Luottamuksen ketju ja lasten neuvokkuus selättävät lopulta juonittelevien aikuisten mielivallan Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan Kuun majatalon päätösosassa

Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu. 408 sivua. Lasten Keskus 2026.

 

Sinimäessä alkoi olla tukala salaväkeläisten lisäksi myös kaikille niille ihmisille, jotka eivät halunneet olla osa Albertin, Halla Haavan tai Quumestarin suunnitelmia. Isä oli viimeksi aamulla puhissut kiukusta luettuaan lehdestä kaupunginvaltuuston nykyisen puheenjohtajan Halla Haavan haastattelun, jossa Halla ilmoitti, että Sinimäessä siirryttäisiin kokonaan Quumestarin tehtaan tuottaman QUUVOIMAN käyttöön.

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan kuun majatalosta kertova lasten fantasiasarja saa nyt neljännessä osassaan komean päätöksen. 

Todennäköisesti Niemelä kaavaili alunperin sarjasta trilogiaa. Viime vuonna ilmestynyt Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu on nyt saanut päätösosakseen Umpiveden loihtun.

En voi kuin ihmetellä sitä, kuinka vaisusti huolella sommiteltu, kansainväliset standardit täyttävä lasten fantasiasarja on Suomessa sivuutettu. 

Vielä tovi sitten peräänkuulutettiin kovasti J. K. Rowlingin Harry Potterin veroisia vastineita, sekä käännöksiä että kotimaisia verrokkeja. 

Niemelän ja Kirkkopellon fantasiamaailma on hyvällä tavalla kotikutoinen sympaattisine taikahahmoineen. Juonesta puuttuvat kokonaan  Rowlingille tyypilliset tummat juonilinjastot ja lohduton angstisuus.   
 
Niemelän sarja ammentaa perinteisestä lasten fantasiasta, mutta höystää sitä ajankohtaisilla aiheilla: luonnonhenget ja haltiat on nimittäin ajettu ahtaalle, kun teknokraattiset ja diktaattorin elkein käyttäytyvät kaupungin mahtimiehet puuttuvat toimillaan luonnon tasapainosta huolehtivien salaväkeläisten toimiin. 

Quumestarin sutjakka ulkonäkö ei paljasta hänen itsekkäitä ja
salaväkeä uhkaavista aikeistaan. Katri Kirkkopellon
kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu
(Lasten Keskus 2026).

Kaupungissa kajastaa yöt läpeensä Quumestarin räikeä valaistus, joka haittaa eläimiä ja kasveja. Quuvoiman kylkiäisenä on myös kehkeytynyt Krakkeri, joka imee loihtua eli taikavoimaa salaväkeläisistä. 

Tarinan keskushenkilö, Saimi Salaper, ”vahva kuin narsissiin varsi”, on neljännessä osassa jo sinut oman salaväkeläisen taustansa kanssa. 

Myös Saimin isä vihitään nyt vähitellen samaan taikapiiriin. Aiemmissa osissa isä on ollut vielä autuaan tietämätön heidän uutta kotiaan ja eläinlääkärin vastaanottotilaa kansoittavista haltioista. 

Nyt Saimin ja Matin ja salaväkeläisten olisi tarkoitus järjestää Sinimäen kaupungissa ihmisten ja salaväkeläisten tapaaminen ja koota näin joukot yhteen vastustamaan Albert Valtion, Halla Haavan ja Quumestarin aikeita. 

Saimin ja isän kodista, Mustan Kuun majatalosta, tulee jännittävien tapahtumien keskus.

Saimi ja salaväkeläiset kehittävät erityisen luottamuksen ketjun, joka paljastaa Sinimäen asukkaiden todellisen vakaumuksen: kehen voi oikeasti luottaa ja kuka huijaa?

Fantasiaromaani huipentuu Saimin ja Matin yhdessä salaväkeläisten kanssa masinoimaan rauhanomaiseen vastarintaan. 

Äkkiä Silkin sarvi alkoi loistaa sateisessa käytävässä, ja sen valossa Saimi näki ystäviensä ääriviivat. Ja siinä samassa pelko hävisi. Saimi tunsi syvää tyyneyttä vaaran edessä. Vielä kerran salakerholaiset juoksivat kohti suurta seikkailua, ehkä suurinta tähän mennessä. Salaväen aikuiset olivat aivan heidän kintereillään. Anskariina höpötti edelleen jotain hatuista. Saimin sydän jyskytti yhä, mutta hän tarttui vuorostaan Anskariinan käpälään. Parhaan ystävänsä lämpimään ja vahvaan käpälään. Lopulta Anskariinakin vaikeni. 

Toinen toistaan hurmaavammat salaväkeläiset puhuvat kukin omintakeista, poljennoltaan vanhahtavaa tai onnahtelevaa kieltä.

Niemelä vihjaa hyvisten ja pahisten nimissä heidän toimijarooleistaan. 

Jos kaupunginjohtajan nimi on Pia Pahkapää, hänellä ei voi olla kovin pyyteettömiä aikeita kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Quumestarin lapsille perustama P.Ö.S.I.L.Ö-kerho on pelottava ajankuva siitä, kuinka aikuiset voivat ajamansa aatteen nimissä valjastaa lapsetkin osaksi eettisesti kyseenalaista toimintaansa. 

Noita Beller tarjoaa Halla Haavalle paikkaansa
salaneuvoston johtajana. Katri Kirkkopellon
kuvitus on taitettu tehokkaasti aukeaman oikeaan yläkulmaan. 
Kirkkopellon kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu (Lasten Keskus 2026). 

Teknokraattisen ja häikäilemättömästi omaa etuaan ajavan kaupungin johdon kuvauksesta voi halutessaan löytää viitteitä jopa maailmanpolitiikkaan, jossa vähäväkisiä sorretaan ja luonnonvaroja riistetään. 

Quuvoimaa tuottavan Quumestarin energiatuotantoyksikkö, Peilitehdas,  vertautuu   Suomeen kaavailtuihin datakeskuksiin. 

Quumestarin ja muiden kaupungin ökyjohtajien tapa ylenkatsoa vierasolentoja hyysääviä kaupunkilaisia ei liioin ole kaukana Donald Trumpin vähemmistöjä syrjivästä politiikasta. 
 

Katri Kirkkopelto luo myös sarjan neljänteen osaan
hellyttäviä tyyppejä: tässä otus hillovarastosta.
Kirkkopellon kuvitusta Reetta Niemelän fantasiaromaaniin
Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu (Lasten Keskus 2026).   

 
Katri Kirkkopellon sävykäs akvarellikuvitus luo meheviä karikatyyrejä salaväkeläisistä ja heidän vastustajistaan. 

Tässä neljännessä osassa kuvitusta on näppituntumani mukaan kuitenkin hieman vähemmän kuin edellisissä osissa.   

Lastenkirjahyllyssä on arvioitu Mustan Kuun majatalo -sarjan  aiemmat osat: 
Mustan Kuun majatalo, Mustan Kuun majakka ja Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu.
 

Sarjan avausosa Mustan kuun majatalo (Lasten Keskus 2021) nimettiin poikkeuksellisesti Finlandia Junior -ehdokkaaksi vasta seuraavana vuonna 2022, koska se ei ennättänyt ilmestymisvuotenaan ehdokasasetteluun. 

Ounailen, että vast´ikään ilmestynyt päätösosakaan ei tänä vuonna ennättänyt lainkaan Finlandia-mittelöön. 

Neljäs osa toiminee myös itsenäisenä fantasiaseikkailuna. 

Tukea keskushenkilöiden hahmottamiseen lukija saa kirjan lopun henkilögallerian esittelystä, joskin lapsen itse lukemaksi kirja saattaa olla monipolvisessa juonenrakennuksessaan hivenen haastava. Uskon Mustan Kuun majatalon  toimivan parhaiten aikuisen ääneen lukemana jatkokertomuksena. 

Pelkojen sanoittaminen auttaa aina

  

J. S. Meresmaa & Meria Palin: Minä en pelkää, 33 sivua, Enostone 2024. 

 

 

Tässä jälleen yksi hyvä todiste siitä, kuinka lastenkirjallisuus reagoi nopeasti ajan ilmiöihin ja sanoittaa niitä tavalla, joka havahduttaa lapsen ohessa myös aikuista.

 

Viime päivinä on uutisoitu taajaan siitä, kuinka vuoden vaihtumisen kunniaksi ammutut ilotulitusraketit aiheuttavat koirille paljon tuskaa ja ahdistusta.

 

J. S. Meresmaan ja Meria Palinin kuvakirja Minä en pelkää  työstää pelkoja kahdesta suunnasta. 

Lola-tytöllä on syntymäpäivä vuoden viimeisenä päivänä ja siksi hän rakastaa ilotulitteita.

 

Viisivuotissyntymäpäivänään hän saa – aikuisen avustuksella – ampua oman raketin ilmaan. 

 

Uutta vuotta otetaan vastaan ystäväperheen luona. 

Lolan juhlamieltä verottaa kuitenkin se, että perheessä on koira. 

Lola voittaa pelkonsa ja löytää kellarista
alavireisen Bobon. Meria Palinin kuvitusta J. S. Meresmaan
tekstiin kuvakirjassa Minä en pelkää (Enostone 2024).

 

Lolan tavoin Bobo-koirakin pelkää. Lola löytää Bobon kellarista, jossa on hämyisä valaistus ja taustalla soi rauhoittavaa musiikkia. 

 

Lola samaistuu koiran tuntoihin ja päättää, että hän ei halua ampua syntymäpäivärakettia ilmaan:

Ei sellainen, mikä 

tuottaa toisille tuskaa, 

ole oikeasti kaunista. 

 

Hauska taitollinen oivallus, jossa uusi ystävyys sinetöityy aukeaman
keskelle, kun lapsi ja koira lyövät kättä päälle yhteisymmärryksen
merkiksi.  Meria Palinin kuvitusta J. S. Meresmaan
tekstiin kuvakirjassa Minä en pelkää (Enostone 2024).

Kotimaisessa kuvakirjakuvituksessa ei enää ole yhtä tunnistettavaa ja "suomalaiskansallista” kuvitustyyliä. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että perinteisillä ns. käsityönä toteutetuilla tekniikoilla  tehtyjä kuvituksiakin viimeistellään digitaalisesti.

Meria Palinin kuvitus tuo mieleeni brittiläisen kuvakirjakuvituksen perinteen ja yhtäältä myös Raymond Briggsin Lumiukko-animaation pelkistetyn tunnelman tyyliteltyine ihmishahmoineen. 

Palin on valmistunut kuvittajaksi Cambridge School of Art -koulusta 2019. Rouhea väriliitu havainnollistaa hyvin sympaattisen tarinan humaania viestiä.

 

Meresmaan niukka teksti ilmaisee olennaisen sävykkäästi, esimerkiksi kun kerrotaan Lolan rakastavan ”niin paljon ilotulitteiden valokukkia talvisella taivaalla”. 

Kauneutta ja säkenöintiä löytyy myös ilman pauketta ja rätinää.
Meria Palinin kuvitusta J. S. Meresmaan tekstiin 
kuvakirjassa Minä en pelkää (Enostone 2024). 

 

Sopivan lyhyt ja ilmaisuvoimainen teksti ja eloisa kuvitus ovat saaneet rinnalleen rauhallisen taiton. Tosin tekstin keskittäminen tai tasaus oikeaan reunaan tuntuu välillä joutavalta kikkailulta.

Entistä useammin kuvakirjoissa annetaan kuvitukselle vetovastuuta välillä tekstittömällä aukeamalla. Meresmaan ja Palinin kuvakirjassa on kaksi peräkkäistä aukeamaa, joissa luotetaan kuvan kertovaan voimaan. 

Taitollisiin oivalluksiin kuuluu myös kuvakirjan alun ja lopun sisäkansien kuva-aiheet: alussa esitetään aukeaman äärilaidoilla pelokkaat keskushahmot ja lopussa Bobo ja Lola lukevat yhdessä kirjaa.

 

 

 

 

21. luukku: Joulupukki ON olemassa!

 

Anders Vacklin & Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents: Lumen saartamat. 173 sivua. Tammi 2021.

 

– Miettikää, on jouluaatto ja ajamme pimentyvässä metsässä koirarekivaljalkolla! Kati-e kailotti ja katseli ympärilleen. Voisiko olla upeampaa? 

– Talvipäivänseisaus joulun alla on hetki, jolloin päivä alkaa pidentyä, X huusi täkkien alta. 

– Valo lisääntyy minuutti kerrallaan joka päivä.

 

Tekniikasta ja koodaamisesta kiinnostunut Kati-e -tyttö seikkailee Pet Agents -sarjan kuudennessa osassa yhdessä ystäviensä ja rakentamansa robotin Ti-botin kanssa Lapissa. 

Lapset järkyttyvät kotikaupunkinsa löytöeläintalon purku-uhasta ja lähtevät etsimään tontin ja talon omistajaa rouva Frangia pohjoisesta. 

 

Ti-bot uskoo vakaasti joulupukin olevan oikeasti olemassa, vaikka lapset sille muuta väittävätkin. 

 

Robotin uhkarohkeus ajaa sen jälleen kerran kiipeliin ja loppuhuipennuksena Ti-bot saa tietysti tavata joulupukin.

 

Kirjan lopusta löytyy tietoa poroista sekä pelastus- ja rekikoirista.

 

 

Pet Agents -tiimiin on  liittynyt Kaarlan pariskunnan lisäksi nyt myös Anders Vacklin. 

Kaarlat ja Vacklin aloittavat ensi vuonna myös Lemmikkifrendit-sarjan, joka kertoo Pets Agents -ryhmän syntytarinan.

Neli- ja kaksijalkaisten ystävyys ei juurikaan eroa toisistaan

Päivi Lukkarila: Kerrostaloponi Kemppainen, kuv. Milla Paloniemi, 126 sivua. Karisto 2021.

Päivi Lukkarilan juuri ilmestyneen lastenromaanin sankari on valloittava persoonallisuus, jolle lukija menettää oitis sydämensä.

Näin käy myös tokaluokkalaiselle Auralle, vaikka ponin ja tytön suhteessa onkin alusta alkaen myös kitkaa ja kipinöintiä. 

Lukkarilan lastenromaanin  alkuasetelma ja onnellinen loppuratkaisu ovat tuttuja monista muistakin heppakirjoista: Aura haaveilee omasta lemmikkieläimestä, mutta vanhemmat suhtautuvat asiaan aluksi hyvin nihkeästi. 

Aura on ollut aiemmin Janinan ja Olivian kanssa yhteen hitsautunut tyttökolmikko, mutta syystä tai toisesta välit ovat tulehtuneet. Kun Kemppainen ilmestyy Auran kotitalon pihaan, tyttö tietää, kuinka voi päteä yliolkaisten luokkatoveriensa silmissä. 

Auran motiivit Kemppaisen omavaltaiseen adoptioon eivät siis ole aluksi ihan pyyteettömät. Omapäisen ja käytökseltään monella tavalla oikullisen ponin hoitaminen ei ole ihan niin helppoa kuin Aura on kuvitellut. Omat haasteet syntyvät siitäkin, kun poni pitää päivittäin salakuljettaa hissillä kotiin ja Auran huoneeseen... 

Lukkarilan tarinassa on hellyttävää huumoria, mutta sen takaa kajastelee myös vakavampi sanoma eläimen oikeuksien kunnioittamisesta. Ystävyyttä ei liioin lunasteta maireudella tai katteettomilla lupauksilla, oppii Aura. 

Kerrostaloponi Kemppainen tasapainottelee onnistuneesti fantasian ja ruohonjuuritason arjen välimaastossa. Aura hoksaa, että puuttuva summa Kemppaisen ostamiseen onkin aivan käden tai pikemminkin nenän ulottuvilla. 

Milla Paloniemi tekee lyijykynäpiirroksissaan keskushahmoista humoristisia karikatyyrejä. 

Kerrostaloponi Kemppainen muistuttaa asetelmissaan paikoitellen  Sari Peltoniemen mainiota lastenromaania  Kerppu ja tyttö (Tammi 2007), jossa lapsen ja lemmikkieläimen roolit on keikautettu nurinniskoin. 

Eläimet, robotti ja lapset vauhdissa

Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents: Kati-e & Ti-bot: Kadonnut kenttä, 205 sivua, Tammi 2020.

 

 

Riina ja Sami Kaarlan Pet Agents -sarja on hyvä esimerkki tavasta, jolla nykyisin sarjakirjoille luodaan mahdollisimman laajaa lukijaryhmää kiinnostava konsepti. Lasten arkisia toimista kertova sarja yhdistää dekkaria ja eläimiä trendikkääseen robotti- ja koodausteemaan. 

 

Keskushenkilöinä ovat koodaamisesta ja elektroniikasta kiinnostunut Kati-e -niminen tyttö ja hänen robottinsa Ti-bot. 

Kati-ella on paljon ystäviä ja heitä yhdistää myös rakkaus eläimiin. 

Minipossu on hermostunut ja aiheuttanut paljon tuhoa kerrostealoasunnossa.
Riina ja Sami Kaarlan kuvitusta lastenromaaniin Pets Agents: Kadonnut kenttä (Tammi 2020). 

Sarjan kolmannessa osassa Kadonnut kenttä tapahtumat käynnistyvät pulmatilanteesta: Lumia-ystävän minipossu kaipaa kerrostaloasuntoa väljempää elintilaa. 

Kati-e ja Timi keksivät, että possu voitaisin viedä suurkaupungin ulkopuolelle  maatilalle. Timille kaikki siellä on uutta ja ihmeellistä. Kyyti hoituu ystävän avulla ja matkan varrelta napataan vielä huoltoaseman riesana oleva kesy naakka kyytiin mukaan. 

 

 Lasten dekkarin perusasetelma: poliisi saa apua nokkelilta lapsilta. Riina ja Sami Kaarlan kuvitusta 

lastenromaaniin Pets Agents: Kadonnut kenttä (Tammi 2020). 

Onkohan possu saanut nimensä E. B. Whiten lastenkirjaklassikon mukaan (suom. Lotta, ystäväni, WSOY 1954, suom. Leena Härmä, up. Otava 2007, suom. Tarja Kontro)? 

 

Eläimistä kertovat lastenkirjat koulivat lukijoitaan usein eläinten kunnioittavaan kohteluun. Lemmikeistä ja muista kotieläimistä kiinnostuneet lapset saavat Pet Agents -sarjasta myös tietoa niiden hoidosta ja käytöksestä. 

 

Maatilan Nappi-koiran karkaamisesta syntyy pieni jännitysjuonne, ja samassa rytäkässä robotti Ti-bot eksyy, kun yhteys Kati-een katkeaa puuttuvan kentän takia. Nokkelat ja tarkat lapset myös paljastavat robotin etsinnän lomassa salametsästäjän aikeet.

 

          Suurkaupungin pilvenpiirtäjät toimivat hyvin kontrastina lasten seikkailuille. Riina ja Sami 

Kaarlan kuvitusta lastenromaaniin Pet Agents: Kadonnut kenttä (Tammi 2020). 

                     

Pet Agents -sarjan ansiona on hiljattain lukemaan oppineen ja lukuvarmuutta vielä tarvitsevan lapsen näkökulmasta tarinan tapahtumantäyteisyys ja runsas nelivärikuvitus. Sarjan tyylissä on paljon samaa Tittamari Marttisen lastenromaanien kanssa: sarjan lapset ovat aktiivisia, toimeliaita ja heillä on laaja ystäväverkosto. 

 

Monissa lastenkirjoissa otetaan jo huomioon nykyinen digisukupolvi. Taitossa ja kuvituksessa on nokkelasti erotettu puhelinkeskustelut ja viestien lähettäminen. 

Pet Agents -sarja on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla: käännösoikeudet on myyty ainakin Ukrainaan, Viroon ja Slovakiaan. 

Kaarla pariskunnan työnjaossa ideointi tehdään yhdessä, Riina Kaarla kirjoittaa ja piirtää ja Sami Kaarla värittää. 

 

 

 

 

Kissojen ja koirien joukkovoimaa

Jari Peltola: Anton ja kadonneet koirat, 256 sivua, Otava 2020. Kansikuva, sisäkansien kartta ja vinjetit Mikko Metsähonkala. 

Uudet kotimaiset lasten- ja nuortenkirjailijat ovat aina erityisen fanfaarin arvoisia. 

Politiikan tutkija Jari Peltola (s. 1970) on julkaissut aiemmin kolme aikuisten dekkaria Myllylahdelta ja takavuosilta hänet muistetaan myös Itse valtiaat -tv-sarjan käsikirjoittajana. Peltola toimittaa vitsipalstoja Seuraan ja Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen.

Ensivaikutelman perusteella Peltolan lasten- ja varhaisnuorten romaanin tavoitteena näyttäisi olleen yhdistää Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä-kirjat ja kirjailijanimi Erin Hunterin Soturikissat-sarja toisiinsa. 

Kissojen ja koirien näkökulmasta kerrottu tarina sijoittuu Mäntylän pikkukaupunkiin, jossa valitaan uutta pormestaria.  

Kissayhteisössä on omat lainalaisuutensa ja johtajahahmonsa. Romaanin keskiössä on Anton-kissa, joka on eläinlääkäri Mikaelin lemmikki. Antonin isäntää on yritetty houkutella suuren eläinlääkäriketjun palvelukseen, mutta hän haluaa tehdä töitä eläinten parissa ilman sekuntikelloa.  Antonilla on ainutlaatuinen mahdollisuus saada salaistakin tietoa kaupungin tapahtumista Mikaelin vastaanotolle tulevilta eläimiltä.

Antonin mielitietty Tessa on loukannut jalkansa jouduttuaan auton töytäisemäksi. Kaupungin kissat kokoontuvat Naukulavalle seurustelemaan ja seuraamaan vaikkapa stand-up-esityksiä. 

Lukuisten kissojen ja koirien joukosta nousee heti esille kaikkitietävä ja lajitovereitaan pomottava Rumppi-kissa: 

”Kiitos! Kiitos kaikille!” Laatikon päällä seisova Ylisillan Rumppi ei ollut kookas kissa, mutta hänellä oli kuuluva ääni, ja Rumpin vaaleankeltaiset tihrustavat silmät näyttivät aina siltä, että ne havaitsivat kaiken mitä yleisön joukossa tapahtui.  

”Hienoa, että pääsitte paikalle”, Rumppi kopautti takatassullaan halkolaatikkoa. ”Yleisön määrä on hyvin tärkeää. Minulla on suurempi yleisö kuin kellään muulla, uskokaa minua”.  – – 

Antonin mielestä ei ole kuitenkaan hyväksi kuunnella liikaa yksinomaan Rumpin näkemyksiä asioista. 

Romaanin todelliset pahikset löytyvät kuitenkin kaksijalkaisista sivuhenkilöistä. 

Vanessa Harma pyrkii kaupungin uudeksi pormestariksi ja hänen tavoitteenaan on myös kieltää kissojen ja koirien vapaa kuljeskelu kaupungilla. 

Oikeudentajuinen ja moniarvoisuuteen uskova Anton hätääntyy kuullessaan, että Mikael on tukemassa Harman pyrkimyksiä.

Kun kaupungin koiria häviää salamyhkäisesti, Anton katsoo parhaaksi unohtaa kissojen ja koirien alituiset skismat ja se ryhtyy selvittämään ystäviensä kanssa koirien katoamista. 

Jari Peltolan Anton ja kadonneet koirat on tavoitteiltaan kunnianhimoinen, mutta kerronta pirstaloituu kissojen kielellä ilmaistuna liian moniin hajujälkiin.

”Liian paljon hajuja”, Sandi valitti. ”Aivan liian paljon hajuja. Vaikea tunnistaa ketään. Outoja hajuja, tuttuja hajuja, leivän hajuja, juhlan hajuja, täällä pihalla on linnun hajuja, kissan hajuja, koiran hajuja, puiden hajuja. Kohta täällä haisee vaalien tulos!”

Lukuisat sinänsä kiinnostavasti rakennetut  karismaattiset kissa- ja koirapersoonat vaativat lukijalta melkoista keskittymistä. 

Romaanin lopussa tihentyvässä ja enemmän dekkarin kierrettä saavassa loppuratkaisussa paljastuvat ihmisten rikolliset toimet, jotka tosin  ovat Suomen eläinsuojelunkin näkökulmasta vähintään kyseenalaisia. 

Taitossa tiuhaa tekstiä on kevennetty jakamalla osuuksia tyhjällä rivillä rytmitettyihin kokonaisuuksiin ja näin on helpotettu myös lukijan hahmottamiskykyä. 

Mikko Metsähonkala on tamperelainen arkkitehti, joka on tehnyt myös Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen yksiruutuisia Toisaalta-sarjakuvia. 

Niiden pikkutarkkaan piirrosjälkeen verrattuna siniharmaa ja usvainen kansikuva ei juurikaan herätä uteliaisuutta. Sisäsivuilla toistuu lukujen alussa staattinen kissavinjetti ja sisäkansissa on kaupungin pohjapiirros, joka helpottaa hahmottamaan romaanin kannalta tärkeiden tapahtumapaikkojen hahmotusta.

Omintakeisessa ja miljööltään huolella rakennetussa lastenromaanissa olisi ollut paljon nykyistä enemmän potentiaalia runsaasti kuvitettuna laitoksena. Hailakka kansi valjuine typografisine ratkaisuineen viestii siitä, että kustantaja ei itsekään ole oikein vakuuttunut teoksen kantovoimasta.

Lisää kissa-aiheisia lastenkirjoja:

J. S. Meresmaa & Julia Savtchenko: Minä, kissa. Noin 20 maineikasta muotokuvaa kissoista, Arthouse 2020.

Maami Snellman: Jaakko Enkeli Lentokenttä katoaa; Jaakko Enkeli lentokenttä ja kermakakkutapaus, kuv. Sanna Pelliccioni, Myllylahti 2018 ja 2019 / lastenromaani 

Marlene Jablonski & Julia Ginsbach: Kissatarinoita, suom. Seija Kukkonen, Mäkelä 2018 / helppolukuinen Lukupiraatti-sarja

Terhi Kangas & Anna Aalto: Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana, Merkityskirjat 2017 / kuvakirja 

Satu Heimonen: Suokaislan suloinen Cecilia, Mäkelä 2014 / lastenromaani 

Tuula Korolainen: Kissa, kissa, kissa, kuvittanut Virpi Talvitie. Lasten Keskus 2013 / kissa-aiheisia runoja 

S. F. Said: Varjak Käpälä, kuvittanut Dave McKean, suomentanut  Reetu Kurkijärvi, Gummerus 2006 / fantasiaromaani

Ritva Toivola: Musta Miksu, taikurikissa, kuv. Virpi Talvitie, Tammi 1999 / helppolukuinen Kirjava kukko -sarja 

Toim. Sanna Jaatinen: Katti Goljatti ja muita kissasatuja, kuv. Hannu Taina, WSOY 1996

Marja-Leena Mikkola & Matti Kota: Malinka kuuntytär, Otava 1990 / kuvakirja

Marja-Leena Mikkola & Outi Markkanen: Kultakissa, Otava 1983 / kuvakirja

Susi Bohdal: Selina, Pumpernikkeli ja Floora-kissa, suomentanut Anja Ylönen, Laste Keskus 1982 / kuvakirja 

Kuin Vilkkilässä kissoja...

Maami Snellman: Jaakko Enkeli Lentokenttä katoaa, kuvittanut Sanna Pelliccioni, 72 sivua, Myllylahti 2018.

Mervi Heikkilä: Kissatalon asukit, Tosia tarinoita hylätyistä kissoista, kuvittanut Marjo Nygård, 71 sivua, Avain 2017.

Terhi Kangas & Anna Aalto: Helga Hidalmina kissojen kunniavieraana, 33 sivua, Merkityskirjat 2017.

Lastenkirjoissa vilisee nyt poikkeuksellisen paljon kissoja.

Sanataideopettaja Maami Snellmanin lastenromaanissa norjalainen metsäkissa ottaa jalat alleen, kun kuulee, että perhe aikoo viedä sen kissakotiin Lappiin suuntautuvan lomamatkan ajaksi. 

Tästä sukeutuu vaiherikas seikkailu.  Jaakko tutustuu villiin luontoon ja Kirjavaan kissaan, jolla ei ole kotia lainkaan. Jaakko on elänyt suojattua sisäkissan elämää ja haikailee erikoisherkkujaan, ”kissankupissa hyllyvää lihahyytelöä ja maitonappeja”. Kirjava nimittää sitä pullamössöllä täytyksi kotikatiksi. 

Sumuvuoren perheen etsintäyritykset ja Jaakon seikkailut vuorottelevat sopivan lyhyissä luvuissa. Sanna Pellicionin mustavalkoisessa kuvituksessa on käytetty paperikollaasia ja vesiväriä. Jaakon turkki pörhentelee graafikko Frans Toikkasen kissojen hengessä.

Loppu kiertyy tietysti onnelliseksi, ja arvatenkin temperamenttisen Jaakon seikkailuille on luvassa jatkoa.

Mervi Heikkilä on käyttänyt tositarinoita inspiraation lähteenä selkokirjassa Kissatalon asukit. Kirja on hyvä esimerkki tasaveroisesti sekä lapsia, nuoria että aikuisia kiinnostavasta selkokirjasta. 

Avain on viime vuodet tehnyt hyvää työtä selkokirjallisuuden monipuolisena julkaisijana.

Siksikin tuntuu lyhytnäköiseltä, että selkokirjallisuuden tämän vuoden valtionavustusta on pienennetty lähes puoleen edellisvuodesta eli 50 000 euroon. 

Selkokirjallisuutta tarvitsee entistä laajempi joukko eri-ikäisiä, ja kustantamot ovat havahtuneet asiaan julkaisemalla myös visuaalisesti entistä houkuttelevamman näköisiä selkokirjoja. 

Kirjalla on avoin eläinsuojelullinen agenda. Joka vuosi Suomessa hylätään noin 20 000 kissaa. 12:n kissan muotokuvatarinoissa  on monenlaista persoonaa. Kovat kokemukset ovat tehneet kissoista arkoja, mutta vähitellen luottamus uusiin emäntiin tai isäntiin löytyy. 

Tarinoista löytyy draamaa ja tiukkoja äkkikäänteitä samaan tapaan kuin television tosi-tv-sarjoista, joissa kerrotaan lemmikkien edesottamuksista. 

Marjo Nygårdin vesivärimaalauksina toteuttamat kissapotretit tavoittavat sielukkaisiin silmiin ja viehkoihin asentoihin kullekin kissalle ominaista karismaa.

Eläinsuojelun asialla on joukkorahoituspalvelun kautta toteutettu Helga Hildamiina kissojen kunniavieraana. 

Se on hyvä esimerkki lastenkirjallisuudessakin yleistyvästä lukijoiden osallistamisesta kirjan tekemiseen. Varhais-nuorten- ja nuortenkirjoissa tätä on jo hyödynnetty mm. Tatu Kokon Rob Mc Cool- ja Tittamari Marttisen Linnea-sarjoissa.

Hankkeen käynnistäjä, lahtelainen viestinnän ja markkinoinnin parissa työskentelevä Terhi Kangas puhuu joukkoluovuudesta. 

Joukkorahoittajat ovat saaneet esimerkiksi lastensa valokuvia tai piirustuksia
 kissojen turvakodin seinälle. Anna Aallon kuvitusta Terhi Kankaan  tekstiin
kuvakirjassa Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana (Merkityskirjat 2017). 

Hankkeesta kiinnostuneet – lapset ja aikuiset – ovat voineet vaikuttaa kuvakirjan yksityiskohtiin ja juonenkäänteisiin kuvituksen ja tekstin osalta. 

Valmiiseen kuvakirjaan joukkoluovuudella ideoidut kohdat on merkitty värikkäillä numeropalloilla ja kirjan verkkosivuilta löytyy lisää tietoa ideoiden  keksijöistä.

Helga-tytön äidillä on kissa-allergia ja siksi perheeseen ei voida hankkia kissaa. Isä keksii kuitenkin viedä tytön kissojen turvakotiin.

Helga oli äkkiä maailman onnellisin tyttö. Vain hetki sitten hän oli riutunut polttavassa kissankaipuussa, mutta nyt hän oli keskellä paratiisia. Pieniä, isoja, laikukkaita, raidallisia, yksivärisiä, pitkäkarvaisia, harvakarvaisia, laihoja ja pulleita – suloisia kissoja oli joka puolella. – – 

Tekstiä on melko paljon, mutta onneksi graafisen suunittelijan Anna Aallon ilmeikäs ja yksityiskohdista runsas kuvitus toimii hyvin katseenvangitsijana. Tarinan mittaan opitaan monta kissoihin liittyvää sanontaa ja tutustutaan vähän myös kissojen kulttuurihistoriaan.

Kissojen turvakodin kissoilla on paljon aktiviteetteja omalla
leikkiareenallaan. Anna Aallon kuvitusta Terhi Kankaan  tekstiin 
kuvakirjassa Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana (Merkityskirjat 2017). 

Jokaisen kirjan myynnistä lahjoitettiin seitsemän euroa eläinsuojelutyöhön ja näin on kerätty jo lähes 5 000 euroa. Ensimmäisen kirjan rohkaisemana kaksikolla on jo tekeillä toinen kuvakirja, jonka maksuton joukkoideointi käynnistettiin viime viikolla valtakunnallisen lukuviikon kunniaksi. 

Päähenkilönä uudessa kirjassa on Helgan veli. Ideoita voi ehdottaa vielä 6. toukokuuta asti. Kirjan myyntitulojen kautta rahaa kerätään nyt  Pelastakaa Lapset ry:lle, jonka Eväitä elämälle -ohjelman kautta tuetaan vähävaraisten lapsiperheiden lapsien liikuntaharrastusta.