Tyyliltään ja sisällöltään hätkähdyttävä novellikokoelma nuorille

Heidi Korkiakangas: Lemmikkieläinten hautausmaa. 117 sivua. Aviador 2026. Kansikuva Venla Tokola. 

Lyhytproosa elää uutta renessanssiaan. 

Yhtenä arvostuksen mittarina voi pitää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamaa ja Koneen säätiön rahoittamaa kirjailija Maria Jotunin nimeä kantavaa uutta novellipalkintoa.  Yksittäiselle novellille jaettavaa 25 000 euron suuruista palkintoa tullaan jakamaan viisi kertaa kahden vuoden välein. 

Palkinnon tavoitteena on tukea suomenkielistä novellitaidetta, tuoda näkyviin uusia ansiokkaita tekstejä ja tekijöitä sekä vahvistaa samalla novellin arvostusta kirjallisuuden lajina.  

Kuuden finalistin joukossa on peräti kaksi nuorille suunnatussa Tästä ihmemaahan -antologiassa (toim. Siri Kolu ja Salla Simukka, Tammi 2025) julkaistua novellia, Siiri Enorannan ”Lissut” ja Juuli Niemen ”Ihme lähiö”.

Finalistit julkistettiin syyskuussa, ja tuolloin raati totesi, että kirjallisuuslehdet, antologiat ja pienkustantamot kantavat suurta vastuuta novellien julkaisemisesta: raati ei juurikaan saanut luettavakseen yhden kirjoittajan nimissä ilmestyneitä novellikokoelmia. 

Havainto pitänee paikkansa aikuisille suunnatun lyhytproosan osalta. Omien havaintojeni mukaan varhaisnuorille ja nuorille kirjoitetaan edelleen melko paljon novellikokoelmia. 

Heidi Korkiakankaan Lemmikkieläinten hautausmaa on tästä tuorein laadukas esimerkki. 

Venla Tokolan kansikuva on kirjapainossa mennyt värien osalta valitettavasti tukkoon: kirjan nimeä on vaikea erottaa tummasta taustasta. Toivottavasti tällainen ulkokirjallinen seikka ei estä lukijaa tutustumasta kirjaan uteliaasti.   

Olen aika ajoin kiinnittänyt huomiota siihen, että monet nuorille suunnatut kokoelmat vesittävät alkuperäisen, kerronnaltaan ladatun novellin ideaa. Usein olisi oikeutetumpaa puhua novellin sijaan stooreista tarinoista tai jutuista. 

Lyhytproosa tarjoaa lyhyen muotonsa vuoksi verrattoman työvälineen yläkoulun ja toisen asteen äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneille. 

Heidi Korkiakangas on rakentanut kuusi intertekstuaalista novelliaan kirjallisuuden klassikkojen tai muutoin tunnettujen tai kiinnostavien kirjojen sekä myyttien ympärille. 

Kaikista novelleista löytyy jokin maagisesta realismistakin tuttu viisto kulma, joka vie kerrontaa arjesta eri tavoin outouteen tavalla, joka tuo mieleen monet Sari Peltoniemen romaanit ja novellit. 

Kokoelman aloittava ”Verisiteet” koukuttaa lukijan heti. Minäkertoja on päätynyt pikkusiskonsa Huldan ja perheen kuolleen Tarmo-koiran kanssa hiukan hähmäiselle pakomatkalle äidiltä anastetulla Volvolla. 

Novelli kertoo ennen kaikkea perhesiteistä, mutta elokuvalliseen pakoon tulee lisäkierrettä minäkertojan kuukautisten alkamisesta: ”Miten nainen toimii pakomatkalla menkkojen kanssa?” 

”Valon neito” -novellin näen mielessäni heti lyhytelokuvana. Minäkertoja on vallittu Luciaksi, mutta hän suhtautuu kunniatehtävään hieman skeptisesti ja yrittää siksi motivoida itseään vähän räväkämmällä tehtävänkuvalla:

Hän on täällä tänään. Lux-muija! Seksikkäin muija ikinä.

Valkoinen, tiukka lateksihaalari ja kultainen vyö, joka kilahtelee lanteillani uhkaavasti, kun astelen alistajan elkein kultaisissa glittertolppasaappaissa pitkin käytävää. Muut väistyvät tieltäni, pakenevat. Muutamat polvistuvat kumartelemaan. – – 

Fantasiointi aiheuttaa Lucia-kulkueeseen hieman odottamattoman kliimaksin.  

Kaikissa kokoelman novelleissa korostuu ulkopuolisen tarkkailijan roolin ottaneen keskushenkilön särmikäs katse. 

”Kullervon kirous” tuo Kalevalan Kullervon traagisen kohtalon nykyaikaan. Yksinhuoltajaäidin kasvattama nuorukainen näkee virastotalolla äitinsä kanssa asioidessaan Akseli Gallén-Kallelan maalauksen Kullervon kirous:

Ymmärsin heti, että näytän ihan samalta mun omassa taustassa, kotimetsän kalliolla huutamassa kohti lähiön kerrostaloarmeijaa. 

Virastotalon siivooja valottaa pojalle Kullervon traagista kohtaloa.  

Äidin syöpädiagnoosi luo varjonsa pojan arkeen. Poika palauttaa Kullervon miekan takaisin Ateneumiin. Siitä seuraa voimaantuminen ja varmuus siitä, että oma elämäntilanne vakautuu. 

– – tunnistan ääneni, voimani ja rajani, ensimmäistä kertaa ikinä. En ole tuulen riepottelema roska muiden jaloissa kaduilla. Olen metsäkaistaleeni kuningas. Oman elämäni herra. 

”Viktor Kurja” toistaa osittain Kullervon kirouksen asetelmia: myös tässä keskushenkilönä olevan nuoren tytön äiti on menettänyt työuupumuksen tai masennuksen takia elämänhallintansa eikä pysty juurikaan tukemaan lastaan. 

Lisbet käy töissä grillikioskilla ja altistaa siellä itsensä öykkärimäisten miesten epäasialliselle kohtelulle. Eräänä iltana grillille tulee aikuisen miehen kokoinen olio, jonka vartalo on suomujen peittämä. Tyttö nimeää otuksen Viktor Kurjaksi Victor Hugon romaanin Kurjat mukaan.

”Yskä”-novellissa ruokalähettinä työskentelevä päähenkilö haikailee muiden ikätoveriensa kaltaista helppoa ja onnellista elämää: 

Mahtavatko he koskaan ajatella, kuinka helppoa ja onnellista kaikki lopulta olikaan. 

Huokaan syvään. Keuhkoputkien krohina palauttaa minut todellisuuteen. Vihaan itsesäälissä vellomista ja jossittelua. Polkeminen ja työ ovat varmasti parempaa ajankäyttöä. Otan kirjan taskustani ja luen. Se rauhoittaa, vie ajatukset muualle, auttaa pakenemaan hetkeksi.

Nuoren turvakirja on J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa. 

”Vapaa lintu” kertoo ruokakaupan kassana työskentelevästä nuoresta, joka tarkkailee kaupan edessä istuvaa kerjäläisnaista ja samastuu tämän ahdinkoon. 

Tässäkin novellissa todellisuus ja fantasiat kietoutuvat toisiinsa: 

– –  Kun kolikot kilahtavat kassaan, mietin naisen ääntä. Naista laulamassa omalla, mystisellä kielellään tuutulaulua lähiöpubin karaokessa. Nainen olutlasin ääressä, ajankohtaisohjelmassa kertomassa tarinaansa. Tupakkapaikalla mietin naista polttamassa, savukiehkuran leijumista kirkkaankylmälle taivaalle. Naista miehen syleilyssä, naista alasti.

Hävikkiruokalaatikolla mietin naista hämmentyneenä ruotsinlaivan buffetpöydässä. Mietin naista useammin kuin itseäni. Se tuntuu jossain ja helpottaa. – –

Tämän novellin taustalla on Reetta Rannan tietokirja Sielulinnut (SKS 2025), joka valottaa suomalaisessa ja suomensukuisten kansojen perinteessä tunnettua ajatusta sielulinnuista sielun kantajina.

Kokoelman viimeinen novelli ”Toinen täällä valon lapsi on, ja toinen yötä rakastaa” viittaa jo nimessään Tapio Rautavaaran tulkitsemaan ja Reino Helismaan sanoittamaan ja säveltämään lauluun ”Päivänsäde ja menninkäinen”. 

Korkiakankaan novellissa nuori mies muuttuu vähitellen peikoksi, mutta yleisemmällä tasolla muodonmuutos kuvaa myös nuoren syrjäytymistä:

Muodonmuutoksen myötä ajaudun yhä kauemmas normaalista kanssakäymisestä, mahdollisuudesta yhteyteen.

 En voi tavata ketään, ainakaan iltaisin. Päivisinkin olen alkanut vetäytyä, hautautua kotiin ja vedellä verhoja ikkunoiden eteen. tilaan ruokaa robokuljetuksella. Opintoni eivät edisty. Selittelen opettajille ja anon etämahdollisuuksia. Väitän olevani vakavammin sairas. Tutkimukset ovat kesken ja odotan tuloksia. Olen voimaton henkisesti ja fyysisesti. 

Itse asiassa öisin tunnen itseni terveemmäksi kuin pitkään aikaan. Öisin olen elossa.

Minäkertoja tuntee Johanna Sinisalon romaanin Ennen päivänlaskua ei voi ja hän suunnittelee ottavansa kirjailijaan yhteyttä, koska Sinisalo voisi ymmärtää hänen tuntojaan. 

Jokaisessa novellissa vaihtelevat koomiset ja makaaberit tunnelmat. 

Heidi Korkiakangas kirjoittaa vivahteiltaan poikkeuksellisen rikasta kieltä. 

Havainnot ovat kaukana kliseistä ja siksi ne vaikuttavat lukijaan hyvin voimakkaasti. 

Aikuistumisen kynnyksellä olevat henkilöt kokevat vahvasti – läheskään aina ei voi olla aivan varma, kuinka paljon tapahtuu keskushenkilön mielikuvituksessa. 

 

Sadunkaltaista hupailua

Jukka Itkonen: Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita. Kuvittanut Christel Rönns.  61 sivua. Tammi 2026. 
 

Lyhyet sadut ja iskevät tarinat voisivat olla hyvä täky hiljattain lukemaan oppineelle lapselle. 
 
Perinteisen sadun muotoa ja sisältöä hyödyntävät sadut ovat kuitenkin nykyisin jo harvassa. 

Niiden sijaan julkaistaan paljon humoristisia hupailuja (Paula Norosen ja Minna Kivelän Hulluja satuja -kirjat, kuv. Aiju Salminen, Tammi sekä Pirjo Heikkilän ja Sanna Stellanin Kukkumaanmenoaika ja Rapakasvatusta, kuv. Tiina Konttila, WSOY), joista löytyy yhtymäkohtia sadunkerrontaan niukasti.   
 

Jukka Itkosen ja Christel Rönnsin vanhoja kansansatuja modernisoiva kokoelma Sorsa norsun räätälinä ilmestyi Otavalta 2008. 
 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita ammentaa samoista ideoista; esimerkiksi tarinat "Kultakutri" ja "Hannu ja Kerttu" vinkkaavat kyllä nimillään tuttuihin satuihin, mutta sisältö jää silti heppoiseksi. 

"Rumaakin rumempi ankanpoikanen" varioi varsin uskollisesti H. C. Andersenin  "Rumaa ankanpoikasta". 
 

Variaatio H. C. Andersenin klassikkosadusta Ruma ankanpoikanen.
Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinakokokoelmaan 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita
 (Tammi 2026).

Jukka Itkonen (1951–2021) oli tuottelias ja idearikas lastenkirjailija. 

Ovatko uuden kokoelman tarinat jääneet yli edellisestä kokoelmasta vai onko Itkonen innostunut myöhemmin jatkamaan modernia satuilua? 

Kokoelma ilmestyy yhtä kaikki postuumina Itkosen kuoleman jälkeen. 
 
Isossa kuvassa tiedolla ei ole suurta merkitystä, mutta Viisikko kuusikossa ei silti säväytä edeltäjänsä tavoin. 
 
En halua millään muotoa aliarvioida lasten hoksottimia, mutta epäilen osan tarinoista menevän yli lapsen ymmärryksen. 

Esimerkiksi "Leppäkerttu"-tarinan sankari  kokeilee ensin taitojaan runoilijana ja sittemmin seikkailukirjan kirjoittajana. Tarina tuntuu ilkamoivan etupäässä kirjailijan ja kustantamon välisille kimuranteille suhteille. 
 
”Presidentin sappikivet” -tarinassa on Norosen ja Kivelän Hullujen satujen tavoin paljon dialogia, mikä antaa mahdollisuuden työstää tarinan pohjalta teatteriesitys varhaiskasvatuksessa tai alakoulussa.
 
Mitaltaan ja huumoriltaan kompakteja tarinoita ovat ”Istumaliima”,  ”Traktori” ja ”Koiria ja ihmisiä”, jotka tuovat mieleen vanhat hölmöläissadut. 

Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinaan "Istumaliima" 
kokoelmassa Viisikko kuusikossa ja muita melko
uskomattomia tarinoita (Tammi 2026).

 
Yllättävän moni tarina kertoo aikuisista, kuten vaikkapa Seposta, joka muuttaa pois vanhempiensa luota vasta 81-vuotiaana.

Ajankohtaista särmää löytyy  ”Moskova”-tarinasta. Ypöyksinäisellä Heikillä on seuranaan vain Moskova-niminen kärpänen. Kun kärpänen sitten katoaa, masennuslääkäri nauraa avoimesti, kuinka hänellä on asiakas, jonka suurin ongelma on kärpänen. 
 
Heikki ilmoittaa lemmikkinsä katoamisesta myös sanomalehtiin:

Uutinen herätti ihmetystä: kuinka jokin suurkaupunki  noin vain voi kadota. Suomen Moskovan suurlähetystöstä lähetettiin tulikivenkatkuinen viesti:  

"Lopettakaa valeuutisten julkaiseminen. Ei Moskova ole mihinkään kadonnut, se on täällä."

Tarinalla on kuitenkin perin surullinen loppu. 

Kun Heikki ja Moskova palaavat lomamatkaltaan Venäjältä ja Moskovasta, vuokranantaja närkästyy asunnon siivottomuudesta, jonka todisteena on kärpänen. 

Vuokraisäntä listii sanomalehdellä kärpäsen hengettömäksi. Heikki järkyttyy, joutuu sairaalaan ja kuolee. 

 

 

Heikki ja Moskova-niminen kärpänen matkustavat Moskovaan.
Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinakokokoelmaan 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita
 (Tammi 2026).

Christel Rönnsin kuvitus on myös tässä kevään uutuudessa merkittävässä roolissa antaen visuaalista särmää satujen ja tarinoiden hullunkurisillle keskushenkilöille ja rytmittäen kerrontaa. 

 

 

Älä oleta minusta mitään, mutta kuuntele ja ole vierellä

 

Jyri Paretskoi: Sinä et tiedä minusta mitään, 128 sivua, Karisto 2026. Kansikuva Iiris Uusitalo.
 

Nuorille suunnatun lyhytproosan tarjonta on kasvanut mukavasti samaa tahtia kentällä havaitun tarpeen kanssa. 

Erityisesti yläkouluissa hyödynnetään novelleja, tarinoita tai kertomuksia enenevässä määrin osana äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. 

Jyri Paretskoi debytoi vuonna 2013 Shell´s Angles -sarjan (Karisto 2013–2019) samannimisellä avausosalla, jossa varhaisen teini-iän iloja ja vastoinkäymisiä työstettiin huumorilla.  

K15-sarjassa Otava (2018–2020) huumori oli entistä ronskimpaa, kun mopopojat kiinnostuvat päristelyä enemmän tytöistä ja tykkäämisestä. 

Sittemmin Paretskoi on kirjoittanut pari helppolukuista lastenkirjaa lukutaidon alkuun ja Metallinetsijät -sarjaa (Karisto, v:sta 2023).
 
Juuri ilmestynyt uutuus Sinä et tiedä minusta mitään on ilmaisultaan huomattavasti tekijänsä aiempia teoksia mollisointuisempi, mikä toki selittyy myös aiheen painavuudella ja ajankohtaisuudella.  
 
Viisaasti Paretskoi on rajannut kuvauksen ulkopuolelle lähes kokonaan moniongelmaisten nuorten vanhemmat ja muut läheiset sekä kouluterveydenhuollon. 

Näin fokus pysyy vain ja ainoastaan nuorissa ja heidän kamppailussaan. 
 
Hyvää tekeviä liikahduksia, havahtumisia ja pieniä kurssinmuutoksia tapahtuu etupäässä eri ikäisten nuorten välisissä kohtaamisissa. Niissäkin Paretskoi välttelee dramaattisia vastakkainasetteluja. 

Nuorilla on erilaisia taustoja ja elämänkohtaloita, mutta mielen isommat tai pienemmät järkkymiset eivät  suoranaisesti liity vanhempien tulotasoon tai heidän antamiinsa elämän eväisiin. 

Kokoelman nuoret antavat toisilleen eräänlaisia syötteitä muokata ennakkoluulojaan tai oletuksiaan toisista.
 
”Varapikkusisko” -tarinassa Hilla kiteyttää hyvin kokoelman moton: 
 

– Kaikilla on jotain. Ei kaikki aina näy päälle päin. Tai kaikkea ei välttämättä halua näyttää.

Sinä et tiedä minusta mitään ketjuttaa erillisissä kertomuksissa esiintyvien   nuorten elämänkohtaloita toisiinsa. Kokoelman lopusta löytyy listaus nuorista ja heidän välisistä suhdeverkostoistaan.

Tekniikka sopii erityisen hyvin lyhytproosaan. Erilliset tarinat kerryttävät lukijan tietämystä ja yksityiskohtia nuorten elämästä. 

Samanlaista henkilöiden linkittämistä löytyy mm. Nadja Sumasen novellikokoelmasta Sade on kaikille sama (Otava 2021) sekä Terhi Rannelan kokoelmasta Vaarallinen keli (Otava 2023).

Paretskoi on kertonut saaneensa sytykkeen kirjansa kirjoittamiseen  toimiessaan nuorille suunnatun kirjoituskilpailun raadissa. Hän odotti saavansa lukea iloisia ja huolettomia tekstejä, mutta hämmästyi, kun teksteissä oli niin paljon   lohduttomuutta, epävarmuutta ja näköalattomuutta.  

Paretskoi on konsultoinut nuorten parissa työskenteleviä mielenterveyden ammattilaisia.
 
Jyri Paretskoi on työskennellyt vuoteen 2020 asti yläkoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Niinpä kokoelman paras ja kauaskantoisin anti löytyykin hieman yllättäen teoksen lopusta, Jälkikaiku-osiosta, jonne hän on laatinut eri kertomuksiin nivellettyjä tarkentavia kysymyksiä. 
 
Luetun ymmärtämisen testaamisen sijasta kysymysten tavoitteena on pikemminkin halu  kannustaa nuoria keskustelemaan luetusta yhdessä ja näin myös madaltaa mielenterveyden haasteisiin liiittyviin aiheisiin usein kohdistuvaa tabu-luonnetta.
 
 
Paretskoi tuntee kollegansa ja tiedostaa tarpeen tällaiselle opetusmateriaaleille.
 
 
 
 
 
 

Raffi ja rouhea nuoruus

 

Tapani Bagge: Julma rakkaus. Novelleja nuorille. 118 sivua. Aviador 2024. Kansikuva Jussi Kaakinen. 

 

 

Taivas oli pilvessä, leikkikenttä lumen peitossa, kerrostalot päiväunilla. Aikuiset töissä tai Lehtotuvassa tai töissä Lehtotuvassa. Rane veti röökiä rengaskeinussa, upouuden talvifarkkurotsin valkoinen karvakaulus pystyssä. Niskassa oli peukalonmentävä reikä sillä kohtaa, missä hälytinnappi oli ollut. Siwan kassissa kilisi keppanaa, toistakymmentä Karhua. – – 

 

 

Tapani Baggen tuotteliaisuutta ei voi kuin ällistellä. Hän kirjoittaa jatkuvasti kolmelle eri kohderyhmälle: lapsille, nuorille ja aikuisille. Seurantani mukaan hänen kirjojaan ovat viime aikoina julkaisseet Karisto, Kvaliti, Aviador, Helmivyö, Crime Time, Tammi ja Warelia. Viimeisin aluevaltaus on yhdessä Jari Eklundin kanssa   tehty elämäkerta Teddy, Aikka ja Alpo Teddy and the Tigers -yhtyeen keulahahmosta Alpo Hakalasta.   

 

Kokoelman alaotsikko nimeää tarinat novelleiksi, mikä voi pahimmillaan jopa pelästyttää potentiaaliset lukijat kirjan äärestä. 

 

Ensimmäisessä ”Ei kommentteja”-sikermässä ääneen pääsee nuorisorikollinen, joka yrittää puhelahjoillaan ja kootuilla selityksillään puhua poliisit pyörryksiin ja selvitä ilman rangaistusta näpistyksestä, lähikauppaan tehdystä murrosta ja puukotuksesta. Lakoninen tyyli ja lyhyt mitta muistuttavat Kari Hotakaisen Näytän hyvältä ilman paitaa -kokoelman viistoa kerrontaa, joskin dramaattinen ote jääkin vaisummaksi.   

 

Räyhäkkä gangsterielämän ihannointi jatkuu tarinassa ”Perjantai”, jossa alaikäinen poika ryöstää Siwan kassan. ”Kännykkä”-tarinassa on Baggen kerronnalle ominaista velmua kierrettä: Jenni löytää kauppakeskuksen edustalta kännykän, ja puheluun vastaaminen johtaa hänet vanhan naisen asunnolle. Reppana vanhus jekuttaa Jennin tekemään kädenkäänteessä mittavan suursiivouksen. 

 

”Tatuointi”-tarinassa Irina jäljittää Tatua, joka on ilmoittanut ottavansa tatuoinnin. Tyttöä kiinnostaa, minkä nimen poika aikoo sydämen muotoiseen tatuointiin ikuistaa. 

 

Baggen tarinoiden sielunmaisema on raffi ja ronski: usein liikutaan rasvankäryisten nakkikioskien liepeillä, epämääräisissä autiotaloissa tai pienteollisuusalueilla, joiden ruosteiset verkkoaidat, piikkilangat ja autonromut toimivat vertauskuvana enemmän tai vähemmän tuuliajolla oleville nuorille keskushenkilöille.  

 

Tarinat ”Polttava rakkaus” ja ”Julma rakkaus” kertovat bändihaaveista ja seurustelun haparoinnista saman päähenkilön, Elviksen, näkökulmasta. Poika teloo jalkansa ja joutuu bändiharkoista sivuun. Viimeisenä niittinä vanhemmat vielä ilmoittavat, että putkiremontin alta muutetaan koko kesäksi äidin lapsuudenkotiin maalle.  Ajankulukseen Elvis sepittää kirjoituskilpailuun tekstin, ja se sijoittuu kakkoseksi. Kirjailijahaaveet kuitenkin loppuvat siihen, että kustantaja edellyttää Elviksen osallistuvan kirjan painokuluihin tuhannella eurolla. 

 

 

Pythagoraan lause ja ohjusiskut, onko niillä mitään yhteistä?

 

Terhi Rannela: Vaarallinen keli. Novelleja.  128 s. Otava 2023. Kansikuva Timo Numminen.

 

Lyhytproosan hyödyt ovat ilmeiset yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneilla. Novellin tiivis muoto sopii erilaisten teemojen ja kerrontatekniikoiden esittelyyn.  

Lyhyen tekstin analyysin voi ajatella myös tasa-arvoistavan lukemista, kun lukutaidon tasoltaan erilaiset oppilaat pääsevät keskustelemaan samasta tekstistä yhdessä.  

 

Monipuolinen kirjailija Terhi Rannela on kirjoittanut jo kolmannen nuorten novellikokoelman. Niistä ensimmäinen, Yhden promillen juttuja, ilmestyi 11 vuotta sitten, mutta sisällöltään se ei ole lainkaan vanhentunut: päihteistä ja muista riippuvuuksista ei nimittäin ole uudemmissakaan nuortenkirjoissa kirjoitettu yhtä nasevasti.  

 

Myös Vaarallisen kelin 19 tarinaa nivoutuvat eheäksi kokonaisuudeksi. Novellien aiheina ovat esim. seurustelusuhteiden psyykkinen väkivalta, nuorisojengien mielivaltaiset, ikätovereihin kohdistuvat ryöstelyt ja pahoinpitelyt, rasismi, äärioikeiston radikalismi, sodan uhka ja terrori-iskut. 

 

Rankkojen aiheiden vastapainona Rannela kuvaa nuoruuden perustuntoja – joukkoon kuulumisen tarvetta ja luottoystävien tärkeyttä sekä perhettä, joka yleensä on nuoren perusturva mutta joskus myös uhka. 

Novelleista voi lukea myös poliittisten päätösten seurauksia: esimerkiksi vanhempien hankalat työkuviot, Ukrainan sota ja elinkustannusten nousu heijastuvat eri tavoin perheiden arkeen, ja nuoret päätyvät usein jopa peittelemään omia murheita vanhemmiltaan. 

 

Siviileillä ei mitään hätää -novellissa teini-ikäinen Riku miettii:

Milloin maailmasta tuli tällainen? Pandemian alussako silloin ikuisuus sitten? Oliko turvallista maailmaa enää olemassakaan? Tänään olisi kaksi tuntia matikkaa, biologiaa, yhteiskuntaoppia ja tuplatunti liikuntaa. Mitä Pythagoraan lauseella teki ohjusten lentäessä taivaalla?  

 

Rannela ketjuttaa taitavasti eri novellien henkilöitä, jotka voivat esiintyä sivuhenkilöinä toisissa novelleissa tai kun kuvataan samaa tapahtumaa eri näkökulmista tai jokin tapahtuma eskaloituu vääjäämättä kohti traagista loppuratkaisua. 

Myös kerronnalliset keinot vaihtelevat: mukana on verkkolehden päivittyvää uutisointia teinitytön katoamisesta, alaikäisten nuorten poliisikuulustelu, kirje ja ystävysten viestiketju.

 

Vaarallinen keli -kokoelma antaa ensisijaisen kohderyhmänsä lisäksi aikuisille pätevän läpileikkauksen suomalaisesta nykynuoruudesta. Jospa yläkoulun vanhempainillan pohjustuksena pyydettäisiin huoltajia lukemaan ainakin yksi novelli ja sen herättämistä ajatuksista keskusteltaisiin yhdessä?   

Tulla nähdyksi ja ymmärretyksi

Elina Komulainen: Missä on Jyrkin mäki ja muita mysteerejä. Kuvittanut Anu-Riikka Lampinen. 160 sivua. Pääjalkainen 2022. 

 

Mimmu Tihinen: Santun syystarina. Kuvittanut Meeri Hentilä. 76 sivua. Karisto 2022. 

 

 

 

Valtaosa lastenkirjallisuudesta on nykyisin äärimmäisen nopeatempoista. 

Aloittelevan tai kokemattoman lukijan keskittymiskykyä koetellaan usein hyvinkin äkkikäänteisellä kerronnalla.   

Mimmu Tihisen ja Elina Komulaisen uutuudet luottavat rönsyilevää juonitykitystä enemmän perinteiseen ja hyvässä mielessä vanhanaikaiseen tarinankerrontaan.

 

Santun syystarina on toinen osa Tihisen ja Hentilän ”vuodenaika-sarjasta”. 

Ensimmäinen osa Kalevin kesätarina ilmestyi viime vuonna. 

 

Syksyn uutuudessa on kyse veljesten, isoveli Santun ja pikkuveli Tanelin, keskinäisistä suhteista. Santtu kokee saavansa vanhemmiltaan vähemmän huomiota kuin kaksi vuotta nuorempi pikkuveljensä. 

Arkinen kotikuva: äiti juttelee pikkuveljen kummitädin
kanssa puhelimessa ja veljekset kuulevat keskustelun
kaiuttimen kautta. Meeri Hentilän tarkkapiirteinen mutta
pelkistetty kuvitus tukee hyvin kohtauksen tunneilmastoa.
Hentilän kuvitusta Mimmi Tihisen tekstiin
selkokirjassa Santun syystarina (Karisto 2022). 

 

Santun kokemusta eriarvoisuudesta havainnollistetaan pienissä arkisissa tilanteissa. Välillä kyse on väärintulkinnasta tai kiireenkin nimiin kuitattavasta vanhempien kömmähdyksestä. Tihinen havainnoi arjen pieniä mutta merkittäviä tilanteita myötäelävästi.  Isä pystyy selvästi äitiä paremmin samastumaan Santun tuntoihin. 

Isän ja pojan tärkeä kohtaaminen:
Meeri Hentilän kuvitusta Mimmi Tihisen tekstiin 
selkokirjassa Santun syystarina (Karisto 2022).

Kauniisti  kirja kuvaa myös kahden eri kulttuurin perhettä. Santun ja Tanelin isä on kotoisin Englannista. Santulle tärkeä oivallus liittyy juuri isän kotimaan muistoihin, joita hänellä on paljon pikkuveljeä enemmän. 

 

Usein Tihinen niveltää kirjoihinsa kirjallisuuskasvatusta. Santun luokka saa kirjailijan vierailulle. Tämä voittaa nopeasti oppilaiden luottamuksen kertomalla, että oppi vasta kahdeksanvuotiaana lukemaan, mutta tarinoiden sepittäminen oli hänelle mieluinen leikki jo ennen sitä. 

 

Santtukin hoksaa, että hänellä on paljon aiheita omiksi tarinoiksi. Hän sepittää tarinan Hiilestä, joka sai ärrän ja työstää samalla r-kirjaimeen liittyvää äännevirhettään.

 

Elina Komulaisen lyhyet tarinat sivuavat monia varhaisnuoria ja nuoria koskettavia aiheita. 

Eeron eläinlääkäri-isä ottaa poikansa mukaan päivystyskierrokselle. Eero kokee, että isä haluaisi hänen jatkavan samassa ammatissa.  

Monessa tarinassa on koukku, metafora tai selkeä punainen lanka, joiden ansiosta ne jäävät mieleen ja työstyvät vielä alitajunnassa lukemisen jälkeenkin.  

 

Keskushenkilöt tilittävät tuntojaan tarkasti ja samastuttavasti. Monella nuorella on erilaisia haasteita arjessaan. Esimerkiksi Ville värittää reunojen ulkopuolelle -tarinassa tuodaan hienosti esille, kuinka tärkeää oikeaan osuvan tuen ja diagnoosin merkitys voi nuorelle olla. 

 

Ollin onkivuodet -tarinassa Olli tiedostaa, että on aina ollut kiinnostuneempi tyttöjen jutuista ja seurasta: 

 

Illan aikana olimme tulleet juttuun erinomaisesti. Olin siinä porukassa ainoa poika, ja tunsin olevani enemmän kuin kotona. Vihdoinkin. Ilman jatkuvaa miettimistä, mitä sanoa, miten kävellä, millaisille jutuille nauraa. Sain vain olla luontevasti sitä mitä olen, eikä tarvinnut miettiä vuorosanoja tai sitä miten väistellä epämieluisista tilanteista tai miten käyttäytyä poikien pukuhuoneella, ettei kukaan ala keljuilla.

 

Hilja viihtyy parhaiten omissa oloissaan ja luokkatoverit ilkkuvat hänen etunimeään. Liisa pelkää kuukautisten alkamisen sotkevan hartaasti odotetun uintileirin ulkomailla. Kiialla on vaikeuksia lukemisessa, ja paras ystävä tukee häntä parhaansa mukaan. 

Monella kokoelman keskushenkilöllä on neurobiologisia haasteita. 

Elina Komulaisen työt psykologina ja sanataideohjaajana yhdistyvät luontevasti, kun jokaisen tarinan jälkeen on sen aihepiiriin liittyviä inspiroituneita kysymyksiä, jotka pureutuvat tekstin teemoihin ja tunteisiin.