Kun kirjan nimi jää helposti mieleen

Arttu Unkari: Isämies ja räjähtävä kakka, kuvittanut Kai Vaalio,175 sivua, Otava 2020. 

Tämä kirja on pottakikkare.  

Tässä kirjassa ei niin mikään ole hauskaa.    

Lapsikin kirjoittaa paremmin kuin tämä kirjailija!  

Ei ole hyvä merkki, jos kirja on ennalta-arvattava.   

Tässä kirjassa ilo ei ole kenenkään puolella.  

Miksi tätä kannattaa edes lukea, jos kerran kaiken voi arvata?  

Onko lukuja vielä lisää? Voi ei!   

Suomen tulevaisuus on pilalla, kun nykyajan kirjat ovat tällaisia!  

Miksei tämä jo lopu?

Oheiset sitaatit ovat peräisin Arttu Unkarin juuri ilmestyneestä esikoisromaanista Isämies ja räjähtävä kakka. 

Kommentoijana on äkäinen mummo, joka kärkkäästi puuttuu kirjan käänteisiin omilla happamilla kommenteillaan.

Esikoiskirjailija sai lentävän lähdön teoksensa markkinoinnille myös
tosielämässä päästyään heti kertomaan kirjastaan Ylen Aamuun.
 Tässä kuitenkin Kai Vaalion kuvitusta Arttu Unkarin
lastenromaaniin Isämies ja räjähtävä kakka (Otava 2020). 

YLE:n Aamussa  toimittaja Rosa Kettumäki haastatteli eilen Helsingin Kallion alakoulussa luokanopettajana työskentelevää Arttu Unkaria.

Unkari mainitsi haastattelussa mummon pelastaneen kirjan juonirakenteen hulvattomilla kommenteillaan. 

Hän kertoi myös luettaneensa oppilaillaan omia suosikkikirjojaan, mutta ne eivät jostain syystä innostaneet. Hän uhosi opettajanhuoneessa, että jonkun pitäisi kirjoittaa kirja räjähtävästä kakasta, sillä sellainen kirja varmasti kiinnostaisi lapsia. Ja kun kukaan muu ei tarttunut toimeen, hän kirjoitti kirjan itse. Kirjan yksityiskohtiin Unkari on saanut oppilailtaan apua. 

Kirjan toiminnallinen  fokus on sananmukaisesti räjähtävässä kakassa sekä isämiehen ja kolmasluokkalaisen Oonan ja parhaan ystävän Eelin toimissa estää katastrofit. Isä työskentelee poliisina, mutta tarvitsee usein avukseen lasten teräviä hoksottimia. 

Oonan isän bravuuri on erityinen iskävoileipä. Kai Vaalion kuvitusta
 Arttu Unkarin lastenromaaniin Isämies ja räjähtävä kakka (Otava 2020). 

Ensimmäisessä luvussa entinen kansanedustaja ja opetusministeri Misukka Kylänen lentää suoraan vessanpöntöltä kuuhun. 

Anonyymi tekijä ilmoittautuu ja kertoo kehittäneensä viemäriputkistoon räjähteen.  Hänen pääkohteenaan ovat – lapsuuden koulukiusaamisen takia – Suomen koulut, mutta sitä ennen räjähtelee myös taidemuseossa, lehtitalossa ja lietelaitoksella.

Lapset eivät kuitenkaan voi sallia koulujen räjäyttämistä, sillä he eivät halua viettää niin paljon aikaa vanhempiensa kanssa. 

Haastattelussa Unkari toteaa, kuinka ”moni opettaja tunnistaa sen ongelman, että on tosi vaikea löytää sellaisia kirjoja, joihin semmoinen lapsi tarttuu, joka ei hirveesti tykkää lukemisesta". 

Unkarin tarkoituksena onkin toki markkinoida omaa kirjaansa. 

Hiljattain lukemaan oppineiden lastenkirjojen valikoima on joka tapauksessa nykyisin laajempi kuin koskaan aikaisemmin. 

Siksi rohkenen toivoa, että nykyopettajien tietämys kirjatarjonnasta olisi Unkarin väitettä  paremmalla tolalla. 

Kitisevä mummo pääsee sivullisen kommentoijan roolista myös
aktiivisemmaksi toimijaksi. Kai Vaalion kuvitusta Arttu Unkarin 
lastenromaaniin Isämies ja räjähtävä kakka (Otava 2020).  

Unkarin esikoisromaania mainostetaan moniosaisen sarjan avauksena. 

Jos paukkuja halutaan niin sanotusti säästää myös jatkoon, olisi voinut olla viisasta tehdä tästä avausosasta sivumäärältään ja vitseiltään hieman suppeampi laitos. 

Pieru- ja kakkahuumorilla on toki sijansa lasten lukemaan houkuttelussa, mutta toivon mukaan seuraavassa osassa lukeva lapsi saisi nautittavakseen hieman paremmin jäsennellyn lukukokemuksen.

Isämies ja räjähtävä kakka -romaanin suola ja sokeri löytyy ennen muuta Kai Vaalion kuvituksesta. 

Useampikin kotimainen kustantaja on viime vuosina yrittänyt kehitellä Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjojen tapaista kotimaista hittikirjaa, mutta kuvitukseen ei yleensä ole satsattu riittävästi. 

Vaalion karrikoiva ja omintakeinen tyyli toimii erikokoisissa kuvissa ja kuvasarjoissa. 

Lisää lastenkirjoja kakasta ja pieruista:

Werner Holzwarth: Pikkumyyrä, joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, Nemo 2000.

Pernilla Stalfelt: Kakkakirja, suom. Birgit Huttunen, Minerva 2010.

Jaana Lappo & Pia Westerholm: Niilo Näsikkä ja löysä läjä, WSOY 2003.

Crai S. Bower & Travis Millard: Pieru: pongarin opas, suom. Juho Gröndahl, Nemo 2011.

David Roberts: Pertun pöksyissä paukkuu, suom. Virpi Vainikainen, Karisto 2004.

Leslie Patricelli: Paukku, suom. Rauna Sirola, Lasten Keskus 2014.