Seikkailu halki mustan metsän ja oman mielen karikkojen

Pirita Tolvanen: Musta leijona, kuvitus tekijän. 271 sivua. Omakustanne Rakkaudesta tietoon 2025. 

 

–   Huhu kertoo, että syvällä mustassa metsässä asu rosvojoukko, villi ja vapaa, ja heitä johtaa prinsessa nimeltä Lin. He eivät kumarra kenellekään, metsä on heidän leikkikenttänsä. He juoksevat siellä vapaina, lyövät rumpua vuorenrinteillä ja ulvovat kuulle, ja maa vain tärisee allasi siitä voimasta mikä rosvojoukolla on.  – –

 
 
Kirjankustantamisen kenttä on Suomessa entistä hajaantuneempi. Kaukana ovat enää ne ajat, jolloin neljä–viisi suurinta kustantamoa vastasivat lähes suvereenisti koko lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta.
 
Ilahduttavan monet omakustannekirjat asettuvat jo ulkoasunsa ja visuaalisen viimeistelynsä puolesta samalle viivalle isojen kustantamoiden kirjojen kanssa.  
 
Pirita Tolvanen on helsinkiläinen kuvittaja ja graafikko, joka tekee infografiikkaa, julisteita ja lehtikuvituksia eri tahoille. 

Ensimmäisen kirjakuvituksen hän on tehnyt Hanna Karoliinan kotiaan etsivän merikilpikonnan poikasen seikkailusta maailman ympäri kertovaan kirjaan Pitkä matka kotiin (omakustanne 2016).  Paroni. Jarno Saarisen elämä (Myllylahti 2018) oli kokonan Tolvasen oma kirja ja yhdessä Pasi Lönnin kanssa hän on tehnyt Rallitallin (Tammi 2021) Kaikki kolme ensimmäistä Tolvasen teosta ovat kuvatietokirjoja. 

Tietämystään visuaalisesta kirjasuunnittelusta ja tietokuvittamisesta Tolvanen jakaa myös Rakkaudesta tietoon -kanavalla. 
 
Mustan leijonan keskushenkilö Max kokee epäonnistuneensa sirkuksen leijonankesyttäjänä. Tapahtumat ovat jättäneet hänen kehoonsa pysyvät arvet, niin iholle kuin sisimpäänkin. 

Niinpä nuorukainen on lähtenyt vaeltamaan päämäärättömästi eteenpäin. Etsikkoaika on tehnyt hänestä erakon.

Robertista tulee Maxille tärkeä tukija ja isähahmo, 
joka opastaa nuorukaista pärjäämään metsässä.
Pirita Tolvasen kuvitusta romaaniin Musta Leijona
(Omakustanne Rakkaudesta tietoon, 2025).

 

Kun Max sitten kohtaa metsässä vanhemman miehen, Robertin, jonka hän vapauttaa routaraudan pihdeistä, jokin tuntuu peruuttamattomasti muuttuvan. 
 
Max päätyy rosvojoukon asuttamaan Kauruun, jonka kerrotaan olevan ”nautinnon ja unohduksen mekka. Kuten vanha metsän sanonta kuuluu: Kaurussa voit olla mitä vaan, mutta ennen kaikkea kannattaa olla varovainen. Mikään ei ole sitä miltä näyttää”.

Prinsessa Lin on romaanin todellinen dynamo, jonka villi tanssi
nuotion yllä tekee Maxiin heti vaikutuksen. Pirita Tolvasen
kuvitusta romaaniin Musta Leijona 
(Omakustanne Rakkaudesta tietoon, 2025).

 
Rosvot aikovat haastaa kivilinnoituksen vallanneet kuningatar Mauran hallitsemat joukot, jotka pitävät leijonia kahleissa. 

Uhkarohkeaan hyökkäykseen tarvitaan Maxin rohkeutta, kylmähermoisuutta ja kokemusta leijonien kanssa. 

Ensin Maxin on kuitenkin ansaittava rosvojoukon luottamus. 

Tolvanen kuvaa elämyksellisesti Maxin intensiivistä ja lähes meditatiiviseksi yltyvää harjoittelua, ja samalla lukija vakuuttuu yhtäältä nuorukaisen vilpittömyydestä mutta samalla myös hänen herkkyydestään, joka voi pahimmillaan koitua myös kaikkien turmioksi. 

Oikeiden elävien leijonien lisäksi Maxin on nimittäin saatava tukeva niskalenkki myös omasta ”mustasta leijonastaan”.  

Leijonien hurjuus tulee pidäkkeettömästi esille kuvituksessa. 
Pirita Tolvasen kuvitusta romaaniin Musta Leijona 
(Omakustanne Rakkaudesta tietoon, 2025).

 

Romaani kertoo yksilön kilvoittelusta, mutta siitä löytyy myös ekokriittinen juonne, kun kuvataan metsään kohdistuvien hyökkäyksin pitkäaikaisia vaikutuksia: 
 

Vierailla on tuli käden ulottuvilla, ja he eivät epäröi sitä käyttää. Metsän moni aukea on syntynyt tulesta. Monella aukealla seisoo kivilohkareita muistuttamassa siitä, että ennen tulta niiden päällä oli talo. Kun katsoo metsää ylhäältä päin, näkee miten metsänpinta näyttää hieman reikäjuustolta, ainakin tietyillä alueilla. Seudulla, jota rosvot kutsuvat unohdetuksi, kivilohkareita on paljon ja puusto harvaa. Yksi suuri kahakka aloitti sodan ja loi tuon seudun, joka alakynteen jääneiden kannatti unohtaa. Tuli rikkoo metsänpintaa ja jättää kuoleman maanpintaan siihen asti, että uusi elämä ehtii tekeytyä ja puskea esiin. 

 
Pirita Tolvanen on luonut rosvojoukosta karismaattisen yhteisön, jossa kaikki kannattelevat toisiaan. 

Rosvot nukkuvat vihollisten ja routarautojen takia puihin viritetyissä riippumatoissa ja pyrkivät muutoinkin mieluusti liikkumaan pitkiä matkoja maankamaran yläpuolella. 

Rosvojoukko liikkuu mieluusti liaanien ja puiden välille
viritettyjen nuorien avulla välttääkseen maan pinnalla 
piilevät vaaranpaikat. Tästä syntyy romaaniin
aivan erityinen tunnelma,  alituinen valppauden ja tasapainottelun
 tuntu. Pirita Tolvasen kuvitusta romaaniin Musta Leijona 
(Omakustanne Rakkaudesta tietoon, 2025).

Tolvanen ei ole itse luokitellut romaaniaan, mikä voi olla mahdolisimman laajan lukijakunnan tavoittamisen  kannalta hyväkin asia. Itse olin löytävinäni romaanista piirteitä maagisesta realismista.
 
Romaanin jännitteen kannalta keskeistä taistelua kuvataan melko vaisulla latauksella, etenkin yhden merkittävän sivuhenkilön kuoleman osalta. Toisaalta Mustan leijonan eetos onkin enemmän rauhanomaisen rinnakkainelon puolella. 
 
Tolvanen on kirjoittamassa tarinaa trilogiaksi. 
 
Musta leijona on läpikuvitettu. Tolvasen mukaan kuvituksen osuus on jopa viidesosa tekstiin nähden. Valtaosa kuvituksista on levitetty koko aukeamalle. Kuvitukset tehostavat tarinan intensiteettiä, ruokkivat lukijan mielikuvitusta keskushenkilöiden olemuksen osalta tai  antavat rauhallisen seisakkeen tihentyvissä juonenkäänteissä.  
 
Tekstin ja kuvituksen suhdetta havainnollistaa myös YouTubesta löytyvä selailuvideo.

 

Klikataan kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus pois sysipimeästä metsästä

  

 

 

 

 

Eilinen Finlandia-uutinen oli sen verran tymäkkä ja minulle mieluinen, että päätin nukkua yön yli ja antaa sanottavan hautua.
 
Eilen tehtiin nimittäin yhdenlaista lastenkirjapoliittista historiaa: lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkinto (aik. Finlandia Junior) myönnettiin nyt 27:ttä kertaa jaetun palkinnon historiassa ensimmäistä kertaa omakustanteelle.   
 
Skutsin kustantaja ja kirjoittaja Päivi Lukkarila luonnehtii Nokkahiirtä kustantamon sivuilla indiekustantamoksi. 

Nimitys puolustaa paikkaansa, sillä Lukkarila kuuluu VaLas-kollektiiviin. Kirjailijat Sari Peltoniemi ja Anne Leinonen perustivat VaLas-kollektiivin liki päivälleen viisi vuotta sitten reaktioksi kustannuskentän murrokseen. 

Tuolloin oltiin siinä tilanteessa, että monet arvostetut ja pitkään alalla olleet lasten- ja nuortenkirjailijat eivät enää saaneet käsikirjoitusideoitaan läpi suurissa, keskisuurissa tai pienissäkään kustantamoissa.   

VaLas-kollektiivin yhteisöllinen toimintaidea näkyy siinä, että sen jäsenet lukevat toistensa käsikirjoituksia, antavat palautetta toisilleen ja vinkkaavat myös hyviksi havaituista kirjapainoista, joiden kautta kirjat kannattaa painattaa.  
 
Suurten yleiskustantamoiden (WSOY, Tammi, Otava) lasten- ja nuortenkirjat ovat hallinneet ehdokaslistoja ja keränneet eniten Finlandia-palkintoja. 

Keskisuurista ja pienistä kustantamoista ehdokkuuksia ovat napanneet vuosien mittaan Lasten Keskus, Into Kustannus, Karisto, Nemo ja Teos. 

Lasten Keskukselle voitto on osunut kahdesti (2005 ja 1997), kun  Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin runokirja Kuono kohti tähteä sekä Alexis Kourosin esikoislastenromaani Gondwanan lapset (kuv. Alexander Reichstein) ylsivät palkinnoille. 
 
Suomenruotsalaisten kustantamoiden (Förlaget, Schildts & Söderströms ja suomenkieliseen / suomennettuun kirjallisuuteen keskittyvä S&S) laadukas tuotanto on viime vuosina noteerattu – aivan ansaitusti – ehdokasasettelussa aiempaa useammin. 

Schildts & Söderströms ja S&S ovat saaneet  palkinnnon kahdesti: Sanna Manderin runokuvakirja Avain hukassa / Knyckelpipan vuonna 2017 sekä Sofia & Amanda Chanfreaun lastenromaani Giraffens hjärta är ovanligt stort / Kirahvin sydän on tavattoman suuri vuonna 2022.
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle on ani harvoin nostettu pienten kustantamoiden teoksia: lajissaan harvinaisia poikkeuksia ovat Iiro Küttnerin filosofinen lastenkirja Puiden tarinoita. Puuseppä (Books North 2014, kuv. Ville Tietäväinen), Venla Saalon nuortenromaani Kirkkaalla liekillä (Robustos 2012) ja Siiri Enorannan esikoinen, fantasiaromaani Omenmean vallanhaltija (Robustos 2009).  
 
Toimittaja Matti Kuuselan Kulttuuritoimitus-verkkolehden haastattelussa Päivi Lukkarila kertoo tarjonneensa Skutsin käsikirjoitusta kahdelle isolle kustantamolle ja muutamalle pienelle.  Toinen iso kustantaja ilmaisi kyllä kiinnostaan, mutta esitti käsikirjoitukseen paljon muutoksia. Niinpä Lukkarila päätti kustantaa kirjansa itse.
 
Kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden menestys ja näkyvyys on entistä riippuvaisempaa kirjakauppamyynnin lisäksi eri alustoilla annetuista klikkauksista.
Sosiaalisen median eri alustoilta tunnetut somepersoonat  menestyvät nyt myös lasten- ja nuortenkirjailijoina. 

Printtimediassa isoimman julkisuuden lasten- ja nuortenkirjallisuus saa havaintojeni mukaan kirjailijoiden henkilöhaastatteluiden kautta.   
Viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian Sarvijumala -nuortenromaanistaan saanut Magdalena Hai  kertoi 20. marraskuuta Helsingin Sanomien toimittajan Samuli Tiikkajan haastattelussa boikotoivansa  itsenäisyyspäivän juhlia yhden hallituksessa olevan äärioikeistolaispuolueen rasististen kannanottojen vuoksi.
 
 
Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistiin toimittaja Mikko-Pekka Heikkisen 
haastattelu  Anne-Maija Aallosta, otsikolla "Kirjailijan pahin painajainen". 
Aalto kertoo työuupumuksestaan ja sen seurauksena tulleesta kirjoittamisblokista, joka ilmaantui pian sen jälkeen, kun hän oli saanut vuonna 2021 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuortenromaanistaan Mistä valo pääsee sisään. 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden saama julkisuus on entistä henkilövetoisempaa. Uutisarvoa ammennetaan mieluiten kirjailijoista, jotka on aiemmin palkittu arvostetuilla palkinnolla. Harvemmin kirjoitetaan esimerkiksi niistä lasten- ja nuortenkirjailijoista, jotka eivät toivu työuupumuksestaan.
 
Toimittaja Venla Rossi kysyy verkkojulkaisu Long Playn esseessään 12. marraskuuta "Miksi lapsille tarjotaan pelkkää pomppulinnataidetta?".
 
Helsingin Sanomien kulttuuriosaston esihenkilö Aino Miikkulainen perustelee Rossin haastattelussa lasten- ja nuortenkirjakritiikkien vähentymistä sillä, ”että lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kertovat jutut eivät tunnu kiinnostavan Helsingin Sanomien lukijoita, sillä niitä käsittelevät jutut eivät saa kovin paljon klikkejä”.  
 
Klikkiuutisointi ja systemaattinen lasten- ja nuortenkirjakritiikki ovat mielestäni kuitenkin kaksi tyyten eri asiaa. 

Miikkulainen myös vihjaa haastattelussa, että lasten- ja nuortenkirjoista ei edes löytyisi aikuisten kaunokirjallisuuden veroista analysoitavaa.
 
Omasta mielestäni suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan. 

Monet lasten- ja nuortenkirjauutuudet ottavat kantaa uutisotsikoihin  ja ammentavat aiheensa  yhteiskunnallisesta todellisuudesta. 

Päivänpolttavien aiheiden lisäksi kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen laatu on sen verran priimaa  – sekä  tekstin että kuvituksen osalta – että se hiisi vieköön ansaitsisi aikuisten kirjallisuuden veroista analyyttistä, pitkäjänteistä ja arvostavaa luentaa suomalaisessa mediassa.
 
     
 

Luuliuru pelastaa kaverukset pälkähästä

 

 

Seppo Kangaspunta: Maailman Tappiin asti. Ketsupin ja Pokkuksen meriseikkailu. Kuv. tekijän. 99 sivua. Omakustanne 2023.

 

Omat lapset ja lapsenlapset tai muut lähipiirin lapset ovat usein antaneet sytykkeen lastenkirjan kirjoittamiselle. 

Esimerkiksi Heinrich Hoffmannin Jörö-Jukka  ja A. A. Milnen Nalle Puh saivat alkunsa, kun isät sepittivät tarinoita lapsilleen.  

 

Omakustanteiden julkaisemisen helppous on innostanut monia vanhempia ja isovanhempia tallettamaan tarinoitaan jälkipolville myös kirjan kansien väliin.

Maailman Tappiin asti. Ketsupin ja Pokkuksen meriseikkailu pohjaa nokialaisen

 Seppo Kangaspunnan, 69, yli 30 vuotta sitten lapsilleen sepittämään jatkotarinaan.  

 

Lastenromaanin alussa kaupunkilaiskoira Ketsuppi lähtee maalle. Se kohtaa maitolaiturilla lajitoverinsa Pokkuksen, jolla on luinen taikasauva. Pokkus on varttunut susilauman jäsenenä. 

Vaikka koirien elämänkokemus ja luonne ovat tyyten erilaisia, ne ystävystyvät nopeasti ja luottavat siihen, että yhteistyö ja luottamus kantavat vaikeidenkin haasteiden yli.  

 

Ketsupin emäntä, Emma, on irtisanottu puusepän työstään huonekalutehtaalta. 

 

Siitä lähtien Emma oli muuttunut hyvin surulliseksi. Mikään ei kiinnostanut häntä. Emman katsekin oli jotenkin tyhjä. Ruoka ei maistunut, ei pippurinenkaan. Emma nimittäin rakasti itämaista, mausteista ja pippurista ruokaa. – – 

 

Pokkus taikoo pikaistuksissaan Emman niin kauas kuin pippuri kasvaa.

 

Tästä sukeutuu vaiherikas seikkailu, joka heittää kaksikon Emma-nimisen purjelaivan kyytiin. 

Laivan miehistöön kuuluu mm. Pjotkuri, taolaisuuteen taipuvainen laivan perämies ja kokki, laivan kapteeni Tynnyri sekä käkikellosta häädetty Käkikaija. 

”Luuliuru”-taikasana heittää Emma-laivan miehistöineen Pippurimereen ja sieltä maanaliseen, maailman alakertaan. Siellä mittelöt huipentuvat Maailman Tappia eli maailman tunnekeskusta hallitsevien rosvopäällikkö Zilikondan ja kuningatar Jalopenon yhteenottoon.

 

Kangaspunta leikittelee kielellä ja vakiintuneilla sanonnoilla. 

Yhteistyö, ystävyys ja riittävä määrä magiaa auttavat ystävykset pois pinteestä. Seesteiseksi tyyntyvässä lopussa merimiehet, Emma, Pokkus ja Ketsuppi rakentavat yhteisen kodin.  

 

Aamulehden toimittaja Minna Ohtamaan haastattelussa Kangaspunta puhuu kauniisti lapselle ääneenlukemisen merkityksestä: 

 

”Parasta lasten kanssa touhutessa on läsnäolo. Silloin kaikki muu katoaa ja se hetki on prioriteetti numero yksi”.

 

Houkuttelevasti nimetyt luvut ovat ääneen lukuun sopivan lyhyitä.

Kangaspunnan neliväriset ja mustavalkoiset karikatyyriset kuvitukset esittelevät keskeiset toimijat. 

Vuoropuhelut on hieman konstikkaasti sisennetty ja pitkän repliikkiviivan sijalla on tavuviiva.

Salaisuuksien sokkelossa Porvoossa

Maijaliisa Dieckmann: Aurora ja Ulla-tädin salaisuudet. Kuvittanut Otso Nordberg. 111 sivua. Kustannusliike Lukutoukka 2022. 

Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on yhdistänyt urallaan luokanopettajan sekä lasten- ja nuortenkirjailijan ammatit. Dieckmann on kirjoittanut lukuisia historiaan sijoittuvia lasten- ja nuortenkirjoja. Monet niistä sijoittuvat Naantaliin ja Porvooseen, Dieckmannin omiin kotimaisemiin. 

Dieckmannin kirjailijan ura on jatkunut ennätyksellisen pitkään. 

Esikoisteos Pakene luostariin ilmestyi 1977. 

Hänen myöhäistuotannostaan löytyy useampi suomalaisen kirjallisuus- ja kulttuurihenkilön elämästä kertova lapsille ja nuorille suunnattu teos (mm. Fredrika Runeberg, Tapani Löfving, Aleksis Kivi ja Sakari Topelius) sekä pistekirjoituksen keksijästä Louis Braillesta. 

Historiallisten varhaisnuorten- ja nuortenkirjojen ohella hän on kirjoittanut humoristisia helppolukuisia kirjasarjoja (Ville Romunen ja mummo ja Merirosvo Svarttis). 

Aurora ja Ulla-tädin salaisuudet on rakenteeltaan hieman hajanainen tarinasikermä, jonka punaisena lankana on Porvoon 1809 valtiopäivien avajaisista ja keisari Aleksanteri I:n vierailusta pienelle kaupungille aiheutunut poikkeuksellinen juhlahumu. 

Säätyläistyttö Aurora asuu äitinsä ennenaikaisen kuoleman ja isänsä uuden avioliiton jälkeen tätiensä Ullan ja Lovisan ja setänsä Carl Magnuksen yhteisessä taloudessa.  

Tädit yrittävät parhaansa mukaan kasvattaa Aurorasta hyvätapaista ja siten myös tulevilla avioliittomarkkinoilla tulevaisuudessa menestyvää nuorta neitoa. Aurora haaveile ryhtyvänsä opettajaksi. 

Ulla-täti ei ole aivan yhtä tiukka kasvattaja kuin siskonsa. Täti ruokkii Auroran ja tämän ystävien mielikuvitusta ja romanttisia haaveita muistelemalla useamman vuosikymmenen takaista elämänsä huippuhetkeä, jolloin hän pääsi tanssimaan Aleksanteri I:n kanssa. Kohtaamisesta sukeutui Ulla-tädin kertoman mukaan jopa pieni romanssi. 

Ulla-tädin keisarin tanssiaisissa käyttämää viuhkaa ja keisarin Mäntsälän kartanossa aamupesulla käyttämiä posliiniastioita säilytetään perhekalleuksina.

Ulla-tädin muistelmien välissä kuvataan Ulrikan ja tämän ystävien rientoja arviolta 1840–50-luvun Porvoossa. 

Mäenlaskukohtauksessa vilahtavat myös J. L. Runebergin kurittomat pojat.

 

Dieckmann jättää tarkentamatta, että Ulla-tädin hahmon takaa löytyy Ulrika Möllersvärd (1791–1878). Aleksanteri I:n ja Ulrikan suhteesta on kirjoittanut aiemmin myös Mika Waltari historiallisessa romaanissaan Tanssi yli hautojen (1944). 

Kustannusliike Lukutoukka on pienkustantamo Robustoksen kupeessa toimiva palvelukustantantamo, joka on edesauttanut kirjan taittoa ja kirjapainoyhteyksiä. Lukutoukan kautta on ilmestynyt myös Dieckmannin pakinakokoelma Mummo Mutikainen ja koronakevät vuonna 2020. 

 

 

1. luukku: Joulu tulee joka vuosi

 

Mervi Heikkilä & Kristiina Mäkimattila: Nyyrikin joulukirja. 29 sivua. Kaksipäinen korppi 2022. 

 

 

Nyyrikki-orava herää aikaisin. 

 

Se on ihan täpinöissään, sillä on joulukuun ensimmäinen päivä.

 

Joulukuun ensimmäiseen päivään latautuu suuria
odotuksia. Kristiina Mäkimattilan kuvitusta Mervi 
Heikkilän tekstiin kuvakirjassa Nyyrikin joulukirja
(Kaksipäinen korppi 2022). 

Tonttu Äkämällä on aina ollut vastuullaan koristella metsä jouluisaksi, mutta jokin on pahasti pielessä, sillä kaikki valmistelut ovat vielä tekemättä.

 

Nyyrikki on hädissään, onko joulu nyt kokonaan peruttu, mutta äiti vakuuttaa, että joulu tulee joka vuosi.

 

Orava lähtee ystäviensä kanssa Äkämän talolle ottamaan selvää, mistä on kyse.

 

Tonttu on äkeä ja jupisee, että joulua ei tule tänä vuonna. Äkämä ilmoittaa, että ei halua enää olla yksinään vastuussa kaikista työläistä jouluvalmisteluista. 

 

Mervi Heikkilän jouluisessa kuvakirjatarinassa on ripaus fantasiaa, kun Nyyrikki sonnustautuu tontun lakkiin ja saa päähänsä kummallisia ajatuksia.

 

Kuvituksessa hyödynnetään myös puhekuplia.
Kristiina Mäkimattilan kuvitusta Mervi Heikkilän
 tekstiin kuvakirjassa Nyyrikin joulukirja 
(Kaksipäinen korppi 2022). 

 

Niinpä metsän eläimet päättävät tehdä joulun yhdessä ja jokaisella on oma vastuualueensa. 

 

Näin ne saavat myös huomata, ettei kaikki käykään edes yhteistuumin käden käänteessä. 

 

Kun kaikki on valmista, tonttu Äkämäkin saapuu paikalle joulujuhlaan ja lupaa lausua kaikille kirjoittamiaan joulurunoja.

Mahtaako tässä olla jouluisten kuvakirjojen ikonisin
kuva? Kristiina Mäkimattilan kuvitusta Mervi Heikkilän
 tekstiin kuvakirjassa Nyyrikin joulukirja 
(Kaksipäinen korppi 2022). 

 

Kristiina Mäkimattilan selkeä ja sympaattinen kuvitus hyödyntää taustanaan valkoista sekä sisätilojen että lumisen luonnon kuvauksessa. Tästä syntyy rauhoittava rytmi.

 

Mervi Heikkilän salaviisaan tarinan voi lukea myös lempeänä muistuksena siitä, että jouluvalmisteluiden jakaminen voi olla perheen ja suvun joulurauhankin kannalta fiksua.

 

Nyyrikin joulukirja on VaLas-kirja, eli se on ilmestynyt Vapaat lastenkirjailijat -kollektiivin myötävaikutuksella ja avulla. 

 

 

Kiinnittäkää huomiota kynnysmattojenne kuntoon!

Hannu Hirvonen: Vahna paha! Kuvitus Johanna Taskinen & Aki Nyyssönen. 179 sivua. Sarvet 2022 / VaLas-kollektiivi. 

 

 

Ympäristö vaikuttaa ihmiseen yllättävän paljon. Se, mihin olet sattunut syntymään ja minne olet päätynyt asumaan, ei toki määrää kohtaloa, mutta tuuppaa kyllä vauhtia syöksyyn. Kukaan ei ole täysin oman onnensa seppä. Herra Rontin asuinseutu oli pääsääntöisesti arveluttavaa aluetta. Asiat olivat liian hyvin. Kurjuutta ja nälänhätää näkyi yllättävän vähän. Yhteiskunta huolehti vähäosaisista. Yleinen ilmapiirikin oi muuttunut järkyttävän positiiviseksi, jopa herra Rontin kotikaupungissa. Toki kaikenlaisen vastakkainasettelun lisääntyminen antoi toivoa.  Siitä kehityksestä herra Ronttikin ansaitsi sulan hattuunsa. Jos päivän sana on laittaa hyvä kiertämään, voi siihen vastata vain lyömällä kaksi pahaa vastakierteeseen.

 

 

Hannu Hirvonen on profiloitunut poikkeuksellisen monipuolisena ja -äänisenä lasten- ja nuortenkirjailijana.  Hän on kirjoittanut nuortenkirjoja, kuvakirjatekstejä ja helppolukuisia lastenromaaneja lukutaidon alkuun. 

Parin vuoden takainen, omakustanteena ilmestynyt Jääpeilin vanki teki minuun vaikutuksen nonsense-aineksillaan. 

Monissa  Hirvosen lasten- että nuortenkirjoissa on erityistä venkoilua ja räyhäkkyyttä sekä kieli poskessa filosofointia.

 

VaLas-kollektiivin yhteisen tuen avulla ilmestynyt syksyn uutuus Vahna paha! on asetelmiltaan anarkistinen lastenromaani.

 

Sen asetelmat ovat toki tuttuakin tutummat monista lastenki lastenkirjoista, joissa aikuisten ynseys ja tosikkous rinnastetaan lapsen kaikkivoipaisuuteen ja avarakatseisuuteen.

Kenellekään tuskin jää epäselväksi, että herra Rontin ajatukset
  ja aikeet eivät usein ota muita kanssaeläjiä kovin hyvin huomioon.
Johanna Taskisen ja Aki Nyyssösen kuvitusta Hannu Hirvosen
lastenromaaniin Vahna paha! (Sarvet 2022). 

 

Herra Rontti on todellinen ankeuttaja, joka rakastaa vastakkainasettelua ja kyräilyä. 

 

Hän on yksi kansainvälisen YKK:n (eli Yhdistyneiden Kiusankuntien) pahanmielenlähettiläistä. 

Pahaksi onneksi vallitseva elämäntapa suosii kuitenkin yhä enenevässä määrin lähimmäisenrakkautta ja toisten huomioon ottamista… myös  kotimaan rajojen ulkopuolella. 

 

YKK:ssa on myös käynnissä valtataistelu ja herra Rontti on yksi viimeisimmistä toimintakykyisistä kiusanhengistä ja hän on pierimysjärjetyksessä pian ehdolla Suur-Ärmätiksi. 

Pohjoismaiden ykkösilkimys, ruotsalainen Per S. Berserkki, koki nimittäin karmean kohtalon ja tuli sullotuksi Ikean pahvilaatikkoon! 

Kehon kieli puhuu puolestaan: vielä tässä vaiheessa
Rontti tekee hyvin vastentahtoisesti hyvää.
Johanna Taskisen ja Aki Nyyssösen kuvitusta Hannu
Hirvosen lastenromaaniin Vahna paha! (Sarvet 2022).   

 

Kiusanhenkien mafiataistelu jää kuitenkin sivuseikaksi, kun lukija pääsee seuraamaan herra Rontin kotitaloon muuttavan Normiston perheen ja Rontin vähittäistä tutustumista. 

 

Lisäkierrettä tarinaan tuo se, että perheen isä on poliisi ja tämän tytär Sirkku on sosiaalisen median alustoilla taitavasti sukkuloiva varhaisteini, joka saa herra Rontilta liikanimen ”partiopeppi”. 

Perheellä on myös Rontti-niminen kissa ja Normistojen nuorimmainen Samu kiintyy oitis herra Ronttiin, jota hän kutsuu vielä hiema vaillinaisen puhetaitonsa takia nimellä Vahna paha. Nimellä viitataan todennäköisesti kansanperinteen vanhaan kehnoon eli paholaiseen tai piruun.  

 

Onneksi herra Rontti ei kuitenkaan ole läpeensä paha: 

 

Kaupungilla hän näkee äidin, joka tempoo lastaan ja puhuu samalla puhelimeen. 

Rontti kehottaa äitiä luopumaan älypuhelimesta, niin ”lapset voisivat paremmin. Olisivat rauhallisempia” ja nukkuisivatkin riittävästi.

 

– Pieni lapsi on kuin kynnysmatto. Sen kunnosta näkee, millainen koti on, herra Rontti sanoi hymyillen. 

Rontin ilkivalta paljastuu ja hän joutuu oikeasti vastaamaan teoistaan. 

Nuoruuden rakkaus tuonee hieman helpotusta asiaan, mutta onneksi tämä romanttinen säie rajataan lopusta pois! 

14. luukku: Ihana joulu Eeliksen kanssa

 

 

 

Tita Rossi: Eeliksen joulukirja, 32 sivua, Bookcover / Studio Tita Rossi 2021.

Eelis on menossa nukkumaan ja miettii ääneen, montako yötä on jouluun. Fafa huutaa keittiöstä, että jouluaattoon on vielä kymmenen yötä. Yhtä monta, kuin ihmisellä on sormea, hoksaa Eelis.

 

Tita Rossi on julkaissut 1980–90-luvun taitteessa kuvakirjasarjan Isoveli Norsu (Otava).

 

Uudessa Eelis-pojasta kertovassa sarjassaan Rossi yhdistää lapsen arjen kuvaukseen myös yhteiskunnallista todellisuutta. 

Inspiraatiota on antanut pojanpoika ja Eelis-sarjassakin Fafa ja Fammu ovat tärkeitä sivuhenkilöitä. 

 

Eelis lähtee yhdessä pehmolelujensa kanssa junalla Korvatunturille joulun viettoon. Hän on kutsunut sinne myös parhaita kavereitaan ympäri maailmaa. 

Eelis ja pehmolelut saapuvat Korvatunturille perinteisellä
porokyydillä. Tita Rossin kuvitusta kuvakirjaan
Eeliksen joulukirja (Bookcover 2021).

Isovanhemmat kertovat Eelikselle jouluun liittyvistä perinteistä ja ohjeistavat myös Lapissa vaeltamiseen. 

Poika toimii ystävilleen vieraanvaraisena isäntänä. Kun mennään saunaan ja lumihankeen, todetaan eri kulttuureista tulevien vieraiden tunteita kunnioittaen, että "kaikki eivät halua riisuuntua".  
  
 
Kirjan lopussa Eelis herää päiväuniltaan. Onko kaikki ollutkin ”vain” unta? 
 
Sen voi jokainen itse päättää.

Osa vieraista nauttii suomalaista jouluruokaa, uuniriisipuuroa.
 Tita Rossin kuvitusta kuvakirjaan Eeliksen joulukirja
 (Bookcover 2021).

 
Tita Rossin mustalla tussiviivalla rajattu nelivärinen piirroskuvitus näyttää tavattoman freesiltä. 

On hyvä, että lastenkirjan kuvituksessa käytetään edelleen erilaisia tekniikoita.

Hauskana anekdoottina kirjan lopusta löytyy myös tekijän kiitokset tietylle tussikynä- ja paperivalmistajalle. 

Ammattilainen arvostaa hyviä työvälineitä!

 

Eeliksen joulukirjan lisäksi on aiemmin ilmestynyt Eeliksen kuumatka. 

Molemmat ovat ilmestyneet myös englannin- ja ruotsinkielisinä laitoksina Robin Michael Gibbsin ja Sören Viktorssonin kääntäminä.