maanantai 29. huhtikuuta 2024

Kuvakulmia kesäyöhön








Katri Alatalo: Kesäkuu. 144 sivua. Hertta kustannus 2024. Kansikuva Karin Niemi.



Realistiset kotimaiset nuortenromaanit ovat pian jo uhanalainen laji. 

Näin voi päätellä, kun silmäilee isojen kustantamoiden tulevan syksyn uutuuskirjojen luetteloita.

Onneksi rohkeita uuden alueen valtaajiakin sentään vielä ilmaantuu. 

Katri Alitalo tunnetaan entuudestaan aikuisille ja nuorille suunnatuista fantasiakirjoistaan ja spekulatiivisesta fiktiosta. 

Alitalon ensimmäinen realistinen nuortenromaani Kesäkuu kertoo 15-vuotiaista nuorista, Julista ja Baosta. He eivät tunne toisiaan ennalta. Kumpikin osallistuu    vastentahtoisesti kesäleirille ja he lähtevät sieltä heti luvatta omille teilleen.

Pako on spontaani mutta vimmainen. Sen yllättävissä äkkikäänteissä lukija saa vähitellen enemmän tietoa nuorten taustoista. näin tutustua heihin vähitellen nuorten räväkän toiminnan ja spontaanin käytöksen kautta.   

Kummallakin nuorella on omat kipupisteensä, jotka viivästyttävät oman itsenäisen eämän aloittamista. Bao on joutunut pitämään välivuoden ja aloittaa vasta syksyllä ysiluokan ja Juli joutuu kymppiluokalle parantamaan arvosanojaan.

Julin räväkän ja spontaanin käytöksen taustalta löytyy myös diagnoosi, jonka takia asiat menevät  usein "överiksi". 

Hänelle on määrätty adhd-lääkitys, mutta lääkkeet ovat jääneet ottamatta, koska 

- - ne napit häiritsivät mun nukkumista. Ne tekivät mut levottomaksi ihan kummallisiin aikoihin ja saivat mun oman pääkopan tuntumaan vieraalta. Montako kertaa mun pitäisi jaksaa yrittää  ja kokeilla, että tulisi vastaan pilleri, joka olisi kuin mittatilaustyönä Juli Peltomaalle suuniteltu? Epäilin, ettei sellaista löytyisi.

Tapahtumat sijoittuvat yhteen vuorokauteen ja etenkin yöhön, jonka aikana nuoret ottavat mittaa itsestään ja toisistaan ja huomaavat samalla, että ehkä elämä sittenkin kantaa. 

Bao on Julia kouliintuneempi tarkkailija. Taito on varmasti hioutunut videokuvausharrastuksenkin myötä. 


Bao sanoittaa hienosti nuoruuden tunnemyrskyn ytimen: 

– En mä osaa sanoa, Juli, onko normaalia että sisällä myllertää niin monta tunnetta, ettei tiedä mitä oikeasti tuntee, vaikka kuinka yrittäisi kuunnella itseään, ja mitä enemmän yrittää tosissaan ymmärtää itseään, sitä hullummaksi tulee, kun ei saa selkoa, ja joka ikinen hetki elämästään on jumissa itsensä ja ristiriitaisten tunteidensa kanssa! 

Julin ja Baon kesäyön uhmakkuus ja lain kaltevalla puolella liikkuminen saa lopussa eräänlaisen  sovituksen heidän päätyessään syrjäiseen omakotitaloon. Nuorten rivakka ja neuvokas yhteistyö pelastaa talon asukkaan hengen.   

Hertta Kustannuksen sivuilla kerrotaan, että Katri Alatalo on tietoisesti halunnut kirjoittaa kaupunki- ja Helsinki-keskeisen runsaan tarjonnan rinnalle romaanin syrjäisen maaseudun nuorista.  

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Hätkähdyttävän ajankohtainen YLEn nuortensarja







Sori siitä. 13-osainen nuortensarja Yle Areenassa ja 21.4. lähtien Yle TV2:lla. Käsikirjoitus Katariina Romppainen. Ohjaaja Johanna Smith. Rooleissa Varpu Laakkonen, Linnea Leino, Ella Korpinen, Iida Majaus, Maria Jaskari, Taneli Aho, Oiva Vellonen, Miro Lopperi, Tuukka Huttunen, Petra Ahola ja Seela Sella.


Katariina Romppainen: Sori vaan, se on totuus. 230 sivua. Karisto 2015.






Kotimaisista  nuortenkirjoista tehdään aivan  liian harvoin sovituksia teatteriin, elokuvaan tai tv-sarjaan. 

 

Katariina Romppaisen lähes 10 vuotta sitten ilmestyneeseen nuortenkirjaan

 Sori vaan, se on totuus pohjautuva nuortensarja todistaa, että nuortenromaaneissa on kyllä potentiaalia, kun työryhmä uskoo alkutekstiin ja sen teemoihin riittävästi.

 

Tv-sarja Sori siitä on asetelmiltaan varsin uskollinen alkuteokselle, vaikka ymmärrettävästi 10–15 minuutin mittaisiin osiin pilkotussa sarjassa fokusta on pitänyt rajata. 


Romaanin ja tv-sarjan keskeinen teema, lapsiperheköyhyys, on juuri nyt jopa puistattavan ajankohtainen. 

 

Senjan yksinhuoltajaäiti työskentelee laitossiivoojana ja äidin vaihtuvien töiden perässä onkin jouduttu muuttamaan usein eri paikkakunnille. Isäänsä Senja ei ole koskaan nähnytkään. 


Yläkoulun alkaessa Senja rakentaa suojakseen hätävalheiden kyllästämät kulissit, sillä uudet luokkakaverit suhtautuvat Senjan ja äidin "pahamaineiseksi" väitettyyn kotilähiöön hyvin ennakkoluuloisesti. 


Senjan valheiden verkko kiristyy, ja tästä asetelmasta syntyykin uusien kaverisuhteiden rakentamisen ja  luokan dominoivan tyttöporukan vallankäytön kuvaamisen oheen sarjaa loppuun saakka kannatteleva jännite. 

 

Tv-sarjassa vastapooleina korostuvat alkuteosta enemmän Senjan ja tämän uuden ystävän Iinan erilaiset kotitaustat, Iinan parhaan kaverin kaipuu ja erityisesti uraa tekevän äidin kunnianhimo, joka heijastuu muihin perheenjäseniiin. Romaanissa nimittäin myös Iinan hyvätuloisen perheen kulissit romahtavat. 


Senja oivaltaa, että taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta hänen äitinsä antaa hänelle huolenpidon ja aidon kiinostuksen kautta sellaista aineetonta hyvää, jota ei voisi rahalla edes hankkia. 

 

Sekä kirjassa että tv-sarjassa Senja saa selville, kuinka hänen omatkin vanhempansa ovat rakentaneet suojakseen erilaisia valheiden verkkoja.  


Tv-sarjan nuoret näyttelijät ovat kaikki ensikertalaisia mutta silti rooleissaan hyvin luontevia. 


Pääosassa Senjaa näyttelevä Varpu Laakkonen rakentaa pienieleisesti, mutta juuri siksi niin vakuuttavasti oikeudentuntoisen, herkän, mutta silti voimakkaan tytön ääriviivat. 


Tyttären ja äidin henkilökemiat välittyvät erityisellä latauksella Laakkosen ja ammattinäyttelijä Linnea Leinon roolisuorituksissa. Leino on aiemmin tehnyt monia nuoren tytön elokuvarooleja (esimerkiksi tänään Teema Fem -kanavalla esitettävässä elokuvassa Tytöt tytöt tytöt ja viimeksi Lapua-elokuvassa). 


 

 

 

 

 

 

 

 

perjantai 19. huhtikuuta 2024

Oman äänen ja viivan jäljillä
















Anne Muhonen: Greipinkeltainen tulevaisuus. 63 sivua. Omakustanne 2024. 

 

 





 

Greipinkeltainen tulevaisuus jatkaa sarjakuvaromaanista Älä unohda minua (Avain 2023) tutun Eeron tarinaa. 


Se on hyvä esimerkki lasten- ja nuortenkirjailijoiden kokeilunhalusta ja tilannetajusta reagoida lasten ja nuorten toiveisiin saada helppolukuista, mutta aiheiltaan kiinnostavaa, nuorten arkea uskottavasti kuvaavaa kirjallisuutta.

 

Esitystavaltaan helppolukuinen Greipinkeltainen tulevaisuus noudattaa selkokielistä tekstin asettelua. Sillä ei kuitenkaan ole Selkokeskuksen myöntämää Nuoli-selkotunnusta.

 

Eero on saanut kesätöitä kaupungilta. Aiempi työharjoittelu Hillan kukkakaupassa on tuonut itsevarmuutta omaan taiteelliseen ilmaisuun siinä määrin, että poika on rohkaistunut hakemaan opiskelupaikkaa taidekoulusta Lontoosta. 

 

Kukkakaupan omistajasta Hillasta on tullut Eerolle tärkeä luottoaikuinen. Eeron lapsuuden ystävä Piku aiheuttaa edelleen holtittomalla elämänasenteellaan huolta… jopa siinä määrin, että Eero pitää aluksi täysin mahdottomana ajatuksena muuttamista ulkomaille.

 

 

– Voit sä ottaa tän? 
kysyn varovasti Airilta,
kun olemme sen kotitalon luona.
Tarjoan sille hikisissä käsissäni 
rypistynyttä kirjekuorta.
– Pidä sitä sen aikaa,
että mä tiedän,
mitä mä haluan. 

 

Eero ottaa etäisyyttä vanhoihin kavereihinsa ja tutustuu Airiin, tyttöön, joka näkee hänen sisimpäänsä aivan erityisellä tavalla. 


Eero antaa Airille säilytettäväksi Lontoon taidekoulusta saapuneen kirjeen, jonka avaamiseen pojalle itsellään ei ole rohkeutta. Lukija saa näin jännittää jatko-opiskelupaikan selviämistä yhdessä Eeron kanssa läpi kirjan.

 

Greipinkeltainen tulevaisuus on aiheeltaan tuttuakin tutumpi kuvatessaan nuoren vähittäistä itsenäistymistä ja oman äänen ja näkemyksen löytymistä. 


Tapa, jolla Muhonen tuo tarinaan aidosti myötäeläviä ja kannustavia tukijoita, tekee kirjasta erityisen elämänmyönteisen. Voin uskoa, että kirjasta huokuva kannustava asenne oikeasti rohkaisee Eeron tavoin myös lukijoita tekemään itsenäisiä, mutta myös muut läheiset tarpeen mukaan huomioivia isoja, käänteentekeviä päätöksiä. 

 

Muhosen kerronta maalailee samastuttavia maisemia ja tunnelmatuokioita, kotona ”haisee vanha viina” ja sateen tihutus saa vetämään hupparin vetoketjun kiinni. 




Kirjan lopussa on Eeron luonnoksia
hänen kaupungilla kohtaamistaan ihmisistä ja eläimistä.
Anne Muhosen kuvitusta helppolukuiseen nuortenkirjaan
Greipinkeltainen tulevaisuus (Omakustanne 2024). 


 

Lukujen lomassa on pieniä kuvituskuvia ja kirjan lopussa on vielä kokoelma Eeron tekemiä luonnoksia kaupungissa kohtaamistaan ihmisistä. 



 

Greipinkeltainen tulevaisuus on mukana Lastenkirjainstituutin ja Suomen Kulttuurirahaston Selkopolku-kirjapaketissa, jota jaetaan kesän aikana yläkouluihin. 


Kirja ilmestyy myös viroksi Greibikollane tulevik  Kirjastus Elust Enesest  -kustantamon kautta. 

 

 

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Lastenkirja kannustaa yhteisölliseen, rauhantahtoiseen vastarintaan

















Eppu Nuotio & Sanna Pelliccioni: Sinä päivänä. 25 sivua. S&S 2024.
 
 



Nykyinen maailmanpolitiikka velvoittaa lastenkirjallisuudenkin reagoimaan moniin hankaliin ja mutkikkaisiin asioihin, joista aikuinen haluaisi mieluummin vaieta kokonaan. 

Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin juuri ilmestynyt kuvakirja Sinä päivänä on hyvä esimerkki lastenkirjan erityisistä keinoista pelkistetyn kerronnan ja kuvituksen avulla havainnollistaa hyvinkin pienille lapsille  sellaisia mutkikkaita käsitteitä kuin mielipiteenvapaus ja kansalaisvaikuttaminen.

 
 
Minäkertojana on pieni tyttö, joka on hukannut avaimensa. 

Eppu Nuotion teksti kiemurtelee läpi aukeamien, kun avaimen etsinnän ohessa pohditaan yhdessä myös erilaisia asioita, joista syntyy ketjuja, kuten virkatut ketjusilmukkaketjut, pyöränketjut, hetminauhat tai kaivovettä nopeasti kaikkien ulottuville tuovat ihmisketjut.

Sanna Pelliccionin väriliitukuvitus on rohkean tyyliteltyä:  se tavoittelee lapselle ominaista, rentoa ja perspektiiviopista vapaata piirrosjälkeä.




Mittasuhteet vaihtuvat suuren-suuresta pikkiriikkiseen.
Ratkaisu toimii hyvin kuvaamaan helteisen kesäpäivän
joutilaisuutta, joka huipentuu yhteisölliseen mielenilmaukseen. 
Sanna Pelliccionin kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin
kuvakirjassa Sinä päivänä (S&S 2024). 

 




Vähitellen selviää, miksi aikuiset kokoontuvat yhteen ja pyytävät tyttöäkin liittymään mukaan. 


Me seisomme vierekkäin, käsi kädessä. Me kaikki, koko meidän talo, koko kaupunki, koko maa. Käsien ketju jatkuu silmänkantamattomiin. Se kulkee maan läpi maasta toiseen.

 

 

"Katso, tässä me olemme."
Sanna Pelliccionin kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin 

kuvakirjassa Sinä päivänä (S&S 2024). 



Kirjan sisäkannet jakavat olennaista tietoa antaen näin pikkutytön arkiselle tarinalle  merkitykselliset kehykset. 

Sinä päivänä viittaa nimittäin Virossa, Liettuassa ja Latviassa elokuun 23. päivä 1985 organisoituun Baltian ketjuun, jossa kansalaiset ottivat kantaa Baltian maiden itsenäisyyden puolesta. Ihmiset tarttuivat toisiaan kädestä ja näin syntyi yli 600 kilometrin ihmisketju.

Joukkovoimaa ja uskoa yhteisen hyvän edistämiseen tarvitaan tänä keväänä, kun  sekä Suomessa että maailmalla uutisoidaan mieltä kuohuttavista tapahtumista, tragedioista ja onnettomuuksista.



Voimauttava yhteen liitettyjen käsien ketju.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin 

kuvakirjassa Sinä päivänä (S&S 2024). 



Sinä päivänä tarjoaa nähdäkseni myös yhden konkreettisen toiminnallisen keinon vastustaa yhdessä koulukiusaamista.  


Se, että tartumme toisiamme kädestä, näemme toisemme ja uskomme yhteiseen hyvään, voi olla yksi tärkeä askel toipumiseen. 

 

 

 





 

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Raikas kasvukertomus nuoruuden kauheudesta ja kauneudesta
















Johanna Auranheimo: Ysit. 288 sivua. Tammi 2024. Kansikuva Laura Lyytinen. 

 



 

Haluun sikana pois, ja vuodenvaihde tarkoittaa myös loikkaa kohti kevättä ja yhteishakua ja mahdollisesti myös elämää, jossa mä voin aloittaa puhtaalta pöydältä. Voin olla joku muu kuin hapannaamainen, takakiree, koulukeskeinen, liikaa meikkiä käyttävä, vihamielinen, Tyyraksi kutsuttu Eve Eloranta ysibeeltä. – – 
 
– – Mietin, et asunkohan koskaan missään muualla kuin Helsingissä, ja mua alkaa huimata se, kuinka nuori oon, kuinka kauan musta tuntuu jo, että olen ollut nuori enkä lapsi enää, ja kuinka kauan mulla on sellasta suhteellista nuoruudeksi käsitettävää aikaa elämässä jäljellä ja kuinka monta vuotta siitä voi mennä vaan sähläämiseen. – – 
 

Yläkoulun päättävistä nuorista on kirjoitettu lukuisia nuortenkirjoja.  

 

Tuttuakin tutummasta aiheesta huolimatta Johanna Auranheimo (s. 1998) työstää esikoisessaan Ysit näitä nuoruuden perustuntoja yllättävän raikkaasti. 

 

Romaanin tapahtumat sijoittuvat tunnistettavasti (pukeutumisen trendit, musiikki-idolit ja tuotemerkit) vuosiin 2013 ja 2014, jolloin Facebook oli vielä sosiaalisen median alustoista pääasiallisin nuorison viestintäkanava. 

 

Kunkin luvun alkuun on tarkan päivämäärän ja vuosiluvun lisäksi listattu, mitä päähenkilö Eveliinalla, Evellä, on päällään ja minkälaisen ehostuksen hän on kulloinkin valinnut.


Todennäköisesti Auranheimo on käyttänyt inspiraationa omaa nuoruuttaan eikä ole halunnut suodattaa tunnistettavia ominaispiirteitä pois käsikirjoituksesta. Kokeilu on kiinnostava, ja jää nähtäväksi, kuinka romaanin otollisin kohderyhmä tähän tulee suhtautumaan. 

 

Even someriippuvuuden kuvaus on kuitenkin lähempänä nykyaikaa:

 

Kello on paljon ja päätä särkee koska oon pyöriny netissä jo pari tuntia, mutten pysty lopettamaan. Kone on auki sängyllä ja mä makaan selälläni sen vieressä ja oon puhelimessa ja Instagramissa. Oon päätynyt loputtomaan suohon mustavalkosia kuvia kapeista reisistä ja röökiä pitelevistä sormista, verkkosukkiksista ja pilleripurkeista, kuvia, joiden päällä on joku surusta tai masennuksesta kertova teksti.
 
Ne koukuttaa mua. Kaikki se tuska ja rankkuus ja elämän kauheus. 
 
Mä en kyllä oo masentuu, et sikäli vähän outoo. 

 


Murrosikäisen, itsestään epävarman nuoren ulkonäkökeskeisyys näkyy tavassa, jolla Eve tarkkailee itseään toistuvasti kaikilta heijastavilta pinnoilta. 

 

Toisinaan on kuitenkin päiviä, jolloin hän huomaa, ettei ole ”miettinyt mun naamaa niin huolellisesti, et se kestäisi olla näin näkyvillä”.

 

Nuoren sisäistä kasvua kuvaavissa nuortenromaaneissa aikuiset häivytetään usein  takaa-alalle. Tavoitteena on usein viestiä nuoren kaikkivoipuuden tuntoa ja kuvitelmaa siitä,  että voisi selvitä jo kokonaan ilman aikuisten tukea. 


Ysien perheen kuvaus onkin vähäistä, joskin pikkuveljen käytös nostattaa tuon tuostakin isosiskon ärsytyskynnystä. Yhteisten perheaterioiden sijasta Eve syö usein voileipiä omassa huoneessaan ja äidin kanssa hän viettää laatuaikaa lähinnä katsomalla Downton Abbey -tv-sarjaa.  Ostaessaan narustringit Eve tosin miettii, minkälaista keskustelua ne tulevat myöhemmin herättämään perheen pyykkikorissa. 

 

Toisaalta jo yksikin latautunut kohtaaminen kannustavan ja hyväksyvän vanhemman kanssa voi olla riittävä todiste siitä, että perheenjäsenten väliset suhteet ovat osapuilleen kohdillaan. Lähtiessään ysiluokan kevätjuhlaan Eveliina hakee äidiltään hyväksyntää dramaattisen mustalle asuvalinnalleen. Äiti muistuttaa lempeästi, että asu, jossa tytär ei stressaa turhaan, on paras valinta. 

 


Eve on kiltti perhetyttö ja kouluhikari, joka kisaa parhaan ystävänsä Merin kanssa lukuaineiden keskiarvosta. Romaanin nimen voi ajatella viittaavan myös todistuksen kiitettäviin arvosanoihin. 


Eve on kuin moderni runotyttö: hän piirtää ja kirjoittaa ja saa taidoistaan ihailua ystäviltä. 

 

Hänellä ei ole vielä kokemusta seurustelusta, ja tunteet samalla luokalla olevaan Onniinkin jäävät lopulta etäihastumisen tasolle. 


Eve on käynyt edellisenä kesänä protuleirin ja ystävystynyt Joosuan kanssa, jolle hän tilittää Facebookin messenger-palvelun kautta usein tuntojaan. Joosua näkee Even suojakseen pystyttämien kulissien taakse ja kommentoi myös tämän kirjoittamia tekstejä.

 

Tavassa, jolla Auranheimo kuvaa Even ja hänen ystäviensä sukupuoleen liittyviä tuntemuksia, on paljon yhtäläisyyttä  Dess Terentjevan kevään uutuuden,  Zenon, kanssa.  Eve esimerkiksi tilittää sekavia ajatuksiaan Sannille, jolla on ollut ”ihan sikana muijaihastuksia”. 


Sannia raivostuttaa ”Koko tää ihme sekoilu et on erikseen jotain tyttöihastuksii ja sit niit oikeita ihastuksii, tai et siis mä ooon bi ja nää asiat on vaan näin ja sit sikan pitää selittää.”

 

Auranheimon nuortenromaani viestii lukijalleen ilman huutomerkkejä,  että nuoren on oltava ennen sitouttavaa seurustelua ensin sinut kehonsa kanssa. 


Monissa nuortenromaaneissa ns. onnistuneeseen ja täydelliseen yhdyntään ladataan edelleen suhteettoman paljon paineita. 


Evellä on seksiin liittyviä fantasioita, ja hän pystyy sanoittamaan toiveitaan nasevasti: 

– – Mä näytän siltä, että olen päättänyt jotain itsessäni. Että paljas pinta, mun paljas pinta, vois olla jotain myös jollekin toiselle. Että mä en ehkä halua olla ainoa ihminen, joka on mun kropan kanssa tekemisissä, sen lähellä.
 
Tai sen sisällä. – –  

 

Yhteiskunnallinen tiedostavuus pilkahtelee 2020-luvun kotimaisissa nuortenkirjoissa ajoittain aiempaa enemmän. Evekin yrittää olla tiedostava ja kriittinen näkemyksissään, mutta esimerkiksi Merin kanssa pidetty esitelmä Pridestä jää vähän paperinmakuiseksi luennoksi ilman konkretiaa ja aidosti omaa ääntä. 

 

Auranheimolla on dramaturgista silmää havainnollistaa päähenkilönsä kehitystä harkituilla nostoilla. 


Romaanin alussa Eve on vielä epävarma ja tempoileva tuuliviiri, mutta yläkoulun päättyessä tyttö on selvästi itsevarmempi. Lukijan on helppo samastua tytön havaintoihin omasta olemuksestaan ja eleistään: 

 
Hinaan laukkua paremmin olkapäälle enkä anna hartioiden nousta turvallisesti lysyyn, en vapauta mun lapaluita suojaamaan mun ylävartaloa seksikkyydeltä. En anna itseni valahtaa kasaan koska ei vittu yhtään tunnu siltä. 
 
Pudotan painoa kevyesti lonkalta toiselle ja tunnen käsittämätöntä voitonriemua siitä et mun reidet hinkkaa yhteen tai et se ei oikeestaan just nyt haittaa ollenkaan ja et mä elän sovussa sen kanssa, miltä näytän nyt kävellessäni, heilautan mun ponnarii ja kohotan kulmii ja syön mun purkkaa ja tiedän, et mun elämä syöksyy täyttä vauhtii kohti jotain, missä tällaiset hetket on sääntö eikä poikkeus.

 

Johanna Auranheimo on suomentanut aiemmin Casey McQuistonin rakkausromaanin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä (Tammi 2022)  sekä Alice Osemanin Heartstopper-sarjaan liittyviä pienoisromaaneita.   

 

 

 

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Toukan tolleroita ja sorjia sisiliskoja


 











Eric O. W. Ehrström: Keken kesälauluja pikku eläimistä. 40 sivua. Suom. Otto Manninen. Oppian 2023. 


Alkuteos Gugus visor om de små små djuren, Schildts 1923, suom. Keken kesälauluja pikku eläimistä, Otava 1923, suom. Otto Manninen.

 




Eric O. W. Ehrström (1881–1934) tunnetaan parhaiten urastaan graafikkona, taidekäsityöläisenä ja taidetakojana. Hän oli Akseli Gallén-Kallelan oppilaana Ruoveden Kalelassa 1899–1900 ja sittemmin hän suunnitteli monia taidekäsitöitä  Hvitträskin erämaa-ateljeeseen.

 

Kuvittaja-lehdessä 2007 kuvitustaiteen tutkija Maria Laukka ihmetteli  Eric O. W. Ehrströmiä käsittelevässä artikkelissaan, ettei  omintakeisesta kuvarunokirjasta Gugus visor om de små djuren ole otettu uusintapainoksia. 


Pienen Oppian-kustantamon kautta ilmestyi kirjasta uusi painos, tosin alkuperäisteosta roimasti pienemmässä koossa. 


Uusintapainoksen kansikuva ei liioin le alkuperäinen (ks. kuva vasemmalla), vaan otettu yksittäisen runon kuvituksesta.   

 

Oppian on julkaissut viime vuosina yhä enenevässä määrin teosten tekijänoikeuksien vapautumisen jälkeen monista koti- ja ulkomaisesta kaunokirjallisuudesta ja lastenkirjallisuuden klassikoista uusintapainoksia ja selkomukautuksia.  

 

Keke-kirjan uusintapainos on lajissaan hurmaava kuriositeetti nykysukupolvien unohtumasta mutta yhä viehätyksensä säilyttäneestä lastenkirjasta, joka tosin pienen postikorttimaisen kokonsa takia hukkuu kirjaston ja kirjakaupan hyllyyn.


 


Uusintapainos tärvelee harmillisesti alkuperäisteoksen idean,
jossa yhdistettiin samalle sivulle kaarevaan muotoon piirretyt
 dekoratiiviset eläinten ja hyönteisen kuvituskuvat ja turpean
Keken humoristinen hahmo. Eric O. W. Ehrströmin
kuvitusta runokuvakirjaan  Keken kesälauluja pikku eläimistä
(Otava 1923 ja Oppian 2023). 


Luonnon ihmeistä haltioituva keskushenkilö, möhkälemäinen keltainen Gugu (suom. Keke), lienee yksi suomalaisen lastenkirjallisuuden omintakeisimmista hahmoista. 



Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutti (nyk. Lastenkirjainstituutti)
teetti Ehrströmin runokuvakirjasta vuonna 1991 suomen-
ja ruotsinkielisiä postikortteja. 




Näyttävän ja koristeellisen kasviornamentikaan osalta Ehrströmin lastenkirja on tyypillinen esimerkki lastenkirjakuvituksissakin tyypillisestä myöhäisjugendista, joka on tuttua esimerkiksi Elsa Beskowin kuvakirjoista.