”Mä halusin vielä olla vapaa”

Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä. 267 sivua. Kannen suunnittelu Tiina Palokoski. Otava 2014. 

Tuija Lehtisen nuortenromaani Tyttö elää kesäänsä toi rouva Huulle omituisen assosiaation F. E. Sillanpäähän. Sillanpää on tosiaan kirjoittanut vuonna 1953 romaanin Poika eli elämäänsä.

Hetkeen Lehtinen ei ole kirjoittanutkaan teini-ikäisistä tyttösankareista, joten tartuin uteliaasti tähän opukseen. 

Keväällä alkoi myös nuoremmille tyttölukijoille suunnattu uusi Saimi ja Selma -sarja avausosalla Saimi ja Selma – salainen ihailija (Otava). Sen sankareina ovat kuudesluokkalaiset, aiemmasta Rebekka-sarjasta tutut Kiinasta adoptoidut tytöt.

Kesä tarjoaa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa aina enemmän irtiottoja harmaan-valjusta arjesta, jota koulu, aikataulut ja harrastukset eivät pidättele.

17-vuotias Julia on asunut nuorisokodissa kontrollikykynsä menettäneen äidin risaisen elämän vuoksi. Julia ottaa nuorisokodistakin hatkat ja lähtee liftaamaan kohti tarkemmin määrittelemätöntä seikkailua. 

Lehtisen nuortenromaanissa Tyttö elää kesäänsä on oikeastaan kolmen pienoisromaanin ainekset, sillä Julia pysähtyy kolmeen kohteeseen pidemmäksi ajaksi ja muuntautuu road trippinsä aikana vielä useampaan sivupersoonaan: Kukkamekko-Kertuksi, Pokerinaama Mailaksi, Onnen maan Anniksi ja Ihmemaan Lisaksi. 

Lehtisen aiempien romaanien tapaan luvassa on originelleja ihmiskohtaloita, juonittelua, häikäilemätöntä laskelmointia, höplästä vetämistä ja keimailua kulmakunnan tavoitelluimpien nuorukaisten kanssa.

Ovelaa lukijoiden koukuttamista muodinmukaiseen nuortenkirjagenreen Lehtinen käyttää viimeisessä Julian kesäreissun etapissa, jossa tyttö päätyy steampunkia ihailevien roolipelien maailmaan solahtaneiden nuorten yhteisöön!

Julian oma persoona ei tule lukijalle kovinkaan läheiseksi. Tyttö on kuin liukas saippua, joka lipeää otteesta. Hiukan turhan yksipuoliselta tuntuu Julian ja äidin välinen tragedia, joka kilpistyy Julian kyökkipsykologisoivaan oivallukseen, että kaikki johtuukin äidin alemmuudentunnosta:

Jos mä ajattelin mun elämää ennen tätä kesää, se oli myös ollut yhtä liveroolipeliä. Rooli oli aina vaihtunut lennossa tilanteen mukaan. Tärkeintä oli ollut pysyä järjissä ja säilyttää nahka ehjänä. Suurimpana uhkana järjelle mä olin kokenut mutsin. Nyt, kun mä olin nähnyt sen koulutodistukset, mä ymmärsin sitä hitusen. Avainsana oli alemmuudentunto. Sillä oli ollut loistokkaita urahaaveita ja varmaan se oli kuvitellut saavansa mieheksi ökyrikkaan prinssin. Jonkinlainen Tuhkimo-syndrooma, rääsyistä rikkauteen. Mä epäilin, että se oli katkera Norjaan häipyneelle isälleen sekä äidilleen, joka yksinhuoltajana ei ollut pystynyt hankkimaan sille kaikkea, mitä se halusi ja oli vielä kuolla kupsahtanut ja jättänyt mutsin yksin. Omien haaveiden tyssääminen oli lietsonut sen kaunaa elämää kohtaan, ja se oli ruvennut muuntelemaan menneitä. Mä olin sen silmissä sietämättömin, koska selvisin omin avuin.

Lehtisen tyttösankarit ovat aina selviytyjiä. Julia järjestää ystävällisten sukulaistensa avituksella asiansa lopulta parhain päin ja jättää höttöisen menneisyyden sujuvasti taakseen.

Lehtimajan viileydessä popsitaan kirsikoita

Edith Unnerstad & Ilon Wikland: Kirsikkakestit. Suomentanut Marjatta Kurenniemi. 32 sivua, Weilin+Göös 1972, up. 1980.

Rouva Huun jokakesäinen satopäivitys tulee tässä.

Aiempina kesinä mustikka- ja vadelmasato on antanut aiheen kirjoittaa mm. Zacharias Topeliuksen ja Maija Karman Vattumato-kuvakirjasta  ja Elsa Beskowin Pikku Puten seikkailusta mustikkametsässä. 

Naapurin kirsikkapuun sato näyttää jäävän tänä vuonna laihaksi ja räkättirastaat popsivat ne harvatkin kirsikat parempiin suihin.

Muistan hyvin lapsuudestani tämän ruotsalaisen kuvakirjan, joka sai minut haikailemaan suussa sulavista kirsikoista ja puussa kiipeilemisestä.

Timo, Titti ja Jojo viettävät kesää isoäidin ja isoisän luona.  Lasten kesänviettoa ei kahlita kielloilla ja rajoituksilla. Ilon Wikland luo jälleen ihanan puutaloidyllin, jossa on samaa henkeä kuin Astrid Lindgrenin Melukylässä.

Talo on hyvin pieni ja huoneet ahtaat. Mutta puutarha on avara. Jos lapset rymyävät sisällä liikaa, isoisä sanoo: ”Lähtekääpäs ulos leikkimään, lapset! Siellä ei ole teräviä pöydännurkkia, joihin voi törmätä ja satuttaa itsensä”. Silloin lapset ryntäävät ulos ja telmivät ja pyörivät ruohossa. He keinuvat ja heittävät kuperkeikkaa ja uittavat laivoja vesitynnyrissä ja leikkivät kauppapuotia ja kuurupiiloa. Puutarha on mainio.

Yhteenkuuluvaisuuden tunne ja kesäyön leppeys välittyvät hienosti tästä Ilon Wiklandin kuvituksesta Edith Unnerstadin kuvakirjaan Kirsikkakestit, Weilin+Göös 1972. 

Isovanhempien pihassa on valtava kirsikkapuu, jonka sadon kypsymistä lapset odottavat malttamattomina. Lapset haluavat nukkua yön intiaaniteltassa, joka on viritetty vilteistä pihamaalle. He saavat vihiä kirsikkavarkaasta ja hätistävät sen tiehensä. Mutta vorot paljastuvatkin naapurin pojiksi, joille isoäiti mielihyvin antaa valtavasta kirsikkasadosta myös ison korillisen.

Lastenkirjoissa lapsuus on aina niin yltäkylläisen ihanaa ja kirsikoita on perattavaksi aivan kukkurapäin. Ilon Wiklandin kuvitusta Edith Unnerstadin kuvakirjaan Kirsikkakestit, Weilin+Göös 1972. 

Edit Unnerstadin ja Ilon Wiklandin kuvakirja tuo oitis mieleen monia muistumia omasta lapsuudestani:  sinnikkäästi yritin ylläpitää yhtä idyllisiä lehtimajaleikkejä kerrostalon pihapihan syreeneistä muodostuneessa pöheikössä parhaan ystäväni kanssa ja haaveilin – kymmenvuotiaaksi asti perheen ainokaisena – kuvakirjan kaltaisesta sisarusyhteisöstä, joka antautuu siekailematta erilaisiin tempauksiin.

”Se oli ihmeellinen kukka, mitään sellaista ei tyttö ollut elämässään nähnyt”

Hannu Mäkelä: Tyttö ja unen kukka. Satu lapsille ja aikuisille. Kuvittanut Kristiina Louhi. 43 sivua. Tammi 1996. Ulkoasun suunnittelu Tiina Heikkonen.

Rouva Huulle viherkasvit ovat tärkeitä. Ilman niitä koti tuntuisi peräti kalsealta ja hengettömältä. 

Näin kesällä monet viherkasvit pääsevät ulkoilemaan. Tosin viimeaikaiset taajaan vaihtuvat säätilat ovat kurmuuttaneet monia kasveja: raekuurot ovat silponeet mummonpalsamin lehdet ja isoposliinikukka on ollut vähällä hukkua veteen vaikka onkin lymyillyt omenapuun oksiston suojissa amppelissa.

Kesällä on hauskaa lukea myös lastenkirjoja, joissa kerrotaan kukkien hoitamisesta. Taannoin kirjoitin Lastenkirjahyllyssä Maria Vuorion ja Leena Lumpeen kuvakirjasta Annin päivä, jossa Anni ja hänen ystävänsä valvovat yöllä nähdäkseen yönkuningattaren kukkivan. 

Kummipoikani Kuutti, 6, kuunteli äskettäin samaa kirjaa herkeämättä äitinsä ääneen lukemana.

Hannu Mäkelä on maininnut Zacharias Topeliuksen yhtenä  lukijahistoriansa keskeisenä viitoittajana. 

Yhtymäkohtia topeliaanisen satumaailman ja Mäkelän lastenkirjojen eetoksen välillä löytyykin paljon: Herra Huu on hyvin isänmaallinen ja kotipaikkasidonnainen. Monet Mäkelän lastenkirjojen lapsisankarit ovat myös järkiään punaposkisia, oikeudentuntoisia luonnon oikeuksien puolesta puhujia. Topeliuksella on satuja sairaista lapsista: sellaisen toisinto on myös Mäkelän ja Kristiina Louhen lastenkirja Tyttö ja unen kukka, jossa Liisa käy kuoleman porteilla.

Pikkuruisessa tuvassa sairasvuoteelta jalkeille noussut Liisa saa nyt vastavuoroisesti hoivata kukkia: kastella niitä ja puhella niille kannustavasti. Kristiina Louhen kuvitusta Hannu Mäkelän tekstiin kuvakirjassa Tyttö ja unen kukka, Tammi 1996. 

Kuumeen horteinen uni tarjoaa Liisalle samalla mahdollisuuden päästä toiseen todellisuuteen, unimaailmaan.

Tämä on unta, tyttö järkeili, ja kun uni jatkuu, se auttaa minua. Ja siitä saattaa myös herätä, jos eteen tulee oikein paha paikka. Niinpä tyttö rohkaistui, otti askeleen ja toisenkin, kulki niitylle ja alkoi katsella ympärilleen. 

Pieni oli niitty, pieni ja pehmeä ja vihreä, hyvä sitä pitkin oli kävellä. Niityn laidalla virtasi pikkuinen joki yhtä pikkuiseen lampeen. Ja lammen rannalla oli pikkuinen tupa, samanlainen kuin mummolla oli ollut. Silloin kun vaari oli vielä elänyt. 

Samanlainen, mutta itse asiassa tämä oli vielä pienempi; juuri kuin tytölle tehty.

Tuvasta tyttö löytää monia viherkasveja – muun muassa kliivian, peikonlehden, jucca-palmun, saint-paulian ja tuoksupelargonin. Eniten tyttöön vetoaa kuitenkin jörö, pölyinen ja piikikäs kaktus.  

Kaktus on "jörö, pölyinen ja piikikäs". Karu ulkomuoto kätkee kuitenkin salaisuuden, josta myös tyttö pääsee osalliseksi. Kristiina Louhen kuvitusta Hannu Mäkelän tekstiin kuvakirjassa Tyttö ja unen kukka, Tammi 1996. 

Tytön ihmetykseksi kasvit puhuvat hänelle. Ne maanittelevat tyttöä jäämään tupaan kasveja hoivaamaan, mutta tyttö tuntee viihtymisestään huolimatta outoa vetoa takaisin kotiin. Mutta ennen kotiin lähtöä kaktus haluaa näyttää tytölle jotain todella kaunista.

Kristiina Louhen herkkä akvarellikuvitus tallentaa viherkasvit kukin omina persooninaan. Kuvissa on uhkeaa symboliikkaa, mutta riittävän lapsentajuisessa muodossa. 

Tyttö palaa kotiin ja voimistuu vähitellen ankaran taudin kurimuksesta. Tyttö ilmoittaa äidilleen haluavansa paljon viherkasveja ja myös kaktuksen.  Mutta tämä kaktus ei tytön pettymykseksi puhu eikä pukahda saati muutenkaan osoita viihtymisen merkkejä. Tyttö vierailee vielä kerran unen tuvassa, ja saa sieltä kotiin viemisenä malttia, kärsivällisyyttä ja luottamusta siihen, että elämä ajoittaisista vastuksistakin huolimatta kantaa.

Mäkelän salaviisas satu puhuttelee aikuista ja lasta, kumpaakin tavallaan. Sen merkiksi kirjailija on nimennytkin sadun kuuluvan alaotsikossa sekä lapselle että aikuiselle.

Kuvituskuva taipuu moneksi Tammisaaressa

By/ Kylä -näyttely Galleria Elverketissä Tammisaaren keskustassa, 3. elokuuta 2014 asti. Mukana yhdeksän suomenruotsalaista kuvittajaa: Malin Ahlsved, Linda Bondestam, Lena Frölander Ulf, Anna Härmälä, Maija Hurme, Veronica Lassenius, Åsa Lucander, Christel Rönns ja Kasper Strömman. Näyttelyn kuraattori Bo Haglund. Avoinna ti–su klo 11–17. Vapaa pääsy.

Näyttelyluettelo By. Toim. Maria Lassén-Seger. Suomennos Laura Ala-Kokko. Graafinen suunnittelu Piëtke Visser. 166 sivua. Pro Artibus-säätiö 2014.

Suomenruotsalainen kuvakirjallisuus ja kuvitustaide ovat hyvässä nosteessa sekä meillä että maailmalla. Sitä todistaa myös osaltaan suomenruotsalaisen Pro Artibus –säätiön tiloihin Tammisaareen koottu yhdeksän suomenruotsalaisen kuvittajan kuvitusnäyttely By/ Kylä, joka avautui jo toukokuussa. Näyttely jatkaa elokuun alun jälkeen myöhemmin syksyllä Frankfurtin kirjamessuille ja sen jälkeen vielä muualle Saksaan.

Lastenkirjan kuvitus on erityisen otollista materiaalia interaktiivisten näyttelyiden rakentamiseen. Jokaisen lastenkirjallisuuden ystävän pitäisi ainakin kerran elämässään käydä Tukholman Junibackenissa, Astrid Lindgrenin lastenkirjahahmojen ympärille luotuun lastenkirjaparatiisissa, jonka vaihtuvissa näyttelyissä myös muut ruotsalaiset rakastetut lastenkirjailijat ja kuvittajat pääsevät esille.

By/ Kylä -näyttely koostuu puukonteista, jotka toimivat samalla kätevästi rahtikontteina näyttelyä paikasta toiseen siirrettäessä. Konteista muodostuu taloja, joista tulee kuvitukselle ja leikille myönteinen eläväinen kyläyhteisö.

Rouva Huu vieraili näyttelyssä kuluvan viikon tiistaina aamupäivästä. 

Näyttelytila on pieni mutta juuri siksi intiimi ja houkuttaa varmasti lapsia viettämään yllätyksellisessä näyttelytilassa pidemmänkin tovin. 

 Christel Rönns on hauskasti levittänyt Det Vidunderliga ägget -kuvakirjansa
kuvitukset nukkekotimiljööksi. Oikealla näkyy vilaus Kasper Strömmanin virkamiestiikereistä. Kuva PHH.

Heti ovelta avautuu Christel Rönnsin Det vidunderliga ägget -kirjan inspiroima nukkekotitalo, jonka pihalla voi rakentaa hiekkalinnan. Vierellä kohoaa Linda Bondestamin kuvakirjahahmojen kansoittaman talon julkisivu, jonka toisella puolella voi katsoa yhdessä Pixonin poikien kanssa animaatiota televisiosta. Kasper ja Nora Strömmanin Tigerkontoret -kuvakirjan virkamiestiikerit näyttävät vilkuilevan vaivihkaa animaatiota.

Maija Hurmeen Undet täcket toimii komeasti myös isoon kokoon levitettynä.
Tämän unenomaisen maiseman äärellä lapsi voi myös kokeilla elämäänsä
sammakkona. Kuva PHH.  

Animaation tekijänä tunnetun Åsa Lucanderin löytötavaratoimistosta voi siirtyä hämyisään tunnelmaan Lena Frölander-Ulfin Mörkerboken -kirjan hahmojen äärelle takkatulen loimuun. Anna Härmälän Du hör inte här, Beiron ja Du bestämmer själv, Jori -kirjoista tutut koirahahmot loikoilevat hauskassa kylpyammesohvassa.  Maija Hurmeen Under täcket -kuvakirjan kuvitus levittäytyy isoksi kuvaseinämäksi.

Linda Bondestamin Pixonin pojat lempipuuhassaan 
televisiota katsomassa. Valokuva PHH. 

Veronica Lasseniuksen värikylläiset hahmot tunnetaan myös Pikku Kakkosen Fungi-lastenohjelmasta. Malin Ahlsved on tähän mennessä tehnyt käsittääkseni vapaata taidetta, herkkiä ja vertauskuvallisestikin avautuvia akvarellimaalauksia, mutta uskoisin että hänen siveltimen jälkensä taipuisi mainiosti myös kuvakirjoihin. Toiminnallisuutta löytyy kaikista taloista, ja löytämisen ilo on jätetty lapselle ilman aikuisen liiallista päältä ohjaamisen tunnetta.

Näyttelyä havainnollistaa hyvin tämä videopätkä

Kyläkävelyn jälkeen voi tutustua kaikkiin kuvitushahmoihin myös kuvakirjojen sivuilla. Kapeaan valoisaan aulatilaan on koottu heidän tuotantonsa selailtavaksi ja kirjoja sekä postikortteja voi ostaa myös näyttelyn pienestä galleriakaupasta.

Suurin osa näyttelyssä mukana olevien tekijöiden kuvakirjoista on myös suomennettu. Etualalla vasemmalla näyttelyjulkaisu. Valokuva PHH. 

On erityisen hienoa, että näyttelystä on koottu ulkoasultaankin hivelevän hieno julkaisu, jonka toimittamisesta ja kuvittajien esittelyistä on kiittäminen Maria Lassén-Segeriä. Kuvittajaesittelyissä kiinnittää huomiota se, että suuri osa kuvittajista on hankkinut oppinsa ulkomailta. 

Kuvitusnäytteille on annettu julkaisussa reilusti tilaa. Kuvittajien esittelyiden jälkeen lukijaa hemmotellaan vielä täysipainoisilla ja syvälle suomenruotsalaiseen kuvitukseen luotaavilla artikkeleilla, joita ovat kirjoittaneet Lassén-Segerin lisäksi Mia Österlund, Elina Druker, Sara Enholm Hielm ja Krister Uggeldahl. Näyttelyjulkaisun tekstit ovat ruotsiksi ja suomeksi, ja luetteloa on tietysti kansainväliseen valloitukseen painettu myös englanniksi ja saksaksi.

Suomenruotsalaisten kuvittajien lisäksi myös suomalaiset kuvittajat ansaitsisivat vastaavan esittelyn Frankfurtissa. By/ Kylä -näyttely on vaatinut useamman tulisieluisen entusiastin työpanoksen, kuten näyttelykirjan esipuheetkin todentavat. Taloudellisen turvan näyttelylle on antanut Pro Artibus –säätiö ja näyttelyjulkaisua ovat tukeneet myös Schildts & Söderströms ja FILI.

Rouva Huu suosittelee lämpimästi kaikkia lapsiperheitä ja kuvituksesta kiinnostuneita tekemään kesäretken Tammisaareen. 

 

Linda Bondstamin Gnatto pakpak -pahvikirjasta tuttu hämähäkki on viritetty näyttelyn maskotiksi kattoon. Valokuva PHH. 

  

Hei haloo, nyt on kesä ja lastenkirjakin yltää taas otsikoihin

Rouva Huu teki alkuviikosta kesäretken Perniöön ja Tammisaareen.

Ennen kotiin saapumista lähetin tarkistusviestin kotiin, että kaikki on kohdallaan. Siippa vastasi ja kysyi, olenko jo kuullut ruotsalaisesta kuvakirjaskandaalista. En ollut.

Heh. Kotiin päästyäni sitten kävi ilmi, että kyse oli jo seitsemän vuotta sitten ilmestyneestä Gunna Grähsin kuvakirjasta Dino och Lilla Kurren (Alfabeta 2006). 

Ruotsalainen iltapäivälehti Aftonbladet uutisoi maanantaina otsikolla ”Finlandäre beskrivs som alkisar. Popular barnboksförfattare anmäls för diskriminering”.  

Grählsin kuvakirjassa kerrotaan Heikistä, joka on toisen polven ruotsinsuomalainen työvoimasiirtolainen. Heikki on työkyvyttömyyseläkkeellä, juo joskus vähän liikaa ja kannattaa tukholmalaista Hammarbyn jalkapallojoukkuetta, jonka fanit yhdistetään Ruotsissa usein väkivaltaisiin yhteenottoihin.   

Ruotsiin 1970-luvun puolivälissä muuttanut 69-vuotias Sirpa Lamminpää teki kuvakirjasta ilmoituksen syrjintäasiamiehelle, sillä hän ei halua lapsenlapsiensa lukevan kirjaa, jossa suomalaiset siirtolaiset leimataan syrjäytyneiksi alkoholisteiksi.

– Se ei tunnu hyvältä. Ajattele, jos omat esi-isäsi kuvattaisiin näin, Lamminpää huomauttaa Aftonbladetin toimittajalle. Lamminpää ihmettelee, että tällainen kuvakirjan aihe, yhden kansanryhmän leimaaminen alkoholisteiksi,  on mennyt tarkastuksessa läpi.

  

– En voi ymmärtää, että tämä kirja on hyväksytty tarkastuksessa lastenkirjaksi. Voiko kansanryhmää kuvata alkoholisteiksi lastenkirjassa ilman, että kukaan reagoi? Lamminpää kirjoittaa syrjintäasiamiehelle. 

Mitä Lamminpää tarkoittaa ”tarkastuksella”, jää epäselväksi. Kenties hän tarkoittaa kustantajan harkintakykyä, joka on hänen mielestään pettänyt kirjan kohdalla? 

Aftonbladetin uutinen ylsi oitis otsikoihin eilen myös suomalaisissa tiedotusvälineissä.

Kaivelin muistiani yön yli ja ounailuni osoittautui Helsingin Sanomien nettiarkistoa haravoidessani oikeaksi. Helsingin Sanomien ulkomaan toimituksen toimittaja Kalle Koponen kirjoitti täsmälleen samasta kirjasta syntyneestä kohusta uutisen helmikuussa 2007 otsikolla "Ruotsalainen iltasatu vie lapset täysien roskisten kännilähiöön. Maahanmuuttajapoika auttaa suomalaista pultsaria".

Kuvakirjan päähenkilö on närkästystä aiheuttaneen Heikin sijasta kuitenkin tummaihoinen saman kerrostalolähiön pihapiirissä asuva Dino-poika, joka huomaa sänkileukaisen Heikin makaavan tolkkua vailla pusikossa. Dino huolestuu Heikin kissasta ja hän auttaa Heikin asuntoonsa ja ruokkii kissan. Kuvitus todentaa Heikin ränsistyneen  ja sotkuisen asunnon inhorealistisen tarkasti.

Kuvittaja-kirjailija Gunna Grähs (s. 1954) kertoo Aftonbladetin haastattelussa pitävänsä Heikkiä tämän nimestä huolimatta ruotsalaisena. Hän on halunnut pikemminkin kuvata yhteiskuntaluokkaa kuin tiettyä kansallisuutta. Grähs arvioi ärtymyksessä olevan kyse pikemminkin siitä, että lastenkirjassa ei pidetä suotavana kuvata alkoholisteja ja kaljaveikkoja.

Grähs on Ruotsissa tunnustettu ja monipuolinen kuvittaja, jolle on myönnetty myös Elsa Beskow -plaketti vuonna 1990.

Ruotsalainen yhteiskunta pyrkii hienotunteisuuteen, poliittiseen korrektiuteen  ja  tasapuolisuuteen, olipa kyse sukupuolesta, etnisestä taustasta tai seksuaalisista vähemmistöistä. Ruotsalaisissa lastenkirjoissa levitetään koko elämän kirjo lasten silmille, ja sitä pidetään täysin normaalina.

Tämän kotitöiden ikeen alla uupuneen isän sijalla piti alunperin olla äiti, mutta ruotsalainen kustantaja taivutteli kuvittajan vaihtamaan sukupuolta toiseksi. Christel Rönnsin kuvitusta kuvakirjaan Det vidunderliga ägget, Schildts & Söderströms 2012. 

Suomenruotsalainen kuvittaja-kirjailija Christel Rönns kertoo Onnimannin kuvitukseen paneutuvassa teemanumerossa 2/2014, että olisi halunnut Det vidunderliga ägget -kuvakirjaansa (2012, suom. Perin erikoinen muna, Schidts & Söderströms 2012) kuvan perheen äidistä, joka tulee nääntyneenä kotiin painavien kauppakassien kanssa.

Kuvakirjan ruotsalainen kustantamo Bonnier Carlsen piti tällaista kuvaa epäsopivana, koska se vahvistaa kliseistä käsitystä miesten ja naisten sukupuoliroolijaosta. Kuva oli kuitenkin Rönnsille itselleen terapeuttinen, sillä hänen omassa perheessään aviomies hoitaa oikeasti suuren osan taloudenhoidosta. Rönns taipui kuitenkin kustantajan tahtoon ja teki uuden kuvituskuvan, jossa kauppakasseja kantaakin perheen isä!

Christel Rönns ihmettelee, että samainen ruotsalainen kustantamo ei pitänyt lainkaan paheksuttavana sitä, että  pienten lasten vanhemmat kuvataan kirjassa punaviinilasit vieressään.

Spurgujen halvempi punaviini tai kirkas viina aiheuttavat lastenkirjassa pahennusta, mutta lapsiperheen vanhempien punaviinilasit ovat ok –  ainakin jos on uskominen ruotsalaista lastenkirjallisuuden kustannuspolitiikkaa. Christel Rönnsin kuvitusta kuvakirjaan Det vidunderliga ägget, Schildts & Söderströms 2012.    

Gunna Grähsin kuvakirjasta hiukan keinotekoisesti paisutetut kohuotsikot kuvastavat rouva Huun mielestä havainnollisesti sitä, että lastenkirjallisuus tulee ison yleisön tietoisuuteen ennen muuta moraalisen närkästyksen, taivastelun ja paheksunnan kautta… ja usein myös sellaisena ajankohtana, jolloin muu uutistarjonta on köyhtymään päin.

Raflaavan otsikon asiasisältöä ei Gunna Grähsin kuvakirjakohunkaan yhteydessä liiemmin taustoiteta. Lastenkirjallisuuden monipuolisuus, laadukkuus ja yleiseen suvaitsevaisuuteen kannustava valtavirta jää uutisoinnin katveeseen, koska pahalta haiseva yksittäinen puliukko on paljon mediaseksikkäämpi kuin tietyn kirjallisuuden osa-alueen pitkäjänteiset ponnistelut yhteisen hyvän eteen.