Kohtaamisia

Sanna Pelliccioni & Ramona Schwartz: Mirandan mekko. 26 sivua. S&S 2026.
 
 
 


Muistan elävästi 1970-luvun alun forssalaisesta lapsuudestani romaninaisen, joka kiersi säännöllisesti kerrostaloissa kauppaamassa virkkauksiaan. 

Hänellä oli usein mukanaan kehitysvammainen poika. Naisen korea romaniasu tuntui täyttävän kotimme pienen eteisen ja pojan eloisuus vielä vahvisti entisestään tuntemuksiani.
 
Sanna Pelliccioni tarttuu kuvakirjoissaan usein ajankohtaisiin,  isoihin aiheisiin, ja  onnistuu kiteyttämään ne kompaktiin ja lapselle helposti omaksuttavaan muotoon. 
 
Viime vuosina hän on tehnyt hedelmällistä yhteistyötä erityisesti Eppu Nuotion kanssa (Anteeksi, S&S 2025, Sinä päivänä, S&S 2024 ja Lappukaulatyttö, Teos 2022). 
 
Kuvakirja Mirandan mekko on syntynyt yhdessä Ramona Schwartzin kanssa ja sen tarina pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa romanina. 

Schwartz on ottanut julkisuudessa kantaa muun muassa romanien koulutuksen puolesta ja ajanut romaninaisten oikeutta pukeutua työtehtävissä romanivaatteisiin. 

Lisäksi hän on mukana sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen romaniyhdistyksen Rakkavaha deilibosta – Puhutaan osallisuudesta -hankkeessa, joka pyrkii vahvistamaan romanien osallisuutta yhteiskunnassa. 

Mirandan kotona on tyylihuonekaluja ja muhkeita verhoja.
Sanna Pelliccionin kuvitusta yhdessä  Ramona Schwarzin
kanssa kirjoittamaan tekstiin kuvakirjassa
Mirandan mekko (S&S 2026).

 
Melissa pääsee viettämään koko päivän tätinsä Mirandan kanssa. Hän
 kokee tulevansa monin eri tavoin huomioiduksi tädin luona: 

Täti osaa olla lasten kanssa vaikka onkin jo aikuinen. Melissa haluaa olla isona itsekin sellainen – ihan niin kuin Miranda.

 
Ennen kauppaan lähtöä täti kampaa tukkansa ja laittaa sormukset sormiin.
 
Kaupan pitkässä kassajonossa jännitys yht äkkiä tiivistyy: 
 

Kaupan kassajono on kamalan pitkä. Melissa ei
jaksa odottaa vaan pyörii ja kisuaa Mirandan
ympärillä. Takana oleva nainen katsoo Melissaa tuimasti.

Kaksi naamiaisasuihin sonnustautunutta lasta tulee ihastelemaan Mirandan hametta: 

 
–    Miksi sulla on noin hieno mekko?
–    Meillä on tämmöinen perinne, tämä on romanihame.
–     On se tosiaan hieno, lapsen äitikin ihailee.

 

Tärkeä kohtaaminen kauppajonossa kuvataan oivaltavasti tiukasti
rajaten ja lapsen perspektiivistä. Sanna Pelliccionin kuvitusta
yhdessä  Ramona Schwarzin kanssa kirjoittamaan tekstiin 
kuvakirjassa Mirandan mekko (S&S 2026).

Kohtaus tuntuu laukaisevan kassajonon jännittyneen tunnelman. Kaikki katsovat toisiaan hieman toisin kuin ennen, arvostavammin ja kaikkien omintakeisuuden ja olemuksen paremmin tiedostaen.

Mirandan mekko kertoo onnistuneesti ja tiiviisti eheän tarinan vain 26 sivussa. Mitään ylimääräistä rönsyä ei tarvita.
 
Sanna Pelliccionin kuvituksessa Mirandan musta pitkä samettihame on usein keskiössä. 

Räiskyvämmät värit löytyvät muualta: tädin kodin sisustuksesta, kontrastia tehokkaasti antavasta Melissan keltaisesta koltusta ja kaupan asiakkaiden vaatetuksesta. 

Kuvakirjan lopussa on vielä kolmas tärkeä kohtaaminen, kun Melissan äiti tulee hakemaan tytärtään kotiin. 

Viimeisellä aukeamalla korostuu romanien välinen
tiivis perheyhteys. Sanna Pelliccionin kuvitusta yhdessä
 Ramona Schwarzin kanssa kirjoittamaan tekstiin
kuvakirjassa Mirandan mekko (S&S 2026).

 
Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin yhteisten kuvakirjojen tapaan Mirandan mekon lopusta  löytyy pieni infoteksti, joka antaa kirjaa lapsen kanssa lukevalle aikuiselle mahdollisuuden halutessaan syventää teemaa eteenpäin. 

 
 

 

 

 

Joka kodin värikirja

Heli Laaksonen & Elina Warsta: Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä. 72 sivua. Orava-kirjat 2025.

 

Uus färi ol juur syntyny.
Se ol semmonen ko vastsyntyny o:
ei kenenkä näköne viäl,
pehmiä, pyöriä ja yksinkertanen ko
liina al nouseva pulla. – –
 
Katkelma runosta "Färi sai nime"

 

 
 
Heli Laaksosella on ihmeellinen kyky energisoida ja voimaannuttaa lukijansa. 
 
Laaksosen ja Elina Warstan Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä on ikärajaton runokuvakirja ja tietokuvakirja väreistä.  
 
Runot kertovat yleensä tarinan: Runossa ”Kevätjuhlapulma” siemen miettii sysimustassa mullassa, mitä laittaisi päällensä kevätjuhliin. 

Joskus runot ovat täynnä tietoa, oivalluksia ja havaintoja,  kuten ”Lila työhaastattelus”, jossa Lila-tyttö lähtee työnhakuun palolaitokselle.  
 
”Mitä maalar ei ehtiny maalaama” -runossa kerrotaan työlleen omistautuneesta maalarista, joka kokee kaikki valkoiset asiat, ruoka-aineet, esineet ja eläimet haasteena.
 
Erityisen kiireistä aikaa maalarille on pääsiäinen:
 

– –  Päässiäisen vast puuha ol: 
oi miljoona miljona miljona valkost muna! 
Niist kuariutus valmiiks keltassi tipui.
 
Kukas ne o jo kerjenny maalama?

 
Laaksonen ilkamoi myös nasevasti ”Färiallerkia” -runossa nykyisille sisustustrendeille, joiden kalvakasta  väripaletista löytyy valkoista, mustaa ja beessiä. 
 
Aina runot eivät suoranaisesti  liity tiettyyn väriin, mutta silloin Elina  Warstan kuvitus saa hoitaa visualisoinnin ja kuvan katsoja pääsee kylpemään  tietyssä värisävyssä. 

Samalle aukeamalle taitetut ”Kylmi”- ja ”… lämpimi” -runot havainnollistavat kylmien ja lämpimien värisävyjen eroja konkreettisesti, sanoin ja kuvin.

Kylmien ja lämpimien värisävyjen havainnollistamista.
Elina Warstan kuvitusta Heli Laaksosen runokuvakirjaan
Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä
 (Orava-kirjat 2025).

 
”Ihmisen färine” -runo ottaa kauniisti kantaa moniarvoisuuden puolesta
 

Näeks ihmist:
yks o viti,
toine on piki,
kolmas ruskia ko rannan kivi – – 

 
Sama teema jatkuu runossa ”Tul föli”, jossa haastetaan kaikkia ruskeita lähtemään rauhanmarssille, kaakaota, teetä, kanelia ja jopa mämmiä.
 
Ja taas palataan värioppiin: 
 

–      – Kaikkien pualel o ruskia väki!
Meis o hippu sinist, trippu punast,  tippa keltast,
tuuttaus valkost, priiskale musta.
 
Ruskia o rauhan färi.
 

 

Variaatioita ruskeasta runossa "Tul föli". Elina Warstan kuvitusta
Heli Laaksosenrunokuvakirjaan Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä
 (Orava-kirjat 2025).

 
En ole vähäisessäkään määrin lounaismurteiden asiantuntija, mutta runoja ääneen lukiessa huomaan ymmärtäväni vaivattomasti olennaisen ja nauttivani niiden rytmistä ja huumorista. 

Aloittelevalle murrelukijalle Laaksonen tarjoilee myös sanastonselityksiä kirjan lopussa ja perustietoa lounaismurteista. 

Teoksen monikäyttöisyyttä laventaa vielä ”Väriesitelmä”, essee väreistä, niihin liitetyistä uskomuksista ja merkityksistä ja väriopin historiasta lähdeviitteineen kaikkineen.
 

 
Lisää kuvakirjoista väreistä:
 

Pipsa Pentti: Lyyli ja karmea värinkäsitys, Otava 2020
 
Mauri Kunnas: Riku, Roope ja Ringo: Värikäs päivä, Otava 2025 up.
 
Christel Rönns: Totti ja villit värit, Lasten Keskus 2022
 
Metsämarja Aittokoski: Pikkuli oppii värejä, Mäkelä 2021
 
Marika Maijala: Väriverstas, Etana Editions 2021
 
Ella Brigatti: Sängynaluskansa: Pensseli on punainen / Pensseli on keltainen / Pensseli on sininen / Pensseli on vihreä, Kulttuurikioski 2019 

Aino-Maija Metsola: Värit, Nemo 2015
 
Jenni Erkintalo: Värejä meressä, Etana Editions 2014

Lastenkirjoissa koirat opettavat nyt tunnekasvatusta

Kitty Crowther: Tahdon koiran eikä väliä minkä! Suomentanut Katri Tapola. 49 sivua. Etana Editions 2024. 

Petteri Paksuniemi: Rescuekoira Rakke. 95 sivua. Käsite-kirjat 2024. Kansikuva Sami Liuhto. 

 

Lapsen haave saada koira tai muu lemmikki on yksi nykylastenkirjallisuuden kestoaiheista, jonka avulla harjaannutetaan tunnetaitoja ja opetellaan toisinaan myös pettymyksen sietoa. 

Koira-aiheisiin lastenkirjoihinkin on tullut viime aikoina kiinnostavia variaatioita. Moninaisuuden teema  näkyy vaikkapa siinä, että koirat ovat rotukoirien sijaan yhä useammin rescuekoiria. 

 Kitty Crowther on maailmalla hyvinkin tunnettu belgialainen lastenkirjailija ja kuvittaja. 

Hän sai vuonna 2010 Astrid Lindgrenin elämäntyön kunniaksi perustetun ALMA-palkinnon, joka on rahallisesti suurin lastenkirjoille jaettava palkinto. 
 

Suomessa Crowtherin tuotannosta tunnetaan entuudestaan ainoastaan kuvitus alankomaalaisen Toon Tellegenin lastenkirjaan Oravan syntymäpäivät (Nemo 2010, suom. Tarja Roinila). Lisäksi Astrid Lindgrenin jouluaiheisten satujen antologiasta On hauskaa, kun on joulu! (WSOY 2022) löytyy Crowtherin kuvitus ruotsalaisen ikoniseen Viktor Rydbergin Tonttu-runoon.

Kuvakirjoihin keskittynyt Etana Editions on julkaissut Crowtherin oman kuvakirjan päättäväisestä ja karismaattisesta Millie-tytöstä, joka käy väsytystaistelua äitinsä kanssa saadakseen koiran. 

Millie on tottunut saamaan haluamansa. Hän lienee perheensä ainokainen ja käy varakkaille lapsille suunnnattua  yksityiskoulua. 

Löytöeläinkoirat elävät ankeassa, vankilaa muistuttavassa
 jyhkeässä rakennuksessa. Kitty Crowtherin kuvitusta kuvakirjaan
Tahdon koiran eikä väliä minkä (Etana Editions 2024).  

 

Koirahinkua pahentaa vielä entisestään se, että luokkakaverit perustavat koirakerho DOGSin, jonne saa tulla oman koiran kanssa.

Lopulta äiti taipuu Millien painostuksen alla. Äidillä on kuitenkin yksi ehto: koira haetaan löytökoiratalosta. 

Sieltä löytyy sähäkän oranssi villakoira, Prinssi. 

Tyttö on onnensa kukkuloilla, kunnes hän vie sen ylpeänä kouluun ja muut kaverit antavat koirasta tuomionsa:

– Mikä kumma tuo kammotus oikein on? Lucia kiljahtaa. 

Eihän se ole edes ROTUkoira! hän jatkaa. 

Janika suhahtaa: se on joku sekasotku. 

Varmaan kääpiölammas, Marielle tirskuu. 

Ha, ha, ha! 

 

Luokkakavereiden mustavalkoinen ja jyrkkä ajattelu kiteytyy
oivaltavasti myös heidän koiriensa väreihin. Kitty Crowtherin kuvitusta
kuvakirjaan Tahdon koiran eikä väliä minkä (Etana Editions 2024).  

Prinssi irtautuu talutushihnasta ja lähtee apeana pois. 

Kotona Millie katuu sitä että antoi muiden mielipiteen vaikuttaa itseensä. Tyttö  lähtee sateeseen etsimään Prinssiä ja tuo sen takaisin kotiin.

Seuraavana päivänä Millie kohtaa vanhan miehen, joka ihastelee Prinssiä ja kertoo sen olevan äärimmäisen harvinainen koira, joita elää ainoastaan eräällä pienellä japanilaisella saarella keisarin hovissa. Mies paljastaa myös, että koiralla on aivan erityisiä lajityypillisiä ominaisuuksia.  

Crowtherin tunnelmaltaan hieman viisto ja samalla veikeä tarina yllättää moneen kertaan. Rivien välissä se korostaa alleviivaamatta myös koiran omistamiseen liittyvää vastuuta sekä koiran ja emännän välille syntyvää tunnesidettä.

Kuvituksessa hän tyylittelee reippaasti lapsista karikatyyrejä, joiden olemukseen kiteytyy suuria tunteita. 

Osa kirjan aukeamista on jopa kokonaan oranssilla taustalla. 
Kitty Crowtherin kuvitusta kuvakirjaan 
Tahdon koiran eikä väliä minkä 
(Etana Editions 2024). 

Kuvituksen energisoivana tehostevärinä kulkee kautta tarinan yliviivaustussista tuttu sähäkkä oranssi väri, joka tuo visuaaliseen ilmaisuun aivan erityistä sähäkkyyttä. Oranssin värin voi tulkita myös Millien voimakkaan tahdon symboliksi. 

 

Petteri Paksuniemen lastenromaanissa lapsi on jo aiemmin kärttänyt koiraa ja kirja alkaa suoraan kohtauksella, jossa  koira saapuu  Ninnin perheeseen. 

Äiti on käynyt hakemassa sen ”Suomen ja Venäjän rajalta, jonne se oli tuotu Pietarin läheltä koiratarhasta”: 

 

Siinä se uusi perheenjäsen ihan kuin tärisi kauhean takkuisena ja likaisena korvat ja häntä luimussa. Ei tullut kotiin pientä suloista koiranpentua, vaan semmoinen iso rähjäinen piski.

 

Rescuekoiran kotiutuminen ja kouluttaminen ei käy käden käänteessä ja Rakkea täytyy käyttää eläinlääkärissäkin useampaan kertaan. Ninni kuulee vanhempiensa käymän keskustelun liittyen Raken vaivoihin, ja pelkää että Rakke viedään lopetettavaksi. Niinpä hän päätyy piileskelemään ystävänsä isoäidin siirtolapuutarhamökkiin. Ninni päättää myös ryhtyä vegaaniksi.

Nidotun lastenromaanin formaatti saattaa olla potentiaaliselle kohderyhmälle hieman haastava: kansikuva ei liiemmin houkuttele ja tarina olisi hyötynyt isommasta kirjasimesta ja kuvituksesta. Tarinassa itsessään on kyllä aineksia myös jatko-osalle.

Herkästi myötäeläen

 

Annika Hämynen: Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä ja jännittämisestä. Kuvitus Johanna Lehtomaa, 60 sivua Kumma Kustannus 2024.

 

Erityisherkät lapset ovat tulleet sankoin joukoin osaksi lastenkirjallisuuden henkilögalleriaa.
 
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! on jo toinen aistiherkän Kaikun arjesta kertova lastenkirja. Apua, sukissani on lohikäärmeitä. Satuja aistiherkkyyksistä (Kumma 2022) ilmestyi pari vuotta sitten. 

 
Uudessa kirjassa on kolme erillistä tarinaa, joissa Kaiku jännittää päiväkodin jumppahetkeä, käy perheen kanssa tivolissa ja viettää syntymäpäivää. 

 
Hän on kehitellyt itselleen erilaisia luovia selviytymiskeinoja ja myös hänen läheisensä suhtautuvat herkkyyteen myötäeläen ja pyrkivät kaikin tavoin helpottamaan lapsen oloa.
 
Kun Kaikua jännittää mennä karusellin kyytiin, hän keksii,  että krokotiilipehmolelu voi mennä hänen puolestaan: 
 

Kaiku asettaa Pöhkelin varovasti karusellin penkille. Kuljettaja napsauttaa turvavyön kiinni. Kaiku katselee, kun Pöhkeli kiertää verkkaisesti ympyrää krokotiiin kyydissä. Sillä näyttää olevan mukavaa. 

Pehmolelu Pöhkeli pääsee karuselliin Kaikun puolesta.
Johanna Lehtomaan kuvitusta Annika Hämysen tarinakokoelmaan
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä ja jännittämisestä
(Kumma kustannus 2024). 

 

 
Sen lisäksi että Annika Hämysen tarinat antavat vertaistukea aistiherkille lapsille, ne auttavat  myös lapsen läheisiä ymmärtämään paremmin, miltä herkkyys esimerkiksi hajuille tai äänille tuntuu lapsesta itsestään. 
 
Hauskasti tuodaan myös esiin Kaikun syntymäpäivään liittyvä jännitys: ”Edellisestä syntymäpäivästä on kulunut jo vuosi, ja Kaiku tarvitsee aikaa tottuakseen syntymäpäiväsankarina olemiseen”. 

Kaiku ei aluksi ole lainkaan innostunut ajatuksesta,  että kotiin tulee paljon vieraita häntä juhlimaan, vieraat hajut ja tuoksut ja äänet kuormittavat häntä.

 
Illan päätteeksi Kaiku menee kylpyyn: 
 

–  – Kaiku huomaa, että hänen vaatteensa tuoksuvat sateenkaarikirjaimilta ja ihokin tuntuu paksulta, ihan kuin vieraiden hajut olisivat imeytyneet siihen. Hän haluaa kylpyyn, sillä jännittävän juhlapäivän jälkeen hän ei jaksa tuoksua toisilta ihmisiltä.

 

Kaikun päässä vilisevät vilinäiset havainnollistuvat Johanna
 Lehtomaan kuvituksessa Annika Hämysen tarinakokoelmaan
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä
ja jännittämisestä(Kumma kustannus 2024). 

Kirjan lopussa on vielä lastenpsykiatrian erikoislääkärin Anita Puustjärven tietoisku aikuisille aistitiedon käsittelyn ja säätelyn vaikeuksista. 
 
Johanna Lehtomaa havainnollistaa kuvituksessaan Kaikua hälyisässä tivolissa kiusaavat vilinäiset siivekkäinä pikku-ukkoina. 
 
Yhteisöpedagogi Annika Hämynen on työskennellyt aiemmin perhepäivähoitajana.  

Ylistys väreille ja räiskyvälle elämänasenteelle

Ilona Partanen: Mummi Värikäs, 33 sivua. Kumma 2024. 

 

Kuvakirjoissa on edelleen usein aivan liikaa tekstiä. 

 

Ilona Partasen kuvakirja Mummi Värikäs on hyvä esimerkki sopivan niukkatekstisestä kuvakirjatarinasta, joka antaa kuvituksen puhua puolestaan. 

Plussaa kirja saa myös selkeästä, helppolukuisesta fontista, joka tukee myös hiljattain lukemaan oppineen lapsen itsenäistä lukemista. 

Ensimmäiset itse luetut kirjat voivat vallan hyvin olla juoneltaan riittävän selkeitä kuvakirjoja, joista lapsi saa nopeasti tyydytyksen ja onnistumisen tunteen alusta loppuun itse luetusta kirjasta! Tarvittaessa kuva tukee luetun ymmärtämistä. 

 

Kuvittaja ja  graafinen suunnittelija Ilona Partanen tunnetaan entuudestaan monista kuva- ja tietokuvakirjojen kuvituksistaan. 

Hän on poikkeuksellisen muuntautumiskykyinen kuvittaja. 

Edellinen Partasen oma kuvakirja Talo nimeltä Panda (Kumma 2022) oli viivaltaan, muotokieleltään ja väriskaalaltaan tyyten toisenlainen kuin tämänvuotinen uutuus, Mummi Värikäs. 

Tämä mummi kaihtaa selvästi kaikkea arkista tavanomaisuutta. 

Hän maalaa ateljeessaan puuleluja kirkkailla, energisillä väreillä: "Maalatessaan hän poreilee ja räiskyy kuin maailman mahtavin ilotulitus". 

 

Mutta nyt Mummi on kadottanut jotakin itselleen todella tärkeää ja hän lähtee etsimään kadonnutta asiaa kaupungin torilta. 

Jäätelökioskin myyjä on ymmällään mummin pulman kanssa.
 Ilona Partasen kuvitusta kuvakirjaan Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 

Tarinan edetessä paljastuu, mikä mummilta on hukassa. 

Aukeama toisensa jälkeen muuttuu vähävärisemmäksi, kun yksi kerrallaan päävärit häviävät ja muuntavat maiseman vähitellen ensin harmaaksi ja lopulta värit häviävät kokonaan ja aukeamalla onkin pelkkää valkoista!

Hieman ennen dramaattista käännekohtaa ja kokonaan 
valkoista sivua mummin näkymät näyttävät näin ankeilta. 
Ilona Partasen kuvitusta kuvakirjaan Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 

Lopulta kaupungin asukkaatkin havahtuvat värien katoamiseen. 

Mutta onneksi mummi löytää etsimänsä: silmälasinsa, joiden ansiosta värit palautuvat paitsi hänelle myös muille kaupunkilaisille.

Mummin huojennus silmälasien löytymisestä saa
ansaitusti näin raflaavan aukeaman. Ilona Partasen kuvitusta
kuvakirjaan Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 

Havainnollisesti ja hauskasti kuvakirja todentaa, kuinka tärkeässä roolissa värit ovat meidän kaikkien elämässä…. ja kuvakirjoissa! 

Huomiota ansaitsee myös kuvakirjan oivaltava kansitaide: mummin hahmo jatkuu nimittäin etukannesta myös takakanteen!

 

 

Perheiden moninaisuudesta ilman alleviivausta

Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Kaksi tätiä nimeltä Veera. 40 sivua. WSOY 2023. 

 

 

Esteri ja Viljami luimistelivat lastenhuoneen ovelta. Oli kurjaa, kun vanhemmat riitelivät. Silloin heidän sanansa sinkoilivat huoneesta toiseen kuin vaahtomuoviset pyssynpanokset.

 

 

Perhedynamiikka ja erityisesti sen kipupisteet näkyvät nyt monin eri tavoin lastenkirjoissa.

 

Anna Elina Isoaron ja Mira Malliuksen kuvakirja alkaa vanhempien kipakalla keskustelulla kotitöihin liittyvistä vastuualueista. 

Isä mesoaa ja puhkuu, äiti ärisee ja äkämöi. 

 

Yön yli nukuttuaan vanhemmat ilmoittavat lähtevänsä kahdestaan viikonloppulomalle. 

Pallo-Veeran pihalta löytyy aina auttavia käsiä ja juttuseuraa.
Yhteisöllisyys huokuu Mira Malliuksen kuvituskuvasta monin
eri tavoin. Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron tekstiin
kuvakirjassa Kaksi tätiä nimeltä Veera (WSOY 2023). 

Esteri ja Viljami pääsevät tätiensä hoteisiin, kummallekin yhdeksi yöksi.  

Molempien tätien nimi on Veera, mutta luonteeltaan ja elämäntavoiltaan tädit ovat hyvin erilaisia. 

Lapset ovat keksineet tädeille lisänimet vaatetuksen perusteella: toinen on Raita-Veera ja toinen Pallo-Veera. Raita-Veera elää puolisonsa kanssa, mutta heidän arkensa on niin kiireistä, että he eivät kaipaa siihen omia lapsia. Pallo-Veera asuu yksinään, mutta yhteisöllisessä pihapiirissä seuraa saa aina kun itse haluaa. 

Esterin ja Viljamin suvussa on paljon kaksosia: kaksosuus yhdistää lasten lisäksi myös Pallo-Veeraa ja äitiä ja Raita-Veeraa ja isää.

 

Raita-Veera ei puolisonsa kanssa kaipaa elämänsä täytteeksi 
omia lapsia. Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron tekstiin 
kuvakirjassa Kaksi tätiä nimeltä Veera (WSOY 2023). 

Kuvakirja on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka moninaisuus ja moniarvoisuus näkyy lastenkirjallisuudessa ilman turhaa alleviivaamista. 

Lapsettomien tätien kautta Esteri ja Viljami pääsevät kurkistamaan toisenlaiseen arkeen ja elämäntapoihin. Lapset nauttivat tätiensä jakamattomasta huomiosta sekä tätien hieman erilaisesta arjesta, ruoasta ja tavasta viettää vapaa-aikaa. 

 

Hyvin vaivihkaisesti Mira Malliuksen kuvitusaukeama tuo esille
perhesiteen lujuuden, kun lapset kapsahtavat vanhempiensa
syliin pienen eron jälkeen. Aikuinen kuvan katsoja samastuu
myös Pallo-Veera-tädin tuntoihin. Malliuksen kuvitusta Anna Elina
Isoaron tekstiin kuvakirjaan Kaksi tätiä nimeltä Veera (WSOY 2023). 

Viikonlopun jälkeen silmin nähden rentoutuneet riitansa sopineet vanhemmat noutavat lapset Pallo-Veeran luota, ja jälleennäkemisessä taitaa olla kyyneleitä kaikkien osapuolien poskilla.

Mallius luo pienin vedoin kuvitukseen erilaisia miljöitä ja tunnelmia.

 

 

Anna Elina Isoaro ja Mira Mallius aloittivat yhteistyön kuvakirjalla Sinä yönä tuli talvi  (WSOY 2021). 

Kuvakirja kertoi pikkusisaren kuolemasta heti syntymän jälkeen.  Perheen kriisitilanteen kuvaus keskittyi  esikoisen suruun, kun odotuksen jännitys yht äkkiä katkeaa traagiseen murheeseen.