keskiviikko 30. elokuuta 2023

Tietopöllö-palkittujen tekijöiden uutuudessa työnnetään sormet multaan
















Kerttu Rahikka & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri puutarhureina. 32 sivua. Mäkelä 2023.

 

 





Kotimainen lasten tietokirjallisuus ei ole enää aikoihin aliarvioinut

kohderyhmäänsä. Arvostus näkyy esimerkiksi siinä, että lasten tietokirjallisuutta ei enää kohdenneta yksinomaan kouluikäisille lapsille. 


Lasten tietokirjat myös sarjoittuvat, mistä voi päätellä, että ne ovat suosittuja ja  kustantajallekin aiempaa kannattavampia kirjahankkeita. 

 

Jo taaperoilla ja  leikki-ikäisillä on alituinen tiedonjano ja sen tyydyttämiseen on tarjolla laaja valikoima kirjoja erilaisista aihepiireistä. Kiinnostava uusi ilmiö on sekin, että aikuisten ja lasten tietokirjojen aihevalinnoissa on  entistä enemmän yhtäläisyyksiä. 

 

Kerttu Rahikan ja Nadja Sarellin Elsa ja Lauri -tietokuvakirjasarja on hyvä esimerkki pikkulasten tietokirjabuumista. Ensimmäisissä kirjoissa päähenkilönä oli sisaruksista vain Elsa (Elsa luistelemassa ja Elsa uimahallissa, SanomaPro 2014 / Oppi & Ilo -tuoteperhe).  Elsa ja Lauri matkustavat ja Elsa ja Lauri juhlissa ilmestyivät vielä SanomaPro:n kautta, mutta myöhemmät osat ovat tulleet Kustannus-Mäkelän kautta.   

 

Elsa ja Lauri ovat päiväkoti-ikäisiä sisaruksia. Perheen yhteisellä aterialla keskustellaan, mitä päiväkodissa on päivän mittaan puuhattu.

 


Kiireetön keskustelu ruokapöydän ääressä virittää kirjan aiheeseen.
Nadja Sarellin kuvitusta Kerttu Rahikan tekstiin tietokuvakirjassa 
Elsa ja Lauri puutarhureina (Mäkelä 2023).



Lapset kertovat, että päiväkodissa puhuttiin ruuasta ja lempikasviksista. Lauri kertoo pitävänsä kyllä tomaateista mutta ei porkkanoista. Elsa taas pitää porkkanoiden lisäksi herneistä. Ja näin päästään itse aiheeseen. 

 

Vanhemmat ovat jo pitkään haaveilleet kerrostalon pihaan rakennettavista viljelylaatikoista. 

 

Perhe lähtee siemenostoksille ja lapset istuttavat ystäviensä kanssa siemenet esikasvatukseen pieniin pahviruukkuihin.


 

Lapsille mieluisa ja intensiivinen puuhastelu kiteytyy
hyvin tähän kuvituskuvaan. 
Nadja Sarellin kuvitusta
Kerttu Rahikan tekstiin tietokuvakirjassa 

Elsa ja Lauri puutarhureina (Mäkelä 2023).




Yhteisöllisyys ja yhdessä puuhaaminen on tietokuvakirjan keskiössä.  Kerttu Rahikan kokemus varhaiskasvatuksessa näkyykin erityisesti siinä, että  lapset esitetään aktiivisina toimijoina: aikuiset auttavat tarvittaessa, mutta pysyttelevät myös viisaasti loitommalla, jotta lapsille syntyy osaamisen, pystyvyyden ja onnistumisen kokemuksia myös keskenään.

 


Elsan ja Laurin perheen kasvilavaviljely innostaa
mys muita talon asukkaita. 
Nadja Sarellin kuvitusta Kerttu
Rahikan tekstiin tietokuvakirjassa 

Elsa ja Lauri puutarhureina (Mäkelä 2023).



Siementen istuttaminen ja sadon odottaminen ei ole hätähousujen hommaa, sen saavat Elsa ja Laurikin huomata. Ja niin vain itse kasvatettu porkkanakin maistuu Laurille. Isä toteaa, että "Rakkaudella kasvatettu maistuu aina hyvältä". 

 

Nadja Sarellin hahmot ovat ilmeikkäitä ja samastumiseen houkuttelevia. Aukeamilla on riittävästi yksityiskohtia mielenkiinnon herättämiseen, mutta silti sen verran hallitusti, että keskittymisen fokus ei turhaan hajaannu. 


Elsa ja Lauri -sarjan formaattiin kuuluu tarinaosuuden jälkeen vielä useamman aukeaman mittainen faktaosuus.  Uusimmassa osassa kerrataan esimerkiksi kasvun vaiheet, esitellään puutarhan ahkerat apulaiset ja kerrotaan kasvisten syönnin hyödyistä. 

 

 

                                                * * * * * * 

 

Suomen tietokirjailijat ry on hetki sitten jakanut vuotuisen lasten ja nuorten tietokirjapalkinnon, Tietopöllön, Kerttu Rahikalle ja Nadja Sarellille Elsa ja Lauri -tietokuvakirjasarjasta. Palkinto jaettiin Helsingissä Tieteiden talolla  Tietokirjafestivaalien avajaistilaisuudessa.   

 

 

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:


Helsinkiläisen työparin tausta ja tiivis yhteistyö tulevat hienosti esiin suurikokoisissa Elsa ja Lauri -kuvakirjoissa (Kustannus-Mäkelä). Nyt kahdeksanosaisen sarjan aiheet vaihtelevat matkustamisesta uimiseen, luistelemisesta kierrätykseen. Tapakulttuuri tulee tutuksi, kun tutustutaan esimerkiksi juhlaetikettiin tai opitaan keinoja riehakkaan olon purkamiseen.

Elsan ja Laurin elämänpiiri on monipuolinen. Päiväkodissa korostuvat niin oppimisen kuin ryhmän käyttäytymisen erilaiset vaiheet, suhteet aikuisiin ja erilaiseen kulttuuritaustaan. Isovanhempien mukanaolo antaa luontevan mahdollisuuden käsitellä sukua ja ikääntymistä. Tarinoiden tapahtumista pienet lukijat saavat vinkkejä omiin toiminnallisiin leikkeihinsä.

Lapsen arkipäivään liittyvät elämänhallinnan keinot käsitellään vetävän tarinan ja huomaamattoman toiston avulla. Tässä tärkeässä osassa on myös Nadja Sarellin kuvitus. Selkeiltä, liikkeiltään harkituilta ja värikylläisiltä hahmoilta voi oppia toimintatapoja erilaisiin tilanteisiin. Näissä faktiotyyppisissä kuvakirjoissa tarinan jälkeen tuleva tietopaketti houkuttelee jatkamaan yhteisiä keskusteluja.

Elsa ja Lauri ovat kirjastojen ja kirjakauppojen asiakkaiden suosikkeja. Koko perheen kirjoina ja päiväkotien käytössä ne lisäävät lukemisen intoa. Teokset korostavat omalta osaltaan turvallisia ihmissuhteita ja kykyä tulla toimeen muiden kanssa. Hyvä kasvuympäristö on Elsan ja Laurin maailman tapaan yhteisöllinen.



Lastenkirjahylly onnittelee Tietopöllö-palkittuja! 



 





 




 

maanantai 28. elokuuta 2023

Luuliuru pelastaa kaverukset pälkähästä

 

 















Seppo Kangaspunta: Maailman Tappiin asti. Ketsupin ja Pokkuksen meriseikkailu. Kuv. tekijän. 99 sivua. Omakustanne 2023.

 




Omat lapset ja lapsenlapset tai muut lähipiirin lapset ovat usein antaneet sytykkeen lastenkirjan kirjoittamiselle. 


Esimerkiksi Heinrich Hoffmannin Jörö-Jukka  ja A. A. Milnen Nalle Puh saivat alkunsa, kun isät sepittivät tarinoita lapsilleen.  

 

Omakustanteiden julkaisemisen helppous on innostanut monia vanhempia ja isovanhempia tallettamaan tarinoitaan jälkipolville myös kirjan kansien väliin.


Maailman Tappiin asti. Ketsupin ja Pokkuksen meriseikkailu pohjaa nokialaisen

 Seppo Kangaspunnan, 69, yli 30 vuotta sitten lapsilleen sepittämään jatkotarinaan.  

 

Lastenromaanin alussa kaupunkilaiskoira Ketsuppi lähtee maalle. Se kohtaa maitolaiturilla lajitoverinsa Pokkuksen, jolla on luinen taikasauva. Pokkus on varttunut susilauman jäsenenä. 


Vaikka koirien elämänkokemus ja luonne ovat tyyten erilaisia, ne ystävystyvät nopeasti ja luottavat siihen, että yhteistyö ja luottamus kantavat vaikeidenkin haasteiden yli.  

 

Ketsupin emäntä, Emma, on irtisanottu puusepän työstään huonekalutehtaalta. 

 

Siitä lähtien Emma oli muuttunut hyvin surulliseksi. Mikään ei kiinnostanut häntä. Emman katsekin oli jotenkin tyhjä. Ruoka ei maistunut, ei pippurinenkaan. Emma nimittäin rakasti itämaista, mausteista ja pippurista ruokaa. – – 

 

Pokkus taikoo pikaistuksissaan Emman niin kauas kuin pippuri kasvaa.

 

Tästä sukeutuu vaiherikas seikkailu, joka heittää kaksikon Emma-nimisen purjelaivan kyytiin. 


Laivan miehistöön kuuluu mm. Pjotkuri, taolaisuuteen taipuvainen laivan perämies ja kokki, laivan kapteeni Tynnyri sekä käkikellosta häädetty Käkikaija. 


”Luuliuru”-taikasana heittää Emma-laivan miehistöineen Pippurimereen ja sieltä maanaliseen, maailman alakertaan. Siellä mittelöt huipentuvat Maailman Tappia eli maailman tunnekeskusta hallitsevien rosvopäällikkö Zilikondan ja kuningatar Jalopenon yhteenottoon.

 

Kangaspunta leikittelee kielellä ja vakiintuneilla sanonnoilla. 


Yhteistyö, ystävyys ja riittävä määrä magiaa auttavat ystävykset pois pinteestä. Seesteiseksi tyyntyvässä lopussa merimiehet, Emma, Pokkus ja Ketsuppi rakentavat yhteisen kodin.  

 

Aamulehden toimittaja Minna Ohtamaan haastattelussa Kangaspunta puhuu kauniisti lapselle ääneenlukemisen merkityksestä: 

 

”Parasta lasten kanssa touhutessa on läsnäolo. Silloin kaikki muu katoaa ja se hetki on prioriteetti numero yksi”.

 

Houkuttelevasti nimetyt luvut ovat ääneen lukuun sopivan lyhyitä.


Kangaspunnan neliväriset ja mustavalkoiset karikatyyriset kuvitukset esittelevät keskeiset toimijat. 


Vuoropuhelut on hieman konstikkaasti sisennetty ja pitkän repliikkiviivan sijalla on tavuviiva.

perjantai 25. elokuuta 2023

Kun muidenkaan elämä ei ole vain kukkasien ja nallekarhujen täyttämiä unelmia

  
















Matilda Levoranta: Totuus nuoruudesta. 132 sivua. Reuna 2023. Kansikuva Iiris Levoranta.

 



Jos arvostat järkeäsi ja mielenterveyttäsi, pyydän sinua laskemaan tämän kirjan kädestäsi.  – – 

 

– – Luet varmaan tätä kirjaa vapautuaksesi koulusta, tai sitten nimenomaan koulu pakotti sinut lukemaan. Oli kumpi tahansa. Haluaisit varmaan unohtaa koulun ja stressin hetkeksi. Pahoittelen jo etukäteen, mutta tämä yksilöllisyyttä heikentävä vankila on minun ja varmaan sinunkin elämässäsi isossa roolissa. Siksi haluan kertoa siitä.

 

 

 

Taitavasti Matilda Levoranta (s. 2009) puhuttelee lukijoitaan, jotka ovat tarttuneet erilaisista lähtökohdista tai motiiveista hänen esikoisromaaniinsa. 

 

Totuus nuoruudesta on saanut poikkeuksellisen  paljon huomiota heti ilmestymisensä jälkeen.  

 

Yläkoulu- tai lukioikäisen kaupallisen kustantamon kautta ilmestyvä nuortenromaani ei sinällään ole mullistava uutinen. 


Myös Kustannus Z on julkaissut parin viime vuoden aikana nuorten kirjoittamia nuortenromaaneja, mm. Emmi KöykkäNäkinkenkätyttö (2021), Lilja KangasTahdon elää ( 2022) ja  Kuura JuntunenMähän tiesin ettei täällä ole ketään (2022). 

 

Levorannan nuortenromaanin vahvuus on hänen tavassaan kirjoittaa osittain myös oman vertaiskokemuksensa kautta nuorten mielenterveyteen liittyvistä haasteista. 


Alagenreltään Totuus nuoruudesta on luokiteltavissa YA-kirjallisuudessa yleistyneeksi sick-litiksi, jossa kuvataan nuoren päähenkilön vakavaa sairastumista, mielenterveyden häiriöitä ja jopa kuolemaa.  

 

Kansainväliseksi buumiksi sick-lit nousi YA-kirjallisuudessa brittiläisen Jenny Downhamin ja yhdysvaltalaisen John Greenin nuortenromaanien jälkeen (Ennen kuin kuolen, suom. Katariina Kaila, Otava 2009 ja Tähtiin kirjoitettu virhe, suom. Helene Bützow, WSOY 2013). 


Kumpikin kirja kertoo syöpään kuolevasta nuoresta keskushenkilöstä. Sittemmin sekä käännetyissä että kotimaisissa nuortenkirjoissakin nostettu esille nuorten päähenkilöiden mielenterveyden erilaiset häiriöt. Näille kirjoille on usein tyypillistä, että ne jakavat lukijalleen tietämystä psyykkisistä sairauksista ja lisäävät näin myös empatiaa sairastuneita kohtaan. 


Entistä useammin mielenterveyden ohimeneviä tai pitkäkestoisempia häiriöitä käsitteleviin nuortenkirjoihin on lisätty myös verkko-osoitteita, joiden kautta lukija voi hakea apua terveyden ja lastensuojelun ammattilaisilta. 

 

Yläkouluikäinen Usva harrastaa kilpaurheilua, pikajuoksua. Hänellä on taipumusta pakko-oireiseen käytökseen ja  ajatusjumeihin, jotka eivät välttämättä kuitenkaan näy hänen läheisilleen lainkaan.

 

Usvan lakoninen kertojaääni tuntuu romaanin alussa hieman väkinäiseltä ja jopa mekaaniselta, mutta vähitellen tytön omintakeiseen persoonaan huomaa tottuvansa. 


Osittain  lukijan sympatian lisääntyminen minäkertojaa kohtaan johtuu varmasti siitäkin, että Usvan oma ymmärrys koulutovereita, erityisesti Janettea ja Roosaa, kohtaan kasvaa,  ja samalla tytön aiempi jyrkän ynseä ja itsekeskeinenkin käytös lieventyy. 


Usva huomaa, että hän ei ole ainoa, jolle nuoruus on kipeää aikaa. 

 

Hieman ylineuroottinen itsen ja muiden tarkkailu on osa herkkää nuoruuden etsikkoaikaa. Vaikka pakko-oireet häiritsevätkin Usvan arkea, ne eivät  onneksi silti nouse romaanissa liikaa keskiöön.

 

Kirjan kansikuva on Matilda Levorannan sisaren  suunnittelema. 


Peili ja peilaaminen on romaanissakin monin tavoin keskiössä:

 

– – Peilailin huoneeni seinää nojaavasta peilistä tummansinisiä matalavyötäröisiä pillifarkkujani, kirpputorilta ostettuja pinkkejä saappaitani ja lyhyttä valkoista napapaitaa. Rakastin asuani päästä varpaisiin. Olisin halunnut pukea sen kouluun, mutta voisinko oikeasti pukea jotain tuollaista sinne. Kaikkien katseet olisivat kääntyneet minuun. Kuka nyt enää käyttää pillifarkkuja? Kuka muu kuin joku huora käyttäisi näin lyhyttä napapaitaa?

 

– – Minua ahdisti ajatus oman mieleni mukaisesti pukeutumisesta niin paljon, että tyydyin peilin edessä pyörimiseen ja kuvien ottamiseen, joita en kuitenkaan julkaisisi mihinkään. Se oli ärsyttävä tunne. Tiesin, mitä halusin ja se oli saavutettavissa, mutta aivot sanoivat ei.

 

Nuortenromaani itsessään toimii teini-ikäiselle usein tärkeänä peilauspintana nuoruuteen. 

 

Lapsuuden ja nuoruuden jyrkkä raja tulee esille myös, kun Usva haikailee lapsuuden huoletonta aikaa, 

 

– –  kun koulussa ei annettu numeroita, läksyihin kului viisi minuuttia, matematiikassa käytettiin pelkkiä numeroita, aikuisvitsejä ei vielä ymmärretty, keinuttiin keinussa ja kuviteltiin, että farkkushortsien laittaminen legginsien päälle oli muotia. 


Vimmainen halu menestyä koulussa ja jännitys koenumeroista tulee konkreettisesti esille. Nykynuoret elävät jo varhaisessa nuoruudessaan keskinäisen kilpailun paineistamaa kouluarkea. 


Liekö kyse huumorista, mutta tuskinpa yläkoulun oppilaat puhuttelevat tai nimittävät opettajiaan etuliitteellä rouva tai herra.  


Jotkut sanavalinnat ja ilmaisut hieman oudoksuttavat (esim. ”Halusin pienentää jännitystäni ajatellen järjelläni” tai ”Suoraan sanotusti hänen tunneälykkyytensä vaikutti pieneltä”). Toisaalta kielen rosoisuuden jättäminen paikoilleen voi olla mös kustannustoimittajalta aivan tietoinen valinta. 

 

 

 

Levoranta ei peittele kirjansa agendaa. Sivulta 69 löytyy ”kymmenen kohdan ohje, jota jokaisen teinin tulisi noudattaa".  Listaus pätee sellaisenaan tai pienin muutoksin kenen tahansa elämänohjeeksi! 

 

Romaanin lopusta löytyvistä jälkisanoista ja itse romaanistakin korostuu Levorannan halu muuttaa koulujen opetussuunitelmia lisäämällä sinne enemmän tietoa mielenterveydestä. Hän haluaa myös lisää resursseja nuorten mielenterveyden tukemiseen ja hoitoon pääsyn helpottamiseen. Levorannan mielestä nuorten mielenterveyshäiriöitä edelleen vähätellään ja jopa romantisoidaan. 


Näiltä osin Totuus nuoruudesta nousee yhteiskunnalliseksi pamfletiksi ja ansaitsee siksi mahdollisimman laajan lukijakunnan.  

keskiviikko 23. elokuuta 2023

Pythagoraan lause ja ohjusiskut, onko niillä mitään yhteistä?

 















Terhi Rannela: Vaarallinen keli. Novelleja.  128 s. Otava 2023. Kansikuva Timo Numminen.




 

Lyhytproosan hyödyt ovat ilmeiset yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneilla. Novellin tiivis muoto sopii erilaisten teemojen ja kerrontatekniikoiden esittelyyn.  


Lyhyen tekstin analyysin voi ajatella myös tasa-arvoistavan lukemista, kun lukutaidon tasoltaan erilaiset oppilaat pääsevät keskustelemaan samasta tekstistä yhdessä.  

 

Monipuolinen kirjailija Terhi Rannela on kirjoittanut jo kolmannen nuorten novellikokoelman. Niistä ensimmäinen, Yhden promillen juttuja, ilmestyi 11 vuotta sitten, mutta sisällöltään se ei ole lainkaan vanhentunut: päihteistä ja muista riippuvuuksista ei nimittäin ole uudemmissakaan nuortenkirjoissa kirjoitettu yhtä nasevasti.  

 

Myös Vaarallisen kelin 19 tarinaa nivoutuvat eheäksi kokonaisuudeksi. Novellien aiheina ovat esim. seurustelusuhteiden psyykkinen väkivalta, nuorisojengien mielivaltaiset, ikätovereihin kohdistuvat ryöstelyt ja pahoinpitelyt, rasismi, äärioikeiston radikalismi, sodan uhka ja terrori-iskut. 

 

Rankkojen aiheiden vastapainona Rannela kuvaa nuoruuden perustuntoja – joukkoon kuulumisen tarvetta ja luottoystävien tärkeyttä sekä perhettä, joka yleensä on nuoren perusturva mutta joskus myös uhka. 


Novelleista voi lukea myös poliittisten päätösten seurauksia: esimerkiksi vanhempien hankalat työkuviot, Ukrainan sota ja elinkustannusten nousu heijastuvat eri tavoin perheiden arkeen, ja nuoret päätyvät usein jopa peittelemään omia murheita vanhemmiltaan. 

 

Siviileillä ei mitään hätää -novellissa teini-ikäinen Riku miettii:


Milloin maailmasta tuli tällainen? Pandemian alussako silloin ikuisuus sitten? Oliko turvallista maailmaa enää olemassakaan? Tänään olisi kaksi tuntia matikkaa, biologiaa, yhteiskuntaoppia ja tuplatunti liikuntaa. Mitä Pythagoraan lauseella teki ohjusten lentäessä taivaalla?  

 

Rannela ketjuttaa taitavasti eri novellien henkilöitä, jotka voivat esiintyä sivuhenkilöinä toisissa novelleissa tai kun kuvataan samaa tapahtumaa eri näkökulmista tai jokin tapahtuma eskaloituu vääjäämättä kohti traagista loppuratkaisua. 


Myös kerronnalliset keinot vaihtelevat: mukana on verkkolehden päivittyvää uutisointia teinitytön katoamisesta, alaikäisten nuorten poliisikuulustelu, kirje ja ystävysten viestiketju.

 

Vaarallinen keli -kokoelma antaa ensisijaisen kohderyhmänsä lisäksi aikuisille pätevän läpileikkauksen suomalaisesta nykynuoruudesta. Jospa yläkoulun vanhempainillan pohjustuksena pyydettäisiin huoltajia lukemaan ainakin yksi novelli ja sen herättämistä ajatuksista keskusteltaisiin yhdessä?   

maanantai 21. elokuuta 2023

Toiminnallisuuteen houkutteleva lastenruno rönsyilee iloisesti ulos kirjan kansien välistä












Liisa Kallio, Soili Perkiö & Piia Säpyskä: Vallattoman laivan laulut. 70 sivua. WSOY 2023. 

 

 

 





 

Lastenrunous yltää harvoin isoihin painosmääriin ja palkinnoille, mutta mielestäni voi siitä huolimatta puhua oikeutetusti lastenlyriikan uudesta nousuvaiheesta.

 

Vallattoman laivan laulut on monikäyttöisyydessään ja ulokkeisuudessaan todellinen runsaudensarvi: 1) kirjaa voi lukea lastenrunokirjana, josta löytyy yhteensä 10 kuvitettua eri hahmoista kertovaa lastenrunoa. 2) Sitä voi käyttää  lastenlaulukirjana;  kirjan lopusta löytyvät runot Soili Perkiön sävellyksinä ja erillisestä vihkosesta vielä laulut myös kuvionuotteina. Lisäksi 3) kirjasta löytyy kymmeniä askarteluohjeita ja toiminnallisia vinkkejä erilaisiin leikkeihin.  



Esimerkki aukeamasta, johon on koottu vesiteemaan sopivia inspiroivia 
askartelu- ja puuhatehtäviä. Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän lastenkirjaan Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 

 

Ja näiden kolmen käyttömahdollisuuden lisäksi kirja tarjoaa vielä raikkaita  ideoita vaikkapa ympäristökasvatukseen, sanataidekasvatukseen ja itsetuntemukseen sekä uuden oppimiseen (tehtäväaukeamilla tyydytetään uteliaan lapsen tiedonjanoa monelta aihealueelta). 


Osa toiminnallisista runoharjoitteista on kuvitettu viittomin. 





Merirosvokapteeni Joonas Auringon laivan purjeissa 
hehkuvat upeat värit. 
Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja
Piia Säpyskän lastenkirjaan 
Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 


Monikäyttöisyys on tämän kirjan kohdalla pelkästään myönteinen asia: lastenmusiikin ystävä kiinnostuu makustelemaan myös laulujen sanoja eli lastenrunoja, ja kirjaorientoitunut sanojen rakastaja huomaa, kuinka sävelet rikastuttavat lukuelämystä ja antavat runoille siivet.

 

Lastenkirjailija ja -kuvittaja Liisa Kallio ja Sibelius Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori, säveltäjä Soili Perkiö ovat tehneet yhteistyötä Pikku Papu -tuoteperheen parissa. Perkiö on säveltänyt Kallion runot lastenlauluiksi. 


Taitavaan tiimiin on saatu myös musiikinopettaja ja lastenkulttuurikoordinaattori Piia Säpyskä Pieksämäeltä, jonka alkuideaan kirjan konsepti pohjautuu. 

 


Runo Aalloilla alla auringon ja kurkistys merenalaisen maailman
yksityiskohtiin tuudittaa lempään tunnelmaan. 
Liisa Kallion
kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän lastenkirjaan 
Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 


 

Liisa Kallio on uudistunut kuvittajana viime vuosina. 


Omakustanteisessa aikuisten kuvakirjassa Kädellisten sukua. Piirroksia ihmisyydestä (2023) hän otti haltuun vaativan hiilipiirrostekniikan, joka pääsee oikeuksiinsa alastomien ja muodoiltaan rehevien ihmiskehojen kuvauksessa. 

 

Samankaltaista rentoa irrottelua tunnistan myös Vallattoman laivan laulujen kuvituksista. 


Kallion sekatekniikalla toteuttama kuvitus hyödyntää kollaasia. 


Runoaukeamien värimaailma ja hahmot synnyttävät myös mielleyhtymiä 1960- ja 1970-lukujen lastenkirjakuvitukseen.

 



Herkules-kukon terhakka olemus tuo mieleen 
1960–70-lukujen ikonisen lastenkirjakuvitustaiteen.
Liisa Kallion kuvitusta Kallion, Soili Perkiön ja Piia Säpyskän
lastenkirjaan 
Vallattoman laivan laulut (WSOY 2023). 

 



Kallio on näyttänyt jo aiemmin taitonsa konstailemattomana riimittelijänä Pikku Papu -kuvakirjoissa.   


Jokainen runo kertoo yhdestä Vallattoman laivan työntekijästä. Herkules-kukolla on aivan erityisen tärkeä tehtävä herättää paitsi laivan asukit myös vastarannalla nukkuvat: 


Herkules-kukolla

tärkeä on tehtävä

herätellä laivassa 

väki aamuviideltä.

 

Kukko kun aavistaa,

että kohta valkenee,

kaulansa se ojentaa

ja komeasti kiekaisee. 

 

Herkules tomera

hoitaa työnsä kunnolla: 

kun se alkaa kiekua

herätään myös rannassa. 

 

Graafiselta ilmaisultaan kirja on monikäyttöisyydestään ja tuhdista annistaan huolimatta tavattoman raikas ja helppokäyttöinen.













tiistai 15. elokuuta 2023

Juuri sopivan kokoinen ekaluokkalainen hurmaa ruotsalaisessa kuvakirjassa









Stina Klintberg & David Henson: Miran suuri päivä. Suomennos Raija Rintamäki. 36 sivua. Mäkelä 2023. 

 




Mira on iso tyttö, sillä tänään hän aloittaa koulun! 

Hän on halunnut kouluun koko kesän, koko vuoden…

oikeastaan niin kauan kuin muistaa. 

Nyt hän ei jaksa enää odottaa, vaan kiskoo äitiä kädestä.

– Äiti, tule jo! Mira huutaa ja kiihdyttää vauhtia.

Hän kasvaa isommaksi askel askeleelta.

 

Koulun alkamisesta on kirjoitettu läjäpäin kuvakirjoja, mutta ruotsalaisessa kuvakirjassa lähestytään aihetta ilahduttavan freesisti.

Lasten vanhemmat ja muut läheiset lataavat usein ymmärtämättömyyttään turhan suuria paineita aloittelevan ekaluokkalaisen kapeille harteille kysymällä  jännittääkö koulun alkaminen lasta.  

Stina Klintberg ja David Henson ovat uusia ruotsalaisia kuvakirjan tekijöitä. Klintberg sai ensimmäisen kuvakirjansa tarinaan yllykkeen oman tyttären kouluun menosta. 


Mira kiiruhtaa kouluun äidin kanssa. Mitä lähemmäksi päästään koulua,
sitä isommaksi Mira näyttää kasvavan. David Hensonin kuvitusta
Stina Klintbergin tekstiin kuvakirjassa Miran suuri päivä (Mäkelä 2023). 


Ensimmäisellä aukeamalla nähdään Mira kuvasarjassa etenemässä malttamattomasti kohti koulua. Koulun portilla tyttö on kasvanut jo todella isoksi! 

 

Näin visuaalistetaan lapsen hartaasti odottaman tapahtuman konkretisoitumista.

 

Koulun pihalla äiti kumartuu tyttönsä puoleen ja toteaa:

 

– Voi kun sinä olet iso! äiti sanoo

ja kuivaa poskeltaan kyynelen.

Mira ei ole ikinä ennen nähnyt äitiä niin ylpeänä ja pienenä. 

 

Mutta kun äiti irrottaa otteensa, Miran itsetunto ja kaikkivoipuus hupenee. 


David Hensonin kuvituskuvissa Mirasta tulee pienen pieni, epävarma ja pelokas hälyisällä koulunpihalla, joka on täynnä hänelle vieraita lapsia.




David Henson herkuttelee mittasuhteilla: opettajan
on kumarruttava melkein konttausasentoon, kun hän
 keskustelee Miran kanssa. 
David Hensonin kuvitusta 
Stina Klintbergin tekstiin kuvakirjassa Miran suuri päivä (Mäkelä 2023). 


Hensonin kuvituksessa on samaa siekailematonta perspektiiviharhaa kuin Marika Maijalan kuvakirjoissa. 


Aikuiset ovat pitkäraajaisia eivätkä aina edes mahdu kokonaan kuva-alaan, vaan heidät rajataan aukeamilla mielivaltaisesti.



 

Lilliputiksi pienentynyt Mira toivoo olevansa aivan näkymätön, mutta 
onneksi uusi ystävä löytää hänet. 
David Hensonin kuvitusta 
Stina Klintbergin tekstiin kuvakirjassa Miran suuri päivä (Mäkelä 2023). 



Kuvakirjan avulla aikuinen voi keskustellla lapsen kanssa myös muista sosiaalisiin tilanteisiin liittyvistä peloista, ylimitoitetuista odotuksista sekä siitä, kuinka isoimmatkin pelot voivat pienentyä, kun ne jakaa muiden kanssa.