Rose Lagercrantz & Eva
Eriksson: Sydämeni hyppii ilosta,
suomentanut Raija Rintamäki, 121 sivua, Kustannus-Mäkelä 2016.
Miten
hyvältä tuntuukaan lukea välillä myös lastenromaaneja, joissa kiperät ongelmat
ratkeavat parhain päin ja aikuiset
puuttuvat asioihin, jotka heille luontaisesti kuuluvatkin.
Rose Lagerxcrantzin & Eva
Erikssonin lastenromaanisarja
täydentyy nyt toisella osalla, jossa edelleen keskiössä on Dunnen ja Ella
Fridan ystävyys.
Ystävyys
jatkuu, vaikka Ella Frida onkin muuttanut Norrköpingiin.
Viitseliäiden
vanhempien avulla tytöt onneksi näkevät toisiaan yhä usein.
Dunne
on suorastaan vastustamaton lastenkirjasankari kaikessa herkkyydessään ja
luonteensa vilpittömyydessä:
Hän ei kestä ikäviä asioita, niistä menee ihan palasiksi. Sen takia hän kirjoittaa surullisiin satuihin uudet loput.
– – Hän ei herkästi luovu toivosta, vaikka tilanne näyttäisi toivottomalta.
 |
| Eva Eriksson on taituri tiivistämään isoja tunnetiloja lasten kehonkieleen ja ilmeisiin. Eva Erikssonin kuvitusta Rose Lagercrantzin lastenromaaniin Sydämeni hyppii ilosta (Kustannus-Mäkelä 2016). |
Luokan
diivat, Vickan ja Mickan, ovat ottaneet Dunnen silmätikukseen. Heitä harmittaa,
kun ihana Kudde viis veisaa tyttöjen liehittelystä, ja hakeutuu mieluummin
Dunnen seuraan. Tytöt nipistelevät Dunnea ruokalassa aina kun opettajan silmä
välttää.
Kiusaamisen
dynamiikkaa kuvataan hyvin havainnollisesti ja oivaltavasti.
Eva Erikssonin siloittelematta kuvatut kiusaajien ja kiusatun ilmeet ovat olennaisia kokonaisuuden kannalta.
Lagercrantzin
teksti on pienissä arkisissa nyansseissaan jopa viiltävää.
Esimerkiksi Kudde rehkii jalkapallon
kanssa vähän enemmän kuin haluaisi:
Jos hänen jalkapallojoukkueensa ei voita joka ikistä ottelua, hän saa haukut isältään. Tai sitten isä haukkuu valmentajan.
 |
| Mainio esimerkkiaukemana kuvituksen ja tekstin käsi kädessä kulkemisesta, jolle taitto antaa vielä enemmän nostetta. Eva Erikssonin kuvitusta Rose Lagercrantzin lastenromaaniin Sydämeni hyppii ilosta (Kustannus-Mäkelä 2016). |
Dunnen
kiusaaminen aiheuttaa lopulta jopa hiukan hupaisan episodin, joka ei tietenkään
hänen itsensä mielestä sellainen ole. Kun isä saa selville, että hänen tyttönsä
on lähtenyt kesken koulupäivän kotiin, oikeudenmukaisuuden rattaat alkavat
pyöriä vauhdikkaasti.
Dunne-sarja
on onnen omiaan hiljattain lukutaidon haltuun ottaneelle lapselle, joka osaa jo
lukea verraten sujuvasti. Kuvitusta on paljon, ja se tukee tekstiä. Teksti on
ladottu ilmavasti sivuille ja luvut ovat sopivan mittaisia.
Tällaista herkkua lisää, myös suomalaisten tekijöiden toimesta, toivoo
rouva Huu.
7 kommenttia:
Mä otin vähän varaslähdön ja luin ensimmäisen Dunnen viisivuotiaalleni, joka piti siitä ihan hurjasti.
Nyt mietin, että oliko liian aikainen varaslähtö, ja olisko pitänyt jättää tämmöiset aarteen ipanan itsensä löydettäväksi. Hmmm.
Liina, tuskin Dunne-kirjat haaskuun menevät ääneen luettuinakaan. Ja täytyy toivoa, että siihen mennessä kun lapsesi on ehättänyt lukutaitoiseksi, meillä on jo paljon kotimaisia Dunnen veroisia vastineita!!!
Minäkin luin ensimmäisen Dunnen 6- ja 8-vuotiaille siskon lapsille ääneen ja toimi hyvin. Teksti tulee niin likelle, että se suorastaan vaatii myös kesken ääneen luvun monenlaista kommentointia, sekä ääneen lukijalta ja kuulijoilta.
Kivaa on mielestäni myös se, että lasten ikää ei kauheasti korosteta.
Dunne -sarja toimii myös ääneen luettuna ja on todella lapsen arkeen osuvan oloinen jo ensimmäisen kirjansa perusteella. Näitä lisää, kyllä! Vähän yhtä hersyvä kuin kotimainen Karoliina mutta napakampi (ja mikä kuvitus!) ja näin lukutietään aloittelevalle sopivampi toteutus. Ja täynnä asiaa.
Runsas ja sananmukaisesti paljon puhuva kuvitus on Dunne-kirjojen ehdoton valtti. Suomalaisissa helppolukuisissa on toisinaan vähän turhan "taiteellista" kuvitusta, joka ei välttämättä nappaa eikä liioin tue luettua riittävästi.
Kiitos Päivi tästä lukuvinkistä! :) Varasin juuri sen kirjastosta tokaluokkalaiselle tytölleni luettavaksi. Kiusaamisteemat taas kiinnostavat minua lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ja tänä vuonna näyttäisi olevan lastenkirjoissa jonkinlainen buumi käsitellä aihetta.
Me ollaan luettu kaksi suomeksi ilmetynyttä ja aloitettiin norjaksi kolmatta, mutta se oli tyttäreni mielestä liian surullinen ja piti jättää kesken. Siinä isä joutuu auto-onnettomuuteen ja koomaan. Äiti on kuollut jo aiemmin ja ajatus siitä, että molemmat vanhemmat kuolisivat oli tyttärelleni ihan liikaa, joten siihen loppui tän sarjan ihanuus meillä. Varmasti yritetään uudelleen joskus myöhemmin, mutta ainakin vielä se kolmas osa oli meille liikaa.
Kylläpä Dunne joutuu taas pinteeseen!
Hiukan kohtuullisuutta toivoisi tekijöiltäkin näihin juonenkäänteisiin. Päättelinkin sarjan suomentamattomien osien kuvauksesta, että jotain isoa elämän järistystä on Dunnelle uusissa osissa luvassa, mutta kooma kuulostaa kyllä aika rajulta käänteeltä...
Lähetä kommentti