Hannu Mäkelä: Hevonen joka hukkasi silmälasinsa. Kuvitus kirjoittajan. 169 sivua. Otava 1977. 4. painos 2004.
Tänään Ylen Radio 1:ssä alkaa lauantain Pikku Ykkösen lastenohjelmapaketissa klo 11.15–11.30 Erja Manton ääneenlukemana 17-osainen sarja Hannu Mäkelän saturomaanista Hevonen joka hukkasi silmälasinsa.
Alunperin vuonna 1977 ilmestyneen saturomaanin sanoma istuu hyvin tähän päivään: eri tavoin syrjäytyneet tai mieron tielle joutuneet eläimet kokoavat voimansa ja perustavat vanhaan meijeriin kommuunin. Ne muun muassa ryhtyvät valmistamaan juustoa ja saavat vaihdantataloutena kyläkaupasta muita tarvikkeita ja ruokaa.
Viehkon eläintarinan päähenkilö on hiukan nukkavieru ja reppana hevonen, joka on henkensä pitimikseen ryhtynyt arvioimaan hevoskirjoja. Tämän lajityypin arvosteluille olikin 1970-luvulla suoranaista tilausta, sillä muun muassa sisarukset Merja ja Marvi Jalo aloittivat tuolloin yhä jatkuvan hevoskirjailijan uransa: Marvi Jalon esikoinen Unihevonen ilmestyi 1976 ja Merja Jalon Yllätysori seuraavana vuonna.
Mutta sitten käy köpelösti: hevonen hukkaa ammatinharjoittamisessa tarvitsemansa silmälasit ja lukeminen käy mahdottomaksi. Ei auta kuin lähteä maailmalle onneaan etsimään:
Ovi jymähti, koti katosi, ja edessä oli äkkiä jotain muuta: puita, taloja, tie pensaita. Jostain kauempaa kuului autojen ja ihmisten ääniä, mutta niiden luokse hevonen ei halunnut. Se nykäisi pipoa tiukemmin silmille, niiskautti ja lähti tasaista käyntiä kohti metsää; kapea polku katosi pihkantuoksuisten mäntyjen alle. Ovelle hevonen oli jättänyt lapun:
HEVONEN. MATKOILLA AINIAAKSI. TAI MELKEIN.
OLEN VAIN KÄYMÄSSÄ MUUALLA. EHKÄ PALAAN.
KUN KOSKAAN EI TIEDÄ.
Ja kuten tunnettua, matkailu ja uudet kokemukset avartavat. Mäkelän lastenkirjallisuudelle tyypillisesti tässäkin kirjassa karismaattiset eläimet hiovat omia ja toistensa särmiä ja oppivat näkemään ja kokemaan elämää uudella tavalla.
Ja ennalta arvattavasti hevonen palaa ennen pitkää kotiinsa, mutta ei yksin eikä lopullisesti. Ja löytyväthän ne silmälasitkin – jääkaapista juustokuvun alta…
1 kommentti:
Mainiota, rouva Huu!
Hevonen, joka hukkasi silmälasinsa, oli minun lempparini aikoinaan. Ei, en ollut lapsilukija, vaan aikuislukija, joka luki paitsi lapsilleen, myös itsekseen lastenkirjoja. Suosittelen.
Nämä tällaiset lastenkirjat, joissa on monta tasoa, (sala)viisasta huumoria, syvyyttä ja vaikka mitä, ansaitsevat tulla muistetuksi vuosikymmentenkin päästä.
Jotenkin tässä kohtaa tulevat mieleen Maria Gripen Elvis-kirjat, vaikka ne eivät mitenkään liity silmälasinsa hukanneeseen hevoseen. Tai liittyvät sikäli, että myös ne jättivät pysyvän merkin sieluun niihin aikoihin.
TK
Lähetä kommentti