Koukkuja Kalevalaan

Toim. Salla Simukka & Siri Kolu: Satalatva. Kalevala uusin silmin.  226 sivua. Tammi 2021. Kansikuva Laura Lyytinen.

 

Pari vuotta sitten ilmestyi Juha Hurmeen, Kati Rapian, Miira Luhtavaaran ja Elli Salon toimittama teos Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen (Teos 2020). 

 

Kirja koostui 3–6-luokkalaisille koululaisille suunnatun Valekalevala-kirjoituskilpailun sadosta. 

Kilpailun tavoitteena oli edistää tarinankerrontaa sekä lasten luku- ja kirjoitustaitoa.  

 

Lastenkirjahyllyn arviossa  totesin vuosi sitten Kalevalan päivänä, että ”Nykylapset eivät pokkuroi tai jähmety Kalevalan edessä, vaan käyttävät sitä moottorina omaan tarinan iskentäänsä”. 

 

Samaa voi sanoa myös Salla Simukan ja Siri Kolun 16 ammattikirjailijalle tai kielen / kieli-identiteetin kanssa muutoin töitä tekevälle asiantuntijalle suuntaaman kirjoituskutsun lopputuloksesta, Satalatvasta.

 

Lopptuloksena on yllättävä ja siekailematon kokoelma Kalelavalasta eri tavoin inspiroituneita tekstejä. 

 

Ville Hytösen päätoimittama Satalatvan sanomat loihtii klikkiotsikoita Kalevalan henkilöistä: 

 

Sotkanmunista käsittämätön ylituotanto. ”ME HUKUMME KELTUAISEEN!” Ilmatar vauhkona. 

 

EPÄSELVÄÄ SEKOILUA VÄINÖLÄNTALOSSA! 

Kuka nukkui kenen kanssa?

Väinämöinen: ”En väitä että joku olisi maannut siskonsa kanssa, 

mutta voi olla niinkin.”

 

Satalatvan sanomat paljastaa myös koronan juontuvan Kalevalan ajoista: Pohjolan emäntä Louhi on vanginnut metsän ja rantojen eläimiä ja pitänyt eläinraukkoja ahtaissa oloissa saadakseen aikaan tautista hikeä! 

 

Tekijät ovat selvästi saaneet liikkua omalla mukavuusalueellaan. 

 

Sanna Karlströmin ”Vahinko”-runossa synnytetään sotkanmunaa mutta luodaan lopulta taivaankansi. Karlström on ammentanut Kalevalasta myös viimeisimmässä runokokoelmassaan Alepala (Otava 2019).

 

Sini Helmisen novellissa ”Pohjan jahti” kolme nuorta päätyy huvipuiston laitteiden kautta Kalevalaan suorittamaan toinen toistaan mahdottomia tehtäviä. Voittajalle luvataan muutama Sammon takoma hippunen kultaa

 

Nura Farahin runo ”Joukahainen Somaliassa” yhdistää hienosti kahden kulttuurin tarinaperinteet toisiinsa. 

 

Vilja-Tuulia Huotarisen ”Ainon eri elämät” spekuloi Ainon erilaisilla elämänkohtaloilla. 

 

Erkka Mykkäsen ”lmarisen oppitunti” kertoo kuvataidelukion ennakkotehtävää valokuvaavasta Piekasta, joka kohtaa seppä Ilmarisen ja oppii jotain tärkeitä luovuudesta. 

 

Essi Myrsky Tammimaan novellissa ”Pohjan pidot” Kalevalan suku- ja perhesuhteet tiivistetään riemastuttavasti nykyaikaan. 

 

Aleksis Salusjärven ”Turmeltu” piirtää kuvaa poliisin etsintäkuuluttamasta ja syrjäytyneestä alaikäisestä pojasta, jonka kohtalo rinnastuu Kullervon tragediaan. 

 

Karo Hämäläisen talousosaaminen näkyy riemastuttavasti ”Kalevalan pörssikatsauksissa ja Milja Kauniston ”Sytyke” kertoo kalevalaisesta Tinderin kaltaisesta älypuhelinsovelluksesta, joka auttaa Kalevalan keskushenkilöitä niin ihmissuhde- tai taloussotkuissakin. 

Kokoelman päättää Maria Turtschaninoffin runo "Lyssna/ Kuuntele" puhuu kauniisti naisen toimijaroolin laventumisesta. Salla Simukka on suomentanut runon ja sen suomennos on luettavissa aukeaman toisella sivulla.

 

Muutamat teksteistä ovat kohtuuttoman pitkiä, tiivistys olisi tehnyt niille hyvää. 

 

Tammen verkkosivuille lisätään piakkoin teoksen liittyviä tehtäviä, Satalatvan taimia.  

 

Pedagogiset tehtävät kokoelman teksteistä tulevat varmasti entisestään lisäämään kirjan käyttöarvoa yläkoulussa ja lukiossa.  

 

 

Lisää inspiraatiota Kalevalaan lapsille ja nuorille:  

Juha Hurme, Kati Rapia, Miira Luhtavaara & Elli Salo (toim.): Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen, kuvitus Porvoon taidekoulun oppilaat Kati Raipian johdolla, Teos 2020 

 

Eero Ojanen: Kalevalan taruolennot, kuv. Anne Muhonen, Minerva 2020 / tietokirja

 

Sami Makkonen: Kalevala, Otava 2019 / sarjakuva 

Janne Mäkitalo & Hannamari Ruohonen: Digiekomopo, Myllylahti 2018 / kuvakirja 

Marko Raassina: Kalevala, Arktinen Banaani 2015 / sarjakuva

 

Timo Parvela: Sammon vartijat -sarja: Tuliterä; Tiera ja Louhi, Tammi 2007–2009 / fantasiaromaanit

Leena Laulajainen: Lumottu lipas. Kuv. Virpi Talvitie. Tammi 2002 / runoja

 

Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala. Kuv. Pirkko-Liisa Surojegin. Otava 2002. Uusi painos Otava 2022  

Don Rosa: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Toim. Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. Helsinki-Media 1999 / sarjakuva

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala, Otava 1992 / kuvakirja  

 

Martti Haavio & Aleksander Lindeberg: Kalevalan tarinat, WSOY 1966

 

Aili Konttinen: Lasten kultainen Kalevala- sarja, kuv. Heljä Lahtinen, Helga Sjöstedt, Risto Mäkinen, Maija Karma, Tapio Tapiovaara, Otava 1958–1966 

 

Tuomi Elmgren-Heinonen & Kirsti Gallen-Kallela: Satu-Kalevala, WSOY 1946 

Kahdesti kalman rajoilla

 

Anne Leinonen: Elokuussa minä kuolen, 191 sivua, Haamu 2022. Kansikuva Iines Partanen. 

 

J. S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä, 138 sivua, Karisto 2022. Kansikuva Saana Nyqvist.

 

Kuolemaa ei juosta karkuun. Se yllättää uhrinsa, vaikka keksisi maailman parhaimman piilopaikan tai olisi vikkelä väistelijä. Se on voima, joka pystyy kulkemaan raudan ja betonin läpi, kapuamaan vuorelle ja sukeltamaan meren pohjaan. 

Kaiken on joskus kuoltava. Ja se on niin epäreilua. 

 

(Anne Leinonen: Elokuussa minä kuolen, s. 75)

 

 

Lasten ja nuorten lukemaan koukuttamisen kannalta kauhugenre taitaa olla jo  perinteistä dekkarikirjallisuutta houkuttelevampi vaihtoehto. 

 

Parhaimmillaan lukukoukku heitetään jo kirjan nimessä, kuten näissä Anne Leinosen ja J. S. Meresmaan uutuuksissa. 

 

Iines Partasen kansikuva vihjaa Leinosen kirjan otollisimmaksi kohderyhmäksi yli kymmenvuotiaita. 

Saana Nyqvistin aidosti karmiva vampyyrikansi ja kekseliäs kirjasingrafiikka saattaa vedota jopa vampyyritarinoihin viehättyneisiin aikuisiinkin. 

Haamu-kustannusta voi onnitella hyvästä konseptista. 

 

Vaasalainen pienkustantamo on nimittäin erikoistunut kummitus- ja kauhuaiheiseen kirjallisuuteen, jota julkaistaan sekä lapsille, nuorille että aikuisille. 

Kirjojen graafista suunnittelua auttaa se, että romaanit ilmestyvät kaikki nidottuina ja niitä yhdistää kompakti tasaneliömuoto.

 

Alman isoveli on kuollut jo vauvana ja nyt isoäiti, baba, kuolee. Kun baba sai kuulla, että tauti on kuolemaksi, hän antoi Almalle mustan helminauhan. 

Alma uskoo sen olevan kirottu: päivä päivältä jokainen helmi vie hänet lähemmäs vääjäämätöntä kuolemaa.  

Alma on jo ”opiskellut kuolemaa. Pitänyt itselleen vainajien valmennuskurssia”. 

 

Naapuriin on muuttanut perhe, jossa on Alman kanssa samanikäinen tyttö, Mia, joka on vakavasti sairas. 

Mia tarvitsee Alman apua päästäkseen Juurankomaahan, aliseen maailmaan, jossa Mian vointi paranee, mutta siellä haisee kalmalta. 

Toiseen todellisuuteen siirtyminen muuttaa myös tyttöjen kodit nurjakodeiksi, joissa eletään eri aikaa. 

 

Mystisten, kansanperinteestä ammentavien seikkailuiden vastapainoksi Alma ja romaanin lukija telakoidaan kuitenkin myös reaalitodellisuuteen. 

Velienon uuden naisystävän kautta sukuun saadaan myös Alman ikäinen Kuura. Kuuran häikäilemätön ja omavaltainen käytös ärsyttää Almaa, mutta vähitellen ystävyyteen tulee syvempiäkin sävyjä. 

Kuuran sukupuoli jää kokonaan lukijan omaan päätösvaltaan, ja hyvä niin. 

 

Romaanin luvut on nimetty jäljellä olevien helmien lukumäärän mukaan.  

Näin jännitystä tihennetään vähin erin. 

 

Juurankomaassa kohdatun pojan hahmon ottanut tyly sielu onnistuu havahduttamaan Alman pois kuoleman odotuksesta.

Kaiken sovittavaa, onnellista loppuratkaisua Anne Leinonen ei kuitenkaan tarjoa. Kun helmikaulanauha rikkoontuu, yksi helmi jää löytymättä.

 

 

J. S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä ammentaa ikiaikaisten  vampyyritarinoiden lisäksi  myös Stephenie Meyerin Twilight-kirjoillaan aloittamasta modernista ”petoromantiikasta”.

 

Teini-ikäinen Aleksi harrastaa e-urheilua ja on tottunut ajatukseen, että pystyy hallitsemaan elämäänsä: 

Mä olin tiimissä se, joka havainnoi, tarkisti ja käskytti. Mun ei todellakaan kuulunu olla se, joka menee totaalisolmuun. 

 

Poikkeaminen paikalliseen jäätelöbaariin osoittautuu Aleksille kohtalokkaaksi. 

 

Tytön haju ei ollu luokkakavereiden tuttu hiuslakan ja tavaratalon hajuvesiosaston löyhkä, vaan maanläheinen, miltei multainen. Kellarimainen. 

 

Aleksi saa pian huomata, että tytössä on jotain selittämätöntä tenhoa. Noora ilmoittaa siekailematta olevansa yli 100-vuotias ja hän käyttää monia Aleksille vieraita sanoja, kuten parahultainen, intomielinen ja telefooni. 

 

Poika ei juurikaan lähde kyseenalaistamaan erikoista suhdetta: 

Melkein kuin olis saanut mielikuvitusystävän, mutta potenssiin kaksi, koska 1) Nora oli yliluonnollinen olento, 2) eikä se silti ollu mun mielikuvitusta. 

 

Nora kiinnostuu Aleksin videopeleistä ja koukuttuu Sims-peliin. Aleksi puolestaan havainnoi Noran yliluonnollisten taitojen ja reaktionopeuden hyödyt pelaamisessa. 

Noran Kaspar-veli aiheuttaa seurustelusuhteeseen ylimääräistä kierrettä. 

 

Meresmaa kiteyttää ja luo tihentyvää tunnelmaa. Reiluun sataan sivuun hän punottua jännitteisen ja omintakeisen juonen. 

Kielileikkiä Hornantuutista ja veikeä tarina kävelyretkestä isoäidin luokse

Heikki Niska: Hornanperän hurjapäät. Noitia, mörköjä ja citykettu, 88 sivua. Kuv. Matilda Kilpua. Kulttuurivihkot 2021.

Mari Saloheimo & Juliana Hyrri: Neste-Hukan ja Repo-Rangan kävelyretki, 44 sivua, Kulttuurivihkot 2021.

Entistä useampi pienkustantaja julkaisee lastenkirjallisuutta.  

Määrän jatkuva lisääntyminen kertonee siitä, että lastenkirjoissa nähdään potentiaalia myynninkin kannalta?

 

Uusin kustantajatulokas on Kulttuurivihkot, joka tunnetaan parhaiten samannimisestä vuonna 1973 perustetusta yleisaikakauslehdestään. 

Kulttuurivihkot on aiemmin profiloitunut lähinnä lyriikan, aformismien sekä   essee- ja artikkelikokoelmien kustantajana. 

 

Viime vuonna ilmestyi myös kaksi lastenkirjaa. 

 

Heikki Niskan lastenrunokokoelma Hornanperän hurjapäät kokoa kansiensa väliin muun muassa useampiakin noitia (Kollastiina, Tekliina, Lauha ja Köppiäinen), häijyn Heikurin, mörköpoika Mörran ja luikuria laskevan Herra Huikurin. 

Runoja yhdistää Hornanperän taianomainen miljöö, joka löytyy osoitteesta Hornantuutti 13.

 

Heikki Niska on 1980-luvulta lähtien julkaissut rinnakkain runoja sekä lapsille että aikuisille. Viime vuonna ilmestyi myös Enostonen kautta hänen ensimmäinen lastenromaaninsa, Hössöttävät Hörvelöt (kuv. Ulla Saar), joka kertoi omintakeisen perheen edesottamuksista.

Kaikissa Niskan lastenkirjoissa kieputetaan kieltä, välillä jopa hengästyttävässä tahdissa. 

Riimit ovat melko yllätyksettömiä ja siten mekaanisia: 

 

Trullipari tomerasti

marssi metsänlaitaan asti.

 

Heti tuli eripuraa,

Peikko syytti: Tuotte kuraa!

 

Vaikka vääntäisitte porua, 

En huoli oksia, en lorua!

 

Monet runoista kertovat Hornanperän originelleista asukkaista, noidista ja möröistä. Kolmannessa osiossa Sörkan Sörra ja citykettu runoissa seikkaillaan Helsingissä.

Vauhdikkaiden ja äkkikäänteisten lorujen ohesta löytyy muutama tunnelmoivampikin loru, esim. "Lehmän uni" ja "Tuuditus".

 

Perinteisen lastenlyriikan tapaan kokoelmassa eletään vuodenkierron mukaan. 

 

Matida Kilpua on piirtänyt hahmot käsin ja viimeistellyt
kuvat tietokoneella. Kilpuan kuvitusta Heikki Niskan
lastenrunokirjaan Hornanperän hurjapäät
(Kulttuurivihkot 2021).  

Kokoelman kuvittajana tekee debyyttinsä helsinkiläinen alakoululainen Matilda Kilpua. Hän teki kirjan sekatekniikalla toteutetut kuvitukset yhdeksänvuotiaana. 

 

Kokonaisuutena eheämpi Kulttuurivihkojen uutuus on Mari Saloheimon ja Juliana Hyrrin kuvakirja Neste-Hukan ja Repo-Rangan kävelyretki. 

Nelikulmainen nidottu kuvakirja on muodoltaan ja ilmeeltään miellyttävä ja todistaa, että Suomessakin voisi olla nykyistä suuremmat markkinat nidotuille, huolellisesti suunnitelluille kuvakirjoille. 

Taiton kannalta turhalta konstailulta tosin tuntuu tekstin keskittäminen. 

 

Idyllinen lukuhetki puun katveessa. Juliana Hyrrin kuvitusta
Mari Saloheimon tekstiin kuvakirjassa Neste-Hukan ja
Repo-Rangan kävelyretki (Kulttuurivihkot 2021). 

Mari Saloheimo on vapaa tutkija ja kirjoittaja. Hänen naivistinen tarinansa on muodoltaan perinteinen eläinsatu, tosin jo ensimmäinen aukeama vihjaa, että pureskeltavaa voisi olla myös aikuiselle:

 

Eräänä aamuna Neste-Hukka istui aurinkotuolissa lukemassa Puhtaan Järjen Kritiikkiä.

Silmää vinkataan myös klassisten satujen suuntaan: Hukan kodin ohi astelee sen hyvä ystävä Repo-Ranka. Se on matkalla isoäitinsä luokse herkkukorin kanssa. 

Illan tullen auringonpaiste vaihtuu siniseen hämyyn. 
Juliana Hyrrin kuvitusta Mari Saloheimon tekstiin kuvakirjassa 
Neste-Hukan ja  Repo-Rangan kävelyretki 
(Kulttuurivihkot 2021). 

 

Päivä ehtii iltaan ennen kuin kaksikko pääsee perille. 

Siinä ne nyt istuvat tien laidassa

auringon laskiessa, vielä kaukana

isoäidin talosta, nälkäisinä kuin

pienet eläimet tuijottamassa

isoäidin ruokakoria.

 

Lopulta Repo-Ranka sanoi: 

”Vajutetaan sitä vähän. Jos me tässä

vaan istutaan ja näännytään, niin ei

se isoäitiä paljon auta.”

”Oikeassa olet kuomaseni”, vastasi 

Neste-Hukka.

 

Aamulla herätessä ne vajentavat vielä lisää eväskoria ja havahtuvat viimein asian tilaan: kori on tyhjä: ”Miten nyt käy nälkäisen ja väsyneen isoäidin? Sehän syö vielä heidätkin suuhunsa nälissään!” 

 

Tässä kohtaa tarina yllättää vielä kertaallene, kun kun susi ja kettu kohtaavat Silkka-Sipulin, joka on pudonnut talonpojan rattailta.

Sipuli ei osaa sanoa r-kirjainta, ja tästä syntyy tietysti vuoropuheluun lapsen mielestä hupaisaa vaihtelua. 

Avunanto koituu kaksikon pelastukseksi, kun tulppaaninsipuli pelastumisestaan kiitokseksi näyttää parhaimmat marja-apajat, talonpojan täyden katiskan ja sienipaikat ja perunapellon. 

Ja niin kaksikko lähtee tarpomaan eteenpäin, jälleen raskaan ja täpötäyden korin kanssa.

 

Hyrri luo harkituin vedoin maisemaan yksityiskohtia.
Erilaiset kuvakulmat tuovat kuvakerrontaan jäntevyyttä. 
Juliana Hyrrin kuvitusta  Mari Saloheimon tekstiin kuvakirjassa 
Neste-Hukan ja Repo-Rangan kävelyretki 
(Kulttuurivihkot 2021). 

Riittävän pelkistetty, mutta kieleltään tavattoman vivahteikas tarina on onnen omiaan ääneen luettuna. 

Juliana Hyrrin suuripäiset ja sympaattiset eläinhahmot anastavat oitis lapsen ja aikuisen sympatiat. 

Hyrri luo harkituin vedoin maisemaan yksityiskohtia. 

Erilaiset kuvakulmat tuovat kuvakerrontaan jäntevyyttä. 

Hyrri on aiemmin kuvittanut kaksi Pauli Kallion lasten sarjakuvaa Kalle, pallo ja sello sekä Kalle, Kaneli ja kipsi (Suuri Kurpitsa 2019 ja 2021).

Hyrrin taiteen tekemiseen ja persoonaan voi tutustua Meeri Koutaniemen Irti kuvasta -sarjan osassa Muistijälkiä sarjakuvan ruudulla. 

 

 

Me ollaan sankareita kaikki

 

Mika Wickström & Arto Nyyssönen: Mörkö-Marko, 80 sivua, Arktinen banaani 2021. 

 

 

Seuraavana kesänä kasvu vain yltyy. Polvia ja sääriä särkee, vaikkei tekisi muuta kuin istuisi aloillaan. Jotkut jo pohtivat, kannattaisiko pojan harkita lajinvaihtoa. Ei tuollaisia hujoppeja ole kiekkokaukaloissa nähty, ja jos onkin, niin puolustajia niistä tehdään. 

Marko kuitenkin vannoo hiljaa itsekseen: ”Emmää pelaamista lopeta, vaikka kasvaisin kaksimetriseksi.”

 

Mika Wickströmin ja Arto Nyyssösen tietokuvakirja Mörkö-Marko ilmestyi jo viime vuonna, mutta on nyt Marko Anttilan eilen Pekingin olympialaisten jääkiekon loppuottelussa syöttämän ratkaisevan voittomaalin ansiosta erityisen ajankohtainen.  

 

Mika Wickström kertoo Marko Anttilan sankaritarinan. Itse en ole kovinkaan kiihkomielinen penkkiurheilija, mutta Anttilan lapsille ja nuorille suunnattu elämäntarina tuo myös havainnollisesti esiin perheen selustatuen merkityksen lapsen harrastuksen tukemisessa. Joskus yhteinen ponnistelu voi johtaa epätavanomaisen pitkälle. 

Koulun välituntien peliaikaa pidennettiin sillä, että luistimet
laitettiin jalkaan jo kouluun lähtiessä, totta vai tarua? 
Arto Nyyssösen kuvitusta Mika Wickstömin tietokuvakirjaan 
Mörkö-Marko (Arktinen banaani 2021). 

Kannustusta Anttila sai myös kouluvuosinaan Lempäälän Kelhon kyläkoulussa, kun koulun ruokalan emäntä antoi kasvavalle pojalle lihapullapäivänä isomman annoksen ja opettaja lupasi pojille enemmän peliaikaa välitunnilla.

Totta tai legendaa, mutta pojan kerrotaan lähteneen joskus koulubussiinkin luistimet jalassa, koska luistimen nauhojen sitomiseen meni liikaa aikaa.

 

Äijämäistä uhoa. Arto Nyyssösen kuvitusta Mika
Wickstömin tietokuvakirjaan  Mörkö-Marko
 (Arktinen banaani 2021). 

 

Wickström on kirjoittanut lukuisia urheiluaiheisia romaaneja ja tietokirjoja. Hän kertaa Anttilan uran vaiheet, alkaen kotipihan höntsäilystä pikkuveljen kanssa Lempäälässä ja päätyen vuoden 2019 maailmanmestaruuskisohin. 

Pelikohtauksissa ja pelaajien asennoissa
on tunnelma ja uskottavuus kohdillaan.
 Arto Nyyssösen kuvitusta Mika Wickstömin
 tietokuvakirjaan Mörkö-Marko (Arktinen banaani 2021). 

Sarjakuvataiteilijan ja graafikon Arto Nyyssösen kuvitus on luvalla sanoen äijämäisen rouheaa. 

Ihmisten kasvot ovat kuin kirveellä veistettyjä ja pelkistetyt nappisilmät eivät aina tee oikein oikeutta kohteilleen. 

Karikatyyrinen kuvitus voi olla tietoinenkin valinta. 

Raffimpi tyyli vetoaa varmasti myös aikuisiin jääkiekkofaneihin. 

 

 

Jääkiekkoilusta lapsille ja nuorille:

 

Kuvakirjoja

 

Ikioma kiekkokirjani, suom. Vesa Korpela, Tactic 2014

Katarina Ekstedt & Thomas Olsson: Eetu pelaa jääkiekkoa, suom. Osmo Ryytty, Karisto 2015 / kuvakirja 

Niina Veittikoski: Hertta pelaa jääkiekkoa, Tammi 2012 / kuvakirja 

Lukutaidon alkuun

Roope Lipasti & Harri Oksanen: Lätkä-Lauri -kirjat, Lukupala-sarja, WSOY v:sta 2017

Tuula Kallioniemi: Liukas lätkä, kuv. Silja-Maria Wihersaari, Otava 2020

Harri Istvan Mäki: Mörkökiekkoilua, kuv. tekijän Lector 2020

 

Tietokirjoja

 

Roope Lipasti & Harri Oksanen: Lätkä-Laurin jääkiekkokirja, WSOY 2019

Keijo Leppänen: Snaipperi: Eeli Tolvasen tarina, Myllylahti 2018

 

Nuortenkirjoja

Kalle Veirto: Tähtiketju-sarja, Karisto v:sta 2018

Kirsi Pehkonen: Hilla-sarja: Aloituskiekko, Punaviiva, Vieraskentillä, Ketjukaverit, Voittolaukaus, Karisto 2011–2015

Taina Haahti: Gladiaattorikoutsi, WSOY 2010

Gunnar Nordström: Kiekkotähti-sarja, suom. Risto Pakarinen, Karisto 2002–2012

Bengt-Åke Cras: Lätkäjengi-sarja, suom. Katriina Savolainen, Tammi 1997–2006 

Mika Wickström: Kypärätemppu, WSOY 1999

 

Fiksut käyttää omaa päätä... tai häntää

Kirsti Kuronen & Maria Laakso: Hännät, 72 sivua, Karisto 2022.

 

Sari Peltoniemi: Kummat, 153 sivua, Tammi 2003. Kansikuva Timo Mänttäri. 

 

Identiteettiin liittyvät pohdiskelut ovat nuortenkirjallisuuden kestävimpiä teemoja.

 

Kirsti Kurosen ja Maria Laakson juuri ilmestynyt nuortenkirja Hännät toi oitis mieleeni Sari Peltoniemen lähes 20 vuotta sitten ilmestyneen nuortenromaanin Kummat.

Peltoniemen romaanissa joukolle lukiota käyviä nuoria kasvaa häntä ja täydenkuun aikaan myöhemmin ilmenee muitakin hieman kiusallisiakin lieveilmiöitä. 

Sisäkertomus ammentaa suomalaisesta mytologiasta ja ihmissusiaihelmista. 

 

Kummat on hyvä esimerkki kotimaisesta ”uuskummasta”, jossa realistisiin tapahtumiin työntyy absurdi, eriskummallinen, outo fantasiajuonne. 

Opettaja ottaa heti kaiken pedagogisen 
hyödyn irti poikien hännistä. Maria Laakson kuvitusta
Kirsti Kurosen tekstiin nuortenkirjassa Hännät
(Karisto 2022). 

 

Hännät kertoo puolestaan kolmesta yläkouluikäisestä pojasta, jotka päättävät erottautua massasta ja tekevät itselleen komeat hännät.

Ilmiöstä tulee hieman kangertelevan alun jälkeen maailmanlaajuinen hitti.

 

Kurosen ja Laakson Hännät tekee eräänlaisen hommagen, kunnianosoituksen, Peltoniemen teokselle, kun äidinkielen opettaja kertoo aiheeseen liittyvästä kirjasta:

 

– Erilaisuudesta kertova fantasiatarina, jossa nuorille kasvaa hännät. Kirjan nimi on Kummat, opettaja selittää. 

 

Hännät herättävät myös välittömästi 
tyttöjen mielenkiinnon. Maria Laakson kuvitusta 
Kirsti Kurosen tekstiin nuortenkirjassa Hännät 
(Karisto 2022). 

Kurosen ja Laakson kirjan formaatti on erinomainen: nidottu, mutta huoliteltu sidosasu ja reilusti alle sadan sivun jäävä mitta ja runsas nelivärinen sarjakuvakuvitus houkuttavat myös hieman penseämmin lukemiseen suhtautuvia nuoria.  

Kirjasin olisi kernaasti saanut olla vielä kookkaampi. 

 

... ja eipä aikaakaan, kun tasavallan presidenttikin
ottaa kantaa uuteen villitykseen. Maria Laakson kuvitusta 
Kirsti Kurosen tekstiin nuortenkirjassa Hännät 
(Karisto 2022). 

Kurosen tarinaa voi käyttää myös kielitietoisuuden herättelyyn: siitä löytyy lukuisia erilaisia ilmauksia, joissa häntää käytetään myös kuvaannollisena metaforana tai sananlaskun aiheena. 

 

Maria Laakson humoristinen sarjakuvavetoinen kuvitus tuo tarinaan vielä lisää ulokkeita. Karrikoidut hahmot ovat selkeitä ja poikkevat toisistaan riittävästi. 

Olen jo pitkään povannut, että nuortenromaaneihinkin saataisiin lukemisen tueksi enemmän kuvitusta.  

 

 

Kuvakirjoja hännistä: 

 

 

Hertta Vierula: Hännänkääntötemppu, Karisto 2019  

Wanda Gag: Hassumpi juttu, suom. Tuomas Kilpi, Oppian 2018 

Sari Vento & Mika Launis: Peikonhäntä, WSOY 2007

Katriina Viljamaa-Rissanen: Jere löytää häntänsä, Weilin+Göös 1974