Kirjallisuuspalkintojen anatomiaa – eli hukataanko lasten- ja nuortenkirjan ansaitsema mediahuomio raatityössä kiireen ja arvostuksen puutteen vai jonkun muun syyn takia?

 

 
Usein kuulen monelta eri taholta valitusta siitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden kaipaama ja sille ehdottomasti kuuluva tila mediassa on kutistunut jo liki olemattomiin.    
 
Yksi todennäköisesti näkyvin, joskin hetkellinen nosto saadaan nykyisin lyhyillä palkintouutisilla. 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kenttää jo 40 vuotta aktiivisesti seuranneena huomaan haikailevani jo toistuvasti niitä vanhoja hyviä ja kenties jo peruuttamattomasti menneitä aikoja. 
 
1980-luvun lopulla otettiin vasta hieman kangerrellen haltuun tietoverkkoa ja sen mahdollistamaa reaaliaikaista laajojen ryhmien tavoittamista vain yhdellä tai kahdella napinapainalluksella. Tiedotusvälineisiin oltiin tuolloin tavallisesti yhteydessä faxeilla tai kirjeitse.
 
Toki lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoja oli totuuden nimessä nykyiseen verrattuna huomattavasti vähemmän, mutta silti tiedotus ja palkintojen profilointi tehtiin antaumuksella.
 
Lastenkirjainstituutin verkkosivuilta löytyy  listaus kaikista Suomessa jaettavista lasten- ja nuortenkirjallisuudelle, sen eri genreille eri kategorioissa tai eri kohderyhmille jaettavista valtakunnallisista tai alueellisista palkinnoista. Niitä on jo yhteensä 29. 
 
Määrä pyöristyy 30:een, kun mukaan lisätään vielä Espoon kirjailijat ry:n perustama Tuikku-palkinto, jota on jaettu vuodesta 2024 lähtien. Tuikku huomioi pienkustantajien julkaisemat teokset, mukaan lukien lasten- ja nuortenkirjat. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna ehdolle on asetettu myös lastenkirja, Tuula Peren ja Catty Floresin kuvakirja Kun siivet kantavat (WickWick 2025). 
 
Nykyisin valtaosa kirjallisuuspalkinnoista jaetaan kaksivaiheisesti: ensin asetetaan ehdokkaat, joista  valitaan lopullinen palkinnonsaaja. Vuosituhannen taitteessa Suomen Kirjasäätiön kolmen Finlandia-palkinnon jakoperiaatteita muutettiin siten, että esivalintaraadin jälkeen lopullisen voittajan tekee ”diktaattori”, joka on yleensä julkisuudesta tunnettu henkilö.  Tätä ennen sama Finlandia-raati valitsi ensin ehdokkaat ja sitten lopullisen voittajan. 
 
Näkökulmat ovat laajentuneet, kun myös lasten ja varhaisnuorten ääni tulee entistä paremmin kuulluksi kirjallisuuspalkintoja jaettaessa. 

Lasten LukuVarkaus-palkinto perustettiin vuonna 2001. Siinä aikuiset tekevät esivalinnan vuoden lastenkirjoista ja lapsiraati tekee lopullisen valinnan. 

Samaa käytäntöä on hyödynnetty vuodesta 2017 jaetussa Runeberg Junior -palkinnossa. 
 
Suomen vanhimmat lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavat palkinnot ovat Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinto. Zacharias Topeliuksen mukaan nimettyä ja tänä vuonna 80 vuotta täyttävää Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946. 

Kirjailija Arvid Lydeckenin mukaan nimettyä palkintoa on jaettu vuodesta 1969 (vuosina 1947–1968 palkinto tunnettiin vielä Valistuksen palkintona). Rahoittajina toimivat alkuvaiheessa kustantamot, WSOY ja Valistus. Vuosina 1987–1996 Topelius-palkintoa rahoitti Suomen Kirjasäätiö.
 
 
Nyttemmin Topelius- ja Arvid Lydecken-palkintojen rahoitus tulee Kopiosto-korvauksista ja palkintojen summa määräytyy kulloisenkin jakovuoden mukaan. 

Keskiviikkona jaetut palkinnot Laura Ertimolle  ja Maria Sannille sekä Tiia Mattilalle  olivat siis kumpikin tänä vuonna suuruudeltaan 2026 euroa. 

Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnoista päättää kolmihenkinen, muutaman vuoden välein vaihtuva asiantuntijaraati, joka sekä nimeää ehdokkaat että tekee myös lopullisen päätöksen.

                                                  * * * * * 
 
1940-luvun sotavuodet kasvattivat etenkin alkuperäisen kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden nimikemääriä. Yksi Topelius-palkinnon perustamisen kimmokkeista oli antaa huomiota laadukkaille lasten- ja nuortenkirjoille ja niiden tekijöille. 
 
Vielä 1970-luvulla Suomessa ilmestyi vain muutama sata kotimaista suomen- tai ruotsinkielistä teosta. 

2000-luvulla ilmestyy Lastenkirjainstituutin Kirjakori-tilastojen ja Kansalliskirjaston tilastojen mukaan vuosittain jo reilut 700 kotimaista lasten- ja nuortenkirjaa, mukaan lukien omakustanteet ja pienkustantajien julkaisemat teokset. 
 
Lasten- ja nuortenkirjojen tarjonta on siis kasvanut roimasti. Onkin liki mahdotonta, että yksittäinen henkilö, saati useampijäseninen asiantuntijaraati, pystyisi vakaasta tahtotilastaankaan huolimatta ottamaan haltuun koko tarjontaa. 
 
Lasten- ja nuortenkirja-alan palkintojen raatityöskentelyä avataan nykyisin harmillisen sattumanvaraisesti julkisuuteen. Paljon riippuu palkinnon taustaorganisaatiosta tai jakajasta, onko sillä taloudellisia resursseja tai muita voimavaroja tuottaa ja välittää raatityöstä ja palkinnon uutisoinnista tiedotteita jakoon esimerkiksi Suomen tietotoimiston kautta.
 
Mielestäni on perin harmillista, että esimerkiksi Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry hukkaa mahdollisuudet tiedottaa jakamistaan Topelius- ja Arvid Lydecken-palkinnoista laajemmalle kohderyhmälle. Saamani tiedon mukaan palkinnonjakotilaisuudet hoidetaan nykyisin suljetusti siten, että paikalla ovat lähinnä palkitut kirjailijat, kustantaja sekä raadin jäsenet. Palkinnonjakotilaisuudessa pidetyt puheet ja koonnit jäävät siis varsin pienen piirin kuultaviksi ja purtaviksi.  
 
Toisaalta ymmärrän – itsekin erinäisissä raadeissa istuneena – myös raatityöstä aiheutuvan kuormituksen. Rahallista korvausta aikaa vievästä raatityöstä on usein tarjolla vähänlaisesti tai ei lainkaan.  
 
Kun ehdolle pyritään saamaan kaikkien yhteisen edun nimissä kustantajien seuloma otos koko vuoden laadukkaimmista ja kiinnostavimmista uutuuksista,  raadin luku- ja haudutteluaika jää pakostakin lyhyeksi, koska uutuuksia ilmestyy usein pitkälle marraskuulle asti. 

Paljon asioita jää arvailun varaan: Toimittavatko kustantajat raadeille kirjoja välittömästi teoksen ilmestyttyä vai isommissa paketeissa vasta hieman ennen määräajan umpeutumista? Kuinka monta teosta raati kulloinkin saa luettavakseen? Onko palkintoa jakavalla taholla selkeät ohjeistukset palkinnon jakamiseen? Uudistetaanko niitä tarvittaessa? Entä onko raadilla mahdollisuutta kokoontua kasvotusten vai hoidetaanko palaverit sähköpostitse vai etäyhteydellä? 
 
Jatkuvasti sattumanvaraisemmaksi äityvän lasten- ja nuortenkirjanäkyvyyden aikana koenkin entistä tärkeämmäksi, että lasten- ja nuortenkirjapalkintojen raadit tekisivät kokoavaa summausta – ainakin yhdistyksen, järjestön, toimijan omilla verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla – isosta työstä, jotta julkisuuteen välittyisi mahdollisimman paljon erilaisia yhteenvetoja, havaintoja, analyysejä ja ahaa-oivalluksia uusimmasta lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta. 

Kuva yllä: Venäläisen taiteilija Juri Ljukshinin käsin väritetty grafiikan vedos. 

Topelius- ja Lydecken -ehdokkaissa huomio kiinnittyy hiljattain alalle tulleisiin debytantteihin

Hetki sitten on Jyväskylän kirjamessuilla julkistettu Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n nimeämät ehdokkaat Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnoille.


Nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnon ehdokkaat ovat:

Matilda Gyllenberg: Tusen timmar tystnad. kuv. Maria Sann, Förlaget 

Koulupudokas aiheuttaa kaoottisia tilanteita Niken koulussa. Lisämausteena kouluarjessa on vankikarkurin etsintä ja pelottava rehtori. Kotona on masentunut äiti, joka vain makaa sängyssä ja itkee. Tanskaan muuttanutta isää on ikävä. Onneksi Nikellä on vankkana tukena ystävä Mia.

Koskettava, realistinen tarina kuudesluokkalaisen elämästä, jossa vanhempien avioero ja äidin sairaus aiheuttavat surua ja huolta. Lohtuna ovat ystävä ja mummo, sekä vastentahtoinen ihastuminen.

Tiia Mattila: Humalan soundtrack, Myllylahti 

Säeromaani 8.-luokkalaisesta Iirosta, joka yrittää viimeiseen asti pitää kulissit pystyssä. Vanhempien työttömyys ja alkoholismi aiheuttavat sen, että Iiro kerää pulloja saadakseen itselleen rahaa. Kun luokkakaveri näkee mitä Iiro tekee, hän ehdottaa helpompia keinoja rahan hankkimiseen. Jos antaa varastamiselle sormen, viekö se koko käden?


Riipaiseva, ihon alle menevä tarina äärettömän vaikeasta perhetilanteesta, joka kuitenkin kääntyy toiveikkuutta herättäväksi. Yhdenkin ystävän merkitys on valtavan suuri, jos ystävä on oikeasti hyvä ja näkee kulissien läpi. Myös ihastuminen kannattelee rankassa arjessa. 

Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Anne Muhonen: Kuuden kättelyn sääntö, Hertta Kustannus

Säeromaani 19-vuotiaasta Pihlasta, joka on tullut jätetyksi ja kärsii sydänsurusta. Yhtäkkiä hän ajattelee exän hehkuttamaa teoriaa, jonka mukaan kuka tahansa on enintään kuuden kättelyn päässä. Pihla miettii, kenestä hänen pitäisi aloittaa päästäkseen kättelemään kuudentena ex-poikaystävän idolia, jalkapalloilija Jude Bellinghamia.

Erilainen, todella koukuttava tarina. Yllätyksellisyys säilyy loppuun asti. Saattaa käydä niin, että lukija miettii miten tämän toteuttaisi itse ja kenet haluaisi kohdata kuudentena.


Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Anna Paldar: Vapaavyöhyke, WSOY 

Miki opiskelee ammattikoulussa, jossa kaikki sujuu hyvin siihen asti kunnes opettaja jää pitkälle sairauslomalle. Sijainen ottaa Mikin hampaisiinsa ja tekee opiskelusta yhä vaikeampaa. Kaveri Jesse joutuu vaikeuksiin ja jää pois koulusta. Lopulta opiskelu uhkaa jäädä kesken, kun Miki ei kestä enempää. 

Virkistävää kun on amislainen eikä lukiolainen päähenkilö. Aika raakaa menoa, vaikka kotiasiat on kunnossa ja on kavereita koulun ulkopuolella. Sijaisopettajan käytös pisti vihaksi. Kouluongelmat on tuotu hyvällä tavalla tarinaan ja loppu on rakentava.


Arvio Suomen Kuvalehdessä osana neljän nuortenromaanin koostetta.

Sanni Ylimartimo: Erokuu, Karisto


Yläkoulun päättänyt Aro lähtee kesäksi mökille. Hän on ajatellut olla siellä kuukauden mutta reissu venyy hänen tutustuttuaan ja ihastuttuaan tubettaja-Linaan. Kesä on ihanaa aikaa, mutta mielessä pyörii syksy. Aro on lähdössä opiskelemaan pohjoiseen, mutta pohtii tosissaan jättäisikö unelmansa toteuttamatta Linan takia. Entä mitä Lina aikoo?

Tavallinen tarina nuorista, joilla ensirakkauden huuma jyrää. Maailmojen välinen ristiriita kapenee, kun Aron huomaa Linan olevan ihan tavallinen maalaistyttö, vaikka tämä sometähti onkin. Miljöö on kuvattu elävästi ja kerronta on helposti samastuttavaa.


Arvio Lastenkirjahyllyssä.



Lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinnon ehdokkaiksi on nimetty viisi teosta:

Laura Ertimo: Ateneumin arvoitus, kuvittanut Maria Sann, Tammi. 


Kuudesluokkalaisten retki Ateneumiin kääntyy huimaksi seikkailuksi, kun Anna katoaa aikamatkalle. Toiset yrittävät keksiä, miten hänet saa takaisin nykyaikaan, ja samaan aikaan Anna tipahtaa yhä kauemmas historiassa. Eri aikatasojen kohtaamiset auttavat Annaa hahmottamaan, missä ja milloin hän on, mutta kovin vähän tulee vihjeitä siitä miten hän pääsisi takaisin lähtöpisteeseen.


Kekseliäs ja tuore tarina, fakta ovelasti piilossa fiktion seassa. Ateneum tapahtumapaikkana persoonallinen. Kirjassa kulki mukana vanha ja uusi aika hienosti. Jännitys säilyy loppuun asti.



Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Meri-Maaria Kivekäs: Naapurimme Eskelmus, kuv. Leea Simola, Hertta Kustannus 

Eräänä yönä keskelle kävelytietä ilmestyy postilaatikko. Se ei ole tavallinen postilaatikko, vaan Yksinäisten kirjeiden hotelli, jonka avulla yksinäiset lapset löytävät toistensa luo. Mutta missä kirjeet viipyvät? Onko laatikko rikki? Sisarukset Uneksija ja Aalekaappi Huiskinhaiskin Höpsöheinä Ritarikuningas käyvät pontevasti toimeen korjatakseen laatikon.

Pakotonta kielellä leikittelyä, joka toimii niin lapsen itsensä kuin aikuisen lukemana. Tarinassa yhdistyy monenlaiset teemat yksinäisyydestä ja eriskummallisuudesta leikkisästi ja taikaelementeillä höystettynä. Kummalliset asiat tuntuvat luonnollisilta.

Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikki ja kaiken maailman tunteet, kuv. Ninka Reittu, Otava

Pikkiriikki kokee tunteita laidasta laitaan, ja ilmaisee niitä persoonallisella tavallaan. Hän oppii tunnistamaan eri tunteita ja oppii myös sen, että on sallittua tuntea mitä tahansa mutta silti ei voi käyttäytyä miten tahansa.

Uuden ajan hyväntahtoinen Pikku Myy, joka ei pidättele yhtään. Yhdeksän tunnetta saavat lukijan tunnistamaan omiakin tunteitaan. Tunneasioita on paljon kuvakirjoissa mutta lastenromaaneissa vähän.

Jose Riikonen, Jukka Kurttila & Johanna Lumme: Eläinten saaren tutkimusretket. Miten Pelkomus voitetaan, Otava

Eläinten saaren asukkaat lähtevät selvittämään ihmisten välistä eripuraa. Riitely on luonut Pelkomuksen, joka kasvaa ja levittää ympärilleen synkkyyttä. Eläimet joutuvat käyttämään kaikkia vahvuuksiaan päihittääkseen synkkyyden.

Erilainen näkökulma, kun eläimet setvivät ihmisten aiheuttamia ongelmia. Jännittävä, tunteita herättävä tarina.

 

 

Lotta-Sofia Saahko & Mira Mallius: Kun mummi unohti tarinat, Tammi

Kun mummi alkaa unohdella ja hukata asioita, Elias hämmentyy. Mitä mummille tapahtuu, ja voiko sama käydä hänelle? Elias ei ensin oikein tiedä, miten suhtautua mummin muuttumiseen, mutta vähitellen keksii keinoja auttaa tätä. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen ei kuitenkaan ole helppoa.

Lämminhenkinen ja lohdullinen kuvakirja kertoo lapselle ymmärrettävällä tavalla isovanhemman muistisairaudesta. Tilanne voi olla lapselle pelottava, mutta sopeutuminen on mahdollista. Tärkeää on, että koko perhe on mukana eikä lapsi jää huolineen yksin. Tästä saa vertaistukea, kun lapselle on kerrottava vaikeasta ja ehkä pelottavastakin asiasta.

                                                 * * * * *

Raadissa olivat tännä vuonna puheenjohtajana kirjastonjohtaja Henna Kaukoniemi sekä jäseninä luokanopettaja Anne Konnunaho ja kirjailija Markku Karpio.  Palkinnon saajat julkistetaan ensi vuoden tammikuussa.

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden vankentuneesta ammatti-identiteetistä voi tehdä sen päätelmän, että yhdistyksen nimeämä raati hauaa nykyisin ehdokasasettelussaan  pitää erittäin monipuolisesti esillä kotimaista lasten- ja nuortenkirjatarjontaa. 

On merkille pantavaa, että ehdokkaista pisimpäänkin alalla olleet ehdokkaat, Laura Ertimo ja Hannele Lampela, ovat kumpikin julkaisseet ensimmäisen lastenkirjansa vasta vuonna 2016. 

Ns. konkarikirjailijoiden sijaan huomiota halutaan siis nykyisin antaa enenevässä määrin  lasten/nuortenkirjailijoina hiljattain debytoineille (Matilda Gyllenberg, Tiia Mattila, Anna Paldar, Meri-Maaria Kivekäs, Lotta-Sofia Saahko sekä Jose Riikonen ja Jukka Kurttila). 

Jukka Kurttila työskentelee Finlaysonin yritysjohtajana ja on näin ollen lastenkirjailijana statukseltaan samaa luokkaa mediapersoona Lotta-Sofia Saahkon kanssa.

 

Selvästi raati on myös halunnut painottaa viime vuoden tapaan ehdolle asettamissaan teoksissa niiden yhteiskunnallista sanomaa.


Kirjallisuuspoliittista kannanottoa näkyy siinä, että ehdolle on asetettu useampia pienten kustantamoiden (Hertta ja Myllylahti) kirjoja. Hertta Kustannus saa näkyvyyttä peräti kahdella teoksella.

Tänä vuonna Topelius-palkinnolle on ehdolla myös peräti kaksi säeromaania. 

Kielipoliittista avarakatseisuutta raati edustaa Matilda Gyllenbergin varhaisnuortenromaanilla, jota ei ole suomennettu lainkaan. 

Kahden eri palkinnon väliset linjaukset ovat hieman hämäriä: miksi Matilda Gyllenbergin kirja on Topelius-listassa, vaikka sen keskushenkilöt ovat tismalleen samanikäisiä kuin Laura Ertimon kirjottamassa  Ateneumin salaisuudessa? 

Huomaan toistavani itseäni vuodesta toiseen, mutta sen uhallakin: kun raati tekee ison työn lukiessaan monia kymmeniä, todennäköisesti reippaasti yli satakin teosta, olisi järkeenkäypää, että se summaisi työtään ja näkemyksiään ehdokasjulkistuksen yhteydessä. 

Mikäli Jyväskylän kirjamessuilla on pidetty ehdokasjulkistuksen yhteydessä puheita, ne eivät kantaudu tiedotusvälineiden saati lasten- ja aikuistenkirjoja ostavien aikuisten korviin jos niistä ei tehdä tehdä tiedotetta ehdokaskirjojen kupeeseen.

Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n jakamat palkinnot annetaan ensisijaisesti kirjailijoiden työpanoksesta.

Viime vuosina raati on nostanut aiempaa enemmän ehdolle myös kuvakirjoja, joissa tekstillä ja kuvituksella ajatellaan olevan perinteisesti tasan jaettu vetovastuu tarinan kuljettamisen suhteen. Siihen nähden on epäreilua, että kuvittajien osuutta ei nosteta lainkaan ehdokaskirjojen perusteluissa esille.

Nyttemmin visuaalisuus on kuitenkin lisääntynyt myös varhaisnuorten- ja nuortenkirjoissa. Kuvitusta voi jo pitää yhtenä tasaveroisena kertojana. Siksi toivoisin, että kummankin palkinnon myöntöperusteita – ja samoin tein myös palkintosummaa – hieman päivitettäisiin vastaamaan enemmän nykyaikaa. 

Olisiko tähän oiva tilaisuus ensi vuonna, kun yhdistys täyttää kunnioitettavat 80 vuotta?

                                            

 

Kotimaisen kuvakirjan juhlaa Taidehallissa

 

Kollektivet: Linda Bondestam, Jenni Erkintalo, Lena Frölander-Ulf, Edith Hammar, Maija Hurme, Erika Kallasmaa, Jenny Lucander, Laura Merz, Sanna Pelliccioni & Maria Sann. Kymmenen suomalaisen taiteilijan ja kuvittajan yhteisnäyttely Helsingin Taidehallissa 15.9. 2025 asti. 

 

Kotimainen kuvitustaide on vallannut Helsingin Taidehallin. 

Kollektivet-näyttelyn voi tulkita toivorikkaasti signaalina siitä, että kuvittajan työpanosta ja taiteellista näkemystä arvostettaisiin  Suomessa nykyisin huomattavasti aiempaa enemmän. 
 
Edellinen merkkipaalu oli vuonna 2014 yhdeksän suomenruotsalaista kuvittajaa
esitellyt By-näyttely, joka lähti Tammisaaresta kiertueelle myös muualle Suomeen sekä Ruotsiin ja Frankfurtin kirjamessuille Saksaan.

Kollektivet-näyttelyn seinäprintti muistuttaa nasevasti, että
kuvakirjat ovat lapsen ensimmäinen kosketus
kuvataiteeseen. © PHH

 
Kollektivet-näyttelyn tavoitteena on havahduttaa erityisesti aikuiset tutustumaan suomalaiseen kuvitustaiteeseen. Lapsikatsojiakaan ei toki ole unohdettu. Näyttelyssä on paljon elämyksellisiä ja moniaistisia tiloja lapsille. 

Avajaisten tungoksessa 14. elokuuta näitä kohteita oli valitettavasti haastavaa kuvata. 
 
Näyttelykutsussa haluttiin huomioida lastenkirjakuvittajien ohella myös aikuisille suunnatut kuvittajat, mutta kymmenikköön valittiin lopulta vain yksi kuvittaja, Edith Hammar. Hänen groteskit, provosoivat ja avoimen seksuaaliset mutta humoristiset tussi- ja lyijykynäkuvituksensa poikkeavat kantaa ottavuudellaan ja pidäkkeettömällä yhteiskunnallisuudellaan yhdeksän muun kuvittajakollegan tyylistä ja tavoitteista. 

Hammarilla oli jo viime vuoden joulukuussa Ruotsin Modeerna Museetin yhteisnäyttely yhdysvaltalaisen nykytaiteilijan Nicole Eisenmanin kanssa. 
 
Tammisaaren By-näyttelyn tavoin myös Kollektivet-näyttelyssä enemmistö kuvittajista on taustaltaan suomenruotsalaisia. Näyttelyn työkielenä on ollut ruotsi, joten hakijoilta edellytettiin kohtuullista ruotsin kielen taitoa. 

Näyttelyn päärahoittajina on ollut lukuisia suomenruotsalaisia rahastoja ja säätiöitä. Yhtenä keskeisenä yhteistyökumppanina on toiminut myös Moomin Characters. 
 
Vähimmäisvaatimuksena näyttelyhaussa oli, että kuvittaja on julkaissut kolmen vuoden aikana ainakin yhden teoksen suomalaisen kustantamon kautta. 

Erika Kallasmaata lukuunottamatta kaikki muut kuvittajat ovat debytoineet ja vakiinnuttaneet asemansa kuvakirjailijoina vasta 2000-luvun aikana (Kallasmaan ensimmäiset lastenkirjakuvitukset ilmestyivät Erika Kovasen nimellä jo 1990-luvun lopulla). 

Kallasmaan erityisosaamisen aluetta ovat kuvarunokirjojen kuvitukset; hän on kuvittanut useampia Laura Ruohosen lastenrunokirjoja (Otava ja Into kustannus).
 

Sanna Pelliccionin kuvitusoriginaali Eppu Nuotion tekstiin
perustuvaan kuvakirjaan Anteeksi (S&S 2025). Puuväreillä tehty 
kuvitus jäljittelee lapsen piirustustyyliä, ja niinpä myös kuvituksen
"ripustus" on arkinen ja konstailematon. © PHH

Lapsiperheet tuntevat todennäköisesti parhaiten Sanna Pelliccionin Onni-poika -kuvakirjat (Minerva 2007–2018 ja Etana Editions v:sta 2019). 

Pelliccioni on tehnyt yhteistyötä myös monien lastenkirjailijoiden kanssa. Pelliccionin kuvituksille on ominaista kokeilunhalu ja monien eri kuvitustekniikoiden (muste-, tussi-, lyijykynä-, värikynä-, vesiväri- ja väriliitutekniikat). Yhden kuvakirjan kuvituksen hän on toteuttanut jopa muovailuvahasta! (Mata-Mii seikkailee, Tammi 2013).   
 
Laura Merzin musteella ja tussilla loihtima graafisen pelkistetty tyyli on kaukana perinteisestä suomalaisesta kuvakirjakuvituksesta: Merzin vaikutteet tulevat lastenkirjakuvitustaiteen sijaan pikemminkin modernista kuvataiteesta.  Hän on asunut nuorena Skotlannissa ja  asuu nyttemmin Berliinissä ja Suomessa. 

Merzin taidokasta mustekuvitusta yhdessä Aino Järvisen kanssa
tehtyihin kuvakirjoihin Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa
(Etana Editons 2016 ja 2019). © PHH

Merz on julkaissut kolme kuvakirjaa Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa (Etana Editions 2016 ja 2019) yhdessä Aino Järvisen kanssa sekä aakkosrunokirjan Absurdit aakkoset (Etana Editions 2022) yhdessä runoilija Harri Hertellin ja säveltäjä Pentti Luomakankaan kanssa).

Merzin uusin poikkitaiteellinen ympäristötaidehanke oli Helsingin Kalasatamanpuistossa viime viikolla järjestetty avoin Radical play -työpaja (yhdessä Hemmo Honkosen ja Päivi Raivion kanssa). Työpajassa osallistujat saivat tunnustella, tutkia ja muokata erilaisia materiaaleja. Lapset ja aikuiset saivat rakentaa ja leikkiä muodoilla ja väreillä ja luoda näin kaupunkikuvaan väliaikaisia tilasidonnaisia teoksia. 
 
Jenni Erkintalo on paitsi kuvittaja niin myös vuonna 2014 aloittaneen kuvakirjoihin keskittyvän Etana Editons -kustantamon toinen perustaja. Erkintalon ja Réka Királyn luotsaama erikoiskustantamo keskittyy korkeatasoisen koti- ja ulkomaisen kuvakirjallisuuden kustantamiseen. 

Suomalaisen kuvakirjallisuuden 2000-luvulla saavuttama maailmanmaine onkin kiistämättä isolta osaltaan Etanan herkkien tuntosarvien ansiota. Esimerkiksi Marika Maijalan Ruusun matka (Etana Editions 2018)  julkaistiin vuonna 2023 Yhdysvalloissa Mia Spangenbergin kääntämänä. Kesällä 2025 Etana Editionsin kustantamon toiminnan luotsaaminen siirtyi kokonaan Erkintalon vastuulle. 

 

Lena Frölander-Ulfin raapekartongille tehtyjä kuvitusoriginaaleja
kuvakirjaan Fidel och jag i storstaden (Förlaget 2021,
 suom. Minä ja Muru metropolissa, Teos 2021). © PHH 

Lena Frölander-Ulfin kuvitukset syntyvät usein raapekartongille, joka mahdollistaa valon ja varjon lukuisat ainutkertaiset sävyt. Harvinaisen tekniikan ansiosta kuvituskuviin tulee myös maagista kolmiulotteisuuden vaikutelmaa. Frölander-Ulf on kirjoittanut myös lastenromaaneja (Nelson Tiikeritassu ja Rapsu-trilogia).  

Frölander-Ulfia, Maija Hurmetta, Maria Sannia ja Linda Bondestamia yhdistää se, että heidän teoksensa ilmestyvät poikkeuksetta samanaikaisesti ruotsiksi ja suomeksi (Schildts & Söderströms, Förlaget, S&S ja Teos). Ruotsinkielisillä alkuteoksilla on näin etulyöntiasema myös Ruotsin kuvakirjamarkkinoille. Frölander-Ulf oli mukana jo edellisessä By-näyttelyssä, kuten myös Linda Bondestam ja Maija Hurme.
 
Kollektivet-näytteyn lastenkirjakuvittajista suurimman läpimurron Ruotsiin on tehnyt viime vuosina Linda Bondestam. Hän on myös ensimmäinen suomenruotsalainen kirjailija, joka on valittu lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa ja arvostusta monin tavoin edistävän lastenkirjallisuusakatemian jäseneksi. Bondestamin Chop Chop: en tappers jordbos berättelse(Förlaget 2024, suom. Hopi Hopi: reippaan robotin tarina, Teos 2024, suom. Päivi Koivisto) sai myös Ruotsin arvostetuimman lasten- ja nuortenkirjapalkinnon, August-prisetin. Bondestamin tunnistettava tyyli syntyy usein sekatekniikalla, jossa on paljon kollaasielementtejä.  
 

Maija Hurmeen luonnoksia. © PHH

Maija Hurmeen, Maria Sannin ja Jenny Lucanderin kuvakirjakuvitukset keskittyvät kuvaamaan lapsen arkea. Heillä kaikilla on silti aivan oma uniikki ja tunnistettava tyylinsä ja tulokulmansa lapsen sisäiseen todellisuuteen.
 
Maija Hurmeen voi nähdä akvarellitekniikan suvereenisti hallinneen Maija Karman työn jatkajana. Hurme yhdistää vesivärikuvitukseensa lyijykynän lisäksi grafiittipulveria. Tekniikka tuo kuviin himmeän ja pehmeän pinnan, joka sopii hyvin sekä Hurmeen omiin kuvakirjoihn (uusimpana Varifrån kommer alla dagar? Schildts & Söderströms, suom. Mistä kaikki päivät tulevat? S&S) että yhdessä kirjailijoiden kanssa tehtyjen kuvakirjojen teemoihin. 
 

Jenny Lucanderin kuvitusta ja hahmojen luonnostelua
Jesper Wung-Sungin tekstin perustuvaan kuvakirjaan
Vad bestämmer jag? (Förlaget 2023, suom. Kuka saa päättää?
Etana Editions 2024). © PHH 

Hurmeen tavoin myös Maria Sann ja Jenny Lucander ovat uudistaneet suomalaisen kuvakirjan lapsikuvausta: heidän lapsisankarinsa ovat kaukana takavuosien sievistä ja moitteettomasti käyttäytyvistä mallilapsista. 

Olen jopa nimittänyt Maria Sannin lapsia kuvakirja-arvioissani ”rumiksi”, mikä tässä yhteydessä on ymmärrettävä kiitokseksi: Sann ei nimittäin siekaile kuvata myös lapsen raivoa, pettymystä ja surua ilman pidäkkeitä. Myös Jenny Lucanderin kuvituksissa on samaa rohkeutta kuvata lapsen vaihtuvia tunnetiloja ilman mitään filttereitä.

Kollektivet-näyttelyn kuvittajat olivat maalanneet näyttelyyn
 laajaksi panoraamaksi levittäytyvän muraalin.
Kuvassa vain osa teoksesta. © PHH

Taidehallin kattaus antaa hyvän käsityksen suomalaisen kuvakirjallisuuden nykykuvittajista. Aikana, jolloin kuvakirjan kuvittamiseen tarvitaan entistä enemmän tahtotilaa ja kutsumusta, kuvakirjan kuvittajien sukupuolijakauma on entistä naisvoittoisempi. 

Olisin kuitenkin kernaasti suonut, että otos olisi ollut hieman ulokkeisempi: esimerkiksi Ilja Karsikas, Matti Pikkujämsä ja Pasi Pitkänen olisivat laajentaneet vielä entisestään näyttelyn väripalettia ja muotokieltä.

Maistiaisia näyttelystä nähtiin jo keväällä Oulun Valveen kulttuuritilan Valvegalleriassa. Taidehallin jälkeen näyttely lähtee kiertueelle Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Näyttelyn asiantuntijaryhmään kuuluivat Maria Lassén-Seger, Janina Orlov, Tiia Strandén, Sabina Westerholm ja Mia Österlund.

Kollektivet-näyttelyn oheen on tehty näyttelyjulkaisu, jota on myynnissä Taidehallissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Julkaisu esittelee taiteilijat  lyhyesti runsaiden kuvitusnäytteiden kera. 

Kuka tahansa pystyy tutustumaan Kollektivet-näyttelyn kuvittajiin minidokumenteissa, jotka ovat katsottavissa verkossa. Ne havainnollistavat mainiosti sitä, että suomalainen kuvakirjakuvitus syntyy vielä käsityönä, pieteetillä ja suurella sydämellä.

 

 

 

 

 

 

 

Lastenkirjahylly – 15-vuotias kapinallinen tajunnanräjäyttäjä vai jo aikansa elänyt alusta?

 

Kesken työkiireiden havahduin alkuviikosta yht´äkkiä siihen, että Lastenkirjahylly täyttää tänään 15 vuotta.
 
Syyskuussa 2009 käynnistämäni blogi oli tarkoitettu väliaikaiseksi kanavaksi tilanteessa, jossa monella taholla vähennettiin lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä.
 
Tuolloin akuutti tilanne ei ole printtimedian puolella suinkaan kuluneen 15 vuoden aikana parantunut, mutta verkon eri alustoilla kuhisee: Instagramista on tullut jo blogeja suositumpi, luetumpi ja näkyvämpi kanava, jossa kuka tahansa lasten- ja nuortenkirjoista inspiroitunut voi jakaa parhaita lukuelämyksiään reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti.

 

Mediatutkija Anu Koivunen kirjoittaa 9.9. ilmestyneessä Suomen Kuvalehden verkkokolumnissaan suomalaisen kulttuurijournalismin kaventumisesta ja eräänlaisen rillumarei-asenteen leviämisestä koko kulttuurin kentälle. 

Yksittäisiä taideteoksia paljon tärkeämpiä näyttävät olevan koukuttavat henkilöjutut raflaavista kulttuuri-ihmisistä.    

Havaintojeni mukaan henkilökeskeinen kulttuurijournalismi on jo pitkään keskittänyt myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden lähtökohtaisestikin pientä mediahuomiota samoille, jo ennestään suuren yleisön tuntemille lasten- ja nuortenkirjailijoille tai sosiaalisen median alustoilta tutuille vaikuttajille. 

Tällainen menestyksen ja maineen kierre ruokkii toki median esiin nostamien kirjailijoiden kirjamyyntiä, mutta ei pitkässä juoksussa edistä tietoisuutta kotimaisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden monipuolisesta tarjonnasta.
 

Anu Koivunen viittaa kolumnissaan siihen, kuinka laadukkaan kulttuurijournalismin tekeminen sälytetään nykyisin erilaisten säätiöiden rahoituksen vastuulle (uusimpana Koneen säätiön rahoittama Longplayn kulttuuritoimitus). 

 

Ilokseni myös Lastenkirjahylly on saanut 15 vuoden aikana rahoitusta eri säätiöiltä ja rahastoilta. 

Tähän mennessä olen julkaissut Lastenkirjahyllyssä hieman yli 2200 arviota, jotka tuskin olisivat syntyneet silkasta intohimosta ja rakkaudesta lajiin.

 

Koen, että tämä 15 vuoden (väli)etappi on taas yksi hyvä syy kuulostella, mihin eri tarpeisiin Lastenkirjahyllyä luetaan. 

 

Anna siis Lastenkirjahyllylle aineeton syntymäpäivälahja ja kerro, millä tavalla  hyödyt omassa ammatissasi tai arjessasi Lastenkirjahyllystä. 

 

Entä onko Sinulla kehittämisideoita, erityistoiveita tai haluatko antaa muuta vapaasanaista palautetta?  

 

Voit kommentoida suoraan blogin kommenttikenttään tai Facebookiin tai lähettää sähköpostia paivi.heikkilahalttunen(at)gmail.com. 
 

 

 

 

Sirppa Kauppisen tietokuvakirja Kirja ja minä. Pieni opas kirjojen maailmaan ilmestyi Otavan kustantamana 1958. Kuvitus Hilkka Rosolan. 

Näyttely nuortenkirjallisuuden pirkanmaalaisista uudistajista

Kirjailijapotretti © Emmi Jormalainen 

Kaverusten kirjakapina. Asko Martinheimo ja Uolevi Nojonen nuortenkirjallisuuden uudistajina. IBBY Finlandin kokoama näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutissa 14.4.–4.6.2023 museon aukioloaikoina. Vapaa pääsy. 

 

 

 

 

 

Suomalaisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiasta on tehty eri aikoina lähestymistavaltaan ja laajuudeltaan erilaisia poikkileikkauksia. Kirjailijat ovat päässeet kertomaan teostensa synnystä ja heidän tuotantoaan on esitelty erilaisissa kirjailijahakemistoissa. 

 

Toisinaan on tarpeen tehdä kirjailijoiden kuolemankin jälkeen summausta heidän elämäntyönsä merkityksestä. 

 

IBBY Finlandin työryhmä (Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa) on  toteuttanut Tampereen Työväenmuseo Werstaan sympaattiseen näyttelytilaan, Komuuttiin, jo kolme pirkanmaalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta esittelevää näyttelyä. 

 

Ensimmäinen esitteli Leena Härmän (1914–2008) monipuolista lasten- ja nuorten- ja näytelmäkirjailijan uraa vuonna 2019. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2021, oli  Rauha S. Virtasen (1931–2019) tuotannon esittelyn vuoro.

 

Uusin, viime perjantaina avattu näyttely, esittelee Uolevi Nojosen (oik. Ylä-Nojonen, 1939–2021) ja Asko Martinheimon (oik. Matsson, 1934–2002) elämäntyötä ja tuotantoa.

 

Nojosta ja Martinheimoa yhdistää useampikin asia. 

 

Kumpainenkin teki pitkän työuran kansakoulun ja peruskoulun opettajana. 

Pirkanmaalaisuus lujitti kirjailijakollegoiden yhtedenpitoa. He kirjoittivat yhdessä salanimellä A. U. Pirkkala kaksi varhaisnuortenkirjaa Juttu on Tandem ja Tandem iskuu suoneen (WSOY 1982)

Vuonna 1967 järjestettiin Pirkanmaan nuorisoromaanikilpailu, jossa Martinheimon käsikirjoitus sai ensimmäisen palkinnon ja Nojonen sai kunniamaininnan. Molemmat käsikirjoitukset ilmestyivät seuraavana vuonna WSOY:n julkaisemina nuortenromaaneina Polttaa, polttaa…  ja Sigmund Freudin kaamea flunssa. 

Nojonen debytoi kirjoituskilpailun kautta. 

Martinheimolta oli ilmestynyt aiemmin Valistuksen kustantamina kokoelma Näytelmiä kouluille ja nuorisokerhoille sekä varhaisnuortenromaani Tulvaniityn päämaja (1965).

Vitriinissä Asko Martinheimon tuotannostaan
saamia mitaleja, mm. Anni Swanin mitali, sekä 
poikien isälleen nikkaroima pursi, jossa
on sulkakynä purjeena. © Kuva PHH.

 

Toisessa vitriinissä on esillä Uolevi Nojosen kirjailijan
työn tarpeistoa, mm.matkakirjoituskone ja ruskea huopahattu. © Kuva PHH. 

Sekä Martinheimo että  Nojonen kirjoittivat myös kuunnelmia, tv-näytelmiä ja tv-sarjoja sekä näytelmiä lapsille, nuorille ja aikuisille.   

Nojosella oli lahjoja myös kuvataiteilijana. 

Kun Martinheimo lavensi tuotantoaan 1980-luvulla fantasiaan, hän luonnosteli lyijykynäpiirroksiinsa Tuhkanaama ja Taivaantakoja -kirjansa (WSOY 1987) henkilögalleriaa. Esimerkkejä näistä löytyy myös Werstaan näyttelystä. 

 

Martinheimon ja Nojosen 55 vuotta sitten ilmestyneet teokset uudistivat merkittävästi modernia suomalaista nuortenromaania erityisesti kuvatessaan nuoruuden ja aikuisuuden taitekohdassa eläviä poikapäähenkilötä. 

Nojosen esikoisesta olen kirjoittanut kirjailijan 80-vuotis-syntymäpäivän kunniaksi kesällä 2019 Lastenkirjahyllyyn.

 

Martinheimon Polttaa, polttaa… -kirjan luin pitkästä  aikaa viikonloppuna uudelleen, ja hämmästyin sen rohkean-modernia kerronnallista otetta. 

Henkilöiden välinen vuoropuhelu esitetään näytelmäkäsikirjoitusten tapaan siten, että puhujan etu- tai  sukunimi ilmoitetaan tekstissä toistuvasti. 

Päähenkilö Ami suorittaa kesäyliopistossa englannin ehtojaan ja on kesätöissä rakennustyömaalla apupoikana. Romaani kuvaa Amin elämää viikon ajan; siihen mahtuu paljon tapahtumia, kohtaamisia, tunnelmia ja sisäistä kasvua. 

Israelin hyökkäys Egyptiin kuohuttaa uutisissa, mutta samalla tuodaan esille Suomen vasta 50-vuotinen itsenäisyys, johon kansalais- ja talvi- ja jatkosodat vielä luovat pitkät varjonsa. 

 

Vielä 1970-luvulla nuortenkirjallisuus ylsi suurimpienkin sanomalehtien kulttuuriosastoille kantaaottavien keskusteluiden pohjaksi. 

Asko Martinheimo otti tarvittaessa hyvinkin räväkästi kantaa moniin luottamus- ja yhdistystoimissa havaitsemiinsa epäkohtiin toimiessaan Suomen Nuorisokirjailijat ry:n puheenjohtanana (1969–1971), Pirkkalaiskirjailijat ry:n varapuheenjohtajana (1971—1988), ja valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenenä  (1986—88 sekä varapuheenjohtajana 1989—1991). Asko Martinheimo oli myös Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin (nyk. Lastenkirjainstituutti) perustajajäseniä. 

Martinheimo kehitti  Tampereen Yhteiskoulun opettajan toimessaan luovan kirjoittamisen opintoja ja hän opetti myös kirjoittamista Oriveden opistossa. Kenties näiden töiden oheisena syntyi oivallus lyhytproosan merkityksestä kouluopetuksessa. 

Mestarilaukaus ja muita kertomuksia (WSOY 1983), Kivensiruja. Seitsemän kertomusta (WSOY 1992) ja Isojalkainen poika. Kuusi tositapausta (WSOY 1996) hakevat edelleen vertaistaan nuorten novellistiikassa.

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden etujärjestön 25-vuotisjuhlavuotena
 1971 Martinheimo otti kantaa edustamansa kirjallisuuden 
osa-alueen asemaan. Näyttelyssä esillä oleva kirjoitus julkaistiin 
Turun Sanomissa ja Suomen Sosialidemokraatissa 8.10.1971. 
Kuva © PHH. 

 

Kaverusten kirjakapina -näyttely tekee monipuolisesti kunniaa kahdelle suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kehittäjälle. 

Näyttely havainnollistaa myös kiinnostavasti nuortenkirjallisuuden kansitaiteen kehitystä eri vuosikymmeninä.

Ismo Loivamaan näyttelyjulkaisuun kirjoittama  artikkeli "Kuiskaus kuuluu huutoa paremmin" luotaa kattavasti Nojosen ja Martinheimon tuotantoa.  

Toivon mukaan artikkeli kannustaa myös eri-ikäisiä lukijoita tutustumaan kirjailijoiden tuotantoon. 

 

© Kuvat PHH