Luistelu ja uinti tutuiksi uusissa kuvakirjoissa

Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa luistelemassa, Oppi & Ilo Sanoma Pro 2015, 36 sivua. Taitto Jussi Kaakinen.

Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa uimahallissa, Oppi & Ilo Sanoma Pro 2014, 36 sivua. Taitto Jussi Kaakinen.

Helen Stephens: Sanni uimahallissa. Suomentanut Annu Nykänen, 25 sivua, Tactic Publishing 2014.

Helen Stephens: Sanni päiväkodissa. Suomentanut Annu Nykänen, 25 sivua, Tactic Publishing 2014.

Jujja Wieslander & Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä uimahallissa. Suomentanut Terhi Leskinen, 25 sivua, Kustannus-Mäkelä 2014.

Lastenkirjallisuuden trendit ovat aina yhtä arvoituksellisia. Jokin aikapäiviä sitten suosituksi tullut aihealue loistaa pitkään poissaolollaan, ja sitten yhdessä rytäkässä saadaan monta kirjaa samasta aiheesta tismalleen samanaikaisesti.

Nyt on tarjolla useampia kotimaisia ja käännettyjä kuvakirjoja uimahallimiljööstä.  

Sanoma Pro -kustantamon Oppi & Ilo -tuoteperheessä julkaistaan paljon tietoa ja huvia yhdistävää materiaalia: tehtäväkirjoja, pelejä ja perinteisiä lastenkirjojakin. 

Luistelu ei sujukaan aluksi ihan niin sujuvasti kuin Elsa haaveissaan suunnitteli. 
Nadja Sarellin kuvitusta Kerttu Ruuskan tekstiin kuvakirjassa Elsa luistelemassa 
(Sanoma Pro, Oppi & Ilo 2014).

Kerttu Ruuskan ja Nadja Sarellin Elsa-sarjassa on ilmestynyt kaksi ensimmäistä osaa, joissa viisivuotiaan Elsan kanssa otetaan kaksi tärkeää taitoa, uima- ja luistelutaito, haltuun. 

Tähän saakka ainoa rouva Huun tiedossa oleva luisteluun johdattava kuvakirja on ollut Kristiina Louhen Aino ja tuhmat luistimet (Weilin+Göös 1987, up. Tammi 2003), jonka lempeä lapsipsykologia tehosi esikoisen kanssa mainiosti.

Elsan päiväkotiryhmä lähtee yhdessä luistelemaan. Elsa ihailee taitoluistelija Siiri Haukkaa ja näkee jo itsensä liitelemässä jäällä yhtä sulavasti kuin idolinsa. Siiri ei muksahduksista lannistu, ja saa päiväkodin opettajalta hyviä vinkkejä. Pian jäällä eteneminen on jo vähän helpompaa.

Nadja Sarellin kuvitus on selkeää, värikästä ja eloisaa. Tyyli on edukseen myös kirjan lopusta löytyvässä tieto-osuudessa, jossa esitellään kuvien kera luistelutekniikkaa. Lastentarhanopettaja Kerttu Ruuska on harrastanut pitkään muodostelmaluistelua ja kisannut siitä myös maailmanmestaruustasolla.

Nadja Sarell on ratkaissut toimivasti intiimin saunakohtauksen kuvaamisen.  Sarellin kuvitusta Kerttu Ruuskan tekstiin kuvakirjassa Elsa uimahallissa (Sanoma Pro, Oppi & Ilo 2014).

Sarjan toisessa osassa Elsa lähtee äitinsä ja pikkuveljensä kanssa uimahalliin. Lauri on vielä vähän arka ja säikkyy uimahallin hulinaa, mutta rohkaistuu vähitellen Elsan kanssa vesileikkeihin.

Tactic puhlishing -kustantamo on aloittanut tänä vuonna brittiläisen Ensikokemuksia-nimisen käännöskuvakirjasarjan, ja siinäkin mennään tyttöpäähenkilön, Sannin, kanssa päiväkotiin ja uimahalliin. 

Suomalaisessa verrokkikirjassa mennään tietysti uinnin jälkeen saunaan, muuten uimahallikokemukset ovat yllättävänkin yhteneväiset. 

Helen Stephensin mustalla hiukan luonnosmaisella ääriviivalla rajatussa vesivärikuvituksessa on jotain perin juuri brittiläistä.

Uimalleissa ja kylpylöissä hiusten kuivaajien humina on tuttu ääni myös Suomessa! 
Helen Stephensin kuvitusta Sanni uimahallissa -kuvakirjaan (Tactic publishing 2014). 

Myös ruotsalainen sympaattinen kuvakirjasankari, Jujja Wieslanderin ja Sven Nordqvistin lehmä, lähtee uimahalliin ja ottaa uuden taidon haltuunsa, vaikka varis onkin vähän empiväinen hankkeen mielekkyyden suhteen:

”Kautta pyrstösulkani! Eivät lehmät voi suorittaa uimamerkkejä. Eivätkä lehmät voi liukua putkessa. Nehän voivat jäädä jumiin!” 

Lehmällä ei ole mitään estoja uimahallin saunassakaan, kuten kuvasta näkyy! Sven Nordqvistin kuvitusta Jujja Wieslanderin tekstiin kuvakirjassa Mimmi Lehmä uimahallissa (Kustannus-Mäkelä 2014).

Mimmi Lehmä -kirjat ovat mainioita itsetunnon rakentamisen kirjoja. Lehmä ei koskaan kyseenalaista mahdollisuutta oppia uusia ja haastavia taitoja. Varis on selvästi vähän kade lehmän saamasta uimamerkistä, ja se päättää ystäviensä avulla tehdä variksellekin oman lentomerkin, ja niin on sopu taattu. 

24. luukku: ”Tuoksuu ihan joululta”

24. luukku: Tytti Issakainen, Maisa Tonteri & Pekka Rahkonen: Atte ja Anna viettävät joulua. 39 sivua. Lasten Keskus  ja Kirjapaja 2014. Taitto Pekka Rahkonen.

Atte ja Anna –sarjassa on ilmestynyt jo kahdeksan osaa. Sarja johdattaa luterilaiseen uskoon ja kirkollisiin juhlaperinteisiin ja Tytti Issakaisen tietoa ja fiktiota yhdistävä konstailematon, selkeäkielinen tyyli sopii mielestäni erinomaisesti myös  Suomeen hiljattain muuttaneille johdatukseksi suomalaiseen arkeen ja juhlaan.

Atte ja Anna ovat 7-ja 5-vuotiaat sisarukset, joilla on vielä yksivuotias pikkuveli Matti. Nidotussa kirjasessa valmistellaan Aten ja Annan ja koko perheen voimin joulua, ja aloitetaan tietysti joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamisesta. 

Sitten on vuorossa ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalvelus. Kotiakin viritellään vähitelleen joulua varten, ja pihalle sytytetään pimeyttä torjumaan ulkovaloja. 

Anna haluaa rakentaa kotona oman seimiasetelman, ja sen somistamisessa
käytetään luovuutta ja kekseliäisyyttä. Pekka Rahkosen kuvitusta kuvatietokirjaan
Atte ja Anna viettävät joulua (Lasten Keskus ja Kirjapaja 2014).

Annan päiväkerhossa valmistellaan seimiasetelmaa ja kotiin päästyä Anna haluaa veljien kanssa rakentaa oman seimen, joka rakennetaan luovasti duplo-legopalikoista! 

Joulukortit askarrellaan tietysti itse. Anna suree niitä, jotka viettävät joulua ihan yksinään, ja tästä päästään luontevasti viemään jouluapua Pelastusarmeijan joulupataan. Kauneimpien joululaulujen tilaisuudessa Annan ja Aten mieleen tulevat myös köyhien maiden lapset, joille kerätään kolehti.

Pekka Rahkosen kuvitus tavoittaa hienosti valossa kylpevän mutta lumettoman kaupunkimaiseman joulutunnelman. Atte ja Anna lahjoittavat Pelastusarmeijan
joulupataan siistejä pieneksi käyneitä vaatteita. Rahkosen kuvitusta kuvatietokirjaan 
Atte ja Anna viettävät joulua (Lasten Keskus ja Kirjapaja 2014).

Isän kanssa leivotaan joulupipareita, osallistutaan päiväkerhon joulujuhlaan. Ja sitten tuleekin jo jouluaatto ja koristellaan kuusi, kuunnellaan kun Suomen Turku julistaa joulurauhan, käydään hautausmaalla sytyttämässä kynttilä, luetaan jouluevankeliumi, syödään jouluateria… ja tuleehan se joulupukki vihdoin!

Vain yhtä jouluperinnettä jäin itse kaipaamaan: tämä viisihenkisen perheen perinteisiin joulusauna ei enää mahdu lainkaan!

Kirjan lopussa on Maisa Tonterin lasten vanhemmille suunnattu tieto-osuus.

Rouva Huu toivottaa Lastenkirjahyllystä kaikille lukijoilleen rentouttavaa joulun aikaa. 

23. luukku: "Pian koko majakassa säihkyi kirkas, lepattava valo"

Pirkko Vainio: Majakan jouluvalo, 25 sivua,  Lasten Keskus 2014.

Pirkko Vainio asui pitkään Italiassa ja on tehnyt paljon yhteistyötä keski-eurooppalaisten kustantamoiden kanssa. Niinpä hänen tyylinsäkin poikkeaa jonkin verran koto-suomalaisesta. Nyttemmin Vainio asuu Keski-Suomessa.

Vainion vesivärikuvitukset ovat sävykkäitä ja tarkkapiirteisiä olematta silti mitenkään imeliä ja yltiö-herttaisia.

Tonttuyhdyskuta on vallannut vanhan jo toiminnasta poistetun majakan, jossa ne tekevät erilaisia käsitöitä Joulupukkia varten.

Majakan tontut olivat erityisen taitavia nikkaroimaan puisia leikkikaluja, joita joulupukkiheiltä tilas. Muutamaa päivää ennen joulua hän saapuisi laivallaan tapaamaan tonttuja ja noutamaan lapsille valmistetut lelut. Tontut odottivat innolla joulupukin vierailua, ja sitä edeltävät päivät olivat täynnä työn touhua ja vilskettä.  

Pirkko Vainio on etevä luomaan kodikkaita miljöitä ja interiöörejä. Vainion
kuvitusta kuvakirjaan Majakan jouluvalo (Lasten Keskus 2014).

Tontuista vanhimmalla Pertulla on tärkeä luottamustehtävä valaista majakka.

Perttu on kuitenkin tullut vanhemmiten huonomuistiseksi ja nyt se on unohtanut, mihin hyvään kätköpaikkaan piilotti tulitikut…

Myrsky näyttää nousevan ja siksi olisi tärkeää sytyttää majakan valot, jotta joulupukki löytää perille huonossa säässä.

Ja löytyväthän ne tulitikut lopulta, Pertun omasta taskusta: ja majakan joka ikkunalle sytytetään kynttilät.

Joulupukki löytää myrskystä ja myräkästä huolimatta perille! Pirkko Vainion
kuvitusta kuvakirjaan Majakan jouluvalo (Lasten Keskus 2014).

Kiireettömän leppoistamisen nimeen vannova kuvakirja sopii luettavaksi kesken pahimpien joulukiireiden. Mikäs hätä tässä, valmiissa maailmassa.

Varhaiskasvattajien Pikkuväki-lehdessä   6/2014 on erityislastentarhanopettajan ja teatteripedagogin Päivi Sinivuoren leikitys- ja draamallistamisohjeet Majakan jouluvalo -kirjaan.

22. luukku: Hyvä selättää pahan jännittävässä joulutarinassa

Tiina Tikkanen & Satu Ilmonen: Joulun kivet. Kalenterisatu. 64 sivua. Omakustanne 2012. Taitto Mari Kivi.

Tässä vielä yksi 24 lukua sisältävä  joulukalenterikirja, jonka voi vallan mainiosti lukea myös sopivasti jännittävänä jatkokertomuksena joulun alla.

Tiina Tikkasen tarina tuo  muistumana mieleen Anni Swanin vanhan joulusadun Peikkojen joulu. Tonttulan ahkerat ja punaposkiset tontut ovat saaneet vastinparikseen menninkäiset, jotka eivät voi sietää joulua. Tontuilla ja Joulupukilla on hallussaan joulun kivet, jotka luovat loistaessaan joulumieltä ihmisten mieliin. Ketku kuningas menninkäisineen haluaa anastaa kivet omikseen, ja tontuilla on työ ja tekeminen kivien varjelemisessa.

Satu Ilmosen akvarellikuviutuksena syntyneet menninkäiset ovat oikeasti
aika hurjan näköisiä!! Ilmosen kuvitusta Tiina Tikkasen joulusatuun Joulun kivet (omakustanne 2012). 

Joulun kivien taikaa ripottautui tupaan kuin tähtisade loihtien mieleen iloista odotusta ja lempeitä ajatuksia. Taika kiemurteli ulos avonaisesta ikkunasta näkymättömän savun lailla, sukelsi yli pihamaan, puikkelehti kuusten välissä ja kantojen yllä ja tarttui tuulen matkaan, joka lennätti sen yli niittyjen ja kukkuloiden ja alas korkean vuoren rinnettä synkän onkalon suulle ja siitä mahtavaan muhkuraiseen nenään, joka kuului itse menninkäisten kuninkaalle.
Tonttulassa valmistauduttiin tuomaan valoa pimeyden keskelle, mutta täällä valmisteltiin toisenlaista juhlaa. 

– Kummitusjuttuja ja hirviöitä, torahampaita ja hämähäkkejä, kuningas suunnitteli ja käännähteli innosta puhkuen valtaistuimellaan, joka oli koristeltu hiirten pääkalloilla.

Vaiherikkaiden seikkailuiden jälkeen Tonttulassa vietetään näin idylilstä jouluaattoa. Takana nojatuolissa Joulupukkikin voi jo lepuuttaa jalkojaan.  Ilmosen kuvitusta Tiina Tikkasen joulusatuun Joulun kivet (omakustanne 2012). 

–      

Juonessa on sopivasti jännitystä, kieli on suuhun sopivaa ja luvut ovat riittävän lyhyitä.

Tiina Tikkanen työskentelee toimittajana Opettaja-lehdessä.

21. luukku: ”Miten ois pieni joulun taika?”

Raili Mikkanen: Histamiini, joulun sankari. Kuvittanut Jukka Lemmetty. 89 sivua. Tamm 2001.

Ystävämme Histamiini. Kuvittanut Jukka Lemmetty. 105 sivua. Tammi 2004.

Raili Mikkasen luoma marionettihevonen Histamiini teki ensiesiintymisensä televisiossa  jo vuonna  1979 kuusiosaisessa Kukkaset-sarjassa. 

Sen jälkeen tuli ensimmäinen Joulukalenteri 1980 ja toistamiseen vielä vuonna 1985. Ensimmäinen Histamiinista kertova lastenkirja, Histamiini hukassa, ilmestyi 1982.

Osa Histamiinin suosiosta on varmasti johtunut myös näyttelijä Matti Raninista, joka antoi joulukalenterissa Histamiinille eloisan äänensä ja liikutti marionettinukkea. Nukketeatterin tekijänä Matti ja Irja Raninin muistavat varmasti kaikki rouva Huun ikäpolven lapset myös Niksulan tv:stä, jossa seikkaili 

Kasper-nukke ystävineen.

Histamiini on hyvin tunteellinen ja empaattinen hevonen. Siksi se on herkistynyt jouluunkin kahdessa kirjassa.  Histamiini, joulun sankari -kirjassa Joulupukin porot ovat sairastuneet, ja Histamiini yrittää värvätä metsän eläimiä avuksi. 

Pupu, kettu, karhu, hirvi, orava, saukko, majava ja ahma kieltäytyvät porojen sijaistamisesta kukin omiin verukkeihinsa vedoten, mutta noita Anelma Unelma omaa taikavoimia, ja jouluhan on muutoinkin otollista aikaa taikuudelle.

Ystävämme Histamiini -kirjassa kaksi viimeistä tarinaa sijoittuvat joulun aikaan. Tallin oljista löytyy mollamaija, joka ei ole lainkaan tietoinen joulun taiasta. Histamiini miettii puisen päänsä melkein puhki, kuinka pystyisi ilahduttamaan mollamaijaa. 

Se keksii, että molla voisi ryhtyä Histamiinin joululahjaksi: ”Joululahjan saaminen on kivaa, mutta joululahjana oleminen on kaikkein parasta!” toteaa mollamaija ilahtuneena.

Joulu tulee talliin lopulta näin idyllisissä tunnelmissa. Jukka Lemmetyn 
kuvitusta Raili Mikkasen lastenromaaniin Ystävämme Histamiini (Tammi 2004).

Histamiinilla on paljon ystäviä: mm. tallitonttu Rämäkkä, punaharjainen taiteilijasielu tamma Titiina ja noita Anelma Unelma. Mikkanen on nimennyt hahmonsa nasevasti ja niinpä ne elävät yhä  omaa itsellistä elämäänsä monen mielikuvituksessa ja lapsuuden muistoissa.

20. luukku: Miksi kukaan ei voi enää nähdä joulupukkia?

Hiroko Motai & Marika Maijala: Miljoona biljoona joulupukkia. 40 sivua. Englannin kielestä kääntänyt Mirjam Ilvas. Schildts & Söderströms 2014.

Rouva Huun ehdoton suosikki tämänvuotisesta joulukirjatarjonnasta on japanilais-suomalaisena yhteistyönä toteutettu kuvakirja Miljoona biljoona joulupukkia.

Se on radikaali, anarkistinen ja hyvin tähän nykyiseen hurlumhei- ja kaikki-tänne-heti nyt -elämänmenoon istuva lastenkirja, joka kunnioittaa perinteisen joulusadun edeltäjiä mutta myös nykylasta lapsipsykologisesti vallan tyydyttävällä tavalla.

Ja kuinka niukoista aineksista tämä japanilaisen nuoren naisen, Hiroko Motain, tarina muodostuukaan. 

Kaikki oli aluksi niin kovin helppoa ja vaivatonta:

Kauan, kauan sitten koko maailmassa oli vain yksi joulupukki. Koska koko maailmassa oli vain vähän ihmisiä.
 

Mutta sitten asiat monimutkaistuvat: yksi joulupukki ei kykene hoitamaan kaikkien maailman lasten joulutoiveita. Pukin lahjasäkki kävi koko ajan raskaammaksi.

Joulupukki rohkaistuu lähestymään jumalaa, jotta tämä tekisi lisää joulupukkeja. Marika Maijalan kuvitusta Hiroko Motain kuvakirjaan Miljoona biljoona joulupukkia (Schildts & Söderströms 2014).  

Joulupukki rohkaisee mielensä ja pyytää jumalalta, että tämä monistaisi pukin, niin urakka helpottuisi. Marika Maijalan oivallus on hieno: jumala esitetään isona kuusena, joka on arvokas, vakaa ja pyhä.

Marika Maijalan visuaalisesti sympaattisella joulupukilla on kokoonsa nähden valtava hiippalakki ja pitkä parta.  Maijalan kuvitusta Hiroko Motain kuvakirjaan Miljoona biljoona joulupukkia (Schildts & Söderströms 2014).  

Mutta hyöty jää lyhytaikaiseksi: monistetuista pukeista tulee paljon alkuperäistä pienempiä, ja taas ne ovat helisemässä jouluaaton urakan kanssa.

Ja pukkeja tulee jo miljoona, kenties biljoona, kunnes ne keksivät kuiskia aikuisen korvan juuressa ylivertaisen ideansa: eli jospa aikuiset vähän auttaisivat joulupukkeja ja hankkisivat lahjoja lapsille.

Maijalan tyyliin kuuluu reipashenkinen ja siekailematon kuva-alan rajaus, jossa tylsät aikuiset voidaan huoletta leikata kahtia. Marika Maijalan kuvitusta Hiroko Motain kuvakirjaan Miljoona biljoona joulupukkia (Schildts & Söderströms 2014).  

Hiroko Motai on Tove Janssonin tuotannon ihailija, ja hän halusi vasiten tarjota käsikirjoitustaan kustantamolle, joka on kustantanut Janssonin kirjoja Suomessa. 

Ja mikä onni, että kuvittajaksi pyydettiin nimenomaan Marika Maijalaan, joka hienosti luo taas aivan uuden tyylin ja kuvitustekniikan. Koulun piirustustunneilta tuttu sakuraliitu on pehmeä ja helposti lähestyttävä. Karrikoidut ihmishahmot ovat jälleen Maijalan tyyliin pitkäraajaisia ja dynaamisia, kuvitus tuo mieleen 1960-luvun visuaalisen kuvamaailman.

19. luukku: ”Taivaalta putoilee suuria tanssivia lumihiutaleita”

Juhani Koivisto: Baletin tähti. Kertomus  tanssijasta, joka unohti roolinsa. Kuvittanut Ulla Sainio. Valokuvat Sakari Viika. 96 sivua. Aurinkokustannus 2014.

Kyllä, tämäkin kirja on ihan pätevästä syystä mukana Lastenkirjahyllyn joulukirjakalenterissa. 

Kansallisbaletti tuottaa joka joulu uuden balettiesityksen lapsiperheiden ja muiden baletin harrastajien iloksi. Tämänvuotinen esitys on Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas, ja juuri tämä E. T. A. Hoffmannin satunakin tunnettu tarina on taustatekstinä Kanslallisbaletin päädramaturgin Juhani Koiviston tekstiin perustuvassa Baletin tähdessä.

Baletin täpö-täydessä tarpeistovarastossa puunukke kopsahtaa  hyllyltä alas ja menettää muistinsa. Se kiertää ympäri balettia ja kuulee samalla monta kiehtovaa tarinaa klassisista balettiesityksistä (mukana on Kansallisbaletin ohjelmistossa olleet Don Quijote, Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo, Coppelia, Joutsenlampi, Lumikuningatar, Kaunotar ja hirviö ja Pähkinänsärkijä).

Tässä vaiheessa Fredriksoniksi itseään kutsuva ja muistinmenetyksestä kärsivä puunukke ei vielä ole ihan varma osallisuudestaan tähän balettikohtaukseen. Ulla Sainion ja Sakari Viikan kuvitusta Juhani Koiviston lasten kuvatietokirjaan Baletin tähti (Aurinko kustannus 2014).  

Niin, lopulta tämä muistinsa menettänyt puunukke löytää oman roolinsa nimenomaan Pähkinänsärkijästä.

Kehystarinan kupeessa saadaan johdatus ja tiivistelmä kunkin baletin juonenkäänteistä ja hahmoista.

Baletin tähti on tervetullut lasten tietokirja baletin maailmasta. Sen  toteutustapa on samankaltainen kuin Lisbeth Landefortin ja Seppo Nurmimaan pari vuotta sitten Lastenkirjapöllö-palkinnon saanut Oopperaa, oopperaa! Löytöretki lavasteiden taakse: sanoin ja kuvin oopperan maailmasta (Schildt 1997).

Yltiömakea ja romanttinen kuvamaailma sopii tähän tietokirjaan. Sainion visuaalisesti värikylläisiin taustamaisemiin upotetaan Sakari Viikan valokuvia Kansallisbaletin esityksistä. Ulla Sainion ja Sakari Viikan kuvitusta Juhani Koiviston lasten kuvatietokirjaan Baletin tähti (Aurinko kustannus 2014).   

Ulla Sainion digitaalinen kuvitus on värikylläisen sadunomaista. Siinä on ripaus tingelis-tangelista, mutta oikeastaan tällainen ylenpalttinen kimallus kuuluukin baletin visuaaliseen maailmaan. Sakari Viikan Kansallisbaletin esityksistä ottamat värivalokuvat ja Sainion kuvitus  saavat usein samaa värimaailmaa olevan taustan, joka tekee katsomiskokemuksesta levollisen ja … juuri sopivan romanttisen.

Kannattaa muistaa tässä yhteydessä myös Matti Kodan huima kuvitus E. T. A. Hoffmannin Pähkinänsärkijään (Gummerus 1992).