Simppelisti sanottuna ihan yltiöhyvä kuvakirja

Chris Haugthon: Ihan hukassa. Suomentanut Tuula Korolainen. Lasten Keskus 2010.










Irlantilaisen Chris Haughtonin ensimmäinen kuvakirja Ihan hukassa on vallan viehko uusi tuttavuus.

Sen perustarina on ikiaikainen ja monesti lastenkirjoista jo aiemmin luettu: pöllön poika putoaa nukkuessaan vahingossa pesästään ja lähtee maailmalle äitiään etsimään. Haughton on onnistunut tikistämään tekstin niukkaakin-niukemmaksi ja siten myös typografialtaan äärimmäisen tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.



Onneksi avulias orava ehättää hätiin ja lupaa tehdä voitavansa emon löytämiseksi. Poikanen pyrkii kuvailemaan äitiään oravalle, mutta vihjeet menevät aina pahasti vipuun, kunnes VIHDOIN äiti tietysti löytyy. Ja voi sitä jälleen näkemisen riemua!

Kiitollisena poikasensa löytymisestä pöllöemo kutsuu pelastajat kotipesään kesteille. Pöllön poika on uupunut päivän koettelemuksista ja hoippuu viimeisessä kuvassa taas vaarallisesti pesän reunalla…

Haughton opiskeli taidetta Dublinissa, mutta halusi välillä vähän etäisyyttä opiskeluun ja matkusti ystävineen Hongkongiin. Hanttihommien jälkeen hän päätyi kuvittamaan sikäläisiä lehtiä. Vuonna 2004 hän palasi Englantiin ja on sittemmin työskennellyt esimerkiksi animaattorina, aikakaus- ja sanomalehtien kuvittajana (mm. The Guardian ja The Indepenent) sekä suunnitellut printtejä People Tree -reilun kaupan tekstiileihin.

Haughton ammentaa vaikutteita muun muassa japanilaisista painokuvista, aasialaisesta taiteesta ja taidehistoriasta ylisummaan. Yksi keskeisistä vaikuttajista on ollut Henri Rousseau, ja mielestäni onkin perusteltua määritellä Haughtonin tyyli naivistiseksi, kaikesta pelkistyksestä ja minimalismista huolimatta... tai ehkä juuri sen vuoksi!

Haughtonilla on myös tapana keräillä sanoma- ja aikakauslehdistä erilaisia kuvia ihmisten ilmeistä; tämä on helppo uskoa: hänen kuvittamillaan hahmoilla on todellakin ällistyttävän laaja eleiden, ilmeiden ja tunteiden skaala! Hyvin pienillä nyansseilla Haughton tiivistää eläin hahmoihinsa isoja tunteita: huolta, empatiaa, hämmästystä, neuvottomuutta… ja rakkautta ja yhteenkuuluvaisuutta.



Haughton tekee luonnokset nopeasti paperille, mutta lopulliset kuvitukset syntyvät tietokoneella. Muutamat hahmot on käytetty kahteen kertaan peilikuvina, mutta tällainen kikkailu tai vaivan säästö ei kuitenkaan tunnu häiritsevältä. Värimaailma ammentaa retromuodista ja hahmot ovat kaikessa pelkistyksesssään äärimmäisen sympaattisia.

Ihan hukassa on saanut esilehdelle sitaatin Daniel Defoen Robinson Crusoen viisaasta ajatuksesta:

Niinpä emme koskaan tajua todellista tilaamme, ennen kuin se paljastuu meille vastakohtansa kautta, emmekä osaa arvostaa sitä mitä meillä on, ennen kuin se meiltä puuttuu.

Sitaatin jälkeen kirjasta avautuu tietysti aivan huimia filosofisia ja humaaneja sfäärejä, joiden kautta kirjasta sukeutuu ikärajaton ja tärkeä elämisen oppikirja, joka pitäisi löytyä jokaisen kirjahyllystä. [ Ja Rouva Huu ei nyt liioittele tätä mielipidettään yhtään! ]