokaupasta? 
 
Juha-Pekka Koskisen Mysteerijengi-sarjassa on aiemmin ilmestynyt neljä osaa. 
 
Neljä lasta, Nico, Mimosa, Elina ja Iivo, sekä  museoalalla aiemmin työskennellyt yhden lapsen isotäti Elina ovat ratkoneet pieniä mysteereitä esimerkiksi Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa ja Kansallismuseossa.

 

Saana Nyqvistin kuvituksessa Mysteerijengi esiintyy
usein yhtenäisenä joukkona. Nyqvistin kuvitusta 
Juha-Pekka Koskisen lastenkirjaan Mysteerijengi:
Kosken kummajainen
 (Karisto 2026).

 




Mysteerijengillä on taipumus vetää  ”puoleensa kummajaisia aina, ja jos niille käänsi selkänsä, ne putkahtivat esiin vaikka limpsapullosta”. 
 
 
Kevään uutuudessa ja sarjan päättävässä viidennessä osassa Mysteerijengiläiset lähtevät Kouvolan lähellä sijaitsevaan  Verlan tehdasmuseoon. 

Elinan ystävän tytär tarvitsee koiravahteja ulkomaanmatkansa ajaksi, ja jengiläiset ovat valmiita apuun. 
 
Museo-oppaana työskentelevä ikämies Aukusti kaipaa lasten apua: joku kastelee tehdasmuseon lattioita alvariinsa. 
 
–   Nappaatte kiinni sen otuksen ja sanotte sille, ettei Aukustin tehtaaseen tulla vettä loiskottelemaan. Jukopliut, jos se kurkkaa kierroksen aikana jonkin koneen takaa ja säikyttää vieraat, tänne ei tule enää kukaan. 

 

Nico havaitsee koiralenkillä jotakin tavatonta: omituinen otus on
nousemassa kanavan seinämää pitkin. Saana Nyqvistin kuvitusta
Juha-Pekka Koskisen lastenkirjaan Mysteerijengi:
Kosken kummajainen
(Karisto 2026).




Koskinen ei sommittele kaikkein perinteisintä dekkarijuonta: syyllisen jäljittämisessä tarvitaan onnea ja ennakkoluulottomuutta, eikä suomalaisen kansanperinteen tuntemuksestakaan ole haittaa. 

Monien lasten dekkarisarjojen tapaan Mysteerijengiläisten erityistaidoista ja mielenkiinnon kohteista on hyötyä mysteerien ratkaisuissa.
 
Saana Nyqvistin nelivärikuvituksessa ei juurikaan luoda tunnistettavaa museomiljöötä: toiminnallisen kuvituksen sijaan näytetään usein nelikko poseeraamassa ryhmäkuvissa.

Kirjan sisäkansiin olisi  kernaasti voinut laittaa Verlan museoalueen kartan.

torstai 15. kesäkuuta 2023

Aarteissa hauskinta on niiden etsiminen
















Roope Lipasti: Rauniokaupungin lapset.138 sivua. WSOY 2023. Kansikuva Sami Saramäki.






 

– – palo oli alkanut porvari Hellmanin talosta. Tuli oli tuhonnut kaikkiaan 2500 taloa ja rakennusta, sekä niiden lisäksi Tuomiokirkon, Akatemian talon sekä koulun huoneistot, samoin kuin hovioikeuden ja raatihuoneen. Myös lääninkanslia arkistoineen oli suurimmaksi osaksi tuhkana ja savuavana rauniona. Kokonaiset korttelit olivat muuttuneet jättimäiseksi hiillokseksi, kolme neljäosaa kaupungista oli haihtunut taivaalle. Tuho oli niin suuri, etteivät sitä riittäneet sanat kuvaamaan, mutta nyt pitäisi ottaa selville, millä tavalla tuli oli päässyt irti alkuaan.

 

Olen usein penännyt lukemisen kriittisessä taitekohdassa olevien lasten kirjoihin enemmän juonellista vetävyyttä eli niin latautunutta ja tiivistä kerrontaa, että lukija ei malta laskea kirjaa käsistään.

 

Roope Lipasti on mukauttanut perinteisten lastendekkarien hyväksi havaitun konseptin onnistuneesti menneeseen aikaan. 


Palavan kaupungin lapset  (2022) kuvasi Turun palon jälkeisiä kaoottisia päiviä.  Jatko-osa Rauniokaupungin lapset keskittyy kuvaamaan kaupungin vähittäistä jälleenrakentamista ja asukkaiden toipumista välittömästi palon jälkeen, loppusyksystä ja alkutalvella 1827.


Jatko-osassa jännitettä nostatetaan palossa menehtyneen Kierosilmä-Kallen salaluolaan kätkemän aarteen etsimisellä. Jo aivan romaanin alussa lukija koukutetaan tarinaan, kun onkaloon harhautunut Rapu-koira on löytänyt hopeisen kakkulapion, jota lapset eivät kuitenkaan huomaa ja se jää lojumaan sammalikkoon.

 

Lipasti on nimennyt lyhyet luvut lukemaan houkuttavasti. 


Seikkailun kierteitä kohotetaan ensin Turun linnaan sijoittuvassa episodissa, jossa Peter ja Hulda pelastavat vangiksi otetun Jaakon lisäksi myös Venäjän tsaarin lähettämät avustusrahat. Romaanin lopussa lukijankin hengitys tihentyy keskushahmojen tavoin, kun päästään yhtä aikaa Rollo-roiston kanssa aarteen jäljille sokkeloisessa luolastossa.

 

Kierosilmä-Kallen tarina sai vihdoin päätöksensä, enkä usko, että meidän tarvitsee enää tämän jälkeen Rolloakaan pelätä, Hulda sanoi. – Sinänsä sääli, että saalis löytyi, sillä aarteissa hauskinta on etsiminen.

 

 

Seikkailujuonen kupeessa Lipasti tuo esiin lasten arkea: Peterin ja Huldan perhe on vauras, kun taas Jaakon koti köyhä. 


Erilaiset kotitaustat  eivät kuitenkaan ole esteenä lasten opinhalulle ja haaveille: Jaakko pääsee edesmenneen professorin suosituksen avulla triviaalikouluun ja lääkärin ammatista haaveilevalle Huldalle tarjoutuu tilaisuus  näyttää ensiaputaitonsa tositilanteessa. Peterillä on kekseliäisyyttä tienata Turun palon poikkeusoloissa rahaa monin keinoin, mutta onneksi pojalla on myös oikeudentuntoa auttaa vähäosaisia.



Historialliset merkkihenkilötkin vilahtavat tarinassa, kun Jaakko pääsee lähietäisyydeltä seuraamaan arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelutyötä Turun keskustan jälleenrakentamisessa. Huldan harmiksi hänelle kotiopetusta antanut mamselli Tengström (eli Fredrika Runeberg) muuttaa Porvooseen.   

 

 

Lipasti antaa jälkisanoissaan viitteitä Peterin, Huldan, Jaakon tulevista vaiheista, joten Rapu-koiran ja lapsikolmikon seikkailuille ei valitettavasti taida olla luvassa jatkoa.   


Nykyisin pitkät lastenkirjasarjat ovat vähentyneet, liekö kysymys sitten kirjailijan omasta halusta vai kustantajan lyhyestä pinnasta menekin seuraamisen suhteen.

maanantai 6. helmikuuta 2023

Lähimmäisenrakkaudesta ilman paatosta







Elisabet Aho: Kuka on Joonatan?  160 sivua. Myllylahti 2022. Kansikuva Kaisu Sandberg. 

Maija Niinimäki: Viljami Vitikainen: Nolommaksi menee. Kuvitus Anna Ring. 79 sivua. Reuna 2022. 

 

 

 




Lasten- ja nuortenkirjoissa kuvataan jo monipuolisesti erilaisia perheitä. 

 

Esimerkiksi yksinhuoltajien tai kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheet ovat nykyisin jo valtavirtaa, eivät mikään erityisen ällistelyn aihe.  

 

Elisabet Ahon Helmi, salaperäinen tyttö aloitti Vapun ja Annikan ystävyydestä kertovan sarjan 2020. 


Tytöt ystävystyivät kotoaan karanneen Helmin kanssa, joka  yöpyy lakkautetussa päiväkodissa ja sen pihalla olevassa leikkimökissä. Kirjan lopussa Helmi päässee sijaisperheeseen. 

 

Seuraavassa osassa Peikkokallion salaisuus (Myllylahti 2021) tytöt kohtaavat erakoituneen miehen, jonka vaimolla on muistisairaus. Tyttöjen myötävaikutuksella vaimo pääsee  lopulta palvelukotiin.

 

Sarjan uusimmassa kolmannessa osassa tytöt matkustavat Vapun isoäidin, kurpitsamummin, kanssa Loviisaan hoitamaan ulkomaille sukuloimaan lähteneen mummin hyvän ystävän puutarhaa ja isoa vanhaa puutaloa. 


Sosiaalisesti aktiiviset ja empaattiset tytöt tutustuvat naapurustossa asuvaan Joonataniin, joka kokee jäävänsä isänsä ja tämän uuden puolison uusperheessä kokonaan ilman huomiota hiljattain syntyneiden ja vanhempien kaiken ajan vievien kaksosten takia.  


Myös tässä uusimmassa osassa on sivujuonteena ikäihmisen kokema turvattomuuden tunne: ikääntynyt Hilma on joutunut muuttamaan  kotitalostaan veljenpoikansa luokse. Veljenpoika ei aivan ymmärrä täyttää kaikkia sukulaisensa perustarpeita ja kurpitsamummin aloitteesta Hilmalle järjestetään apua vanhuspalvelusta.

 

Elisabet Ahon lastenromaanisarjassa kerrotaan luontevasti ja turhaa paatosta kaihtamatta ilman omaa syytään yhteiskunnassa syrjään sysityistä lapsista ja aikuisista. 


Arkista lähimmäisenrakkautta tarvitaan tällä hetkellä Suomessa entistä enemmän!

 

Maija Niinimäen lastenromaani  Viljami Vitikainen: nolommaksi menee jatkaa  vanhempien ongelmien vuoksi syrjäiselle maaseudulle perhekotiin kiireellisesti sijoitetun Viljamin edesottamusten ja arjen kuvaamista. 

 

Viljami yrittää olla reteä ja ronski, mutta sisimmässään hän on muuttuneen perhetilanteen takia aivan säpäleinä. 


 

Viljami saa tehtäväkseen siivota navetan, mutta käyttää vähän
vääriä välineitä ja sekös naurattaa murkkuikäistä Amelieta.
Anna Ringin kuvitusta Maija Niinimäen lastenromaaniin
 Viljami Vitikainen: Nolommaksi menee (Reuna 2022).  




Viljami ei ole tottunut tekemään kotitöitä. Niinpä perhekotia luotsaavan Annan määräämät pienet kotityöt menevät poikkeuksetta pieleen. 

 

Silti Viljami huomaa vähitellen kotiutuvansa kuin itseltään salaa perhekotiin, jossa hän saa päivittäin kokea arkista rakkautta ja hyväksyntää.

 

Niinimäen lastenromaani kertoo perhekodin arjesta ja huostaanotetuista lapsista Elisabet Ahon tavoin ilman huutomerkkejä ja sääliä. 

 

Viljamin kehonkieli paljastaa jännityksen, kun isä tulee
yllätysvierailulle perhekotiin. 
Anna Ringin kuvitusta
Maija Niinimäen lastenromaaniin
 Viljami Vitikainen:
Nolommaksi menee 
(Reuna 2022).  



Viljamin isä pääsee äitiä nopeammin jaloilleen. Hän haluaisi tavata poikaansa aiempaa useammin, mutta Viljamin on työstettävä asioita, jotta  pahan kolauksen saanut luottamus isään palautuu entiselleen.  


Isän elämäntapamuutoksen yhtenä merkkinä voi nähdä tämän halun korjata perhekodissa havaitsemiaan rikkinäisiä esineitä, kuten saunan kiukaan luukkua.  

 

Viljami kuitenkin toppuuttelee isänsä intoa: 

 

– Täällä maksimoidaan kurjuus. Ensin eletään maksimaalisessa kurjuudessa ja sinnitellään jotenkuten rikkinäisten tavaroiden kanssa. Sitten korjataan, ja kyllä tuntuu hienolta. 

 

– Sinun elämässäsi taisi kurjuus olla maksimoitu ennen kuin pääsit tänne asumaan, isä totesi surullisena sytytettyään tulet.

 


Elisabet Ahon Helmi, salaperäinen tyttö  ja Maija Niinimäen Viljami Vitikainen: nolointa ikinä  on arvioitu Lastenkirjahyllyssä marraskuussa 2020 ja huhtikuussa 2021.








torstai 2. helmikuuta 2023

Lastenromaani Turun palosta palkittiin Runeberg Juniorilla










Jälleen tänä vuonna valpas media olisi voinut nostaa esille kaksi samasta aiheesta eri kohderyhmille kirjoitettua kirjaa: Roope Lipastin Palavan kaupungin lapset (WSOY) ja Hannu Salmen tietokirjan Tunteiden palo. Turku liekeissä 1827 (Otava).

Lipastin historiallinen lastenromaani palkittiin tänään Runeberg Juniorilla ja Hannu Salmen tietokirja oli viime vuonna Tieto-Finlandia-ehdokkaana. 

Runeberg Junior -palkinnon saajasta olivat päättämässä yhteensä 136 porvoolaista esi- ja alkuopetuksen oppilasta. 

Valinta tehtiin aikuisraadin tekemän ehdokaslistan kirjoista: mukana neljä alun perin suomeksi ja neljä ruotsiksi ilmestynyttä kotimaista lastenkirjaa, näistä kuusi lastenromaania ja kaksi kuvakirjaa. 

Esivaaliraati perusteli Lipastin teosta tähän tapaan: 

Palavan kaupungin lapset on Roope Lipastin kirjoittama historiallinen seikkailu, jossa kolmen lapsen elämä mullistuu heidän joutuessaan keskelle Turun paloa. Kirja kertoo monipuolisesti ystävysten tulevaisuudensuunnitelmista, 1800-luvun yhteiskuntarakenteesta sekä äärimmäisestä katastrofista lasten näkökulmasta. Vaaran vaaniessa jokaisen nurkan takana tarinan tunnelma on käsin kosketeltava ja mukaansa tempaava.


Sanomalehti Östnylandin ja Porvoon kaupungin perustama palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.  

Roope Lipasti toi  kiitospuheessaan esille ilon siitä, että hänen lastenromaaninsa sai nimenomaan Runeberg Junior -palkinnon, jota jaetaan Porvoossa. Kirjassa nimittäin mainitaan myös eräs neiti Tengström, joka sittemmin tunnettiin Porvoossa paremmin nimellä Fredrika Runeberg. 

Kunniamaininnan sai niin ikään lasten- ja nuortenkirjallisuden Finlandialla palkittu Sofia ja Amanda Chanfreaun lastenromaani Giraffens hjärta är ovanligt stort (Schildt & Söderströms; Kirahvin sydän on tavattoman suuri, S&S, suom. Outi Menna), jota esiraati perusteli seuraavasti: 

Sofia och Amanda Chanfreau johdattavat meidät mielikuvituksellisten otusten uskomattoman kauniiseen maailmaan kirjassaan Giraffens hjärta är ovanligt stort (Kirahvin sydän on tavattoman suuri). Lukija voi vain toivoa, että hänkin voisi nähdä asfalttimajavia ja suojatieseeproja kuten kirjan päähenkilö Vega, joka elää isänsä kanssa Kirjahvisaarella.  Isoisä Viktor asuu lähistöllä jännittävässä talossaan ison puutarhan keskellä, mutta missä on Vegan äiti? Ja onko totta, ettei kirahvilla ole äänihuulia? Amanda Chanfreaun yksityiskohtaiset ja herkät piirrokset kutsuvat palaamaan kirjaan yhä uudelleen.  


Arvostan kovasti Runeberg Junior -palkintoa, mutta jälleen kerran harmittelen sitä, että lasten ääni hukataan palkinnon tiedotuksessa. 

Nykyisen vähentyneen lastenkirjajulkisuudenkin nimissä olisi tärkeää antaa lapsille mahdollisuus tuoda omat mielipiteensä esille: mitä he oikeasti pitivät lukemistaan tai heille ääneen luetuista kirjoista: mitkä asiat heitä hämmästyttivät ja ihastuttivat erityisesti.  

Palkintotiedotteeseen olisi ollut hyvä saada lasten summausta, mielipiteitä, kommentteja – heidän opettajiensa referoimina tietysti. 

Suorana lähetetyssä kaksikielisessä palkinnonjakotilaisuudessa lapset olivat toki yleisönä pääosassa. 


Ehdolla palkinnolle olivat myös nämä kuusi lastenkirjaa:

Mikko Kalajoki: Almus: Tännetuloa terve, kuv. Jani Ikonen,  WSOY

Helena Meripaasi: Pystykorvatalvi, Otava 

Annika Sandelin: När farmor flög, ill. Jenny Lucander, Förlaget / Kun isoäiti lensi, suom. Veera Antsalo, Teos   

Arttu Unkari: Isämies ja hyytävä hypnoosi, kuv. Kai Vaalio,  Otava

Sanna Sofia Vuori & Cara Knuutinen: Lejon kommer / Leijona tulee, Teos & Förlaget

Mimi Åkesson & Linda Bondestam: Här är alla andra / Kaikki toiset , suom. Katri Tapola (Förlaget, Etana Editions, suom. Katri Tapola)


Lastenkirjahyllystä löytyy arvio Lipastin romaanista  Palavan kaupungin lapset ja arvio Chanfreaun sisarusten lastenromaanista Kirahvin  sydän on tavattoman  suuri. 

 

 


keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Salaisuuksien sokkelossa Porvoossa










Maijaliisa Dieckmann: Aurora ja Ulla-tädin salaisuudet. Kuvittanut Otso Nordberg. 111 sivua. Kustannusliike Lukutoukka 2022. 





Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on yhdistänyt urallaan luokanopettajan sekä lasten- ja nuortenkirjailijan ammatit. Dieckmann on kirjoittanut lukuisia historiaan sijoittuvia lasten- ja nuortenkirjoja. Monet niistä sijoittuvat Naantaliin ja Porvooseen, Dieckmannin omiin kotimaisemiin. 

Dieckmannin kirjailijan ura on jatkunut ennätyksellisen pitkään. 

Esikoisteos Pakene luostariin ilmestyi 1977. 

Hänen myöhäistuotannostaan löytyy useampi suomalaisen kirjallisuus- ja kulttuurihenkilön elämästä kertova lapsille ja nuorille suunnattu teos (mm. Fredrika Runeberg, Tapani Löfving, Aleksis Kivi ja Sakari Topelius) sekä pistekirjoituksen keksijästä Louis Braillesta. 

Historiallisten varhaisnuorten- ja nuortenkirjojen ohella hän on kirjoittanut humoristisia helppolukuisia kirjasarjoja (Ville Romunen ja mummo ja Merirosvo Svarttis). 

Aurora ja Ulla-tädin salaisuudet on rakenteeltaan hieman hajanainen tarinasikermä, jonka punaisena lankana on Porvoon 1809 valtiopäivien avajaisista ja keisari Aleksanteri I:n vierailusta pienelle kaupungille aiheutunut poikkeuksellinen juhlahumu. 

Säätyläistyttö Aurora asuu äitinsä ennenaikaisen kuoleman ja isänsä uuden avioliiton jälkeen tätiensä Ullan ja Lovisan ja setänsä Carl Magnuksen yhteisessä taloudessa.  

Tädit yrittävät parhaansa mukaan kasvattaa Aurorasta hyvätapaista ja siten myös tulevilla avioliittomarkkinoilla tulevaisuudessa menestyvää nuorta neitoa. Aurora haaveile ryhtyvänsä opettajaksi. 

Ulla-täti ei ole aivan yhtä tiukka kasvattaja kuin siskonsa. Täti ruokkii Auroran ja tämän ystävien mielikuvitusta ja romanttisia haaveita muistelemalla useamman vuosikymmenen takaista elämänsä huippuhetkeä, jolloin hän pääsi tanssimaan Aleksanteri I:n kanssa. Kohtaamisesta sukeutui Ulla-tädin kertoman mukaan jopa pieni romanssi. 

Ulla-tädin keisarin tanssiaisissa käyttämää viuhkaa ja keisarin Mäntsälän kartanossa aamupesulla käyttämiä posliiniastioita säilytetään perhekalleuksina.

Ulla-tädin muistelmien välissä kuvataan Ulrikan ja tämän ystävien rientoja arviolta 1840–50-luvun Porvoossa. 

Mäenlaskukohtauksessa vilahtavat myös J. L. Runebergin kurittomat pojat.

 

Dieckmann jättää tarkentamatta, että Ulla-tädin hahmon takaa löytyy Ulrika Möllersvärd (1791–1878). Aleksanteri I:n ja Ulrikan suhteesta on kirjoittanut aiemmin myös Mika Waltari historiallisessa romaanissaan Tanssi yli hautojen (1944). 

Kustannusliike Lukutoukka on pienkustantamo Robustoksen kupeessa toimiva palvelukustantantamo, joka on edesauttanut kirjan taittoa ja kirjapainoyhteyksiä. Lukutoukan kautta on ilmestynyt myös Dieckmannin pakinakokoelma Mummo Mutikainen ja koronakevät vuonna 2020. 

 

 

perjantai 2. joulukuuta 2022

2. luukku: 1950-luvun arkea ja joulun viettoa Hämeenlinnassa
















Helena Karsikas: Rantakadun rappusilta. Kuvittanut Ilja Karsikas. 192 sivua. Karsikas & Karsikas 2021. 

 

 

 

 

 

Äidin ja pojan, Helena ja Ilja Karsikkaan, viime vuonna omakustanteena ilmestynyt yhteinen lastenromaani on hurmaava kokonaisuus sekä visuaaliselta ilmeeltään että nostalgisen lapsuuden muistelun osalta.

 

Kyse on Helena Karsikkaan lapsuudenmuistoista Hämeenlinnassa vuosina 1955–1956. 

 

 

 


 

Presidentin virkaan pyrkivät vaalimainosten perusteella 
mm. Urho Kekkonen ja  K. A. Fagerholm. Ilja Karsikkaan 
kuvitusta lastenromaaniin Rantakadun rappusilta 
(Karsikas & Karsikas 2021). 

 




Eletään sodanjälkeisen jälleenrakennuksen aikaa.

 

Neuvostoliitto palauttaa Suomelle Porkkalan alueen. Presidentinvaalilla etsitään J. K. Paasikivelle seuraajaa. Hämeenlinnan pikkukaupungissa pelätään keuhkotautia, ja lapsetkin viedään läpivalaisuun. 

 

Historiallisen epookin rinnalla kuvataan viisivuotiaan Helenan ja hänen vuotta vanhemman Olli-veljensä arkea puutalokorttelissa Rantakadulla, jonka nimi muutetaan Arvi A. Kariston kaduksi kaupungin merkittävän kirjankustantajan kunniaksi. 




 

Näkymä kotikorttelista. Ilja Karsikkaan kuvitusta
lastenromaaniin Rantakadun rappusilta 
(Karsikas & Karsikas 2021). 

 



Nelihenkisen perheen elintaso nousee: hankitaan pesukone ja auto.

 

Lasten elämänpiiri laajenee vähitellen kotikadulta lähitienoolle. 

 

Hauska ratkaisu on rytmittää lapsuudenmuistoja alaotsikoiden alle; niissä esitellään luontevasti myös perheen muita läheisiä tai vietetään aikaa vain toisen vanhemman kanssa. 

 

Kirjassa kuvataan perheen elämää talvesta seuraavaan kesään.

 


Vauvoina kuolleiden siskojen muistoa vaalitaan 
perheen joulukoristeissa. Ilja Karsikkaan kuvitusta
 lastenromaaniin Rantakadun rappusilta 
(Karsikas & Karsikas 2021). 

 

 

 

Kahdessa kirjan luvussa vietetään myös joulua.

 

Jouluaatto-luvussa koristellaan joulukuusta.

 

Jouluaatto. Koristelimme kuusta. Äiti kurotteli oksille hienoja kiiltäviä nauhoja ja kynttilöitä. Isi kiipesi tuolille ja kiinnitti latvaan ison kimaltelevan tähden. Äiti otti laatikosta varovaisesti kaksi pienempää tähteä. Hän etsi pitkään kummallekin sopivaa paikkaa. Toisen tähden keskellä hymyili vaalea kiharahiuksinen enkeli ja toisessa tummatukkainen. Äiti sanoi: ”Tämä vaalea on Hannele ja tuolla ylemmässä tähdessä asuu Kirsti. Sinun siskosi. Tytöt kuolivat jo ennen kuin sinä synnyit. He ovat päässeet jo taivaaseen.” Tuijotin pitkään tähtisiskojani. Miksi he eivät leikkineet kanssani.

 

Jouluaattoiltana mennään hautausmaalle ja sytytetään vauvoina kuolleille siskoille kynttilät. Joulun jälkeen kyläillään ahkerasti lähipiirissä.

 

Ilja Karsikas on kuvittanut kirjan kuvattavan aikakauden henkeen kaksivärisesti, sinisen ja punaisen väreillä. Kuvitus tuo etsimättä mieleen Maija Karman monet kuvitukset.

 

 



Hieno esimerkki vinjettikuvituksesta, johon on saatu 
ällistyttävällä aistivoimalla keinumisen hurma! Ilja Karsikkaan 
kuvitusta lastenromaaniin Rantakadun rappusilta 
(Karsikas & Karsikas 2021). 

 


Lastenromaanissa vaihtelevat koko sivun kuvitukset ja pienet, mutta yksityiskohdiltaan runsaat vinjettimäiset kuvitukset. Kuvitus on vaatinut tarkkaa arkistotyötä 1950-luvun elämänmenon tallentamisessa.

 

Kirja ylsi myös Suomen kirjataiteen komitean vuoden 2021 kauneimpien kirjojen listalle lasten- ja nuortenkirjojen kategoriassa. 

 

Kirjan jälkisanoissa ääneen pääsee myös isoveli Olli, joka täydentää pikkusiskonsa muistoja muutamilla aisteihin  vahvasti liittyvillä muistikuvilla.

 

Rantakadun rappusilta todentaa upeasti, kuinka historiaan sijoittuvat lastenkirjat ovat parhaimmillaan eri sukupolvien yhdessä lukemina. Helena Karsikas on myös testannut kirjan tenhoa omilla lapsenlapsillaan.





maanantai 8. elokuuta 2022

Kaupunki liekeissä

 
















Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset. 135 sivua. WSOY 2022. Kansikuva Sami Saramäki.

 

 

Jos näky kaupungissa oli yöllä ollut kuin suoraan helvetin lieskoista, päivällä se oli pelkästään lohduton. Jaakko, Peter, Hulda ja Rapu seisoivat Vartiovuoren päällä ja katselivat alas tuhoutunutta kaupunkia ensimmäisen kerran päivänvalossa. Edelleen jossain näkyi yksittäisiä leikkejä ja savu leijui kuin hiipuneesta jättiläisen nuotiosta.

 

 

Historiallinen lastenromaani  oli Suomessa pitkään melko naisvaltainen laji (mm. Laila Kohonen, Maijaliisa Dieckmann, Raili Mikkanen, Anna Amnell), mutta viime vuosina genre on kiinnostanut myös mieskirjailijoita, Tapani Baggen lisäksi myös Roope Lipastia. 

 

Lipastin edellinen muinaishistoriaan sijoittuva Viikinkisolmu-sarja oli vetävä ja eloisa viikinkiseikkailu.

 

Juuri ilmestynyt uutuus Palavan kaupungin lapset vie lukijan Turun palon aikaan, syyskuun alkuun vuoteen 1827.

 

Peter ja Hulda ovat melko vauraan kauppiasperheen lapsia. Vanhemmat ovat juuri lähteneet Tampereelle markkinoille ja lapset ovat jääneet mamselli Tengströmin, lastenhoitajan ja kotiopettajattaren hoteisiin.  


Heidän ystävänsä Jaakko asuu Luostarinmäellä ja perhe joutuu venyttämään penniä ja tulee pääosin toimeen äidin pyykinpesijänä saamilla ansioilla.  

 

Eri yhteiskuntaluokista tulevien sankarien kautta Lipasti pystyy havainnollistamaan sitä, kuinka suuri merkitys luokkataustalla oli ihmisten elämässä ennen vanhaan. 

 

Lapset hankkivat lisäansioita myymällä rapuja venäläiselle amiraalille. Jaakon seuraan lyöttäytyy kulkukoira, Rapu, jonka hyvästä vainusta on seikkailun käänteissä myös apua.


Jaakon tulevaisuutta tasoittaa tosin kummisetä, professori, joka on luvannut kirjoittaa oppipojastaan triviaalikouluun suosituksen, jotta poika pääsisi sinne vapaaoppilaaksi. 

 

Perinteisen poikakirjallisuuden kliseiseen hahmogalleriaan kuuluu kierosilmäinen rikollinen, Katala-Kalle, jonka perättömän todistuksen takia Jaakon isä on joutunut vangituksi.  


Kalle ei kunnioita edes tuomiokirkon hopea-aarteita, vaan käyttää tulipalosta aiheutunutta kaaosta häikäilemättömästi hyväkseen, mutta neuvokkaat lapset pääsevät Kallen jäljille ja ajavat hänet satimeen.

 

Juonellinen jännite tiivistyy Turun palon syttyessä lasten hengissä pysymiseen ja Mikael Agricolan vuonna 1556 ilmestyneen kirjan pelastamiseen. Lapset pystyvät lunastamaan professorille antamansa lupauksen ja toimittavat kirjan nokisena mutta kokonaisena akatemian kirjastonhoitajalle herra Pippingille. 

 

Lastenromaanin luvut ovat sopivan lyhyitä ja ne on nimetty houkuttavasti.

 

Kaupungin kartta esimerkiksi sisäkansissa olisi auttanut Turun palon etenemisen ja lasten seikkailun seuraamista.

 

Jälkisanoissa Lipasti kertoo kirjan tapahtumien olevan osin sepitettä, vaikka faktat Turun palosta ovatkin pääosin kohdillaan. 

 

Jatko-osa Rauniokaupungin lapset ilmestyy ensi vuonna.