Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. syyskuuta 2026

Luksuselämyksiä parvekkeella ja miljoonan tähden hotellissa metsässä













Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Miljoonan tähden hotelli. 48 sivua. WSOY 2026.

Merja Svensk & Meria Palin: Unni telttailee. 24 sivua. Lenninsiivet 2026.



Nykyhallituksen monet säästötoimet ovat kurittaneet erityisesti lapsiperheitä, jotka joutuvat karsimaan monista välttämättömistä menoistaan.


Lastenkirjojen tekijöillä on nyt monia kekseliäitä tapoja nostaa yhteiskunnallinen todellisuus kirjojen aiheiksi ilman saarnaamista tai alleviivaamista.

Uudet kuvakirjat Miljoonan tähden hotelli ja Unni telttailee muistuttavat lapselle ja aikuiselle, että parhaat elämykset – ja oivallukset – ovat usein ilmaisia.

Unnin äiti ajaa perävaunullista kuorma-autoa. 

Äidillä on edessä pitkä työvuoro ja Unni pääsee samassa kerrostalossa asuvan Kertun luokse yökylään. 

Unnin mummo asuu kaukana toisessa maassa, joten Kerttu on ottanut mieluusti tehtäväkseen toimittaa myös mummon virkaa. 

Kertun kodissa on kaksi huonetta, keittiö, suuri parveke sekä jännittäviä tavaroita. Unni katselee ympärilleen ja huomaa Kerttu-mummon taas hassutelleen. 
– Taulu on väärinpäin, Unni nauraa.  
– Voihan se olla vaihteeksi noinkin, Kerttu nauraa. – Mitä haluaisit leikkiä? 
– Leikitään lomaa, Unni keksii ja juoksee parvekkeelle.


Kerttu-mummo haluaa kyseenalaistaa aikuisten puisevan ja
rationaalin ajattelun. Meria Palinin kuvitusta Merja Svenskin
tekstiin kuvakirjassa Unni telttailee (Lenninsiivet 2026). 



Kerttu keksii, että pystytetään teltta parvekkeelle. 

Kun parvekkeelle viedään kaikki Kertun viherkasvit, siitä tulee vehreä metsä!  

Illan tullen Unni kaipaa äitiään, mutta pienestä haikeudestakin selvitään Kertun  viisailla neuvoilla.

Lenninsiivet on pieni ja viisas lapsentahtisiin lastenkirjoihin keskittynyt kustantamo. 

Merja Svenskin kuvakirjatarina on konstailematon ja sympaattinen. 

Meria Palinin selkeä kuvitus tavoittaa lapsen ja aikuisen yhteisen innostuksen ja leikin ilon.

Anna Elina Isoaron ja Mira Malliuksen Miljoonan tähden hotelli saa aiheensa tilanteesta, jossa lapset vertailevat lomakokemuksiaan. 

Emppu on ollut lomalla ulkomailla ja Venni mummolassa kotimaassa. 

Vaikka lapset eivät suoranaisesti arvota lomanviettotapojaan, Venni kysyy illalla isältään, voisivatko hekin joskus Empun perheen tavoin lentää lentokoneella ulkomaille, missä olisi delfiinejä ja yötivoli.  

Isä kertoo käyneensä omassa lapsuudessaan miljoonan tähden hotellissa. 

– Se ei oikeastaan ole hotelli ollenkaan, mutta se on omalla tavallaan tosi hieno paikka. Yö siellä on jopa jännempi kokemus kuin tavallisessa hotellissa, isä jatkaa selittämistä. 
– Pääsenkö minä miljoonan tähden hotelliin ensi kesänä? kysyn toiveikkaasti. 
– Kuule Venni, me voidaan mennä sinne jo ensi viikonloppuna, isä lupaa yllättäen. 


Matka hotelliin taittuu bussilla, jonka ikkunasta vilistävät vaihtuvat maisemat. 


Kun päätös hotelliretkestä on tehty, isä ryhtyy tutkimaan karttoja.
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron tekstiin kuvakirjassa
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Olen usein sanonut, että kuvakirja on lapselle aina myös tietokirja elämästä. 

Lempeästi ja lapsentahtisesti Miljoonan tähden hotelli kertoo lapsen ensimmäisestä metsäretkestä, johon sisältyy paljon myös kehollisia aistimuksia:

Tuntuu kuin kasvit tulisivat koko ajan lähemmäs. Ne kutittavat poskiani. Ehkä ne haluaisivat kahmaista minut syliin.

Mira Mallius on tässä kuvakirjassa oivaltavasti muokannut tunnistettavien hahmojen varaan rakennettua kuvitustaan kollaasielementeillä.


Esimerkki kollaasitekniikan nerokkaasta käytöstä:
puun kaarnaiset rungot houkuttelevat koskettamaan 
niitä. 
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron
tekstiin kuvakirjassa 
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Muutamat tarkoin valitut detaljit, kuten sammaloituneet ja kaarnaiset puun rungot, muurahaispesä, isot kivet sekä puun lehdet ja kuusipuut tuntuvat suorastaan työntyvän kolmiulotteisina ulos kuvituksesta. 

Vennin isän olemus on läpi kuvituksen yhtä levollinen ja mietteliäs. 

Lastenkirjan kuvituksissa aikuistenkaan ei tarvitse aina näyttää energisiltä tai super-iloisilta. 

Samansukuista ihmettelyä ja keskittymistä löytyy myös Vennin ilmeistä. 


Jännitys näkyy Vennin ja isän olemuksesta.
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron tekstiin
kuvakirjassa 
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Miljoonan tähden hotellin markkinointivaltti päässee oikeuksiinsa tietysti vasta pimeän tullen, kun otsalamppujen valokin on sammutettu.

Tämän näkymän todentamiseen tarvitaan taitettu aukeama, jonka ansiosta näkymä leviää panoraamakuvaksi.























maanantai 8. kesäkuuta 2026

Moderneja mutta samalla hyvällä tavalla perinteisiä eläinsatuja












Hannele Huovi: Metsä-Hattusen satukirja. Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari. 85 sivua. Tammi 2026. 
 
Tuula Kallioniemi: Onnenkuukkeli. Iloisia eläinsatuja. Kuvittanut Saara Söderlund. 48 sivua. Otava 2026. 
 





Sadut ovat olleet perinteisesti lastenkirjallisuuden tuhtia ydinmehua. 
 
Kuten kaikki lastenkirjallisuus, myös sadut uudistuvat ja etsivät ilmaisulleen myös uusia uomia. 
 
Satuja uudistetaan nyt karnevalistisilla parodioilla, joiden suosiota selittää  tekijöiden tunnettuus myös kirjakentän ulkopuolella.
 
Hyviä esimerkkejä ovat kirjailija Paula Norosen ja näyttelijä Minna Kivelän Hullut, täysin hullut, hurjan hullut, älyttömän hullut, järjettömän hullut ja hillittömän hauskat sadut (Tammi v:sta 2021, kuv. Aiju Salminen) sekä näyttelijöiden Pirjo Heikkilän ja Sanna Stellanin Kukkumaanmenoaika ja Rapakasvatusta (WSOY 2024 ja 2025, kuv. Tiina Konttila). 
 
Norosen ja Kivelän uusin Hillittömän hulluja satuja oli Kirjakauppaliiton Mitä Suomi lukee -listauksessa toukokuun kolmanneksi eniten myynyt kirja, kun mukaan lasketaan kaikki eri formaatit (painettu, e-kirja ja äänikirja). 

Oletan, että kirjaa on kuunneltu paljon äänikirjana, jolloin satujen huumorin absurdius ja usein dialogivetoinen esitystapa pääsee oikeuksiinsa. 
 
Monet nykylapset eivät välttämättä enää edes tunne "klassisia satuja". Esimerkiksi monet  Grimmin sadut ja muu kansainvälinen satuperintö on heille jo tutumpaa Walt Disney-tuotantoyhtiöiden ja muiden animaation tekijöiden alkuperäisen satusisällön vesittävinä elokuvina
 
Onneksi kotimaisesta lastenkirjallisuudesta löytyy vielä pitkän linjan tekijöitä, joilla on ymmärrystä myös perinteisten satujen merkityksestä eri ikäisten lasten kehityksen, kasvun ja itseymmärryksen tukemisessa. 
 
Tuula Kallioniemi debytoi lastenkirjailijana 1978 ja Hannele Huovi vuotta myöhemmin, vuonna 1979. Kumpikin heistä on rikastuttanut lasten- ja nuortenkirjallisuutta monipuolisesti ja he ovat eri vuosikymmeninä johdonmukaisesti kirjoittaneet myös satuja ja eläintarinoita. 
 
Sattumalta heiltä kummaltakin on tänä vuonna ilmestynyt eläinaiheinen satukokoelma.  
 
 
Tuula Kallioniemi viittaa saduissaan keveästi tuttuihin klassikkosatuihin, esimerkiksi sadussa ”Ketunhäntä kainalossa”, jossa citykettu vierailee metsässä asuvan serkkunsa luona ja ihmettelee tämän elämän alkeellisuutta (vrt. Aisopokseltakin tuttu Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri). 
 
”Sammakko tähtenä” -sadussa sammakko osallistuu laulukilpailuun ja lumoaa tangokuningattaren. Se muistaa klassisen Sammakkoprinssi-sadun, jossa sammakko muuttui komeaksi prinssiksi. 

Tässä Kallioniemen satuvariaatiossa  taika toimii kuitenkin toisin päin…. 


 

Loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin laulukilpailuun
osallistuneen sammakon näkökulmasta. Saara Söderlundin 
kuvitusta Tuula Kallioniemen satukokoelmaan
Onnenkuukkeli
(Otava 2026).


”Saukko pinteessä” mukailee  riemastuttavasti Kolme toivomusta -satua. 

Erilaisuuden pelkoa Kallioniemi työstää sadussa ”Jänis ja pisukoira”, jossa metsään tulee pisukoira-haukkumanimen muilta metsän eläimiltä saava supikoira. (Myös Huovin sadussa ”Hirvi tapaa uudet tulokkaat” supikoira esitetään muualta tulleena muukalaisena). 
 
”Hirvi ja myyrä” kertoo kauniisti eriparisesta ja yhteisön tuomitsemasta rakkaudesta:
 
Kettu tirskui häijysti, tietenkin vain hirven ja myyrän selän takana. Karhu hohotti häpeilemättä. Supikoira, joka itse oli muualta tullut ja jolla ei olisi pitänyt olla syytä pilkata ketään, juoruili joka taholla, miten sopimatonta niin valtavan hirven ja niin mitättömän metsämyyrän läheinen ystävyys oli. 
 
Jäniksen mielestä hirvi ja myyrä näyttivät kerta kaikkiaan hoopoilta yhdessä (ja jopa erikseen). 

 
Kallioniemen ja Huovin saduissa samastutaan myös itsensä erilaiseksi kokeman lapsen tuntoihin (Kallioniemen satu ”Yksinäinen susi” ja Huovin ”Rohkea korpinpoika” ja ”Järkevä orava”). 
 

 Kurki menossa ministerin pakeille. Silja Wihersaaren kuvitusta Hannele Huovin satukokoelmaan Metsä-Hattusen eläinsatuja (Tammi 2026). 

Kummassakin kokoelmassa metsän eläin tekee pikavisiitin kaupungin humuun: Kallioniemellä myyrän kuolemaa sureva hirvi lähtee kaupunkiin ja Huovilla kurki lähtee puhumaan ministerille suon suojelusta. 
 
Luononsuojelu ja metsän vaaliminen on läsnä myös Kallioniemen kokoelmalle nimen antaneessa sadussa ”Onnenkuukkeli”. Siinä metsä katoaa avohakkuun seurauksena, ja kuukkeli palaa vanhalle kotiseudulleen, ”naavaiseen, turvalliseen ikimetsään”.  
 

Silja-Maria Wihersaaren vesivärikuvitus tavoittaa suomalaisen metsän
 havupuiden ja lehtipuiden vihreän kaikki nyanssit. 
Wihersaaren kuvitusta Hannele Huovin satukokoelmaan Metsä-Hattusen eläinsatuja (Tammi 2026). 



Huovin kokoelman kehystarinassa tutustutaan omavaraiseen luontoihmiseen, Reino Metsä-Hattuseen, joka asuu syvällä metsän keskellä pienessä mökissään ja sulautuu maisemaan täydellisesti, koska ”näyttää itsekin känkkyräpuulta tai kiveltä”. 
 
Metsän eläimet elävät suurelta osin itsenäistä elämää, mutta välillä  Metsä-Hattusen ja eläinten polut myös risteävät, kuten sadussa ”Karate-kettu”. 

Siinä kettu huijaa Reinolta autokyydin ja matkan aikana tyhjentää auton miehen kauppaostoksista. 

Aikuinen tunnistanee viittauksen monien vanhojen eläinsatujen viekkaaseen kettuun.  Samainen kettu saa kohtuuden nimissä toisaalla opetuksen sadussa 
”Hattumetsän harakka”.


Moderni variaatio huijaavasta ketusta. Silja Wihersaaren
kuvitusta  Hannele Huovin satukokoelmaan 
Metsä-Hattusen eläinsatuja (Tammi 2026). 

 
Hannele Huovi uudistaa myös eläimiin liittyviä syntytarinoita, esim. sadussa ”Kuinka siili sai piikit”.
 
Hannele Huovi käyttää eläimiä allegoriana ihmisten maailmaan veikeästi sadussa 
”Pöllö Pölläkän arviointimittari”. Siinä  opettajana toimivan pöllön hieno arviointikoneisto menee rikki juuri kevätlukukauden lopussa. Lopulta pöllön oppilaat opettavat sille, että oikeudenmukaisuutta ei voi mitata millään teknisillä mittareilla. 
 
Huovin kokoelman viimeisessä hurmaavassa ja kumuloituvassa vaellussadussa 
”Laina Uusivirta saa kirjeen” Metsä-Hattusen kohtaamat metsän eläimet lähtevät tanssimaan Reino Metsähattusen häitä. 
 
Kallioniemen saduissa on Huovin satuihin verrattuna himpun verran enemmän huumoria ja nokkelaa sanailua, kun taas Huovi viljelee poikkeuksellisen rikasta, helisevää kieltä ja kätkee satuihinsa ikiaikaisen sadun viisautta suurella sydämellä. 

Molemmat kokoelmat ovat keskenään tasalaatuisia.
 
Huovi ja Kallioniemi ovat isoäitejä, joten heille on kertynyt ymmärrystä myös eri-ikäisten lasten kuuntelutaidoista ja vastaanottokyvystä laajemminkin.  

Kokoelmien sadut ovat riittävän lyhyitä, mistä on ymmärrettävästi etua ääneen lukutilanteessa. Hannele Huovin edelleen ylivertainen kokoelma Maailman paras napa. Satuja sinusta (kuv. Kristiina Louhi, Tammi 2005) pohjasi Radio Suomen tilaamiin satuihin, joiden kesto ääneen luettuna on maksimissaan viisi minuuttia. 


Esimerkki Saara Söderlundin dekoratiivisesta tyylistä,
Söderlundin kuvitusta satuun "Onnenkuukkeli" Tuula Kallioniemen
samannimiseen satukokoelmaan (Otava 2026).

 
Saara Söderlundin kuvitus Kallioniemen kokoelmaan ja Silja-Maria Wihersaaren kuvitus Huovin kokoelmaan tekevät molemmat komeasti kunniaa esimerkiksi Rudolf Koivun ja Maija Karman kuvittamille satukokoelmille. 

Söderlundin metsän eläimet sulautuvat välillä ornamentiikaltaan rikkaaseen dekoratiiviseen metsämaisemaan. 

Wihersaari on omassa elementissään suomalaisen metsän kuvittajana. Molemmat kuvittajat tallentavat kuvituksiinsa eläinten lajityypillisiä, tunnistettavia piirteitä. 
 
 
 
 
 





 







 

 

 

 

 

 

  

torstai 4. kesäkuuta 2026

Kartta ja kompassi käteen ja suunnistamaan!













Mirkka Auvinen: Varpun kompassi. 45 sivua. Kuvittanut Saara Hankama. Aviador 2026. 

 





Varpu hyörii ja pyörii kartan kanssa ja yittää löytää seuraavan rastin. Karttaan on merkitty sininen neliö.  Viola kertoo, että se tarkoittaa kaivoa. Maastosta ei kuitenkaan löydä sen enempää vettä kuin kaivon kanttakaan.  


"Huoh, nyt tarvittaisiin pöllön silmiä", Varpu voivottelee. "Tai sitä salaperäistä kompassia, jos joku suvaitsii kertoa, mikä kapistus se on". 


Vaikka välillä tuntuu siltä, että nykylastenkirjallisuus olisi jo ottanut kaikki mahdolliset ja vähän harvinaisemmatkin aiheet haltuunsa, niin aina löytyy uusia alueenvaltauksia. 
 
Käsittääkseni Suomessa ei ole aiemmin julkaistu kuvakirjaa, joka kertoisi lapsen suunnistusharrastuksesta! 

 

Etsivä ei heti löydä, mutta sisulla ja maltilla Varpu löytää
rastin. Saara Hankaman kuvitusta Mirkka Auvisen tekstiin
kuvakirjassa Varpun kompassi (Aviador 2026). 

 


Mirkka Auvisen ja Saara Hankaman juuri ilmestynyt  tietokuvakirja Varpun kompassi kiinnostaa varmasti leikki- ja alakouluikäisiä lapsia. 

Kirjan ilmestymisen ajoituskin on kohdillaan: kesä on mitä parhain ajankohta uuden harrastuksen aloittamiseen. 
 
Varpu on viisilapsisen perheen kuopus. Hän on luonteeltaan hieman ujo, mutta käänteissään silti hyvinkin reipas pikkutyttö. 

Kaikilla muilla perheenjäsenillä on joku harrastus.
 
Isosisko Viola on harrastanut jo pitkään suunnistusta ja osallistuu Venlojen viestiin.
 
Kun koko perhe jännittää siskon kisamenestystä television äärellä, Varpussa kypsyy päätös opetella samaa taitoa.
 
Isosisko opettaa kärsivällisesti Varpulle suunnistuksen alkeita. 

Suunnistuksen keskeinen välineistö ja sanasto tulevat hyvin esille tekstissä ja
kuvituksessa. Saara Hankaman kuvitusta Mirkka Auvisen tekstiin

kuvakirjassa Varpun kompassi (Aviador 2026). 

Tietokuvakirja havainnollistaa myös suunnistusmerkkejä, karttapohjia, kompassin toimintaa ja ilmansuuntia. 
 
Oppiminen ei käy käden käänteessä, mutta sisukas ja päättäväinen Varpu ei vastoinkäymisistä tai koettelemuksista hätkähdä, sillä ”suunnistamaan oppii vain suunnistamalla”.
 
Saara Hankaman kuvitus välittää Varpun vaihtelevat tunnetilat.
 
 
Helppolukuisia lastenkirjoja ja pari nuortenkirjaa, joissa harrastetaan tai opetellaan suunnistusta:


Mikko Kalajoki & Väinö Heinonen: Karttakopla huhuilijan jäljillä, WSOY 2025

Heli Rantala: Pummi, Avain 2025 / nuortenkirja

Maarit Nurmi: Benkku, älä pakene! Myllylahti 2022

 Merja & Marvi Jalo: Kepparikisat, WSOY 2021

Jaana Lehtiö: Taika Valo ja kummallinen pallo, Myllylahti 2016

Markku Karpio: Otsalamppu, Otava 1995 / nuortenkirja 
 
 
 

Tunnelmaltaan erityisen vangitseva ja jännittävä suunnistuksesta kertova Roope Lipastin  novelli "Yösuunnistus" löytyy Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamasta novellikokoelmasta Tusina (Arthouse 2018). 
 
 

torstai 21. toukokuuta 2026

Maiseman ja luonnon lukutaitokin on tärkeää


















Reetta Niemelä, Karoliina Suoniemi & Sanna Pelliccioni: Ada ja kasvien kuiske. 124 sivua. Sagalund 2025.





Ada ja kasvien kuiske ilmestyi jo viime vuoden puolella, mutta olen odottanut talven kellahtamista vehreän kevään puolelle, jotta tarinallinen tietokirja virittäisi minua sopivalle taajuudelle.
 
Kirjan on kustantanut Kemiönsaaressa sijaitseva Sagalundin museo, joka on Suomen ensimmäinen ulkomuseo, perustettu vuonna 1900. 

Sagalundissa on myös puutarha ja lastenkulttuurikeskus.  
 
Kirja on esineenä tavattoman kaunis: vaaleanvihreä kluuttiselkämys ja lukumerkkinauha ohjaavat itsessään lukijaa rauhoittumaan ja nauttimaan sekä tarinan että luonnon estetiikasta.
 
Ada ja kasvien kuiske on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka museot näkevät nykyisin entistä enemmän vaivaa löytääkseen museokauppoihinsa ja valtakunnalliseen levitykseen lastenkirjoja, jotka havainnollistavat kiinnostavasti oman alueen erityispiirteitä.  


Sanna Pelliccioni asettaa kauniisti aukeaman oikealla laidalla seisovat lapset
osaksi vanhaa perinnemaisemaa. Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 


Kirjahanke on toteutettu Ympäristöministeriön tuella. 

Sagalundin museo näkyy kirjassa lähinnä kuvituksessa, jossa on hyödynnetty vanhoja valokuvia. Itse tarinassa paikallisväri ei ole niin vahvasti aistittavissa. 
 
Alakouluikäinen Ada lähtee uusperheensä kanssa kesänviettoon vuokramökille. 

Jo mökin pihalla Ada tuntee outoja väristyksiä, ja pian hän jo saa yhteyden nimikaimaansa, kylällä kauan sitten asuneeseen, jo edesmenneeseen vanhaan Adaan, joka oli piikana pappilassa ja teki kyläläisille ompelutöitä. 

Tyttö huomaa myös kuulevansa pihapiirin ja lähialueen kasvien puhetta. 
 
Kirjalla ei ole vain yhtä lukukoodia: sen voi lukea jännitystä leppoisasti nostattavana mysteeriseikkailuna, mutta luonnon tutkimiseen virittynyt lapsi voi saada siitä myös sykäyksen ottaa enemmän selville omasta lähiluonnosta  ja sen arkipäiväisestä suojelusta. 


Ada löytää vanhan kasvion ja tutkii kiinnostuneena sen kasveja.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen
kirjoittamaan lastenkirjaan 
Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Kasvit antavat Adalle tietoa ja välittävät myös huolensa siitä, että ihmisten toimet muodostuvat uhkaksi luonnon monimuotoisuudelle:
 
 
Äkkiä Ada ymmärtää jotain tärkeää. Sillä, että etsii ja opettelee tuntemaan kasveja, on todella suuri merkitys. Lapset voivat kertoa aikuisille ja kaikille kiinnostuneille, missä harvinaiset kasvit kasvavat. He voivat saada aikuisetkin suojelemaan niitä. Ada tuntee pulppuilevaa riemua. 

 
Lapset tekevät lähiluontoon päiväretkiä polkupyörillä.
Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen
 kirjoittamaan lastenkirjaan 
Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 



Ada saa paikallisoppaikseen kaksi ikätoveriaan, Daniellen ja Marcuksen, joiden kanssa hän tekee  pieniä päiväretkiä kylän eri puolille. 
 
Reetta Niemelä, Karoliina Suoniemi ja Sanna Pelliccioni vastaavat yhdessä erilaisista tekstikokonaisuuksista. Heidän e
ri alojen asiantuntijuutensa  lomittuvat toisiinsa, joten keskinäistä työnjakoa ei ole valmiissa lopputuloksessa eritelty. 
 

Sanna Pelliccionin biologin koulutus näkyy hienopiirteisissä
ja tunnistettavissa kasvikuvissa. Aukeamalla pihan ja pientareen
yleisiä kasveja. 
Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Sanna Pelliccioni näyttää jälleen monipuolisuutensa perinteiset puu- ja vesiväritekniikat hallitsevana kuvittajana. Hänen aiempi biologin koulutuksensa näkyy lajipiirteiden osalta tarkoissa kasvikuvissa. 
 
Perinnemaisemat pääsevät oikeuksiinsa  lintuperspektiivistä kuvatuissa jyhkeissä maisemakuvissa. 

Verraton lajissaan on myös  havainnollinen vanhan maalaistalon pohjapiirros, jossa katto ja osa seinistä on poistettu nukkekodin tavoin. 

Myös Pelliccionin henkilökuvissa luonto on eri tavoin väkevästi läsnä. 

Kannen juureva kuva-aihe, lapsi astelemassa paljain jaloin, varioi Johanna Venhon ja Pelliccionin  Metsämuistikirja -kuvakirjan kuvituskuvaa (Teos 2022).


Luin äskettäin Nelli Hietalan romaanin Puun sielu (Aula & Co 2026), joka lomittaa Hietalan oman elämän akuuttia kriisiä kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915–2001) elämään. 
 
 



Puun sielun minäkertojalle muodostuu erityisen kiinteä suhde kodin lähellä olevaan vanhaan "keisarinmäntyyn". 

Puun sielun tavoin myös Ada ja kasvien kuiske havahduttaa luonnosta vieraantunutta (lapsi)lukijaa aistimaan väkevästi lähiluontoa, ottamaan siihen kontaktia rohkeasti ja siekailematta: 

Hiekkatie johtaa korkealle mäelle. Mäen huipulla tien vieressä seisoo uljas vanha mänty. Kun Ada pyöräilee sen ohi, hän on kuulevinaan sen humisevan aivan erityisellä, mäntymäisellä tavalla. 

    –    Hei pieni ihminen. Minä olen kasvanut tässä jo kaksisataa vuotta. Kun minä olin pieni taimi, täällä näytti aivan erilaiselta. Nyt minä vartioin koko kylää.


 

Hektinen aika altistaa meitä pitämään luontoa itsestäänselvyytenä. 


Nämä kaksi eri kohderyhmille suunnattua uutuutta resonoivat kiinnostavasti keskenään.  


Kotimaisia lastenkirjoja, joissa seikkaillaan museoissa tai museo ollut yhteistyökumppanina kirjan teossa:


Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi: Kosken kummajainen. Kuvittanut Saana Nyqvist. Karisto 2026 / Verlan tehdasmuseo


Laura Ertimo & Maria Sann: Ateneumin arvoitus, Tammi 2025 /Ateneumin taidemuseo


Juha-Pekka Koskinen:Mysteerijengi: Museon pitkäkyntinen, kuv. Saana Nyqvist, Karisto 2025 / Kansallismuseo


 Riikka Jäntti: Pikku hiiri opintiellä, Tammi 2023 / Ateneumin taidemuseo


Kaisa Happonen: Mur, pieni lintukirja, Tammi 2023 / Ateneumin taidemuseo 


Tiina Hautala & Marjo Nygård: Museon hassu haamuherra, Haamu 2022 / Pohjanmaan museo


Katriina Kaija: Oletko kuullut järven? Toim. Anna-Maria Larikka & Mari Liimatainen. Mikkelin taidemuseo 2022  


Elina Jasu, Marko Laihinen & Markus Rantanen: Maestro Markus & Fiktio Fakta: Kansanmusiikin kyydissä! Puukenkki 2020 / Laitilan Kauppilan umpipiha 

Ria Berg: Kadonnut Fortuna. Seikkailu antiikin Ostiassa. Tampereen museoiden julkaisuja. Vapriikki ja Satukustannus 2019 / Vapriikki 


Saana Saarinen: Kauppaleikki muuttuu todeksi: Tarinoita seikkailuista Suomen linnoissa, Elpo 2019


Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Museoseikkailu, Nemo 2019 / Helsinki: Ateneumin taidemuseo, Luonnontieteellinen museo, Kaapelitehtaan Teatterimuseo, Turku: Turun linna, Aboa Vetus & Ars Nova -museo 


Janina Ahlfors, Minna Honkasalo & Päivi Arenius: Muumimuseokirja, WSOY 2019 / Tampereen taidemuseo / Muumimuseo


Koskettavaa taidetta. Lasten katselu- ja kokeilukirja. Toim. Suvi-Mari Eteläinen, Päivi Nieppola & Päivi Viherkoski. Käännökset Tarja Haikara. Graafinen suunnittelu Jari Karppanen. Serlachius-museoiden julkaisuja 2016. 


Annastiina Mäkitalo: Vanhan Rauman Kirsti, Kiinnoste 2012 / Vanha Rauma


 


 


perjantai 29. elokuuta 2025

Konstailematon kuvakirja tempaa tuulen vietäväksi











Mimi Åkesson & Linda Bondestam: Tule tuuli! Suomentanut Päivi Koivisto. 32 sivua. Teos 2025.
 





Kauko Röyhkän albumilla Kulta-aika (1986) on Röyhkän sanoittama ja säveltämä kappale, jonka nimi on "Tuulee". 

Se alkaa säkeillä: 

Pidä minusta kiinni, tyttö, tämä tuuli 
sinut minulta muuten kauaksi vie.
Avaa takkisi, se on purje. 
Sinä tuulessa mukana kuljet! 
Tuulee – pidä mua kädestä. – – 



Yksinkertainen on kaunista. 

Aina välillä huomaan toistavani samoja fraaseja. 

Kyse on aina kuvakirjoista, joissa on nerokas ja pelkistetty idea, joka tulee toimeen vähillä sanoilla nimenomaan ilmaisuvoimaisen, vahvan kuvituksen ansiosta.   
 
Ruotsalaisen Mimi Åkessonin ja Linda Bondestamin Kom vinden! on ilmestynyt Förlagetin alkuteoksen kanssa samanaikaisesti suomeksi Teoksen kustantamana. Rinnakkaispainos kirjasta ilmestyi myös Ruotsissa Natur & Kulturin julkaisemana. 
 
Åkesson ja Bondestam ovat aiemmin tehneet yhteisen kuvakirjan Här är alla andra (Förlaget 2022, suom. Kaikki toiset, Etana Editions 2022, suom. Katri Tapola). 

 

Tule tuuli -kuvakirjan kuvituksessa esiintyvä ruskeaihoinen tyttö muistuttaa kovasti Frank Furun ja Bondestamin kuvakirjan Men ni är inte min mamma (Förlaget 2021, suom. Mutta te ette ole äiti, Etana Editions 2021, suom. Katri Tapola) Aysha-tyttöä, joka on tullut yksinään uuteen kotimaahan ja sijoitettu lastenkotiin.






Ensimmäisella aukeamalla fiilistellään leppeän kesätuulen
äärellä. Linda Bondestamin kuvitusta Mimi Åkessonin tekstiin
kuvakirjassa Tule tuuli! (Teos 2025). 

 

 

Kirjan aukeamilla kuulostellaan, nähdään ja aistitaan eri tavoin tuulta ja sen erilaisia ilmenemismuotoja. 

Tuuli voi olla lempeästi vilvoittava tai myrskyisän raju. 

Kun lennätetään leijaa tai lähdetään purjeveneellä merelle, myötätuulesta ja sopivasta puhurista on apua. 



Tuulen yltyminen tuo aukeamalle jo enemmän
toimintaa. 
Linda Bondestamin kuvitusta Mimi Åkessonin
tekstiin
kuvakirjassa Tule tuuli! (Teos 2025). 



Tuuli voi tehdä mielen riehakkaaksi, mutta tuuli voi aiheuttaa myös vaaratilanteita, vaikkapa kun ilmapallo lähestyy siiliperhettä, nuotion tulenlieskat tavoittelevat jo metsän puita tai trombi on vaarassa imaista esineitä tai jopa eläimiä sisäänsä.


Linda Bondestamin kuvituksessa tuuli puhaltaa vasemmalta oikealle, mikä tuo kuvakirjaan hyvän rytmin ja kuvakerronnan imun.




Puuskainen syystuuli on arvaamaton ja suoranaisilta
vaaratilanteiltakaan ei aina voi välttyä... 
Linda Bondestamin
kuvitusta Mimi Åkessononin tekstiin 
kuvakirjassa 
Tule tuuli! (Teos 2025). 

 



Kuvakirjan näennäinen yksinkertaisuus on silmänlumetta: yksityiskohdista voi poimia vielä lisää keskusteltavaa: millaista tuulta hiustenkuivain puhaltaa tai millaista ääntä tuulivoimala tuottaa?   

Eri vuodenaikoina tuuli tuntuu ja kuulostaa erilaiselta.
 
Samaa nerokasta konseptia on käyttänyt hieman eri keinoin myös Hanna Konola toteutukseltaan niin ikään pelkistetyssä kuvakirjassaan Tuulen vuosi (Etana Editions 2016).