Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. huhtikuuta 2022

Kasvun ja elämän vaalimisen ihme, aina yhtä ainutkertainen

 













Sergio Augusto Sánchez & Manuel Garcia Plata: Pikku avokadon tarina, suomentanut Sofia Perhomaa, Aviador 2022.

 

 

 

Tässä jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka pienet kustantamot tekevät nykyisin hyviä löytöjä käännöskuvakirjatarjonnasta.

 

Pikku avokadon tarina taitaa olla samanlainen onnenkantamoinen kuin Sergio Augusto Sánchezin toinenkin suomennettu aikuistenromaani Sade piiskaa asfalttia (Aviador 2021), joka on kirjailijan kotimaassa julkaistu omakustanteena. 


Sánchez on ollut Jyväskylässä vaihto-opiskelijana ja yhteys Aviadoriin on tiettävästi syntynyt tätä kautta. 

 

Alkuteoksen nimi, La historia verde, eli tarina vihreästä, on suomennoksen lakonisempaa nimeä runollisempi. 


Ensimmäinen aukeama esittelee keskushenkilöt ja
antaa myösviitteellisesti tietoa perheen äidistä. 
Manuel Garcia
Platan kuvitusta 
Sergio Augusto Sánchezin tekstiin
kuvakirjassa Pikku avokadon tarina (Aviador 2022). 
 

 



 

Tämä tarina alkoi lounasta syödessä. Julio ja Laura söivät keittoa ja lihamuhennosta karhunvatukkamehun ja avokadon kanssa.

Tämä avokado on herkullista! sanoi Laura hymyillen.

 

Julio pohdiskeli hetken ja keksi sitten:

– Voisimme idättää sen siemenen! hän sanoi. 

– Kuinka se tehdään, isi?

– Se on oikein helppoa, annapas kun kerron! 

 

Sofia laittaa avokadon sisällä olevan pulskan siemenen ensin vesilasiin ja odottaa malttamattomana juurien ilmestymistä ja sitä, että taimen voi istuttaa kotipihalle.

 

Puu näyttää kasvavan jopa yllättävän nopeasti, mutta sitten
joku tuholainen näivettää sen liki kuoliaaksi. 
Manuel Garcia 
Platan kuvitusta 
Sergio Augusto Sánchezin tekstiin
kuvakirjassa Pikku avokadon tarina (Aviador 2022). 



Isä kuitenkin muistuttaa, että puu ei tuota hedelmiä vielä moneen vuoteen. 


Puu on jo vaarassa kuolla, mutta Lauran hoiva parantaa sen… ja vuosien päästä Laura voi tosiaan poimia puusta tuoreita avokadoja, aivan kuten isä on luvannutkin! 

 

Pitkä odotus palkitaan: puu tuottaa vihdoin hedelmiä. 
Manuel Garcia Platan kuvitusta Sergio Augusto Sánchezin
tekstiin kuvakirjassa Pikku avokadon tarina
(Aviador 2022). 



Kuvakirja ei tyrkytä sanomaansa. 


Elämän kiertokulku, joskus kohtuutonkin, tuodaan pelkistetysti esille. 


Huomio kiinnittyy  jo ensimmäisellä aukeamalla näkymään Lauran ja isän kodista. Pienellä pöydällä on naisen valokuva ja kynttilä. Onko Lauran äiti kenties kuollut?

 

Toivon ylläpitäminen ja sitkeys tulevat Manuel Garcia Platan kuvituksesta kauniisti esille. 


Lapsenusko ja toiveikkuus tiivistyvät myös Lauran piirustuksiin. Vaikka aika kuluu, Lauran olemus säilyy pikkutyttömäisenä.  





 






 




maanantai 7. kesäkuuta 2021

Sympaattinen ja moniulotteinen tietokuvakirja kaupunkiviljelystä











Maija Hurme & Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit, suomentanut Heli Ikäheimo, 43 sivua, S&S 2021. 


Ilmestynyt samanaikaisesti ruotsiksi Plats på jorden, 43 sivua, S&S 2021.

 




Maija Hurmeen ja Lina Laurentin yhdessä kirjoittama ja Hurmeen kuvittama Piilopalstan tarhurit on monella tavalla kiinnostava, ajankohtainen ja erityinen kirja.

 

Se on hyvä esimerkki lasten tietokirjallisuudessa yleistyneestä faktiosta, jossa fiktiivisen tarinan kupeessa annetaan lapselle luontevasti paljon faktatietoa. 

 

Juonellinen tarina jatkuu välillä koko aukeaman tieto-osuuksilla. 

 

Piilopalstan tarhurit assosioi ulkoasunsa ja nimensäkin puolesta enemmän perinteiseen kuvakirjaan kuin tietokirjaan.  

 

Ratkaisu toimii. 


Lapsi ei välttämättä tiedä ennalta, että tietokirjan sisältö voisi kiinnostaa häntä jopa enemmän kuin perinteinen,  usein mielikuvituksenkin varaan rakennettu lastenkirjallisuus. 


 

Hyvä esimerkki kuvakirja- ja tietokirjaformaatin kompaktista
toteutuksesta kuvituksessa: Maija Hurmeen kuvituskuva
havainnollistaa "elämää pinnan alla". Maija Hurmeen
kuvitusta Lina Laurentin tekstiin kuvatietokirjassa
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 


Itsenäisesti jo lukeva lapsi voi valita kirjasta halutessaan vain kuvakirjatarinan tai vaihtoehtoisesti paneutua pelkästään kuokattomaan kateviljelyyn keskittyviin, pienemmällä kirjasimella painettuihin tietolaatikoihin. 

 

Kuvatietokirja nostaa oivaltavasti esiin kaupunkiluonnon rikkauden. 



Armi ilmaa talikolla maaperää kuohkeammaksi.
Maija Hurmeen kuvitusta Lina Laurentin tekstiin 
kuvatietokirjassa Piilopalstan tarhurit (S&S 2021).



Luna, Jasmin ja Ville tarkkailevat ympäristöään. Originellit aikuiset, surullinen vaari parvekkeella ja ämpäreitä lastenvaunuissa kuljettava nainen kiinnittävät heidän huomionsa. 

 

Lasten kerrostalon vieressä on autiotalo ja rehevöitynyt puutarha, joka vetää lapsia puoleensa. Lapset tutustuvat  ”ämpärinaiseen”,  Armiin, joka raivaa tontille sissiviljelyhenkistä kasvimaata. Lapset auttavat hänrä mielellään. 


Röyhkeän pionivarkaankin arvoitus selviää. Elämän kiertokulku havainnollistuu kauniisti myös surullisen miehen elämäntarinassa.  

 

Lina Laurentin journalistinen ammattitaito näkyy tavassa, jolla tietoaines on upotettu luontevasti tarinaan. Maija Hurme on osallistunut myös tekstin tekoon.

 

– Kasvimaassa on paljon työtä, Luna sanoo.

– Niin, mutta oman ruoan kasvattaminen on hauskaa, ja se on hyväksi ilmastolle, jos sen tekee oikealla tavalla, sanoo Armi.

 

Hän kertoo, että ilmaston lämpenemistä voidaan hidastaa, jos fossiilisten polttoaineiden käyttöä pystytään vähentämään ja samalla varastoimaan hiiltä maaperään. Se puolestaan onnistuu, jos viljellään muokkaamatta maata.

– Mutta sen täytyisi tapahtua uskomattoman monessa paikassa, koko maailmassa.

 

Armin suosima kateviljely helpottaa myös lasten osallisuutta, kun maan kääntämisen ja kuokkimisen raskaat työvaiheet jätetään kokonaan pois. 


Kateviljelyä verrataan lasagnen valmistukseen: viljelypenkissäkin on lasagnen tapaan monta kerrosta päällekkäin! 


Kuvakirja on jälleen mainio todiste siitä, kuinka lastenkirja toimii hyvänä tiedonlähteenä myös aikuiselle. Esimerkiksi nyt niin trendikäs bokashikompostointi ja mehiläisten kasvatus esitellään aikuisellekin selkeällä tavalla. Mehiläisen, ampiaisen ja kimalaisen toisistaan erottamiseen annetaan niin ikään pätevät ohjeet.  

 

Lina Laurentilla on kokemusta myös mehiläistarhurina. Hän asuu osan vuodesta Pirkanmaalla Parkkuun kylässä ja pitää siellä mehiläisten lisäksi kanoja, lampaita ja joskus possujakin.  



Alueen asukkaat innostuvat yhdessä hoitamaan
kaupunkipuutarhaa.  Maija Hurmeen kuvitusta Lina Laurentin
tekstiin kuvatietokirjassa 
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 

 

Kuvakirjan punaisena lankana kulkevat myös yhteisöllisyyden ja kansalaisvaikuttamisen teemat. 


Eri ikäiset ja eri taustoista tulevat ihmiset havahtuvat toimimaan yhdessä. Hauskasti ja havainnollisesti tuodaan esille eri maiden viljelykulttuuri ja mieltymykset puutarhan hoidossa. 

 

Tarinan juonesta voi löytää kaikuja 1970-luvun luonnonsuojeluaktivismista, kun autiotalon tontille kaavaillaan parkkihallia. 


2000-luvun maanläheiselle kansalaisaktivismille sen sijaan on ominaista se, että ponnisteluita yhteiselle kasvimaalle ei nähdä hyödyttöminä, vaikka alueen yllä leijuukin vääjäämättömän tuhon uhka. 


Tarkkasilmäinen ja ruotsin kieltä osaava lukija löytää vihjeen onnelliseksi kiertyvästä loppuratkaisusta kirjan lopusta sisäkansista!


Vihje sissipuutarhan pelastumisesta annetaan kirjan lopun
sisäkansista: oikeassa alakulmassa mies lukee sanomalehdestä
uutista: "Invånare stoppade bygge". 
Maija Hurmeen kuvitusta 
Lina Laurentin tekstiin kuvatietokirjassa 
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 
   

 

 

Maija Hurmeen vesiväriä ja puuväriä onnistuneesti yhdistävä kuvitus on yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen ylistys. 

 

Kuvakirja- ja tietokirjakuvitus lomittuvat toisiinsa jouhevasti.  

 

Kirjan aihepiirille on selvästi kysyntää: sen käännösoikeudet myytiin heti Kanadaan ja Viroon. 

 

 

Lisää lastenkirjoja puutarhasta, viljelystä ja kasvun ihmeistä:

 

Aira Savisaari & Hannamari Ruohonen: Niilo kylvää, Karisto 2021. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Elin Ek: Kyllä kasvaa! Kylvä, kasvata, leivo, kokkaa ja askartele sisällä, parvekkeella ja puutarhassa, suom. Katariina Kallio, Mäkelä 2020. Arvio Lastenkirjahyllyssä. 


Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja parvekeviidakko, Etana Editions 2019. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

Christina Björk & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1989. 
Arvio Lastenkirjahyllyssä.


Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Nähdään majalla: kasviagentit, Sammakko 2018.

Görel Kristina Näslund & Lars Klinting: Antin kasvimaa, suomentanut Tuula Syvänperä, Gummerus 1988.

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Oodeja puutarhan ihmeille













Mari Mörö & Mirkka Eskonen: Tuhannenkymmentä 

perhosta, 32 sivua, Teos 2020.

 

 




Mari Mörön & Mirkka Eskosen runokuvakirja Tuhannenkymmentä perhosta on eittämättä yksi vuoden kauneimmista lastenkirjoista.

 

Lastenlyriikka on Suomessa järkiään nykyisin nelivärikuvitettua. 

 

Mirkka Eskonen hallitsee vaativan ja työlään puupiirrostekniikan. 


Tämän runokirjan kuvituksessa hän keventää kuitenkin onnistuneesti kokonaisuutta myös puuväreillä, ja lopputulos on tavattoman herkkä ja eloisa. 


Eskosen koko aukeamalla levittäytyvät kuvituskuvat toimivat meditatiivisina  visuaalisina seisakkeina. 


Usein muotojen, värien ja pintojen rytmi rauhoittaa. 


Välillä Eskosen visuaalinen kuvakieli kuitenkin myös tempautuu kielen kiivaaseen rytmiin ja kieputukseen, kuten runossa "Kana janoissaan sekosi". 



Kuvaannollinen ilmaisu "juosta kuin päätön kana" visuaalistuu hauskasti 

tässä "Kana janoissaan sekosi" -runossa. Mirkka Eskosen kuvitusta Mari 

Mörön lastenrunokokoelmaan Tuhannenkymmentä perhosta (Teos 2020). 


 

Mari Mörö puolestaan on kotiuttanut Suomeen viime vuosina ns. garden writing -perinteen (Kukkanuottasilla ja Kukkasillaan, Teos 2018 ja 2020), joissa hän jakaa omia puutarhanhoitoon liittyviä kokemuksiaan eräänlaisissa kasvikaskuissa ja -pakinoissa.

 

Lasten runokuvakirjasta löytyy aiemmin julkaistuja ja aivan uusia lastenrunoja Mörön aiemmista kokoelmista Äkkihäly, Helokki ja hiirenvirna ja Hyvää tietä Hyssymaahan. 


Tällaisissa kokoomateoksissa olisi aina lukijaystävällistä mainita, mistä poiminnat on tehty, ja ilmoittaa vaikkapa sisällysluettelossa jollakin merkinnällä uusista, ennen julkaisemattomista runoista. 

 


Pieni lapsi auringonkukkien keskellä on tehokas kontrasti ja korostaa 

näin lapsen ihmetystä luonnon äärellä. Mirkka Eskosen kuvitusta Mari Mörön 

lastenrunokokoelmaan Tuhannenkymmentä perhosta (Teos 2020). 




Kokoelman alussa on viehättävä ja tasapainoinen osasto puutarha-aiheisia kasvirunoja ja -loruja.

 

Avara luonto ja lapsen ihmetys sen äärellä on ollut kautta aikojen lastenlyriikan kestoaihe. 


Mörö onnistuu tiivistämään lyhyisiin runoihin puutarhakasvien hoito-ohjeita ja erityisominaisuuksia:  

 

AKILEIJA

 

Moneksi taipuu


eikä yhteen jää.


Akileija saapuu 


ja yllättää.


Siro, soma, juhlava


lehtomaiden tuttava,


Eteenpäin kiirehtii


se pihapiirin pieluksiin. 

 

Eskosen puupiirrostekniikkaa ja värikynäkuvitusta  yhdistävä sekakuvitus 

tavoittaa upeasti kasvien lajityypilliset piirteet ja keveyden. Mirkka Eskosen 

kuvitusta Mari Mörön lastenrunokokoelmaan 

Tuhannenkymmentä perhosta (Teos 2020). 



Seuraavassa osiossa keskitytään puutarhan tärkeisiin pörriäisiin ja muihin siivekkäisiin sekä toukkiin ja myyriin, jotka tekevät kukin tärkeää työtään kasvun ja kukkaloiston eteen. 

 

Kahdessa viimeisessä osiossa on nukkumaan menoon liittyviä runoja ja sekalaisia loruja. Monissa loruissa toistuu Kantelettaren lastenrunoista tuttu kansanrunouden rytmi ja hellyys lasta kohtaan. 

 

Tässä yksi ylivertainen nukutusloru:

 

Tupsis tapsis


tuutukainen


nuhin nahin nuutuvainen


vähkyn päälle väsytys. 









 

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Toivekirja eri ikäisille puutarhureille












Elin Ek: Kyllä kasvaa! Kylvä, kasvata, leivo, kokkaa ja askartele sisällä, parvekkeella ja puutarhassa, suomentanut Katariina Kallio, 112 sivua, Mäkelä 2020. 






Ulkoasultaan raikas tietokirja suorastaan usuttaa eri ikäisiä työntämään sormet multaan ja kasvattamaan jotakin omaksi ja toisten iloksi.


Toimeen tarttumisen mutkaton henki välittyy kirjan
valokuvakuvituksesta. Valokuvak
uvitusta 
Elin Ekin tietokirjaan Kyllä kasvaa! (Mäkelä 2020).

Ruotsalaisen Elin Ekin kirja on ainakin valokuvakuvituksessa poseeravien lasten perusteella suunnattu kymmenen ikävuoden molemmin puolin oleville lukijoille. 


Kirjan ajantasaisuudesta kertoo sekin, että puutarhojen
uusi vieraslajivihulainen, espanjansiruetana, on päässyt
mukaan Elin Ekin piirroskuvitukseen. 


Aikuinenkin saa kirjasta uutta tietoa ja vinkkejä. Ja vaikka kaikki niistä eivät enää ennätä tämän vuoden istutuksissa ja puutarhassa hyödynnettäviksi, niin kirjaa kannattaa lukea kynän ja muistikirjan kanssa, jotta saa kaikki hyvät ideat talteen tulevaan istutuskauteen! 


Lempijuurekseni punajuuri on monikäyttöinen. Valokuvakuvitusta
Elin Ekin tietokirjaan Kyllä kasvaa! (Mäkelä 2020).

Kirjan kasvatusvinkit eivät vaadi suurta puutarhaa. Ruukku tai minikasvihuonekin riittävät.


Tietokirjasta löytyy myös ohje hyönteishotellin
tekemiseen. 
Valokuva- ja piirroskuvitusta 
Elin Ekin tietokirjaan Kyllä kasvaa! (Mäkelä 2020).


Kirjassa esitellään helppohoitoisia, nopeakasvuisia ja ruuanlaittoon sopivia kasveja. Tietokirjassta löytyy myös reseptejä ja askarteluohjeita, joissa voi hyödyntää puutarhan satoa. Reseptit ovat kaikki lakto-ovo-vegetaarisia.