Lastenkirjahyllyssä arvioidaan uusia lasten- ja nuortenkirjoja,
mutta pyyhitään välillä pölyjä myös vanhoista klassikoista.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Tihisen Kello tuhat selkeästi paras
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Tontut liikkeellä jo Lastenkirjakaupassa
Suomalaisten lastenkirjakuvittajien tonttukuvituskilpailu
"Tonttujen pyykkitupa"
Suomen Lastenkirjakaupassa 1.12.-23.12.2011
os. Simonkatu 9, Helsinki
Eturivin suomalaiset lastenkirjakuvittajat Sari Airola, Virpi Talvitie, Marjo Nygård, Liisa Kallio, Karoliina Pertamo, Mika Launis ja Katri Kirkkopelto ovat ryhtyneet leikkimielisesti kilpasille joulun kunniaksi.
Kuvittajat ovat tehneet toisiltaan salassa oman kuvaversion oikeasta tontusta.
Jouluiset tonttujen kuvat on ripustettu Suomen lastenkirjakaupan galleriatilaan.
Lapset voivat äänestää koko joulukuun ajan itselleen mieluisinta tontun kuvaa jättämällä äänestyslipukkeen tonttujen pesutuvan pesukoriin.
Äänestäneiden kesken arvotaan lastenkirjapalkinto ja voittajakuvittaja saa osakseen suurta joulun mainetta ja kunniaa!
Kilpailu avataan huomenna torstaina 1.12. kello 11.00, jolloin paikalla on myös kuvittajia ja lapsia.
Äänestykseen saavat osallistua ainoastaan lapset.
Rouva Huu kävi julkistuksen jälkeen torstaina kurkkaamassa tonttukandidaatit heti tuoreelaan.
Tässä muutamia poimintoja niille, jotka eivät pääse Simonkadulle tonttuja ihailemaan.
Liisa Kallion tonttu tule tässä:
Marjo Nygårdin hiiritonttu joulupuuhissa näyttää tältä:
Ja Katri Kirkkopellon pyöräilevä lehmätonttu haastaa karismaattisella olemuksellaan Sven Nordqvistin lehmän kilpasille:
Karoliina Pertamon kollaasitonttu poikkeaa edukseen muista:
Ja veikeydessään vastustamaton on myös Sari Airolan tonttu:
Suomalaiset kuvittajat eivät ole jämähtäneet tonttustereotyyppeihin, vaan jokainen on luonut aivan omia karismaattisia tonttuhahmoja. Myös tonttujen väritykset ovat hauskasti erilaisia. Yhteistä niille on kuitenkin pilke silmäkulmassa ja puuhakas ja toimeen tarttuva olemus.
Käykääpäs hakemassa joulumieltä Lastenkirjakaupasta.
torstai 21. lokakuuta 2010
Ei ole kirjan vika, jos kansi on kamala
Grafomaniassa on vast ikään julkistettu Turun Kirjamessuilla järjestetyn kirjankansiäänestyksen tulokset.
Käykääpä kurkkaamassa mielenkiintoisia äänestystuloksia!
Kauneus on katsojan silmässä, tavataan sanoa.
Tämä pätee kirjankansiinkin. Grafomaniassa luvataan vielä tehdä laskelmia äänestäjien iän perusteella: voi olla, että kärkikirjat huonoimman ja parhaimman kirjankannen osalta voivat hyvinkin muuttua, jos mukaan otetaan vain kirjojen todellisen kohderyhmän mieltymykset.
Kaarina Kailan herkkä kansikuva Raili Mikkasen historialliseen nuortenromaaniin, Hopearenkaan taikaan (Tammi 2010), on eittämättä erityisesti aikuisen mieleen, mutta toisaalta se saattaa vedota yhtälaisesti klassiseen tyttökirjallisuuteen viehtyneisin nuoriinkin lukijoihin.
Huonoimman kirjan kannen kyseenalaisen ensimmäisen palkinnon sai Marika Laijärven nuortenromaaniin Vaihtoaskelia (WSOY 2010) tehty räväkän keltainen, hieman retrohenkinen kansikuva.
Rouva Huun työkappale on taas väärässä paikassa eli työhuoneella, joten kirjan kannen suunnittelijan nimi jää tällä erää vielä arvoitukseksi.
Kirjankansitaiteen vähäisestä arvostuksesta myös kustantajien taholla kertoo se, ettei kustantajan kotisivuillakaan nähdä aiheelliseksi kertoa Laijärven nuortenromaanin kannen tehneen graafikon nimeä!
Rouva Huu skannasi juuri eilen Hellevi Salmisen 1960-luvun nuortenromaanien kansia Onnimanniin 4/2010 tulevaa artikkelia varten ja ihasteli kovasti niiden tyylipuhtautta ja typografista yhdenmukaisuutta. Ja kansikuvien tekijät kerrottiin selkeästi kirjan paperiliepeessä tai takakannessa.
Kirjan kansi vaikuttaa yllättävän paljon siihen, ostetaanko, lainataanko ja luetaanko kirja. Siihen nähden kustantajat suhtautuvat edelleen yllättävän piittaamattomasti lasten- ja nuortenkirjojen ulkoasun suunnitteluun.
Suomen Nuorisokirjailijat ry:n organisoima Parhaimman ja huonoimman lasten- tai nuortenromaanin kannen äänestys jatkuu vielä Helsingin Kirjamessuilla.
On mielenkiintoista nähdä, löytyykö Helsingissä uusia kansikammotuksia tai -ihastuksia.
