Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhedeynamiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhedeynamiikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. heinäkuuta 2025

Kun legot vaihtuvat hajusteisiin: luontevaa murrosiän kasvukipuilua












Jani Kiiskilä: Huppu kasilla, 253 sivua, Otava 2024. Kansikuva Jussi Anttonen.



Mä en tiedä, miltä toisen huulet tuntuvat. Ekan kerran täytyy olla melkoinen hetki. Vähän niin kuin elokuvissa. Ensisuudelma. Siitä mä haaveilen, kun mä makaan yksin sängyllä. – –




Jani Kiiskilän ns. Yläkoulu-trilogian Huppu-poika on siirtynyt yläkoulun kahdeksannelle luokalle.
 
Avausosassa  Huppu – joka ei halua itseään kutsuttavan lainkaan oikealla nimellään Timo –  vielä haikaili legoleikkien perään. 

Nyt legohyllyn tilalla on hajustepulloja, joita poika haluaa hankkia pian lisää.
 
Poikien kiinnostus erilaisiin hajusteisiin on selvästi lisääntynyt, ja Kiiskilä on tuonut tämän nuorison suosiman ilmiön tuoreeltaan viime vuonna ilmestyneeseen kakkososaan. 
 
Hajuaisti on muutoinkin kirjassa herkillä, kun Huppu aistii vahvojen hajusteiden lisäksi esimerkiksi bensan, hien ja mummon leipomien pullien tuoksuja. 
 
Alakouluajoilta tuttu Karo on palannut Englannista ainakin hetkeksi takaisin. 

Huppu tuntee vetoa tyttöön, joka somemaailmassa tunnetaan rumpuvideoistaan nimellä Karodrums.
 
Jani Kiiskilä rajaa taitavasti ihmissuhdepähkäilyn yksinomaan poikien väliseen dialogiin.
 
Huppu käy läpi katseiden ja lyhyiden keskustelujen syvempiä merkityksiä parhaan ystävänsä Matin kanssa.
 
Suurta tunnelatausta sisältyy kohtaukseen, jossa Matti toimii viestinviejänä:
 
–      Se kysyi sun nimeä.

    – Mitä sä vastasit?

–      Huppu. Vai oisko pitänyt sanoa Timo? 
–      Ei todellakaan. Huppu on hyvä, mä sanon. – Sanoiko se muuta? 
–       Että sä näytät hyvältä.
 
Kukaan ei ole sanonut, että mä näytän hyvältä. Mä katson mun vedessä roikkuvia pitkiä koipiani, vilkaisen vähän vatsaani, kohennan ryhtiäni ja koetan miettiä, miltä mä näytän kahvion suunnasta. Ei mua ole kukaan katsonutkaan ikinä noin kauan. Mulla muljahtaa mahanpohjassa, ihan kuin iso jääpala pyörähtäisi siellä. Ja se kysyi mun nimeä? Miksi?

 
Karo on kuitenkin ailahtelevainen, ja vihjaa aina välillä Englantiin jääneestä exästään. Kun Karo sitten lähtee loppuvuodesta toiseen kotimaahansa pidemmäksi aikaa, Hupun kiirastuli alkaa. 
 
Kiiskilän tapa kuvata päähenkilönsä perhekuvioita on yksi trilogian ilmeinen dynamo. 

Murrosiän uhon ja kapinankin alta välittyy kuitenkin perheenjäsenten vahva tunneside ja huolenpito. 

Isoveljen seurustelusuhde päättyy ja isä  loukkaa jalkansa trampoliinilla.  Äiti joutuu ottamaan tavanomaista enemmän vastuuta arjen pyörittämisestä ja autolla ajamisesta. Stressipisteet ovat niin korkealla, että äiti ryhtyy jopa tupakoimaan perheeltään salaa. 

Huoli äidinäidin orastavasta muistisairaudesta on myös osasyy koko perheen poikkeustilaan. Mummo asuu kesät siirtolapuutarhamökissään, mutta talvikaudeksi hän majoittuu kodin takkahuoneeseen, joka on ollut isän pakopaikka. 
 
Originelli, estoton ja sanavalmis mummo on lopulta Hupun paras terapeutti. 

Kaksikon pilkkireissuun kiteytyy paljon elämänviisautta ja empaattisuutta.
 
Pilkkireissulta palatessa Huppu toteaa, että sai selvitettyä muutakin kuin ”sykerölle menneen siiman”. 
 
 
Huppukin oivaltaa lopulta, että seurustelu Karon kanssa oli sittenkin vähän ulkokohtaista, että kyse oli myös  ehkä enemmän yhden velvollisuuden tai haaveen totuttamisesta kuin aidoista tunteista, vaikka ”oli sen kanssa kiva olla. Kiva pussailla. Pitää kädestä. Katsoa elokuvaa".
 
Kiiskilä säästää paukut vielä kolmososaan. 

Ensi-ihastus Aamu saa toivottavasti päätökseen tempilevan suhteensa dominoivaan ja mustasukkaiseen poikaystäväänsä. 

Huppu kasilla -kirjan lukijalla on selvästi parempi käsitys tulevasta happy endistä kuin päähenkilöllä itsellään.
 
 
 
 
 

 





keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Voiko huolilampun hehkua oppia säätelemään?

 














Sara Shepard: Pihla piirtää parhaan ystävän. Kuv. tekijän. Suomentanut Outi Järvinen. 256 sivua. Otava 2024. 





 



Kirjolla olevat ja eri tavoin erityisherkät päähenkilöt ovat havaintojeni mukaan tehneet  viime aikoina todellisen  invaasion lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.

 

Esimerkkejä löytyy eri-ikäisille kohderyhmille julkaistuista teoksista. 


Maria Viljan kuvakirjat Näkymätön reppu ja Villikissareppu (Karisto 2022 ja 2023) kertovat erityisherkästä Rosali-tytöstä. 


Merja Jalon Terapiatalli Ponimaa -sarjan (Aurinko-kustannus ja Kvaliti) miljöönä on erityislasten kuntoutukseen tarkoitettu talli. 


Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin Mira ja Kuu (WSOY 2023) kertoo ratsastusta harrastavasta aistiyliherkästä ja sosiaalisista tilanteista helposti rasittuvasta Mirasta, jonka äiti käyttäytyy ylisuojelevasti tytärtään kohtaan. 

 

Eveliina Talvitien lastenkirjan Ai niin, minä olen muuten Lee (Enostone 2023, kuv. Jani Ikonen) päähenkilöinä on kaksi erityislasta. Lee ei kaipaa muiden ikätovereiden seuraa, kunnes hän kohtaa Liin, mutistin, joka välttää puhumista muiden kanssa.  

 

Yhdenlaisena alueenvaltaajana voi pitää yhdysvaltalaisen Sara Shepardin lastenromaania Pihla piirtää parhaan ystävän. 

 

Shepardin sarjakuvakuvitus ja elämänmakuinen huumori tekevät kirjasta verraten helppolukuisen, joten se muistuttaakin paljon Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja   ja Rachel René Russellin Nolo elämäni -sarjoja. 

 



Pelkistetty kuvitus ilmentää pienin elein mutta havainnollisesti 
keskushenkilöiden hämmennystä. Tässä Pihla keskustelee opettaja
Himasen kanssa paniikkitilanteesta ruokakaupassa.
Sara Shepardin kuvitusta lastenkirjaansa
Pihla piirtää ystävän (Otava 2024). 




Alakoulun kolmatta luokkaa aloittava Pihla on altis huolestumaan erilaisista arkisista asioista siinä määrin, että taipumus hankaloittaa arkea huomattavasti. 


Kun äiti myöhästyy sovitusta tapaamisesta, Pihlan mielikuvitus maalailee toinen toistaan dramaattisempia vaihtoehtoja. Pikkuveljen rakastama pallomeri on Pihlalle kauhistus, koska se on täynnä bakteereja. Ruokakaupassa Pihla kadottaa äidin ja joutuu paniikkiin. Pihlaa askarruttaa myös se, että äiti on ollut viime aikoina salamyhkäinen ja hajamielinen.

 

Vanhemmat tiedostavat toki asian, ja äiti on vienyt Pihlaa esimerkiksi meditaatiokurssille. Vanhemmat ovat myös valmiita hankkimaan tyttärelleen puhelimen, vaikka muiden luokkakaverien vanhempien mielestä kolmasluokkalaiset eivät vielä tarvitse puhelimia.


Piirustus on Pihlalle mieluista ajanvietettä ja hän käy koulun taidekerhossa sekä tunnetaitojen opettajan, Himasen, vastaanotolla. 


Ennen pitkää Pihla saa huomata, ettei hän olekaan ainoa koulun oppilas, joka käy säännöllisesti juttelemassa Himasen kanssa. 


 

Aikuiset eivät aina havaitse, että Pihla ottaa
kontolleen myös asioita, jotka eivät hänen ikäisellen lapselle
todellakaan kuulu. 
Sara Shepardin kuvitusta lastenkirjaansa 
Pihla piirtää ystävän (Otava 2024).  




Todennäköisesti Pihlan oireilu johtuu suurelta osin hänen pikkuveljestään Nooasta, jota kutsutaan Mehupurkiksi. Pikkuveljen hengitystiehyet nimittäin menevät usein tukkoon ja koko perhe joutuu lähtemään jopa keskellä yötä sairaalaan. 


Kirjan lopussa äiti kertoo koko perheen tulevaisuuten liittyvän jymyuutisen. Nähtäväksi siis jää, kuinka Pihla reagoi perheen arkea mullistavaan asiaan sarjan myöhemmissä osissa. 

 

 

Sara Shepardin ensimmäinen suomennettu lastenkirja käsittelee useamman suomalaisen  lasten- ja varhaisnuortenkirjan tapaan yhä paineistetumpaa lapsuutta ja kaverien väliseen ryhmädynamiikkaan liittyviä hankauspisteitä, jossa äärimmäisenä ratkaisuna suljetaan eri tavoin toimiva, ajatteleva ja tunteva lapsi kokonaan joukon ulkopuolelle.  

 

Tyttöjen tylytys Pihlaa kohtaan näkyy katseessa ja
kehonkielessä. 
Sara Shepardin kuvitusta lastenkirjaansa 
Pihla piirtää ystävän (Otava 2024).  



Pihla ottaa etäisyyttä vanhoihin tyttökavereihinsa ja löytää uusia ja aidosti parempia ystäviä muista opettaja Himasen luotsaamista tunnetaitokerhoon osallistuvista koulun oppilaista. 

 

Pihla ei koe ihmeparantumista, mutta oppii kuitenkin säätelemään paremmin tunnetilojaan: 

 

Ehkä voisin kuitenkin oppia hallitsemaan pelkoani. Ehkä se on vain kuin lamppu, jonka saa klikattua päälle tai pois. Voisin yksin ollessani pitää huolilampun päällä, ja se sais loistaa miten kirkkaasti tahansa. Muiden ihmisten seurassa pitäisin sen kuitenkin sammutettuna – tai ainakin hyvin himmeällä. Ehkä voisi teeskennellä, ettei minua pelota ollenkaan. 

 


Shepard tunnetaan Suomessa entuudestaan Gummeruksen kustantamista Valehtelevat viettelijät -sarjan kirjoista.