KonMaria taaperoille ja luovaa leikkiä

Kathleen Amant: Hilla siivoaa, suomentanut Sanna Hytti, 26 sivua, Lasten Keskus 2016

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä, 28 sivua, Tammi 2016

Japanilaisen Marie Kondon KonMari-vallankumous vapautua turhasta roinasta on pyyhkäissyt jo Suomeen saakka. Kenties maailmalla on jo tehtykin lapsille mukautettuja elämäntapaoppaita, jotka neuvovat, kuinka selvitä lastenhuoneen tavarakaaoksen kanssa?

Älä pure Hilla -kirjasta tuttu sankari on hukannut rakkaan pupulelunsa ja syyttää vuorollaan kaikkia perheenjäseniä sen katoamisesta. 

Isä ja äiti kehottavat Hillaa siivoamaan huoneensa, eiköhän pupu sen seurauksena löydy. 

Hillaa surettaa. Hän istahtaa lelujensa keskelle. 

Häntä ei huvita enää leikkiä. Kaikki on ihan sotkuista. 

Lelujen joukkoon mahtuu hädin tuskin istumaan. 

Eikä Pupua löydy mistään. 

”Äh”, Hilla tuhahtaa, ”minun täytyy siivota”. 

Lastenkirja softaa todellisuutta: verrattuna oikeiden lastenhuoneiden
tavarakaaokseen Hillan huone näyttää varsin siistiltä. Kathleen Amantin
kuvitusta pikkulasten kuvakirjaan Hilla siivoaa (Lasten Keskus 2016).  

Ja niinhän siinä käy, että Pupukin löytyy. Hilla lupaa, ettei enää ikinä jätä lelujaan sikin sokin!

Belgialaisen Kathleen Amantin isopäiset ihmishahmot joko hymyilevät suu korvissa tai sitten esiintyvät neuvottoman näköisinä suu supussa. 

Päiväkodin lelupäivät ovat lasten hartaasti odottamia mutta niihin liittyy yllättävän usein kateutta, pätemisen ja näyttämisen halua sekä ristiriitoja.

Tuula Korolaisen & Christel Rönnsin jo kolmessa aiemmassa kirjassa seikkaillut Kissa Killi on kiperän valinnan edessä: mitä ottaa päiväkodin lelupäivään mukaan? 

Pitkällisen aprikoinnin tuloksen Killi ottaa nukkavierun Possun mukaan, vaikka se on ollut päiväkodissa jo aiemminkin. 

Killillä on monta vaihtoehtoa, mutta lopulta rakas possu pääsee
sittenkin mukaan päiväkodin lelupäivään. Christel Rönnsin kuvitusta
Tuula Korolaisen tekstiin kuvakirjassa Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016).

Päiväkodin ohjaajan lelupäivän tervehdyksessä toivotetaan ”Hyvää lelupäivää! Nyt ei huolen häivää! Jaettua iloa! Monta sataa kiloa””

Killi kiinnostuu robottilelusta ja tekee leluvaihtarit Maurin kanssa: Killi saa robotin yökylään ja Possu pääsee vastavuoroisesti Maurin luokse. 

Mutta miksi Killi eikä Mauri eivät kumpainenkaan saa unta?

Christel Rönns käyttää usein sarjakuvamaista kerrontaa, niin myös tässä. Christel Rönnsin kuvitusta Tuula Korolaisen tekstiin kuvakirjassa Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016).

Korolainen höystää usein tarinan käännekohtia ”Ei se vielä mitään” -hokemalla, joka nostattaa äänneen luettua tarinaa kuuntelevassa lapsessa odotusta aina seuraavaan dramaattiseen juonenkäänteeseen.

Christel Rönnsin kuvitusta ryydittävät puhekuplat.  Teksti on välillä ladottu valkoiselle pohjalle ja välillä sävykkään tapetin päälle, tämä synnyttää taittoon myös tarvittavaa eloa ja vaihtelua. 

"Loma alkaa ihan kohta"

Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri matkustavat, 32 sivua, Sanoma Pro: Oppi & Ilo 2015.

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo: Matkakuumetta, 33 sivua, Bazar 2016.

Juhannuksesta alkavat monen lapsiperheen kesälomat, niinpä nämä kaksi kuvakirjaa ovat nyt todella ajankohtaisia.

Kerttu Ruuska & Nadja Sarell ovat havainneet tarpeen arkisille, tietoa vaivihkaisesti jakaville kuvakirjoille. Elsa ja Lauri -sarja ilmestyy Oppi & Ilo –tuoteperheessä ja se on saanut esilehdelleen sarjan sisältöä hyvin tukevan Tiedot ja havainnot -sarjakuvauksen.

Elsa ja Lauri ovat jo käyneet uimahallissa, luistelemassa ja tässä viimevuotisessa kolmannessa osassa lennetään ensimmäistä kertaa lentokoneella etelänmatkalle tervehtämään Anna-tätiä, joka asuu Espanjan Aurinkorannikolla Málagassa.

Moderni lapsiperhe ostaa lentoliput Internetistä ja matkakohdetta tarkastellaan tabletilta. 

Lentokentän toimintoja ja matkustusmuodollisuuksia kuvataan tarkasti ja lasta kiinnostavalla tavalla. Nadja Sarellin havainnolliset kuvat auttavat tässä olennaisesti. Sarellin arkirealistinen, mutta väreillä ilotteleva tyyli muistuttaa paljon saksalaisia tietokuvakirjoja, joita Kustannus-Mäkelä on suomentanut 2000-luvulla (mm. monet Manfred Tophovenin kuvittamat teokset).

Turvatarkastuksen käytänteet tulevat havainnollisesti esiin Nadja Sarellin kuvituksessa. Sarellin kuvitusta Kerttu Ruuskan tekstiin kuvakirjassa Elsa ja Lauri matkustavat (Sanoma Pro, Oppi ja Ilo 2015). 

Lomanviettoa kohdemaassa ei tässä kuvakirjassa kuvata lainkaan. Kirjan lopussa on vielä erillinen faktaosuus, jossa on mm. tarvikeluetteloita, maailmankartta, pienen matkailijan muistilista ja erilaisia matkustusvälineitä esittelevä aukeama.

Havainnollisten piirroskuvien ja selkeän, toteavan tekstin takia Elsa ja Lauri –sarja sopii pienillekin lapsille, jopa 2-vuotiaista eteenpäin.

Lennon aikana Elsan ja Laurin aika uhkaa tulla pitkäksi, ja niinpä isä lukee
 lapsille Peppi Pitkätossua äänen. Lisää tällaisia kuvia lastenkirjoihin!
Nadja Sarellin kuvitusta Kerttu Ruuskan tekstiin kuvakirjassa Elsa ja Lauri
matkustavat (Sanoma Pro, Oppi ja Ilo 2015). 

Uusimmassa sarjan osassa Elsa ja Lauri juhlissa (2016)  ollaan sitten kirjan nimenkin mukaisesti juhlatuulella.

Eppu Nuotion& Aino Louhen Tämä vai tuo -kuvakirjasarja ilmentää jo kirjan nimessä nykyisessä lastenkasvatuksessa yleistynyttä lapselle tarjottavien vaihtoehtojen ja valinnan runsautta: haluatko tänään pukea punaisen vai sinisen paidan, otatko maitoa vai mehua?

Fiinu pötköttää matolla äidin vieressä ja suunnittelee yhdessä äidin kanssa tulevaa lomaa. Fiinun ja äidin omaa lomaa. Loma alkaa ihan kohta, mutta äiti ja Fiinu eivät ole vielä päättäneet minne he oikein lähtisivät. 

”Kotimaa vai ulkomaa,” äiti kysyy, mutta siihen Fiinu ei osaa heti vastata. Tarvitaan apuvälineitä. 

”Karttapallo”, Fiinu muistaa ja pomppaa ylös. Sellainen on Fiinulla yövalona. 

Berliinin katutaide ja keskeiset maamerkit ovat hauskasti läsnä Aino Louhen kuvituksessa. Kuvakirjan tekijöistä Eppu Nuotio asuukin nykyisin vakituisesti Berliinissä. Aino Louhen kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa Tämä vai tuo: Matkakuumetta (Bazar 2016).

Spontaanien assosiaatioketjujen kautta Fiinu ja äiti tekevät itse asiassa montakin mielikuvamatkaa: he pulahtavat Islannin geysireihin ja ratsastavat islanninponilla, nauttivat Japanissa kirsikankukkasateesta, pukeutuvat kotoa löytyviin kimonoihin ja syövät sushia sekä nauttivat Berliinin katuvilinästä kahvilassa.

Aino Louhen modernin lapsiperheen koti on herkullinen värien, veikeiden yksityiskohtien  ja vanhojen huonekalujen sekoitus. Aino Louhen kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa Tämä vai tuo: Matkakuumetta (Bazar 2016).

Kuvakirja todentaa nasevasti matkustamiseen liittyvää elämysten ja uusien kokemusten kartuttamisen riemua. Joskus kaukokaipuu voi leivittyä pelkällä matkan haaveilullakin. Ja Fiinukin oivaltaa, että lomalla ei ole mihinkään hoppu. Niinpä Fiinu päättää yöpyä pihalla teltassa. Hotelliin ja ulkomaille ennättää sitten myöhemmin…

Tämä vai tuo -sarjassa seurataan kahden tytön perhearkea. Ensimmäisessä sarjan osassa Fiinun paras kaveri Vilja vietti syntymäpäivää. Viljakin asuu  Fiinun tapaan äitinsä kanssa. Fiinun pikkuveli tai -sisko esiintyy vain kuvituksessa, häntä ei tekstissä mainita lainkaan. 

Tämä vai tuo –sarjan naisvaltaiset perheet antavat reilusti tilaa erilaisille tulkinnoille, mikä on kertakaikkisen hyvä asia.

   

Olga da Polga hurmaa uusia lukijasukupolvia

Michael Bond & Catherine Rayner: Olga da Polga, suomentanut Tuomas Nevanlinna, 171 sivua, Arthouse 2015.

Brittiläinen kirjailija Michael Bond (s. 1926) tunnetaan parhaiten Karhuherra Paddington –lastenkirjoistaan, jotka syntyivät 1950-luvun lopulla. 

Karismaattisesta marsusta kertovat Olga da Polga -kirjat ovat 1970-luvun satoa. Weilin+Göös julkaisi Eila Kivikkahon suomennoksen lähes tuoreeltaan vuonna 1974.

Arthouse on tehnyt hienon lastenkulttuurityön kustantaessaan uudelleen kuvitetun ja Tuomas Nevanlinnan uudelleen suomentaman  isokokoisen laitoksen kaikkien marsujen ystävien iloksi.

Olga-marsu tunnistaa erityisyytensä jo lemmikkikaupassa ja muut marsut
kuuntelevat sen tarinoita hartaana. Catherine Raynerin kuvitusta Michael Bondin
lastenkirjaan Olga da Polga (Arthouse 2015).

Marsuneiti Olga da Polga on Karhuherra Paddingtonin tapaan kotoisin Perusta:

Ei ole ikinä epäilystäkään, etteikö Olga da Polga olisi luontojaan sangen matkustelevainen marsu.

Hänessä oli charmia – jokin hänen viiksiensä mallissa, hänen ruskeavalkoisen turkkinsa  huolettomissa pyörteissä ja hänen silmiensä pilkkeessä erotti hänet muista. 

Jopa hänen nimensä hohkasi tiettyä romantiikkaa. Oli epäselvää, miten hän oli saanut sen, ja Olga itse kertoili niin mielikuvituksellisia tarinoita kuun valaisemista öistä, ilmassa leijuvista linnoista, tuuheista kaurapelloista ja kauniista prinsessoista – tarinat olivat toinen toistaan villimpiä – etteivät lemmikkikaupan muut marsut tienneet mitä oikein uskoa.

Olga da Polga vertautuu klassisten lastenkirjojen orpoihin sankareihin: marsu yrittää sukia turkkiaan ja odottaa malttamattomana, koska joku hakee sen pois lemmikkikaupasta avaraan suureen maailmaan.

Ihmisiä kutsutaan suurpiirteisesti ”sahanpuruhenkilöiksi” ja ”sahanpuruväeksi”.  

Olgan muut eläinystävät saavat myös paljon tilaa kirjan käänteissä. Niilo-kissan
hännän huiskaukset saavat tekstinkin kiermutelemaan viehkosti. Catherine Raynerin
 kuvitusta Michael Bondin lastenkirjaan Olga da Polga (Arthouse 2015).

Olga pääsee Kaarina-tytön ja tämän vanhempien eli Sahanpuruperheen luokse ja tutustuu myös Niilo-kissaan, Fangio-siiliin ja Kaarlo-kilpikonnaan. 

Olga pääsee näyttelyyn, mutta sillä ei ole oikein menestystä: se saa hiukan kyseenalaisen erikoispalkinnon näyttelyn lihavimpana marsuna.

Ja kuten niin monissa lastenkirjoissa, Olgakin haluaa maistaa vapautta myös marsuhäkin ulkopuolella. Kerran jos toisenkin sen kuitenkin on vinguttava viiik-viik, jotta kotiväki pelastaa sen pälkähästä. 

Olgalle sattuu myös vakava onnettomuus, josta toipuminen kestää pitkään (tämäkin juonenkäänne on tuttuakin tutumpi klassisista tyttökirjoista!).

Pyörreturkkinen Olga on ilmeikäs ja sympaattinen lastenkirjasankari. Catherine Raynerin kuvitusta Michael Bondin lastenkirjaan Olga da Polga (Arthouse 2015).

Nevanlinnan suomennos kulkee vetävästi, ja tekstiä on ilo lukea ääneen. Kirjan käyttömukavuutta lisäävät olennaisesti Catherine Raynerin tarkkapiirteiset akvarellikuvitukset, jotka levittäytyvät sävytetyille aukeamille tasapainoisesti ja silmiä hivelevästi.

Jyrsijöiden ystäviä kiinnostavat varmasti myös nämä lastenkirjat:

Tanya Stewner & Florentine Prechtel: Liliane Etelätuuli, Marsut eivät viihdy yksin, Aurinko-kustannus 2015  

Lukutaidon alkuun sopiva helppolukuinen kuvitettu lastenromaani Lilianesta, joka etsii ystvävää Mambo-marsulle. Lilianella on taito puhua eläinten kanssa.

Philippa Pearce: Iipu ja Vinku, WSOY 1980 

Lastenromaanin pääosassa kaksi gerbiiliä! 

Lauren Child: Minä tiedän marsuista vaikka mitä, WSOY 2009 

Samu ja Salla -kirjasarjasta tutut, tietäväiset ja keskenään nahistelevat sisarukset Samu ja Salla hankkivat marsun. 

Tampereella on nuorten kesäkirjabingo!

Tampereen kaupunginkirjasto/ Pirkanmaan maakuntakirjaston on hauskasti varioinut eri puolilla Suomea yleistyneitä lasten ja nuorten kirjapasseja.

Kirjaston kesäbingo haastaa nuoret  lukemaan erilaisia kirjoja kesän aikana.

Omille mieltymyksille on varattu riittävästi tilaa: voi lukea vaikkapa kaverin lempikirjan, kirjan, jossa juhlitaan, tulevaisuuden haaveisiin liittyvän kirjan, kannen perusteella valitun kirjan, e-kirjan, kirjan, jonka nimessä on yksi sana, kirjan, josta on tehty elokuva, elämäkerran tai vaikkapa kirjan, kirjan, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä.

Bingokuponkeja saa kaikista Tampereen kaupunginkirjaston toimipisteistä. Kun on lukenut vähintään yhden viiden kirjan pysty-, vaaka- tai vinorivin ja saanut bingon, voi  palauttaa kupongin kirjastoon 4. syyskuuta mennessä ja osallistua kirjapalkintojen arvontaan.

Metson lasten- ja nuortenosaston kirjastonhoitajien mukaan bingoon saavat osallistua myös aikuiset nuortenkirjojen ystävät.

Lassella ja Maijalla on hoksottimet kohdallaan

Martin Widmark: Elokuvateatterin arvoitus, kuvittanut Helena Willis, suomentanut Outi Menna. 92 sivua, Tammi 2016.

Martin Widmark: Muumion arvoitus, kuvittanut Helena Willis, suomentanut Outi Menna. 91 sivua, Tammi 2016.

Martin Widmark: Polkupyörän arvoitus, kuvittanut Helena Willis, suomentanut Outi Menna. 91 sivua, Tammi 2016.

Ruotsalaista lasten- ja nuortenkirjailija Martin Widmarkia  (s. 1961) voi monestakin syystä verrata suomalaiseen kollegaansa Timo Parvelaan. 

Myös Widmark on Parvelan tavoin koulutukseltaan opettaja sekä yksi Ruotsin tunnetuimpia ja myydyimpiä lastenkirjailijoita. Widmark opettaa ruotsia maahanmuuttajalapsille Tukholman Rinkebyssä. 

Parvelan tapaan Widmark kantaa huolta lasten lukemisesta. Vuonna 2012 hän aloitti Ruotsisssa Läsande klass (Suom. Lukeva luokka) –projektin, jossa haluttiin parantaa koululaisten luetun ymmärtämisen taitoja erilaisin, myös interaktiivisin menetelmin.

 Helena Willisin kuvitus on nyannseissaan ja toiminnallisuudessaan runsas.
Willisin kuvitusta Martin Widmarkin lastenromaaniin Lasse Maijan etsivätoimisto:
 Polkupyörän arvoitus (Tammi 2016). 

Suomessa Widmarkin tuotannosta tunnetaan  Lasse Maijan etsivätoimisto-, Nelli Rapp - sekä David ja Larissa -sarjat.  Hän aloitti kirjailijana vasta 2000-luvulla, ja siihen nähden hän on ollut tavattoman tuottelias. 

Suomalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden viikinkibuumia (Roope Lipasti, V.M. Toivonen, Taavi Vartia) vasten on kiintoisaa, että Widmark aloitti Halvdan viking -sarjan vuonna 2011.  

Nämä kolme Lasse Maijan etsivätoimiston kirjaa ovat uudistettuja, nelivärikuvitettuja laitoksia noin kymmenen vuotta sitten alun perin ilmestyneistä suomennoksista. Ruotsissa on havahduttu – Suomea aiemmin – siihen, että värikuvitus hyödyttää lukutaidon hapuilevan alkuvaiheen jälkeenkin ahmimisikäisten lasten lukuintoa.

Muumion arvoitus -kirjassa Lassella ja Maijalla on juuri alkanut kesäloma.

Maija on jo vaarassa pitkästyä kokonaan, kun etsivätoimistolla ei ole uutta tapausta selvitettävänään. Lasselle joutilaisuus ei ole ongelma, mutta Maija kaipaa verkkaiseen arkeen jo säpinää:

–    Ajattelisit mieluummin kaikkia roistoja ja ryöväreitä, jotka eivät pidä kesälomaa. Maailma on täynnä pettureita ja lurjuksia, mutta tässä me vain hotkimme jäätelöä. Siitä on jo monta kuukautta, kun viimeksi tapahtui jotakin jännäää. Onko mitään turhempaa kuin työtön etsivä? Maija tuhahtaa.

Vallilan pikkukaupungissa sattuu ja tapahtuu keskivertoa enemmän rikoksia. Huolelliseen miljöön rakentamiseen kuuluu kaikissa sarjan kirjoissa olevan Vallilan kaupungin kartta, josta on usein apua myös tehtävien ratkaisemisessa.

Jokaisessa Lasse Maijan etsivätoimisto -sarjan kirjassa on Helena Willisin
piirtämä Valililan kaupungin kartta, josta voi seurata epäiltyjen liikkeitä.  

Taidemuseon varkaus, vilppi pyöräkilpailussa ja elokuvateatteriin paikantuva koiravarkaus vaativat Lassen ja Maijan hyviä hoksottimia. 

Vanhojen kunnon dekkarien hengessä rötöksille, mysteereille ja varkauksille on aina useampikin epäilty. Loogisen päättelyn, tarkkaavaisuuden ja hyvien hoksottimien avulla lapset ratkaisevat ne aina ennen poliiseja. Huomiota kiinnittää se, että kaikissa kirjoissa löytöpalkkio, lunnaat tai ratkaiseva vihje palkitaan ruhtinaallisella 1000 euron palkkiolla.

Lasse Maijan etsivätoimiston uusissa nelivärisissä laitoksissa
myös sarjan tekijät, kirjailija ja kuvittaja, poseeraavat
hauskasti takakannessa ja tulevat näin lukijalle tutummiksi. 

Etsivätoimisto Jelppi, aina valppaana

Aira Savisaari & Mimmu Tihinen: Ponku, Peetu ja helppo nakki, kuvittanut Lotta Kauppi, 144 sivua, Karisto 2016.

Tiimi- tai parikirjoittaminen näyttää yhä pitävän pintansa.

Lukutaidon alkuvaiheeseen tarkoitetussa helppolukuisessa Ponku, Peetu ja helppo nakki -lastenromaanissa lasten- ja nuortentuotannostaan entuudestaan tutut tekijät, Aira Savisaari ja Mimmu Tihinen, ovat arvatenkin kirjoittaneet Peetu-pojan ja Ponku-koiran näkökulmista vuorotellen lukuja.

Hiukan nukkavieru mutta jämäkkä Ponku-kulkukoira hakeutuu Peetu-pojan luokse. Ennen pitkää koko perhe hurmaantuu omapäiseen koiraan, vaikka äiti on aina ollut sitä mieltä, että koiraa ei koskaan hankita. 

Peetu ymmärtää Ponkun puhetta ja vähitellen koiran vivahteikas luonne ja ajatukset tulevat tutuiksi muillekin luottoihmisille.

Ponku ja Peetu perustavat etsivätoimisto Jelpin. Ensimmäinen haaste on löytää Arttu-sedän kadonnut keittokirja, josta löytyy niksit moneen vaivaan.

Peetun isä ottaa itselaukaisimella usein kuvia perheestään. Tässä koko originelli perhe yhteiskuvassa. Lotta Kaupin kuvitusta Aira Savisaaren ja Mimmi Tihisen lastenromaaniin Peetu, Ponku ja helppo nakki (Karisto 2016). 

Savisaari ja Tihinen ovat luoneet sympaattiset puitteet lastenromaanille. Peetu asuu harvaan asutulla maaseudulla ja käy koulua taksilla. Äiti on myymäläauton kuljettaja ja isä arkeologi. Lukiota kapungissa käyvä isosisko Jemina asuu viikot pois kotoa. Iän tuomaa viisautta edustaa isovanhempien sijasta äidin setä Arttu.

Kun Peetu salakuljettaa Ponkun kouluun, koira ystävystyy Tinjan kanssa ja keksii myös keinon Tinjaa harmittaviin lukemisvaikeuksiin:

–     Mä luen aina väärin, Tinja huokaisi. 

–     Wuh? 

–     Mun pitää välillä tankata tosi pitkään jotain sanaa, Tinja sanoi ja ääni muuttui itkuiseksi. 

–     Wuh? 

–     Vaikka kuinka yritän lukea, kirjaimet jotenkin hyppii paperilla ja vaihtaa paikkaa, Tinja kuiskasi. 

– Toisinaan sanaa pitää tankata kauan ennen kuin kirjaimet rauhoittuvat omille paikoilleen ja keksin miten sana luetaan.

Ponkusta tulee tietysti Peetun luokan oma lukukoira, jonka rauhallinen läsnäolo auttaa muitakin lapsia.

Lukukoira Ponkun synttäreitä vietetään tietysti Aleksis Kiven päivänä. Lotta
Kaupin kuvitusta Aira Savisaaren ja Mimmi Tihisen lastenromaaniin Peetu, Ponku
ja helppo nakki (Karisto 2016).  

Typografisesti hiukan outo ratkaisu on, että Ponkun näkökulmasta kerrottaessa käytetään dialogissa repliikkiviivaa ja Peetun näkökulmassa puolestaan sitaattimerkkejä.

Lotta Kaupin kuvitus on ilmeikästä ja selkeää, ja sitä myös on ilahduttavan runsaasti, kuten takakansitekstikin lupaa. Kauppi käyttää välillä kokosivun kuvituskuvissa myös sarjakuvamaista kerrontaa.

Saunassa ruotsinsuomalaisista tehdään suomalaisia

Päivi Hällström & Leila Gullblom: Resan till Finland/ Matka Suomeen, 48 sivua, Solrosens Förlag 2015.

Kaksikielinen kuvakirja Resan till Finland/ Matka Suomeen on takakantensa perusteella tehty auttamaan vanhempia ruotsinsuomalaisia muistamaan entisiä aikoja. Kirjan avulla halutaan myös kannustaa ruotsinsuomalaisia lapsia keskustelemaan omasta kulttuuritaustastaan.  Tällä kirjalla on siis kaksi kohderyhmää, lapset ja monen ikäiset aikuiset.

Heikki Himmeli on 8-vuotias tukholmalaispoika, joka käy kesälomamatkalla tervehtimässä isänsä isovanhempia Suomessa. Aluksi kerrotaan perheen kolmen lapsen näkökulmasta jännittävästä matkasta ”Suomenlaivalla” .

Suomenlaiva oli suuri kuin Himmelin kirkonkylä. Keskellä laivaa oli leveä kauppakatu. Se voi olla hyvin vaarallinen oleskelupaikka pienille lapsille. – –

Heikillä on mielikuvitusystävä Riku.

Ukki odotteli meitä rautatieasemalla. Hän sanoi: ”Tervetuloa!” ja halasi kaikkia. Riku kuunteli aikuisten puhetta ja ajatteli että kyllä se suomi on vaikea kieli! Hänen mielestään suomea puhuttiin hyvin kovalla äänellä ja kirjaimet heittelehtivät sinne tänne. Heikki ymmärsi ukkia kun tämä sanoi: ”Haloo, haloo! Joo, ne tuli jo. Laita vaan ruoka jo hellalle lämpiämään!”

Tekstit kulkevat kautta kirjan kahdella kielellä, aukeaman vasemmalla
puolella ruotsin- ja oikealla suomenkielellä. Leila Gullblomin kuvitusta
Päivi Hällströmin tekstiin kirjassa Resan till Finland / 
Matka Suomeen (Solrosens Förlag 2015). 

Suomalaiseen kesäidylliin kuuluvat kalakukko, kalan savustus, saunavihdan teko ja tietysti saunominen. Ukki vakuuttaa, että ”saunassa meistä ruotsinsuomalaisista tehdään kunnon suomalaisia.” Kirkossakin käydään ja sankarihaudalla ja kyläjuhlissa. Paluumatkalla tanssitaan vielä tangoa ja lauletaan karaokea.

Päivi Hällströmin tekstissä on nostalgiaa ja Suomi-kliseitä, joita Leila Gullblomin värikynää ja vesiväriä yhdistävä amatöörimäinen, selkeään esittämiseen keskittyvä kuvitus vahvistaa vielä entisestään.

Hällström (s. 1947) on työskennellyt lastentarhanopettajana ja lastentarhanopettajien kouluttajana Mälardalenin korkeakoulussa.

Paluumatkalla ennen Ruotsiin lähtöä herkistellään vielä tangon tahdissa! Leila Gullblomin kuvitusta Päivi Hällströmin tekstiin kirjassa Resan till Finland /
Matka Suomeen (Solrosens Förlag 2015). 

Suomenkielisen tekstin tavutuksessa on harmillista horjuntaa.

Siirtolaisuus Suomesta Ruotsiin kasvoi toisen maailmansodan jälkeen, ja kiivaimmillaan muuttoliike oli 1960–70-lukujen taitteessa. Suomesta lähdettiin Ruotsiin työn ja paremman toimeentulon toivossa.

Suomalaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa Ruotsin siirtolaisuus on näkynyt eritoten 1970-luvulla.

Antti Jalava kirjoitti nuortenromaanin Jag har inte bett att få  komma (Bonniers 1976, suom. Kukaan ei kysynyt minulta, Finn-kirja 1978). Jo ennen Jalavan suomennosta ilmestyi Erkki Suomelan Muu maa mustikka (Gummerus 1976). Kuvakirjoista edelleen ajankohtainen ja kiinnostava on Camilla Mickwitzin Jason muuttaa maasta (Weilin+Göös 1978).

Uudempaa, sukupolvelta toiselle periytyvää siirtolaiskokemusta löytyy Susanna Alakosken lastenromaanista Päivän Harri (Schildts & Söderströms 2012), joka on arvosteltu Lastenkirjahyllyssä.