Näytetään tekstit, joissa on tunniste tietokuvakirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tietokuvakirjat. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. kesäkuuta 2026

Kartta ja kompassi käteen ja suunnistamaan!













Mirkka Auvinen: Varpun kompassi. 45 sivua. Kuvittanut Saara Hankama. Aviador 2026. 

 





Varpu hyörii ja pyörii kartan kanssa ja yittää löytää seuraavan rastin. Karttaan on merkitty sininen neliö.  Viola kertoo, että se tarkoittaa kaivoa. Maastosta ei kuitenkaan löydä sen enempää vettä kuin kaivon kanttakaan.  


"Huoh, nyt tarvittaisiin pöllön silmiä", Varpu voivottelee. "Tai sitä salaperäistä kompassia, jos joku suvaitsii kertoa, mikä kapistus se on". 


Vaikka välillä tuntuu siltä, että nykylastenkirjallisuus olisi jo ottanut kaikki mahdolliset ja vähän harvinaisemmatkin aiheet haltuunsa, niin aina löytyy uusia alueenvaltauksia. 
 
Käsittääkseni Suomessa ei ole aiemmin julkaistu kuvakirjaa, joka kertoisi lapsen suunnistusharrastuksesta! 

 

Etsivä ei heti löydä, mutta sisulla ja maltilla Varpu löytää
rastin. Saara Hankaman kuvitusta Mirkka Auvisen tekstiin
kuvakirjassa Varpun kompassi (Aviador 2026). 

 


Mirkka Auvisen ja Saara Hankaman juuri ilmestynyt  tietokuvakirja Varpun kompassi kiinnostaa varmasti leikki- ja alakouluikäisiä lapsia. 

Kirjan ilmestymisen ajoituskin on kohdillaan: kesä on mitä parhain ajankohta uuden harrastuksen aloittamiseen. 
 
Varpu on viisilapsisen perheen kuopus. Hän on luonteeltaan hieman ujo, mutta käänteissään silti hyvinkin reipas pikkutyttö. 

Kaikilla muilla perheenjäsenillä on joku harrastus.
 
Isosisko Viola on harrastanut jo pitkään suunnistusta ja osallistuu Venlojen viestiin.
 
Kun koko perhe jännittää siskon kisamenestystä television äärellä, Varpussa kypsyy päätös opetella samaa taitoa.
 
Isosisko opettaa kärsivällisesti Varpulle suunnistuksen alkeita. 

Suunnistuksen keskeinen välineistö ja sanasto tulevat hyvin esille tekstissä ja
kuvituksessa. Saara Hankaman kuvitusta Mirkka Auvisen tekstiin

kuvakirjassa Varpun kompassi (Aviador 2026). 

Tietokuvakirja havainnollistaa myös suunnistusmerkkejä, karttapohjia, kompassin toimintaa ja ilmansuuntia. 
 
Oppiminen ei käy käden käänteessä, mutta sisukas ja päättäväinen Varpu ei vastoinkäymisistä tai koettelemuksista hätkähdä, sillä ”suunnistamaan oppii vain suunnistamalla”.
 
Saara Hankaman kuvitus välittää Varpun vaihtelevat tunnetilat.
 
 
Helppolukuisia lastenkirjoja ja pari nuortenkirjaa, joissa harrastetaan tai opetellaan suunnistusta:


Mikko Kalajoki & Väinö Heinonen: Karttakopla huhuilijan jäljillä, WSOY 2025

Heli Rantala: Pummi, Avain 2025 / nuortenkirja

Maarit Nurmi: Benkku, älä pakene! Myllylahti 2022

 Merja & Marvi Jalo: Kepparikisat, WSOY 2021

Jaana Lehtiö: Taika Valo ja kummallinen pallo, Myllylahti 2016

Markku Karpio: Otsalamppu, Otava 1995 / nuortenkirja 
 
 
 

Tunnelmaltaan erityisen vangitseva ja jännittävä suunnistuksesta kertova Roope Lipastin  novelli "Yösuunnistus" löytyy Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamasta novellikokoelmasta Tusina (Arthouse 2018). 
 
 

torstai 2. huhtikuuta 2026

Joka kodin värikirja
















Heli Laaksonen & Elina Warsta: Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä. 72 sivua. Orava-kirjat 2025.


 




Uus färi ol juur syntyny.
Se ol semmonen ko vastsyntyny o:
ei kenenkä näköne viäl,
pehmiä, pyöriä ja yksinkertanen ko
liina al nouseva pulla. – –
 
Katkelma runosta "Färi sai nime"

 

 
 
Heli Laaksosella on ihmeellinen kyky energisoida ja voimaannuttaa lukijansa. 
 
Laaksosen ja Elina Warstan Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä on ikärajaton runokuvakirja ja tietokuvakirja väreistä.  
 
Runot kertovat yleensä tarinan: Runossa ”Kevätjuhlapulma” siemen miettii sysimustassa mullassa, mitä laittaisi päällensä kevätjuhliin. 

Joskus runot ovat täynnä tietoa, oivalluksia ja havaintoja,  kuten ”Lila työhaastattelus”, jossa Lila-tyttö lähtee työnhakuun palolaitokselle.  
 
”Mitä maalar ei ehtiny maalaama” -runossa kerrotaan työlleen omistautuneesta maalarista, joka kokee kaikki valkoiset asiat, ruoka-aineet, esineet ja eläimet haasteena.
 
Erityisen kiireistä aikaa maalarille on pääsiäinen:
 
– –  Päässiäisen vast puuha ol: 
oi miljoona miljona miljona valkost muna! 
Niist kuariutus valmiiks keltassi tipui.
 
Kukas ne o jo kerjenny maalama?

 
Laaksonen ilkamoi myös nasevasti ”Färiallerkia” -runossa nykyisille sisustustrendeille, joiden kalvakasta  väripaletista löytyy valkoista, mustaa ja beessiä. 
 
Aina runot eivät suoranaisesti  liity tiettyyn väriin, mutta silloin Elina  Warstan kuvitus saa hoitaa visualisoinnin ja kuvan katsoja pääsee kylpemään  tietyssä värisävyssä. 

Samalle aukeamalle taitetut ”Kylmi”- ja ”… lämpimi” -runot havainnollistavat kylmien ja lämpimien värisävyjen eroja konkreettisesti, sanoin ja kuvin.



Kylmien ja lämpimien värisävyjen havainnollistamista.
Elina Warstan kuvitusta 
Heli Laaksosen runokuvakirjaan
Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä
 (Orava-kirjat 2025).

 
”Ihmisen färine” -runo ottaa kauniisti kantaa moniarvoisuuden puolesta
 
Näeks ihmist:
yks o viti,
toine on piki,
kolmas ruskia ko rannan kivi – – 

 
Sama teema jatkuu runossa ”Tul föli”, jossa haastetaan kaikkia ruskeita lähtemään rauhanmarssille, kaakaota, teetä, kanelia ja jopa mämmiä.
 
Ja taas palataan värioppiin: 
 
–      – Kaikkien pualel o ruskia väki!
Meis o hippu sinist, trippu punast,  tippa keltast,
tuuttaus valkost, priiskale musta.
 
Ruskia o rauhan färi.
 
 
Variaatioita ruskeasta runossa "Tul föli". Elina Warstan kuvitusta
Heli Laaksosenrunokuvakirjaan Ilone. Runoilijan värinkäsityksiä
 (Orava-kirjat 2025).


 
En ole vähäisessäkään määrin lounaismurteiden asiantuntija, mutta runoja ääneen lukiessa huomaan ymmärtäväni vaivattomasti olennaisen ja nauttivani niiden rytmistä ja huumorista. 


Aloittelevalle murrelukijalle Laaksonen tarjoilee myös sanastonselityksiä kirjan lopussa ja perustietoa lounaismurteista. 

Teoksen monikäyttöisyyttä laventaa vielä ”Väriesitelmä”, essee väreistä, niihin liitetyistä uskomuksista ja merkityksistä ja väriopin historiasta lähdeviitteineen kaikkineen.
 

 
Lisää kuvakirjoista väreistä:
 
Pipsa Pentti: Lyyli ja karmea värinkäsitys, Otava 2020
 
Mauri Kunnas: Riku, Roope ja Ringo: Värikäs päivä, Otava 2025 up.
 
Christel Rönns: Totti ja villit värit, Lasten Keskus 2022
 
Metsämarja Aittokoski: Pikkuli oppii värejä, Mäkelä 2021
 
Marika Maijala: Väriverstas, Etana Editions 2021
 
Ella Brigatti: Sängynaluskansa: Pensseli on punainen / Pensseli on keltainen / Pensseli on sininen / Pensseli on vihreä, Kulttuurikioski 2019 

Aino-Maija Metsola: Värit, Nemo 2015
 
Jenni Erkintalo: Värejä meressä, Etana Editions 2014

lauantai 14. kesäkuuta 2025

Kolmiulotteista nostalgiaa 1970-luvulta










Pikkuväen 3-ulotteinen kirjasto: Sammakkoprinssi.  16 s., Artko 1971.

 

Pikkuväen 3-ulotteinen kirjasto: Kerrohan, mitä kello on! 16 s., Artko 1971.

 


 

 

Kun pikkuprinsessa oli eräänä päivänä leikkimässä lammen luona, hänen kultainen leikkipallonsa kierähti lampeen. Prinsessa tuli kovin surulliseksi. Juuri sillä hetkellä lumpeenlehdelle loikkasi suuri, ruma sammakko. ”Pikkuprinsessa”, sammakko kurnutti, ”jos lupaat olla ystäväni ja jos saan hetken istua vuoteesi satiinipeitteellä, minä tuon sinulle kultaisen leikkipallosi takaisin.”

 

Kesän tulon kunniaksi jotakin ihan erilaista: aikamatka 1970-luvun alun lastenkirjakäännösten kuriositeetteihin.

 

Minulla oli lapsena paljon omia kirjoja ja niistä valtaosa on myös yhä tallella. 

 

Klassiseen ”Sammakkoprinssi”-satuun pohjautuva samanniminen kartonkisivuinen kuvakirja on painettu Japanissa. 


Se on ilmestynyt Pikkuväen 3-ulotteinen kirjasto -sarjassa. 



Kirjan vaillinaiset nimeketiedot löytyvät ensimmäiseltä aukeamalta,
jonka kuvituskuva paljastaa jo, että sammakko tosiaankin pääsee kuninkaalliseen 
juhlapöytään. Kuvituskuva Artkon vuonna 1971 julkaisemasta kuvakirjasta
Sammakkoprinssi. 

 



Takakannen mukaan sarjaan kuuluvat myös osat Pienten aapinen, Kuinka monta pikkuintiaania?, Peukaloinen, Tuhkimo ja Kerrohan, mitä kello on!

 

Viimeksi mainitun kirjan löysin äskettäin kirpputorilta, ja nyt huomasin, että kirja puuttuu Lastenkirjainstituutin kirjaston peruskokoelmasta. Niinpä lupasin lahjoittaa kirjan osaksi instituutin kirjaston kokoelmaa.   



 
Sarjan kirjojen jujuna ja erikoisuutena on kannessa oleva hologrammitekniikkaa muistuttava kolmiulotteinen kuva. 


Kyseinen tekniikka oli muistini mukaan ainakin 1970-luvulla yleinen myös postikorteissa, joissa kuva-aihe muuttui hieman, kun korttia kallisti hieman eri asentoon. 

 

Sammakkoprinssin ja muiden sarjan kirjojen kansikuvan kuva-aihe ei kuitenkaan muutu toiseksi, mutta silti kirjan kansikuvan voimakas kolmiulotteisuuden tuntu vaikutti minuun lapsena maagisesti. 



Tässä sammakko tulee kutsumatta kuninkaan linnaan. 
Prinsessan ja hänen äitinsä kehon kieli kertoo totaalisesta
yllätyksestä. 
Kuvituskuva Artkon vuonna 1971 julkaisemasta
kuvakirjasta 
Sammakkoprinssi. 

 

Sisäsivujen kuvituskuvat ovat todennäköisesti peräisin jostakin nukkeanimaatiosta, jonka jäljille kirjan nimeketiedot eivät kuitenkaan johdata. 

 

Aukeamien kuvat ovat hyvin staattisia, paikalleen jähmettyneitä: nukkehahmojen olemuksessa huomio kiinnittyy käsien asentoihin ja jopa hieman pelottaviin, flegmaattisesti tuijottaviin silmiin. 

 

Silti sekä kuvituskuvissa että lyhennetyssä sadussa on läsnä myös ”alkuperäisen” sadun tenhoa. Olkoonkin, että saatan olla nostalgiassani hieman puolueellinen.



 

Sadun kliimaksia edeltävä kohtaus, jossa sammakko on lopulta
päässyt prinsessan satiinipeitteelle. Seuraavalla aukeamalla 
onkin sitten luvassa jännittävä metamorfoosi sammakosta 
komeaksi prinssiksi... 
Kuvituskuva Artkon vuonna 1971
julkaisemasta kuvakirjasta 
Sammakkoprinssi. 

 


Satuklassikoiden lisäksi sarjassa julkaistiin kolme kuvatietokirjaa, joissa opetellaan aakkosia, lukusanoja ja kellonaikoja. 

 

Kerrohan, mitä kello on! -kirjassa tyttö ja poika heräävät aamukahdeksalta, nauttivat aamiaisen ja lähtevät ulos leikkimään. 

Iltapäivällä vieraillaan sukulaistädin luona ja leikkejä jatketaan puoli viiteen asti. 







Tasatuntien lisäksi kirjassa opetellaan myös neljännes- ja
puolituntisia. Kuvituskuva Artkon vuonna 1971 julkaisemasta 
kuvakirjasta Kerrohan, mitä kello on! 

 

Tasan kello kuusi syömme päivällistä. Oioi, kylläpä meillä onkin jo nälkä! Mitähän hyvää äiti on tänään valmistanut? ”Meillä on pikkuisen kiire, sillä televisiosta alkaa kiva lastenohjelma viisitoista minuuttia yli kuusi.”
”Eipäs pidetä kiirettä”, isä sanoo. ”Ruoka täytyy ensin syödä kunnolla.”

 

Iltayhdeksältä lapset menevät ”kiltisti nukkumaan”.

 



Pikkulasten kuvakirjoissa on tyypillistä, että
koetaan keskushenkilöiden kanssa päivänkierto aamusta iltaan.  
Puuhakkaan päivän jälkeen lapset menevät tyytyväisinä nukkumaan.
Kuvituskuva Artkon vuonna 1971 julkaisemasta 

kuvakirjasta Kerrohan, mitä kello on!. 




keskiviikko 23. huhtikuuta 2025

Iloa uudesta kirjasta, osa 10: Lue lapselle kuvaa ja tarinaa










Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle kuvaa ja tarinaa. Kuvakirja lapsen ja aikuisen arjessa. Kuvitus Jenni Erkintalo.  248 sivua. Etana Editions 2025.  




Kuvakirjat ovat olleet minulle aina erityisen kiinnostuksen kohde. 


Olen kiteyttänyt useamman vuosikymmenen mittaan kertynyttä tietotaitoani kuvakirjoista Etana Editions- kustantamon kautta äskettäin ilmestyneeseen tietokirjaan Lue lapselle kuvaa ja tarinaa. Kuvakirja lapsen ja aikuisen arjessa.


Yksi keskeinen kimmoke kirjan kirjoittamiseen oli havaintoni siitä, että Suomessa ei ole ilmestynyt oikeastaan lainkaan kuvakirjoihin keskittyvää aikuisyleisölle suunnattua tietokirjaa.

Kirjan voi lukea myös eräänlaisena suomalaisen kuvakirjan manifestina. Monet korkeatasoiset kuvakirjat jäävät nykyisin ilman omaa ansiottaan kokonaan katveeseen kirjallisessa julkisuudessa. 

Toivon, että kirja antaa inspiraatiota lasten vanhempien lisäksi myös varhaiskasvattajille ja perusopetuksen opettajille sekä kirjailijoille ja kuvittajille, jotka tekevät kuvakirjoja. 


Suomessa olisi jo aika luopua piintyneestä ajatuksesta, että kuvakirjat kiinnostaisivat ainoastaan vielä lukutaidottomia leikki-ikäisiä.   


Lapset ja nuoret ottavat nykyisin lukutaidon haltuun hyvin eritahtisesti. Tietyt, tarkkaan valitut kuvakirjat hyödyttävät mielestäni jopa toisen asteen oppilaita.

Kuvan lukemisen merkitys huomioidaan jo monilukutaidossakin varhaiskasvatuksessa ja eri luokka-asteilla. Myös aikuisille tekee hyvää maadoittaa itsensä laadukkaan kuvakirjan kuva-aukeaman äärelle. 

Yksi keskeinen tavoitteeni kirjassa onkin lanseerata suomalaiseen kuvakirjallisuuteen uusi termi, riittoisat kuvakirjat. Nimityksellä tarkoitan kuvakirjoja, joiden syvällinen tarina ja vivahteikas, taidokas kuvitus antavat  ajattelemisen aihetta, löytämisen  riemua ja oivallusta useampiin ja perättäisiin lukuhetkiin yhdessä aikuisen kanssa. 

Usein tällaisten riittoisien kuvakirjojen jujuna on nimenomaan se, että ymmärrys kirjojen monikäyttöisyydestä syntyy lapsen ja aikuisen yhteisissä ja tasa-arvoisissa keskusteluissa.


Lue lapselle kuvaa ja tarinaa nostaa esille kymmenen viime vuoden aikana ilmestyneitä, valtaosin kotimaisia kuvakirjoja eri näkökulmista:  millaisia teemoja ja muita painotuksia kirjoista löytyy? Millainen on kuvakirjan dramaturgia? Mitä eroa on arkisilla kuvakirjahetkillä ja syventävillä kuvakirjakeskusteluilla? Entä kuinka kuvakirjoja voidaan hyödyntää osana keskustelevaa kuvantarkastelua (eng. visual thinking strategies)?

Jenni Erkintalo on tehnyt kirjaan näyttävän nelivärikuvituksen. Lisäksi kirjasta löytyy 12 suomalaisen kuvakirjan lähiluvut kirjan kansineen ja kuvitusaukeamineen.

Maistiaisia kirjasta löytyy Etana Editionsin verkkosivuilta.










perjantai 7. kesäkuuta 2024

Tietokuvakirja moottoripyöräurheilun suomalaisesta legendasta














Pirita Tolvanen: Paroni. Jarno Saarisen elämä. 53 sivua. Myllylahti 2018.

 






Tiedätkö sinä, kuka oli Jarno Saarinen? Pidätkö moottoripyöristä?
 
Jarno Saarinen oli ensimmäinen suomalainen ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari. Hän huolsi ja viritti itse pyöränsä ja ajoi niitä eri lailla kuin muut. Hän tunsi moottorit kuin omat taskunsa ja oli aina valmis auttamaan toisia. Saarisen elämä ja ura jäivät lyhyiksi, mutta hän jätti jäljen moneen sydämeen, ja hänen kehittämänsä ajotyyli muutti ratamoottoripyöräilyn maailmaa. 

 

Suomalainen ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarinen (1945–1973) on ollut viime aikoina näkyvästi esillä Sami Keski-Vähälän käsikirjoittaman YLE:n draamasarjan Jarno ja minä ansiosta. 
 
Omaan uutisvirtaani ei kuitenkaan ole osunut mitään mainintaa Pirita Tolvasen tietokuvakirjasta, joka ilmestyi vuonna 2018.



Saarinen rakensi ja huolsi moottoripyöriään itse.
Pirita Tolvasen kuvitusta tietokuvakirjaan 
Paroni. Jarno Saarisen elämä (Myllylahti 2018).   



Tolvasen kirjan voi nähdä osana vuonna 2017 Suomessa virinnyttä lapsille ja nuorille suunnattujen sankaritarinakirjojen buumia. 

Tietokuvakirjan retrohenkinen kuvitus on värikylläinen ja väittäisin sen jopa energisoivan lukijaa ja katsojaa.  

Kuvakirjaformaatti sopii hyvin Jarno Saarisen ja hänen puolisonsa Soilin tarinan kertomiseen. Saarisen keskeiset elämänvaiheet ja uran kehitys sekä tyttöystävän ja sittemmin puolison merkitys kisamatkoilla tulevat luontevasti kerrotuiksi. 

Kirja ei selitä Jarno Saarisen "Paroni"-lisänimen taustoja. Kyse oli Saarisen lapsuudenperheen pojalle antamasta lisänimestä, jota ei moottoriurheilu-maailmassa kuitenkaan käytetty. 

Tämä tieto selvisi eilisestä  Kulttuuriykkösen lähetyksestä, jossa Saarisen puoliso Soili Karme, tv-sarjan käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä ja musiikkitoimittaja Pekka Laine olivat toimittaja Leena Peltokankaan haastateltavina. 

Tolvasen kieli on tavattoman selkeää, mutta samalla poikkeuksellisen ilmaisuvoimaista ja luontevaa: 
 

Oletko koskaan kuullut sitä ääntä, kun moottoripyörä kaasuttaa ohitse täyttä vauhtia? Ääni on voimakas, katse ei meinaa pysyä mukana – vauhti on niin hurja! Ohitus tuntuu luissa ja ytimissä asti. Vaati Soililta rohkeutta seistä niin lähellä rataa ja ohi kiitävää Jarnoa! 



 

Kartat ovat yksi tärkeä infografiikan muoto.
Tässä havainnollistetaan Jarno Saarisen kisamatkoja eri puolilla 
 Eurooppaa. Pirita Tolvasen kuvitusta tietokuvakirjaan 

Paroni. Jarno Saarisen elämä (Myllylahti 2018). 



 

Tolvanen on sittemmin kartoittanut lasten tietokirjallisuuden visuaalisia tehokeinoja ja koonnut tulokset verkkosivuilleen manifestiksi tietokuvien merkityksestä.

Hänen kiinnostuksensa tiedon visuaalistamiseen näkyy esimerkiksi aukeamalla, jossa on havainnollinen kartta Jarno Saarisen kisapaikoista eri puolilla Eurooppaa. 
Sisäkannessa teoksen lopussa on myös selkeä kartta, josta näkyvät Saarisen saamat palkinnot eri kilpailuissa. 

Muita graafisesti tyylikkäitä ratkaisuja esimerkiksi moottoripyörien tehon, merkittävien kisojen päivämäärien ja radan pituuden ilmoittamiseen löytyy eri puolilta kirjaa. 



Tässä kuvassa havainnollistetaan moottiripyörän ketjuihin ja
rattaisiin liittyviä välityksiä. Pirita Tolvasen kuvitusta tietokuvakirjaan
Paroni. Jarno Saarisen elämä (Myllylahti 2018). 


Kustantajan sivuilta selviää, kuinka kirjaidea sai alkunsa Münchenin lentokentällä keväällä 2017. Tolvanen myöhästyi lennolta ja tapasi kentällä moottori-urheiluharrastajan, joka kertoi Saarisen maailmanmaineesta ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että aihe sopisi lastenkirjaan. 
Paroni. Jarno Saarisen elämä on siinä mielessä kumouksellinen lastenkirja, että kirjan päähenkilö kuolee lopussa. Saarinen menehtyi Italian Monzan radalla vain 27-vuotiaana toukokuussa 1973. 


Pirita Tolvasella ei ollut juurikaan kokemusta moottoriurheilun maailmasta, mutta hän paneutui siihen pieteetillä ja lopputulos tyydyttää myös alan asiantuntijoita. 


Ilmestymisvuonnaan kirja nimettiin Vuoden 2018 urheilukirjojen finaaliin.

Vuonna 2021 ilmestyi Pasi Lönnin kirjoittama ja Tolvasen kuvittama Rallitalli (Tammi). 




  

 

 

 





 



 

 

  

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Lastenkirja kannustaa yhteisölliseen, rauhantahtoiseen vastarintaan

















Eppu Nuotio & Sanna Pelliccioni: Sinä päivänä. 25 sivua. S&S 2024.
 
 



Nykyinen maailmanpolitiikka velvoittaa lastenkirjallisuudenkin reagoimaan moniin hankaliin ja mutkikkaisiin asioihin, joista aikuinen haluaisi mieluummin vaieta kokonaan. 

Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin juuri ilmestynyt kuvakirja Sinä päivänä on hyvä esimerkki lastenkirjan erityisistä keinoista pelkistetyn kerronnan ja kuvituksen avulla havainnollistaa hyvinkin pienille lapsille  sellaisia mutkikkaita käsitteitä kuin mielipiteenvapaus ja kansalaisvaikuttaminen.

 
 
Minäkertojana on pieni tyttö, joka on hukannut avaimensa. 

Eppu Nuotion teksti kiemurtelee läpi aukeamien, kun avaimen etsinnän ohessa pohditaan yhdessä myös erilaisia asioita, joista syntyy ketjuja, kuten virkatut ketjusilmukkaketjut, pyöränketjut, hetminauhat tai kaivovettä nopeasti kaikkien ulottuville tuovat ihmisketjut.

Sanna Pelliccionin väriliitukuvitus on rohkean tyyliteltyä:  se tavoittelee lapselle ominaista, rentoa ja perspektiiviopista vapaata piirrosjälkeä.




Mittasuhteet vaihtuvat suuren-suuresta pikkiriikkiseen.
Ratkaisu toimii hyvin kuvaamaan helteisen kesäpäivän
joutilaisuutta, joka huipentuu yhteisölliseen mielenilmaukseen. 
Sanna Pelliccionin kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin
kuvakirjassa Sinä päivänä (S&S 2024). 

 




Vähitellen selviää, miksi aikuiset kokoontuvat yhteen ja pyytävät tyttöäkin liittymään mukaan. 


Me seisomme vierekkäin, käsi kädessä. Me kaikki, koko meidän talo, koko kaupunki, koko maa. Käsien ketju jatkuu silmänkantamattomiin. Se kulkee maan läpi maasta toiseen.

 

 

"Katso, tässä me olemme."
Sanna Pelliccionin kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin 

kuvakirjassa Sinä päivänä (S&S 2024). 



Kirjan sisäkannet jakavat olennaista tietoa antaen näin pikkutytön arkiselle tarinalle  merkitykselliset kehykset. 

Sinä päivänä viittaa nimittäin Virossa, Liettuassa ja Latviassa elokuun 23. päivä 1985 organisoituun Baltian ketjuun, jossa kansalaiset ottivat kantaa Baltian maiden itsenäisyyden puolesta. Ihmiset tarttuivat toisiaan kädestä ja näin syntyi yli 600 kilometrin ihmisketju.

Joukkovoimaa ja uskoa yhteisen hyvän edistämiseen tarvitaan tänä keväänä, kun  sekä Suomessa että maailmalla uutisoidaan mieltä kuohuttavista tapahtumista, tragedioista ja onnettomuuksista.



Voimauttava yhteen liitettyjen käsien ketju.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin 

kuvakirjassa Sinä päivänä (S&S 2024). 



Sinä päivänä tarjoaa nähdäkseni myös yhden konkreettisen toiminnallisen keinon vastustaa yhdessä koulukiusaamista.  


Se, että tartumme toisiamme kädestä, näemme toisemme ja uskomme yhteiseen hyvään, voi olla yksi tärkeä askel toipumiseen. 

 

 

 





 

keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Matkalla ajatus kirkastuu















Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Tove! Tove Janssonin matka vapauteen ja maailman ääriin. Suomen supernaisia -sarja. 40 sivua. Teos 2023.

 

 





Tove! on Suomen supernaisia -sarjan kuudes osa. 

 

Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni ovat haravoineet sarjassa Suomen taidekenttää ilahduttavan monipuolisesti: edellinen osa kertoi runonlaulaja Larin Paraskesta. Aiemmissa osissa on esitelty kirjailijoista Minna Canth, Eeva Kilpi ja Fredrika Runeberg ja kuvataiteilijoista Ellen Thesleff.

 

Suomen supernaisia -sarjan formaatti ansaitsee erityistä kiitosta. Kankainen kluuttiselkämys ja persoonalliset, mutta tunnistettavat näköiskuvat kohdehenkilöistä tekevät ulkoasusta poikkeuksellisen tyylikkään. 


Jokaisessa sarjan osassa Sanna Pelliccioni sukeltaa erilaisten kohdehenkilöiden visuaaliseen maailmaan raikkaasti ja omintakeisesti – niin värityksen kuin muotokielenkin osalta. 


Lopputuloksen kannalta on myös onnekasta, että Pelliccioni vastaa myös kirjan taitosta ja ulkoasusta. 



Matkalle lähtijän tärkein varuste ovat hyvät kengät.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtasen tekstiin
 tietokuvakirjassa Tove! Tove Janssonin matka vapauteen
ja maailman ääriin
(Teos 2023). 



Juuri tällä tavoin, harkitulla konseptilla, voidaan raivata Suomessakin tilaa aikuisten kuvakirjoille – tai pikemminkin ehkä ikärajattomille kirjoille, jotka kiinnostavat sellaisenaan, ilman mitään reunaehtoja, hyvin erilaisia kohderyhmiä. 

 

Kuvakirjakoostaan huolimatta sarja täyttää myös ns. coffee table -formaatin vaateet: sarjan kirjat ovat esineinäkin niin kauniita, että niitä tekee mieli pitää esillä ja selailtavana.


Virtanen ja Pelliccioni kirjoittavat ja piirtävät Tove Janssonista ja Tuutikki Pietilästä sympaattiset ja samalla heidän siekailematonta elämänasennettaan kunnioittavat näköiskuvat.

 

Leena Virtanen on tehnyt toimivan ratkaisun ja keskittynyt uusimmassa osassa kronologisen elämäkertarakenteen sijasta matkustamisen teemaan.

 

Tietokuvakirjan ensimmäisellä aukeamalla Jansson on jo ottamassa muumeihin etäisyyttä kirjoittaessaan viimeiseksi jäänyttä romaanimuotoista muumikirjaa Sent i november (suom. Muumilaakson marraskuu), joka ilmestyi samanaikaisesti ruotsiksi ja suomeksi vuonna 1970. 

 


Japanilaisten fanitus ja maan harkittu estetiikka tulevat
kunnioittavasti esille. Erityishuomiota ansaitsee sivulle 
leikattu pyöreä reikä! 
Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena
Virtasen tekstiin 
tietokuvakirjassa Tove! Tove Janssonin
matka vapauteen ja maailman ääriin
 (Teos 2023). 




Juonellisen tekstin oheen on nostettu taiten valittuja sitaatteja muumikirjoista, muista Janssonin teoksista sekä Janssonin käymästä kirjeenvaihdosta. 

 

Varsinainen ”seikkailu” alkaa, kun Tove Jansson saa kutsun Japaniin markkinoimaan muumeja. 

 

Tove ja Tooti ehdottivat isännille, että he saisivat vain kaksi menolippua ilman paluuta. Heidän pyyntöönsä suostuttiin. He lähtivät unelmiensa matkalle. 

 

Japanin vierailusta tulikin sittemmin käänteentekevä muumien nykyisen maailmanvalloituksen kannalta: japanilaiset ilahtuivat nimittäin ikihyviksi karismaattiseen kirjailjaan, joka oli varta vasten harjoitellut esittääkseen juhlapuheensa japaniksi.


 

Tuutikki Pietilän kaitafilmikuvaus saa arvoisensa aukeaman. 
Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtaen tekstiin
 tietokuvakirjassa Tove! Tove Janssonin matka vapauteen 
ja maailman ääriin
 (Teos 2023). 




Toven ja Tuutikki Pietilän karismaattinen ja heittäytyvä elämänasenne tulee hienosti esille sekä tekstissä että kuvituksessa. Pietilä hankki matkan dokumentoimista varten kaitafilmikameran, ja kaitafilmi luikertelee myös Pelliccionin kuvituksessa polveilevaa matkantekoa havainnollistamassa! 

 

Samaan tapaan havainnollistetaan Mississippin pitkäveteistä jokiajelua koko aukeamalle levittäytyvässä kuvituskuvassa, jonka hahmottamiseen lukijan on käännettävä kirja vaaka-asennosta pystyasentoon. 


Kaksikon boheemista luonteesta saadaan hauskoja anekdootteja: 

 

Toven ja Tootikinkin rahat loppuivat välillä, ja he söivät pelkkiä banaaneja. Mutta filmiin riitti aina rahaa. He kiipeilivät vanhojen temppeleiden raunioilla, kamera surisi ja Tove piirsi.


Erityisen kiitoksen ansaitsee Tove! -kirjan rakenteeltaan selkeä, erilaiset lähdemuodot erittelevä lähdeluettelo, jonka avulla pääsee halutessaan myös alkuperäisen aineiston äärelle.  






 

 

Lisää lasten ja nuorten tietokirjoja Tove Janssonista :

 

Janina Ahlfors & Minna Honkasalo: Muumimuseokirja, kuv. Päivi Arenius. WSOY 2019.

Sirke Happonen: Muumiopas. SKS 2012. 

 

Tordis Ørjasæter: Tove Jansson, Muumilaakson luoja. Suom. Saima-Lisa Laatunen. WSOY 1987.