Veikeä ja filosofinen kuvakirja tyhjästä huoneesta

  

 

Isabella Nilsson & Marika Maijala: Ivars tomrum, 32 sivua, Natur & Kultur 2024.

 

Det här är Ivar. Han är sju år gammal, räknat i baklängesår. När mamma och pappa är på jobbet är det Ivar som måste vakta tomrummet.

 

Monet suomalaiset kuvittajat tekevät nykyisin yhteistyötä ruotsalaisten kirjailijoiden kanssa. Esimerkiksi Linda Bondestam on kuvittanut useampia Ulf Starkin kuvakirjoja. 

 

Isabella Nilsson (s. 1989) debytoi vuonna 2011 nuortenromaanilla Verklighetsprojektet. Aikuisten romaani Nonsensprinsessans dagbok (2018) oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 kirjallisuuspalkinnon saajaksi kuten myös vuonna 2022 ilmestynyt esseekokoelma En bok för Ingen. Lisäksi hän on ruotsintanut mm.  Dorothy Parkeria, Merwyn Peakea ja Emily Brontëa.

Marika Maijalan ja Nilssonin Ivars tomrum on veikeä kuvakirja lapsen kaikkivoipaisuudesta, unelmista ja mielikuvittelun voimasta. 

Suljetut ovet ovat tuttu aihelma jo vanhoista kansansaduista.
Marika Maijalan kuvitusta Isabella Nilssonin tekstiin
kuvakirjassa Ivars tomrum (Natur & Kultur 2024).

 

Ivar-pojan perheellä on asunnossaan yksi tyhjä ja lukittu huone. 

Pariovien takaa paljastuu todellakin aivan tyhjä huone, jossa olisi tilaa tehdä vaikka mitä. Moni on kiinnostunut tilasta ja Ivar esittelee sitä kaikille halukkaille.

 

Jokaisella on omat visionsa siitä, mihin huonetta voisi käyttää. 

Pinkkiin jakkupukuun sonnustautunut täti haluaisi
perustaa huoneeseen monsterihotellin. Marika Maijalan
kuvitusta Isabella Nilssonin tekstiin kuvakirjassa 
Ivars tomrum (Natur & Kultur 2024).

 

Ivar kuuntelee kaikkien toiveita, mutta tilasta ei synny kauppoja,  sillä Ivarin pitää vielä tuumia asiaa. 

Monen ostajaehdokkaan jälkeen paikalle saapuu vielä kaksi lilliputtikokoista Inga-nimistä tyttöä: 
 

Så en gång kommer två spekulanter som inte riktigt liknar de andra. 
 
–  Vilka är ni, frågar Ivar.
–  Vi är Inga, viskar Inga och Inga. 
 
–  Och vad har ni för planer?
 
–  Inga, viskar Inga.
 
–  Hur mycket pengar har ni att köpa för? frågar Ivar.
 
–  Inga, viskar Inga.

 

Katsoja pääsee ensin tirkistelemään Ingaa ja Ingaa avaimenreiästä.
Marika Maijalan kuvitusta Isabella Nilssonin tekstiin
kuvakirjassa Ivars tomrum (Natur & Kultur 2024). 

Kielileikki toimii ymmärrettävästi naulan kantaan ruotsiksi, mutta silti toivoisin, että tämä kujeileva ja charmantti kuvakirja ilmestyisi myös suomennoksena.

Ivar vaikuttuu kahden pikkiriikkisen Inga-nimisen tytön ympäripyöreistä ja absurdeista vastauksista. 

Vaikka edelliset ostajaehdokkaat olisivat maksaneet Ivarille huoneesta jopa tähtitieteellisiä summia, hän on valmis luovuttamaan tyhjän huoneen tytöille ilman mitään korvausta.

 

Ingat eivät kuitenkaan hypi riemusta, vaan toteavat lakonisesti: 

 

–  Ska fundera på saken, viskar Inga och Inga. 

 

 

 

Ivarin on helppo tehdä päätös luovuttaa avain Ingoille.
Kuvituskuvasta voi kyllä aistia heidän kehon kielestään innostuksen,
vaikka teksti  ei sitä ilmaisekaan. Marika Maijalan kuvitusta
Isabella Nilssonin tekstiin kuvakirjassa Ivars tomrum
 (Natur & Kultur 2024). 

 

Ivars tomrum -kuvakirjan hieman viisto lataus muistuttaa monin kohdin Linda Bondestamin Hopi Hopi  -robottikuvakirjaa.

  

Isabella Nilssonin ja Marika Maijalan näennäisen simppeli kerronta lyö nimittäin lukijansa ällikällä.

Maijala irrottelee kuvituksessa entistä pidäkkeettömämmin väreillä ja pelkistää jos mahdollista vielä aiempaakin rohkeammin  aistikkaasti liikkuvia ja tunnistettavia hahmojaan. 

 

 

Natur & Kultur on yhteiskunnallisesti valveutunut kustantamo, joka julkaisee moniäänistä kirjallisuutta.

Kuvittajat ry on nimennyt Marika Maijalan Vuoden kuvittajaksi ja hänen taidenäyttelynsä on parhaillaan esillä Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytila Ahjossa 20. joulukuuta asti.

 

 

Klikataan kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus pois sysipimeästä metsästä

  

 

 

 

 

Eilinen Finlandia-uutinen oli sen verran tymäkkä ja minulle mieluinen, että päätin nukkua yön yli ja antaa sanottavan hautua.
 
Eilen tehtiin nimittäin yhdenlaista lastenkirjapoliittista historiaa: lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkinto (aik. Finlandia Junior) myönnettiin nyt 27:ttä kertaa jaetun palkinnon historiassa ensimmäistä kertaa omakustanteelle.   
 
Skutsin kustantaja ja kirjoittaja Päivi Lukkarila luonnehtii Nokkahiirtä kustantamon sivuilla indiekustantamoksi. 

Nimitys puolustaa paikkaansa, sillä Lukkarila kuuluu VaLas-kollektiiviin. Kirjailijat Sari Peltoniemi ja Anne Leinonen perustivat VaLas-kollektiivin liki päivälleen viisi vuotta sitten reaktioksi kustannuskentän murrokseen. 

Tuolloin oltiin siinä tilanteessa, että monet arvostetut ja pitkään alalla olleet lasten- ja nuortenkirjailijat eivät enää saaneet käsikirjoitusideoitaan läpi suurissa, keskisuurissa tai pienissäkään kustantamoissa.   

VaLas-kollektiivin yhteisöllinen toimintaidea näkyy siinä, että sen jäsenet lukevat toistensa käsikirjoituksia, antavat palautetta toisilleen ja vinkkaavat myös hyviksi havaituista kirjapainoista, joiden kautta kirjat kannattaa painattaa.  
 
Suurten yleiskustantamoiden (WSOY, Tammi, Otava) lasten- ja nuortenkirjat ovat hallinneet ehdokaslistoja ja keränneet eniten Finlandia-palkintoja. 

Keskisuurista ja pienistä kustantamoista ehdokkuuksia ovat napanneet vuosien mittaan Lasten Keskus, Into Kustannus, Karisto, Nemo ja Teos. 

Lasten Keskukselle voitto on osunut kahdesti (2005 ja 1997), kun  Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin runokirja Kuono kohti tähteä sekä Alexis Kourosin esikoislastenromaani Gondwanan lapset (kuv. Alexander Reichstein) ylsivät palkinnoille. 
 
Suomenruotsalaisten kustantamoiden (Förlaget, Schildts & Söderströms ja suomenkieliseen / suomennettuun kirjallisuuteen keskittyvä S&S) laadukas tuotanto on viime vuosina noteerattu – aivan ansaitusti – ehdokasasettelussa aiempaa useammin. 

Schildts & Söderströms ja S&S ovat saaneet  palkinnnon kahdesti: Sanna Manderin runokuvakirja Avain hukassa / Knyckelpipan vuonna 2017 sekä Sofia & Amanda Chanfreaun lastenromaani Giraffens hjärta är ovanligt stort / Kirahvin sydän on tavattoman suuri vuonna 2022.
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle on ani harvoin nostettu pienten kustantamoiden teoksia: lajissaan harvinaisia poikkeuksia ovat Iiro Küttnerin filosofinen lastenkirja Puiden tarinoita. Puuseppä (Books North 2014, kuv. Ville Tietäväinen), Venla Saalon nuortenromaani Kirkkaalla liekillä (Robustos 2012) ja Siiri Enorannan esikoinen, fantasiaromaani Omenmean vallanhaltija (Robustos 2009).  
 
Toimittaja Matti Kuuselan Kulttuuritoimitus-verkkolehden haastattelussa Päivi Lukkarila kertoo tarjonneensa Skutsin käsikirjoitusta kahdelle isolle kustantamolle ja muutamalle pienelle.  Toinen iso kustantaja ilmaisi kyllä kiinnostaan, mutta esitti käsikirjoitukseen paljon muutoksia. Niinpä Lukkarila päätti kustantaa kirjansa itse.
 
Kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden menestys ja näkyvyys on entistä riippuvaisempaa kirjakauppamyynnin lisäksi eri alustoilla annetuista klikkauksista.
Sosiaalisen median eri alustoilta tunnetut somepersoonat  menestyvät nyt myös lasten- ja nuortenkirjailijoina. 

Printtimediassa isoimman julkisuuden lasten- ja nuortenkirjallisuus saa havaintojeni mukaan kirjailijoiden henkilöhaastatteluiden kautta.   
Viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian Sarvijumala -nuortenromaanistaan saanut Magdalena Hai  kertoi 20. marraskuuta Helsingin Sanomien toimittajan Samuli Tiikkajan haastattelussa boikotoivansa  itsenäisyyspäivän juhlia yhden hallituksessa olevan äärioikeistolaispuolueen rasististen kannanottojen vuoksi.
 
 
Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistiin toimittaja Mikko-Pekka Heikkisen 
haastattelu  Anne-Maija Aallosta, otsikolla "Kirjailijan pahin painajainen". 
Aalto kertoo työuupumuksestaan ja sen seurauksena tulleesta kirjoittamisblokista, joka ilmaantui pian sen jälkeen, kun hän oli saanut vuonna 2021 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuortenromaanistaan Mistä valo pääsee sisään. 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden saama julkisuus on entistä henkilövetoisempaa. Uutisarvoa ammennetaan mieluiten kirjailijoista, jotka on aiemmin palkittu arvostetuilla palkinnolla. Harvemmin kirjoitetaan esimerkiksi niistä lasten- ja nuortenkirjailijoista, jotka eivät toivu työuupumuksestaan.
 
Toimittaja Venla Rossi kysyy verkkojulkaisu Long Playn esseessään 12. marraskuuta "Miksi lapsille tarjotaan pelkkää pomppulinnataidetta?".
 
Helsingin Sanomien kulttuuriosaston esihenkilö Aino Miikkulainen perustelee Rossin haastattelussa lasten- ja nuortenkirjakritiikkien vähentymistä sillä, ”että lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kertovat jutut eivät tunnu kiinnostavan Helsingin Sanomien lukijoita, sillä niitä käsittelevät jutut eivät saa kovin paljon klikkejä”.  
 
Klikkiuutisointi ja systemaattinen lasten- ja nuortenkirjakritiikki ovat mielestäni kuitenkin kaksi tyyten eri asiaa. 

Miikkulainen myös vihjaa haastattelussa, että lasten- ja nuortenkirjoista ei edes löytyisi aikuisten kaunokirjallisuuden veroista analysoitavaa.
 
Omasta mielestäni suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan. 

Monet lasten- ja nuortenkirjauutuudet ottavat kantaa uutisotsikoihin  ja ammentavat aiheensa  yhteiskunnallisesta todellisuudesta. 

Päivänpolttavien aiheiden lisäksi kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen laatu on sen verran priimaa  – sekä  tekstin että kuvituksen osalta – että se hiisi vieköön ansaitsisi aikuisten kirjallisuuden veroista analyyttistä, pitkäjänteistä ja arvostavaa luentaa suomalaisessa mediassa.
 
     
 

Lavea kattaus Arvid Lydecken- ja Topelius-palkinnoille

 

Jyväskylän kirjamessuilla on hetki sitten julkistettu ehdokkaat Arvid Lydecken- ja Topelius-palkinnoille.

Arvid Lydecken-palkinnon ehdokkaiksi on nimetty viisi teosta:

Petra Heikkilä & Mirkka Eskonen: Huolisyöppö, S&S 2024. 

Esikoululainen Nemo on kutsuttu kaverisynttäreille. Mitä antaa Stellalle lahjaksi, kun kaikki rahat menevät lahjapaperiin eikä äidistä ole apua? Nemo keksii tehdä tyhjästä rahapussista huolisyöpön, sellaisen minne voi kätkeä paperille kirjoitetut huolet. Äidilläkin on sellainen, joskin isomman kokoinen. 

Huolisyöppö on lämminhenkinen kertomus lapsen kekseliäisyydestä hankalassa tilanteessa. Aikuisen ja lapsen huolet ovat eri tasolla, mutta Nemolla on ratkaisuja molempiin. Eikä hän ole yksin, sillä lähellä on myötätuntoisia aikuisia. Kirjassa työstetään vaikeita asioita, mutta mukana on iloa pienistä asioista sekä toiveikkuutta. Raadissa havaittiin, että lapset halusivat lukemisen jälkeen tehdä omia huolisyöppöjä tai huolinalleja. 

Helena Immonen: Karakalin voima, Tammi 2024

Tommo kuuluu animaagiheimoon, ja 12-vuotiaana hänen on aika vastaanottaa oma eläinhahmonsa, aavikkoilves eli karakali. Ennen kuin Tommo saa eläimen voimat hallintaansa, hän joutuu uusine ystävineen seikkailuun. Heidän on pysäytettävä vallanhimoinen, sääntöjä rikkova ja väkivaltaa kaihtamaton villikoirahahmoinen heimo. 

Karakalin voima on jännittävä, nopeatempoinen seikkailu, jonka sankari ei ole macho vaan itsestään epävarma nuorukainen. Selviytyminen vaatii ennakkoluulojen voittamista ja epävarmuuden selättämistä. Heimojen tulevaisuus riippuu kolmesta nuoresta, siitä että he yhdistävät hyvät ominaisuutensa ja luottavat toisiinsa. Tärkeää on toisen arvon tunnustaminen, riippumatta siitä mihin heimoon hän kuuluu ja onko hänellä eläinhahmoa vai ei. 

Johanna Lumme: Matka ikimetsän sydämeen, Otava 2024

Kettu haluaa lähteä mustikkametsään, mutta mustikat ovat poissa. Osa metsästä on poissa. Mitä hänen metsälleen on tapahtunut? Yhdessä yökkösen kanssa kettu lähtee selvittämään, mistä on kyse. 

Matka ikimetsän sydämeen on kaunis kertomus luonnon monimuotoisuudesta, kiertokulusta ja korvaamattomuudesta. Se muistuttaa, että pienikin on tärkeää ja luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tarinan lopussa kettu ja yökkönen huomaavat metsän kasvavan uudelleen, ei samanlaisena mutta jonkinlaisena. Kettu ymmärtää, ettei metsä ole minun vaan meidän, kaikkien yhteinen. 

Mari Luoma: Mintun makuinen murha, WSOY 2024

Salapoliisikirjoja rakastava 11-vuotias Olivia asuu Koreilevan Kurjen tyttökoulussa. Hän on yksinäinen ja muiden hyljeksimä. Kun koulussa tapahtuu murha, sitä tulee selvittämään pöyhkeilevä Isac Icarus. Olivia huomaa heti, että julkkisetsivä on enemmän puhetta kuin oikeita tekoja, ja päättää auttaa tätä. Eli siis selvittää tapauksen itse. 

Mintun makuinen murha on nuoremmille lukijoille sovellettu klassinen murhamysteeri, jossa tarinan lomaan on ujutettu tunnettuja dekkareita. Tarina on perinteiseen salapoliisiromaaniin verrattuna kepeä, mukana on niin huumoria kuin nokkelaa ja näppärää sanailua. Vakavampana vireenä on Olivian kokema vanhempien menetys ja se, ettei lähipiirissä ole välittäviä aikuisia. Etäinen isosetä on hylännyt hänet sisäoppilaitokseen. Olivia on oppinut pärjäämään, ja pääsee nyt näyttämään osaamistaan ihan oikeassa rikosjutussa. 

Sanna Sofia Vuori: Kaplamak, kuv. Jonna Jylhä, Tammi 2024 

Elle lähtee kesäloman viettoon mummonsa luo. Mummo ei olekaan ihan mikä tahansa isoäiti, sillä hän on vanhoilla päivillään karannut sirkuksen mukaan. Kantahämäläisessä Kaplamakin kaupungissa Elle pääsee osaksi sirkusmaailmaa, ja päätyy selvittämään kadonneiden ankkojen arvoitusta. 

Kaplamak on hauska seikkailu, joka sopii monen ikäisille ja toimii mainiosti ääneen luettuna. Hahmogalleria on persoonallinen. Sekä ihmiset että eläimet ovat hivenen villiintyneitä, mikä luo anarkistista tunnelmaa mutta ilman kohellusta. 

Kaplamak on arvioitu Lastenkirjahyllyssä ja Jonna Jylhän kuvitukseen keskittyvä arvio ilmestyy piakkoin Kuvittaja-lehden numerossa 4/2024.

Topelius-palkinnolle on niin ikään nostettu viisi teosta: 

Mirkka Auvinen: Chibu. Kun silmäripsetkin putosivat, Käsite-Kirjat 2024

Runokokoelma vakavasti sairaasta Chibusta, joka yrittää selviytyä supikoiraksi nimeämänsä sairauden kanssa. Koulukaverilta saadut kirjeet muistuttavat arkisesta maailmasta, jonne Chibu ehkä pääsee joskus takaisin. 

Chibu – Kun silmäripsetkin putosivat on koskettava runollinen kertomus tavallisen nuoren suuresta elämänkriisistä. Kaunis kieli kuvaa hienosti sitä ristiriitaa, kun haluaisi elää normaalia arkea mutta voimattomuus estää sen. Kirjeet korostavat maailmojen välistä eroa terveen ja sairaan nuoren välillä. Monitasoinen teksti ei ole liian vaikeaselkoinen nuorelle lukijalle, mutta se myös kestää monta lukukertaa tarjoten uusia oivalluksia ja ajattelemisen aiheita. Raskaasta aihepiiristä huolimatta ilo ja toivo ovat läsnä. 

Chibu on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Leena Paasio:  Meren koskettamat, WSOY 2024 

Louna on menettänyt äitinsä pienenä. Hän ei muista äitiä ollenkaan, mutta kaipaa tätä. Eräänä päivänä joku on tuonut äidin haudalle tuoreita kukkia. Kuka ja miksi? Elämä Utössä kasvattivanhempien kanssa saa uusia tuulia, kun Louna tutustuu helsinkiläisiin meripartiolaisiin. Hän päättää lähteä lukioon Helsinkiin ja tutustua samalla äitinsä historiaan. 

Meren koskettamat on koskettava kertomus selviytymisestä, kaipauksesta ja oman tien etsimisestä. Äidin menetyksestä huolimatta Louna on hyvinvoiva nuori, jolla on terve koti ja äitiä korvaavat ihmissuhteet sekä Utössä että Helsingissä. Yhteisöllisyys tuntuu voimakkaana. Toimiva dialogi ja vahvat luontokuvaukset ovat vangitsevia. 

Meren koskettamat on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Jukka-Pekka Palviainen: Pidä varasi, Kosonen, Karisto 2024

Kosonen, Valtsu ja Jannika lähtevät kesäloman viettoon mökille naapurikuntaan. Lomailun ohella heitä kiinnostaa lähistöltä löytynyt ruumis. Mökin vuokraaja osoittautuu pelottavaksi mieheksi, ja väristyksiä aiheuttaa myös paikallinen mopojengi esittäessään kuka kulmilla määrää. Erakoituneen taiteilijan kuolemaa tutkiessaan nuoret ajautuvat todelliseen vaaraan. 

Pidä varasi, Kosonen on realistista nuorten elämää kirjoitettuna jouhevalla ja luontevalla nuoren miehen kielellä. Kosonen kohtaa jännittävien tilanteiden ohessa myös elämänsä herkimpiä hetkiä. Kirjassa on osuvaa tilannekomiikkaa ilman päätöntä kohkaamista.

 

Elina Pitkäkangas: Naraka, WSOY 2024

Dawei lähtee ystävänsä Drayn kanssa pelastamaan veljensä Renin Narakan vankileiriltä. Matka on pitkä ja raskas, ja kun veli lopulta löytyy ei kohtaaminen ole sellainen kuin Dawei oletti. Veli on mukana Rautakapinassa, ja Dawei joutuu miettimään kenen puolella hän on. Väkivalta uhkaa monelta taholta, eikä koskaan voi tietää keneen voi luottaa. 

Naraka on upeasti kirjoitettu, tiukasti otteessaan pitävä fantasiaseikkailu, duologian toinen osa. Siinä pelastusretki laajenee paljon suuremmaksi tapahtumien ketjuksi, jossa koetaan tunteiden vuoristoratoja. On vihaa ja pettymyksiä mutta myös rakkautta, rohkeutta ja luottamusta. Oma rooli on välillä hukassa, mutta toisten avulla se muovautuu suuntaan tai toiseen. Vahvat siteet ihmisten välillä kantavat yllättävissä tilanteissa. 

Mila Teräs: Iso hyppy, Otava 2024

17-vuotias Routa valmistautuu lukion vanhojentansseihin ja huolehtii samalla pikkusiskostaan. Kotona ei ole rahaa eikä aina ruokaakaan, joten sisarusten on oltava kekseliäitä selviytyäkseen isän seuraavaan rahapäivään. Tanssikurssin opettaja Otso houkuttelee Roudan tanssitunnille, mikä tuo ison muutoksen tämän elämään. Tanssi auttaa pakenemaan raskaita ajatuksia, sen voima vapauttaa. 

Iso hyppy on raastava, armottoman realistinen kuvaus lapsiperheköyhyydestä ja siitä, kuinka liian nuorena joutuu ottamaan liian ison vastuun. Toiveikkuutta tuovat unelmat ja se, että kaverit eivät hylkää. Routa otetaan mukaan, vaikka tiedetään ettei hänellä ole rahaa. Pienistä asioista voi syntyä toiselle suuri ilo, ja Roudan onneksi erilaisia auttajia löytyy niin tutuista kuin tuntemattomista. Kirja tarjoaa samaistumispintaa sekä nuorille että aikuisille. 

Iso hyppy on arvioitu Lastenkirjahyllyssä. 

Korkeatasoiselle nuortenkirjalle myönnettävää Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946 lähtien ja korkeatasoiselle lastenkirjalle myönnettävää Arvid Lydecken -palkintoa on jaettu vuodesta 1969 lähtien. 

Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry rahoittaa palkinnot Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla. 

Kummankin palkinnon arvo on jakovuoden vuosiluvun mukaisesti 2025 euroa. 

Palkintoraatiin kuuluvat  Oriveden kaupunginkirjaston johtaja Henna Kaukoniemi Tampereelta, kirjailija Petteri Paksuniemi Helsingistä sekä erityisluokanopettaja Helena Siitonen Rovaniemeltä. 

Voittajat julkistetaan 14. tammikuuta 2025. 

                                                  * * * * *

Arvid Lydecken -palkinnolle on asetettu lastenromaanien rinnalle jo muutaman vuoden ajan myös kuvakirjoja, mutta ehdolle asetetaan ainoastaan kirjailijat, vaikka kuvituksen osuus kuvakirjallisuudessa jakaantuukin kirjailijan ja kuvittajan kesken tasan, koska kuvitus tukee olennaisesti tarinaa. 

Kuvakirjan edellisestä  palkitsemisesta Arvid Lydecken -palkinnolla on vierähtänyt vuosikymmen jos toinenkin: Camilla Mickwitzin Jason muutta maasta sai palkinnon vuonna 1979 ja sitä ennen Anna Tauriala palkittiin kuvakirjastaan Kun Leenan ällästä tuli ärrä vuonna 1975. Myös edelisenä vuonna, 1974, palkittiin Kaarina Helakisan ja  Katriina Viljamaa-Rissasen kuvakirja Elli-velli-karamelli  ja vuonna 1970 palkinto  annettiin Leena ja Inari Krohnin kuvakirjalle Vihreä vallankumous vuonna 1970. 

Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n nimeämä palkintoraati nimeää siis ensin ehdokkaat ja sama raati päättää myös lopullisista voittajista. 

Tällainen raatityöskentely on nykyisin harvinaisempaa ja palkinnonsaajan spekulointiin ei liity  samanlaista jännitysmomenttia kuin monissa muissa kirjallisuuspalkinnoissa, kun esivalintaraadin jälkeen lopullisen päätöksen palkinnon saajasta tekee uusi raati tai yksittäinen henkilö. 

Topelius- ja Lydecken -palkinnon ehdokkaat julkistetaan aina hieman Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokasasettelun jälkeen. 

Näin voidaan myös tavallaan "paikata" Finlandia-raadin unohtamia teoksia.

Topelius-palkintoehdokkaana  oleva Leena Paasion nuortenromaani Meren koskettamat on myös Finlandia-ehdokkaana.

Elina Pitkäkankaan Naraka-romaanin ensimmäinen osa Sang voitti kaksi vuotta sitten Topelius-palkinnon. 

Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen Huolisyöppö löytyy myös Runeberg Junior -palkinnon ehdokaslistoilta. 

Mirkka Auvisen Chibu: kun silmäripsetkin putosivat -kirjan ehdokkuus on iloinen yllätys. Se on ilmestynyt vuonna 2016 aloittaneen Käsite-Kirjat -kustantamon kautta. 

Pienet kustantamot haastavat nyt  hyvästä syystä isojen kustantamoiden usein varman päälle pelaavaa tarjontaa. 

26.11. korjattu tieto vuosina 1970–1979 Arvid Lydecken -palkituista kuvakirjoista. 

Makkaraa ja makaronia lounaaksi, ilman makkaraa

  

 

Elin Johansson & Ellen Ekman: Veckan före barnbidraget, Rabén & Sjögren 2016. 

Helsingin Sanomissa julkaistiin pari päivää sitten toimittaja Jonna Hovi-Horkanin  uutinen otsikolla "Yhä useampi lapsi ei saa tarpeeksi ruokaa". 

Uutinen perustui Pelastakaa Lapset -järjestön vuosittain tekemään Lapsen ääni -kyselyyn, johon vastasi yhteensä 1653 lasta ja nuorta, iältään 12–17-vuotiaita. 
Pienituloisten perheiden lapsista liki 20 prosenttia kertoi kyselyssä, että heidän perheillään ei ole riittävästi tai säännöllisesti ruokaa. 

Suomessa on tällä hetkellä noin 120 000 lasta ja nuorta, jotka elävät vähävaraisissa perheissä. 

Sain vihiä ruotsalaisesta Veckan före barnbidraget -kuvakirjasta lukiessani  kiinnostavaa artikkelikokoelmaa Rum för läsning (Studentlitteratur 2024), joka valottaa inspiroivissa artikkeleissaan erilaisia tapoja hyödyntää kuvakirjallisuutta varhaiskasvatuksessa. 

Elin Johanssonin ja Ellen Ekmanin kuvakirja ilmestyi Ruotsissa jo vuonna 2016 ja siitä on otettu useampia painoksia. 

Ruotsissa kirja nousi pienimuotoiseksi sensaatioksi. Se sai kiittäviä kritiikkejä ja toimi kimmokkeena myös Sveriges radion edelleen kuunneltavissa olevalle ohjelmalle, jossa vanhemmat saivat kertoa omia säästövinkkejään

 

Kuvakirjassa seurataan minäkertojalapsen ja hänen yksinhuoltajaäitinsä arkea yhden viikon ajan maanantaista maanantaihin. Ajanjakso on siinä mielessä erityinen, että pienperheen on sinniteltävä vielä viikko ennen kuin lapsilisä  tulee pankkitilille. 

Lapsen ilme herne- ja perunalautasen äärellä kertoo olennaisen.  
Ellen Ekmanin kuvitusta Elin Johanssonin tekstiin kuvakirjassa
Veckan före barnbidraget (Rabén & Sjögren 2016).  

 

Lounaaksi syödään perunaa ja vihreitä herneitä tai makkaraa sekä makaronia ilman makkaraa, koska makkara piti jättää kauppaan.  

Lapsen päiväkodissa tehdään luontoretki, ja äiti varustautuu asiaan edellisenä iltana teippaamalla vahvalla eristeteipillä lapsen kumisaappaita. Tosin varhaiskasvattaja ei luota siihen, että teipatut saappaat pitävät vettä, joten hän noutaa lapselle lainasaappaat. 

 

–  Säg nu åt mamma att det är dags att köpä nya, säger hon när hun räcker mig dem.  

–   Jag säger ingenting.

 

Lapsi ja äiti menevät myös yhdessä kirjastoon. Äidin mielestä siellä on hauska käydä, koska kirjaston palvelut ovat ilmaisia.  

Kirjaston palvelut ovat ilmaisia, ja äiti käyttää niitä mielellään.
Ellen Ekmanin kuvitusta Elin Johanssonin tekstiin kuvakirjassa 
Veckan före barnbidraget (Rabén & Sjögren 2016). öööö

 

Tarkkasilmäinen katsoja voi nähdä, kuinka äiti pitelee kädessään Tove Janssonin Trollvinter-kirjaa ja lapsi on nostanut kuvakirjalaatikosta esille Elsa Beskowin kuvakirjan Sagan om den lilla, lilla gumman. 

Lauantaina käydään isoäidin luona lounaalla. Karkkipäivän kunniaksi äiti järjestää lapsen kanssa aarrejahdin: siinä kolutaan kaikkien laatikoiden  ja taskujen pohjat, ja löydetyillä kolikoilla käydään ostamassa iso pussi makeisia. 

Loput rahat lapsi antaa kadulla istuvalle kerjäläiselle. 

Elin Johanssonin kuvitus törmäyttää taitavasti aukeamalla
yhteiskunnallista todellisuutta: rotukoirien ulkoiluttajan,
köyhän lapsiperheen ja kerjäläisen arjet ovat valovuosien päässä toisistaan.
Ellen Ekmanin kuvitusta Elin Johanssonin tekstiin kuvakirjassa 
Veckan före barnbidraget (Rabén & Sjögren 2016). 

 

Sunnuntaina äidin voimat ovat jo vähissä, mutta lapsi houkuttelee äitinsä kuitenkin ulos. Äiti pääsee nimittäin lapsen omaan tivoliin temppuilemaan erilaisissa leikkipuiston laitteissa! 

Kuvakirja keskittyy melko yksitotisesti kantavaan teemaansa. 

Hokkuspokkus-ratkaisuja ei ilmaannu, mutta pienperhe on kehittänyt omat selviytymiskeinonsa tyytyä vähään, iloita pienestä ja sopeutua tilanteeseen. 

Rum för läsning -teoksen artikkelissa "Pengar och känsliga frågor: Om bilderboken Veckan före barnbidraget" Göteborgin yliopiston kirjallisuustieteen professori Anna Nordestam kertoo lukeneensa kuvakirjaa kahdessa päiväkodissa, joista toinen sijaitsi varakkaiden lapsiperheiden asuinalueella ja toinen kaupunginosassa, jonka asukkaista monet olivat työttömiä tai huonotuloisia.  

Nordestam halusi tutkia, kuinka kotitaustoiltaan erilaiset lapset suhtautuivat köyhyyttä käsittelevään kuvakirjaan. Hieman yllättäen kirja ei "kolahtanut" kumpaankaan lapsiryhmään. Nordestamin ennakko-oletus siitä, että köyhyyden itse arjessaan kokeneet lapset olisivat tunnistaneet itsensä tarinasta, osoittautui vääräksi. 

Anna Nordestam uskoo tämän johtuneen osittain myös siitä, että hän ei käyttänyt riittävästi aikaa ryhmän luottamuksen hankkimiseen. 

Toisaalta lasten haluttomuutta keskustella kirjasta selitti myös se, että kummassakaan päiväkodissa lapset eivät olleet tottuneita vuorovaikutteisiin, keskusteleviin kuvakirjahetkiin.

Tänään vietetään Lapsen oikeuksien päivää.