Vauhdin hurmaa ja haaveilua Linnanmäen vuoristoradassa

Ella Brigatti: Vuoristorata: Ystävyyden voima, 157 sivua, Capuchina kustannus 2021.

 

Ella Brigatti & Keanne van de Kreeke: Vuoristorata: Suuri haave, 32 sivua, Capuchina kustannus 2021.

 

 

Verstas sijaitsee Vuoristoradan alla. Vuoristoradan uumenissa on kapeita polkuja, puisia rappusia ja tikkaita sekä lukuisia oikoteitä, jotka vain Jalmari ja Toutou tietävät. Siellä on myös pieni mökki, jossa on puutarha, ja puutarhassa omenapuita ja mansikkamaa. Sinne tosin Jalmari ja Toutou harvemmin menevät, sillä se on jarrumiesten valtakuntaa.

 

 

Lastenkirjallisuus ammentaa nykyisin aineksia paikallisista aiheista. Museot ja muut matkailuyrittäjät kustantavat lastenkirjoja, jotka sijoittuvat tunnettuihin maisemiin tai historiallisiin tapahtumiin.   

 

Capuchina kustannuksen kaksi lastenkirjaa, kuvakirja ja lastenromaani, ovat saaneet sytykettä Linnanmäelle vuonna 1951 rakennetusta  legendaarisesta vuoristoradasta, joka viettää kuluvana vuonna 70-vuotisjuhlavuottaan.

 

Kirjat on toteutettu yhteistyössä Lasten Päivän Säätiön kanssa, joka on antanut luvan tarinakonseptin sijoittamiseen Linnanmäen maisemiin. 

 

Jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan yksi euro säätiölle lastensuojelutyöhön.

 

Kirjakonsepti on kiinnostava: sama tarina kerrotaan kahdessa kirjassa hieman eri ikäiselle kohderyhmälle. 

 

Kummankin kirjan sankarina on Jalmari, vuoristoradan korjaaja, joka tekee töitä uskollisen apurinsa Toutoun kanssa. 

 

Jalmari ja Toutou tuntevat vuoristoradan kuin
omat taskunsa. Ella Brigatin kuvitusta lastenromaaniin
Vuoristorata: Ystävyyden voima (Capuchina kustannus 2021).  

Lukija oppii erilaisia ammattitermejä: staagista vedettäessä jarrukelkat työntyvät kahden takimmaisen vaunun molemmilta sivuilta ja rakotulkki on myös tärkeä työkalu huoltotoimissa.  

 

Jalmarilla on haaveita, mutta hän haluaa olla lojaalinen ystävälleen. 

Huvipuiston hattaramyyjä Birgitta kannustaa Jalmaria silti toteuttamaan unelmiaan. Puistomestari Kumpuselle alueen hoito on sydämen asia. 

Birgitta yllättää työmiehet päivän pääteeksi hattaralla. 
Keanne van de Kreeken kuvitusta Ella Brigatin tekstiin
kuvakirjassa Vuoristorata: Suuri haave (Capuchina kustannus 2021). 

 

Kumpunen tuumailee, että juhlavuoden takia vuoristorataan pitää ottaa neljäs vaunu käyttöön suuren suosion vuoksi. Pätevän jarrumiehen pestaaminen ei kuitenkaan käy käden käänteessä.

Jalmari tuntee Vuoristoradan kaikkia pikkupiirteitä myöten, mutta haasteellinen Brunilan mutka testaa hänenkin hermonsa ja motivaationsa. 

 

Kirjojen juonellinen jännite jää hieman vaisuksi. Lastenromaaniversioon saadaan  enemmän ulokkeisuutta historian ja Jalmarille paljastuvien sukusuhteiden ansiosta.

 

Keanne van de Kreeken sävykäs vesivärikuvitus levittyy kuvakirjassa koko aukeamalle. Tekstin määrä on onneksi maltettu pitää riittävän niukkana. Ella Brigatin mustavalkokuvitus on selkeää ja rauhallista. Vuoristoradan rakennuselementit on kuvattu havainnollisesti ja perspektiiveillä herkutellaan kirjan lukijan vatsanpohjaa kutkuttavalla tavalla. 

 

Lapsilukijan kannalta Linnanmäen alueen kartta olisi ollut oiva lisä esimerkiksi sisäkansissa. Näin lukija olisi saanut tapahtumien tueksi ja oman muistinsa vahvistukseksi kokonaiskatsauksen alueesta.

 

Mennään metsään ja otetaan runo mukaan

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen metsä, kuvittanut Silja-Maria Wihersaari, 77 sivua, WSOY 2020. Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen. 

Rakastettu runoilija, akateemikko Kirsi Kunnas täyttää tänään 96 vuotta.

Toimittaja Kirsi Jääskeläisen haastattelussa Iltasanomissa 28. marraskuuta Kunnas uskoo Tiitiäisen metsä -kokoelman jäävän hänen viimeiseksi työkseen.

Kunnaksen runorattaat ovat pyörineet vinhasti monella vuosikymmenellä. 

Hän debytoi runokokoelmalla  Villiomenapuut vuonna 1947. 

Kunnaksen avaus lastenlyriikkaan, brittiläisten lastenlorujen vapaa suomennos,  Hanhiemon iloinen lipas, ilmestyi 1954. 

Kunnas oli 1950-luvulla myös Aarteiden kirja -antologian toimittajana ja hän käänsi siihen paljon lastenlyriikkaa muilta kieliltä. 

Hanhiemon iloinen lipas ja toisaalta antologian toimitustyö havahduttivat Kunnaksen virittymään myös suomalaisen lastenlyriikan kertakaikkiseen uudistamiseen. 

Tiitiäisen satupuu ilmestyi 1956.

Yhtenäinen maisema tekee aukeamista tasapainoisia.
Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta Kirsi Kunnaksen
runoantologiaan Tiitiäisen metsä (WSOY 2020).

Tiitiäisen metsä -kokoelman runot on koottu Kunnaksen aikuisrunokokoelmista Uivat saaret ja Kuun kuva meissä sekä lastenrunokirjoista Tiitiäisen satupuu, Puupuu ja Käpypoika, Tiitiäisen pippurimylly, Tiitiiäisen  tuluskukkaro ja Aikamme aapinen. 

Uivat saaret -kokoelmassa alun perin ilmestyneet runot Satu ja Tarinahetki koppakuoriaisen kanssa sekä Kuun kuva meissä -kokoelmassa ilmestynyt Yön äänet asettuvat luontevasti Kunnaksen lastenrunojen rinnalle. 

Luonnon personointi näkyy hauskasti tässä
Metsähiisi-runon kuvituksessa.
Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta Kirsi Kunnaksen
runoantologiaan Tiitiäisen metsä (WSOY 2020).

Kirsi Kunnas on kirjailijan ja kääntäjän työnsä ohessa tehnyt pitkäjänteistä työstä kirjallisuuskasvattajana.

Kiinnitin huomiota vuosituhannen taitteessa, kuinka hän jällleen kerran koki tarpeelliseksi puhutella pienten lasten vanhempien uutta sukupolvea hieman eri äänenpainoin.

Hän kiteytti lastenlyriikan merkityksen väittämällä, että "runo on lapsen ensimminen kielipeli ja älylelu".

Syystuulet tempaavat lukijan matkaansa.
jSilja-Maria Wihersaaren kuvitusta Kirsi Kunnaksen
runoantologiaan Tiitiäisen metsä (WSOY 2020).

Näin hän tulkintani mukaan halusi havahduttaa tietokoneen ja pelaamisen äärellä itskein varttuneita pienten lasten vanhempia kielen monipuolisesta merkityksestä osana yhtä lapsen tärkeintä kasvuprosessia eli kielen oppimista.

Silja-Maria Wihersaari näyttää taitonsa akvarellikuvituksissa. Wihersaari luo  tunnistettavaa suomalaista metsämaisemaa, josta löytyy silti salamyhkäisyyttä ja polkuja suoraan satumetsään.

 

 
Kunnaksen runoissa eläimet kokevat usein muodonmuutoksia.
Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta Kirsi Kunnaksen
runoantologiaan Tiitiäisen metsä (WSOY 2020).

Riikka Turkulaisen graafinen suunnittelu viimeistelee teoksen ja tekee siitä hienon kunnianosoituksen modernin lastenlyriikan suomalaiselle uranuurtajalle.

Olen kirjoittanut lastenkirjaklassikoiden uudelleen kuvittamisen haastavuudesta Kuvittaja-lehden vuoden viimeiseen numeroon. 

Nostin arviossa esille Silja-Maria Wihersaaren kuvituksen Tiitiäisen metsä -kokoelmassa sekä Ninni Kairisalon kuvituksen Zacharias Topeliuksen satujen valikoimaan Sagor i urval (Svenska literatursällskapet 2020):

Wihersaaren kuvitus on itsessään suomalaisen luonnon ylistys: hän kuvaa eri säätilat, vuodenajat, valon ja varjon vaihtelut sekä metsän kerrostumat rakastavan, lempeän katseen kautta, mutta silti ilman mitään imelyyttä tai liioittelua. 

Taitonsa hän osoittaa erityisesti pilvitaivaan, lainehtivien peltojen tai pikkutarkan sammalmättään ja maastonmuodostelmien kuvaajana.

Jokaisesta myydystä Tiitiäisen metsä -kirjasta sijoitetaan yksi euro ikimetsään

WSOY kerää yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa varoja Pirkanmaalla Ylöjärvellä sijaitsevaan Tiitiäisen metsä -palstaan, joka jää suojelualueena perinnöksi tuleville sukupolville. 

Lastenkirjahylly onnittelee lämpimästi Kirsi Kunnasta. 

 

 

Toivottavasti lastenkirja lämmittää yhä meitä kaikkia

Leena Lumpeen kuvituskuva Kaarina Helakisan 

Suomen lasten juhlakirjaan 

(toim. Raili Mikkanen Otava 1999, up. 2012). 

Lastenkirjahylly täytti pari päivää sitten, 12. syyskuuta, vähän Rouva Huultakin varkain kymmenen vuotta. 

Perustin blogin reaktiona eri medioissa tuolloin vähentyneelle lasten- ja nuortenkirjakritiikille ja lasten- ja nuortenkirjallisuudesta käytävälle keskustelulle.

Ajattelin blogialustan väliaikaisena hätävarana paitsi itselleni niin myös muille lasten- ja nuortenkirjaentusiasteille.

Sen verran kuitenkin osasin malttaa ajatella toimeen tarttumisen puuskassani kotiin päin, että edellytin saavani blogin ylläpitämiseen myös ulkopuolista rahoitusta. Ilokseni olenkin kymmenen vuoden aikana saanut tukea ja kannustusta ilahduttavan monesta eri säätiöstä ja rahastosta. 

Kuluva vuosi tosin on ensimmäinen, jolloin olen pyörittänyt Lastenkirjahyllyä talkootyönä, muiden työtilausten kupeessa.

Viime vuosina kirjallisuusblogien aktiivisuus, määrä ja kenties myös lukijajoukot ovat Suomessa vähentyneet. Instagramin kuvavetoinen kirjallisuushypetys kiinnostaa monia jo blogeja enemmän. 

Moni pitkään harrastusmielessä blogia pitänyt harkitsee jopa lopettavansa. 

Lastenkirjahyllyssä alkuvuosina ilahduttavan vilkas kommentointi ja keskustelu on vähentynyt viime vuosina huomattavasti. 

Reagointi Lastenkirjahyllyn lasten- ja nuortenkirjakritiikkeihin tai keskustelunavauksiin on siirtynyt enemmän Facebookin puolelle, mutta sielläkin eriasteinen palaute, esim. tuohtumus, haltioituminen, ällistely ja asioiden kyseenalaistaminen yleisemmällä tasolla, on havaintojeni mukaan tullut melko neutraaliksi. 

Onko niin, että asioista ei enää uskalleta olla jotakin mieltä, koska ajatellaan että mielipiteet henkilöityvät ja niiden perusteella saa leiman, joka ei aina ole itselle tai omallekaan sidosryhmälle mieluinen?

                                         * * * * * * * * * * 

Helsingin Sanomissa oli tänään kotimaan osastolla mielenkiintoinen toimittaja Minna Pölkin uutisjuttu: Hylätyt kirjat päätyvät eristeeksi. Uudenlainen käyttö vanhoille kirjoille on parempi kuin niiden päätyminen poltettavaksi. 

Uutisessa kerrotaan, että ”vanhoja kirjoja on niin paljon, että osasta on tullut jo ongelmajätettä. Nyt niistä silputaan materiaalia rakennuksiin”. 

Antikvariaatit, hyväntekeväisyyskirpputorit ja kierrätyskeskukset eivät enää kelpuuta kaikkia kirjoja valikoimiinsa. 

Jyväskyläläisessä Sovatek-työvalmennuksessa  kierrätykseen päätyneistä kirjoista irrotetaan kovat kannet ja paperisivut toimitetaan Ekovillan tehtaalle, missä ne lajitellaan uudelleen, murskataan ja kuidutetaan eristeeksi. 

Kirjojen sivut muuttuvat siis Ekovillan tehtaalla siis pumpulimaiseksi puukuitueristeeksi, jota käytetään lämmöneristeenä.

                                        * * * * * * * * * *

Uhkakuvat sikseen.

Kirjailijaliiton juuri ilmestynyt Kirjailija-lehden numero on lastenkirjallisuuden teemanumero. 

Anna Chydeniuksen jutussa vaaditaan lastenkirjallisuus otsikoihin. 

Kirjavinkkari Sini Helminen sekä kirjalijat J. S. Meresmaa ja Tuula Kallioniemi penäävät  lasten- ja nuortenkirjallisuudelle enemmän näkyvyyttä eri medioissa. 

Äänenpainot ovat toki monesta yhteydestä entuudestaan tuttujakin, mutta silti yhä tarpeellisia. 

J. S. Meresmaa kirjoittaa tähän tapaan: 

Paljon kehitystä on tapahtunut, mutta vanhat tavat istuvat sitkeässä. Aikuiset taantuvat herkästi suosittelemaan vain oman lapsuutensa suosikkeja, mikä ei aina edistä lapsen lukuintoa. Merkittävä syy on, etteivät aikuiset tiedä nykyisestä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta tarpeeksi. Hittikirjohin on helppo tarttua, koska ne näkyvät, mutta niiden ympärille jää valtava katvealue. Tämä runsaudensarvi olisi saatava laajasti esille mediaan, ei vain erikoistuneisiin lehtiin. 

Tuula Kallioniemen osuudessa todennetaan omakohtaisen esimerkin kautta, kuinka lasten- ja nuortenkirjallisuus – tai nykyisin useammin nimenomaan kirjailija värikkään persoonansa kautta – pääsee mediassa läpi.

Samasta Kirjailija-lehdestä rouva Huu sai ilokseen lukea senkin, että Hannu Mäkelän uusin Herra Huu -kirja, Herra Huu ja unen valtakunta, ilmestyy ensi vuonna Tammen kustantamana. 

Tosin Mäkelä uskoo sen jäävän sarjan viimeiseksi osaksi.

Mäkelä kiistää lukevansa koskaan teostensa kritiikkejä. Ensimmäiset kolme Herra Huu -kirjaa otettiin Mäkelän muistin mukaan hyvin vastaan, mutta sen jälkeen median kiinnostus lopahti. 

Toisaalla Mäkelä on kertonut, että hän jopa nauttii siitä, että saa kirjoittaa lastenkirjoja vapaana ja pidäkkeettömästi, koska tämä kirjallisuuden alue ei juurikaan suuria joukkoja kiinnosta. 

                                             * * * * * * * * * *

Rouva Huu ei kuitenkaan ole heittämässä toivoaan vielä kaivoon.

Lastenkirjainstituutti järjestää marraskuussa koulutusta lasten- ja nuortenkirjakritiikistä Tampereella. Koulutuspäivä on tarkoitettu jo kriitikkoina toimiville tai siitä vasta haaveileville. 

Ruotsissa vastaava koulutus järjestettiin jo viime syksynä ja runsaan kiinnostuksen takia se järjestetään lokakuussa jo toistamiseen.

Lastenkirjainstituutin kevät-kesällä avautunut Lukemo-portaali auttaa lapsia, nuoria ja aikuisia löytämään sopivan uuden lasten- ja nuortenkirjan. Portaali kokoaa yhteen myös muuta lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyvää tietoa, tapahtumia ja linkkejä. 

Lastenkirjahylly ja rouva Huu ilahtuisivat kovasti aineettomasta lahjasta.

Kerro – julkisesti kommentoiden, omalla nimellä tai anonyymisti tai yksityisellä viestillä – miksi luet Lastenkirjahyllyä. 

Olisi myös hauska kuulla hiukan taustastasi, eli oletko kiinnostunut lasten- ja nuortenkirjoista ammattisi takia vai oletko jonkin muun syyn takia innostunut tästä kirjallisuuden osa-alueesta. 

Osoite paivi.heikkilahalttunen ( at ) gmail.com

Kotitehtävänä maailman pelastaminen

Timo Parvela: Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä. Kuvitus Mervi Lindman, 101 s., Tammi 2019.

Kirjailija Timo Parvelan debyytistä, nuortenromaanista Poika (Tammi 1989), on kulunut tänä vuonna 30 vuotta.  

Muutaman yksittäisen lastenromaanin jälkeen hän kehitti  maailmallakin käännöksinä menestyneen Ella-sarjan, jonka valttina on huumorin lisäksi naseva, kielen vivahteista ammentava vuoropuhelu. 

Ella-kirjat ilmestyivät aluksi osana helppolukuista Kirjava kukko-sarjaa vuonna 1995 ja eriytyi omaksi sarjakseen vuonna 2003. Ellan luokkakaveri Pate sai oman nimikkosarjansa vuonna 2014.

Ella ja kaverit -sarjan menestys nojaa tuttuuteen ja äärimmäiseen karrikointiin.

Ella ja hänen viisi persoonallista kaveriaan Hanna, Tuukka, Samppa, Pukari ja Pate ovat yhä vain melkein kolmasluokkalaisia. 

Parvela on usein tarttunut Ella-kirjoissa johonkin ajankohtaiseen aiheeseen.    

Uskoisin, että aiheenvalinnat voivat olla tärkeämpi valinnan peruste kirjoja ostaville aikuisille kuin varsinaisille kohderyhmälle.

Juuri ilmestyneessä uutuudessa pelastetaan luontoa, suojellaan sen monimuotoisuutta ja kierrätetään. Samat teemat näkyvät myös muissa kuluvan vuoden kotimaisissa lastenkirjauutuuksissa. 

Tärkeiden asioiden äärelle johdattelee tietysti opettaja:

Hän on nimittäin pikkuisen huolissaan maapallosta. – Säästäkää sähköä, lajitelkaa roskat, matkustakaa junalla, älkää tuhlatko vettä ja muistakaa pestä hampaanne aamuin illoin, opettaja selitti, sillä maapallon lisäksi hän oli huolissaan meidän hampaistamme. 

Joukkokohtauksissa tiivistyy lasten siekailematon
 asenne olla mukana aina kun sattuu ja tapahtuu.
Mervi Lindmanin kuvitusta Timo Parvelan
 lastenromaaniin Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä
(Tammi 2019). 

Opettaja havahduttaa oppilaansa suojelemaan metsää: koulun vanha kuusi aiotaan nimittäin kaataa ja hän on valmis melko rajuihinkin toimiin kuusen pelastamiseksi.

Yhtenäisen juonen sijasta kirjassa on kolme erillistä samaan teemaan sidottua episodia, joita höystetään myös oppilaiden kouluaineilla.

Ella ja kaverit ovat oikeudentuntoisia, spontaaneja toimijoita, joiden yhteiset edesottamukset synnyttävät usein kaaoksen.  

Yksilöinä he ovat kuitenkin ikäisekseen varsin fiksuja ja oivaltavia lapsia. 

Tuukan kotiaine ”Kaikki mitä meidän pitää tietää luonnonsuojelusta ”mukailee intiaanipäällikkö Seattlen vuonna 1854 pitämää puhetta intiaaniheimojen oikeudesta asua maillaan.

– – Muistutetaan toisillemme, että maa on meidän äitimme. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään. – – 

30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi – ja arvatenkin Parvelan omasta toivomuksesta – Tammi kustantaa syksyllä uusintapainoksen vuosina 2007–2009  ilmestyneestä Sammon vartijat -trilogiasta, joka ilmestyessään jäi harmillisen vähäiselle huomiolle. 

Toivottavasti sarja huomataan nyt isommin ja arvostavammin. 

Parvela kuunteli sarjan suunnittelussa oman poikansa toiveita seikkailun- ja taisteluntäyteisen juonen osalta ja punoi tarinaan nerokkaasti nykyaikaan siirretyn Kalevalan maailman.

Minna inspiroi myös nykytyttöjä

Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset, 40 sivua, Tammi 2019

Suomalainen lasten tietokirjallisuus on poikkeuksellisen hyvässä vedossa. 

Lapsille ja nuorille julkaistaan entistä enemmän tarinallisia tietokirjoja, joissa nykyhetkeen sijoittuvan juonellisen kehyskertomuksen kupeessa tarjotaan tietoa ja ahaa-elämyksiä helposti omaksuttavassa muodossa.  

Elina Lappalaisen kirjaformaatti on rakenteeltaan ilahduttavan erilainen verrattuna moniin viime syksynä ilmestyneisiin suurnaiskirjoihin, joiden määrämittaisissa esittelyissä pyrittiin kokoamaan naisten elämän ydinkohtia nuorta lukijakuntaa kiinnostavaan muotoon usein hengästyttävällä tahdilla. 

Tietokuvakirjassa ei glorifioida naisten sankarillisuutta liikaa. Nykypäivän sankarinaiset ovat muun ohessa myös äitejä ja isoäitejä.

Näkymä Minnan salongista. Etualalla supattavat Elli ja Hanna.
 Ilona Partasen kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan 
Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 

Sisarukset Elli ja Hanna tutustuvat suomalaisiin suurnaisiin. Ensin he vierailevat Kuopion korttelimuseossa Minnan salongissa. Tytöt eivät ole uskoa korviaan, kun opas kertoo Minna Canthin ajan elämästä. 

[ – – ]  – Tyttökoulussa tytöt opettelivat puhumaan vieraita kieliä, soittamaan pianoa ja tekemään käsitöitä. Matematiikkaa ja biologiaa opetettiin kunnolla vain poikien koulussa, opas jatkaa.  

–     Täh, eikö! Hanna huudahtaa. – Kamalan epäreilua! Muutkin lapset pudistelevat päätään epäuskoisina.  

–     Se oli kamalan epäreilua myös Minnan mielestä, Petra-opas sanoo. 

– Siksi hän kirjoitti paljon näytelmiä ja lehtijuttuja tyttöjen oikeudesta koulutukseen. Hänen mielestään tytöillä ja pojilla piti olla samat oikeudet ja mahdollisuudet. 

Näkymä Minna Canthin perheen arjesta. Ilona Partasen 
kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan Ihmeellinen 
Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 

Elli ja Hanna kohtaavat  elossa olevia tunnettuja sankarinaisia tai tutustuvat muutoin luontevasti jo edesmenneisiin suomalaisiin suurnaisiin. Heidän oma mummonsa on kehitysfysiologian ja kantasolujen uraauurtava tutkija, professori Irma Thesleff, joka on erikoistunut lasten hampaiden oikomiseen. 

Mummo kertoo fanittavansa tähtieteen professori Liisi Otermaa. Hän vie tytöt myös Kansallisteatteriin katsomaan Minna Canthin näytelmää Papin perhe. Teatterin jonosta he pongaavat presidentti Tarja Halosen. (Ja tarkkasilmäinen kuvan katsoja tunnistaa myös Sofi Oksasen!) 

Tarja Halosen nykyiset pyrkimykset edistää  tyttöjen pääsyä opintielle havainnollistaa aikajanaa oivaltavasti: asiat eivät ratkea hokkus-pokkus -ratkaisulla, vaan vaativat monen sukupolven naisten ponnistelua puuttua havaittuihin epäkohtiin. 

Hanna on laatimassa kouluun esitelmää Tove Janssonista, ja yhdessä mummon kanssa ihmetellään myös hänen monipuolista uraansa. Ellin ja Hannan äidin esikuva on Armi Ratia, jonka Marimekko-yritys on innostanut häntä luomaan oman vaatemalliston.  

Taiton rytmikkyys näkyy hienosti aukeamalla, jossa esitellään 
Armi Ratian Marimekko-yrityksenkankaanpainoa. Ilona Partasen 
kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan Ihmeellinen 
Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 

Harkituilla nostoilla ja detaljeilla piirretään kinnostavia pikamuotokuvia kuuden suomalaisen naisen elämästä. 

Kuvittaja Ilona Partanen tekee tunnistettavia näköiskuvia silti sopivasti tyylitellen. Kuvituksesta ei tule ähkyn tunnetta, onnistunut taitto rytmittää naisten elämäntarinaa.

Lisää Minna Canthista lapsille ja nuorille:

Anneli Toijala: Myrskylintu, Tammi 1994 / nuortenromaani.

Arvioitu maaliskuussa vuonna 2010 Lastenkirjahyllyssä. 

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli kirjailijoita, 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista, kuv. Riikka Sormunen, Tammi 2019.

Arvioitu Lastenkirjahyllyssä tammikuussa 2019. 

Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia. 70 suomalaista esikuvaa, S & S 2018.

Ida & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa, S & S 2018.

Toim. Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille). Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan, Into kustannus 2018. 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot, Teos 2018.