Lapsuuden idylliä menetetystä Karjalasta

Vuokko Niskanen: Hiekkalan lasten tarina. Kuvittanut Sanna Hietala. 464 sivua. Reuna 2024. Kansikuva Jussi Jääskeläinen. 

 

 

Helppolukuisen, lukutaidon alkuun suunnatun lastenkirjallisuuden perinne on Suomessa verraten nuorta. 

Yksi varhaisista edelläkävijöistä oli 1940–50-luvulla Aili Konttinen. 

Konttista ja Vuokko Niskasta (1933–2018) yhdistää myös työura opettajana: kumpikin ymmärsi, kuinka tärkeää on tarjota hiljattain lukemaan oppineelle lapselle heti aapisen jälkeen mielekästä ja riittävän helppoa luettavaa.

 

Vuosina 1978–1985 ilmestyneet Hiekkalan perheen arjesta kertovat kirjat syntyivät Niskasen havainnosta, ettei lukemaan opetteleville ole tarjolla riittävän helppoa kirjallisuutta.  

Kirjojen idea oli innovatiivinen: jokainen sarjan osa alkoi nimittäin suuraakkosin tavutettuna ja isokokoisena tekstinä.  Vähitellen tarinan edetessä kirjasin muuttuu pienaakkosiksi ja samalla fonttikin pienenee. Tavutusta käytetään enää vain kaikkein vaikeimmissa sanoissa. 

Esimerkki  Vuokko Niskasen Hiekkalan lapset -kirjan
ensipainoksen(Gummerus 1978) aloitusaukeamasta.
Kuvitus Sanna Hietalan. 

 

Toimittamassani kirjassa Luovuuden lähteillä. Lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat (BTJ Kirjastopalvelu 2010) Niskanen kutsuu sarjaansa ”kapulasillaksi kaunokirjallisuuteen”. 

Ensimmäisen Hiekkalan lapset -kirjan alaotsikko ”ensimmäinen romaani juuri lukemaan oppineille” oli Niskasen mukaan kunnianosoitus lukevalle lapselle.  

 

Sarjan alussa Hiekkalan perhe asuu vielä Käkisalmella Laatokan-Karjalassa. Keskiössä ovat eloisat sisarukset, kuusivuotias Olavi, viisivuotias Inkeri ja pikkuinen Annikki.  

Puutalokorttelissa kirmaavien lasten leikit ovat olennainen osa Hiekkala-kirjojen idylliä, johon ei sarjan kolmessa ensimmäisessä osassa työnny vielä järin suuria murheita.  

Hyvästi Hiekkala -kirjassa Talvisota syttyy ja Älä pelkää Inkeri -kirjassa lapset lähtevät evakkoon Alavieskaan.

 

Hiekkalan lapset -sarja pohjautuu melko uskollisesti Vuokko Niskasen oman perheen elämään.

 

 

Näkymä ahtaaseen evakkojunaan. 
Sanna Hietasen kuvitusta Vuokko Niskasen
lastenkirjaan Hyvästi Hiekkala
(Gummerus 1979/ uusintapainokset).

Hiekkalan lapset -sarjasta on otettu vuosien saatossa niiden perinteiseen ja nykypäivän näkökulmasta jo hieman vanhakantaiseenkin lapsikuvakseen nähden jopa yllättävän paljon uusia painoksia. 

Vuonna 1999 Ajatus-kirjat julkaisi viiden ensimmäisen osan yhteislaitoksen ja  1990-luvulla julkaistiin myös Karjalan kirjapainon kustantamia uusintapainoksia. 

Todennäköisesti juuri karjalaisten historian välittäminen uusille lukijasukupolville selittää sarjasta taajaan otettuja uusintapainoksia.

Ennen Reunan uusinta yhteislaitosta ilmestyi Gummeruksen vuonna 2006 julkaisema Hiekkalan lasten tarina.  Niskanen lisäsi vuorosanoihin Karjalan, Savon ja Pohjanmaan murteita. 

Sekä Gummeruksen että  uusimman Reunan kustantamista yhteislaitoksesta poistettiin kuitenkin  alkuteosten suuraakkoset ja tavutukset kokonaan.  

 

Jonkinlaista potentiaalia uusimmalle uusintapainokselle saattaa olla myös jo ikääntyneiden karjalaisten lukemistona. 

 

 

Sanna Hietalan mustavalkokuvitusta on käytetty myös kaikissa uusintapainoksissa. 

Hietalan tyyli on hivenen jähmeä, mutta toisaalta sen voi ajatella visualisoivan 1930–40-lukujen ankaraa kurinalaisuuden ja sisukkuuden mentaliteettia.    

 

 

8. luukku: Hölynpölytoiveita ja keljutus-kapseleita

Sirkka Knuutila: Rosmariini ja joulutoiveiden arvoitus, kuvittanut Olga Bodulina, 103 sivua, Avain 2023. 

 

Tänä vuonna julkaistaan poikkeuksellisen monta kotimaista juonellista ”joulukalenterikirjaa” lapsille ja varhaisnuorille. 

 

Niiden ideana on 24:llä luvun avulla helpottaa osaltaan joulun odotusta.

 

Sirkka Knuutilan Rosmariini-tonttutytöstä kertovassa sarjassa on nyt jo neljä osaa. Ensi keväänä ilmestyy Noitapoika Peeveli Pahkeisen kesäkaveri, eli seikkailut laajenevat myös muihin vuodenaikoihin ja pääosan anastaa todennäköisesti nyt Rosmariinin noitakaveri Peeveli. 

Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi 2007 Kolibri-kustantamon kautta ja tuon kirjan kuvitti Taru Castrén. Kolme muuta osaa ovat ilmestyneet Avaimen kautta ja ne on kuvittanut Olga Bodulina.   

Sirkka Knuutila kertoo Avaimen blogissa, että hänen tavoitteenaan on pienen Rosmariinin avulla "auttaa lapsia heittämään arkihuolet edes hetkeksi ja siirtymään lempeään mielikuvitusmaailmaan, jossa edelleen on puhdasta lunta, välittämistä, ystävyyttä, rakkautta, hellyyttä ja hyvää tahtoa". 

Jouluaiheisissa lastenkirjoissakaan ei enää vaalita yksinomaan idyllistä joulutunnelmaa, mutta Rosmariinin auvoisen herttainen tunnelma ei petä tälläkään kertaa. Jännitystä viritellään nyt tilanteesta, jossa postitonttu huomaa lasten lahjatoivekirjeiden joutuneen hukkaan.

Epäilyksiä kohdistuu useampaankin eri tahoon: ovatko asialla olleet kotitontut vai räyhäkkä noita Anelma Alviina? 

Luvut ovat lyhyitä ja jännitys niin verkkaista, että kirja täyttää joulukalenterimaisen tehtävänsä ja tulee luetuksi päivä ja luku kerrallaan. 

Kirjan kannessa on maininta 24 tarinasta, joka ei varsinaisesti pidä paikkaansa, koska kyse on kuitenkin jatkuvajuonisesta kertomuksesta, ei erillisistä tarinoista. 

 

 

Aikamoinen aikamatka 1970-luvulle

 

Pauli Kallio & Reetta Niemensivu: Lyhenevä kesä 5: Kissa nimeltä Marion. Kultaturbomegatimanttitupla-albumi. 156 sivua. Suuri Kurpitsa 2023.

 

 

Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun Lyhenevä kesä -sarjakuvastripit ilmestyvät kerran viikossa oululaisen Kalevan lisäksi kahdessa hieman pienemmissä alueellisissa sanomalehdissä, Nivala-lehdessä ja  Yläsatakunnassa. 

Annikin pihaan ilmestyvä puhuva kissa kissa ristitään Marioniksi. 
Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa
Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 

 

Reetta Niemensivu on tehnyt kuvituksia vuodesta 2010, aluksi sarjakuvia aikuisille, mutta repertuaari on laajentunut lastenkirjojen kuvituksiin, mm. Vuokko Hurmeen Värikkäät-lastenromaanisarjaan, Henna Helmen IceLove-sarjaan sekä Saara Kekäläisen Valpuri-kuvakirjasarjaan, jonka toinen osa Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä ilmestyi tänä keväänä. 

 

Aikuisille suunnatuissa sarjakuvissaan Niemensivu on myös paneutunut menneen ajan kuvittamiseen: Hän oli mukana yhtenä kuvittajana sarjakuva-albumissa Sisaret 1918 (Suuri Kurpitsa 2018), joka sai Sarjakuva-Finlandian 2019,  ja hänen kuvittamansa ja kirjoittamansa 1800-luvun lopun suomalaisten naistaiteilijoiden Pariisin vuosista kertova Maalarisiskot (Suuri Kurpitsa) ilmestyi 2019. 

Sarjakuva on varmasti ollut Niemensivulle verraton piirtämisen koulu: hänen hahmoissaan on oivaltavaa karakteristiikkaa. Lyhenevä kesä -sarjakuvien tiheä ilmestymistahti sanomalehdissä on varmasti opettanut myös kurinalaista työskentelytekniikkaa. 

 

Viides Lyhenevä kesä -sarjakuvastripeistä koostettu osa on tavanomaista paksumpi, alaotsikkonsa mukaisesti kultaturbomegatimanttitupla-albumi.

 

Lyhenevän kesän konsepti on häikäilemättömän nostalginen kuvatessaan 1970-luvun arkea hieman alle kymmenvuotiaiden lasten, Annikin, Anteron ja Jaakon näkökulmasta. 

Nykylapsi voi ihmetellä lukiessaan monista itselleen tyyten vieraista ja tuntemattomista asioista (kuten siitä, että lapsilla ei ole käsitystä ajankulusta, koska heillä ei ole rannekelloa!), mutta onneksi jatkuvajuonisten sarjakuvatarinoiden eri teemakokonaisuuksien alkuun on sijoitettu pientä taustoitusta, kun kerrotaan Urho Kekkosesta, joka oli vuosikymmeniä Suomen presidenttinä, sivistetään lukijaa 1970-luvun pop-laulajista ja taustoitetaan kansanuskomuksia, mm. kylmän kiven heinäkuussa järveen heittävästä Jaakosta. 

 

Hellyttävästi ystäväkolmikko pohtii, minkä ikäisenä voi vielä
kiivetä luontevasti aikuisen syliin. Reetta Niemensivun kuvitusta
Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa
Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 

Kultaisen kesän auvo näyttäytyy koko komeudessaan: aikuiset ovat lähellä ja läsnä, vaikka tekevätkin omia töitään. Lapset saavat vapaasti seikkailla metsissä ja käydä keskenään uimassa. Löytökissasta koituu monenlaista hupia. Kotitöitäkin pitää välillä tehdä, kuten myös nahistella isosiskon kanssa, mutta perheyhteys on luja ja horjumaton.

 

Antero ja Jaakko innostuvat kehittelemään aikakonetta. 

 

Kaiken järjen mukaan kaikilla on joka päivä käytössään 24 tuntia, mutta jostain kumman syystä aikuisilla on aina vähemmän aikaa kuin lapsilla! 

 

Sarjakuvastripin väritys viittaa suoraan Ukrainassa 
käytävään sotaan. Reetta Niemensivun kuvitusta
Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa
Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 

Lapsilta kielletty -tarinakokonaisuudesta löytyy valitettavan ajankohtainenkin säie, kun isä kieltää lapsilta televisiouutisten katsomisen rankan sotakuvaston takia.

 

Reetta Niemensivun sarjakuvaruuduissa väritys näyttää tekevän kunniaa Ukrainalle ja pöytäliinassa on auringonkukkia.

 

 

Mintun viehätysvoima on kestänyt jo 45 vuotta

Maikki Harjanne: Täydellinen Minttu. Minttu-sarjakuvat Kotiliedessä vuosina 1982–1990. Toimittanut Petteri Oja. 216 sivua. Kissanviikset 2022. 

 

Maikki Harjanteen Minttu-kuvakirjasarja täyttää tänä vuonna 45 vuotta ja hakee pitkäikäisyydessään ja suosiossaan vertaistaan Suomessa. 

Sarjan uusin osa Minttu ja kadonneet kirjat ilmestyi viime vuonna. 

Tänä vuonna Otava julkaisee kolmen 2010-luvulla ilmestyneen Minttu-kirjan yhteislaitoksen Rakas Minttu, joka sisältää kirjat Minttu saa oman koiran, Minttu prinsessana ja Minttu ja mummo. 

 

Ensimmäiset neljä kuvakirjaa Mintusta ilmestyivät 1978. 

Harjanne on kertonut halunneensa  pyristellä sarjassa irti 1970-lukulaisesta lastenkirjallisuuden ongelmakeskeisyydestä. 

Hän halusi tehdä vastineita ruotsalaisen Gunilla Wolden Teemu- ja Anna Taurialan Leena-kirjoille, joiden lapsuuden kuvausta hän piti ”hajuttomana ja mauttomana”.  

 

Harjanne kapinoi myös monien 1970-luvun lastenkirjojen tapaa esittää lapsuus visuaalisesti yksitotisena ajanjaksona, jossa tylsyyden ja tapahtumattomuuden uskottiin tuottavan turvallisuutta.  

 

Minttu-kirjat levittäytyivät myös muille alustoille: Minttu nähtiin myös Pikku Kakkosen lastenohjelmissa ja vuosina 1982–1990 myös Kotilieden sarjakuvana. 

Kissanviikset-kustantamon Turun sarjakuvakaupan kupeeseen perustanut Petteri Oja on toimittanut Kotilieden sarjakuvista antologian. 

 

Saatesanoissa Harjanne kertoo sarjakuvan olleen 1970-luvulla vielä yleisesti hyljeksittyä antikirjallisuutta, joka nähtiin uhkana lasten luutaidolle. 

2020-luvulla kuvakerronnan merkitys ymmärretään jo lukutaidon kannattelijana. Näin muuttuvat asenteet ja arvostukset! 

 

Minttu-sarjakuvissa kerrotaan kuvakirjojen tavoin Mintun perheen arjesta vuodenkierron kautta. Muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta sarjakuvat kertovat stripeissään aina eheän yksittäisen tarinan. 

 

Yhteisöllisyys, naapuriapu ja  lapsentahtinen elämä kannattelevat perheen arkea. 

Harjanne on halunnut välittää lukijoilleen kuvaa perheestä, jossa ”välitetään toinen toisesta ja jossa juostaan mieluummin koiran kuin rahan perässä”. 

Mintun käden jatkeena nähdään usein imuri tai juuriharja.
Minttu kärttää äitiä lukemaan hänelle kirjaa: "Enhän minä voi
oppia rakastamaan kirjoja, kun sinä aina siivoat", yrittää tytär
syyllistää äitään. Maikki Harjanteen kuvitusta Kotilieden
Minttu-sarjakuvista toimitettuun kokoelmaan  
  Täydellinen Minttu (toim. Petteri Oja) Kissanviikset 2022.

Äiti hoitaa pikkuveli Santtua ja Minttua kotona. Isoveli Ville on jo koululainen ja isä käy ansiotyössä. Minttu ilmoittaa kuitenkin äidille ryhtyvänsä itse aikanaan ”työäidiksi”.  

 

Mintun äiti on osannut aina ottaa ilon irti kotoilusta, joskin sarjakuvia lukiessa kiinnittää huomiota siihen, että äidin kasvoilla nähdään usein myös väsymyksestä johtuvia kyyneleitä. 

 

Äidillä on paineita huushollin puhtaana pitämisestä: hän jynssää juuriharjalla  tuon tuostakin erilaisia kodin pintoja, ja samaan aikaan lapset saavat aikaan kaaosta ja epäjärjestystä jossakin toisessa kodin tilassa. 

 

Oheinen kuvasarja näyttää Mintun ulkonäön ja olemuksen hienoista
muuttumista kuvakirjasarjan ja sarjakuvasarjan aikana.
Maikki Harjanteen kuvitusta Kotiliedessä julkaistuista Minttu-
sarjakuvista toimitettuun kokoelmaan Täydellinen Minttu 
(toim. Petteri Oja) Kissanviikset 2022. 

 

 

Kuvakirjasarjan formaatti sekä osittain myös Harjanteen visuaalinen tyyli ja värimaailma ovat neljässä vuosikymmenessä hieman muuttuneet, mutta Minttu on säilynyt helposti tunnistettavana, samastuttavana ja ennen kaikkea uskottavana kuvakirjahahmona.  

 

Sarjakuvissa Minttu vielä harmittelee, että hänellä ei ole omaa nimipäivää kalenterissa. 

Tämäkin epäkohta korjattiin vuonna 1995, kun Minttu sai nimipäivänsä lokakuun kuudennelle päivälle. 

 

 

 

 

 

 

18. luukku: "Joulu ilman kuusta ei ole mikään joulu"

Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Lotta osaa mitä vain. Suomentanut Kerttu Piskonen. 30 sivua.  WSOY 2022.

 

Astrid Lindgrenin Pukarikadun Lotta on hurmaava kuvakirjasankari, jonka elämänasenne puhuttelee yhä tänäkin päivänä.

 

Ilon Wiklandin kuvittama  kuvakirja Lotta osaa mitä vain on ilmestynyt alun perin vuonna 1977 eli jo 45 vuotta sitten.

 

Joulutunnelmasta ei ole tietoakaan, kun
isä kertoo joulukuusten loppuneen koko kaupungista.
Ilon Wiklandin kuvitusta Astrid Lindgrenin tekstiin
kuvakirjassa Lotta osaa mitä vain (WSOY 2022).

Lotta on perheen nuorimmainen ja varmasti siksi hän on kehittänyt aivan omat selviytymisstrategiansa. 

Lotta uhoaa isommille sisaruksilleen Jannelle ja Minnalle osaavansa ihan mitä vain. 

Sisarukset rohkenevat epäillä asiaa, kuten heillä niin usein on tapana.

 

Jouluvalmistelut ovat hyvässä vauhdissa ja äiti leipoo jouluvehnäsiä. 

Lotta lähetetään viemään lämmintä limppua Vuorisen tädille. Kommelluksia sattuu, mutta ystävällisen roskakuskin ansiosta Nalle-possu pelastuu roska-auton kidasta.

 

Kotiin palatessa Lotta aistii kodin apean tunnelman. Joulukuuset ovat koko kaupungista loppuneet.

Joulukuusikauppiaan kuormasta pudoneesta kuusesta tulee
sananmukaisesti Lotan perheelle onnenkantamoinen. 
Ilon Wiklandin kuvitusta Astrid Lindgrenin tekstiin 
kuvakirjassa Lotta osaa mitä vain (WSOY 2022).

 

Mutta niin vain käy, että Lotan toimeliaisuuden ansiosta perhe saa komean joulukuusen.

 

Lotan päättäväisyys näkyy Ilon Wiklandin kuvituksessa, kun Lotta tarpoo kuvissa vasemmalta oikealle. 

Lumen kuorruttamat puutalot  ja kodin lämpimät  jouluiset sisäkuvat eivät  voi kertakaikkiaan jättää ketään kylmäksi.

Astrid Lindgrenin luomaan Lotan hahmoon kiteytyy sellaista tahdonvoimaa, joka päihittää mennen tullen modernit self help -oppaat.

3. luukku: Maalaisjoulun idylliä

 

Elli Äijälä: Virsulan jouluaatto. 24 sivua. Kvaliti 2022.

 

 

Elli Äijälän esikoislastenkirja kuvakirja Hui!  (Kvaliti) ilmestyi viime vuonna. Äijälä on ammatiltaan arkkitehti.

Jouluaiheisen Virsulan jouluaatto-kuvakirjan lisäksi tänä vuonna on ilmestynyt myös kuvakirja Maailman viisain koira. 

 

Virsulan jouluaatossa päästään seuraamaan jouluaaton tapahtumia Virsulan maatilalle sen  kaksi- ja nelijalkaisten asukkaiden näkökulmasta. 

Virsulan mummulla on hurmaavan harmaa hiuspehko!
Elli Äijälän kuvitusta kuvakirjaan Virsulan jouluaatto
(Kvaliti 2022). 

Äijälä on selvästi viehättynyt rytmiltään ja loppusoinnuiltaan paikoitellen hieman vaappuvaan riimitykseen, joka välillä myös muuntuu myös suorasanaiseksi kerronnaksi:

 

– – Ulkona sataa lunta ja on talvinen pakkassää,

on syytä laittaa ylle tarpeeksi vaatetta lämmintä.

Nyt pipot päähän ja töppöset jalkaan,

niin kuusenhakuretki voi vihdoin alkaa. 

 

– – Koristeilla on monta tarinaa.

Mummu kertoo

niiden olevan ajoilta,

kun hän itse eli lapsuutta. 

 

Aattoiltaan kuuluu myös saunominen. Mummu uskaltautuu myös
avantoon. Elli Äijälän kuvitusta kuvakirjaan Virsulan jouluaatto
(Kvaliti 2022).

Virsulan väen kanssa käydään kuusimetsässä, leivotaan pipareita, koristellaan joulukuusta, syödään joulupuuroa ja käydään joulusaunassa. 

Tekstissä mainitaan saunan olevan savusauna, mutta kuvituksessa näkyykin piipullinen sauna. Kyse on kuitenkin niinsanotusta savusaunan lakeistornista, joka muistuttaa ulkonäöltään piippua. 

 

Aattoilta huipentuu yhteiseen jouluateriaan ja joulupukin saapumiseen. 

 

 

 

 

 

2. luukku: 1950-luvun arkea ja joulun viettoa Hämeenlinnassa

Helena Karsikas: Rantakadun rappusilta. Kuvittanut Ilja Karsikas. 192 sivua. Karsikas & Karsikas 2021. 

 

 

 

 

 

Äidin ja pojan, Helena ja Ilja Karsikkaan, viime vuonna omakustanteena ilmestynyt yhteinen lastenromaani on hurmaava kokonaisuus sekä visuaaliselta ilmeeltään että nostalgisen lapsuuden muistelun osalta.

 

Kyse on Helena Karsikkaan lapsuudenmuistoista Hämeenlinnassa vuosina 1955–1956. 

 

 

 

Presidentin virkaan pyrkivät vaalimainosten perusteella  mm. Urho Kekkonen ja  K. A. Fagerholm. Ilja Karsikkaan  kuvitusta lastenromaaniin Rantakadun rappusilta  (Karsikas & Karsikas 2021).

 

Eletään sodanjälkeisen jälleenrakennuksen aikaa.

 

Neuvostoliitto palauttaa Suomelle Porkkalan alueen. Presidentinvaalilla etsitään J. K. Paasikivelle seuraajaa. Hämeenlinnan pikkukaupungissa pelätään keuhkotautia, ja lapsetkin viedään läpivalaisuun. 

 

Historiallisen epookin rinnalla kuvataan viisivuotiaan Helenan ja hänen vuotta vanhemman Olli-veljensä arkea puutalokorttelissa Rantakadulla, jonka nimi muutetaan Arvi A. Kariston kaduksi kaupungin merkittävän kirjankustantajan kunniaksi. 

 

Näkymä kotikorttelista. Ilja Karsikkaan kuvitusta lastenromaaniin Rantakadun rappusilta  (Karsikas & Karsikas 2021).

 

Nelihenkisen perheen elintaso nousee: hankitaan pesukone ja auto.

 

Lasten elämänpiiri laajenee vähitellen kotikadulta lähitienoolle. 

 

Hauska ratkaisu on rytmittää lapsuudenmuistoja alaotsikoiden alle; niissä esitellään luontevasti myös perheen muita läheisiä tai vietetään aikaa vain toisen vanhemman kanssa. 

 

Kirjassa kuvataan perheen elämää talvesta seuraavaan kesään.

 

Vauvoina kuolleiden siskojen muistoa vaalitaan  perheen joulukoristeissa. Ilja Karsikkaan kuvitusta  lastenromaaniin Rantakadun rappusilta  (Karsikas & Karsikas 2021).

 

 

 

Kahdessa kirjan luvussa vietetään myös joulua.

 

Jouluaatto-luvussa koristellaan joulukuusta.

 

Jouluaatto. Koristelimme kuusta. Äiti kurotteli oksille hienoja kiiltäviä nauhoja ja kynttilöitä. Isi kiipesi tuolille ja kiinnitti latvaan ison kimaltelevan tähden. Äiti otti laatikosta varovaisesti kaksi pienempää tähteä. Hän etsi pitkään kummallekin sopivaa paikkaa. Toisen tähden keskellä hymyili vaalea kiharahiuksinen enkeli ja toisessa tummatukkainen. Äiti sanoi: ”Tämä vaalea on Hannele ja tuolla ylemmässä tähdessä asuu Kirsti. Sinun siskosi. Tytöt kuolivat jo ennen kuin sinä synnyit. He ovat päässeet jo taivaaseen.” Tuijotin pitkään tähtisiskojani. Miksi he eivät leikkineet kanssani.

 

Jouluaattoiltana mennään hautausmaalle ja sytytetään vauvoina kuolleille siskoille kynttilät. Joulun jälkeen kyläillään ahkerasti lähipiirissä.

 

Ilja Karsikas on kuvittanut kirjan kuvattavan aikakauden henkeen kaksivärisesti, sinisen ja punaisen väreillä. Kuvitus tuo etsimättä mieleen Maija Karman monet kuvitukset.

 

 

Hieno esimerkki vinjettikuvituksesta, johon on saatu  ällistyttävällä aistivoimalla keinumisen hurma! Ilja Karsikkaan  kuvitusta lastenromaaniin Rantakadun rappusilta  (Karsikas & Karsikas 2021).

 

Lastenromaanissa vaihtelevat koko sivun kuvitukset ja pienet, mutta yksityiskohdiltaan runsaat vinjettimäiset kuvitukset. Kuvitus on vaatinut tarkkaa arkistotyötä 1950-luvun elämänmenon tallentamisessa.

 

Kirja ylsi myös Suomen kirjataiteen komitean vuoden 2021 kauneimpien kirjojen listalle lasten- ja nuortenkirjojen kategoriassa. 

 

Kirjan jälkisanoissa ääneen pääsee myös isoveli Olli, joka täydentää pikkusiskonsa muistoja muutamilla aisteihin  vahvasti liittyvillä muistikuvilla.

 

Rantakadun rappusilta todentaa upeasti, kuinka historiaan sijoittuvat lastenkirjat ovat parhaimmillaan eri sukupolvien yhdessä lukemina. Helena Karsikas on myös testannut kirjan tenhoa omilla lapsenlapsillaan.